Miten petturin saa kiinni?!

[eräs peräs]

Aloittajalle.

Ystäväni sai tässä aika hiljattain tietää miehensä pettäneen häntä. Tämä asia selvisi miehen tavaroita penkomalla.

Ystäväni on hyvin surullinen ja täysi raunio henkisesi. Hän ei missään nimessä halua erota pitkästä liitostaan, koska rakastaa miestään eikä hän halua viedä lapsiltaan isää. Mies ei suostu keskustelemaan aiheesta enempää ja haluaa palata ns. normaaliin elämään. Kumpikaan ei siis halua erota.

En voi ymmärtää mitä ystäväni voitti, paitsi pahan mielen itselleen saamalla tiedon miehensä pettämisestä. Hän olisi ollut paljon onnellisempi tietämättömänä.

Tähän pätee sama, kuin kertoako toisen avioliitossa tapahtuneesta pettämisestä. Kannattaa todella tarkkaan miettiä, minkälaisten asioiden selvittäminen itselleen tai kertominen toisille maksaa vaivan.

Itse en haluaisi saada selville satunnaista pettämistä. Vuosikausia jatkunut petos ja suhde voisi olla jo toinen juttu.

 

[.onni.]

Kyllä mäkin olen sitä mieltä et jos ei ole mitään salattavaa niin voi antaa toisen lukea viestit puhelimelta tai sähköpostista ihan vapaasti.

En tiedä yhtään parisuhdetta, jossa näin toimittaisiin. Kaikissa ystävieni ja tuttavieni parisuhteissa ihmisillä on samallekin tietokoneelle omat tunnukset jokaisella perheenjäsenellä, omat puhelimet, joita aivan henkiläkohtaisesti myös käytetään.

Samoin meillä on omat kaapit, omat laatikot ja omat paperit. Kummallakin on oiekus olettaa, ettei toinen käy penkomassa näitä yksityisiä alueita. Minulle ei yksinkertaisesti kuulu kaikki mieheni muistot, ajatukset tai mielenkiinnon kohteet. Kummallakin on oma reviirinsä sen yhteisen tilan ohella.

On se kummallista, että ihmisellä saa lapsena, teininä ja aikuisena sinkkuna olla omia asioita joihin puuttumista pidetään yksilön rajojen rikkomisena. Parisuhteessa pitäisi sitten kaiken olla levällään, eikä mitään yksityisyyttä saisi säilyttää. Tämä toisen lähes omistaminen ja symbioosimainen yhteiselo oudoksuttaa suuresti.

Lisäksi pidän hyvinkin loukkaavana ajatusta, ettei minun ystävälleni lähettämää tekstiviesti ta sähköpostia käsitellä yksityisenä, vaan perusajatus on, että ystäväni oikeastaan täytyy näyttää kaikki puolisolleen, tai hänellä on jotain salattavaa!

Tälläinen ystävä jonka tietäisin jakavan aivan kaiken puolisonsa kanssa, olisi hyvinkin pian entinen ystävä. Vai pitäisikö minun luottaa, että parisuhdekriisin uhallakin ystävän miehen oletteassa kaiken olevan yhteistä, minun luottamukseni säilyttääkseen ystäväni on valmis kohtaamaan mahdolliset petturiepäilkset miehensä taholta? Sillä et jos ei ole mitään salattavaa niin voi antaa toisen lukea viestit puhelimelta tai sähköpostista ihan vapaasti. Vai?

Voi herranjumala ! Sitten meillä on maailman ainoa "symbioosisuhde" minun mieheni kanssa! Olemmepas me tyhmiä kun emme ymmärrä elävämme ihan väärällä tavalla! Meillä on samoissa laatikoissa pyyhkeet, laskut, ja muitakin tavaroita. Ja jos toisen puhelin soi ja itse istuu vaikka pöntöllä niin sanotaan että "hei, vastaa mun puhelimeen.."

Voi tsiisus!

 

[eräs peräs]

jos toisen puhelin soi ja itse istuu vaikka pöntöllä niin sanotaan että "hei, vastaa mun puhelimeen.."

Voi tsiisus!

Miksi ihmeessä vastata sanoakseen, että se ja se ei pääse nyt puhelimeen? Eikö tuon luulisi selviävän ihan jo sillä, että siihen puhelimeen ei vastata..

Mä muuten vastaavassa tilanteessa sanon, että hae mun puhelin...

 

[eräs peräs]

Voi herranjumala ! Sitten meillä on maailman ainoa "symbioosisuhde" minun mieheni kanssa! Olemmepas me tyhmiä kun emme ymmärrä elävämme ihan väärällä tavalla!

Minä en ollut tuomitsemassa teidän tapaanne vääräksi. Minä lähinnä ihmettelin.

Sinä sen sijaan olit tuominnut jo kaikki jotka haluavat säilyttää yksityisyytensä ainakin salailijoiksi ja vielä mahdollisiksi pettureiksikin.

Tähän halusin tuoda toisen näkökulman.

 

[.onni.]

Niin no, eikös tämä ketju lähtenyt siitä että joku sai äijänsä kiinni vieraissa juoksemisesta sillä että sattui näkemään + lukemaan tämän sähköpostia... Ja sitten täällä alettiin tuomitsemaan sitä (niitä) joka toisen s-postia tai puhelinta epäilystensä vuoksi tutkii, leimaamalla HÄNET rikolliseksi joka rikkoo kirjesalaisuutta...

 

[.onni.]

[/quote]

Minä en ollut tuomitsemassa teidän tapaanne vääräksi. Minä lähinnä ihmettelin.

Sinä sen sijaan olit tuominnut jo kaikki jotka haluavat säilyttää yksityisyytensä ainakin salailijoiksi ja vielä mahdollisiksi pettureiksikin.

Tähän halusin tuoda toisen näkökulman.[/quote]

Niin ja btw: minäkö TUOMITSEN, mutta sinun sanomasi on vain IHMETTELYÄ.
Hmm...

 

[Lukemansa pitää ymmärtää]

Kaikissa ystävieni ja tuttavieni parisuhteissa ihmisillä on samallekin tietokoneelle omat tunnukset jokaisella perheenjäsenellä, omat puhelimet, joita aivan henkiläkohtaisesti myös käytetään.

Samoin meillä on omat kaapit, omat laatikot ja omat paperit. Kummallakin on oiekus olettaa, ettei toinen käy penkomassa näitä yksityisiä alueita. Minulle ei yksinkertaisesti kuulu kaikki mieheni muistot, ajatukset tai mielenkiinnon kohteet. Kummallakin on oma reviirinsä sen yhteisen tilan ohella. ?

Miksi oma reviiri tarkoittaa sitä, että se on kielletty alue omalta puolisolta?

Tietysti parisuhteessa, toimivassa ja molempia tyydyttävässä, on oikeus olettaa ettei toinen pengo toisen asioita. Toimivassa parisuhteessa tähän ei kai ole edes tarvetta. Tämä keskusteluketju käsitteli parisuhdetta, joka ei alkuperäisen kirjoittajan hämmästykseksi ollutkaan niin toimiva kuin hän luuli. Ja tämä tieto herätti hänessä tunteen, että penkoa täytyy.

Miksi rajata elämänsä omalla reviirillä ja lakipykälillä, vaikka ei mukamas olisi halua, tarvetta, epäilyä siitä että voisi joskus loukata tätä? Ja tätä varten pitää olla varmuus, ettei toinen tongi omia asioita. Tätä en ymmärrä.

Tietysti kaikilla vähänkin iäkkäämmillä ihmisillä (aikuisikäisillä) on omat muistonsa ja ajatuksensa, mutta että ihan omat mielenkiinnon kohteetkin. Siis sellaiset, joista toisen ei kuulu tietää.

Olen aina ihmetellyt miten parisuhteessa oleva ihminen voi olla pedofiili. Erityisen hämmästynyt olin tapauksesta, jossa isä piti seksivankinaan omaa tytärtään, omassa kellarissaan, teki tälle liudan lapsia, eikä vaimo ollut mukamas tietoinen asiasta ollenkaan. Osa lapsistakin vain pulpsahti rappusille, äitinsä rakkaudenhedelminä, ja iskä vain selitti että tytär oli lapsensa hylännyt tai muuta vastavaa PASKAA.

Mutta nyt se siis on selvää, parisuhteessa kun pitää antaa se oma tarkka yksityinen reviiri puolisolleen, ja rauha mielenkiinnon kohteilleen.

Jos tähän ei kykene, niin on sitten sairaanloinen kyttääjä.

Elän varmasti poikkeuksellista elämää, sillä meillä ei kytätä, muttei pystytetä mitään reviirirajojakaan. Ajatuksemmekin taidamme jakaa, jopa muistojakin ja ennenkaikkea olemme selvillä toistemme mielenkiinnoista. Tai näin ainakin naivisti oletan. Emme välttämättä jaa toisen mielenkiintoja harrastamalla samoja asioita, mutta kyllä me ne tiedämme.

On se kummallista, että ihmisellä saa lapsena, teininä ja aikuisena sinkkuna olla omia asioita joihin puuttumista pidetään yksilön rajojen rikkomisena. Parisuhteessa pitäisi sitten kaiken olla levällään, eikä mitään yksityisyyttä saisi säilyttää. Tämä toisen lähes omistaminen ja symbioosimainen yhteiselo oudoksuttaa suuresti.

Mielestäni myöskään lapsella, eikä juuri teinilläkään, pidä olla asioita, joihin ei puututa. Vaikka näinkin tiedän väitettävän. Ja eniten tätä tietysti puolustavat suu vaahdossa vanhemmat, jotaka eivät jaksa/viitsi/osaa asettaa rajoja lapsilleen. Elävät sitten kun siat pellossa, kokeilevat kaikkea mahdollista ja oppivat asiat kantapään kautta. Jos edes oppivat.

Parisuhteessa ei pidä eikä tarvitse olla kaiken levällään. Yksityisyyskin saa ja kuuluu säilyä, jos se pätee molemmille. Eikä sitä sitten omaneduntavoittelemiseksi käytetä väärin. Ja tässäpä tämä pointti. Vapautensa puolesta tuntuvat olevan hädissään juuri ne, jotka sitä väärin käyttävät. Tai epäilevät joskus käyttävänsä.

Ei toista voi omistaa. Lainaa vain. . . laulussakin sanotaan. Symbioosissakaan ei tarvitse elää kuten virtahepo ja sen hampaita puhdistava lintunen. Kun oikein naputtelee rajoja omalle reviirilleen, tukkii mahdolliset reiät viestintälakipykälillä, niin helposti se elämä on menossa jo suuntaan johon ei parisuhde normaaliolotilana kuulu. Vapaat suhteet ovat asia erikseen.

Ja sellainen, jos mikä, oudoksuttaa minua.

Lisäksi pidän hyvinkin loukkaavana ajatusta, ettei minun ystävälleni lähettämää tekstiviesti ta sähköpostia käsitellä yksityisenä, vaan perusajatus on, että ystäväni oikeastaan täytyy näyttää kaikki puolisolleen, tai hänellä on jotain salattavaa!

Tälläinen ystävä jonka tietäisin jakavan aivan kaiken puolisonsa kanssa, olisi hyvinkin pian entinen ystävä. Vai pitäisikö minun luottaa, että parisuhdekriisin uhallakin ystävän miehen oletteassa kaiken olevan yhteistä, minun luottamukseni säilyttääkseen ystäväni on valmis kohtaamaan mahdolliset petturiepäilkset miehensä taholta? Sillä et jos ei ole mitään salattavaa niin voi antaa toisen lukea viestit puhelimelta tai sähköpostista ihan vapaasti. Vai?

Eiköhän normaaliajattelun omaava puoliso ymmärrä, jos hänelle kerrotaan että nyt juttu on niin, että ystäväni on kertonut minulle asioita luottamuksellisesti, ja niitä en kanssasi jaa? Toinen asia varmasti on jos ei kykene kommunikoimaan puolisonsa kanssa, vaan tavallisuudesta poiketen kipaisee aina ystävänsä soittaessa pihalle puhumaan. Tai muuttaa muuten selittämättä käytöstapojaan.

Salaamisella ja salaperäisesti käyttäytymillä on erot. Eikö vain? Ja kommunikointi myös sen oman puolison kanssa pitäisi selvittää näiden eron.

Teillä sitä salattavaa tuntuu olevan enemmänkin, on oma puhelin, omat tietokoneet, omat salasanat, omat kaapit, omat laatikot, omat paperit, omat muistot, omat ajatukset, omat mielenkiinnot kohteet, omat reviirit. Toivottavasti niitä yhteisiäkin asioita, ja ennen kaikkea mielenkiinnon kohteitakin, löytyy.

 

[Marita70]

"Symbioosisuhteet" olivat varsin yleisiä vielä 80-luvulla, mutta kuolivat sukupuuttoon 90-luvulla kännyköiden ja netin myötä. Meilläkin oli pitkään yhteinen kännykkä.. Silloin oli ylellisyyttä miltei jos oli puhelin.. Vaikeaa ymmärtää tätä nykyistä meininkiä. Eihän kirjeitä avattu, tai viestejä luettu, mutta kännystä saattoi hyvinkin lähettäjän tarkistaa, jolloin sitten tiedettiin kummalle viesti kuuluu. Ja hämäristä kirjeistä olisi varmaan meteli noussut.. Oi niitä aikoja. Seuraava ex oli sitten niitä, jotka menevät liian pitkälle. Hänen piti kuunnella vieressä kun puhun äitini kanssa puhelimessa.. Ja auta armias jos hymyilin tai tuli puhetta äidin naapurin miesystävästä..

 

[eräs lukija]

Minä en ollut tuomitsemassa teidän tapaanne vääräksi. Minä lähinnä ihmettelin.

Sinä sen sijaan olit tuominnut jo kaikki jotka haluavat säilyttää yksityisyytensä ainakin salailijoiksi ja vielä mahdollisiksi pettureiksikin.

Tähän halusin tuoda toisen näkökulman.[/quote]

Niin ja btw: minäkö TUOMITSEN, mutta sinun sanomasi on vain IHMETTELYÄ.
Hmm...[/quote]

No kaivapa sieltä minun sanomistani se tuomio. Omasi tuli nimittäin jo tässä:

jos ei ole mitään salattavaa niin voi antaa toisen lukea viestit puhelimelta tai sähköpostista ihan vapaasti.

 

[Lukemansa pitää ymmärtää]

Aloittajalle.

Ystäväni sai tässä aika hiljattain tietää miehensä pettäneen häntä. Tämä asia selvisi miehen tavaroita penkomalla.

Ystäväni on hyvin surullinen ja täysi raunio henkisesi. Hän ei missään nimessä halua erota pitkästä liitostaan, koska rakastaa miestään eikä hän halua viedä lapsiltaan isää. Mies ei suostu keskustelemaan aiheesta enempää ja haluaa palata ns. normaaliin elämään. Kumpikaan ei siis halua erota.

En voi ymmärtää mitä ystäväni voitti, paitsi pahan mielen itselleen saamalla tiedon miehensä pettämisestä. Hän olisi ollut paljon onnellisempi tietämättömänä.

Tähän pätee sama, kuin kertoako toisen avioliitossa tapahtuneesta pettämisestä. Kannattaa todella tarkkaan miettiä, minkälaisten asioiden selvittäminen itselleen tai kertominen toisille maksaa vaivan.

Itse en haluaisi saada selville satunnaista pettämistä. Vuosikausia jatkunut petos ja suhde voisi olla jo toinen juttu.

Miksi ystäväsi koki, että hän piti penkoa miehensä tavaroita? Arvaan, että hänellä oli tunne että kaikki ei ollut niin kuin piti.

Luuletko todellakin, että hänen olisi ollut helpompi elää kalvavan epäluulonsa kanssa, kuin totuuden? Tieto luo tuskaa, mutta niin tietämättömyyskin.

Itse en voisi sietää edes niitä satunnaisia pettämisiä. Eli puolisosi voisi naida napsutella rauhassa, kunhan ei nai kolmea kertaa enempää saman naisen kanssa (vai missä se rajasi menekään)? Mutta jos hän pettäisi saman naisen kanssa yli vuoden, niin sitten se sinua kirpasisi.

Päteekö tämä satunnainen pettämisen mahdollisuus omaankin käytökseesi, ja siksikö olet niin tarkka "reviiristäsi"?

 

[eräs peräs]

Teillä sitä salattavaa tuntuu olevan enemmänkin, on oma puhelin, omat tietokoneet, omat salasanat, omat kaapit, omat laatikot, omat paperit, omat muistot, omat ajatukset, omat mielenkiinnot kohteet, omat reviirit. Toivottavasti niitä yhteisiäkin asioita, ja ennen kaikkea mielenkiinnon kohteitakin, löytyy.

Joo, harmi että liksatkin on omat, eikä yhteiset

 

[eräs peräs]

.

Itse en voisi sietää edes niitä satunnaisia pettämisiä.

Et varmaan sietäisikään, jos tietäisit niistä. Jos olisit onnellinen ja tyytyväinen, etkä tietäisi mitään, niin kaipa se menettelisi. Vai?

Muotoillaan uudelleen ja selvemmin asia näin: jos mieheni sutaisisi kaameassa kännissäi sihteeriään projektin päättäjäisissä, en tahtoisi tietää. Jos hän sutisi tätä joka viikko perjantailounaalla, tahtoisin jo tietää.

Jo siksikin, että mieheni sihteeri on mies..

 

[.ONNI.]

Minä en ollut tuomitsemassa teidän tapaanne vääräksi. Minä lähinnä ihmettelin.

Sinä sen sijaan olit tuominnut jo kaikki jotka haluavat säilyttää yksityisyytensä ainakin salailijoiksi ja vielä mahdollisiksi pettureiksikin.

Tähän halusin tuoda toisen näkökulman.

Niin ja btw: minäkö TUOMITSEN, mutta sinun sanomasi on vain IHMETTELYÄ.
Hmm...[/quote]

No kaivapa sieltä minun sanomistani se tuomio. Omasi tuli nimittäin jo tässä:

jos ei ole mitään salattavaa niin voi antaa toisen lukea viestit puhelimelta tai sähköpostista ihan vapaasti.

[/quote]


NO OHO - kylläpäs minulla on mahtava voima jos se mitä minä sanon on tuomiota -hihihi-
(mutta se mitä muut sanoo on vain mielipiteitä)

Wau..

No anyway - lähden nyt viikonlopun viettoon enkä valitettavasti pääse (ts tule) tänne kuumille linjoille ennenkuin vasta maanantaina. Meillä kun EI ole niitä omia koneita ja tunnuksia kotona...

 

[Lukemansa pitää ymmärtää]

.

Itse en voisi sietää edes niitä satunnaisia pettämisiä.

Et varmaan sietäisikään, jos tietäisit niistä. Jos olisit onnellinen ja tyytyväinen, etkä tietäisi mitään, niin kaipa se menettelisi. Vai?

Muotoillaan uudelleen ja selvemmin asia näin: jos mieheni sutaisisi kaameassa kännissäi sihteeriään projektin päättäjäisissä, en tahtoisi tietää. Jos hän sutisi tätä joka viikko perjantailounaalla, tahtoisin jo tietää.

Jo siksikin, että mieheni sihteeri on mies..

Tämä menee taas siihen samaan ihmetykseen, että miten voidaan elää parisuhteessa ja olla tietämättömiä toisen tekemisistä? Pahimmassa tapauksessa tuo Itävällan kellaritapaus.

Voiko parisuhteessa toinen osapuoli olla tyytyväinen ja jopa onnellinen, vieläpä täysin tietämätön siitä, että oma puoliso naiskentelee toisen kanssa? Vaikka sitten kaameassa kännissä sihteeriään, oli tämä sitten nainen tai mies.

Itse en haluaisi elää sellaisessa kulissiliitossa, jossa taustalla pyörisi vaikka mikä härdelli.

Toista ei voi omistaa, mutta toisen voi tuntea.

Ja jos toisen tuntee, niin eikö sitten myös vähintäänkin vaistoaisi toisen teot?

Toista ei tietysti voi tuntea, jos tällä on oma reviirinsä, ajatuksensa ja ties mitkä omat salaiset mielenkiinnon kohteet. Ja taas pääsemmekin siihen, että miksi ne täytyy olla? Jotta oma yksityisyys säilyy? Vai jotta omat, toista mahdollisesti loukkaavat, salaisuudet saa säilytettyä?

 

[eräs peräs]

Tietysti parisuhteessa, toimivassa ja molempia tyydyttävässä, on oikeus olettaa ettei toinen pengo toisen asioita.

Aivan. Se on se oma reviiri, johon on mainitsemasi oikeus, vaikka sitä toisessa lauseessa ensin ihmettetkin.

[/quote]
Toimivassa parisuhteessa tähän ei kai ole edes tarvetta. Tämä keskusteluketju käsitteli parisuhdetta, joka ei alkuperäisen kirjoittajan hämmästykseksi ollutkaan niin toimiva kuin hän luuli. Ja tämä tieto herätti hänessä tunteen, että penkoa täytyy.

[/quote]

Paraneeko se parisuhde penkomalla? Ei mielestäni, vaan keskustelemalla ja saavuttamalla puheyhteys ja luottamus.

[/quote]

Miksi rajata elämänsä omalla reviirillä ja lakipykälillä, vaikka ei mukamas olisi halua, tarvetta, epäilyä siitä että voisi joskus loukata tätä? Ja tätä varten pitää olla varmuus, ettei toinen tongi omia asioita. Tätä en ymmärrä.

[/quote]

Et ymmärrä, vaikka itsekin totesit:

[/quote]
Tietysti parisuhteessa, toimivassa ja molempia tyydyttävässä, on oikeus olettaa ettei toinen pengo toisen asioita
[/quote]

[/quote]
Tietysti kaikilla vähänkin iäkkäämmillä ihmisillä (aikuisikäisillä) on omat muistonsa ja ajatuksensa, mutta että ihan omat mielenkiinnon kohteetkin. Siis sellaiset, joista toisen ei kuulu tietää.
[/quote]

No, hitsit, jos vaikka mieheni salaa haaveilee Pamela Anderssonista, en tahdo tietää

[/quote]
Olen aina ihmetellyt miten parisuhteessa oleva ihminen voi olla pedofiili. Erityisen hämmästynyt olin tapauksesta, jossa isä piti seksivankinaan omaa tytärtään, omassa kellarissaan, teki tälle liudan lapsia, eikä vaimo ollut mukamas tietoinen asiasta ollenkaan. Osa lapsistakin vain pulpsahti rappusille, äitinsä rakkaudenhedelminä, ja iskä vain selitti että tytär oli lapsensa hylännyt tai muuta vastavaa PASKAA.
[/quote]

Valitettava tapaus, ja minun on vaikea uskoa äidin olleen niin tietämätön.

[/quote]
Mutta nyt se siis on selvää, parisuhteessa kun pitää antaa se oma tarkka yksityinen reviiri puolisolleen, ja rauha mielenkiinnon kohteilleen.

[/quote]

Kuten itsekin totesit:

[/quote]
Tietysti parisuhteessa, toimivassa ja molempia tyydyttävässä, on oikeus olettaa ettei toinen pengo toisen asioita.
[/quote]

[/quote]
Jos tähän ei kykene, niin on sitten sairaanloinen kyttääjä.
[/quote]

Sanoisin ennemmin, että on aika ahdistava ja omistushaluinen.

[/quote]

Ajatuksemmekin taidamme jakaa, jopa muistojakin ja ennenkaikkea olemme selvillä toistemme mielenkiinnoista. Tai näin ainakin naivisti oletan. Emme välttämättä jaa toisen mielenkiintoja harrastamalla samoja asioita, mutta kyllä me ne tiedämme.
[/quote]

Näin minäkin oletan omasta suhteestani. Mutta varmuuden saamiseksi en pengo mieheni laatikoita.

[/quote]

Mielestäni myöskään lapsella, eikä juuri teinilläkään, pidä olla asioita, joihin ei puututa. Vaikka näinkin tiedän väitettävän. Ja eniten tätä tietysti puolustavat suu vaahdossa vanhemmat, jotaka eivät jaksa/viitsi/osaa asettaa rajoja lapsilleen. Elävät sitten kun siat pellossa, kokeilevat kaikkea mahdollista ja oppivat asiat kantapään kautta. Jos edes oppivat.
[/quote]

Ammattikasvattajana en puutu tähän.

[/quote]

Parisuhteessa ei pidä eikä tarvitse olla kaiken levällään. Yksityisyyskin saa ja kuuluu säilyä, jos se pätee molemmille. Eikä sitä sitten omaneduntavoittelemiseksi käytetä väärin.
[/quote]

Samaa mieltä

[/quote]
Ja tässäpä tämä pointti. Vapautensa puolesta tuntuvat olevan hädissään juuri ne, jotka sitä väärin käyttävät. Tai epäilevät joskus käyttävänsä.
[/quote]

Minä taas väittäisin, että omasta tilastaan ovat tarkkoja aikuisena seurustelun aloittaneet ja omaan tilaan tottuneet ihmiset.

[/quote]
Ei toista voi omistaa. Lainaa vain. . . laulussakin sanotaan. Symbioosissakaan ei tarvitse elää kuten virtahepo ja sen hampaita puhdistava lintunen. Kun oikein naputtelee rajoja omalle reviirilleen, tukkii mahdolliset reiät viestintälakipykälillä, niin helposti se elämä on menossa jo suuntaan johon ei parisuhde normaaliolotilana kuulu. Vapaat suhteet ovat asia erikseen.
[/quote]

Pykäliin en ole puuttunut. Jotenkin ihmetyttää tämä kiihko, vaikka edelelleen olet ollut tätä mieltä.

Tietysti parisuhteessa, toimivassa ja molempia tyydyttävässä, on oikeus olettaa ettei toinen pengo toisen asioita.

[/quote]
Eiköhän normaaliajattelun omaava puoliso ymmärrä, jos hänelle kerrotaan että nyt juttu on niin, että ystäväni on kertonut minulle asioita luottamuksellisesti, ja niitä en kanssasi jaa? Toinen asia varmasti on jos ei kykene kommunikoimaan puolisonsa kanssa, vaan tavallisuudesta poiketen kipaisee aina ystävänsä soittaessa pihalle puhumaan. Tai muuttaa muuten selittämättä käytöstapojaan.
[/quote]

Toisaalta, mitään selittelyjä ei tarvita, jos ei näytä niitä ystävien viestejä koskaan puolisolle. Paitsi jos hänen nimensä on vastaanottajien joukossa.

[/quote]
Salaamisella ja salaperäisesti käyttäytymillä on erot. Eikö vain? Ja kommunikointi myös sen oman puolison kanssa pitäisi selvittää näiden eron.
[/quote]

Tottakai on. Mutta normaali ihminen ei koe salaperäisenä käyttäytymisenä tai salailuna, mikäli ei pääse lukemaan puolisolleen osoitettuja viestejä puhelimesta tai sähköpostista.

 

[eräs peräs]

Varmasti juuri tämä on siinä omassa tilassa kaikkein pelottavinta. Jos kaikki ei olisikaan niin avointa, niin syyhän olisi ilman muuta tämä.

Päteekö tämä satunnainen pettämisen mahdollisuus omaankin käytökseesi, ja siksikö olet niin tarkka "reviiristäsi"?

Vai jotta omat, toista mahdollisesti loukkaavat, salaisuudet saa säilytettyä?

Ja ei, en haluisi tietää kerran once in a life time kännipanosta mitään. Oli se pano mies tai nainen.
Niin kummalliselta kuin se saattaa sinusta kuulostaakin. Sekin varmasti tekee minusta potentiaalisen petturin

 

[been there, done that]

On se kummallista, että ihmisellä saa lapsena, teininä ja aikuisena sinkkuna olla omia asioita joihin puuttumista pidetään yksilön rajojen rikkomisena. Parisuhteessa pitäisi sitten kaiken olla levällään, eikä mitään yksityisyyttä saisi säilyttää. Tämä toisen lähes omistaminen ja symbioosimainen yhteiselo oudoksuttaa suuresti.

Tismalleen tämä sama ihmetyttää minua. Pidän ylipäätään aika oudoksuttavana tapaa olla niin 'avoin ja mitäänsalaamaton', nettiinkin avaudutaan niin perusteellisesti että tunnistaminen on mahdollista ja avautuja perheineen on mahdollisesti puolijulkinen naurunaihe kylällään.

Lisäksi pidän hyvinkin loukkaavana ajatusta, ettei minun ystävälleni lähettämää tekstiviesti ta sähköpostia käsitellä yksityisenä, vaan perusajatus on, että ystäväni oikeastaan täytyy näyttää kaikki puolisolleen, tai hänellä on jotain salattavaa!

No juuri näin. Aina sitä ei vartioi pelkästään omia salaisuuksiaan, kyseessä voi olla ihan jonkun muunkin, jopa yritystä koskeva salassapidettävä tieto.

 

[been there, done that]

Luuletko todellakin, että hänen olisi ollut helpompi elää kalvavan epäluulonsa kanssa, kuin totuuden? Tieto luo tuskaa, mutta niin tietämättömyyskin.

Se mitä ei tiedä, ei voi loukata.

Itse en voisi sietää edes niitä satunnaisia pettämisiä.

Niin, suurin osa ei kai voi. Ja kuluttaa suhteessaan turhaa energiaa sen asian varmistamiseksi, ettei vaan tule 'petetyksi'. Ja kyllä pienet on murheet elämässä, jos se todella on pahinta mitä voi parisuhteessa sattua...

Usein vielä käy niin, että vahtimalla ja kyttäämällä tekee asiasta itseään toteuttavan ennustuksen, toisen väsyttyä olemaan epäilyksenalainen.

 

[Lukemansa pitää ymmärtää]

Toimivassa parisuhteessa tähän ei kai ole edes tarvetta. Tämä keskusteluketju käsitteli parisuhdetta, joka ei alkuperäisen kirjoittajan hämmästykseksi ollutkaan niin toimiva kuin hän luuli. Ja tämä tieto herätti hänessä tunteen, että penkoa täytyy.

[Paraneeko se parisuhde penkomalla? Ei mielestäni, vaan keskustelemalla ja saavuttamalla puheyhteys ja luottamus.

Kuten aikaisemmin tänne jo kirjoitin, niin kukaan ei varmasti oleta parisuhteensa paranevan penkomalla. Kirjoitin myös, että on täysin inhimillistä että ihminen haluaa saada selvyyden parisuhteeseensa, jos hänestä tuntuu että siinä jokin mättää. Varsinkin, jos hän epäilee itseään petettävän, mutta pettäjä kieltää. Siinä ei kai keskustelu auta, jos toinen jatkaa toimiaan joka aiheuttaa epäluulon. Ystäväsikin tapauksessahan hänen miehensä kieltäytyi puhumasta. Neuvoitko ystävääsi, että puhu puhu vain? Ja jos epäilee toisen pettävän, niin se luottamuskin on hakusessa. Vai?

Miksi rajata elämänsä omalla reviirillä ja lakipykälillä, vaikka ei mukamas olisi halua, tarvetta, epäilyä siitä että voisi joskus loukata tätä? Ja tätä varten pitää olla varmuus, ettei toinen tongi omia asioita. Tätä en ymmärrä.

Et ymmärrä, vaikka itsekin totesit:

Tietysti parisuhteessa, toimivassa ja molempia tyydyttävässä, on oikeus olettaa ettei toinen pengo toisen asioita

Toimivalla ja ei-toimivalla parisuhteella on erot. Toimivassa ei tarvitse epäillä puolisoaan, eikä edes ajatella tonkimista. Eikö vain?

Ei-toimivassa parisuhteessa, jos tilanteeseen on jouduttu yllättäen, on täysin luonnollinen reaktio haluta saada selville asioita. Ihimillinen tunnepitoinen reaktio.

Parisuhteessa joka ei-toimi ei toisella osapuolella ole suuriakaan mahdollisuusksia voida olettaa toisesta mitään. Siksihän se parisuhde juuri ei toimi. Vai?

Tietysti kaikilla vähänkin iäkkäämmillä ihmisillä (aikuisikäisillä) on omat muistonsa ja ajatuksensa, mutta että ihan omat mielenkiinnon kohteetkin. Siis sellaiset, joista toisen ei kuulu tietää.

[No, hitsit, jos vaikka mieheni salaa haaveilee Pamela Anderssonista, en tahdo tietää

Niin sinähän et halua tietää yhtä ja toista miehesi tekemisiä tai ajatelmia. Tuossa meidän ero. Minä en halua elää valheessa, edes ajatuksellisesti. Sinä olisit valmis siihenkin.

Ja koska sinä olet siihen valmis miehesi puolesta, niin onko oikein olettaa ettei pitäisi omaa pettämistäsi niin pahana?

Ja siksikö olet ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisillä täytyy olla oma reviiri, jotta he voivat toteuttaa omia asioitaan?

[/quote]

Ajatuksemmekin taidamme jakaa, jopa muistojakin ja ennenkaikkea olemme selvillä toistemme mielenkiinnoista. Tai näin ainakin naivisti oletan. Emme välttämättä jaa toisen mielenkiintoja harrastamalla samoja asioita, mutta kyllä me ne tiedämme.

Näin minäkin oletan omasta suhteestani. Mutta varmuuden saamiseksi en pengo mieheni laatikoita.

Ei kai kukaan, joka olettaa parisuhteensa oleva toimia, tongikaan puolisonsa laatikoita? Eiköhän se tee juuri ne jotka jostain syystä olettavan, että kaikki ei ole kunnossa?

Mielestäni myöskään lapsella, eikä juuri teinilläkään, pidä olla asioita, joihin ei puututa. Vaikka näinkin tiedän väitettävän. Ja eniten tätä tietysti puolustavat suu vaahdossa vanhemmat, jotaka eivät jaksa/viitsi/osaa asettaa rajoja lapsilleen. Elävät sitten kun siat pellossa, kokeilevat kaikkea mahdollista ja oppivat asiat kantapään kautta. Jos edes oppivat.

Ammattikasvattajana en puutu tähän.

Et puutu kirjoittamaani, mutta aikaisemmin toit esille, että lapsella ja teinillä pitää olla oma yksityisyys. Ja olet siis todellakin ammattikasvattaja? Vai niin.

Minä taas väittäisin, että omasta tilastaan ovat tarkkoja aikuisena seurustelun aloittaneet ja omaan tilaan tottuneet ihmiset.

Ehkä. Itse olen seurustellut lähes koko aikuisikäni saman ihmisen kanssa. Joten en ehkä sitten ymmärrä tuota, vaan pidän sitä itsekkyytenä, tapana joka ei kuulu parisuhteeseen. Ei ainakaan minun parisuhteeseeni.

Ja valitettavasti tähän on tuotava tuo aikaisempi kirjoittamani; en ymmärrä miten pedofiili voi elää parisuhteessa, eikä puoliso sitä tietäisi. Mutta kyse on siis omasta tilastaan tarkka ihminen.

Salaamisella ja salaperäisesti käyttäytymillä on erot. Eikö vain? Ja kommunikointi myös sen oman puolison kanssa pitäisi selvittää näiden eron.

Tottakai on. Mutta normaali ihminen ei koe salaperäisenä käyttäytymisenä tai salailuna, mikäli ei pääse lukemaan puolisolleen osoitettuja viestejä puhelimesta tai sähköpostista.

Mutta eihän alkuperäisen tilanne ole mitenkään normaali.

Normaalitilanteessa ei kai tuota tarvitsekaan tehdä. Tai kukaan haluakaan tehdä. Vain epänormaalissa tilanteessa. Siitähän tässä on ollut koko ajan kyse. Miten ihminen toimii tilanteessa, jossa jostain syystä on alkanut epäillä puolisoaan. Ja tuo tilanne on siis epänormaali. Tai ainakin sen pitäisi olla epänormaali. . .

 

[lintu sininen]

Tää on väsyttävää luettavaa, aivan kauheata kääntelyä ja vääntelyä. Kai tässä jo valtiosalaisuudetkin otetaan esille.

Herää jo kysymys: miksi mennä ollenkaan yhteen asumaan kenenkään kanssa? Kas kun se yhteisasuminen joka tapauksessa merkitsee sitä yhteistä reviiriä myös. On aivan mahdotonta elää yhdessä, ja säilyttää täysin oma yksityisyytensä. Pitäisikö olla kaksi postiluukkuakin? Saako toisen tavaroihin mitenkään koskea, ja jos ei saa, miten on mahdollista välttää toisen omaisuuteen koskeminen?

Onneksi en elä noin ahtaassa ajatusmaailmassa. En ole ikinä tullut edes ajatelleeksi, että jos soitan tai viestitän ystävilleni jotain asiaa, niin hänen miehensä olisi siinä jokin ongelmatekijä. Tai päinvastaisessa tapauksessa minun mieheni. Onko ihmisten elämä tosiaan näin salaperäistä ja jännittävää?

Jonkun mielestä pettävän miehen vaimo olisi ollut onnellisempi, jos ei olisi saanut ollenkaan tietään miehensä petturuudesta. Minä olen eri mieltä. Onhan se hyvä olla onnellinen, mutta minusta ihmisen pitää voida tietää, mille pohjalle hänen onnensa tai onnettomuutensa perustuu. Näinkin isossa asiassa mielestäni ei kenenkään pitäisi elää valheessa.

 

[Lukemansa pitää ymmärtää]

Luuletko todellakin, että hänen olisi ollut helpompi elää kalvavan epäluulonsa kanssa, kuin totuuden? Tieto luo tuskaa, mutta niin tietämättömyyskin.

Se mitä ei tiedä, ei voi loukata.

Valheella on lyhyet jäljet, näin on joku viisas keksinyt. Eiköhän nämä pettämisasiat tule esille ennemmin tai myöhemmin. Mutta myöhemmin esille tuleva loukkaus on siis pienempi loukkaus?

Ystäväni kipuilee erotilanteen jälkeen. Sai tietää miehensä pettäneen häntä jo pidemmän aikaa. Tieto siitä, että sitä oli jatkunut hänen selkänsä takana jo pidempään on lisännyt hänen tuskaansa.

Itse en voisi sietää edes niitä satunnaisia pettämisiä.

Usein vielä käy niin, että vahtimalla ja kyttäämällä tekee asiasta itseään toteuttavan ennustuksen, toisen väsyttyä olemaan epäilyksenalainen.

Toistan itseäni. Kirjoitin tähän ketjuun alkuperäisen kirjoittajan kirjoituksen perusteella. Siinä hän selvitti miten oli saanut tietoonsa miehensä pettävän häntä. Miehen jonka oletti olevan luottamuksensa arvoinen.

Ap ei ymmärtääkseni ole kytännyt miestä kyttäämisen ilosta, vahtinut ja tonkinut ja lopulta miehen tähän kyllästyttyä, tullut petetyksi.

Mutta onhan tuokin selitys, petin kun puoliso aina väitti minun pettävän. En olisi tietenkään pettänyt, jos ei hän olisi minua siihen ajanut. Loogista, eikö totta?

Koottuja selityksiä, niitähän löytyy aina.

 

[eräs peräs]

Herää jo kysymys: miksi mennä ollenkaan yhteen asumaan kenenkään kanssa? Kas kun se yhteisasuminen joka tapauksessa merkitsee sitä yhteistä reviiriä myös. On aivan mahdotonta elää yhdessä, ja säilyttää täysin oma yksityisyytensä. Pitäisikö olla kaksi postiluukkuakin? Saako toisen tavaroihin mitenkään koskea, ja jos ei saa, miten on mahdollista välttää toisen omaisuuteen koskeminen?

Jos yhdessäasuminenja parisuhde merkitsisi automaattista oikeutta lukea toiselle osoitetut tekstiviestit ja tutkia sähköpostiviestittelyn, niin taitaisin totisesti jättää väliin.

Jos puolison kännykän ja meilien tonkiminen tuntuu niin luonnolliselta, että tälläisen käytöksen ihmettelijöiden oletetaan olevan itse pettureita ja kykenemättömiä minkäänlaiseen jakamiseen millään saralla, niin totisesti nostan kädet pystyyn ja lopetan jankkaamisen tälläisen yksinkertaisuuden edessä.

 

[parisuhteellinen]

Jos yhdessäasuminenja parisuhde merkitsisi automaattista oikeutta lukea toiselle osoitetut tekstiviestit ja tutkia sähköpostiviestittelyn, niin taitaisin totisesti jättää väliin.

Jos puolison kännykän ja meilien tonkiminen tuntuu niin luonnolliselta, että tälläisen käytöksen ihmettelijöiden oletetaan olevan itse pettureita ja kykenemättömiä minkäänlaiseen jakamiseen millään saralla, niin totisesti nostan kädet pystyyn ja lopetan jankkaamisen tälläisen yksinkertaisuuden edessä.

Älä nyt yleistä. Niitä viestejä saa siis tonkia vasta kun parisuhde ei enää toimi. Siis kun kumppani alkaa ärsyttää, jos se ei vaikka ole tiskannut viikkoon eikä vienyt roskiakaan kuukauteen!

 

[been there, done that]

olisi minulle se parisuhteen suurin mahdollinen ongelma, väitän, että tietäisin asiasta tonkimatta yhtään puhelutietoa tai sähköpostia.

Minulle olisi myös tärkeää säilyttää itsekunnioitukseni ja arvoni, etten lähtisi rikkomaan niitä vastaan vain siksi että saisin asialle 'todisteita'. Jos olisin niin epävarma suhteestani, että mieltäni kaivaisi joku epäily, eikä keskustelu toisi asiaan toivottua tulosta, alkaisin pohtia onko koko suhde minulle yleensäkään oikea.

 

[been there, done that]

Herää jo kysymys: miksi mennä ollenkaan yhteen asumaan kenenkään kanssa? Kas kun se yhteisasuminen joka tapauksessa merkitsee sitä yhteistä reviiriä myös. On aivan mahdotonta elää yhdessä, ja säilyttää täysin oma yksityisyytensä. Pitäisikö olla kaksi postiluukkuakin? Saako toisen tavaroihin mitenkään koskea, ja jos ei saa, miten on mahdollista välttää toisen omaisuuteen koskeminen?

Miksi on väännettävä lapsellisiin ääripään yleistyksiin? Ei Suomessa kukaan niin ahtaasti asu, ettei ole mahdollista säilyttää aivan omia yksityisiä asioitaan muiden tieltä poissa.

Postit tulevat suljetuissa kuorissa jne, jos tämä asia nyt jotain ahdistaa...

Kukaan ei ole puhunut mistään täysin omasta yksityisyydestä, jos tässäkin oli jotain epäselvää. Kysymys on vain siitä, että joitakin elämänsä osa-aluteita voi/saa/haluaa pitää ominaan, eikä jakaa edes kumppaninsa kanssa.

Tähän on jokaisella oikeus, mikäli ei kärsi vapausrangaistusta.