Miksi mä en usko, että ADHD on olemassa?

Mutta saatte te muut uskoa lääkefirmojen ja lääkäreiden hyvyyteen. Mutta älkää helvetissä hakeko korvauksia jos itse olette halunneet uskoa höpöhöpörokotteisiin nuhaa vastaan tai muuhun höpöjuttuun!!!!

Omia aivoja on luvallista käyttää!!! Ei ole pakko tehdä kuten toiset!!!

 

kommentoit kuvaustani itsestäni yöllä, vai aamulla, no anyhow...
Kiinnostaa kovasti, millaista työtä teet? Ja kerroitko heti pomollesi vilkkaudestasi?
Kun mä en uskalla sanoa ikinä mitään, juuri siksi että olemme tässäkin keskustelussa nähneet täysin käsittämättömiä suhtautumistapoja...
Mä kans olen se, joka on aina ensimmäisenä tehnyt tehtävät (siis jos on PAKKO, eikä yhtään voi luistaa, ja jos voi, olen viimeinen), ja olen muutenkin äärettömän tehokas.
Esim työpäivän jälkeen kotiin tultua: ruoat laitettu (ei mitään mikrokamaa), pyykit lajiteltu koneeseen, apk tyhjennetty kaappeihin ja likaiset astiat laitettu sisään, pikkukoira käytetty pihalla, postit tutkittu, uutiset katsottu netistä kotiin tultua, siivottu jotain 3-veen sotkuja joka välissä ja myös juteltu hänen kanssaan jne... Ja tähän kaikkeen on mennyt aikaa MAX 45 MIN!!! Jos kiire on, 30min riittää.
En ole tavannut ketään "normaaleja" ihmisiä, jotka pystyvät samaan. Mutta kuten tiedät, vain tietyissä asioissa tuo tehokkuus onnistuu, mä en kestä sotkua ja siks pystyn toimimaan noin...

Mieheni on pyytänyt minua hakemaan lääkkeet, mutta mulla on todella ristiriitainen fiilis. Toisia ihmisiä ärsytän (joskus aivan tahallani), toiset taas kertovat saavansa itsekin energiaa katsoessaan menoani sivusta.
Tulistun erittäin herkästi kotona (esim. joku sotkee juuri siivoamani paikan), huudan ja raivoan pari minuuttia, ja sitten kun tilanne menee ohi, ihmettelen miksei mulle puhuta kun lämpimät voileivät tarjottimella tulen hymyillen olohuoneeseen? Kun ei ne muut pysy mukana mun tahdissa.
Paitsi 3vee poikani, 8kk:sta olen tiennyt hänen perineen AD/HD:n minulta (joka olen perinyt sen isältäni). Kamalaa taistelua käyn pääni sisällä, hankinko hänelle lääkkeet kun koulu alkaa, vai mitä ihmettä.. En haluaisi, että hän leimaantuu häiriköksi kuten minä.
Toisaalta, sinne on vielä muutama vuosi aikaa, ja toivon totisesti, että siinä ajassa olisi jo vaikka kokonaan oma koulu näillä nopeille ja nokkelille, mutta paljon taukoja tarvitseville pikkuihmisille! Mikäs sen parempi tapa oppia matematiikkaa, kuin kävellä metsässä ja laskea vaikka kiviä...
Onneks täällä Espoossa on sentäs vielä metsää jäljellä...

Sinä olet vain oppinut tavaksi että sulla on tuon varjolla oikeus avata päätäsi muille. Tarvitset teille kotiin jonkun toisen joka huutaa sinulle samalla tavalla tai enemmän, niin ehkä sitten lopetat röyhkeän käytöksen.

 

Kyllähän kaikki opettajat lastentarhanopettajt ym. jotka ovat tekemisissä näiden ryhmien kanssa, näkevät heti, että kasvatuskäytännöt ovat näillä ryhmillä samat.

 

Aikuisena ADHD:na kirpaisee näitä ihmisten luuloihin ja olettamuksiin perustuvia mielipiteitä lukea. Miten voivatkaan ihmiset olla tietämättömiä!

 

Näköjään ne joilla itsellään ei ole adhd-lapsia ovat niitä parhaita asiantuntijoita.
Oltiin tuossa keväällä adhd-päivillä ja lastenneurologi aloitti tilaisuuden sanoilla"Tämä ei johdu vanhemmista. Tähän ei ole voinut vanhemmat mitenkään vaikuttaa".

 

[QUOTE="miia";24314685]Näköjään ne joilla itsellään ei ole adhd-lapsia ovat niitä parhaita asiantuntijoita.
Oltiin tuossa keväällä adhd-päivillä ja lastenneurologi aloitti tilaisuuden sanoilla"Tämä ei johdu vanhemmista. Tähän ei ole voinut vanhemmat mitenkään vaikuttaa".[/QUOTE]

Heh. Tosi uskottavaa, että sellainen, jonka leipä tulee siitä, että uskottelee noiden olevan jotenkin geeneissä, sanoo noin.

No tottakai se sanoo niin!!! Se saa siitä leipänsä!!!

 

[QUOTE="jep";24314702]Heh. Tosi uskottavaa, että sellainen, jonka leipä tulee siitä, että uskottelee noiden olevan jotenkin geeneissä, sanoo noin.

No tottakai se sanoo niin!!! Se saa siitä leipänsä!!![/QUOTE]

Mitä sinulle on uskoteltu?

 

[QUOTE="Rane";24314290]Kivikauden adhdt olivat mieluumminkin niitä, jotka hyppelivät ympäriinsä, hinkkasivat itteään jokaiseen vastaantulijaan, söivät saaliista parhaat palat ennen kuin mitään oli jaettu ja kokivat joko em. syistä väkivaltaisen kuoleman. Elleivät sitten ehtineet teloa itseään tapaturmaisesti.

Minä olen lyhyt mies ja minulla on pieni muna. Ei minun tarvitse kuitenkaan uskotella itselleni että minun kaltaiseni ovat olleet joskus heimolle välttämättömiä suuria sankareita.[/QUOTE]

 

[QUOTE="jep";24314570]En usko enäää nykytutkimuksen puolueettomuuteen, en ole pitkään aikaa uskonut.

KAIKKI on muka geeneissä, lihavusu jne. Tämä on vain ja pelkästään lääkefirmojen keino saada lisää rahaa itselleen.
Aivot ja elimistö ja kaikki muuttuu sitä mukaa mitä ihminen tekee. Jos on itsekäs, aivoisa se näkyy myös, se itsekäs käytös.

Jos syö liikaa, se näkyy soluissa ja lopulta geeneissä. Mutta aina ensin tulee se toiminta.

Jokainen voi olla hiljaa ja odottaa vuoroaan, jso vain sitä vaaditaan.[/QUOTE]

Onko teihin oikeasti liimaantunut kuvitelma, että ad/hd olisi
a) aina röyhkeä
b) aina käytöstavaton
c) äänekäs
d) kykenemätön sosiaaliseen kanssakäymiseen
f) pahoja
g) huonoja ihmisiä, joita ei ole kasvatettu oikein

Tai että
h) ad/hd:n hoitoon tarvitaan jokaisen kohdalla lääkitystä?

Lääkefirmoista annan yhden viis. Minusta pitkälle päästäisiin jo siinä, ettei ad/hd ihmiset saisi koko ikäänsä kuulla olevansa huonoja, käytöstavattomia, huonosti kasvatettuja. Juuri sitä MITÄ TE TÄSSÄKIN NYT KOKO AJAN MEILLE HOETTE! Ettekö te ymmärrä miten vaikuttaa kasvuikäiseen kuulla olevansa jatkuvasti jotain minkä leiman te meille annatte. Sen sijaan vaikka, että löydetään niitä vahvuuksia ja keinoja pärjätä ilman leimaamista.

Tai että ad/hd

 

Kyllä minä uskon että on olemassa mutta kasvatuksella ja kurilla on myös osansa. Tuttavan perheessä on 7 v poika jolla todettu adhd mutta äiti ei koskaan kiellä poikaa kunnolla, meilläkin hajotti tavaroita, meni pyörällä tielle vaikka on kielletty koska tiellä kova liikenne jne. Äiti huikkii pienellä äänellä pojan perään että "älä nyt viiti, tule tänne" ja samantien katoaa itse sisälle katsomatta totteliko poika. Antaa kylässä penkoa paikkoja jne. Itselläni on keskosena syntynyt poika joka nyt 10 v ja oli pienempänä todella vilkas, kuria on pidetty ja yllättäen huomasin että ruokavaliolla on iso merkitys johon en ennen uskonut. Poika syö nyt itsekasvatettua ja alusta asti itse tehtyä ruokaa ja on rauhottunut todella paljon. Mitään lisäaineita ja ylimäärästä sokeria ei saa ja karkkia lauantaisin ja silloin huomaa että on kiukkusempi kun sokeria saa enemmän. Pojalla ei ole varsinaista diagnoosia mutta kehitys oli jo mahassa jälessä ja on sitä saanut paljon kiinni. Sosiaalinen poika on mutta sosiaalisissa tilanteissa on vielä hiomista.

 

Women with Attention Deficit Disorder, Embrace Your Differences and Transform Your -kirjasta pomittua:

Ajatellaanpa taaksepäin ja keskitytään pieneen tyttöön, joka kasvaa ilman tietoa omasta ADHD:stään ja omaa arvoituksellisen kokoelman määritelmiä ja kokemuksia. Yksi kaikkein tärkeimmistä alueista, joihin tällaiset lapsuudessa saadut kokemukset vaikuttavat, on ihmisen itsetunto. Hän ihmettelee usein: ”Kuka minä olen? Olenko fiksu vai tyhmä? Olenko lahjakas ja luova vai mihinkään kykenemätön? Olenko menestyksekäs ja kiinnostava vai epäkypsä ja lapsellinen? Lämmin vai tunkeileva?” Näiden naisten on usein vaikeaa muodostaa koossapysyvää ja järkevää omakuvaa sillä, kun he kasvavat, palaset eivät vain sovi yhteen.

Tämä on tärkeä seikka. Uskon, että itse olen negatiivisesti vaikuttanut äitinä oman tyttäreni minäkuvaan. 9 vuotte elämää diagnosoimattomana ADD ja ADHD:na. Voin sanoa että rumaa jälkeä tulee. Omia traumojani toki sain selviteltyä 3vuoden psykoterapia-jaksona. Luulen, että sama on edessä esikoisella. Tässä pitää vaan koittaa ajatella, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan…

Useimmilla ihmisillä on elämässä sekä onnistumisia että epäonnistumisia. He kehittyvät joillain alueilla ja huomaavat vaikeuksia joillain toisilla, mutta suurimmaksi osaksi heidän kokemuksensa osuvat verrattain kapealle alueelle. He eivät ehkä ole poikkeuksellisen lahjakkaita, mutta he eivät myöskään ole hyvin kaukana toiseenkaan suuntaan. ADHD-ihmisellä saattaa olla laajempi skaala heikkouksiensa ja kykyjensä välillä.

Kun ei-ADHD-ihminen jatkaa elämäänsä, palaset pysyvät edelleen ymmärrettävinä. He eivät saa nelosia yhtenä päivänä ja kymppejä seuraavana; heitä ei kutsuta luoviksi yhtenä päivänä ja laiskoiksi, tavoitteettomiksi ja vastuuntunnottomiksi seuraavana. Kun ihminen, jolla ei ole näitä vaikeuksia, yrittää tehdä jotain, hänen yrityksensä palkitaan. Toisin sanoen, heidän vaivannäkönsä ja tulosten välillä on suora yhteys. Tämä siksi, että heillä on tarpeellinen, kaiken perustana oleva ja toimintaa tukeva järjestelykyky, jonka avulla he saavat koottua kaiken yhteen. Tämä sallii heidän siirtää ideansa ja kykynsä todelliseen maailmaan. Sitten he voivat viestittää ideansa saumattomasti muille ihmisille.

Tähän mielestäni liittyy motivoinnin osaamattomuus olennaisesti. EI ADHD-ihminen asettaa tavotteensa, seuraa sitä. ja saavuttaa sen.Jolloin motivointi siis syntyy sisäisesti. ADHDna tämä ei sitten enää onnistukkaan. Siis sisäinen motivointi. Kyllä meikäläistä pitää joka kohdassa kehua ja ylistää että olipa hienosti tehty, hyvä. Tämä toimii varsinkin lasten kanssa erinomaisesti.: asetetaan tavoite, ja motivoidaan koko matka, mielellään päivittäin. Tavoitteet pitää olla realistisia ja järkevän “mitan” päässä. Luin jostain, että alle 9 vuotias ei motivoidu 9päivää pidemmälle.

Ihmiset, joilla on diagnosoimaton tarkkaavaisuushäiriö, ovat hämmentäviä itselleen ja kummastuttavat muita, koska heidän ominaisuuksiensa skaala on paljon suurempi. Koska tämä skaala voi olla hyvinkin leveä, yksilöillä on vaikeuksia ymmärtää ja sisällyttää sekä vahvuuksiaan että heikkouksiaan omaan minäkuvaansa. Tämä pitää erityisesti paikkansa ennen kuin heillä on tietoa tämän haasteen luonteesta. Päivänä, jolloin asiat sujuvat hyvin, kun he ovat ”päällä”, heillä voi olla tunne ja kaikki muutkin saattavat ajatella, että he ovat erittäin pystyviä ja jopa lahjakkaita. Seuraavana päivänä, kun tarvitaankin erilaisia taitoja ja/tai he eivät ole ”päällä”, ihmisille voi tulla tunne, että heistä on tullut itsekkäitä, käsittämättömiä ja ei-motivoituneita yksilöitä. Onko heistä yhtäkkiä tullut tyhmiä, omituisia, toivottoman ilkeitä tai hallitsevia? Jospa he vain voisivat kurottaa kätensä ja halata molempia puolia itsestään. Jokainen voisi ehkä sitten ymmärtää, että heillä on sekä kykyjä että vaikeuksia. Hyväksyntä olisi sekä heille itselleen että muille helpompaa.

Kun joku saa lapsena ADHD-diagnoosin, se aiheuttaa sekasortoa heidän elämässään koulun ja ihmissuhteiden vuoksi. Siitä tulee valtavasti stressiä ja se vaikuttaa itsetuntoon. Mutta kun asia selitetään ja ymmärretään, siinä ainakin on jotain järkeä ja se on ymmärrettävissä.

Naisten ongelma on, että useimpia heistä ei ole diagnosoitu lapsena. Vaikka he olivatkin hyperaktiivisia, he eivät yleensä käyttäytyneet ulospäin samalla tavoin kuin pojat. He olivat alttiita saamaan poikatytön leiman tai heitä alennettiin jotenkin muuten ymmärtämättä pinnan alla piilevää tarkkaavaisuushäiriötä. Ja oli erittäin epätodennäköistä, että kenenkään huomiota olisivat herättäneet nuo uneksivat tytöt, jotka eivät olleet hyperaktiivisia.

Vanhemmat ja jopa ammattilaiset eivät olisi mitenkään ymmärtäneet heidän hienoisia tiedonprosessointiongelmiaan, hämmennystään tai epäjärjestelmällisyyttään. Nämä naiset varttuivat usein ilman minkäänlaisia keinoja saada järkeä tähän hämmentävään omakuvaan. Ne ihanat kuvat, joita heillä oli sisällään, eivät sopineet niihin reaktioihin, joita he saivat ympäröivästä maailmasta. Heille nämä leimat merkitsivät, että sillä ei ollut mitään merkitystä, kuinka kovaa he yrittivät tai huolimatta siitä että he olivat yhtä lahjakkaita kuin muut lapset, he eivät pystyneet esittämään todellista osaamistaan. Huolimatta siitä, kuinka kovaa he yrittivät, he eivät pystyneet samaan kuin muut eivätkä miellyttämään ihmisiä.

Aktiivisuus- ja tarkkaavaisuushäiriöitä on yleisyytensä takia ehdotettu kuuluvaksi kansantauteihin. Se tulisi tunnistaa ajoissa hoidon ja tuen aloittamiseksi. Vaikka psykososiaaliset ja pedagogiset toimenpiteet ovat ensisijaisia, lääkehoito on aiheellinen oireiden ollessa huomattavia ja myös monien liitännäisongelmien yhteydessä. Häiriön taustalla on geneettisiä, anatomisia, neurofysiologisia ja neurokemiallisia poikkeavuuksia, erityisesti dopaminienergiseen ja noradrenergiseen hermovälitykseen liittyviä. Näihin kohdistuva lääkehoito (stimulantit) on osoitettu pelkkää psykososiaalista hoitoa tehokkaammaksi. Ohjeen mukainen käyttö ei lisää huumeisiin sortumista vaan pikemminkin suojaa siltä. Muita lääkkeitä – lähinnä noradrenergisia depressiolääkkeitä – suositellaan, jos väärinkäyttövaara on huomattava.

(Eila Airaksinen ja Mauno M Airaksinen- Nuorten aktiivisuus ja tarkkaavaisuushäiriön lääkehoidon perusteet Duodecim 2003:119:1553-62)

Hoitamaton ADHD voi viedä mielenterveyden

Duodecimin Käypä hoito -työryhmä on saanut valmiiksi tarkkaavuuden ja yliaktiivisuuden häiriön ADHD:n kansallisen diagnosointi- ja hoitosuosituksen.
Työryhmä muistuttaa, että hoitamattomana ADHD lisää psykiatristen häiriöiden, syrjäytymisen ja päihteiden käytön riskiä ja vaikeuttaa lapsen ja nuoren sekä hänen lähipiirinsä selviytymistä arjessa. ADHD:n kanssa esiintyy usein samanaikaisesti muita psykiatrisia ja kehityksellisiä häiriöitä, jotka myös vaativat hoitoa.

ADHD on sairaudeksi luokiteltu syntymistavaltaan neurobiologinen kehityksellinen häiriö, jonka kehittymisessä perimän ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutus on merkittävä. Ydinoireita ovat keskittymiskyvyttömyys, ylivilkkaus ja impulsiivisuus.
Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöitä esiintyy eriasteisina arviolta 4–10 prosentilla ikäluokasta. Pojilla ADHD:ta arvioidaan esiintyvän kolme kertaa useammin kuin tytöillä.
Suosituksen kohderyhmänä ovat terveydenhuollon ammattilaisten lisäksi myös muut lasten hoitoa ja kuntoutusta tarjoavat ammattilaiset mm. päivähoidossa ja kouluissa.
Lähde:http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article126092

Ilman lääkitystä ADHD-oireisen lapsen elämää voisi kuvata joko jatkuvaksi iltavilliksi tai unenomaiseksi haavemaailmaksi; riippuen siitä mitkä ADHD:n oireet ovat määrääviä. Koska muutokset aivojen välittäjäaineissa ovat neurobiologisia, pelkästään kasvatuksellisilla ja kuntouttavilla toimilla ei aina ole riittävää vaikutusta ADHD-oireisen lapsen toimintakykyyn. Suurin osa ADHD-oireisista lapsista hyötyy lääkityksestä varsinkin kouluiässä sillä lääkitys tasoittaa välittäjäainepitoisuuden normaalille tasolle. Lääke auttaa lasta keskittymään opetettavaan asiaan paremmin ja vähentää häiriöherkkyyttä ja impulsiivisuutta.

Päivi Tasala
ADHD-aikuiset Ry:n Potilasetutoimikunnan puheenjohtaja

 

Jospa nämä "kotilääkärit" ja muut "diagnosoivat kaikkitietävät supervanhemmat" tekstisi luettuaan vähän heräisivät. Toivottavasti jaksoivat lukea.

Ja seuraavaksi tiedustelen, osaatteko suositella pääkaupunkiseudulla vastaanottavaa kokenutta neurologia, joak olisi erikoistunut AD/HD-tapauksiin? Kiitos etukäteen.

 

[QUOTE="...";24315131]Jospa nämä "kotilääkärit" ja muut "diagnosoivat kaikkitietävät supervanhemmat" tekstisi luettuaan vähän heräisivät. Toivottavasti jaksoivat lukea.

Ja seuraavaksi tiedustelen, osaatteko suositella pääkaupunkiseudulla vastaanottavaa kokenutta neurologia, joak olisi erikoistunut AD/HD-tapauksiin? Kiitos etukäteen.[/QUOTE]

Vanhalta pääkaupunkiseudulta osaisin...

 

Kiinnostaa kovasti, millaista työtä teet? Ja kerroitko heti pomollesi vilkkaudestasi?

En ole, se on kyllä aina melkoisen läpinäkyvää. Vaikka saankin paljon kiitosta tehokkuudestani, niin aina se mörkö jossain kummittelee joka kertoo minun olevan huonompi muita, kun en osaa olla rauhallisempi. Sitä haluaisi selittää itseään, että saisi anteeksi. Sen sijaan olen usein hiljaa. Minä olen läpi elämäni yrittänyt hillitä itseäni ja siksi vältänkin sanomasta ihan kaikkea mitä päässä vilistää. Välillä tosin kun innostun saatan kiljaista ajatukseni ääneen tai kun mietin jotain tosi intesiivisesti oman pääni sisällä. Näissä tilanteissa omien ajatusten sisällä pitäminen on paljon hankalampaa kuin kiukustuessani. Silloin minusta näkyy kiukku, mutta sanat yritän pitää sisällä. Koska käyn läpi tunteitakin nopeasti ja tiedän sen omaksi heikkoudeksi ja voimaksikin.

Nykyiset työkaverit on kivoja. Ne käskee rauhoittua, vetämään henkeä, aloittamaan alusta selittämisen ja tiedän heidän tajuavan, etten ole tahallisesti säheltävä. Tiedän heidän tarvitsevan vastaavasti minun kierrosteni vähentämistä, hiljentymistä ja kuuntelua ja sitä, etten ole ihan jokapaikassa, vaan annan tilaa heille. Minä pidän siitä, että he voivat sanoa ilman vihaa ja vihastumista minulle, että "Hei, hei. Vauhtia liikaa"

Pomon vilkkaus näkyy aika selvästi myös. Hän ottaa kierrosta paljon helpommin kuin minä. Minä olen opetellut pakkoitsehillintää ja luultavasti pomokin. Silti olin äärimmäisen huvittunut kun pomo polki jalkaansa harmistuessaan ja minä, kesätyöntekijä käsken rauhoittua, vetää happea ja kuuntelemaan. Eikä hän sitä tehnyt pahalla, joku muu olisi varmaan siitä loukkaantunut. Koska seuraavassa hetkessä pomo kiitikin jo ovesta ulos nauraen jotain aivan muuta.

Missä työskentelen. Sosiaalialalla. Siellähän minä. Tarpeeksi tekemistä ja ajattelemista, niin ettei ennätä kyllästyä välillä. Siinä homman vaihtuvuus ja toisaalta jatkuva muuttuminen asiakkaiden osalta myös. Huonoa on se, että tarvitsen sellaiset raamit työyhteisön osalta, jotka on ennustettavat. Eli sääntöjä, joita noudattaa ja joiden välissä voin seilata tarpeeksi joustavasti itse. En pidä ehdottomuudesta, mutta tarvitsen tietynlaista tiukkaa raamia. Tarvitsen myös tunnetta oikeudenmukaisuudesta ja kun jossain mättää, lähden sitä asiaa ajamaan tarmolla.

Minä ajattelin omien kohdalla, että vaikka heillä todettaisiinkin ad/hd, niin en välttämättä lääkitystä aloittaisi ellei se olisi täysin välttämätöntä. Opetan itsehillintää etenkin nuorimmalle, joka muistuttaa kovasti minua. Uskomaton vimma ja voima. Juoksee, koheltaa, tekee. Hänen on vaikea ottaa negatiivista palautetta hermostumatta (jossa olen itse tehnyt vuosia töitä). Hän puhuu taukoamatta, ei jaksa keskittyä mihinkään kovin pitkiä aikoja, ellei satu kiinnostamaan. Videoita katsoessa ei ole paikallaan, vaan saattaa siinäkin hypätä kesken pois ja lähteä tekemään jotain muuta. Rakentaa legoja vaikka tunteja, sitten rikkoo ne auto-onnettomuuksissa ja leikeissä, aloittaa alusta. Karkailee ulos, joten silmät saa olla selässäkin. Hieman on olisi sormi suussa enemmän tuon kolmannen kanssa ellei itse osaisi astuakin hänen kenkiinsä. Onneksi on kaksi hyvin rauhallista lasta ennen kolmatta, olisi muuten saattanut lapsiluku jäädä yhteen

Juuri eilen poika kohelsi niin isosti, että tuli aiheelliseksi asettaa rangaistus. Neljävuotias kysyi silmät tapillaan "Eikös tällä kertaa voitaisi ottaa rangaistukseksi vaikka se, että ostetaan sellanen legoauto ja sitte mä joudun rakentaa sen ihan kokonaan!" Yrittänyttä ei laiteta.

 

Mietin mikä tarve täällä kaksplussalla on aina alkaa haukkumaan toisia ja tappelemaan? Aikuisia ollaan, eikä useinkaan samaa mieltä, mutta kai me kyetään silti puhumaan kuin täyspäiset ihmiset?

 

Hyvää päivää sanon vaan mikä aloitus!! Perkele kun pistää NIIN vihaksi! Usko ja luule kuule sinä aloittaja ihan mitä vaan..... me TIEDÄMME asian OIKEAN laidan , kellä lapsella ADHD!!!
Tule tänne asumaan ja toteamaan itse asian laita. Toivottavasti kohtelet työssäsi näitä lapsia oikeudenmukaisesti!!

 

[QUOTE="vieras";24311806]Mä ajatten valitettavasti ap:n kanssa samoin. Olen hoitoalalla eli ymmärrän, mistä periaatteessa on kyse, mutta kaikki tuntemani ADHD lasten vanhemmat ovat mielestäni melko lailla omasta mielestäni sellaisia vanhempia, joita en pidä kovin hyvinä vanhempina.[/QUOTE]

Millä tavalla he ovat huonoja vanhempia, tai minkälainen on hyvä vanhempi? Mielenkiinnosta kysyisin, koska tätä hyvä/huono vanhempi asiaa olen taas miettinyt paljon.

 

[QUOTE="vieras";24311806]Mä ajatten valitettavasti ap:n kanssa samoin. Olen hoitoalalla eli ymmärrän, mistä periaatteessa on kyse, mutta kaikki tuntemani ADHD lasten vanhemmat ovat mielestäni melko lailla omasta mielestäni sellaisia vanhempia, joita en pidä kovin hyvinä vanhempina.[/QUOTE]


Tämä onkuinminun näppiksestäni lähtöisin.
Itsekkääne nusko moiseen diagnoosiin vaan tosiaan tyhmiin vanhempiin. Sitä se on ja ylenpalttiseen ymmärtämiseen. Kaikki lapset joita ymmärretään liikaa ovat ns. ADHD penikoita. Kuri ja järjestys pitää olla kotonakin.

Miten se mahtaa olla sitten niin, että kun lapset on koulussa he käyttäytyvät hienosti,muttakun ovat kotona vanhempienläsnäollessa niin ovat kauhukakaroita? Selittäkää se ensiksi ennen jupinaa jostian ADHD:sta

 

Millä tavalla he ovat huonoja vanhempia, tai minkälainen on hyvä vanhempi? Mielenkiinnosta kysyisin, koska tätä hyvä/huono vanhempi asiaa olen taas miettinyt paljon.

Hyvä kysymys, pelkäänpä vaan ettet saa tuolta "asiantuntijalta" mitään asiallista vastausta. Hoitoalalla oleva ihminen, joka kirjoittelee noin epämääräisiä "ammattilaisena" ei oikein vakuuta.

 

ajattelin ensin aloituksen olevan provo,ehkä ei olekaan.Adhd on aina varmasti ollut olemassa,Jokainen tuntee niitä "mustia lampaita",joilla ei oikein mikään onnistu ja säheltävät sitä sun tätä.Nykyään pystytään vain tutkimaan paremmin kuin ennen ja tiedostetaan neurologiset poikkeavuudet. Hyvin valaiseva oli Markku Mutasen tarina tvssä muutama viikko sitten. Tunnen usean,joka on aikuisena saanut diagnoosin ja tuntee suurta helpotusta saadessaan ohjausta, kuinka rakentaa elämäänsä adhdn kanssa.
Adhdlapsi tarvitsee valtavasti ohjausta ja apua oppiakseen ja saadakseen kykynsä myönteisesti käyttöön. Kaikki vanhemmat eivät sitä jaksa,joten voi näyttää siltä,että vain välinpitämättömillä vanhemmilla on huonosti käyttäytyviä lapsia,joilla on annettu lumediagnoosi.
Toivon aloittajan hankkivan lisää tietoa ja avoimin mielin keskusteelvan adhd-lasten vanhempien kanssa. On sydäntä särkevää,jos lapsi joutuu syntipukiksi ja saa aina huonoa palautetta käytöksestään. Adhd ei poista kasvatuksen tarvetta. Heillä on aikuisena suuri vaara syrjäytyä,kuten Ilkka Taipale totesi tutkiessaan vankeja.
Tunnen huippukirurgin,jolla on adhd, samoin tunsin nuorehkona kuolleen adhdmiehen,joka ei työelämään päässyt koskaan.Adhd-diagnoosin saaneet ovat omia persooniaan siinä kuin muutkin. Heitä määrittää tuo dg,mutta myös ympäristö,perimä ja ageenit, kuten meitä muitakin

 

Tämä onkuinminun näppiksestäni lähtöisin.
Itsekkääne nusko moiseen diagnoosiin vaan tosiaan tyhmiin vanhempiin. Sitä se on ja ylenpalttiseen ymmärtämiseen. Kaikki lapset joita ymmärretään liikaa ovat ns. ADHD penikoita. Kuri ja järjestys pitää olla kotonakin.

Miten se mahtaa olla sitten niin, että kun lapset on koulussa he käyttäytyvät hienosti,muttakun ovat kotona vanhempienläsnäollessa niin ovat kauhukakaroita? Selittäkää se ensiksi ennen jupinaa jostian ADHD:sta

Adhd-ihminenkin pystyy skarppaamaan joitain tunteja (tai vaikka vuorokausiakin), mutta sitten tuleekin räjähdys.

 

Hyvää päivää sanon vaan mikä aloitus!! Perkele kun pistää NIIN vihaksi! Usko ja luule kuule sinä aloittaja ihan mitä vaan..... me TIEDÄMME asian OIKEAN laidan , kellä lapsella ADHD!!!
Tule tänne asumaan ja toteamaan itse asian laita. Toivottavasti kohtelet työssäsi näitä lapsia oikeudenmukaisesti!!

Sinulle sopisi paremmin tuo lähettäjänimeksi, Liikaa ymmärtävä äiti siksi lapseni "kahjo"

Tällaiset äidit juuri kuluttaa ihmisten verorahoja ihan turhaan. Paistaa läpi kirjoituksestasi. Minun oma pikku kullannuppuni. Sinulla kun on olevinaan se ADHD niin paijapaijai Yök,mitä paskaa

 

[QUOTE="kelju";24315335]Sinulle sopisi paremmin tuo lähettäjänimeksi, Liikaa ymmärtävä äiti siksi lapseni "kahjo"

Tällaiset äidit juuri kuluttaa ihmisten verorahoja ihan turhaan. Paistaa läpi kirjoituksestasi. Minun oma pikku kullannuppuni. Sinulla kun on olevinaan se ADHD niin paijapaijai Yök,mitä paskaa[/QUOTE]

:hug: Onneksi halaus parantaa sinutkin.

 

Adhd-ihminenkin pystyy skarppaamaan joitain tunteja (tai vaikka vuorokausiakin), mutta sitten tuleekin räjähdys.

Ovatko sinun vanhempasi tyhmiä, vai mikä on sinun tekosyysi tai oma diagnoosisi?

Ja milläs kokemuksella sinä noin sanot? Kurittomia pentuja ne vain ovat ja vanhemmat puolustelee ja hakee väkisin jotain diagnoosia omalle huonolle kasvatukselleen.

Eikötäällä saakkaan sanoa mielipidettään?

 

Ja milläs kokemuksella sinä noin sanot? Kurittomia pentuja ne vain ovat ja vanhemmat puolustelee ja hakee väkisin jotain diagnoosia omalle huonolle kasvatukselleen.

Eikötäällä saakkaan sanoa mielipidettään?

Kohta 40 vuoden kokemuksella adhd-ihmisenä voin kertoa, että skarppaamaankin pystyy. Ja sen tiedän myös, että vanhempani eivät ole tyhmiä, eivätkä huonoja kasvattajia ja silti minulla on diagnosoitu adhd, ylivilkkaus ei ole minulla se oleellisin oire.

Mielipiteensä voi kertoa toki