Pikkukakkosta odottavat vol6

Kalamama: Kyllä ne on ehkä sulla jo ne hormoonitkin, jotka voi aiheuttaa saamattomuutta (eli patistavat sua lepäämään tulevaa koitosta varten), mutta varmaan myös säryt/kurjat olot, huonosti nukutut yöt ja yleensä se, että jos on paljon tekemättä, niin ei jaksa aloittaa mitään (tämä viimeinen on varsinkin mulle tuttu :ashamed: ). Itseään ei kannata kiduttaa liikaa, jos ei jaksa, niin tekee vain välttämättömimmän tai teettää miehellä ;)

Ja tänne saa tulle jakamaan niin ilot, surut kuin turhautumisetkin :hug:

Mitä kuuluu Prinsessa06:lle, Nennulle, Pöhinälle, Helmarille ja Rautahampaalle, joilla la on mennyt/lähellä?

Entä mitä kuuluu Sannikselle ja Miiuskalle tänään?
 
heipparallaa pitkästä aikaa, täällä ollaa yhä koossa. odotus on sujunut ihan ok mitä nyt rusehtavaa vuotoa oli viime viikol mut ultrattiin ja kaikki oli okei. vauvalla on siis kaikki ok.

tääl pitäis ryhtyy piakkoin vauvan vaatteiden pesuun ehkä jo . saa nyt nähä. äippäpakkauksen olen saanut muttei vielä oo äippärahasta päätöstä tullut.

mut nyt häipyis esikoisen+ koiran (7kk) kans lenkille hieman sit ryhtyis kutsukortteja tekemään, pyykkiä pestä, paperikansioita järkkäillä.

mut päivä kerrallaan ja katotaan mitä minäki päivänä jaksaa tehä. ensviikolla tosiaan ois neukku, kampaaja, esikoisen kans kerhoon ja hammasneuvolassa käynti. muuten viikot on aikalailla tyhjillään. työttömänä ollaan ja odotan päätöstä työmarkkinatuestakin et jos sais jotain rahaa edes.

arska äippä+ tyty 28+5
 
Eka neuvola tänään ja laskettu aika on tässä vaiheessa sitten 8/9. Ultra on kuun lopussa, sitten saadaan varmaan vielä uusi aika.

Oireet on hävinneet kokonaan :whistle: Pitäiskö tässä nyt sitten olla tyytyväinen vai huolestunut, en tiedä. Niin alussa kun ollaan, ei tiedä vielä mitä kaikkea tässä kerkee tulla.
Mitään hankintoja en ole tehnyt, enkä kaivanut esikoisen kamoja, en uskalla.

Mousse 9+0
 
täällä ollaan yhessä koossa, sanotaanko että olo on kuin jäitä polttelis, eli mitään ei tapahdu... esikoisen kanssa olisi kiva touhuta, nyt kun ollaan vielä näin ennen vauvaa, mutku ei taivu ja pinnakin on kireellä... mut jospa tässä kohta... tänään POKS 39+0!
 
Haluaisin uudelleen tähän pinoon päästä eli minulla on tyttö 07/07 ja kesäkuussa oli keskenmeno ja nyt rv 14+3 menossa ja ikäni on 32v. Laskettuaika on 31.7.2010. Viimekerran neuvolassa kuulin sykkeet ja np-ultrassa vauva voi hyvin ja sykkeet löytyi eikä mitään poikkeavaa löytynyt uä:ssä eikä seerumiseulassakaan. Nyt seuraava neuvola on ma ja rakenneultra 17.3.

äippä-77+möhis 14+3
 
Arska äippä: Onneksi pääsit ultraan ja siellä kaikki hyvin :hug:

Mousse: Ole vaan tyytyväinen! Raskaus voi olla tosi ihanaa aikaa, jos ei ole oireita ja osaa olla huolehtimatta. Nyt jaksat vielä touhuta esikon kanssa/laittaa kevättä kotiin tai mitä tahansa haluatkin :hug:

Rautahammas: Jaksuja loppumetreille! Ja jos suinkin jaksat, pidä meidät ajantasalla =) Kuinkas sun esikko, syntyikö hän ajallaan/etu-/jälkijunassa (jos siitä pystyy vähän päättelemään, milloinka tämä toinen mahtaisi haluta maailmaan)?

Äippä-77: Tervetuloa takaisin ja onnea uudesta plussasta ja siitä, että kaikki näyttää nyt olevan hienosti :flower: :hug:

Päivitän nyt listaan Moussen, Anskulin ja äippä-77:n tiedot =)
 
Lenniina: esikko syntyi 38+0, suht sutjakasti, ilman varsinaisia ennakoivia oireita. Nyt siis menossa 39+1, ei oireita.

Synnytyssairaalaan on matkaa reilut 200 kilsaa, sekin tuo oman jännityksensä tähän loppuraskauteen, että ehitäänkö perille asti... mahkuja etukäteen kyseiselle paikkakunnalle ei ole mennä, kun on tätä elukkakatrastakin täällä kotona. Nooh, katellaan...
 
Tänään meillä täällä silmätulehdusta.. :( Esikoisella siis. Jo ehti tarhaan asti kun sieltä perään soitettiin että silmä rähmii. Mä en huomannu aamulla mitään! Ihmeellistä. No, nyt sitten NELJÄ tuntia istuivat miehen kanssa päivystyksessä että sai silmätippareseptin. Huhhuh. Pidän huomennakin pojan kotona niin ei tartuta muita. Luulisi että maanantaihin mennessä ei enää tartuttais. Miten meillä onkin nyt koko ajan kaikenlaista pientä harmia... :/ Noh, nuo meidän miehet lähtee anoppilaan viikonlopuksi lauantaina, eli saan sitten ihan omaa aikaa pari päivää. Nyt vielä uskallan päästää miehen neljän tunnin ajomatkan päähän, mut sit saa kyllä pysyä aika lähellä kotia H-hetkeen asti!

Ja tänäänhän poksuu viikot, eli
T:Kalamama ja Papu rv37
 
Minäpä oon kokonaan unohtanu tän pinon...

Paljon onnea vauvan saaneille :)

Elikkäs la olis 9.6.2010 ja EKKS olis synnytyssairaala

Rakenneultrassa kävin ja nyt täytyy mennä maanantaina uudestaan, kun oli reisuluun mitta vähän liian pieni. Tarkastavat, että kasvaa normaalisti kumminkin. Varmaankin perintötekijöistä johtuu, kun ollaan miehen kanssa kumpikin lyhkäsiä ja lyhyet jalat molemmilla Muuten rakenteet oli tosi normaalit

Mie oon nostellu esikkoa.. painaa 12kg, mutta en vain voi olla nostelematta, kun toinen niin haluaa olla sylissä.. olen tietty vähän varonut ja pikkasen enemmän yrittänyt ulkonakin kävelyttää esikkoa, ettei niin kovasti tarviais kannella. Esikko on siis 1v7kk ja ihan äititakiainen.. jaiks :D vielä ois 3 viikkoa töitä ja sitten jään kotiin.. esikkokin pääsee taas kotihoitoon :) jospa alkais arki taas rullaamaan :)

Ei muuta tällä kertaa :)

Anzzu rv 22+
 
Heips!

Lenniina Esikoinen on syntynyt ihan ajallaan vko:lla 40+6, mutta ku mulla on ne 5 perättäistä km:ää 6 yhteensä... niin ovat sanoneet lääkärissä ja nlassa että mahdollisesti tulee ennen aikojaan, mut pah! täysiaikasuus saavutettu, hyvä niin. mutta nyt sais kyllä oikeesti tulla jo.. :headwall: ottaa päähän nää kaikki vaivat. No uskottelen tästä eteenpäin että vielä maaliskuussakin oon yhdessä koossa! :D


äippä-77
Tervetuloa :flower:


Nemu ja tyttö 37+3 =)
 
Rautahammas: Kylläpä sulla on todella lisäjännitysmomentti synnytyksessä eli tuo pitkä sairaalamatka. Toivottavasti osaat ennakoida, ehdit ajoissa perille ja kaikki menee hienosti! :hug:

Kalamama: Esikolle paranemisia silmätulehduksesta! Nauti sä nyt omasta ajasta :hug:

Anzzu: Päivitin sun tiedot listaan. Mikä onkaan esikkosi kk/v -syntymäaika, siis jos haluat senkin näkyvän etusivun listassa? Toivottavasti MA ultrassa kaikki hyvin :hug:

Nemu: Kovia olet joutunut kokemaan pikku kakkosta yrittäessäsi :hug: - onneksi nyt näyttää, että kaikki on hienosti! Oletko jo ottanut konstit käyttöön esim. 3S ;)

Täällä meinaa jonkin sortin flunssa puskea päälle, nuha ja voimaton olo :snotty:

Mukavaa ja vauvarikasta (loppumetreillä oleville) viikonloppua kaikille!

Lenniina ja pieni neiti POKS 23+0 POKS :heart:
 
Heitänpä pinoon kaksi kysymystä, jotka itselleni alkavat olla ajankohtaisia:

1. Kun jäätte vauvan kanssa kotiin, onko esikkokin kotona kanssanne?

2. Jos on, millaisia aktiviteetteja aiotte harrastaa/hakea jopa etukäteen (esim. syksyllä alkavaan päiväkerhoon pitää meidän kunnassa ja seurakunnassa hakea jo huhtikuussa)?

1. Tutkimustulokset ja omat kokemukset tukevat sitä, että esikon olisi parempi olla kotona kuin tarhassa. Lisäksi kunta tukee kotihoitoa rahallisesti ja mahdollistaa sitä mm. antamalla takuun siitä, että esikko pääsee takaisin samaan hoitopaikkaan, mistä lähti, kunhan on poissa väh. 4kk ja kunhan paluukuukausi on elokuu. Lisäksi kunnalla on satunnaiseen hoidontarpeeseen maksullinen hoitoparkki ja mulla hyvät tukijoukot, kun porukat asuvat naapurissa.

2. Mutta jotta esikolle ei tulisi elo aivan tylsäksi, kun ikää on jo noin 3,5 v., on pakko hakeutua joihinkin harrasteisiin, vaikka minä ja vauva emme niitä vielä tarvitsisikaan.
- Aion hakea esikolle kunnan tai seurakunnan päiväkerhopaikkaa (2krt/vko).
- Vauvauinti, johon saa ottaa sisaruksen mukaan on mietinnässä - sekin, että pitäisikö nyt jo asettautua jonoon, jotta saisi paikan ensi syksyksi, kun ovat todella kysyttyjä nuo sisarusryhmät. Esikon kanssa kävimme vauvauinnissa, mutta se tuntui aika turhalta. Nyt taas se olisi esikolle hyvinkin mieleinen ja samalla vauva saisi samat alkuharrasteet kuin esikko.
- Kunnan puolesta läheltä löytyy avoin päiväkoti (2 krt/vko) ja seurakunnan puolesta perhekerhoja (2 krt/vko).

Kyllä noista saa jo koottua sellaisen viikko-ohjelman, että joka arkipäivälle on jotain ja noista avoimista voi sitten olla poissa oman jaksamisen mukaan. Jos en suunnittele lukujärjestystä itselleni etukäteen, pelkään, että elo menee pelkäksi piirrettyjen katsomiseksi (tavoitteeni 1 tunti/pv), kun mulla ei nyt ole tiedossa samaan aikaan mammalomalla oleviakaan lähistöltä.
 
Lenniina, täällä mietitään vähän samoja juttuja... Meidän neiti on nyt touhukas 1v 10kk ja kotona olen hänet hoitanut, ei siis oo missään kerhoissa itsekseen edes käynyt. Perhekahvilassa ja avoimessa päiviksessä ollaan kyllä käyty useemmankin kerran viikossa, ja tyttö tietääkin jo mitä tarkoittaa kun lähetään "perhekahvilaan kavereita moikkaamaan". Tykkää ihan hirveesti! Ja itsekin pidän noita sosiaalisia suhteita tärkeinä, ettei sit tuu täytenä järkytyksenä joskus tulevaisuudessa päiväkodissa kun yhtäkkiä ympärillä onkin hirveesti muita lapsia.

Mulla ois siis lokakuussa 2010 nyt toisen laskettu aika, neiti sillon n. 2,5 vee. Kerhoa olen suunnitellut pariksi päiväksi viikossa. Päiväkotiin/pph:lle en halua laittaa ellei sitten vauva oo samanlainen 24h huutaja kuin esikoinen aikoinaan, jota kyllä pelkään aikalailla.

Meillä on kyllä nyt muodostunut sellanen tosi tarkka viikkorytmi, ti ja to on perhekahvilat ja ke avoin päiväkoti, jossa syödään myös lounas (yhen päivän saa fuskata ruoanlaitosta :D ). Ma ja pe ulkoillaan enemmän ja kahvitellaan kavereiden kanssa. Näistä haluaisin kovasti pitää kiinni...

mama-L & Salme 5+5
 
Mama-L:
Olen kyllä täysin samaa mieltä siitä, että jos vauva on ns. vaikea, koliikki tms. on ensisijaista varmistaa äidin jaksaminen eli tarvittaessa esikko hoitoon. Mun esikko oli helppo, mutta se tässä päätöksenteossa juuri hirvittää, että jos otan esikon pois tarhasta heti, kun jään kotiin (toukokuun alusta) ja vauva olisikin vaikea, niin sitten en enää saakkaan esikkoa takaisin samaan tarhaan ennenkuin elokuussa-11 :eek:

Sun viikko-ohjelma kuulostaa kivalta ja esikollesi sopivalta, pääsisinpä itsekin jo pois töistä :whistle:

Toivottavasti kuopuksesi olisi "helppo vauva" :hug:
 
äkkii ne viikot menee mut ei vielä edes hirvitä mut eiköhän tää helmikuu oo aika pian jo ohi kuitenki.

täällä askartelen esikoisen synttärikutsukortteja sais neki postiin menemään. kovin paljon ei väkeä tuu kuin oma lähisuku eli mummut ja papat ja kummit.

nyt söis vähän ruokaa ja jatkais askartelua ja sitten vois lähteä lenkille. Ihanaa viikonloppu alkaa ja tod. näköisesti saadaan hoitopöytä+ sänky sisälle varastosta :)
 
Juu, eli

1. Esikoinen täyttää huhtikuussa 5v, en näe mielekkäänä pitää kotona mun ja vauvan kanssa.. On kotona isyysloman ajan ja jatkaa huhti- toukokuun osa-aikaisena (3pvää vko) päiväkodissa. Tätä ehdottivat päiväkodilta mulle. Kesän on kotona, ja luultavasti elokuussa jatkaa joko vajaata viikkoa tai sitten ihan täyttä päivää.

2. Tällä hetkellä ainakin esikoinen on niin hankala saada lähtemään mihinkään (vaikka olisikin mieluinen paikka mihin ollaan menossa), joka kerta joutuu taistelemaan että saa leikit päätökseen ja vaatteet päälle, että en tiedä lähdetäänko kotipäivinä sen kummemmin harrastuksiin. Pihalle tietty, mutta kerhoista en tiedä. Olisi srk:n perhekerho mutta siellä ei taida noin isoja lapsia muita oikein olla. Viikonloppuisin sitten kun mies on kotona (ja iltaisin tietty) voidaan harrastaa koko perheen voimalla kodin ulkopuolellakin! Kesää odotan, kun ei tartte esikolle kuin kengät jalkaan niin on valmis ulos.. :whistle:
 
Hohoi, pitkästä aikaa pääsin ihan rauhassa kattelee kuulumisia, ite en oo hirveesti viime aikoina joutanu kirjottelemaan tänne. :ashamed: Nyt siis ois jo 15. viikko menossa, joten uskalsin tänään kertoa uutiset jo isovanhemmilleni. Nyt vaan mietin sitä että millonkahan uskaltaisin meidän 5v esikoiselle kertoa, kyllähän tää tosin alkaa jo pikkuhiljaa näkyä... Eilenki se kysy epäilevän näköisenä et äiti miks sun maha on noin iso, ihan ku siellä ois vauva! Päätin sitten jättää uutisen kertomisen vielä toistaseks toiseen kertaan...

Noihin ylläoleviin.. Ite ollaan kotona mietitty et josko esikko menis kesästä eteenpäin muutamana päivänä kuussa omaan tuttuun tarhaan. Siellä on rakkaat kaverit, niitä tulis aika kova ikävä, eikä kotona oo yksinkertasesti mahollista järjestää tarpeeks virikkeitä noin vilkkaalle lapselle. Noita äiti-lapsi-kerhoja oon kans katellu jo valmiiks et niissä varmaan sit laukataan kanssa jonkun verran!
 
Onpas hiljaista täällä. Mä vietän viimeistä yksinäistä viikonloppua luultavasti pariin vuoteen, esikoinen ja mies ovat anoppilassa, tulevat huomenna. Oon jo ehtiny toivoa että vauva alkais syntyä, eiks se menis Murphyn lakien mukaan just niin että kun mies on kaukana niin alkaa tapahtua.. No, toistaiseksi on ollut muutamia satunnaisia kipeitä suppareita, mut muuten ei mitään. Ruoka ei maistu, mitään ei oikein tee mieli. Tätä on jatkunu jo muutaman päivän. Yleensä herkuttelen näinä mun vapaaviikonloppuina, mut nyt en keksiny kaupasta mitään muuta kuin avokadon, aurajuuston (tein 2 uunileipää) ja Fazerin sinisen. Siinä mun viikonlopun eväät!

Vauva mukeltaa ihan huimana, se tuntuu ihanalta. Juttelen täällä ääneen sille, kertoilen mitä puuhailen ja miten me kovasti jo odotetaan että syntyisi. Turvotusta alkaa olla tosi paljon, jo heti herättyä, ja verenpaine on noussut. Erityisesti alapaineet on koholla, nyt kun mittasin kahdesti nii oli 125/85 ja 122/82. Täytyy soittaa huomenna neuvolaan että voisinko viedä pissanäytteen että kattoisivat ne valkuaiset.. En vaan millään haluais toista käynnistettyä synnytystä, se on kuulemma aina rankempi kuin luomusti alkanut. Noh, tämmöisillä mietteillä tänään.

T:Kalamama ja Papu rv37+3
 
Mukavaa uutta viikkoa pinoon!

Kiitti kaikille vastauksista kysymyksiini :flower:

Vauvahaaveita: Nt-ultran tuloksia täällä odotelen :p

Sutinaa: Mä olen käynyt pari kertaa uimahallissa n. rv 15-21, enkä ole saanut tulehduksia (en oikein edes ole tiennyt, että asiassa olisi joku riski :ashamed: ). Mutta en ole tulehdusherkkää tyyppiä muutenkaan, edes raskaana ollessani.

Kalamama: Hyvin ymmärrettävää, että 5v. jo kaipaa kavereita, eikä joku perhekerho, jossa mahdollisesti vain nuorempia lapsia, vastaa enää tarvetta. Toivottavasti säästyt käynnistykseltä - vaikka ei mulla ole asiasta muuta tietoa, kuin sama kuin sulla, että olisi rankempi kuin luomu.

Fiuh: Kylläpä esikkosi on nokkela :D

Lenniina ja pieni neiti 23+3
 

Yhteistyössä