tässäpä minun tarina,samanlainen kuin moni muu,mutta kuitenkin omanlaisens...
Olin 6kktta raskaana kun ex jäi rysän päältä kiinni,no erohan siitä tuli.Loppuraskauden ajan selvisin jotenkuten järjissäni kun vaakalaudalla oli lapsen(syntymättömän)terveys,lisäksi minut piti kuosissa myös tyttäreni(silloin 6v).Eron jälkeen exä ei halunnut kuulla minusta mitään,ei kiinnostanu ottaa selvää onko lapsi syntynyt ja kumpi tuli...eli hän jo ennen syntymää hylkäsi lapsensa,mikä outoa kun hällä edellisestä liitosta 4lasta,jotka hänelle tosi tärkeitä ja jotka ovat vuoroviikoin hänel ja äidillä.
Poikamme tietää kuka hänen isänsä,nähnyt kaupassa ym ja ennen naapurissakin ja tietää myös sisarustensa nimet,sisarukset myös tietävät kuka heidän veljensä on.pian 5v mennyt ja isä pitänyt kerran eläesssään poikaansa sylissä ja siitä aikaa 4vuotta.poika kyselee miksi isi ei minua huoli kun muut huolii luoksensa,eikö isi välitä.
Isä on myös hyvin selkeästi ilmoittanut ettei halua kuulua poikansa elämäään millään tavalla.tämä pein kylä jossa kaikki tuntee toisensa joten väkisinkin täällä törmäilee toisinsa kaupassa ym.kuitenkin aina näin kun käy niin sisarukset ohittavat noloina,ja kääntävät päänsä pois,siinä sitten poika kyselee et miksi nuo ei puhu mulle...
Siinä on selitykset vähissä,ei vain löydy oikeita sanoja selittämään..
Sen vain mielessäni ajatellut,että jos joskus aikuisena haluavat solmia veljeensä yhteyden niin tulee olemaan vaikeata kun poika taatusti muistaa oispäin kääntyneet katseet ym.Sama on isän kanssa,on tosi vaikeaa pyllähtää poikansa elämään sitten joskus kun muistaa ja haluaa poikansa elämään kuulua,joskus jopa mahdotonta..Minä en aoi lapselta salata isäänsä enkä sisaruksia,hänellä oikeus tietää keitä he ovat jo ihan senkin takia että kuuluu johonkin vaikka ei olekaan osa heidän elämää.poika ei ole ikinä nähnyt isän puolen mummoa.ei enoja ei mtn,osa heistäkin tietää pojan olemassa olosta.Isänsä on tunnustanut poikansa ja maksaa elarit,mutta siihen sitten onkin lopettanut isyytensä tämän lapsen kohdalla.
ja kun on selkeästi kantansa tapaamisiin ilmoittanut on edes turhaa niitä lähteä vaatimaankaan,en mie halua lastani viedä sellaiseen paikaan johon ei oikeasti ole tervetullut ja jossa hänestä ei välitetä,koska niinhän se menisi että isä ottais pelkästä velvollisuudesta poikansa luokseen ei sen takia että oikeasti ja aidosti haluaisi poikaansa tutustua ja olla osa hänen elämäänsä.Olen myös miettinyt miten pojan käy jos minulle jotain kävisi...isänsä uusperheen luokse...täysin vieraita ihmisiä olisivat vaikkakin isä ja sisarukset kyseessä...joutuisi myös siskostaan eroon kun tiedän että yhteys katkeaisi..kaikkea tällaista tulee mietitityä öisin kun uni ei tule..
teksti ehkä rönsyileeepi mutta niin myös ajatuksetkin..aikaa kukunu mutta edelleen ne tunteet pinnalla ja liuta kysymyksiä miksi,miten voi joku näin toimia jne siihen kun lisää jo pojan omat kysymykset niin välillä on tosi neuvoton olo.tytärkin välillä kysyy et miksi veli ei pääse ikinään isänsä luo vaik muut sisarukset pääsee,miten isä voi noin epätasa-arvosesti kohdella omia lapsiaan..mutta toistaseksi poika elää tavallista pienen pojan elämää iloisena ja reippaana,vielä ei tajua asioiden merkitystä ja vasta vain ihmettelee et miksi isi ei välitä jne...joskus tosin kaupas kun törmätään ni pelkään et pamauttaa sanoa ääneen et`isi hei etkö sä välitä musta tjn vastaavaa.miksi en pääse sun luokse...
