Missä iässä lapsi vaatii mielestänne eniten?

[ap]

Missä iässä lapsenne on ollut vaativimillaan ts. vaatinut eniten hermojanne? Itse en meinaa jaksaa 2-vuotiaan uhmaikäisen taaperon kanssa, jolla ei ole vielä yhtään siunaantunut älliä päähän, eikä kuullunymmärtäminenkään ole kehuttavaa.

 

[poipoipoi]

just toi 1-2v kun menohalua ja taitojakin alkaa olla, muttei yhtään järkeä päässä.

 

[Kärppänä heinälatoon]

Mä toivon, et se on tämä 1,5 v.

Eihän tämä tästä enää pahene eihän?? :saint:

 

[meiksi]

mun mielestä tää 12-17v ikä on vaativin...

 

[dfdf]

0-2 v.

1,5 vuoden jälkeen alkoi kummasti helpottaa.

 

[lupu]

1-2v. ehdottomasti.

 

[tätä mieltä]

1-3 v.

Lapset voisivat olla vauvoja kaksi vuotta, mennä sen jälkeen suoraan kouluun ja ala-asteen jälkeen lähteä jo yliopistoon.

 

[h]

meillä ainakin todella tempperamenttinen 4-vuotias! Raivareita ja rumia puheita!

 

[pikku]

pienten lasten vanhemmat vastaa taas. Sopisko että sellaiset vastaa joilla koko kokemus jo vanhemmuudesta eli 18v ainakin yksi lapsi!!!

 

[Phuuh]

Mä toivon, et se on tämä 1,5 v.

Eihän tämä tästä enää pahene eihän?? :saint:

No tuota... Yksilöllistähän se on, mutta sanoisin, että nyt 3-4 ikävuoden välillä -ja toivonpa minäkin, ettei tästä enää pahene. Tosiasiassa ei kyllä vähitellen paljoakaan naurata tämä arki hurjan temperamenttisen ja voimakastahtoisen uhmaikäisen kanssa. Pirun kovaääninenkin vielä, kun sille päälle sattuu. Ja sattuu muuten nykyään vähän turhankin usein.

Mutta johdonmukaisuutta, rajoja, rakkautta ja toistoa, toistoa ja toistoa, niin eiköhän tämäkin vaihe vielä joskus selätetä.

 

[vieras]

15-v. !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

 

[miljoonakala]

Mitä enemmän tulee ikää sen vaikeammaksi menee.
Tai mulla ei ole ollut ikinä vaikeuksia napata kainaloon kirkuvaa uhmista tai kaikkea räpelöivää taaperoa mutta nyt kun esikoinen 7v puhuu kiusaamisesta, kavereista, suree milloin sitä sun tätä ja käy taistelua lapsuuden ja koululaisuuden välillä niin olen vähän sormi suussa.
Tai lähinnä se on vaikea tilanne miten sen oman lapsen saa suojeltua siltä kaikelta kun ei tiedä mikä iskee.
Ja miten tukea lasta niin että omat siivet kumminkin alkaa kantamaan.

Ja epäilen että tämä on vasta alkusoittoa.

 

[huoh]

pienten lasten vanhemmat vastaa taas. Sopisko että sellaiset vastaa joilla koko kokemus jo vanhemmuudesta eli 18v ainakin yksi lapsi!!!

Luuletko että mä sitten enää muistan millaista se oli 1-vuotiaan kanssa?

Ja paskaako se silloin enää kiinnostaa, mä en aio hankkia iltasarjaa.

 

[vieras]

No meil olis tääl vuoden ikänen just kävelemään oppinu ja reilu kolme vee, hurjassa uhmassa höystettynä oikein vahvalla luonteella. Jos tästä pahenee... Pulassa ollaan

 

[Minä]

Meillä on 10v, 8v ja 1v. Ja minusta toi 1-2v. ikävaihe on vaativin. Mennään kuin päätön kana mut ei oo omaa järkeä... Tietty murkkuikäisten kanssa varmaan on sit omat ongelmansa.

 

[Ultramariini]

En tiedä, jälikäteen ajateltuna ei yksikään vaihe tunnukaan niin pahalta, kun ne siinä vauvaiän
vatsavaivavaiheessa, uhmaiässä, näsäviisasteluiässä jne. ovat tuntuneet.

Esikoinen haastaa minut jokaisella kasvuvaiheellaan.. :ashamed: Toisten kanssa sitä sitten
osaa jo ottaa vähän rauhallisemmin.

Murrosikä on kuitenkin se, jota eniten pelkään. Sivusta seuraan ystävän ja tyttären tilannetta.
Hurjaa ja kurjaa.. ja vaikka olisi mukava ajatella, että ei ne meidän lapset kyllä noin tule käyttäytymään... siihen en kuitenkaan tuudittaudu. Olin itse HIRVEISTÄ hirvein myöhäismurkkuna.

 

[vieras]

4v uhma ja 6v uhma on aika hermoon käypiä:/ Aikaa, jolloin piti laittaa kädet syvälle taskuun, ettei livada..

 

[M]

9-15

 

[vieras]

eikös se ole vähän tapauskohtaista? jonkun pikku-uhmis on jotain aivan käsittämättömän kamalaa ja hermoja repivää kun toisella taas on paljon helpompi ja rauhallisempi tapaus. Sama pätee teini-ikään... toisen teini on ihan ok ja rauhallinen, toisella taas jotain aivan käsittämätöntä.

 

[nbd]

Mitä enemmän tulee ikää sen vaikeammaksi menee.
Tai mulla ei ole ollut ikinä vaikeuksia napata kainaloon kirkuvaa uhmista tai kaikkea räpelöivää taaperoa mutta nyt kun esikoinen 7v puhuu kiusaamisesta, kavereista, suree milloin sitä sun tätä ja käy taistelua lapsuuden ja koululaisuuden välillä niin olen vähän sormi suussa.
Tai lähinnä se on vaikea tilanne miten sen oman lapsen saa suojeltua siltä kaikelta kun ei tiedä mikä iskee.
Ja miten tukea lasta niin että omat siivet kumminkin alkaa kantamaan.

Ja epäilen että tämä on vasta alkusoittoa.

luulisin et tää pitää paikkansa

 

[Emilyn]

Alle 1v ikäisenä, koska on niin täysin hoidettava jos vielä nukkuu öitään heräilleen, auts. 1veestä eteenpäin alkaa tulla omatoimisuutta, selviää jo hoidossakin jonkin aikaa traumatisoitumatta, syödä omatoimisesti, 2veenä viimeistään vaipoista erossa, pukee itse jne. Kyllähän hermoja vaaditaan vielä isompien kanssa varmasti aikuisikään asti, mutta paljon lievemmältä se tuntuu kun ei tarvitse olla toisessa ihan koko aikaa niin kiinni, kuten vauvassa, jossa on hyvä puoli se, että nukkuu yleensä paljon, ellei sitten satu olemaan erityisen huono nukkuja, kuten esikoinen oli mm. lähes olemattomine päiväunineen.

 

[liisa lapamato]

Mun lapset on nuoria vielä..mutta tähän mennessä on mennyt niin että aina kun on ajatellut ettei tämän pahemmaksi voi mennä..ja sit menee
Eikö sitä sanota että pienet lapset, pienet murheet ja isot lapset, isot murheet..tai jotain sinnepäin

 

[v]

Alle 6kk ja sitten eka kunnon uhma n. 2.5v.

 

[-]

Olen sitä mieltä et riippuu lapsesta. Eri lapsella eri ikä vaikea ja toisilla koko ikä. Lapset nyt 2,5 ja 17. -Ja 5-v vaikea ollut koko ikäs,

 

[TÄLLÄ HETKELLÄ]

Kaksoset 2,5 v eikä järki paljoa päätä pakota vielä. Kyllä se yhden kanssa on helppoa...