Nutrilett kavereita ?

kävin eilen äidilläni vaa'alla ja se näytti -5kg:n pudostusta, mutta se kyllä toisaalta näytti myös +3kg enemmän aloituspainoa kuin mitä vaki vaaka millä olen punninnut itseni, mutta toisaalta luulis sen vähennyksen olevan sama suhteessa kuitenkin? Eli tänänään toivon saavani oman vaa'an ostettua.

Mittnauhalla olen itseäni mittaillut ja eilen oli vyötäröltä -7cm, reisi -2½cm, lantio -4½cm ja rinntojen päältä vain -1cm.

Eilen en mainannut saada kaikkia 5pss syötyä/juotua, mutta sitten vähän väkisin join viimeisen.

Edelleen olo on hyvä, ei ole nälkä, ei heikota, ei särje tms. Ihmeellisen helppoa tämä on ollut. Välillä on ohi menevä mielihalu tai haave jostakin, mutta menee onneksi ohi vauhdilla.
 
tänään oli todella huono päivä pussit kyllä jäi aivan totaalisesti, mutta täytyy korjata asia huomenna sitten taas, kävin kyllä salilla että jos se tasais edes hieman tätä päivää.
väinötär minulla olisi myöskin edessä oman vaa'an osto edessä kun nyt olen käyttänyt meidän kuntosalin vaakaa joka on vuodelta kivi ja kukka :LOL: ni helpottus tuo painon seuraaminen ja sais aina katsottua kerta viikkoon sitten helposti sen aamupainon.

mutta nyt loppuu taas mussuttaminen ja huomenna on pakko palata rutiiniin.
 
Mä sain eilen sen vaa'an haettua ja paino oli tippunut 4:ssä nutripäivässä 76.5kg->73.9kg. Eilinen eli kolmas päivä meni tosi hyvin mutta tänään on takunnut. Söin 3pussia ja yhden patukan ja mulle ne patukat ei sovi lainkaan kun niistä jää kauhea nälkä :ashamed: Tänään on sit mennyt 200-300kcal muutakin ruokaa jossa mm. omena, latte ja leipä+juustoa. Huomenna koitan pysyä paremmin pusseissa taas :saint:

väinötär hieno pudotus! Laitahan aamulla lukeamia uudesta puntarista.

nipsu87 huomenna uudestaan ruotuun vaan! :) Ja hyvä että jaksoit salille!
 
Ihana rakas uusi ystäväni Vaaka kertoi aamulla että rouvalla on painoa 78.5kg, äitini vaa'kan ja omani ero on n.600g eli jos oikein lasken niin lähtöpaino oli ollut sitten n.84,9kg ja näin mielettömällä matikka päälläni eli kännyn loistavalla laskimella lasken et pudotusta on n.6.4kg :D

Eilen illalla oli sama ongelma kuin tiistaina, en millään meinaa jaksaa niitä kaikkia 5 pss syötyä. Jätin kasvikset eiliseltä väliin, kun aattelin et paremmin jaksan syödä pussit, mutta eipä sillä ollut vaikutusta.

Minulla on tiukka linja vielä ensi pe 5.3. asti, silloin lähden Tukholman risteilylle ja siellä aion sitten syödä karppaamalla. Nythän olen ketoosissa ja siks sitä nälkääkään ei taida olla.

Loistava pudotus sinulla Cappuccino!
Ja nipsu87 kyllä se salilla käynti on todella hyvä juttu, tosin paino voi lähteä hiukan hitaammin, mutta lihakset eivät katoa ja se on parasta!













 
noniin uusi päivä uudet kujeet :) aamu patukka syöty ja pikkusen kurkkua päälle, noi vaan meinaa olla aika kauheen makusia, mutta sitkeydellä vaan, jos sitä kävis tänää pienellä kävelylenkillä. sen oon huomannu et kun noita pusseja syö ni mun on ainakin itseni pakko syödä porkkanaa tai jotain vastavaa et tulee pureskeltua jotain, päänsärkyä on pikkusen ollu mutta ei mitään kovin kauheeta.. pitäis nyt vaan hommata se oma vaaka ettei tarviis aina juosta perjantai aamun salille punnitsemaan :LOL: jos sitä vaikka raahais itsensä ja pikkupojan kaupunkiin ostamaan sellaista :)
 
Lähtöpaino 76.5kg
-----
päivä 4: 73.9
päivä 5: 73.9
päivä 6: 73.9

Tuossa vähän yhteenvetoa viikon kulusta. Ihan ihme hommaa tuo, et paino on ollut kolme päivää ihan grammalleen sama! Ehkä se johtuu siitä et kolmessa eka päivässä tippui niin paljon ja nyt sit taas kohta humpsahtaa alapäin :saint: Eilen meni 4 pussia ja noin 300kcal muuta vaikka piti olla tiukalla... Jotenkin tuo napsiminen on ollut vaikea jättää pois.
Mutta 70 kg:n haamuraja lähenee =) Painoin kuitenkin vielä viikko sitten yhden uimahallin vaa'alla 77.3kg :ashamed: Yritän nyt pysyä nutreilla niin kauan että pääsen pienemmälle kymmeluvulle. Toivottavasti se tapahtuis 2-3 viikossa!
 
Lähtöpaino 76.5kg
-----
päivä 4: 73.9
päivä 5: 73.9
päivä 6: 73.9
päivä 7: 73.2

No tapahtuihan siellä jotain! Huomenna tulee kokonainen viikko täyteen eli su-su vaikken nyt aivan totaalipusseilla olekaan ollut. Jos nyt toisen viikon ainakin jaksais putkeen! Eilen illalla dippailin kasviksia kevyt kermaviiliin ja juomaksi oli light limua, kunnon perjantaiherkut :)
 
Lähtöpaino 76.5kg
päivä 8: 72.9kg
viikkopudotus: 3.6kg

Eilinen meni hyvin ja oon tosi tyytyväinen viikon saldoon. Ens viikolla tuskin tippuu samaa määrää mutta puoletkin ois ihan hyvä! Vieläkö muita on messissä?! Huomisesta taas mukaan vaan!
 
juu mukana ollaan :D

aamulla on punnitus, mutta rampaan ihan joka aamu kyllä siiinä vaa'alla, on niin kivaa huomata mitä on lähtenyt. Joka aamu on ollut -300g vähemmän ja sillä vauhdilla pääsen uskomattomiin lukemiin, jos vain jaksan vielä huhtikuunkin olla pusseilla.. Olen jo nyt niin tyytyväinen, kun olen nyt ihan just siinä painossa missä olin alkaessani odottamaan meidän murua, pitää iloita pienestäkin :) Eilen vähän söin illalla normiruokaa, himotutti niin kovin juustoinen pasta-broilerivuoka jota oli lapselle tehnyt.. No ei onneksi ollut vaikuttanut mitenkään, muuta kuin tosiaan se -300g.

Cappuccino hyvä pudotsu vauhti sinulla, hienosti lähtenyt!
 
hienoja pudotuksia, minäkin olen päässyt takaisin ruotuun :D ja odottelen nyt perjantaita että menen tuolle vaa'alle, ravaisin siinä kyllä koko ajan, mutta nyt olen päättänyt malttaa että josko olis sitten kivempi huomata perjantaina suurempi pudotus :) Meillä on vaan lapset ollu pikkusen nuhaisia ja se on estänyt nukkumisen että välillä tekee hieman tiukkaa mutta sinnikkäästi vain eteenpäin :)
 
Lähtöpaino 76.5kg
päivä 8: 72.9kg
viikkopudotus: 3.6kg
päivä 9: 72.9
päivä 10: 72.8

Taas kolmatta päivää junnaa samassa (no 100g)... Ehkä huomenna heilahtaa alaspäin?! :) Hyvä nipsu87 että oot mukana. Kirjoittele miten menee vaikket punnitsisikaan joka päivä. Mulla tökkii se et en voi sosiaalisissa tilanteissa syödä. Niin sitä huomaa kuinka paljon kaikki pyörii ruoan ympärillä... Silti koitan jatkaa sinne pienemmälle kymmenelle. Oon painanut kutosella alkavasti viimeksi vissiin vuonna 2007. Enää pari vaivaista kiloa!!!
 
siis kävin eilen vaa'alla ja se näytti +500g, tänään -400g..
Nyt sitten oli paino 77.1kg eli on lähtenyt viikossa -1.4kg, odotin isompaa pudotusta :( saas nähdä miten on viikonlopun jälkeen, kun olen ollut laivalla, yritän olla vielä koko pe nutrauksella, la aion ainakin aamupalan käydä syömässä, kun se on jo minulle kustannettu ja samoin su aamuna. Saatan ehkä syödä la iltana seisovasta pöydästä, mutta sitä vielä harkitsen..

Juu saman olen huomannut, että ruoka kuluu hyvin paljon sosiaalisiin tilanteisiin. Sitä vain on sitten tasapainoiltava näiden tilanteiden välillä ja välillä on pakko vähän joustaa, siintä ei kai pitäis kauheasti stressata, mutta kyllä tulee vähän nurjamieli, kaikille en jaksa selittää tätä ja siksi sitten on syötävä, vaikka sitten vain kohteliaisuuden takia.

Olet nipsu87 ihan oikella asenteella tuossa punnitus asiassa, minä vain neurona uuden vaa'an omistajana ramppaam jopa aamussa 2-3x :ashamed: arvasin et mopo karkaa rouvalla käsistä, mutta minkäs teen..

Tällä viikolla aion joka päivä kävellä työmatkat, tulee hyötyliikuntaa viikossa n.6h :D saan ehkä sillä verukkeella hiukan puhtaamalla omallatunnolla nauttia oikeasta ruu'asta :p Lisäksi tänään kävin reilun 35min lenkillä lapsen ollessa jumpassa.
Huomenna ja to aion myös mennä ystäväni kanssa vesijuoksemaan eli liikunta määrä on varsin kohtuullinen siihen et voisin hiukan todella nauttia pöperöistä. Tämä pölötys on nyt sellaista henkistä valmistautumista viikonloppuun, pelkään vain kuin onnistuu jatkaminen ja kuinka paljon tulee takapakkia.

Cappuccino sinulla on mieletön viikkopudostus :flower: Tosi hienoa!
 
Lähtöpaino 76.5kg
päivä 8: 72.9kg
viikkopudotus: 3.6kg
päivä 9: 72.9
päivä 10: 72.8
päivä 11: 72.4

Nyt tippui taas, onpa mukavaa! Oon iltaisin ihan naatti tästä pussiruoasta, enkä oo kauheesti liikkunut. Tällä viikolla ois tarkoitus tehostaa liikuntaa ja lisätä kävelylenkkejä, että painonlasku jatkuu. Tahti on selvästi hidastumaan päin, kun ensimmäisen viikon pöhö lähti pois.

väinötär oot liikkunut hurjan hyvin kun sulla tulee vielä nuo työmatkat! Nauti reissusta ja aamiaisista ja iltaisin koita sitten vaikka karsia niitä hiilihydraatteja niin ei paino kovin nouse =) Oliko sulla suunnitelmissa se pitkän ajan nutraus vielä? Eli ajattelitko jatkaa vielä viikkoja? Musta tuo -1,4kg pudotus on ihan hyvä, kun sullakin on jo eka viikkojen hurjaa pudotusta takana :) Toivon kyllä siltin itsekkin et lähtis nopeammin!

Hyvää nutripäivää kaikille :wave:
 
Heipä hei, nyt alkaa tuntua että kilota vois vaikka lähteäkin :D viime viikko meni nollalla mutta toivottavasti tämä viikko toisi paremman tuloksen ja hieman jo etukäteisesti tarkistelinkin ja hyvälle näyttää mutta maltan nyt kuitenkin vielä perjantaihin ennen tuloksen julkistamista, Tämä viikko on mennyt helposti nutraamalla, ei ole enää ollu päänsärkyjä ja olen tottunut makuunkin jo niin että ne alkaa olemaan ihan hyviä :) tälle viikolle todella toivon isoa edistystä koska olen pysynyt hienosti kurissa eikä nälkä ole enää vaivannut ja pureskelu tarpeeseen tulee syötyä porkkanoita ja purkkaa :D

[/b]väinötär itsekin ostin ihka oman vaa'an ja niinhän siinä käy että itsekin tulee hypittyä siinä ihan liian usein :D sillä on kummallinen vetovoima! mutta kirjaan tulokset vasta perjantaina niin että edellisestä tuloksesta on se viikko ni sen sitten huomaa. Ainut vaan et jos se mokoma hieno uusi vaaka näyttää aamulla hyvälle ja illalla sitten muutamansadan gramman plussan siihen niin sitä tulee masentumaan.. pitää varmaan ottaa patterit irti ja laittaa lukittuun kaappiin :D

Hyvin näyttää muillakin menevän! Hienoa me!
 
Lähtöpaino 76.5kg
päivä 8: 72.9kg
viikkopudotus: 3.6kg
päivä 9: 72.9
päivä 10: 72.8
päivä 11: 72.4
päivä 12: 71.6

Hip hei, tuossa taas päivitystä. Alaspäin mennään edelleen! Nutrit oli lopussa ja kävin tänään Tarjoustalossa "ruokaostoksilla". Mukaan lähti tarjouksessa ollut 5 päivän quick start-paketti, mansikka pusseja ja yksi patukkapaketti. Hain myös meidän omalta asunnolta avatun paketin jossa on kasviskeittopusseja. Nyt noita ois sit kahdeksi viikoksi eteenpäin!!! Apua, miten mä jaksan?! Sit ois kyllä paino varmasti jo lähempänä tavoitetta, johon on nyt -6,6kg (eli 65kg). Tää menetelmä on kyllä sopinut mulle, joten näillä eväillä jatketaan =)

nipsu87 huomenna sit viikkoraporttia kehiin! :D
 
tittidii! -900g :D:D:D johan se lähti laskuun.. viimeviikolla oli nolla viikko joten tämän viikon pudotus oli huima edistys :D elikkästä nyt tuo vaaka näyttää 97,6 ja lähtö on ollut 99 joten kokonaisuutenaan 1,4kg on lähtenyt :D Tämä jos mikä skarppaa eteenpäin!
 
Aivan mielettömät pudotukset, hyvä nipsu87 ja Cappuccino!

Minulla on vauhti hidastunut, sain viikon pudotukseksi yht. -1.7kg, olin arvioinut et olis ollut 2.1kg mitä oli alkuun, mutta vauhti hidastunut selvästi.

Nyt on 19. päivä menossa ja paino on 84kg pudonnut 76.8kg.

Laivalle sitten tänään lähtö ja nutraus onnistuu täysin vielä tämän päivän, huomenna on sitten oikeaa syömistä nauttien edessä, ainakin osin. Mutta nyt menen pakkaamaan kimpsut ja kamsput, vaikka laiva onkin tunteja myöhässä et lähdöllä mikään kiire nyt olekkaan.

Niin ja Cappuccino vielä on minulla täysnutrausta ainakin 7viikkoa jäljellä, yksi viikon tauko tulee tämän kuun vaihteeseen, taas reissuja tiedossa ja tällä erää taas Tukholmaan risteillen ja sitten Pariisiin (siellä en aio yhtään miettiä syömisiä :p )
 
Lähtöpaino 76.5kg
päivä 8: 72.9kg
viikkopudotus: 3.6kg
päivä 9: 72.9
päivä 10: 72.8
päivä 11: 72.4
päivä 12: 71.6
päivä 13: 71.3

Henki haisee, vähän nälkäinen olo ehtii tulla pussien välissä ja eilen tympi koko touhu... Paino sinänsä palkitsi kun oli vähän tippunut mutta nyt taitaa olla sellanen "ettei oikein jaksais vaihe". Kun pääsis viikonlopun yli niin viikolla on taas helpompaa...

 
Lähtöpaino 76.5kg
päivä 8: 72.9kg viikkopudotus: 3.6kg
päivä 14: 70.9kg viikkopudotus: 2.0kg

Tällä viikolla lähti 2kg ja oon tyytyväinen. Olin toivonut että edes puolet ekan viikon tuloksesta ja se tuli :p Yhteensä on siis lähtenyt 5.6kg kahdessa viikossa ja se on paljon! Laskennallisesti mun pitäis päästä ens viikon puolessa välissä alle 70kg:n ja se on mulle suuri ilon aihe! Vielä viikko-kaksi nutrausta ja sit pikkuhiljaa kevennettyyn ruokavalioon. Oon niin tyytyväinen itseeni, että pystyn tähän =)
 
Cappuccino tosi hienot viikkopudotukset :flower: itselläni plörähti viikonloppu taas.. viikolla on helpompaa kun on selkeä rytmi mutta nyt viikonloppuna ku olin itsestäni lasten kanssa ku mies oli koko viikonlopun töissä ni niinhän siinä sitten kävi no onneksi tuo viikko pudotus oli kuitenkin ihan hyvä :D nyt vaan sitten homma hanskaan ja sitkeästi eteenpäin ja uotuun vain :p hyviä pudotuksia ja tsemppiä kaikille ensi viikkoon!
 
Lähtöpaino 76.5kg
päivä 8: 72.9kg viikkopudotus: 3.6kg
päivä 14: 70.9kg viikkopudotus: 2.0kg
päivä 15: 71.0

Kiitos nipsu87! Oon kyllä tyytyväinen omaan tulokseen! Älä murehdi viikonloppua, nyt vaan arkirytmistä kiinni ja takas pusseille :D Itse en uskalla edes maistaa enää oikeaa ruokaa kun sitten haluaisin syödä koko lautasen! Ja sit en kyllä enää pysty palaamaan näin kurinalaiseen pussitteluun jos kerran lipsun...

Eilen korvasin kaksi pussia nutrilettin juustopastalla (joka on starttipaketissa) sekä raejuustolla ja salaatilla. Tänään sit tuli +100g joka varmaan tuli tuosta kun söi ekan kerran kiinteän aterian kahteen viikkoon. Mulla ois siis ihan täysi starttipaketti ja tällä viikolla syön varmaan sen. Jännittää vaan kun sit kalorimäärä nousee 550->820kcal ja varmaan ketoosi lähtee pois... Tippuukohan paino tuolla enää samaan tahtiin vai kiihdyttäisköhän se aineenvaihduntaa..?! Saas nähdä.
 
nipsu87 olen niin samaa mieltä tuossa et viikolla on niin pal helpompaa pitää nutrausta yllä kuin viikonloppuisin, jolloin perheellä olis aikaa nauttia yhdessä atrioista. Lapsikin oikein eilen pyysi ja pyysi et äiti syö minun kanssani samaa ruokaa :ashamed: vähänö tuli huono omatunto, vienkö tällä lapselta pois ilon ja nautinnon yhteisistä aterioista. Syön kyllä perheen kanssa yhdessä noita keittojani, mutta eihän se sitten ole ihan sama asia selvästikkään. Muutenkin huomasin pari viikkoa sitten, et pitää alkaa puhumaan muusta kuin laiduttamisesta, koska lapsi alkoi pohtimaan et hänen pitää laihtua :ashamed: Olen hyvän ystäväni kanssa puhunut jonkin verran puhelimessa, nyt sitten yritän ne jutustelut hoitaa niin, että hän jossain muualla kuin vieressä. En osannut yhtään ajatella et hän sitä mitenkään pohtis, mutta tottahan toki, tyhmähän olin :'( Nyt jopa mietin et pitäsisikö alkaa syömään viikonloppuisin perheen kanssa, toisaalta ei tätä nyt hirveen kauan enään kestäisi.

Viikonlopun reissu meni kohtuu kivasti, herkkuihin en langennut, mutta, mutta :ashamed:
Happy Meal tuli pisteltyä masuun ja illalla vielä häränsisäfile pihvi+maalaisranskalaiset. Aamupalat meni kohtuu kivasti karpaten ja nyt on ollut paluu eilen arkeen aika nuivaa.. nyt rouskin porkkaanaa ja yritän visioida itseäni pienemmäksi, josko se motivois. Kaipa tämä tästä jahka viikossa muutama päivä taas etenee..

Painoa oli tänään vain +100g, mutta en uskalla liputtaa vielä enempää..kohtuu pieni nousu olis jos tuuohon jäis.

Cappuccino sulla on kyllä tosi hyvin lähtenyt paino :flower:
 
noniin olen siis päättänyt olla käyttämättä noita tummennuksia koska ne ei ole koskaan siellä missä pitäisi ja koko teksti näyttää tyhmältä :LOL:
Maanantai koitti taas ja melkein hienosti meni viikonloppukin, lankesin vain syömään hieman suklaata kun mies mokoma sitä kantoi kotiin :ashamed: mutta toisaalta tänään on ollu tosi hyvä päivä ja eiköhän näillä mennä taas. parasta vaan pysyä noissa pusseissa.
väinötär meillä kans on hieman varottava mitä puhuu kun tuo mein neiti on kans sellainen että kuulee tasan sen mikä ei ole sille tarkoitettu mutta sitten kun sille jotain sanoo ni ei varmasti kuule :D mut meillä oli jossain vaiheessa sellaisia kysymyksiä että painanko minä äiti liikaa ja miksi sinä et syö nyt samaan aikaan, mutta ei auttanut ku alkaa varomaan puheitaan ja lopetin puntarilla käynnin kokonaan jos tyttö on lähettyvillä ja nyt ne on loppunut, onneksi! koska kyllä siinä hieman hävetti, kun ei toisen tarvitsisi ollenkaan miettiä sellaisia asioita, pikkuisen jännittää perjantai että mitähän se vaaka taas sanoo, toivottavasti ollaan menossa parempaan suuntaan taas :)
tsemppiä ja paljon miinusta alkavaan viikkoon :)
 

Yhteistyössä