J
juu, kyylä
Vieras
Kyseessä perheen neljäs lapsi, rauhallinen ja hiljainen tapaus. Kasvaa vähän huonosti ja siitä oli äitinsä kanssa juttua. Äiti kertoi, että ei varmaan saa ruokaa aina kun tahtoisi, kun joka kitinään ei kerkiä rintaa tarjoamaan ja sitten vauva saattaa nukahtaa omia aikojaan ja olla unessa kun sitten ehtisi hätiin. Saattaa myös nukkua suurimman osan vuorokaudesta, jopa 4-6h putkeen ulkona topattuna vaunuihin. Isä on paljon kotosalla ja kanniskelee nälkäänsä kitisevää vauvaa, kun äiti touhuaa muiden kanssa, mutta kuitenkin rintaruokinnasta halutaan pitää kiinni, eikä isä voi tarjota lapselle pulloa, kanniskelee vain. Loppujen lopuksi siis ruokailuja voi 1,5kk ikäiselle tulla koko vuorokaudessa vain 5. Minusta täysimetetylle todella vähän. Ja nyt kasvu onkin sitten vähäistä, eikä vauva vieläkään esim. ota katsekontaktia. Vaipanvaihtoja voi koko päivänä olla vain 3. Todella vaikea ymmärtää.