miten selittää lapsille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja suuri suru
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

suuri suru

Vieras
Hei!Ongelmani on seuraavanlainen:isä joka ei halua tavata lastaan. Tai oikeammin se suru jonka lapseni kokee,kun isä ei halua tavata häntä. Minulla on 6-vuotia ,reipas,eläväinen ihana poika. Vuosi sitten tuli avoero lapsen isän kanssa.Siihen saakka,siis pojan 5-vuotis synttäreihin saakka elimme ihan tavallista elämää ja mielestäni lapsen isä oli oikein hyvä isä pojalleen. Kunnes erikseen muuttaminen tuli ajankohtaiseksi.Eron syitä en ala tässä erikseen jäsentelemään,mutta molemmissa oli vikansa.Erosimme kuitenkin ilman mitään äänekkäitä riitoja,väkivaltaisuutta tms... Isä lakkasi soittamasta,ei kysellyt poikansa kuulumisia. Poika näki isäänsä viimeksi elokuussa ,isä kävi tuolloin hakemassa vielä muutamia tavaroitaan. Aluksi yritin sitkeästi usuttaa isää ottamaan ja tapaamaan poikaa,muttei sillä ollut mitään merkitystä. Suoraan isä ei ole sanonut ettei halua lasta nähdä,mutta mielestäni hiukan pahalta näyttää. Itku meinaa usein tulla kun poika kyselee isästään ,koska isi tulee hakemaan,tuleeko isi nimppareille,eikö isi tykkää minusta enää? Miten noihin pitäisi vastata? Onko kellään vastaavaa tilannetta ollut?Että isä on jättänyt näin ison lapsen täysin. Olen tosi paljon miettinyt tätä asiaa ja uskoisin että pojalle tämä on todella vaikea asia,tuskallinen menetys,ikäänkuin isä olisi yhtäkkiä kuollut,täysin poissa elämästä. Ja haluan vielä sanoa sen,etten ole missään vaiheessa yrittänyt saada isää pois pojan elämästä päinvastoin. Ja luulisin että tuollainen lapsensa unohtaminen on isällekkin vaikeaa...
 
Meillä oli ihan samanlainen tilanne viime vuonna. Tosin poika on vasta 4v. mutta ihan samoja asioita kyseli ja mietti. Miks ei isä tule? eikö se enään tykkää/rakasta mua? Ja välillä itkeskeli kun oli ikävä isää. Isä lakkasi yhtäkkiä (huhtikuussa 05), ilman mitään syytä/selitystä, pitämästä mitään yhteyttä. Ei enään käynyt eikä soitellut. Ei mitään! Oli ihan hirveetä katsoa poikaa joka ikävöi isää ja itki, kun luuli ettei isä enään pidä hänestä. Puhuin hänen kanssaan asiasta, kun hän halusi. Kerroin että isä kyllä tykkää ja rakastaa häntä tosi paljon. Eikä ole vihainen hänelle. Sanoin että isällä jotain aikuisten juttuja/murheita tai omia murheita tms. eikä sen vuoksi ole voinut tulla. En luvannut mitään tulevia käyntejä, koska en tiennyt ilmaantuuko isä enään ollenkaan. Vastasin vain aina etten tiennyt missä isä on ja että hänellä on niitä omia (tai aikuisten tms.) murheita. Poikaa lohdutti tieto siitä, että isä ei ole vihainen ja rakastaa häntä. Ja että äiti ymmärtää että on ikävä ja saa olla ikävä. Myös on tärkeää kertoa että äiti rakastaa häntä ja myös mummi ja vaari ja sedät ja tädit ym. kaikki läheiset. Ja että te ette ole menossa minnekkään. Äiti aina pysyy lähellä.
Kävin perheneuvolassa keskustelemassa (suosittelen, jos siltä vaan tuntuu vähänkään) ja he olivat myös samaa mieltä selityksistäni. Ainakin jonkun aikaa ne luultavasti kelpaa. Isompana sitten varmaan vaatiin selvemmän vastauksen.

Meillä onneksi tilanne jo ratkesi. Joulukuussa isä soitti minulle ja tammikuusta lähtien on taas tavannut lapsia, meillä on myös 1v. tyttö (hän oli 5vk, kun isä "katosi"). Isä kertoi, että hän oli masentunut erosta ja lapsista eroon joutumisesta. Hänellä oli vakava masennus, johon oli saanut lääkkeet ym. hoitoa. Hänellä oli masennuksen oreita jo ennen "katoamistaan", mutta en ottanut sitä tosissaan. Olisi pitänyt.

Voimia ja jaksamista teille! :hug:
Toivottavasti isä tulee vielä poikaanne tapaamaan, se olisi lapselle niin tärkeää.
 
Keskustele miehen kanssa,kerro että lapsi kaipaa.Jos mies ei halua lasta tavata kerro se rehellisesti lapselle.Salailu ja miehen puolesta valehteleminen ' isi on nyt töissä eikä pääse' on vihonviimeinen asia mitä kannattaa sanoa.
Lapsi ei ole lapsi ikuisesti ja kasvaessaan ymmärtää että äiti valehteli isästä,sen jälkeen lapsen luottamus myös omaan äitiin on lopullisesti mennyt.
Perheneuvola on sitten paikka mihin kannattaa ottaa yhteyttä,sieltä saa tukea.
 
meillä on ihan tuore tapaus..siis erosimme vuoden vaihteessa,isä kävi katsomassa poikaansa harva se päivä.nyt muutamaan viikkoon ei ole kuulunut mitään.isä löysi uuden naisen.vissiin joku nainen menee oman lapsen edelle.tuntuu niin hullulta,itselle lapsi on kaikista tärkein,mikään ei mene sen edelle.saa nyt nähä pitääkö isä poikaansa yhteyttä jatkossa.poika on vasta alle kaksi vuotias.en tiedä osaako hän kaivata isäänsä myöhemmin jos hän nyt ei ole pojan elämässä mukana.
 
Kiitos kommenteistanne.Olen yrittänyt kysyä isältä asiasta tekstiviesteitse(ei vastaa puhelimeen,kun näkee että minä soitan).Tekstiviesteihin vastaa lyhyesti tyyliin kyllä tai ei taikka jättää vastaamatta. Ikävää että välit myös isän puolen isovanhempiin ovat tätä myötä menneet,he eivät ole pitäneet yhteyttä,vaikka ennen pidettiin soittamalla n.´kerran kahdessa viikossa ja näkemällä noin kerran kahdessa kuussa välimatkan (400kilometriä...) takia. Kerran olen puhunut lapsen isänäidin kanssa asiasta,mutta hänen mielestään tuntui olevan NORMAALIA että välit koko sukuun katkeavat. En tarkoita että minun ja ex-anopin pitäisi mitään ainaisia sydänystäviä olla,mutta harmittaa kun lapsi menetti useamman tärkeän ihmisen elämästään kertaheitolla. Olisi helpompi kertoa asioista pojalle jos omistaisi kristallipallon jolla näkisi edes pikkuisen tulevaisuuteen....
 
Tapailin aikoinaan muutaman kerran miestä, joka oli juuri eronnut. Hän oli ottanut lapset eron jälkeen luokseen tapaamiselle muutaman kerran, mutta säännöllisiä tapaamisia ei tuossa vaiheessa vielä käsittääkseni ollut ja käsittääkseni koko ero oli niin tuore ettei mitään osituksia tms. oltu vielä tehty.

Mies sen verran kertoi, että lapset olivat alkaneet reagoimaan eroon ja isän ikävään ja perheneuvolasta oli tullut perhetapaamiseen pyyntö. Mies kertoi, ettei aio mennä: mitä hän siellä tekee! Mitä hänen menonsa sinne asioita muuttaa! Ja sanoi, ettei aio tavata lapsia vähään aikaan, aikoo laittaa oman elämänsä kuntoon ensin.

Emme siis seurustelleet tms., mutta näistä muutamasta kommentista ymmärsin, että mies oli jossain määrin masentunut ja ehkä hän koki, ettei hänellä ole enää lapsia sillä tavalla kuin oli ennen, silloin kun oli perhe. Että hänen roolinsa lasten elämässä on niin pieni ja mitätön, että on sama tapaako hän lapsia vai ei...

En tiedä mikä tilanne on tänä päivänä.

Ilmeisesti ap:n tapauksessa mies on masentunut, ikävöi lasta ja ajattelee, että hänen on helpompi olla kun unohtaa koko lapsen eikä tapaa tätä.
Isälle kannattaisi kertoa, että lapsi kaipaa häntä, että isä on edelleen hyvin tärkeä lapselle eikä ikinä kukaan toinen mies voi ottaa isän paikkaa; ei ikinä kukaan ole yhtä tärkeä lapselle kuin hänen oma biologinen vanhempansa, ja biologinen sukunsa!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.03.2006 klo 13:44 suuri suru kirjoitti:
Kiitos kommenteistanne.Olen yrittänyt kysyä isältä asiasta tekstiviesteitse(ei vastaa puhelimeen,kun näkee että minä soitan).Tekstiviesteihin vastaa lyhyesti tyyliin kyllä tai ei taikka jättää vastaamatta. Ikävää että välit myös isän puolen isovanhempiin ovat tätä myötä menneet,he eivät ole pitäneet yhteyttä,vaikka ennen pidettiin soittamalla n.´kerran kahdessa viikossa ja näkemällä noin kerran kahdessa kuussa välimatkan (400kilometriä...) takia. Kerran olen puhunut lapsen isänäidin kanssa asiasta,mutta hänen mielestään tuntui olevan NORMAALIA että välit koko sukuun katkeavat. En tarkoita että minun ja ex-anopin pitäisi mitään ainaisia sydänystäviä olla,mutta harmittaa kun lapsi menetti useamman tärkeän ihmisen elämästään kertaheitolla. Olisi helpompi kertoa asioista pojalle jos omistaisi kristallipallon jolla näkisi edes pikkuisen tulevaisuuteen....
:hug: Onneksi lapsellasi on sinut.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.03.2006 klo 19:32 eräs tapaus kirjoitti:
Ilmeisesti ap:n tapauksessa mies on masentunut, ikävöi lasta ja ajattelee, että hänen on helpompi olla kun unohtaa koko lapsen eikä tapaa tätä.
Isälle kannattaisi kertoa, että lapsi kaipaa häntä, että isä on edelleen hyvin tärkeä lapselle eikä ikinä kukaan toinen mies voi ottaa isän paikkaa; ei ikinä kukaan ole yhtä tärkeä lapselle kuin hänen oma biologinen vanhempansa, ja biologinen sukunsa!!

Nyt kyllä joudun olemaan eri mieltä tämän kirjoittajan kanssa, ettei kukaan ole yhtä tärkeä kuin biologinen isä.... kyllä voi olla ja usein onkin. Tiedän miehiä jotka ovat adoptoineet puolison edellisen liiton lapset ( joiden isät ovat hyljänneet) ja rakastaneet niitä aivan yhtä paljon kuin omaakin Ei pidä yleistää, jokainen tapaus on erilainen.
 
kerro suoraan isälle miten poikasi kaipaa isäänsä, on väärin kadota pojan elämästä jos kerta elää.
onko sinulla veljeä tai muita miespuolisia sukulaisia jotka voisivat ottaa pojan "pojakseen"?
 
Oletteko käyneet sopimassa sosiaalitoimistossa tapaamisista?Lapsella on oikeus nähdä isäänsä,tosin isä voi kieltäytyä tapaamisista,mutta siellähän asia tulisi selväksi heti kerralla.Eli laittaisitte siellä paperille koska poika tapaa isäänsä tai jos isä ei halua tavata niin sanoo siellä suoraan sen.Ikävä tosiasia on,että myös sellaisia isiä löytyy jotka eivät halua tavata lastaan.Toivottavasti tilanne selviytyy ja niin,että lapsi saisi tavata isäänsä!Voimia sinulle! :hug:
 
minkälaiset taloudeliset mahdollisuudet isällä on tavata lasta? monesti eron jälkeen isä joutuu muuttamaan pikku-kopperoon,maksamaan elatusmaksut,kustantamaan lapsen tapaamiskulut...lisänä erosta aiheutuvat syyllisyydentunteet ja masennus.tällöin voi yksinkertaisesti olla henkisesti liian rankkaa käydä läpi lapsen surua ja omaa surua tilanteesta.iso osa isistä kokee etteivät lapset ole enää "edes kunnolla mun lapsia" kun ei voi elää arkea lapsen kanssa.olen sivusta seurannut,kuinka isä jätti koko kodin irtaimistoineen äidille ja 3:lle lapselle,joutui itse muuttamaan pikkuyksiöön,ja yrittää siellä järjestää tapaamisia
 
tässäpä minun tarina,samanlainen kuin moni muu,mutta kuitenkin omanlaisens...
Olin 6kktta raskaana kun ex jäi rysän päältä kiinni,no erohan siitä tuli.Loppuraskauden ajan selvisin jotenkuten järjissäni kun vaakalaudalla oli lapsen(syntymättömän)terveys,lisäksi minut piti kuosissa myös tyttäreni(silloin 6v).Eron jälkeen exä ei halunnut kuulla minusta mitään,ei kiinnostanu ottaa selvää onko lapsi syntynyt ja kumpi tuli...eli hän jo ennen syntymää hylkäsi lapsensa,mikä outoa kun hällä edellisestä liitosta 4lasta,jotka hänelle tosi tärkeitä ja jotka ovat vuoroviikoin hänel ja äidillä.
Poikamme tietää kuka hänen isänsä,nähnyt kaupassa ym ja ennen naapurissakin ja tietää myös sisarustensa nimet,sisarukset myös tietävät kuka heidän veljensä on.pian 5v mennyt ja isä pitänyt kerran eläesssään poikaansa sylissä ja siitä aikaa 4vuotta.poika kyselee miksi isi ei minua huoli kun muut huolii luoksensa,eikö isi välitä.
Isä on myös hyvin selkeästi ilmoittanut ettei halua kuulua poikansa elämäään millään tavalla.tämä pein kylä jossa kaikki tuntee toisensa joten väkisinkin täällä törmäilee toisinsa kaupassa ym.kuitenkin aina näin kun käy niin sisarukset ohittavat noloina,ja kääntävät päänsä pois,siinä sitten poika kyselee et miksi nuo ei puhu mulle...
Siinä on selitykset vähissä,ei vain löydy oikeita sanoja selittämään..
Sen vain mielessäni ajatellut,että jos joskus aikuisena haluavat solmia veljeensä yhteyden niin tulee olemaan vaikeata kun poika taatusti muistaa oispäin kääntyneet katseet ym.Sama on isän kanssa,on tosi vaikeaa pyllähtää poikansa elämään sitten joskus kun muistaa ja haluaa poikansa elämään kuulua,joskus jopa mahdotonta..Minä en aoi lapselta salata isäänsä enkä sisaruksia,hänellä oikeus tietää keitä he ovat jo ihan senkin takia että kuuluu johonkin vaikka ei olekaan osa heidän elämää.poika ei ole ikinä nähnyt isän puolen mummoa.ei enoja ei mtn,osa heistäkin tietää pojan olemassa olosta.Isänsä on tunnustanut poikansa ja maksaa elarit,mutta siihen sitten onkin lopettanut isyytensä tämän lapsen kohdalla.
ja kun on selkeästi kantansa tapaamisiin ilmoittanut on edes turhaa niitä lähteä vaatimaankaan,en mie halua lastani viedä sellaiseen paikaan johon ei oikeasti ole tervetullut ja jossa hänestä ei välitetä,koska niinhän se menisi että isä ottais pelkästä velvollisuudesta poikansa luokseen ei sen takia että oikeasti ja aidosti haluaisi poikaansa tutustua ja olla osa hänen elämäänsä.Olen myös miettinyt miten pojan käy jos minulle jotain kävisi...isänsä uusperheen luokse...täysin vieraita ihmisiä olisivat vaikkakin isä ja sisarukset kyseessä...joutuisi myös siskostaan eroon kun tiedän että yhteys katkeaisi..kaikkea tällaista tulee mietitityä öisin kun uni ei tule..
teksti ehkä rönsyileeepi mutta niin myös ajatuksetkin..aikaa kukunu mutta edelleen ne tunteet pinnalla ja liuta kysymyksiä miksi,miten voi joku näin toimia jne siihen kun lisää jo pojan omat kysymykset niin välillä on tosi neuvoton olo.tytärkin välillä kysyy et miksi veli ei pääse ikinään isänsä luo vaik muut sisarukset pääsee,miten isä voi noin epätasa-arvosesti kohdella omia lapsiaan..mutta toistaseksi poika elää tavallista pienen pojan elämää iloisena ja reippaana,vielä ei tajua asioiden merkitystä ja vasta vain ihmettelee et miksi isi ei välitä jne...joskus tosin kaupas kun törmätään ni pelkään et pamauttaa sanoa ääneen et`isi hei etkö sä välitä musta tjn vastaavaa.miksi en pääse sun luokse...
 
Mun mielestä on erotettava nyt tapaukset, joissa lapsen isä ei ole ikinä ollut mukana kuvioissa ja sitten ne, joissa isä on ollut "normaali" isä monta vuotta. Itsellänikin on "isätön" lapsi, jonka isä ei koskaan ole halunnutkaan yhteyttä pitää. En kuuna päivänä menisi vertaamaan lapsen kokemuksia sellaisen kanssa, joka olisi elänyt normaalia lapsiperhearkea ensin 5 vuotta, kunnes ero olisi koittanut.

Ap:lle: Luulen, että mies on tosi masentunut erosta. Moni mies ei millään osaa löytää tietään takaisin lapsen luokse. Olen jutellut monen etäisän kanssa ja he ovat aivan murheen murtamia vielä vuodenkin päästä erosta. Se, ettei lapsi tai lapset ole paikalla, on tosi kova juttu.

Ilkein temppu olisi kiristää tapaamista. Isän täytyy antaa surra, mutta täytyy toivoa, että hän sitten siitä pikku hiljaa kuntoutuu ja voi taas toimia isänä. Monet jotenkin unohtavat kokonaan sen yhteyden (ex)vaimoonsakin ja odottavat pelkkää riitelyä + tappelua elatusmaksuista.

Vaikka olen yh en ole just koskaan halunnut näillä palstoilla käydä, kun keskustelunaiheet on näitä "hermo menee kun lapsen vaattelle kaatui mustikkaa - voinko tappaa exän uuden vaimon?"

Jokaista tapausta pitää katsoa erikseen ja funtsia. Jos isä on aina ollut vähän ketku tapaus, eli ei ole pitänyt lupauksia ja aina pitää tapella, niin varmaan tulee olemaan sellainen erossa ja sen jälkeenkin. Mutta jos isä on ollut normaali, luotettava mies (okei, kaikilla yh:lla ei ehkä ole ikinä ollut sellaista miehen mallia), niin sitten suosittelen suhtautumaan ymmärtäväisesti hänen vaikeuksiinsa.
 
..oma lapsi itkee isän ikävää ym..eikä isä pidä usein yhteyttä..ja näkeekin harvoin lastaan..Olen myös miettinyt miten toinen pystyy elämään elämäänsä tietäen että pieni viaton lapsi ikävöi,kaipaa isäänsä..miten pystyy käyttäytymään noin omaa lastaan kohtaan?En ikinä tule ymmärtämään sitä.Itse kun teen taas kaikkeni rakkaan lapseni eteen ja hyväksi,tietenkin..itsestään selvyys.
 
en kyllä väittänytkään että tarinani olisi samanlainen kuin jos isä olisi ollut mukana kuvioissa ja sitten kadonnut.
tosin poikani isä oli onnellinen raskaudesta ja yhteisestä lapsesta,suunnitteli huonejakoa ym .asuimme yhdessä ja lapsi oli toivottu,hän oli niihin aikoihin hyvä ja rehti kunnolinen isä muille lapsilleen,jossain vaiheessa vain kaikki meni kieroon ja vieras sänky houkutti ...ja lopputulos on se mikä on...lapsi kasvaa ilman isää joka asuu vieressä mutta kuitenkin tavoittamattomissa..
vai onko näin että tänne voip kirjoittaa vain sellaiset yh joiden lapsilla isä alkuun ollu ja sitten ei...
halusimpa vain purka minäkin mieltäni,mutta taitaapi olla niin sisäänpäin nämä jutut et ..no olkoon...
 
Meillä on mieheni kanssa yksi lapsi (pari vuotias) Yhdessä ehdittiin asua montakin vuotta,ennen kuin lapsemme syntyi,normaali parisuhde,välillä pieniä riitoja...
No jossain vaiheessa riidat alkoi meillä mennä pahemmaksi ja niitä oli enemmän,melkein jatkuvasti...mitään pettämisiä ym ei ollut kuvioissa,riideltiin vaan,lapsi oli silloin reilu vuoden vanha.
Viime syksynä muutettiin erilleen,lapsi muutti minun luokseni...koko viime kesän tätä suunniteltiin,me ei siis erottu kokonaan,muutettiin vaan erileen (ja asutaan siis aika lähekkäin,20min. bussimatka)
Meillä on siis tällänen "kaukosuhde" heti alkoi mennä paljon paremmin kun muutettiin erileen,riidatkin loppuivat,seksiäkin harrastetaan aina silloin tällöin,mies aina silloin tällöin tuli yökylään ym.

Mutta nyt sen olen alkanut huomata,ettei tällänen "kaukosuhde" oikeen toimi,ainakaan meillä.... tapaamiset on harventunut...nykyään nähdään noin kerran korkeintaan pari viikossa,mies käy täällä istumassa sen tunnin/kaks poikaa ja mua katsomassa...
Tilanteemme huomioon ottaen mies käy mielestäni aika harvoin (ei käy töissäkään tällä hetkellä) katsomassa lastaan,ja koko tämän asumuseromme aikana ei ole ottanut lastamme hoitoon,että saisn mi9näkin välillä sitä vapaata (mitä miehelläni on joka päivä!!)

Olenkin tässä alkanuyt funtsia,josko kutsuisin mieheni meille vähän juttelemaan tilanteestamme ja kertoisin siis samalla hänelle että olen huomannut että tämä "etäsuhteemme" ei nyt oikeen ota toimiakseen...eipä silti,ei tämä todellakaan minään yllätyksenä mulle tullut,kyllähän mä jotenkin arvasin jo silloin kun erileen muutettiin (ja päätettiin kuitenkin jatkaa seurustelua) että ei välttämättä tule kovin kauaa onnistumaan... :/
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.04.2006 klo 14:55 minun tarinani kirjoitti:
en kyllä väittänytkään että tarinani olisi samanlainen kuin jos isä olisi ollut mukana kuvioissa ja sitten kadonnut.
tosin poikani isä oli onnellinen raskaudesta ja yhteisestä lapsesta,suunnitteli huonejakoa ym .asuimme yhdessä ja lapsi oli toivottu,hän oli niihin aikoihin hyvä ja rehti kunnolinen isä muille lapsilleen,jossain vaiheessa vain kaikki meni kieroon ja vieras sänky houkutti ...ja lopputulos on se mikä on...lapsi kasvaa ilman isää joka asuu vieressä mutta kuitenkin tavoittamattomissa..
vai onko näin että tänne voip kirjoittaa vain sellaiset yh joiden lapsilla isä alkuun ollu ja sitten ei...
halusimpa vain purka minäkin mieltäni,mutta taitaapi olla niin sisäänpäin nämä jutut et ..no olkoon...
Sovitaankos näin että jokainen saa kirjoittaa mitä itse haluaa eikä toisten tarvii sitä sensuroida, jättää vain lukematta sen mitä ei kiinnosta.
Kaikki saa purkaa pahaa tai vaikka HYVÄÄKIN mieltä :heart:
 

Yhteistyössä