Hei!
Tännehän minäkin taidan kuulua... Mukavaa löytää samantapaisessa tilanteessa olevia, vaikka tietysti ikävää että tämmöisten asioiden kanssa joudumme painiskelemaan.
Tässä meidän tarinaa: Minä 34-v, mies pitkälti yli 40-v. ja vauvaa (joka olisi molemmille ensimmäinen) toivottu pian 3 vuotta. Tutkimuksia ja hoitoja takana (yksityisellä ) on takana nyt reilu vuosi. Heti alkumetreillä selvisi, että miehen simpat on todella huonoja: huono liikkuvuus, epämuotoisia, lisäksi paljon vasta-aineita. Jo sen tuloksen perusteella tuli tuomioksi, että ICSI on ainoa mahdollisuutemme. Sitten verikokeissa selvisi, että mulla on FSH kohonnut. Se on ollut välillä 12-15, kun normaali olisi alle 10. Nyt sitä ei ole aikoihin mitattukaan joten en tiedä nykytilannetta ja oikeastaan en haluaisi edes tietää - pelottaa jos se on noussut tuosta vielä lisää... Lääkäri ei ole lähtenyt mitenkään veikkailemaan, mistä tuo FSH:n kohoaminen voisi johtua. Itseäni asia vaivaa tosi paljon, ja oli tosi suuri shokki kun asia selvisi. Netistä olen yrittänyt etsiä tietoa, mutta enpä paljonkaan ole viisastunut. Itse olin aina ajatellut, että kyllä mulla on hyvin aikaa hankkia lapset vähän vanhempanakin, sillä useimmat sukulaisenikin ovat lisääntyneet vasta 3-kymppisenä tai yli. Molemmat mummoni ovat saaneet viimeiset lapsensa noin 4-kymppisinä, toinen taisi olla jo ylikin 40. Ja äidilläni tulivat vaihdevuodet kai pikemminkin tavallista myöhemmin, vasta 55-60 -vuotiaana. Perinnöllistä tämä ei siis ainakaan voi olla, jos ennenaikaisista vaihdevuosista nyt tosiaan on kyse. Mutta mistä muustakaan tämä sitten voisi johtua, en tiedä..?
Mun munasarjat kuitenkin näyttää ultrassa ihan hyvin toimivilta, ja lääkäri on ollut hieman ihmeissään, kun kuulemma munasarjojen ulkonäkö ei ollenkaan vastaa FSH-arvoa. Onko kenelläkään muulla ollut vastaavaa tilannetta? Munasolujakin on hoidoissa tullut ihan hyvin, tosin aika isoilla annoksilla (300) olen pistellyt.
Nyt on sitten takana jo kolme ICSIä, jotka eivät ole menneet mitenkään loisteliaasti. Hoidot on sinänsä olleet mulle melko helppoja, lääkkeistä on tullut hyvin vähän oireita ja muutenkin kaikki on sujunut hyvin, lopputuloksia lukuun ottamatta... Soluja on tullut joka kerta ihan mukavasti, 7-15 kpl, ja ne ovat hedelmöittyneetkin ihan hyvin, mutta sitten alkioiden jakautumisvaiheessa käy aina kato. En sitten tiedä, munasoluistako se johtuu vai siittiöistä, tai ehkä syytä on molemmissa. Kahdessa ekassa hoidossa, jotka tehtiin lyhyellä kaavalla, saatiin kummassakin vain 1 kunnollinen alkio, ja molemmista tuloksena nega. Kolmas hoito tehtiin viime tammikuussa ja nyt koitettiin vähän "riskillä" pitkällä kaavalla, vaikka lääkäri sanoi että meillä "FSH-vammaisilla" se ei välttämättä onnistu vaan munasarjat voi mennä ihan nukuksiin. Mutta se onnistuikin ihan hyvin, ja saatiin aikaiseksi peräti 2 kunnollista alkiota, jotka molemmat siirrettiin ja parin viikon päästä testi näytti plussaa! Varhaisultrassa kaikki näytti hyvältä, yksi sikiö löytyi ja sykekin kuultiin. Mutta sitten np-ultrassa rv 12 kaikki ei ollutkaan enää hyvin, vaan sikiön kehityksen todettiin pysähtyneen jo muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kyseessä oli siis keskeytynyt keskenmeno. Mitään vuotoa tai muita oireita keskenmenosta ei ollut. Tosin mulla ei kyllä koko aikana ollut mitään raskauden oireitakaan, joten tosi epävarma olo oli koko ajan eikä keskenmeno tullut hirveänä yllätyksenä. Jouduin kaavintaan, josta on nyt kohta kuukauden verran aikaa. Fyysisesti olen toipunut hyvin, mutta henkinen toipuminen kestää tietysti paljon kauemmin.
Heti keskenmenon jälkeen olin sitä mieltä, että nyt kyllä riitti tämä touhu! Mutta kummasti sitä taistelutahtoa vaan jostain aina löytyy, ja kyllä me sittenkin taidetaan lähteä taas yrittämään. Meillä ei ole kertaakaan jäänyt alkioita pakkaseen, joten koko homma lähtee sitten taas alusta. Toisaalta ei millään jaksaisi lähteä taas siihen piikittely- ym. rumbaan, josta on kaikki jännitys ja uutuudenviehätys kadonnut jo aikoja sitten. Mutta toisaalta taas ei haluaisi luovuttaa Antaahan se toivoa, kun kuitenkin pystyin raskautumaan, vaikka raskaus huonosti päättyikin. Jos joskus vielä raskaaksi tulen, niin keskenmenon pelko tulee kyllä olemaan ihan hirveä!
Olisin ehkä valmis kokeilemaan hoitoja luovutetuilla soluillakin, jos omat todetaan kerta kaikkiaan käyttökelvottomaksi. Miehen kanssa ei tästä kyllä olla vielä hirveästi juteltu, joten en oikein tiedä hänen kantaansa. Ja en sitten tiedä, kummat meillä pitäisi olla luovutettuja, munasolut vai siittiöt, vai kenties molemmat..? Mutta kokeillaan nyt varmaan kuitenkin omilla soluilla vielä, ellei lääkäri ole asiasta toista mieltä. Ensi viikolla ollaan menossa keskenmenon jälkitarkastukseen ja uuden hoiodn suunnitteluun, joten sen jälkeen osaan varmaan kertoa lisää.
Tsemppiä kaikille, missä vaiheessa hoitoja sitten olettekin!
T:Mustaruusu
Tännehän minäkin taidan kuulua... Mukavaa löytää samantapaisessa tilanteessa olevia, vaikka tietysti ikävää että tämmöisten asioiden kanssa joudumme painiskelemaan.
Tässä meidän tarinaa: Minä 34-v, mies pitkälti yli 40-v. ja vauvaa (joka olisi molemmille ensimmäinen) toivottu pian 3 vuotta. Tutkimuksia ja hoitoja takana (yksityisellä ) on takana nyt reilu vuosi. Heti alkumetreillä selvisi, että miehen simpat on todella huonoja: huono liikkuvuus, epämuotoisia, lisäksi paljon vasta-aineita. Jo sen tuloksen perusteella tuli tuomioksi, että ICSI on ainoa mahdollisuutemme. Sitten verikokeissa selvisi, että mulla on FSH kohonnut. Se on ollut välillä 12-15, kun normaali olisi alle 10. Nyt sitä ei ole aikoihin mitattukaan joten en tiedä nykytilannetta ja oikeastaan en haluaisi edes tietää - pelottaa jos se on noussut tuosta vielä lisää... Lääkäri ei ole lähtenyt mitenkään veikkailemaan, mistä tuo FSH:n kohoaminen voisi johtua. Itseäni asia vaivaa tosi paljon, ja oli tosi suuri shokki kun asia selvisi. Netistä olen yrittänyt etsiä tietoa, mutta enpä paljonkaan ole viisastunut. Itse olin aina ajatellut, että kyllä mulla on hyvin aikaa hankkia lapset vähän vanhempanakin, sillä useimmat sukulaisenikin ovat lisääntyneet vasta 3-kymppisenä tai yli. Molemmat mummoni ovat saaneet viimeiset lapsensa noin 4-kymppisinä, toinen taisi olla jo ylikin 40. Ja äidilläni tulivat vaihdevuodet kai pikemminkin tavallista myöhemmin, vasta 55-60 -vuotiaana. Perinnöllistä tämä ei siis ainakaan voi olla, jos ennenaikaisista vaihdevuosista nyt tosiaan on kyse. Mutta mistä muustakaan tämä sitten voisi johtua, en tiedä..?
Mun munasarjat kuitenkin näyttää ultrassa ihan hyvin toimivilta, ja lääkäri on ollut hieman ihmeissään, kun kuulemma munasarjojen ulkonäkö ei ollenkaan vastaa FSH-arvoa. Onko kenelläkään muulla ollut vastaavaa tilannetta? Munasolujakin on hoidoissa tullut ihan hyvin, tosin aika isoilla annoksilla (300) olen pistellyt.
Nyt on sitten takana jo kolme ICSIä, jotka eivät ole menneet mitenkään loisteliaasti. Hoidot on sinänsä olleet mulle melko helppoja, lääkkeistä on tullut hyvin vähän oireita ja muutenkin kaikki on sujunut hyvin, lopputuloksia lukuun ottamatta... Soluja on tullut joka kerta ihan mukavasti, 7-15 kpl, ja ne ovat hedelmöittyneetkin ihan hyvin, mutta sitten alkioiden jakautumisvaiheessa käy aina kato. En sitten tiedä, munasoluistako se johtuu vai siittiöistä, tai ehkä syytä on molemmissa. Kahdessa ekassa hoidossa, jotka tehtiin lyhyellä kaavalla, saatiin kummassakin vain 1 kunnollinen alkio, ja molemmista tuloksena nega. Kolmas hoito tehtiin viime tammikuussa ja nyt koitettiin vähän "riskillä" pitkällä kaavalla, vaikka lääkäri sanoi että meillä "FSH-vammaisilla" se ei välttämättä onnistu vaan munasarjat voi mennä ihan nukuksiin. Mutta se onnistuikin ihan hyvin, ja saatiin aikaiseksi peräti 2 kunnollista alkiota, jotka molemmat siirrettiin ja parin viikon päästä testi näytti plussaa! Varhaisultrassa kaikki näytti hyvältä, yksi sikiö löytyi ja sykekin kuultiin. Mutta sitten np-ultrassa rv 12 kaikki ei ollutkaan enää hyvin, vaan sikiön kehityksen todettiin pysähtyneen jo muutamaa viikkoa aikaisemmin. Kyseessä oli siis keskeytynyt keskenmeno. Mitään vuotoa tai muita oireita keskenmenosta ei ollut. Tosin mulla ei kyllä koko aikana ollut mitään raskauden oireitakaan, joten tosi epävarma olo oli koko ajan eikä keskenmeno tullut hirveänä yllätyksenä. Jouduin kaavintaan, josta on nyt kohta kuukauden verran aikaa. Fyysisesti olen toipunut hyvin, mutta henkinen toipuminen kestää tietysti paljon kauemmin.
Heti keskenmenon jälkeen olin sitä mieltä, että nyt kyllä riitti tämä touhu! Mutta kummasti sitä taistelutahtoa vaan jostain aina löytyy, ja kyllä me sittenkin taidetaan lähteä taas yrittämään. Meillä ei ole kertaakaan jäänyt alkioita pakkaseen, joten koko homma lähtee sitten taas alusta. Toisaalta ei millään jaksaisi lähteä taas siihen piikittely- ym. rumbaan, josta on kaikki jännitys ja uutuudenviehätys kadonnut jo aikoja sitten. Mutta toisaalta taas ei haluaisi luovuttaa Antaahan se toivoa, kun kuitenkin pystyin raskautumaan, vaikka raskaus huonosti päättyikin. Jos joskus vielä raskaaksi tulen, niin keskenmenon pelko tulee kyllä olemaan ihan hirveä!
Olisin ehkä valmis kokeilemaan hoitoja luovutetuilla soluillakin, jos omat todetaan kerta kaikkiaan käyttökelvottomaksi. Miehen kanssa ei tästä kyllä olla vielä hirveästi juteltu, joten en oikein tiedä hänen kantaansa. Ja en sitten tiedä, kummat meillä pitäisi olla luovutettuja, munasolut vai siittiöt, vai kenties molemmat..? Mutta kokeillaan nyt varmaan kuitenkin omilla soluilla vielä, ellei lääkäri ole asiasta toista mieltä. Ensi viikolla ollaan menossa keskenmenon jälkitarkastukseen ja uuden hoiodn suunnitteluun, joten sen jälkeen osaan varmaan kertoa lisää.
Tsemppiä kaikille, missä vaiheessa hoitoja sitten olettekin!
T:Mustaruusu