Ranskalainen Indochine-yhtye on tehnyt kappaleen Suomen entisestä pääministeristä SANna Marinista kappale on nimeltään Sanna sur la croix

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ranskalaisen rock-yhtyeen uudella levyllä on kappale Sanna Marinista: ”He eivät ansaitse sinua”

Ranskalainen Indochine-yhtye on tehnyt kappaleen Suomen entisestä pääministeristä Sanna Marinista.

Kappale on nimeltään Sanna sur la croix, mikä kääntyy suomeksi ”Sanna ristillä”.

Aiheesta kertoo ranskalainen 20 minutes -sanomalehti, joka kertoo, että yhtye haluaa kappaleellaan kunnioittaa Marinia, joka joutui bändin mukaan kohtaamaan pääministerin urallaan muun muassa seksismiä.

Yhtyeen levylle järjestettiin perjantaina kuuntelutilaisuus, jossa esitettiin myös Sanna sur la croix -kappale. Kappaleen aikana videoruuduille heijastettiin kuvia ja videoita Marinista. Yhdellä videolla Marin pitää puhetta, yhdessä kuvassa Marin on taas painanut kätensä yhteen kuin kiitoksen eleenä. Näet videon tilanteesta täältä.

Kyseisessä kappaleessa muun muassa kehotetaan ranskalaislehden mukaan Marinia ”pelastamaan itsensä” sillä ”he eivät ansaitse sinua”.

20 minutes -lehden mukaan laulaja ääntää ”oi Sannan” ranskaksi ”osanna”. Heprean sana ”hosanna” ja latinalainen ”osanna” kuvaavat sitä, kun pyydetään jumalallista apua tai pelastusta.

Yhtyeen uusi albumi Babel Babel vaikuttaakin ottavan kantaa ajankohtaisiin aiheisiin.

Kappaleessa yhdistetään uskonnollista sanastoa Sanna Mariniin.

Monestako suomalaisesta on tehty ulkomailla biisi?
 
vierailija
Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

Sanna Marin on kansainvälisesti ylivoimaisesti tunnetuin ja valovoimaisin poliitikkomme kautta aikain, jota rakas poliittinen oikeistomme pitää lähinnä sylkykuppinaan.

Kontrasti nykyisiin vallanpitäjiin, erityisesti PM Petteri Orpoon ja VVM Riikka Purraan, ei voisi olla tässä suhteessa enää suurempi, kun oikeistohallituksemme tunnetaan maailmalla "kauhukabinettina" vain yhden monista sen lempinimistä tässä mainitakseni.

Suomen ja suomalaisten etu vaatii, että Sanna Marin tekee paluun kotimaan poliitiikkaan, koska nykyinen oikeistokoalitio vaikuttaa olevan täysin kykenemätön ratkomaan vaikeita ongelmia kuten velaksi elämisen lopettamista sekä sote-palvelujen turvaamista kansalaisille.

Oi Sanna, tule jo pelastamaan hyvinvointivaltio poliittisen oikeiston kynsistä!
 
vierailija
Oho.

Tähän eivät taida nykyinen pääministeri tai hänen edeltäjänsä pystyä. Ehkä UKK noteerattiin laajalti eri puolilla Eurooppaa, mutta vasta kun hän oli presidentti. Pääministeriaikanaan hän ei ollut vielä niin valovoimainen tai näkyvä.

Ehkä Indochine-yhtye on oikeassa. Ehkä me emme ansaitse Sannaa. Yhä enemmän oikealle kallellaan olevat mediat kohtelivat Sanna Marinia törkeästi.

Voi vain vienosti toivoa, että hän antaa meille anteeksi, palaa Suomen politiikkaan ja pelastaa meidät liialliselta säästämiseltä ja kurjuudelta.

Sanna Marin ei ole jumalolento, mutta kyllä hän nykyisiin päättäjiin verrattuna on aika ylivoimainen. Varmasti biisinsä ansainnut. Vaikka Veikko Lavin mukaan jokainen ihminen on laulun arvoinen.

Mielenkiintoinen biisi, pitää kuunnella.
Näin 👍
 
vierailija
Ilmeisesti laulaja seuraa Suomen taloutta ja ymmärtää miten holtittomasti Orpon ja Purran kauhukabinetti touhaa. Valitettavasti meillä on ryhmiä ketkä ei ymmärrä.
 
vierailija
Sanna Marinista julkaistiin uskonnollissävytteinen kappale Ranskassa
Ranskalainen Indochine-yhtye julkaisi kappaleen Sanna sur la croix, joka on suomeksi "Sanna ristillä". Kappale on omistettu entiselle pääministeri Sanna Marinille.

Pariisissa järjestettiin hiljan pienelle joukolle uuden levyn kuuntelutilaisuus, jonka aikana Marinin kasvot olivat vilahtaneet useaan otteeseen osana esitystä – alleviivaten sitä, että kappale kertoo todella Sanna Marinista.

20 Minutes kertoo yhtyeen haluavan tehdä kunniaa Suomen entiselle pääministerille, joka joutui kohtaamaan pääministerikautensa aikana muun muassa seksismiä.

Suomen ainoa politiikan supertähti vie suomibrändiä edelleen.
 
vierailija
Hesari ei jostain syystä julkaissut mielipidettäni jossa kerroin odottavani paavia ja Vatikaania julistamaan Sanna Marinin pyhimykseksi.
Saadaan mennä kauas historiassa ennenkuin löydetään vastaava ihmiskunnanan hyvinvoinnille elämänsä lahjoittanut luomakunnan valo.
 
  • Haha
Reactions: Johnny Appleseed
vierailija
Heti ekana tulee mieleen Sabatonin biisi Simo Häyhästä.

Simo Häyhä on edelleen maailman paras omalla
alallaan ja siten maailmankuulu mies.
Ekana minulle tuli mieleeni toisesta kotimaisesta suurmiehestä sävelletty teos, marskimarssi.
Niin Marsalkan luomi vihdoin taas nousi,
veri sininen tyynesti suolissa sousi.
Hän huokasi, hetkisen ääneti vietti:
hän jäähyväissanoja miehilleen mietti.

Hän selkänsä suoristi, käskynsä jakoi,
ja kirjuri käskyn sen koneella takoi:
"Te kuulkaa, sankarit Summan ja Kollaan,
päiväkäskyni viimeinen: Kusessa ollaan."
 
vierailija
Sanna Marin noteerattiin jälleen brittimediassa
Suomen entinen pääministeri Sanna Marin noteerattiin jälleen ulkomaisessa mediassa. Brittilehti Daily Mail kokosi artikkeliinsa yli 400:n tunnettua henkilöä, ja listaukseen on päässyt myös Marin.

Marin löytyy Daily Mailin listauksen alkupäästä. Suomen entisen pääministerin lisäksi listaukseen ovat päässeet myös muun muassa Kardashian-Jennerit, Kamala Harris, Donald Trump, Jennifer Lopez, Tom Cruise, Madonna, David Beckham, Elon Musk, kuningatar Elisabet sekä lukuisat muut.

Listaukseen on eritelty kategorioittain sekä eläviä että kuolleita tunnettuja ihmisiä aina laulajista ja näyttelijöistä poliitikkoihin ja historiallisiin henkilöihin. Marin on listattu poliitikko-kategoriaan.

Marin on noteerattu ulkomaisissa medioissa useaan otteeseen pääministerikautensa jälkeen.
 
Sanna Trumpin kanssa samalla listalla...
 
Koksupersuti ei ymmärrä toisen satiiria..yllättikö 😆
Mua ei teidän tyhmässä Sanna-fanituksessa yllätä enää mikään.

-Enkä ole kokoomuslainen, ja
-Sannalla on varmasti koksusta enemmän kokemusta kuin porvareilla.

Siinä ei ole mitään uutta, että taidepiirit tykkäävät vasuripoliitikoista, niin on ollut vuosikymmenet. Pop-ja rockstarat ja muodin parissa toimijat ovat Usassakin olleet demokraattipressojen takana, Madonna sun muut muusikot etunenässä. Vasurit kutsuvat toisiaan ilmastokokouksiin ja diibadaaba-yhdenvertaisuus-työryhmiin/seminaareihin.
 
vierailija
Ei se ollut satiiria.
Kyllä se oli.
Kritisoin Sanna Marinin fanikuntaa, jotka olisivat valmiit antamaan hänelle anteeksi joka 6 miljardin lahjoittamisen etelän vetelille kun Macron kuiskasi sievään korvaan, Mon cheri, nimi vain paperiin ja ilta on meidän.
Hilja maitotyttöä Euroopan charmantit herrasmiehet veivät kuin litran mittaa sulavalla käytöksellään.
Ja Hervannan Siwan kassatyttö oli yhtä hymyä ja auringonpaistetta.
 
Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.

Sanna Marin on kansainvälisesti ylivoimaisesti tunnetuin ja valovoimaisin poliitikkomme kautta aikain, jota rakas poliittinen oikeistomme pitää lähinnä sylkykuppinaan.

Kontrasti nykyisiin vallanpitäjiin, erityisesti PM Petteri Orpoon ja VVM Riikka Purraan, ei voisi olla tässä suhteessa enää suurempi, kun oikeistohallituksemme tunnetaan maailmalla "kauhukabinettina" vain yhden monista sen lempinimistä tässä mainitakseni.

Suomen ja suomalaisten etu vaatii, että Sanna Marin tekee paluun kotimaan poliitiikkaan, koska nykyinen oikeistokoalitio vaikuttaa olevan täysin kykenemätön ratkomaan vaikeita ongelmia kuten velaksi elämisen lopettamista sekä sote-palvelujen turvaamista kansalaisille.

Oi Sanna, tule jo pelastamaan hyvinvointivaltio poliittisen oikeiston kynsistä!
Kuka on pääministeistä eniten saanut Suomen talouden kuntoon 16-17 vuoden aikana (virheistä huolimatta)?
Sipilä.

Missä hänen kehubiisit, fanitus? Missä hienot höpöhöpö-seminaarit ulkomailla ja limusiinit? Eipä ole näkynyt. Koska ei ollut nuori naisvasuri.
 
Yhteistyössä