onko kenelläkään "toisella naisella" onnellisia kokemuksia varatuista miehistä?

  • Viestiketjun aloittaja oona
  • Ensimmäinen viesti
Twiggy
Alkuperäiselle asiallinen vastaus kysymykseen (jos vielä olet jaksanut tätä mustavalkoista jankkausta lukea..)

Kyllä. Minulla on onnellinen kokemus sikäli, että asumme nyt yhdessä, yhteisessä asunnossa ja suunnittelemme häitä ja perheenlisäystä. Vaikka mies on elämäni rakkaus ja sielunkumppani sanan varsinaisessa merkityksessä, on kokemus onnellinen vasta nyt, vuosien jälkeen erosta.

Aika rakastumisesta eropäätökseen oli raskasta ja kuluttavaa. Aika eron jälkeen oli myös suhteelle raskasta, koska siinä käytiin ainakin vuoden päivät läpi vielä "vanhoja" asioita ja setvittiin sitä sun tätä.

Nyt kaikki on taakse jäänyttä elämää ja emme sitä kumpikaan muistele, mutta opimme kyllä molemmat paljon. En toivo kellekään moista vuoristorataa, en vaimoille enkä toisille. Asiat vaan eivät aina mene käsikirjoituksen mukaan, toinen nainenhan siitä saa kaikki syyt päälleen ja itse ainakin jouduin kestämään aikamoista vittuilua ja haukkumista. Siinä punnittiin ystävätkin, koska ystäväpiiri oli osittain yhtenevä.

Hyvinkin voi käydä, mutta kuten joku jo taisi mainita, vaaditaan mieheltä nopeasti myös tekoja eikä vain sanoja. Meille oli aika nopeasti selvää, että haluamme olla yhdessä ja vakavin aikein, mitään lässytystä ilkeästä vaimosta tai onnettomasta avioliitosta en olisi kuunnellut vuosikausia.

Ole realisti ja mieti, onko kaikki oikeasti sen arvoista. Ero vaikuttaa monen ihmisen elämään ja myös teidän suhteeseenne vielä pitkään tulevaisuudessa.
 
Aivanpa-juu!
Alkuperäinen kirjoittaja sopivasti varattu:
No eipä kovin paljon kiinnosta miehen vaimo? miksi mun pitäisi päätäni sillä asialla vaivata??minä yksin en ole tästä vastuussa??enkä todellakaan tunne olevani parempi toista?enkä varmana olekkaan??koska mies on kuitenkin vaimonsa kanssa??onneksi sentään!!Minä vain nautiskelen ja mies antaa sitä mitä haluun!! Jos en minä ole sen miehen kanssa, on varmaan joku toinen??
a) "...minä yksin en ole tästä vastuussa..."
Niin, et yksin, mutta tasan 50%

b) "...Jos en minä ole sen miehen kanssa, on varmaan joku toinen??..."

Samalla periaatteella voin vaikka kusta kaverin kengille miestenvessassa ja sanoa: "Sorry, jos se en olisi ollut minä, sen olisi tehnyt varmaan joku toinen!"
 
Marylee
Alkuperäinen kirjoittaja 6kuus:
Aikuista tekstiä! Olen pitkän "kitumisen" jälkeen päättänyt etsiä itselleni samassa sopassa olevan aikuisen naisen. Elän parisuhteessa eikä tarkoitukseni ole sitä rikkoa. Tottakai kaikkea voi maailmassa tapahtua, mikään ei ole ikuista. Nimenomaan niin että molemmat ovat vastuussa omasta tekemisestään. Tiedän että tulee olemaan vaikea löytää ihminen jonka kanssa "synkkaa" ja jonka kanssa luottamus on selvyys, mutta aion yrittää.
[/quote]

Kyllä meitä varattuja ja luotettavia naisia on ympärilläsi. Kun vain katseet kohtaavat...;)
 
6kuus
Alkuperäinen kirjoittaja Marylee:
Alkuperäinen kirjoittaja 6kuus:
Aikuista tekstiä! Olen pitkän "kitumisen" jälkeen päättänyt etsiä itselleni samassa sopassa olevan aikuisen naisen. Elän parisuhteessa eikä tarkoitukseni ole sitä rikkoa. Tottakai kaikkea voi maailmassa tapahtua, mikään ei ole ikuista. Nimenomaan niin että molemmat ovat vastuussa omasta tekemisestään. Tiedän että tulee olemaan vaikea löytää ihminen jonka kanssa "synkkaa" ja jonka kanssa luottamus on selvyys, mutta aion yrittää.
Kyllä meitä varattuja ja luotettavia naisia on ympärilläsi. Kun vain katseet kohtaavat...;)[/quote]

Voi Marylee. Kovasti tiirailen ympärilleni, en vaan näe sinua? Olisin iloinen jos sinut onnistuisin näkemään ja hyvänä pitämään!
 
Nähnyt
Katsokaa peiliin ja miettikää haluatteko olla vastuussa jonkun ihmisen elämän päättymisestä? Niin käy joskus kun pettämistä harrastetaan. Joskus taas "vain" pilataan jonkun ihmsen loppuelämä ja luottamus muihin ihmisiin lopullisesti. Seurauksetko eivät teitä kosketa? Olen tämän kaiken nähnyt enkä ikinä koskisi varattuun ihmiseen. Ja totta. Itsensä kanssa ainakin joutuu elämään loppuelämän.
 
Valintoja nämäkin.
On helppo olla se toinen. Ei arkielämää, vaan jotain parempaa. Miksi syytätte naisena naista? Mieshän se on, joka naisen mukaan lähtee näköjään varattunakin. Miksi syy olisi naisessa? Moni ukkomies ei käytä sormusta ja käyttäytyy ja puhuu kuin sinkku. Minkäs teet. Ei noilla eleillä voi aina olettaa miehen olevan varattu ja sen paljastuessa voikin jo olla tunteet vakavasti mukana. Naisenko vika se on. Uskomatonta, mikä susi nainen voi naiselle olla. Jos pystyisimme naisina pitämään yhtä, jäisi monet itkut itkemättä miesten takia. Miehet tuota peliä pyörittävät naisen puutteessa.
 
just joo
"Miehet tuota peliä pyörittävät naisen puutteessa. "

Eiköhän tuo ollut vähän pitkälle menevä yleistys.

Pelehtimällä varatun kanssa aiheuttaa surua ja tuskaa isolle joukolle ihmisiä, todistaa vain ihmisen itsekkyyttä ja kylmyyttä, ja sitä vielä perustellaan rakkaudella. Sairasta. Todella sairasta.
 
sopivasti varattu
Alkuperäinen kirjoittaja Aivanpa-juu!:
Alkuperäinen kirjoittaja sopivasti varattu:
No eipä kovin paljon kiinnosta miehen vaimo? miksi mun pitäisi päätäni sillä asialla vaivata??minä yksin en ole tästä vastuussa??enkä todellakaan tunne olevani parempi toista?enkä varmana olekkaan??koska mies on kuitenkin vaimonsa kanssa??onneksi sentään!!Minä vain nautiskelen ja mies antaa sitä mitä haluun!! Jos en minä ole sen miehen kanssa, on varmaan joku toinen??
a) "...minä yksin en ole tästä vastuussa..."
Niin, et yksin, mutta tasan 50%

b) "...Jos en minä ole sen miehen kanssa, on varmaan joku toinen??..."

Samalla periaatteella voin vaikka kusta kaverin kengille miestenvessassa ja sanoa: "Sorry, jos se en olisi ollut minä, sen olisi tehnyt varmaan joku toinen!"
Olin tässä jonkin aikaa erossa miehestä, kun kyllästyin jollain lailla meidän yhdessäoloon. Niin en tiedä mitä mies ajatteli tai mitä teki silloin, kun ei oltu yhdessä.
 
Mörötär
Alkuperäinen kirjoittaja just joo:
"Miehet tuota peliä pyörittävät naisen puutteessa. "

Eiköhän tuo ollut vähän pitkälle menevä yleistys.

Pelehtimällä varatun kanssa aiheuttaa surua ja tuskaa isolle joukolle ihmisiä, todistaa vain ihmisen itsekkyyttä ja kylmyyttä, ja sitä vielä perustellaan rakkaudella. Sairasta. Todella sairasta.
Se ei sitten koskaan voi muuttua rakkaudeksi?

 
vai niin?
Alkuperäinen kirjoittaja 6kuus:
..... Silmiinpistävää täällä on moralistien joukko joka katsoo oikeudekseen tuomita muita! Hämmästyttävää!
Yhtä lailla hämmästyttää se, ettei asioista saisi puhua niiden oikeilla nimillä, tai ettei yleensäkään saisi olla muuta mieltä kuin nämä kuuskuutoset ja heidän laillaan ajattelevat. Jos moralisteja, niin kuin omatunto vielä tallella olevia ihmisiä näyt nimittelevän, vielä on olemassa, on tällä maalla edes jotain toivoa olemassa.
 
moralisti
Alkuperäinen kirjoittaja 6kuus:
Silmiinpistävää täällä on moralistien joukko joka katsoo oikeudekseen tuomita muita! Hämmästyttävää!
Varsinkin kun osa näistä moralisteista on pettänyt itsekin jossain vaiheessa... Aika monelta tuntuu unohtuvan, että moralisoiminen on aina vallankäyttöä.
 
Mora Listi
Alkuperäinen kirjoittaja moralisti:
Alkuperäinen kirjoittaja 6kuus:
Silmiinpistävää täällä on moralistien joukko joka katsoo oikeudekseen tuomita muita! Hämmästyttävää!
Varsinkin kun osa näistä moralisteista on pettänyt itsekin jossain vaiheessa... Aika monelta tuntuu unohtuvan, että moralisoiminen on aina vallankäyttöä.
Useimpien moralistien "korkea moraali" perustuu vain kiinnijäämisen ja sen seurausten pelkoon.
 
Mörötär
Hyvän ystäväni mies löysi uuden naisen, jolla 3 lasta. Kyllä se rakkautta on, sillä mies on onnellisempi kuin ystäväni kanssa. Myös ystäväni löysi uuden ja onnellinen on hänkin. Molemmilla uutta suhdetta liki10v.
Samoin tuttavaperheen äiti löysi uuden elämänkumppanin, vaikka aviossa olikin. Kysyin suoraan, miltä tuntuu, vaikka näkyihän se. Kasvot loistivat kuin aurinko. Ex-miehensäkin löysi uuden ja on aivan eri mies nykyään. Eli kyllä se rakkaus voi odottaa ihan nurkallakin. Vai onko joku kateellinen toisten onnesta?
 
Krööh
Alkuperäinen kirjoittaja justjoo:
Pari- kolme kertaa kuussa tälle palstalle ilmestyy jonkun "kakkosnaisen" tai salasuhdetta ylläpitävän varatun naisen aloitus, jossa pyydetään myötäsukaisia vertaiskommentteja omaan tilanteeseen.

Vastakarvaan silittäjät pyritään karsimaan jo ensimmäisessä tai toisessa lauseessa "En kaipaa saarnaa..." tai "Moralistit älkööt vaivautuko kommentoimaan..."

Eli halutaan vahvistusta ja hyväksyntää omalle tavalleen toimia. Ja niiltähän sitä saa - toisilta huoraajilta - vertaistukea. Helpottaa varmaan lukea, ettei olekaan koko maailman ainoa persreikä.

Miksikähän miehet eivät valita täällä vastaavasta tilanteestaan? Varmaan siksi, että alunperin tietävät tekevänsä väärin ja häpeävät huoraamistaan. Monikohan mies ajattelee nussiessaan varattua naista, että: "Syytönhän minä tässä olen, periaatteessa, mitäs tuo jakaa vittua ja pettää miestään. Ihan oma päätöshän tuo on!"? Tuskinpa kukaan. Kyllä jokainen varattua naista paneva mies tietää tekevänsä verisen väärin.
Hah, hah...hyvä heitto toi huoraajien vertaistuki.

 
krööh
Alkuperäinen kirjoittaja pirteämies:
.

Minä olen saanut paljon liiton ulkopuoliselta suhteelta. Minulla on ollut niitä muutama. Tapaan erästäkin entistä kumppaniani silloin tällöin, mutta emme enää harrasta seksiä keskenämme. Molemmat muistelevat tykönään hienoja hetkiä.

Puolisoni kanssa olemme olleet yhdessä 25 vuotta ja elämä on onnellista. Puolisollani on ollut jonkinlaisia suhteita - seksistä en onneksi ole selvillä. Mutta tiedän pari noista miehistä ja arvostan heitä. Puolisolleni seksi ei ole juurikaan merkittävää, joten en usko hänellä olleen avion ulkopuolista seksiä.

Mutta minulle seksillä on merkitystä ja siksi tarvitsen avion ulkopuolisen kumppanin.
Miksiköhän sun puolisolle seksi ei ole merkittävää? Seksi on kahden kauppa..

 
petturi ei ansaitse mitään
Alkuperäinen kirjoittaja Valintoja nämäkin.:
On helppo olla se toinen. Ei arkielämää, vaan jotain parempaa. Miksi syytätte naisena naista? Mieshän se on, joka naisen mukaan lähtee näköjään varattunakin. Miksi syy olisi naisessa? Moni ukkomies ei käytä sormusta ja käyttäytyy ja puhuu kuin sinkku. Minkäs teet. Ei noilla eleillä voi aina olettaa miehen olevan varattu ja sen paljastuessa voikin jo olla tunteet vakavasti mukana. Naisenko vika se on. Uskomatonta, mikä susi nainen voi naiselle olla. Jos pystyisimme naisina pitämään yhtä, jäisi monet itkut itkemättä miesten takia. Miehet tuota peliä pyörittävät naisen puutteessa.

Toisessa ketjussa joku sanoi: "Minusta miehet ovat liian helppoja nakkeja ja auliisti vieteltävissä". Kertoo just sen miksi naista syytetään.
 

Yhteistyössä