Niin, oikeastaan minua ei kamalasti kiinnosta mitä toiset tekevät tai eivät tee. Mutta jos uskoo Raamatun olevan totta, ja Jumalan sanaa, ei siitä voi irrottaa näitä kohtia jotka koskevat homoseksuaalisuutta. Muiden voi olla vaikea käsittää ettei pelastuminen eli se uskooko Jeesuksen kuolleen ristillä ole kiinni seksuaalisesta suuntautumisesta. MUTTA, Raamattu ihan yksiselitteisesti kertoo homoseksuaalisuuden olevan synti.
En kuulu ev. lut. kirkkoon joten kirkon kanta asiaan ei sinänsä liity minuun. Mutta olen huolissani siitä kehityksestä, että hyvin suurelta osin ihmiset jotka eivät usko Jumalaan tai siihen että Raamattu on Jumalan sanaa haluavat muuttaa kirkon oppeja.
Olen pahoillani siitä jos minun uskoni ja siitä syntyvä mielipiteeni loukkaa jotakuta toista. En ole mitenkään nousemassa näiden asioiden takia barrikadeille, eikä joku Tom of Finland postimerkki minua järkytä, vaikka en itse haluaisi sellaista ostaa. On kaksi ihan eri asiaa hyväksyä ihminen ja se mikä on mielestäni syntiä.
"Joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven" Minä en ainakaan halua heittää kivillä ketään, mutta toisaalta toisessa kohdassa sanotaan "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen"