Mustien esittäytymisketju

MTA
47 vuotias, 6v tytön äiti Vantaalta.Taloudesta löytyy myös koira.
Töissä toimistossa tehden kaikkea laidasta laitaan. En ole pullantuoksuinen, lapseni merkkivaatteisiin pukeva ja kauniissa, aina järjestyksessä olevassa kodissa asuva äiti.

Palstaa seuraillut satunnaisesti n. 4v, toisinaan vastaillenkin, välillä myös harmaana. Vastauksissani voin tosinaan olla aika kärkäskin, tarkoittamatta kuitenkaan olla ilkeä. Ja lisäksi mulla on jonkinsortin lukihäiriö, joten tosinaan kirjoituksetkin ovat puuta-heinää.

Täytyy myöntää että tämä palsta on "opettenut" mulle paljon, mutta myös usein saanut mut ihan ymmälleni siitä kuinka täydellisiä ja aina oikeassa osa äideistä on. Enkä mä ole edes tajunnut kuinka paljon toiset äidit tarkastelevat tarhalasten vaatteita ja pukeutumista. Multa kun joku kysyisi mitä tarhalapsilla oli päällä niin taitaisin vaan vastata että toppapuvut.

Iästäni huolimatta, taikka ehkä sen turvin olen jo pitkään kuvitellut että meistä jokainen tekee virheitä eikä kukaan ole täydellinen joten toisten tuomitseminen ja ylenkatsominen on täysin tarpeetonta. Se miten joku pukee lapsensa on mun mielestä ihan täysin epärelevantti asia toisen ihmisen elämässä.

En tiedä koskaan tavanneeni täältä ketään, mutta on nimimerkkejä joiden takana olevan ihmisen toivoisin voivani tavata.
 
Tässä näytelmässä on pääosassa viisi henkilöä. Yksi heistä olen minä, keski-ikäinen,
keskikurttuinen, tavallisuutensa kanssa sinunkaupat tehnyt nainen, joka ei tunnustaudu
mammaksi, vaikka äiti onkin. Tämä henkilö on viettänyt lukuisia hetkiä elämässään tällä palstalla, eksyttyään sinne aikoinaan kahden lapsen äitinä, kolmatta kuumeillen.
Tuosta on vierinyt vuosia, lapset ovat ohittaneet pikkulapsi-iän. Se kuumeiltukin on jo koululainen. Äänekäs yhtiömies ja vastanäyttelijä kuuluu myös pakettiin. Näytelmän tyylilaji vaihtelee, pääosin tyyllitään tasaista kerrontaa. Arkionnea elämän näyttömöllä, joskus komediamaisin, joskus draamamaisin ja ihan pienesti actionmovie tyylisin tehokeinoin näytelty näytelmä. Loppuunmyymätön.
 
21-vuotias, toistaiseksi vielä kotiäiti (kova työnhaku meneillään :D). Pk-seudulla asustellaan kahden lapsen (poika 2v10kk ja tyttö 1v5kk) ja miehen 24v kanssa.

Mies on täältä kotoisin, itse muuttanut Keski-Suomesta.

Ensimmäisen kerran tänne eksyin esikoista odottaessa, taustalla harmaillen tuli pyörittyä muutama vuosi ennenkuin joku 1,5v (?) sitten päätin rekisteröityä. Ja jotenkin nää päikkäriajat tulee täällä vietettyä... :ashamed:
 
kolmekymppinen, rokahtava & hiukan hipahtava hörhömutsi Mikkelistä. perheeseen kuuluvat kokki & autonkuljettaja jota myös avomieheksi kutsutaan, tytär töyhtis 3v & vatsassa melskaava pyöriäinen . ei enää lemmikkejä, koska lapsi on allerginen. .. :( mutta jos voisin, ottaisin kiinanharjakoiran & kesyrottia, ehkäpä myös karvattoman kissan :p
leffahullu, kenkähullu, tatuointeja fanittava suklaaholisti. lempipuuhaa hautautua hyvän kirjan, glögimukin & suklaalevyn janssa sohvannurkkaan tai mennä syntymähulluilemaan kylille. kerran tänne palstalle eksyin ja nyt sitten ollaan niin maan koukussa!
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja KiviäkinKiinnostaa;25541793:
Melkein 4-kymppinen. 3 lasta ja mies. Suomalais-espanjalainen perhe (mies suomalainen, minä vain puoliksi, kuten lapsetkin), joka asustaa vielä noin 5 kk Espoossa ja muuttaa takaisin Espanjaan sen jälkeen. Suomessa asuttu vuodesta 2007 ja työt vievät taas Espanjaan toistaiseksi pysyvästi.
Eikö lapset ole silloin neljäsosaespanjalaisia jos sinä olet puoliksi espanjalainen ja mies kokonaan suomalainen?
 
minä, 36vee, yhden, juuri 1vee, täyttäneen ruisriiviön äiti... hankalan temperamentin ja sanavalmiin suun omaava sairaanhoitaja, jonka lempipuuhaa on hautautuminen tuhatsivuiseen opukseen tai älytön liikuntarääkki aina ja usein... Lahdesta, alunperin etelä-pohjanmaalta, meillä asuu myös 10v luppakorvakani ja miehenjössikkä 25vee... palstailin ennen emppuseiskavitosena... =)
 

Yhteistyössä