Oon nyt miettiny tätä koko päivän. Tulin siihen tulokseen, että olen kuitenkin se raukka, joka ei kerro puolisolleen. Vaikka meillä on ollut omat vaikeutemme, liian paljon hyvää kuitenkin kaatuisi yhteen virheeseen.
Joten miksi turhaa satuttaa puolisoaan? Tiedän kyllä ottavani riskin, että joku päivä tää kaikki läjähtää päin näköö. Mutta tää on mun päätökseni nyt. Nyt tää tuntuu kuitenkin parhaalta vaihtoehdolta. Ehkä näin vien mieheltäni oikeuden päättää haluaako elää pettäjän kanssa. Mutta lasten takia päätän hänen puolestaan.
Ja varmasti tästä olen ottanut opikseni. Kannan tätä mukanani enkä päästä asiaa unohtumaan, jotta historia ei toistaisi itseään.
Kiitos teille kaikille, kun sain tänne tätä asiaa purkaa. Kenellekään muullekaan en voi tätä kertoa.