Miksi mä en usko, että ADHD on olemassa?

Ehkäpä jossain vaiheessa saamme koulutuksia muutettua oikeaan suuntaan ja OSAAVAA hoitohenkilökuntaa ADHD/ADD/muille neurohärösille lapsillemme
Tiesittekö että adhd on periytyvä? Se ei toki tarkoita että kaikilla perheen lapsilla se olisi jos äidillä tai isällä on, saahan ruskeasilmäinen ruskeasilmäisiä ja sinisilmäisiä lapsiakin.
Meillä perheessä minulla on ADD, esikoisella aspergerin syndrooma (kuuluu autisminkirjoon ja myöskin neurohärö), kakkosella ADD, kolmosella asperger ja nelonen on vielä "dg-vapaa".

Voi voi.. teidän raukkojen verorahoista nostamme vammaistukea lapsillemme ja nauramme partaamme kun ollaan taas liritetty yhteiskuntaa keksimällä hassuja sairauksia oikeuttamaan laiskuutemme ja tyhmyytemme

Onhan sitä joku fiksu todennut että masennuskin lähtee kun ottaa vaan itseä niskasta kiinni ja lähtee ulos

Kiitokset Päiville!!

 

Ja milläs kokemuksella sinä noin sanot? Kurittomia pentuja ne vain ovat ja vanhemmat puolustelee ja hakee väkisin jotain diagnoosia omalle huonolle kasvatukselleen.

Eikötäällä saakkaan sanoa mielipidettään?

Tottakai saa sanoa mielipiteensä. Muita vaan kiinnostaa miten sinäkin olet mielipiteeseesi muodostanut. Joistakin vaan tuntuu, että toisen mielipide on niin älytön ettei se voi olla kenenkään tynnyrin ulkopuolella kasvaneen terveen ihmisen oikea mielipide.

 

Kohta 40 vuoden kokemuksella adhd-ihmisenä voin kertoa, että skarppaamaankin pystyy. Ja sen tiedän myös, että vanhempani eivät ole tyhmiä, eivätkä huonoja kasvattajia ja silti minulla on diagnosoitu adhd, ylivilkkaus ei ole minulla se oleellisin oire.

Mielipiteensä voi kertoa toki

Hups, eihän 40v sitten tunnettu koko termiä ADHD,niin miten oletvoinut muka sairastaa sitä niin kauan. Usko vaan että olet ollut kurittomassa kasvatuksessa ja se vaikuttaa sinuun edelleen. Vanhempiesi on oltava tyhmiä kun olet sanut elää kuin kukko tunkiolla. Hekin ovat hakenut vain sitä omaa huonouttaa parantavaa"lääkettä " lääkäriltä.
Miksi on niin vaikea myöntää että vanhemmat epäonnistuneita?

 

Jos kerran täällä saa sanoa mielipiteensä, niin minäkin sanon sitten. Pidän AP:ta ja kumppaneita yksinkertaisina, hieman jälkeenjääneinä ehkä myös.

 

Onko teihin oikeasti liimaantunut kuvitelma, että ad/hd olisi
a) aina röyhkeä
b) aina käytöstavaton
c) äänekäs
d) kykenemätön sosiaaliseen kanssakäymiseen
f) pahoja
g) huonoja ihmisiä, joita ei ole kasvatettu oikein

Tai että
h) ad/hd:n hoitoon tarvitaan jokaisen kohdalla lääkitystä?

Lääkefirmoista annan yhden viis. Minusta pitkälle päästäisiin jo siinä, ettei ad/hd ihmiset saisi koko ikäänsä kuulla olevansa huonoja, käytöstavattomia, huonosti kasvatettuja. Juuri sitä MITÄ TE TÄSSÄKIN NYT KOKO AJAN MEILLE HOETTE! Ettekö te ymmärrä miten vaikuttaa kasvuikäiseen kuulla olevansa jatkuvasti jotain minkä leiman te meille annatte. Sen sijaan vaikka, että löydetään niitä vahvuuksia ja keinoja pärjätä ilman leimaamista.

Tai että ad/hd

Mun lapsellani on add, siis edelleen se keskittymishäiriö, ei vilkkauspuolen oireita. Ja peesaan täysillä. Lapsellani ei ole lääkitystä, hän saa kehuja hyvästä käytöksestä, ja on erittäin fiksu poika, testien mukaan ikäistään fiksumpi monissa asioissa. Mutta ongelmastaan johtuen, hän ei kykene suoriutumaan osaamisensa tason mukaisesti, koska aloittaminen on vaikeaa, aloitetun valmiiksi saaminen on todella vaikeaa, ja mikä tahansa häiriö keskeyttää hänet. Hän näkee vaikka naapuritalon katolle laskeutuvan linnun, kun muut eivät kiinnitä siihen mitään huomiota.

Itse olen erittäin kiitollinen siitä, että lapsella on diagnoosi, hän saa koulussa tarvittavat tukitoimet. Tarkoittaa sitä, että nyt yläasteella on pienluokassa, suorittaa normaalia oppimäärää, mutta opettajalla on hänelle enemmän aikaa, kun oppilaita on vain yhdeksän. Ja tämä näkyy, poika ehtii tehdä kaiken jo koulussa, läksyjä ei jää, ja keskiarvo on kasin! Olen aivan valtavan tyytyväinen nyt.

Lääkkeitä ei todellakaan aina tarvita, lapselle riittää tieto siitä, että miksi hän on erilainen, miksi jotkut asiat ovat hänelle vaikeita. Enää ei tarvitse kuunnella pojan itkua siitä, että hän on tyhmä, kun ei kykene samaan kuin muut. Sitä kun hän ei varmasti ole!

Eli todellakin ei leimata lapsia yhtään miksikään. Itseasiassa tekisi mieli antaa niille leimaajille jonkin näköinen leima itselleen!

 

Jos kerran täällä saa sanoa mielipiteensä, niin minäkin sanon sitten. Pidän AP:ta ja kumppaneita yksinkertaisina, hieman jälkeenjääneinä ehkä myös.

Tykkään

 

Ei se vielä mitään, että mielipiteensä ilmaisee vaan se miten sen ilmaisee ja perustelee.

 

Ehkäpä jossain vaiheessa saamme koulutuksia muutettua oikeaan suuntaan ja OSAAVAA hoitohenkilökuntaa ADHD/ADD/muille neurohärösille lapsillemme
Tiesittekö että adhd on periytyvä? Se ei toki tarkoita että kaikilla perheen lapsilla se olisi jos äidillä tai isällä on, saahan ruskeasilmäinen ruskeasilmäisiä ja sinisilmäisiä lapsiakin.
Meillä perheessä minulla on ADD, esikoisella aspergerin syndrooma (kuuluu autisminkirjoon ja myöskin neurohärö), kakkosella ADD, kolmosella asperger ja nelonen on vielä "dg-vapaa".

Voi voi.. teidän raukkojen verorahoista nostamme vammaistukea lapsillemme ja nauramme partaamme kun ollaan taas liritetty yhteiskuntaa keksimällä hassuja sairauksia oikeuttamaan laiskuutemme ja tyhmyytemme

Onhan sitä joku fiksu todennut että masennuskin lähtee kun ottaa vaan itseä niskasta kiinni ja lähtee ulos

Kiitokset Päiville!!

Ja sinulle voimia arkeen!! Tiedän ettei ole helppoa. Meillä vain yksi lapsista adhd eikä helppoa täälläkään.

 

No, ei ole uskon asia.

Mielenkiintoiseksi tämän keskustelun tekee, että adhd-ihmiset ovat vastailleet hyvin asiallisesti ja tuoneet esiin erilaisia faktoja sekä omakohtaisia kokemuksiaan. Adhd:n olemassa olon kieltävät taas käyttävät todella törkeää kieltä ja haukkuvat niin lapset, vanhemmat kuin isovanhemmatkin. Samalla he kuitenkin vain tuovat esiin omaa tietämättömyyttään ja käytöstapojen puutetta. Noloa.

 

Ei se vielä mitään, että mielipiteensä ilmaisee vaan se miten sen ilmaisee ja perustelee.

Ei ap perustele myöskään.

 

Hups, eihän 40v sitten tunnettu koko termiä ADHD,niin miten oletvoinut muka sairastaa sitä niin kauan. Usko vaan että olet ollut kurittomassa kasvatuksessa ja se vaikuttaa sinuun edelleen. Vanhempiesi on oltava tyhmiä kun olet sanut elää kuin kukko tunkiolla. Hekin ovat hakenut vain sitä omaa huonouttaa parantavaa"lääkettä " lääkäriltä.
Miksi on niin vaikea myöntää että vanhemmat epäonnistuneita?

Miten sitten perheissä joissa on vaikka yksi lapsi on adhd ja sitten siinä rinnalla vaikka 3-4 "tavislasta"? Onko silloin vanhemmat tsempanneet ja panostaneet näihin muihin lapsiin ja jättäneet sen yhden kasvamaan kuritta, vai kuinka?

ps. jos joku saa aikuisiällä adhd-diagnoosin niin katsoisin kyllä hänen olleen adhd koko ikänsä, vaikkei sitten hänen lapsuudessaan/nuoruudessaan tuollaista termiä ollutkaan käytössä.

 

Jos kerran täällä saa sanoa mielipiteensä, niin minäkin sanon sitten. Pidän AP:ta ja kumppaneita yksinkertaisina, hieman jälkeenjääneinä ehkä myös.

Nyt kyllä ehdottomasti paheksun tätä Pölyesteri, eivät jälkeenjääneet ja yksinkertaiset ihmiset ole pahansuopia ja ilkeitä.

 

Nyt kyllä ehdottomasti paheksun tätä Pölyesteri, eivät jälkeenjääneet ja yksinkertaiset ihmiset ole pahansuopia ja ilkeitä.

Unohtui mainita pahansuopuus ja ilkeys. Anteeksi.

 

Ja milläs kokemuksella sinä noin sanot? Kurittomia pentuja ne vain ovat ja vanhemmat puolustelee ja hakee väkisin jotain diagnoosia omalle huonolle kasvatukselleen.

Eikötäällä saakkaan sanoa mielipidettään?

Haa. Autistit elävät varmaankin sen takia omassa maailmassaan, koska vanhemmat eivät ole opetaneet kylliksi sosiaalisia taitoja. Entä maanisdepressiivisyys (nykyään bipolaarihäiriö) tai paranoidi skitsofrenia? Kaikki kasvatuksen puutetta tai vanhempien hylkäämistä varhaislapsuudessa varmaan... Ja vaikka vika olisikin vanhemmissa, niin mitä sitten, arvoisa kasvattaja? Lapsi on syytön joka tapauksessa. Häiriökäyttäytyvä koira saatetaan lopettaa, mutta ihmislapselle on annettava aina mahdollisuus. Luulisi, että sen koulutettu asiantuntija sen ymmärtää tehdä.

Kirjoituksista, joissa epäillään adhd:n diagnosoitavuutta, paistaa suvaitsemattomuus kaikkea erilaisuutta kohtaan. Sanon saman kuin homokeskusteluissa: toivon, että saat olla kaltaistesi parissa viisastelemassa viimeiseen päivään saakka, jotta et vaikeuttaisi sellaisten elämää jotka ovat erilaisia ilman omaa syytään. Toisaalta, jos oma lapsesi olisi adhd, et kirjoittelisikaan moisia typeryyksiä.

 

Mutta oikeasti, tosissaan, tähän on olemassa vastauskin ja se on hyvin yksinkertainen. Ap, kysyt miksi et usko että adhd on olemassa. Jos uskot, että kyse on uskonasiasta, silloin sinä voit vapaasti valita myös sen, ettet usko sen olemassaoloon. Se on uskon ydin, uskominen tai uskonpuute. Jos suhtaudut adhd/add/tiettyihin neurologisiin sairauksiin niin, että kyse on vain uskosta, eihän kukaan voi millään teorialla, faktalla tai todisteella vakuuttaa sinulle toisinkaan, vai voiko?

 

Miten sitten perheissä joissa on vaikka yksi lapsi on adhd ja sitten siinä rinnalla vaikka 3-4 "tavislasta"? Onko silloin vanhemmat tsempanneet ja panostaneet näihin muihin lapsiin ja jättäneet sen yhden kasvamaan kuritta, vai kuinka?

ps. jos joku saa aikuisiällä adhd-diagnoosin niin katsoisin kyllä hänen olleen adhd koko ikänsä, vaikkei sitten hänen lapsuudessaan/nuoruudessaan tuollaista termiä ollutkaan käytössä.

Näin juuri. Ja ennen käytettiin myös nimitystä MBD, minimal brain dysfunction, johon muutaman kerran olen törmännyt vanhempien ihmisten kohdalla. Tai DAMP-häiriö. Nimikkeet muutuvat, häiriö on on ja pysyy olemassa olevana.

 

No, ei ole uskon asia.

Mielenkiintoiseksi tämän keskustelun tekee, että adhd-ihmiset ovat vastailleet hyvin asiallisesti ja tuoneet esiin erilaisia faktoja sekä omakohtaisia kokemuksiaan. Adhd:n olemassa olon kieltävät taas käyttävät todella törkeää kieltä ja haukkuvat niin lapset, vanhemmat kuin isovanhemmatkin. Samalla he kuitenkin vain tuovat esiin omaa tietämättömyyttään ja käytöstapojen puutetta. Noloa.

Juuripa näin...
Surullista minusta tässä on se että on näitä "hoitohenkilökuntaan kuuluvia" sekä opetuspuolen ihmisiä jotka tätä kieltä käyttävät ja lyttäävät diagnooseja. Tällaisten käsiinkö meidän pitäisi lapsiamme uskoa???

 

Kerronpa oman tarinani. Mulla on add (keskittymishäiriö ilman ylivilkkautta). Diagnoosin sain 26-vuotiaana vuosia kestäneiden tutkimusten ja väärien diagnoosien ja lääkekokeilujen jälkeen, eli en sanoisi että kovin helposti. Mulla ei ole ammattia, onneksi kuitenkin työ jota voin tehdä ja toimintaterapia+terapia+lääkitys auttavat selviämään ja pärjäämään. Ilman lääkkeitäni olen ihan hakoteillä arjesta. Aamulla herään, laitan kahvin tippumaan, menen pukemaan laittaen housut, mutta muuta ei ehdi kun pitää lukea sähköposti joka jää kesken kun herätän lapset ja niille aamupala ja sitten laittamaan paita ja kun päästään vihdoin ulos, muistan et niin se kahvi jäi juomatta ja keitin ollut päällä tunteja..En muista mitään,en jaksa mitään ja kaikki tekeminen on ponnistelujen tulosta.Kouluun minusta ei ole, on lukihäiriö ja en jaksa keskittyä, en kuule mitä puhutaan, en saa luettua kun kirjaimet hyppii ja ajatus menee menojaan.Teen tämän työn minkä voin ja lääkkeillä pärjään arjessa että saadaan se pelaamaan edes jotenkin.

lapsena olin huono koulussa ja hidas ja harrastuksista ei tullut mitään. Silloin ei jaeltu diagnooseja, olin vain tyhmä, laiska ja äitini huono kasvattaja. Äiti oli jämäkkä, meillä oli säännöt ja rajat ja meidän kanssa touhuttiin paljon.Ei ollut ongelmia ja ihan hyvä tuloisiakin oltiin kun molemmat vanhemmat oli työssä.

omilla lapsillani ei ole ollut ongelmia ja mutta minulle on sitten tullut mielenterveysongelmia ja erilaisia ahdistuksia juontaen juurensa lapsuudesta kun olin aina se tyhmä ja laiska, itsetunto romahti ja sitä nyt paikataan. Masennustakin kun voimat loppuu kun pieneenkin asiaan (ulos lähtö) tarvitsee pinnistellä ja miettiä mitä tarviin mukaan ja monelta pitää alkaa pukeaan jne.. Lääkitys on helpottanut elämääni niin paljon että sain käytyä autokoulun ja pääsen täältä maalta käymään asioilla ITSE. Uskallan ajaakkin kun katse pysyy tiessä nykysin. Vaikeaa tätä on muiden ymmärtää ja paljon saan paskaa niskaan edelleen kun en muista toisten synttäreitä ja tapaamisia jne. Olen välinpitämätön ja huono ystävä, kummi jne. Kuitenkin tiedän ja tunnen sen itse kun ajatukset tahmaa ja ei kulje. Se on todellista ja haittaa mun arkea, en tee sitä tahallaan, en tehnyt lapsena, enkä nyt. Mieti sitä lasta joka roikkuu tarhan verhoissa ja huutaa, se ei tee sitä sinua ärsyttääkseen ja kaipais varmaan rauhallista aikuista lohduttamaan. Se tunne kun sydän hakkaa ja ajatus ei luista on ahdistava ja lapsena jopa pelottava kun äänet vyöryy päälle massana ja et saa toisten puheesta kunnon selkoa..lapsi reagoi siihen huutamalla itsekkin ja juoksentelemalla/riehumalla kun pelottaa. Sitten aatellaan et onpa huono kasvatus! Kauhea kakara! Nyt karkaa aihe ja tuli romaani, joten tässäpä enimpiä..Koita mennä sen lapsen asemaan ja mieti tarviiko se siihen aikuista joka tuomitsee sen kotiolot ja pitää diagnoosia huuhaana!

 

Arvo ylppö on diagnosoinut ensimmäisen ADHD:n jo 20-luvulla , muistan jostain artikkelista lukeneeni.

Oli niin tai näin, luulen, että nentit tulee aina olemaan sitä mieltä ettei tämä ole sairaus, saati olemassa. Helppo varmasti laittaa kasvatuksen piikkiin kaikki, mehän jokainen ollaan täydellisiä isiä ja äitejä.

Itse sain dg:ni vasta 32 vuotiaana koska en ole hyperi, vaan impulssiivinen. Luulo, että ADHD on ainoastaa hyperinä ilmentyvä on väärä.

Tietämättömyys antaa ihmisille paljon luultavaa.

 

En ennen uskonut, että näin tyhmiä ihmisiä on, mutta nyt mä uskon. Kiitos palstalaiset, että palautitte mun uskon tyhmyyteen.

Et osaa ikinä vastata sulle esitettyihin kysymyksiin: pidätkö kaikkia lähihoitajia jokseenkin turhina? Vai minä? Kerropa nyt kun fiksuna ihmisenä senkin olet ilmaan laukonut. Kehtaatkin vielä haukkua muita tyhmiksi.

 

[QUOTE="vieras";24311959]Tosi hyvät ja kaikissa opinnoissa olen ollut luokkani parhaita, myös yliopistossa. Sain myös vakituisen työpaikan ekana opiskeluryhmästäni aikoinaan. Mutoinkin olen menestynyt työelämässä eli ei nää ole mitään älykkyyskysymyksiä. Työssäni vaan olen tekemisissä paljon aikuisten kanssa ja olen käytännössä huomannut, että ADHD lasten vanhemmilla on itsellään melko paljon ongelmia mm. oman mielenterveyden kanssa. En toki asennettani näytä ihmisille työssäni vaan toki käyttäydyn asiallisesti. Asiakaspalvelutaitojani on aina kehuttu tosi paljon.[/QUOTE]


N. 80 % ADHD tapauksista on perinnöllisiä (loput aiheutuneet esim. äidin päihteiden käytöstä raskauden aikana, tai synnytyksessä johtuneesta hapen puutteesta), joten ADHD lasten vanhemmilla on myös usein diagnosoimaton ADHD. Onko sinusta jotenkin siis outoa, että heille on kehittynyt diagnosoimattoman ADHD:N johdosta mielenterveysongelmia? Kun asiat tuntuvat usein menevän päin pyllyä ADHD henkilöillä, niin onko se sinusta jotenkin outoa, että se saattaa aiheuttaa masennusta? Moni diagnosoimaton ADHD henkilö on elämänsä aikana joutunut syömään aivan turhaan masennuslääkkeitä, kun todellisuudessa kyseessä on ollut ADHD koko ajan.

 

http://paivitasala.wordpress.com/

 

Jos kerran täällä saa sanoa mielipiteensä, niin minäkin sanon sitten. Pidän AP:ta ja kumppaneita yksinkertaisina, hieman jälkeenjääneinä ehkä myös.

Susta tulee aina vain typerämpi... Aikuistu jo sieltä keijumaailmasta!

 

Ja vielä, kaikki aivoihin (= lähinnä välittäjäaineisiin ) vaikuttavat nautintoaineet kahvi, tupakka, sokeri, alkoholi vaikuttavat minuun rauhoittavasti. Esim. humalatilan voimistuessa minä rauhoitun, ja olen "niin kuin muut" selvinpäin.
Kai se sitten on AD/HD:tä...

Kahvi ei ole yhtään sama aine, kuin ADHD stimulantit. Merkki ADHD:stä ei todellakaan ole se, että kahvi rauhottaisi. Minulla on diagnosoitu ADHD, ja tilkkakin liikaa kahvia tekee minut ahdistuneeksi.

 

Jos olet juonut vuosia kahvia, olet kofeeiini riippuvainen ja kun on parikin tuntia ilman alkaa muuttua levottomaksi, elimistö vaatii kofeiininsa. Rauhoitut kun saat kahvisi=et ole ad/hd, vain kahviriippuvainen