Aamulla kävin juttelemassa pojun ryhmän opettajan kanssa ja hän sanoi, että kun Jouluna poju osallistui joulujuhlaan, niin olivat ajatelleet, että voi sitten pyhäkouluunkin osallistua
Me ei joulua vietetä jeesuksen juhlana vaan muuten. Meillä Jouluun kuuluu rakkaat lähimmäiset, hyvää ruokaa, joulupukki, tonttuja, kynttilöitä ym. Ja juuri noiden takia annan pojun osallistua tarahssa juuri esim. Joulujuhlan puuhiin, koska se juhla on niin paljon kaikkea muutakin kuin pelkkää uskontoa. Pyhäkoulu taas ei ole mitään muuta kuin sitä uskontoa.
Opettaja oli sitä mieltä, että poju on sitten harmissaan kun ei pääse mukaan kaverien kanssa, vaikkei kuitenkaan ole ainut joka jää pois.
Iltapäivällä juttelin asiasta lisää ryhmän hoitajan kanssa kun opettaja ei enää ollut paikalla. ilmoitin, ettei poju jatkossa tule osallistumaan pyhäkouluun ja kerroin syyt ja hoitaja oli heti sitä mieltä, että hyö sitten keksivät sen verran mielekästä tekemistä, kuten lauluja, askarteluja, pelejä ym., jotta pojulla varmasti on kivaa, eikä jää harmittamaan pyhäkoulusta poisjäänti kaverien takia. Eikä vaan jotain, että leikkikääs nyt lapset siinä keskenänne...
Miusta hoitajan asenne asiaan oli todella hieno. Opettajan asenne jäi vähän vaivaamaan. heidän velvollisuushan se kuitenkin on keksiä muuta mielekästä puuhaa niille, ektkä eivät uskonnollisiin touhuihin osallistu.
Sanoinkin heille, että jatkossa jos tulee vastaavanlaisia tilanteita eteen, ni mieluusti vaikka soittakoot miulle ja kysyvät mielipidettäni.