Munasarjat yhtäkkiä toimimattomat

Hei!

Tännehän minäkin taidan kuulua... Mukavaa löytää samantapaisessa tilanteessa olevia, vaikka tietysti ikävää että tämmöisten asioiden kanssa joudumme painiskelemaan.

Tässä meidän tarinaa: Minä 34-v, mies pitkälti yli 40-v. ja vauvaa (joka olisi molemmille ensimmäinen) toivottu pian 3 vuotta. Tutkimuksia ja hoitoja takana (yksityisellä ) on takana nyt reilu vuosi. Heti alkumetreillä selvisi, että miehen simpat on todella huonoja: huono liikkuvuus, epämuotoisia, lisäksi paljon vasta-aineita. Jo sen tuloksen perusteella tuli tuomioksi, että ICSI on ainoa mahdollisuutemme. Sitten verikokeissa selvisi, että mulla on FSH kohonnut. Se on ollut välillä 12-15, kun normaali olisi alle 10. Nyt sitä ei ole aikoihin mitattukaan joten en tiedä nykytilannetta ja oikeastaan en haluaisi edes tietää - pelottaa jos se on noussut tuosta vielä lisää... Lääkäri ei ole lähtenyt mitenkään veikkailemaan, mistä tuo FSH:n kohoaminen voisi johtua. Itseäni asia vaivaa tosi paljon, ja oli tosi suuri shokki kun asia selvisi. Netistä olen yrittänyt etsiä tietoa, mutta enpä paljonkaan ole viisastunut. Itse olin aina ajatellut, että kyllä mulla on hyvin aikaa hankkia lapset vähän vanhempanakin, sillä useimmat sukulaisenikin ovat lisääntyneet vasta 3-kymppisenä tai yli. Molemmat mummoni ovat saaneet viimeiset lapsensa noin 4-kymppisinä, toinen taisi olla jo ylikin 40. Ja äidilläni tulivat vaihdevuodet kai pikemminkin tavallista myöhemmin, vasta 55-60 -vuotiaana. Perinnöllistä tämä ei siis ainakaan voi olla, jos ennenaikaisista vaihdevuosista nyt tosiaan on kyse. Mutta mistä muustakaan tämä sitten voisi johtua, en tiedä..?

Mun munasarjat kuitenkin näyttää ultrassa ihan hyvin toimivilta, ja lääkäri on ollut hieman ihmeissään, kun kuulemma munasarjojen ulkonäkö ei ollenkaan vastaa FSH-arvoa. Onko kenelläkään muulla ollut vastaavaa tilannetta? Munasolujakin on hoidoissa tullut ihan hyvin, tosin aika isoilla annoksilla (300) olen pistellyt.

Nyt on sitten takana jo kolme ICSIä, jotka eivät ole menneet mitenkään loisteliaasti. Hoidot on sinänsä olleet mulle melko helppoja, lääkkeistä on tullut hyvin vähän oireita ja muutenkin kaikki on sujunut hyvin, lopputuloksia lukuun ottamatta... Soluja on tullut joka kerta ihan mukavasti, 7-15 kpl, ja ne ovat hedelmöittyneetkin ihan hyvin, mutta sitten alkioiden jakautumisvaiheessa käy aina kato. En sitten tiedä, munasoluistako se johtuu vai siittiöistä, tai ehkä syytä on molemmissa. Kahdessa ekassa hoidossa, jotka tehtiin lyhyellä kaavalla, saatiin kummassakin vain 1 kunnollinen alkio, ja molemmista tuloksena nega. Kolmas hoito tehtiin viime tammikuussa ja nyt koitettiin vähän "riskillä" pitkällä kaavalla, vaikka lääkäri sanoi että meillä "FSH-vammaisilla" se ei välttämättä onnistu vaan munasarjat voi mennä ihan nukuksiin. Mutta se onnistuikin ihan hyvin, ja saatiin aikaiseksi peräti 2 kunnollista alkiota, jotka molemmat siirrettiin ja parin viikon päästä testi näytti plussaa! Varhaisultrassa kaikki näytti hyvältä, yksi sikiö löytyi ja sykekin kuultiin. Mutta sitten np-ultrassa rv 12 kaikki ei ollutkaan enää hyvin, vaan sikiön kehityksen todettiin pysähtyneen jo muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kyseessä oli siis keskeytynyt keskenmeno. Mitään vuotoa tai muita oireita keskenmenosta ei ollut. Tosin mulla ei kyllä koko aikana ollut mitään raskauden oireitakaan, joten tosi epävarma olo oli koko ajan eikä keskenmeno tullut hirveänä yllätyksenä. Jouduin kaavintaan, josta on nyt kohta kuukauden verran aikaa. Fyysisesti olen toipunut hyvin, mutta henkinen toipuminen kestää tietysti paljon kauemmin.

Heti keskenmenon jälkeen olin sitä mieltä, että nyt kyllä riitti tämä touhu! Mutta kummasti sitä taistelutahtoa vaan jostain aina löytyy, ja kyllä me sittenkin taidetaan lähteä taas yrittämään. Meillä ei ole kertaakaan jäänyt alkioita pakkaseen, joten koko homma lähtee sitten taas alusta. Toisaalta ei millään jaksaisi lähteä taas siihen piikittely- ym. rumbaan, josta on kaikki jännitys ja uutuudenviehätys kadonnut jo aikoja sitten. Mutta toisaalta taas ei haluaisi luovuttaa Antaahan se toivoa, kun kuitenkin pystyin raskautumaan, vaikka raskaus huonosti päättyikin. Jos joskus vielä raskaaksi tulen, niin keskenmenon pelko tulee kyllä olemaan ihan hirveä!

Olisin ehkä valmis kokeilemaan hoitoja luovutetuilla soluillakin, jos omat todetaan kerta kaikkiaan käyttökelvottomaksi. Miehen kanssa ei tästä kyllä olla vielä hirveästi juteltu, joten en oikein tiedä hänen kantaansa. Ja en sitten tiedä, kummat meillä pitäisi olla luovutettuja, munasolut vai siittiöt, vai kenties molemmat..? Mutta kokeillaan nyt varmaan kuitenkin omilla soluilla vielä, ellei lääkäri ole asiasta toista mieltä. Ensi viikolla ollaan menossa keskenmenon jälkitarkastukseen ja uuden hoiodn suunnitteluun, joten sen jälkeen osaan varmaan kertoa lisää.

Tsemppiä kaikille, missä vaiheessa hoitoja sitten olettekin!

T:Mustaruusu
 
Lukaisin pikaisesti ketjun läpi. En ole vähään aikaan edes käynyt lukemassa kirjoituksianne, kun multa kerta kaikkiaan tunnukset lakkasi toimimasta! Ärsytti, kun ei mitään päässyt kommentoimaan. :eek: En tiedä, mistä se johtui, mutta liekö ollut osuutta asiaan sillä, että koko kone hajosi sitten viime viikolla. Luovutin sitten ja nyt kun käytän eri konetta, pääsinkin yllättäen sisään! Ja samoilla tunnuksilla kokeilen aiemmin... ei näitä koneiden sielunelämää kyllä ymmärrä.

Kiva, kun olette minuakin muistaneet, vaikken tänne olekaan päässyt kirjoittelemaan. :heart:
Paljon on täällä tapahtunut ja uusiakin on tullut mukaan, kiva! :) Vaikkei tämä se kivoin pino olekaan siinä mielessä, kun tämä meitä yhdistävä asia on mikä on. Mutta pino on muuten tosi kiva! Eli tervetuloa uudet mukaan ja terkkuja tietysti kaikille vanhoillekin! :heart:

Kirjoitan ja kommentoin lisää työajan ulkopuolella, mutta nyt pitää palata töitten pariin.

Kirjoitellaanhan ahkerasti (nolo pyytää, kun itse ei ole pariin kuukauteen sanan sanaa tänne laittanut. :ashamed: Olihan mulla syy, mutta silti.), että pino pysyy eka sivulla. Ja aurinkoista kevättä ja mieltä kaikille, vaikka lämpötila tippuikin viikonlopusti rajusti!

Terkuin,
Nennuliini :wave:
 
Linjoilla ollaan pitkästä aikaa.. Tervetuloa Uudet mukaan ja erityisen lämpimät tervetulot Mustaruusulle, joka kokenut km:n. :hug: Minulla myös km samoilla viikoilla, tosin kyseessä oli luomuraskausihme, jonka jälkeen ei sitten yhtään ainoa solua ole tullut icsi-hoidoissa. Minulla tosin km:stä jo kohta 2 vuotta, mutta kyllä se mielessä edelleen on..

Ja Nennuliini - mukava että olet back in business! Olin jo välillä ihan huolissani, että missähän sinä luurailet! :wave:

Aikamoisia kokemuksia tässä pinossa on kaikilla. Raskaitakin. Meillä myös munasoluissa vikaa, tai ensinnäkin niitä ei ole ja jos on, niin ne ovat vain pelkkiä "kuoria", ja myöskään FSH ei ole koholla. Outoja juttuja nämä ovat. Meidän kohdalla lääkärit on neuvottomia, koska ei ole tietoa onko koskaan ollutkaan soluja tai millaisia ne ovat olleet, paitsi se 1, josta km. Munasarjat kuulemma näyttää normaaleilta ja kierto normaali. Ja ei siis myöskään ennenaikaisia vaihdevuosia, joten ota näistä asioista nyt selvää sitten.

Minulle ei kuulu mitään uutta auringon alla. Juuri alkoi kuukautiset niin valtavilla vatsakivuilla, että oksat taas pois. Edellisetkin kuukautiset oli ihan hirveät - tosi runsaat ja menin aika lailla jo heikohkoon kuntoonkin, pyörrytti yms. Niin monta päivää kesti lorotus. Toivottavasti tämä kerta olisi helpompi. Näköjään hoidoilla (?) on ainakin muhun tällainen(kin) lisäbonusvaikutus.. Ei mukavaa.

Mietimme, että kokeillako vielä yhtä kertaa "omilla" soluilla vai odotellaanko suosiolla luovutettuja. Meillä ei myöskään ole puhuttu miehen kanssa sen kummemmin luovutetuista soluista vielä.. samoin kuin Mustaruusu, minäkin olen valmis kokeilemaan. Nyt on vaan paljon muutoksia tapahtunut, uusi työ ja uusi kaupunki, joten asiat hieman taka-alalla toistaiseksi.

Nennuliini: joko teillä oli se psykologin keskusteluaika? Millainen se oli??

Kylmäksi vetäisi kelin kesälämpimien jälkeen, hrrrr. Mutta kyllä se tästä kesäksi taas muuttuu ja lämpenee! Terkkuja kaikille ja pidetäänpäs pino korkealla!

:wave:

:heart: saaga
 
Hei Kaikki. Kiva -ja toisaalta niin ikävä- huomata, ettei ole yksin. Mustaruusu kyseli annoskoosta. Meillä oli tässä viimeisessä Puregonia 300-375IU. Isohkolla Menopurillakin kokeiltiin toisessa hoidossa, mutta menestys oli huonompi. Minulla ei myöskään ole FSH koholla ja epäilevät, että olen saattanut olla aina tällainen "vähäsoluinen" tyyppi. Ongelmia on siis monta: ei saada montaa solua (ei koskaan pakkaseen mitään), hedelmöittyminen huonohkoa ja jakautuminen hidasta/pysähtyy alkumetreillä. Meille lääkäri sanoi, että ensimmäisistä jakautumisista on vastuussa munasolu ja sitten alkaa siittiöiden vastuu. Tarkalleen en tiedä mikä soluvaihe on tuo vaihtokohta. Onko teille kenellekään muulle sanottu mitään soluliman koostumuksesta? Minulla se siis on liian sitkeää :(
 
Tervetuloa kaikille uusille. On "kiva" huomata ettei olekaan ainoa huonosti muniva niinkuin jossain vaiheessa kuvittelin...
Meilläkään lääkärit ei osaa selittää miksei munasoluja saada, koska fsh normaali, kierto normaali ja ovuloin joka kierrossa. Joskus toivoisi, että miehelle keksittäisiin vielä lisää hoitoa jotta siittiöt ymmärtäisivät uida nopeasti ja suoraan eivätkä vaan uiskentelisi minne sattuu ja hitaasti. Voisimme aivan hyvin onnistua luomusti kun vaan siittiöt olisivat parempia, mutta luulen ettei lääketeollisuus satsaa tähän puoleen niin paljon, kun naisten hoitamiseen.
Meillä ne ainokaiset munasolut jotka saatiin aikaiseksi hedelmöittyivät aika hyvin, kun kolmesta kaksi hedelmöittyi, mutta eivät kyllä tainneet olla kun kolmesoluisia kun siirrettiin.
Niin ja siitä annostuksesta. mulla on käytetty joka kerta ilmeisesti lähes maksimiannostuksia. Esim. seuraavaa hoitoa suunnitellaan puregonilla annoksena 400 yksikköä.
Kävin eilen seurantaultrassa, sen ihmeellisen kystan takia ( kaksiosainen ) ja siellähän se edelleen olla möllötti, mutta lääkäri oli sitä mieltä ettei sille tarvitse tehdä mitään. Taidanpa vielä soittaa Kyssiin ja varmistaa sieltä asian. Lääkäri kehui sitä ainokaista munasarjaa, jonka sai näkyviin, hienoksi ja terveennäköiseksi. Mutta eipä vaan saa edes ainokaista munasolua aikaiseksi hoidoilla, että paljon on apua siitäkin hyvännäköisyydestä...

No ei muuta kun nokka kohti kesää vaikka taitaa tuonne ulos kyllä paleltua, on sen verran kylmä tuuli!
 
Omaa napaa vain tällä kertaa.. :ashamed:
Kävin eilen ultrassa, ja kuinkas ollakaan, munasarjat olivat heränneet henkiin! Löytyi monta komeasti kasvanutta munasolua. Sekä minä että lääkäri oltiin yllättyneitä, kun ei kumpikaan osattu odottaa moista positiivista käännettä tilanteeseen. Ilmeisesti inseminaatiota ei voida nyt tehdä, kun munasoluja on niin paljon, joten todennäköisesti edessä on IVF. Menen perjantaina uudestaan ultraan, jolloin sitten päätetään mitä tehdään. Siihen asti pistelen Puregonia 50IU sekä uutena aloitan tänään pistämään Luveris-nimistä hormonia, jonka tarkoitus on paksuntaa kohdun limakalvoa. Perjantaita siis odotellessa... Oon kyllä todella onnellinen, että mun munasarjat alkoivat vihdoin toimia! Toivoa on siis vielä =)
Tsemppiä kaikille ja aurinkoista tiistaita!
 
Olen taustallut tätä pinoa jo pidemmän aikaa mutta nyt ajattelin jos oman puumerkkini jättäisin. Olen 27 ja mies myös saman ikäinen. Miehellä simpat priimaa joten syy minun munasarjoissani. Hoidot aloitettiin syksyllä-07, ovulaatioinduktioo yritetty alusta lähtien mutta ei ole yhtäkään munasolua lähtenyt kehittyyn :ashamed: Mulla Pcos ja toinen munanjohdin viallinen.

Ovulaatiota on yritetty clomeilla ( 4 kiertoa) ja nyt toinen Puregonkierto menossa, viime Puregonkierron pistelin 30 päivää yhtäsoittoa, ei mitään tehoa. Tosin annostukset oli eka IU 25 ja sitten IU50. Seuraava toimenpide oli munasarjojen polttoreijityshoito, eli molempiin muasarjoihin poltettiin nukutuksessa 10 reikää, pitäisi auttaa että munasolut pääsisivät kehittyyn. Nyt tosiiaan toinen Puregonkierto menossa IU75 ja tiistaina ultra. Eo ole toiveet kovinkaan korkealla....

-Tiinuli-
 
Tervetuloa vain Tiinulillekin mukaan ja kaikille muillekin uusille! Ja terkut muille pinon vanhemmillekin! :) Meitähän alkaa olla koossa melkoinen porukka. Pinon aloittaessani luulin, ettei kovinkaan monta samanlaista löytyisi, jos ketään. Mutta näköjään meitä onkin ja aika monta. Kiva juttu! :wave: Toivoisin kyllä, että olisimme jossain vaiheessa ihan muussa pinossa, mutta minkäs teet. Näköjään meidänlaisiakin pitää jostain syystä tässä maailmassa olla, vaikkei välillä ymmärrä miksi.

Meitä on tosiaan jo niin monta, etten minä ainakaan pysy enää mukana, kuka on missäkin vaiheessa menossa: osa hoidoissa, osa tauolla, osa miettimässä jatkoa ja osa odottamassa luovutussoluja jne. Olisiko teistä aihetta jonkinlaiseen listaan, josta näkisi kunkin tilanteen? Jos tuntuu, että siitä tulee paineita, niin ei se lista mikään pakollinen ole. Tuli vain ehdotuksena mieleen. Mulla nimittäin jossain hoitojen vaiheessa tuntu siltä, kun oli jossain listassa mukana, että se loi jotenkin paineita. En osaa oikein sanoa miksi, kun eihän kukaan painostanu mihinkään. Varmaan vika olikin minun korvien välissä. B)

Tervetuloa Saaga jonottajiin! Mullakin on jotenkin rauhallinen olo nyt, kun ei tarvii stressata omia tuntemuksia sen kummemmin. Tietysti aina ajattelen, jos menkat ei alkaisikaan. Mutta tiedän, että ne alkaa ja kun alkavat, ei se tunnu miltään. Psykologilla käynti meillä tosiaan oli maaliskuun lopulla ja se olikin ihan hyvä käynti. Minua häiritsi jotenkin hirveästi se, että kenelle pitää kertoa asiasta ja kenelle ei, miten pitää asia salassa vai eikö pitää, miten kertoa lapselle hänen alkuperästään ja että jos lapsi tuntuisi mieheni ja jonkun muun lapselta. No tuo viimeinen ajatus on muuttunut jo aikaa sitten, että totta kai lapsi tuntuisi omalta, kun sen itse kantaisi masussa ja synnyttäisi. Psykologi sitten sanoi, että lapselle kannattaa kertoa heti alusta asti ihan luonnollisena asiana, että hänen saamisekseen on saatu lahja joltain mukavalta ihmiseltä. Kun asiaa ei kerro sen ihmeellisempänä asiana kuin esimerkiksi kertoessa jotain asiaa esim. synnytyksestä, niin lapselle siitä asiasta ei tule sen kummempaa "mörköä" tms. Itse olin ajatellut, että pitääkö lapsi tarpeeksi isona istuttaa ja kertoa, miten on saanut alkunsa. Taisin olla liian dramaattinen ajatuksineni.. :LOL: Jälkeenpäin ajattelin, että ehkä en ollut ihan sinut sitten kuitenkaan asian kanssa, kun noin ajattelin. Psykologilla käynti kuitenkin sai tuon ajatuksen tosi selväksi, että se on ihan luonnollinen asia eikä sitä pidä salata lapselta ja sen voi ja kannattaakin kertoa lähimmille ihmisille.
Käynnillä käytiin meidän suhteen historia, perheet, milloin lapsia alettiin suunnitella, miten lapsettomuus todettiin, miten luovutettuihin soluihin päädyttiin ja miksi, mitä tunteita se herätti, mitä mieltä hoidosta nyt ollaan, kuinka toiveikkaita ollaan ja entä, jos hoidot ei onnistukaan, minkälaisia vanhempia oltaisiin jne. Ihan tavallisia asioita käytiin läpi ja paljon sellaista, mitä oltiin itsekin jo mietitty liittyen luovutettuihin soluihin. Keskustelusta tuli sitten kooste meille ja myös klinikalle.

Lotalle lohtu :hug: ! Harmi, ettei hoito onnistunut!
Johanna: minä kävin muutaman kerran vyöhyketerapiassa, mutta ei siitä ollut apua, kun tulosta ei tullut. Mutta muuten se on ihanan rentouttavaa! Suosittelen ja minunkin hoitaja sanoi, että on muutaman saanut raskaaksi. Joten yrittämisen arvoinen hommeli se on! Luin eteenpäin ja olitkin käynyt hoidoissa ja tuloshan oli parempi! Toivottavasti se yksi ainokainen on nyt juuri se oikea kaveri ja saataisiin plussa tähän pinoon. :)
Heksamiina: mullakin oli fsh aiemmin hyvä ja yhtäkkiä kauhea romahdus vaihdevuositasolle! :eek: En halua pelotella ja toivottavasti sulle ei käy samalla tavalla, vaan fsh pysyy matalana ja lepotila häipyisi. Hus!
Mustaruusu: mullakin munasarjat on olleet koko ajan hyvän näköiset eikä ole ennenaikaisia vaihdevuosia epäilläkään, paitsi sitten, kun muniksia ei saatu isoillakaan annoksilla. Olikohan mun annos Gonalia jopa 500 yksikköä?! Pahoitteluni keskenmenosta. En voi kuvitella miltä semmoinen voi tuntua, kun raskaaksi tulo on niin pitkän matkan takana. :heart:
Kaijukka: meillekin tuli aika KYSiin syksylle. Sanoin, mikä meidän tilanne on, mutta hoitaja sanoi, että eka käynti on suunnittelukäynti. Ajateltiin, että no käydään kuuntelemassa toisen lääkärinkin mielipide meidään asiaan. Mutta olen kyllä sitä mieltä, ettei meidän tilanne miksikään muutu eli mieli on luovutetuissa soluissa vahvasti ja niitä odotellaan.

Anteeksi, jos unohdin kommentoida jonkun tilannetta! :eek: Tai jos tuli vanhaa tietoa. Yritin lukea kyllä kaikki kirjoitukset, mutta pysyikö ajatukset enää koossa tähän aikaan illasta. :snotty:

Nyt hyvää yötä kaikille ja tsemppiä hoidoissa oleville ja hoitoja odottaville tai mietintätauolla oleville! Näillä kaikilla vastoinkäymisillä on pakko olla joku tarkoitus, eikö? Ei kai tämmöstä meidän osalle muuten olisi laitettu.

Terkuin,
Nennuliini :heart:
 
Heippa Tiinuli81! Me ollaankin tuttuja tuolta toisesta pinosta. Tulehan huomenna kertomaan ultrakuulumiset. Pidän sulle kovasti peukkuja, että tuo isompi annos 75IU olisi alkanut tehota!

Mä kävin aamulla ultrassa, ja näkymien perusteella päädyttiin IVF:ään. Keskiviikkona on punktio ja perjantaina siirto. Ollaan miehen kanssa tosi innoissamme! Samalla fiilikset on tietysti jännittyneetkin... Toivon vaan kovasti, että kaikki menee hyvin.
Aurinkoista alkanutta viikkoa ja halauksia teille kaikille!
 
Heksamiina Tuttuja ollaan jo =) hirmuisesti onnea IVF.ään :flower: :flower:

Mulle kyllä sopii listautuminen tällä palstalla jos muille sopii myös?

Huomenna tosiaan seurantaultra, odotukset eivät kovinkaan korkealla! Ainut jännityksen aihe on fsh tulos...kävin torstaina kokeessa. Nyt mietinkin että kun olin jo ennen testiä pistänyt Puregonia yht IU150 (eli kp 5 kävin testissä) vaikuttaako se jotenkin tulokseen? Samalla otettiin jokin toinenkin hormonikoe, minkä nimeä en nyt muista. Hassuinta on se että multa ei ole fsh otettu kuin 2 vuotta sitten. Tässä on takuttu syksystä lähtien kun miniksissa ei mitään eloa ja kelleen ei oo tullut mieleen tarkistaa fsh:ta. Ja sekin testi mikä 2 vuotta sitten on otettu, niin tulos on vähän päälle 2 :eek: :eek: Mitähän se tarkoittaa??? Lääkäri mutisi että ompa kumman alhainen? ei taida edes olla viiterajojen sisällä!!!

tälläistä tälläkertaa....

-Tiinuli-
 
Tiinuli, en oikein muuten osaa kommentoida tuohon FSH-asiaan, mutta löysin googlettamalla tuollaiset FSH:n viitearvot:
S-FSH
Viitearvot
Naiset
follikulaarivaihe 2.8-11.3 U/l
ovulaatiovaihe 5.8-21.0 U/l
luteaalivaihe 1.2-9.0 U/l
postmenopaussi 21.7 U/l

Pidän peukkuja, että nyt FSH olisi sulla ihan normaali!
 
Heksamiinalla ja Tiinulilla onkin jännät paikat! Molemmille oikein paljon onnea ja pidän peukut ja varpaat pystyssä, että tulisi hyviä soluja. : :wave:
Tiinuli, paljonko oli fsh? Toivon todella, että hyvä! En osaa sanoa, vaikuttaako tuo pistäminen tulokseen, mutta mulla ainakin fsh on otettu molemmilla kerroilla kierron alussa, oliko 1-3 päivinä. Yhdesti muistan lääkärin sanoneen, että huomaa, että hormonit on imeytyneet, kun fsh-väritesti näytti korkeaa arvoa. Mutta nyt musta tuntuu, että jos se olikin jo muuten korkealla. Miten sitten tuo sinun alhainen arvo, vaikuttaisiko tuo kokeen ottoajankohta, kun Heksamiina laittoi tuota listaa?

Mutta töitten pariin pakko palata. Käykäähän kertomassa kuulumisia, toivottavasti hyviä sellaisia! Käyn innokkaasti lukemassa useamman kerran päivässä. :wave:

Mihin muut pinolaiset on hävinneet? Terkkuja heillekin. :heart:
Nennuliini
 
Hei kaikille =) ja tervetuloa uusille! Kyllä minullekin sopii se listautuminen, helpomminhan sitä muistaisi millaiset tilanteet muilla on.

Heksamiinalle ja Tiinulille täältäkin paljon peukutuksia!

Multa on otettu se fsh-arvo muistaakseni kierron päivinä 2-4, ja normaali arvo olisi ollut 2-10, jos oikein muistan. Mulla se oli ekassa mittauksessa 12 ja toisessa 15. Nyt pelottaa ihan kamalasti, onko se edelleen noussut. :| Mutta toisaalta kun mun munasarjat kuitenkin tähän asti on toimineet, niin täytyy vaan toivoa että ne toimivat edelleen tuosta fsh:sta huolimatta.

Mun keskenmenosta ja kaavinnasta on nyt aikaa 5 viikkoa, ja tänään on jälkitarkastus ja uuden ICSI-hoidon suunnittelu. Menkat ei ole vielä alkaneet, mutta mulle sanottiinkin että ne voi tullakin vasta 6 viikkoa kaavinnasta. No, tänään varmaan ultrataan joten sittenhän sitä näkee missä mennään.
 
Heksamiina Kiitos viite arvoista =)

Mustaruusu, Nennuliini: Fsh oli jotain päälle 4 ( kp5 ) lääkäri sanoi että normaali on, kysyin että onko Puregon vaikuttanut siihen? sanoi että nostavasti on voinut vaikuttaa, eli normaalisti alhainen. Ei kuulemma väliä vaikka olis alhainen!!! Mut jos alle viitearvojen niin kuin viimeksi vähän päälle kaksi, niin eikö silloin jotain pitäisi viella olla? Ei lekurin mielestä....
Ultrassa sain periaatteessa hyviä tuloksia, yksi folli näytti vähän muita isommalta, silti alle 10mm mutta lääkärin mielestä voi olla että lähtee kasvamaan viellä (mullahan PCO joten pikkufolleja on runsaasti)....elämäni ensimmäisen kerran edes jotain toimintaa näkyi ultrassa =) Nyt sit piikitän IU75 ja seurantaultra tiistaina taas.....

-Tiinuli-
 
Mustaruusu, miten hoidon suunnittelu sujui? Aloitatteko menkkojen alettua uuden hoidon? Toivon, että sullakin munasarjat toimisivat edelleen. :)

Tiinuli. Hyvä hyvä, kun fsh oli älynnyt pysyä alhaalla! Minä kanssa pelkäsin tuloksen kuulemista hirveästi. Sitten kun sain sen huonon tuloksen kirjeellä, niin en niin kauheasti säikähtänytkään, kun samassa kirjeessä tuli kromosomitulokset, joita pelkäsin vielä enemmän.
Hyvälle kuulostaa tuo sinun follisi. :wave: Kyllä se siitä varmaan kasvaa juuri sopivan kokoiseksi!

Heksamiinalle tsemppiä punktioon! Käyhän kertomassa saaliista, kun jaksat!

Terkuin,
Nennuliini
 
Tervehdys taas!

Eilen siis oltiin lääkärissä, ja huh helpotusta, ultrassa kohtu näytti toipuneen keskenmenosta ja kaavinnasta hyvin, ja munasarjatkin näyttivät edelleen toimivilta. Vasen puoli oli vähän laiskemman näköinen kuin oikea, mutta kyllä sielläkin jotain eloa oli. Mulla on hoidoissakin aina tullut enemmän soluja oikealta, mutta kyllä se vasenkin on aina vähintään pari solua onnistunut tuottamaan. Kyselin lääkäriltä, pitäisikö FSH tai jotain muita veriarvoja mitata uudelleen, mutta hän sanoi ettei ole tarpeen jos en itse välttämättä halua, eikä kannata hermoilla liikaa niistä tuloksista. Kuulemma häntä kiinnostaa enemmän se, miltä munasarjat näyttää ultrassa. Niin kauan kun ne toimii niin ei ole hätää. Yritän nyt sitten rauhoittua vähän asian suhteen.

Uuden hoidon sumuttelut päästään aloittamaan heti tulevaan kiertoon, kunhan se kierto nyt alkaisi! Pitkällä kaavalla mennään, koska se viimeksikin tuotti tuloksen. Lääkkeitä hieman vaihdetaan, eli Gonal-F:n tilalle tai rinnalle tulee Menopur, tai sitten joku ihan uusi lääke jonka nimi nyt jo unohtui. Tällä kokeilulla olis tavoitteena saada parannettua munasolujen laatua niin että alkioita saatais enemmän. Tosin meidän kohdallahan on epäselvää, johtuuko alkioden heikko laatu munasoluista vai siittiöistä, vaiko molemmista. Mutta kun ei niihin siittiöihin voi oikein vaikuttaa, niin yritetään sitten parantaa munasoluja.

Nyt siis vain odotteen menkkojen alkamista, tällä viikolla tai viimeistään ensi viikolla niiden kyllä pitäisi tulla. Jos hoidon aikataulut menee suunnillee kuten viimeksi niin punktio ja siirto olisivat heinäkuun alkupuolella. Onhan sinne vielä aikaa, mutta ehkä hyväkin niin. Keskenmenosta on vielä niin vähän aikaa, että ehkä on hyväkin vähän hengähtää. On kuitenkin paljon parempi olo, kun tietää, että jotain alkaa taas tapahtua!
 
Mustaruusu: hienoa, että ultrassa kaikki näytti olevan kunnossa. Tsemppiä uuteen hoitoon!

Tiinuli: FSH-arvosi kuulostaa hyvältä. Olen ymmärtänyt, että alhainen fsh on kuitenkin parempi kuin korkea.. Ja kaipa lääkäri olisi suoraan sanonut, jos liian alhaisessa fsh:ssa olisi jotakin huolestuttavaa. Murheet sen suhteen nyt pois vain! =) Mahtavaa, että munasarjasi ovat alkaneet toimia! Pidän peukkuja, että hyvä suunta sen kuin jatkuu.

Mulla oli keskiviikkona punktio, joka sujui tosi hyvin. Jännitin etukäteen aika paljon, mutta toimenpide osoittautui kivuttomammaksi mitä luulin. Koko aikana ei sattunut oikeastaan ollenkaan, vasta jälkeenpäin vatsa oli hiukan kipeä ja arka. Saalis oli 7 munasolua, joista vain kolme oli kypsiä. Soitin eilen labraan, ja kaikki nuo kolme olivat hedelmöittyneet hyvin. Puolen tunnin päästä mun pitäisi soittaa uudestaan labraan, että ovatko munikset jatkaneet hyvää kehitystä eteenpäin. Jännittää, että jos jotain onkin mennyt pieleen, eikä siirtoa voidakaan tehdä... Siirto olisi tänään klo 10. Pitäkäähän peukkuja, että kaikki on ookoo ja pääsen siirtoon! Tulen myöhemmin kertomaan, missä mennään..
 
Huhuu, missäs kaikki on? Mä juttelen täällä nyt yksikseni =)

Tulin vain kertomaan, että siirto saatiin perjantaina tehtyä. Kaikki kolme alkiota olivat hyvälaatuisia, ja yksi niistä siis siirrettiin ja kaksi laitettiin pakkaseen. Nyt sitten jännätään, pysyykö kyytiläinen matkassa... Testin saan tehdä pe 30. päivä.
Tulkaahan kertomaan kuulumisia!
 
Heksamiinalle hirmuisesti peukkuja, että kyytiläinen tarrautuisi lujasti kiinni!

Täällä on uusi kierto pyörähtänyt käyntiin, nyt on kp 4. Sumuttelut aloitan varmaankin kp 21, pitää vielä soittaa klinikalle ja varmistaa.

Olo ei nyt ole kauhean innostunut eikä toiveikas, mutta jospa se taistelumieli sieltä taas löytyisi kun hoito pääsee oikeasti käyntiin.

Mitäs muille kuuluu?
 
Moi! Voisko tämä tulla mukaan?
Olin maanantaina lääkärillä ja munasarjat ovat tehneet lakon näin keskenmenon jälkeen. Takana 1 ICSI. Lakkoilua on ollut ennenkin, mutta tämä harmittaa erityisen kovasti ja tietysti pelottaa että tämä on nyt sitten pysyvä tila. Tarkoituksena oli yrittää tehdä ekaa PASia tässä vielä ennen kesätaukoa, mutta saapa nähdä ehditäänkö kun kierto nyt sitten venyy eikä yritystä (lääkkeitä) edes päästä alottamaan ajoissa. :headwall:

Tänään tuntuu, että voimat on taas ihan lopussa eikä toivoa näy missään. Miksiköhän aina jostain nurkantakaa pitää tulla mutkia matkaan, eikö tässä jo tarpeeksi ole muutenkin?
 
Pieni enkeli Tervetuloa mukaan :flower: Itsekkin olen vasta vähän aikaa täällä kirjoitellut. Lapsettomuus on raskasta ja viellä raskaampaa on se kun oma keho ei edes toimi niin kuin pitäisi, lääkkeistä huolimatta. Itse yritän ajatella että kenellekkään ei ole annettu enempää kuin jaksaa kantaa, joten uskon että tämäkin prosessi tekee meista vielläkin vahvempia ihmisiä.

Mustaruusu Mikkä fiilikset sulla? Mulla usein uuden kierroksen alku on helpointa aikaa, toivoo että josko nyt kaikki kääntyisi hyväksi, valitettavasti niin ei ole mun kohdalla viellä käynyt. Tsemppiä ja toivotaan aina parasta =)

Heksamiina Toivottavasti kaikki menee hyvin =) teilu viikko viellä niin saat testasa, iik :heart:

Nennuliini Mitäs kuuluu?

Omia kuulumisia....kävin tiistaina ultrassa, ei yhtään johtofollia! 2 viikkoa pistänyt Puregonia IU75. Viime tiistaina kun ultrassa muka näkyi yksi hieman muita suurempi folli, osttautus PCO rakkulaksi. Eli kymmenittäin pikkufolleja on, ei muuta :'( Annosta nostettiin IU100, viikon kuluttua ultra. Kait sit julkisenpuolen kesätaukokin alkaa. voin todeta että tää "kausi" (syksystä kevääseen) oli näiden lapsettomuushoitojen osalta aivan turha! Ei yhtäkään ovulaatiota koko aikana :ashamed: Lääkärikin mutisi että jopas nyt takkuaa. olen tehnyt jo itselleni diagnoosin että mulla ei ole yhtää munasolua luotu alkujaankaan.

Sori kun näin masentuneista kirjoitusta mutta ne on nyt fiilikset...

-Tiinuli-
 
On tullut vähän laiskasti kirjoiteltua tänne vaikka oon kyl välillä käynyt lukemassa muiden kirjoituksia.

Tevetuloa kaikille uusille ja toivotaan sormet ja varpaat pystyssä, että Heksamiina aloittaisi sen meidän plussapinon!

Toivottavasti Tiinulilta kuuluisi hyviä uustisia viikon puolivälissä ja sieltä löytyisikin yksi sopivan kokoinen munarakkula, enempäähän ei tarvitakaan siihen plussaan!

Oottekos te muuten huomanneet pinon jossa keskustellaan kelan korvausasioista? Että olisi tullut uudet ohjeet joiden mukaan Kela korvaisi vain kolmen hoidon lääkkeet jne. Mitenkähän ne hoidot meidän tapauksissa lasketaan? Eli onko keskeytetty hoito = yksi hoitokerta vai onko kriteerinä esim. punktioon pääsy tai siirto.

Täytyy lähteä tonkimaan kasvimaata, jos sinne uskaltaisi kohta jo jotain istuttaa.
 
kaijukka Oon kans seuraillut tuota Kelan korvausjärjestelmä keskustelua ja tuntuu aivan järjettömältä jos asia on niin muutuunut. Tarvii tutkia enemmän asiaa kelan sivuilta

Tänään olin seurantaultrassa ja vasemmalla puolella näkyi 11-12mm kokoinen folli, nyt pistän perjantaihin asti Puregonia IU100 annostuksella. Toivotaan nyt että se folli olisi lähtenyt kasvamaan isommaksi. Lääkäri kyllä varoitteli että voi olla että perjantain ultrassa taas ri näy mitään....

-Tiinuli-
 
Toivotaan, tiinuli, että se sinun follisi kasvaisi oikean kokoiseksi eikä vaan häviäisi minnekään! Jospa perjantai yllättäisikin sinut positiivisesti. Tulehan sitten heti kertomaan meillekin miten kävi!

Soittelin tänään kyssiin, kun miehellä lääkityksenä clomifen ja sitä ei saa mistään. Viimeksi kun kävin seuranta ultrassa paikallisessa keskussairaalaassa oli joku uusi lääkäri ja ei ollut koskaan kuullutkaan clomifenin saanti vaikeuksista ja ei kirjoittanut reseptiä vastaavalle lääkkeelle. No nyt sanoivat kyssistä, että soita vaan paikalliseen sairaalaan ja pyydä resepti ja onnistuihan se. Taitaa vaan taas korvaava lääke olla kalliimpaa. Nytkin menee miehen lääkitykseen jo 40 euroa/kk...
Tuli puheeksi mahdollinen punktio aika ja eihän minun nimeä ollut edes syksyn suunnitelmissa! No onneksi soitin, niin nyt nimi on siellä syyskuun lopussa.
Kysyin samalla tuosta kelan korvausjutusta ja eivät olleet kuulleetkaan, muuta kuin että ikärajaa on nostettu eli nyt kela korvaa yli nelikymppistenkin hoitoja, kun ennen raja oli kai tuo 40 v.

-kaijukka-
 
omaa napaa...tänään oli seurantaultra ja vasemmalla puolellahan oli folli 18mm =) =) Ihka ensimmäinen kerta! Pistin tänään Pregylin klo 13 jonka tarkoitus on irrottaa munasolu kaiketi 36 tunnin kuluttua? Oon yrittänyt etsiä koska se oikeasti irtoaa ja koska kannattaisi vällyjen alla olla? jossain luki että 24-48 tuntia pistämisestä? en saanut edes ohjeita koska testata! sanoivat vaan että soittaa tulos 1.7. eli ennen sitä varmaan sitten. Inhottavaa kun tietysti tällä kerralla lääkärinä oli se ei-mukava-lääkäri kun kerrankin olisi tarvinnut tietoa kuinka toimia. Oli tosi kiireinen ja vähäpuheinen. Sen verran sain irti että jos tälläkertaa ei tärppää niin IVF jonossa ollaan, onneksi!
 

Yhteistyössä