Huomasin perjantaina pojun ryhmän ovessa lapun, että tarhassa on isompien puolella tavattu täitä. Pienten puolella niitä ei ole ja ovat eri puolilla tarhaa, mutta tarkkailla pitää. Tänään aamulla kuitenkin ryhmän hoitaja kertoi, et menevät kaikki lapsen yhdessä isompien puolelle laulamaan isoon saliin. Mie olin hieman kummissani, että meinaako ne ihan tartuttamalla tartuttaa niitä täitä noihin pieniinkin?!? Helkutti, jos niitä meille tulee. Pojulla vielä pitkä tukka, ni sen kanssa onkin sitten kiva, kun täitä on. |O