Palsta hiljentynyt kun Venäjän rikollisuus selvinnyt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mistä Puopolo kaivaa tietonsa?

Lisäksi, siellä Ukrainassa on paikan päällä suomalaisia toimittajia, nytkin parhaillaan pitkän linjan konkari Rauli Virtanen. Sen lisäksi suomalaisia toimittajia on Venäjällä ja ovat välittäneet tietoa siitä, miten yksipuolista ja valheellista tietoa venäläisille annetaan mm. televisiolähetysten välityksellä.

Minusta aliarvioit ja vähekykset suomalaisten toimittajien osaamista ja ammattitaitoa, jopa älykkyyttä.
Myönnän, että kirjoitukseni voi antaa ymmärtää, että kritisoin kaikkia toimittajia koska en mainitse samassa kirjoituksessa yhtään hyvää kirjoitusta tai toimittajaa. Toki on ihan asiatekstejäkin, mutta olen jokseenkin pettynyt tähän Ukrainasta uutisointiin. Monessa uutisessa on selkeitä puutteita, ihan loogisuudenkin saralla.
Ja, tämä vm:n hysteerinen tykitys oli erittäin epäasianmukaista - kirjoitukset antoivat ymmärtää, että kaikki venäläiset ovat vihollisia ja heidät tulisi tyyliin teilata.
Taisi muuten Suomen ylin johtokin nyt kehottaa laittamaan jäitä hattuun.
 
Tekstissäsi oli mainittu keskustelija nimeltä ja vielä kerrottu juurta jaksain, kuinka yksinkertaiset ihmiset menee sanavipuun. Ehkä et lukenut jakamaasi tekstiä.
Ja nyt julistat uudelleen, kuinka muut eivät ole tarpeeksi älykkäitä ymmärtämään. Tajuatko mitä kirjoitat?
Niin kyselen tältä keskustelijalta, että huomaako yhtäläisyyttä toiminnassaan.

Luin kyllä tekstin ja katsoin siitä videonkin.;)
Toki tajuan mitä kirjoitan - olen huomannut paljon Puopolon kuvailemaa käytöstä ja nyt toin sen esiin. Onko siitä jotakin haittaa, että toin asian esille?
 
Joidenkin tietojen mukaan Ukraina pommittelee kyliä (joissa siviilejä) joista on vetäytynyt ja väittää, että venäläiset tekivät sen.
Ukrainalaiset siviilit tietävät totuuden, ehkä se jonain päivänä selviää meillekin, jos, haastateltavissa ei tehdä tietynlaista valintaa.
Sotapropaganda on aito olemassa oleva asia. Me olemme käytännössä nyt vain yhden narratiivin varassa, tämä on hyvä muistaa. Toimitttajia on jäänyt kiinni molemmista leireistä esittäessään kuvia ihan toisten maiden sodista ja lavastetuista tuhoista.
Kannattaa pitää taukoa medioista jos ahdistaa tai kokee, että ei kykene arvioimaan sotapropagandan mahdollisuutta.
Kuulepas, Butšassa on silminnäkijöitä jotka ovat kertoneet venäläisten tekemistä kauheuksista.
 
Tekstissäsi oli mainittu keskustelija nimeltä ja vielä kerrottu juurta jaksain, kuinka yksinkertaiset ihmiset menee sanavipuun. Ehkä et lukenut jakamaasi tekstiä.
Ja nyt julistat uudelleen, kuinka muut eivät ole tarpeeksi älykkäitä ymmärtämään. Tajuatko mitä kirjoitat?

Jep kehtaa aina vielä korostaa, että eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin. Mutta itse mennyt vuosikausia. Savustanut ulos porukkaa täältä enemmän kuin kukaan. Hän luo pahuuden auran ympärilleen, joten porukka kaikkoaa - se on hänen erikoiskykynsä.

Syytän häntä ja kaltaisiaan monesta asiasta. Hän ja hänen kaltaisensa aiheuttavat paljon pahaa tähän maailmaan, koska tukevat kaikkea pahaa suoraan ja välillisesti.
 
  • Haha
  • Vihainen
Reactions: Lispetti ja Echo
Jep kehtaa aina vielä korostaa, että eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin. Mutta itse mennyt vuosikausia. Savustanut ulos porukkaa täältä enemmän kuin kukaan. Hän luo pahuuden auran ympärilleen, joten porukka kaikkoaa - se on hänen erikoiskykynsä.




Syytän häntä ja kaltaisiaan monesta asiasta. Hän ja hänen kaltaisensa

aiheuttavat paljon pahaa tähän maailmaan, koska tukevat kaikkea pahaa suoraan ja välillisesti.
Kaikki paha ja huono on muiden
ihmisten ( nikkien) syytä.
 
Naulan kantaan!

Itsehän Lissu toitottaa ihan sumeilematta juttuja, kunhan on "valtamediaa" vastaan..
Jep. Nauratti tämä kohta: "Platonin luolavertaus on erittäin osuva kuvaus ihmismielestä. Mielen kognitiiviset mekanismit ovat niin voimakkaat, että jos jokin väite uhkaa maailmankuvan keskeisiä uskomuksia, psykologinen häiriötila korjataan keinolla millä hyvänsä." Lissu on esimerkki henkilöstä, jonka mielen kognitiiviset mekanismit ovat niin voimakkaat, että minkäänlainen oman maailmankuvan vastainen tieto ei sinne uppoa. Ja sitten tällainen tyyppi esiintyy kriittisenä tiedonhakijana, joka pyrkii totuuden lähteille. :D
 
Jep kehtaa aina vielä korostaa, että eipäs mennä henkilökohtaisuuksiin. Mutta itse mennyt vuosikausia. Savustanut ulos porukkaa täältä enemmän kuin kukaan. Hän luo pahuuden auran ympärilleen, joten porukka kaikkoaa - se on hänen erikoiskykynsä.

Syytän häntä ja kaltaisiaan monesta asiasta. Hän ja hänen kaltaisensa aiheuttavat paljon pahaa tähän maailmaan, koska tukevat kaikkea pahaa suoraan ja välillisesti.

embarrassed-shy.gif


No juu, nyt lipsahti, mutta villi veikkaus, että m1es vain tykkää.☺️

En voi vahvistaa tuota, että menen henk.kohtaisuuksiin normaalisti. Jos näin käy niin se on äärimmäisen harvoin. Mielummin keskustelen vain asiasta jos asiaketjusta on kyse, eikä mistään hupiketjusta. :)
 
Niin kyselen tältä keskustelijalta, että huomaako yhtäläisyyttä toiminnassaan.

Luin kyllä tekstin ja katsoin siitä videonkin.
Toki tajuan mitä kirjoitan - olen huomannut paljon Puopolon kuvailemaa käytöstä ja nyt toin sen esiin. Onko siitä jotakin haittaa, että toin asian esille?
En nyt ole varma, ymmärrätkö, mitä tuot esille. Soimaat muita siitä, mitä teet itse. Eli vaikka ne luolamiehet onkin uskoneet sokeasti, sinä uskot sokeasti uutta huutelijaa, ja yrität saada muut uskomaan siihen uuteen varjoon.

Kyllä Platon kääntyisi haudassaan, kun kuulisi, kuinka hänen vertaustaan käytetään ylimielisesti oman totuuden pönkittämiseen.
 
  • Tykkää
  • Vau!
Reactions: m1es ja Lispetti
Kuulepas, Butšassa on silminnäkijöitä jotka ovat kertoneet venäläisten tekemistä kauheuksista.

Satelliittikuvistakin näki reaaliaikaisen tilanteen. Joukkohautojen ilmestymisen, kun venäläiset sotilaat olivat kaupungissa.

Aitoja kuvia ja videoita on pilvinpimein, mutta kai ne voi sivuuttaa, jos haluaa elää omassa kuplassaan.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es ja Echo
Kiitos miten hyvin kirjoitit.
Ole hyvä!
Avasin uuden ketjun Anna-lehden varautumisohjeesta.
Selasin kirjastossa tämän päivän Hesarin.
Ajattelin jättää Ukrainan sodan seuraamisen vähemmälle.
Tänään on kurja sää. Menomatkalla asioille matkustin bussilla ja tulin kotiin kävellen, kun ei enää satanut räntää.
Pitäkää palsta arkisissa aiheissa.
Suosittelen laittamaan ulkoiluun kumisaappaat jalkoihin ainakin täällä pk-seudulla.
 
Järkyttävällä tavalla aivopestyn putinistin eli Lispetin kommentointi Ukrainan syyllisyydestä venäläisten tekemistä raakalaismaisista rikoksista on yksi syy tähän

Palsta hiljentynyt kun Venäjän rikollisuus selvinnyt
 
Järkyttävällä tavalla aivopestyn putinistin eli Lispetin kommentointi Ukrainan syyllisyydestä venäläisten tekemistä raakalaismaisista rikoksista on yksi syy tähän

Palsta hiljentynyt kun Venäjän rikollisuus selvinnyt
Jos ja kun Lissun jutut noin paljon häiritsee, niin jättää ne lukematta. Suosittelen. Hänen kanssaan on turha tästäkään asiasta edes keskustella, ei johda mihinkään
 

Yhteistyössä