Haave, :hug: . Yhdyn täysin PeePeen sanoihin, ja olet todellakin vahva ja viisas nainen, et olisi muuten hakeutunut lääkärin luo ja huomannut, että nyt on aika hoitaa sinua itseäsi. Kaikilla mahdollisilla keinoilla. Se puolison rakkaus ja tuki on tietysti ehdottomasti tärkein voimavara, ja se kantaa välillä ainoana ohuena säikeenä vaikka minkämoisten karikoiden yli, mutta sen lisäksi myös muita elämännaruja pitää olla olemassa. Sinulla on todellakin kovat vuosi takana, ja tiedän itsekin, että helposti sitä vaan koittaa mennä elämässä eteenpäin, eikä halua käsitellä surua ja pettymystä loppuun saakka. Kunnes se sitten palaa kahta kauheampana takaisin jonakin päivänä. Todella hienoa, että hait apua rakas ystävä. Ja ei sinun tarvitse hetkessä palata entisellesi, ei ollenkaan. Päivä kerrallaan ne voimat lisääntyvät ja usko tulevaa kasvaa. Pienin, mutta tukevin askelin. Suunta on kuitenkin se auringonpaiste ja elämänilo. :flower: Ja täällä ollaan tukemassa, joten älä yhtään epäile purkaa mieltäsi meille. :hug:
PeePee, kiitos. :hug: Jaa, vai että rauhalliselta olen vaikuttanut... Niin, no koko pettymysten ivf oli aika rankka juttu keväällä, ja sen jälkeen tuli vaan jotenkin sellanen olo, etten enää jaksa väkisin taistella ja yrittää, ja että antaa olla nyt jonkun aikaa ja kun tuo julkisen puolen ensikäyntikin oli tulossa, niin jäätiin sitten katsomaan, että mitä siitä seuraa. Eipä se unohtaminen kovin hyvin onnistunut, sillä luomukierroissakin toivo aina heräs, mutta turhaan. Sai aina kivan muistutuksen siitä, että miten tämä asia ei ainakaan mene. Ja ehkä se, että aloitin uuden työn myös kesän lopulla, niin vie pakostikin ajatuksia edes kerran päivässä muualle. Ja sitten se, että julkisella päätettiin kokeilla ensin inssiä (ja itsekin jotenkin olin sen kannalla, sillä ivf ei ainakaan mulla antanut mitään toivoa..), niin tavallaan sitä oli pakko ottaa aika matalalla profiililla, sillä lieneekö onnistuprosentti inssissä joku 10%. Itseään suojellen sitä ajatteli, ettei tähän nyt pidä uskoa. Ja kun se koko hoito meinasi jäädä väliin, niin tosiaan aika epävarmoissa olosuhteissa sitä liikuttiin. Pieni toivo heräsi siinä vaiheessa, kun muutama päivä inssin jälkeen tuli vatsakipuja. Mutta sitten taas toisaalta se vahvisti ennestään sitä, ettei tähän saa alkaa uskomaan, sillä näitähän on nähty. Jonkunlaisella Murphyn lailla mä olen nyt mennyt eteenpäin, eli ajatellut itse, että se mihin mä en usko, niin se todennäköisimmin toteutuu ja sitten taas jos alkaa olemaan varma jostakin, niin se ei ainakaan mene niin. Testaamisen kanssa oli sama juttu, eli päätin jättää testaamatta, koska kyllä se tulos sitten selviää aikanaan ja turha vaan pettää itseään. Siis tää oli se siisti ulkokuori, sisällä myllersi kuten aina ennenkin.
Tietysti tässä tilanteessa ajatukset on varmaan erilaiset, kuin jos testi olisikin jälleen ollut puhdas nega. Ja meillä ei ole ollut mahdollisuutta päästä ivf-jonoon, ennen kuin kaikki muut hoidot on lopetettu, eli jos oltais vielä haluttu toinen inssi, niin jonoon ei oltais päästy ennen sitä. Sitä ehdittiin miettiä monen monta kertaa, että mitä tehdään, jos se nega tulee. Ja mä ehkä kuitenkin jollain tasolla luovutin tähän uskomisen. Toki kävin hoidossa, sillä samalla käänteislogiikalla ajatellen ei siitä haittaakaan liene, mutta jotenkin usko tähän kaikkeen oli aika matalalla. Siksi myös kirjoittelu ja muiden tsemppaaminen jäi liian vähiin, mutta oli vaan helpompaa antaa kaiken tän olla. Ei tästä sepostuksesta varmaan ota mitään tolkkua... eli jos tipuitte kärryiltä jo ajat sitten, niin ei hätää, ei tässä päätä ja häntää olekaan.
PeePee, mä tiedän, että pystyt ajattelemaan, että vielä jonain päivänä. :heart: Olet niin ihanan positiivinen ja lämmin ja vahva ihminen, että kyllä jaksat tuon ajatuksen pitää mielessäsi, eikö vain rakas ystävä? :hug: Ja jos ajatellaan sitä, että jossakin vaiheessa ihan jo todennäköisyyksien valossa se tapahtuu, niin kyllä se teillä on kovin lähellä. Ja se, että oma olo vaihtelee niin valtaisesti, niin se on vaan merkki siitä, ettet ole kovettanut itseäsi vaan elät tätä kaikkea täydestä sydämestä. Se on äärimmäisen rankkaa, mutta kyllä se vielä palkitaan. Sen tiedän. :heart:
Kiitos
Ade! Mustakin on ihanaa, että voin antaa sulle toivoa ja voimaa sillä, että inssillä voi onnistua. Älä epäile sitä ystäväni. :hug: Välillä se epätodennäköisin muuttuukin todeksi, ehkä jopa ilman että sitä osaa itsekään toivoa. :flower:
Kati, kiitos. =) Samoin olen taustaillut odottajien puolella ja seurannut sinun odotusta, joka siis kohta lähenee loppuaan ja sinusta tulee äiti. Voimia loppuodotukseen ja kaikkea hyvää alkavaan perhe-elämään. :flower:
