Miksi mä en usko, että ADHD on olemassa?

[QUOTE="Samppa";24313615]Veikkaisin, että poikien kohdalla vääriä diagnooseja tehdään ihan helvetisti, minä olin meinaan lapsena todella vilkas, menevä jne. Minut olisi luultavasti pumpattu täyteen pillereitä, jos tälläisestä taudista olisi tiedetty jotain siihen aikaan.

Mutta minusta kasvoi ihan normaali, rauhallinen mies.[/QUOTE]

Yhdysvalloissa on saatettu tehdä liki miljoona väärää ADHD-diagnoosia. Tuoreen tutkimuksen mukaan päiväkotiryhmänsä ja luokkansa nuorimmat ovat yliedustettuina aktiivisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä kärsivien joukossa.

Michigan State University -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan sadoillatuhansilla lapsilla ei kuitenkaan ole ADHD-oireyhtymää - he vain ovat nuorempia ja siksi muita kypsymättömämpiä.

Tutkimus: Koululuokan nuorimmille v

 

[QUOTE="Samppa";24313619]Yhdysvalloissa on saatettu tehdä liki miljoona väärää ADHD-diagnoosia. Tuoreen tutkimuksen mukaan päiväkotiryhmänsä ja luokkansa nuorimmat ovat yliedustettuina aktiivisuus- ja ylivilkkaushäiriöstä kärsivien joukossa.

Michigan State University -yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan sadoillatuhansilla lapsilla ei kuitenkaan ole ADHD-oireyhtymää - he vain ovat nuorempia ja siksi muita kypsymättömämpiä.

Tutkimus: Koululuokan nuorimmille v[/QUOTE]

Mun tutkimukset kestivät yli vuoden. Kai siinä ajassa lapsenkin kohdalla erottaisi kypsymättömyyden ja ADHD:n?

 

Tätä asiaa ei saa sanoa ääneen, mutta olen myös tehnyt havainnon, että poikkeuksetta ADHD-lapset ovat joko yh-perheistä, uusioperheistä tai perheistä joissa vanhemmilla on mielenterveys- tai päihdeongelma, tai lapsia kasvatetaan fyysisesti kurittamalla. Yhdelläkään tuntemallani ADHD-lapsella ei ole ns. tavallista ydinperhettä, eli äiti, isä ja yhteiset lapset, ei mt- tai muita ongelmia.

Asutko jossakin slummissa kenties? Ja miksi ylipäätään muka tunnet niin monta ADHD-lasta ja heidän perhetaustansa? Naurettavan epäuskottavalta kuulostaa.

 

Jumankaut... Ihme, että joku on mun kans samoilla linjoilla. Olen siis ap:n kanssa täysin samaa mieltä. :flower:

 

[QUOTE="huoh";24312948]Minäkin tykkään tästä ja olen samaa mieltä. Mikälo lapsella on pienestä pitäen johdonmukainen kasvatus, kasvatus alkaa kehdossa, ei hän häiriinny. Kaikki lapset myös ovat erilaisia, toinen tarvitsee enemmän läheisyyttä ja hellyyttä, toinen samaa, mutta jämäkkäämpää otetta asioihin ja vielä enemmän johdonmukaisuutta, neuvoa, yhdessä oloa, opastusta.
Nykyään ei viitsitä moiseen paneutua. Tehdään lapsia peräperää ja mummoille hoitoon, tarhaan isoimmat. Mitähän se lapsen mieleen tuo, aina hoitoon, pois jaloista. omaa aikaa tarviavat myös vanhemmat, kun lapsia ei saada nukkumaan iltaisin,, että jäisi omaa aikaa. Ei sitä aamulla jää, kun nukutaan yhtä kauan, kun yön valvoneet lapset ja päivä alkaa taas.
Olen niin täynnä tätä soopaa ja se näkyy tarhassakin, koulussa ja nykyään jo töissäkin.[/QUOTE]

Tämä keskustelu on äärettömän mielenkiintoinen! Tiesittekö, että äitiysloma oli vielä 1960-luvulla vain 3 kk pitkä? (1974 ä-loma tuli palkalliseksi ja piteni 7 kuukauteen) Anoppini laittoi siis kaksi vanhinta muksuaan hoitoon 3 kuukauden ikäisinä, kun ei muutakaan voinut. 1940-luvulla syntynyttä äitiäni hoiti piika sillä aikaa, kun hänen oma äitinsä teki maataloustöitä. Ei ole adhd-diagnooseja, ei edes normaalia ylivilkkautta.

Tuttavapiirissä on muutamia henkilöitä, jonka kasvatusmenetelmiä pidän kyseenalaisina liiallisen sallivuuden takia. Ainakin yhdessä näistä perheistä äiti on myös todella kiireinen omien harrastustensa takia, ja parissakin vanhemmat ovat eronneet (kuten ovat muuten omanikin). Tulos: passiiviset ja mukavuudenhaluisilta vaikuttavat lapset, jotka voisivat mielestäni puhua reippaammin ja katsoa silmiin kun heille puhutaan

En siis todellakaan usko, että adhd on mitään huuhaata tai pelkkää huonoa kasvatusta. Voi tosin olla, että diagnoosi joissakin tapauksissa irtoaa liian helposti, mutta siihen en ota asiaan perehtymättä kantaa. Haluaisin toisaalta tietää, voivatko ympäristön ja ruuan aiheuttamat kemikaali- ja lisäainekertymät vaikuttaa siten, että adhd:n tapaiset sairaudet lisääntyvät - tässäkin asiassa kelpuuttaisin vain riippumattoman asiantuntijatahon toteuttaman tutkimuksen.

 

ADHD on varmasti olemassa oleva "tila" , mutta nykyään annetaan liian helposti diagnoosi ADHD silloinkin kun kyseessä on selkeästi ainoastaan ns. rajaton lapsi joka on saanut tehdä mitä vaan , vanhempien psyykkisesti hylkäämä lapsi . On helpompi sanoa vanhemmille että lapsella on ADHD kuin sanoa että itse olette omalla toiminnalla saaneet kasvatettua tällaisen lapsen.

 

Aha.
Tällä periaatteella olet varmaan myös sitä mieltä, että esim. masentuneet ihmiset eivät vain ole tarpeeksi "reippaita"? Tai 1-tyypin diabeetikko on syönyt liikaa sokeria?

"ADHD:ssa on todettu dopamiini- ja noradrenaliini- nimisten välittäjäaineiden toiminnan vajavuutta esim aivojen etuosissa ja takaosissa niillä alueilla, jotka säätelevät mm. tarkkaavuutta ja impulsiivisuutta. Välittäjäaineen tehtävänä on siirtää viesti aivosolusta toiseen solujen välisessä liitoksessa. Jos välittäjäainetta on liian vähän tai liian paljon, ei viesti siirry toivotulla tavalla ja aivojen toiminta häiriintyy. ADHD:n hoidossa käytetyt lääkkeet normalisoivat juuri näiden välittäjäaineiden pitoisuuksia ja siten lievittävät oireita."
(ADHD Liitto ry)

Onko tuo välittäjäaine-asiakin vain keksittyä tai kuviteltua?
En tiedä miten ja mistä lähteistä olet asiaa tutkinut, mutta kehoittaisin opiskelemaan huomattavasti lisää...

Niin, mutta tuossa on vaikea sanoa mikä on syy ja mikä seuraus. Käyttäytyminen vaikuttaa aivojen välittäjäaineisiin. Siksi myös kongnitiivinen terapia auttaa. Itsekin voi vaikuttaa välittäjäaineitten erittymiseen mietiskelemällä yms.
Lapsena aivot muokkautuvat ja jos ovat tottuneet tietyntapaiseen käyttäytymiseen, myös aivojen tapa toimia muokkautuu.

 

[QUOTE="mä";24313774]ADHD on varmasti olemassa oleva "tila" , mutta nykyään annetaan liian helposti diagnoosi ADHD silloinkin kun kyseessä on selkeästi ainoastaan ns. rajaton lapsi joka on saanut tehdä mitä vaan , vanhempien psyykkisesti hylkäämä lapsi . On helpompi sanoa vanhemmille että lapsella on ADHD kuin sanoa että itse olette omalla toiminnalla saaneet kasvatettua tällaisen lapsen.[/QUOTE]

Eikö adhd:n kaltaisten ongelmien pitäisi olla nykyistä yleisempiä aikaisemmissa ikäluokissa, kun vanhempanvapaita ei käytännössä ollut? Isovaarien ja -mummujen sukupolvilla ei ollut ehkäisyäkään käytettävissä nykyisessä laajuudessaan, joten lapsia tuli vielä lisäksi vähemmän suunnitelmallisesti ja varmasti usein ei-toivottunakin. Sodan kokeneissa perheissä perheyhteydet joissakin tapauksissa vain lakkasivat olemasta, ja isät saattoivat "kadota", vaikka palasivatkin sodasta. Kasvatuskeinona oli usein ruumiillinen kuritus, eikä paremmissakaan piireissä luettu mitään kasvatusopppaita.

Mikä selittää, ettei tuolloin tuntunut olevan liian vilkkaita lapsia?

 

[QUOTE="vieras";24311884]On todettu joo, mutta mikä on syy ja mikä seuraus? Jospa vajaus johtuukin siitä ettei jotkut aivojen osa-alueet ole stimuloituneet tarpeeksi varhaislapsuudessa? Aivot ovat ihmeellinen elin, mutta kaikkea nekään eivät voi kompensoida. Muuttaahan alkoholi ja tupakkakin aivoja, miksei sitten esim toistuva hylätyksi tuleminen tärkeässä kehitysvaiheessa tai joku muu josta voisi esim johtua tuo dopamiinivajaus?[/QUOTE]

Adhd:lla on geneettinen tausta. Toisaalta esim. synnytyksen aikainen hapenpuute voi aiheuttaa samoja oireita. Eli aivan turha yrittää syyllistää vanhempia kaikissa tapauksissa.

Adhd on ollut jossain vaiheessa ihmiskunnan kannalta positiivinen asia, silloin, kuin kaikki ei ollut "valmista", eikä kaikkien tarvinnut sopia samaan muottiin.

Mutta jos ap ei pysty hyväksymään adhd:n olemassa oloa neurologisena erilaisuutena, lienee hänellä itsellään jokin hahmottamisen vaikeus. Eli tervetuloa neurologisesti erilaisten porukkaan!

 

Eikö adhd:n kaltaisten ongelmien pitäisi olla nykyistä yleisempiä aikaisemmissa ikäluokissa, kun vanhempanvapaita ei käytännössä ollut? Isovaarien ja -mummujen sukupolvilla ei ollut ehkäisyäkään käytettävissä nykyisessä laajuudessaan, joten lapsia tuli vielä lisäksi vähemmän suunnitelmallisesti ja varmasti usein ei-toivottunakin. Sodan kokeneissa perheissä perheyhteydet joissakin tapauksissa vain lakkasivat olemasta, ja isät saattoivat "kadota", vaikka palasivatkin sodasta. Kasvatuskeinona oli usein ruumiillinen kuritus, eikä paremmissakaan piireissä luettu mitään kasvatusopppaita.

Mikä selittää, ettei tuolloin tuntunut olevan liian vilkkaita lapsia?

Kuka sanoo ettei ole? Luuletko, että se olisi jotenkin kadonnut johonkin. Kun 60-vuotias tätini kiipeää hetken mielijohteesta puuhun katkaistakseen sen, ei tule mieleenkään, etteikö hänen silmiinpistävä ylivilkkautensa ja tarpeensa tehdä, liikkua ja olla ääneessä voisi olla jotain muutakin. Tai kun isäni saa idean alkaa hitsaamaan jotain, vaikka toinen käsi edelleen tekee jotain toista projektia, sitten matkalla navettaan unohtaakin jo mitä oli tekemässä ja lähtee tekemään kolmatta (eikä yksikään näistä hommista valmistu ajoissa).

Ennen vanhaan ei ehkä ollut yhtä vaativia asioita kuin nyky teknologia ja "opiskele läpi elämän" yhteiskunnassa. Ennen ad/hd pystyi hyödyntämään tarmokkuuttaan paljon paremmin, edes lukutaito ei ollut täysin tarpeellinen tehdäkseen elantonsa maasta. Ymmärrätkö mitä tarkoitan. Nyky-yhteiskunta asettaa paljon enemmän vaatimuksia kuin entinen. Luultavasti kivikauden addit ovat olleet niitä riskinottajia, jotka hyppäävät

Toisaalta, mikäs sanoo ettei entisajan addeista olisi juuri niitä jännityksen hakijoita, tyytymättömiä, ongelmallisiakin, jotka päättyivät väliin huonoon kierteeseen?

Tiesitkö, ettei tullut niin yllätyksenä nykyisistä vankipopulaatiosta löytyvien keskuudessa todella suurella prosentilla on oppimishäiriöitä tai keskittymishäiriöitä. Moni vaikea ad/hd tapaus olisi voitu luultavasti saada tehostetulla tuntemuksella ja ymmärryksellä kaitsettua tielle, jossa siitä tulee voitto.

Muutama ad/hd joita tunnen ovat lääkinneet itseään laittomasti, olleet aina "tyhmiä" koulussa ja lopulta rikollinen elämä vei jännityksen kaipuussa. Elämä on mennyt sen mukaan. Yksi näistä sai lapsen, jolla on selvästi periytynyt ad/hd, vaikka ikänään ei ole missään tekemisissä ollut biologisen isänsä kanssa ja perheolot ovat olleet vakaat. Diagnoosin saamisen jälkeen koulu ja elämä helpottui, koska äitikin pystyi huokaisemaan. Enää hän ei ollut vain tehnyt jatkuvasti jotain väärin, vaan pystyi tarttumaan itsekin saamansa avun avulla niihin kohtiin heidän elämässään, joissa poika tarvitsee apua. Koululuokka vaihtui pienluokkaan ja henkilökohtaiseen avustajaan, pojalle istutettuihin tunteihin jne.

 

Oho, ajatus katkesi taas kun kirjoitin. Siis piti sanomani, että ne kivikauden addit varmaan olivat niitä jotka hyppäsivät sen saaliin eteen ja olivat niitä suuria metsästäjiä ja riskinottajia. Heimonsa sankareita?

 

Oho, ajatus katkesi taas kun kirjoitin. Siis piti sanomani, että ne kivikauden addit varmaan olivat niitä jotka hyppäsivät sen saaliin eteen ja olivat niitä suuria metsästäjiä ja riskinottajia. Heimonsa sankareita?

Omalääkärini pohti kerran add-lapsia ruraaliyhteiskunnassa... "Sellainen lapsihan saattoi kävellä ajatuksissaan suoraan suden suuhun tai jyrkänteen reunalta..." Täysin kyseenalaistamatta sitä, onko adhd/add nykyajan keksintöä. Fiksu lääkäri.

 

Mulla on ihan joku keskiaikainen mielipide siitä, että ei ole olemassa mitään sellaista neurologista häiriötilaa kuin ADHD. Mulle tulee aina sellainen hohhoijaa- ja joopajoo-olo, kun joku kertoo esim. lapsellaan todetun tämän. Mun mielestä, ihan oikeasti, ADHD-ihmisen piirteet on tyypillisiä itsekkäille ja huonostikasvatetuille lapsille. Esimerkiksi ylivilkkaus ja impulisiivisuus, ei jakseta istua paikoillaan, odottaa vuoroaan, puhutaan toisten päälle, ei pystytä keskittymään mihinkään jne.

Ärsyttää sellaiset äidit, jotka sanovat, että heidän häsläävillä ja huutavilla lapsillaan on ADHD. Sanokaa mua tyhmäksi, mutta mun mielestä nämä äidit ovat vain epäonnistuneita kasvattajia. Olen lukenut työni takia aiheesta paljon ja mitä enemmän luen, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että keksittyä soopaa koko häiriö.

Voisiko joku "ADHD"-lapsen äiti takoa mun päähän järkeä tämän asian suhteen. Meillä päiväkodissa on asiakkaana kolme ADHD-lasta ja tarvitsisin ehkä ihan vinkkejä arkiseen kanssakäymiseen näiden lasten kanssa.

NO miten sitte selittyy se, että samassa perheessä on sekä hyvin että huonostikasvatettuja lapsia?? Kun mun kaverilla on 4 lasta joista yhdellä on adhd. kolme käyttäytyy kuin ajatus, adhd lapsi ei. Kaikki on kuitenkin kasvaneet samassa perheessä ja saaneet saman (tiukan!!!) kasvatuksen.

Sussa täytyy olla joku asennevamma kun et voi hyväksyä että se on olemassa ja todellisuutta. Se on ólemassa ja todellisuutta ja piste. Jospa itse saisit sellasen lapsen niin vois laittaa ajatuskulut toisinpäin.

 

Oho, ajatus katkesi taas kun kirjoitin. Siis piti sanomani, että ne kivikauden addit varmaan olivat niitä jotka hyppäsivät sen saaliin eteen ja olivat niitä suuria metsästäjiä ja riskinottajia. Heimonsa sankareita?

Kivikauden adhdt olivat mieluumminkin niitä, jotka hyppelivät ympäriinsä, hinkkasivat itteään jokaiseen vastaantulijaan, söivät saaliista parhaat palat ennen kuin mitään oli jaettu ja kokivat joko em. syistä väkivaltaisen kuoleman. Elleivät sitten ehtineet teloa itseään tapaturmaisesti.

Minä olen lyhyt mies ja minulla on pieni muna. Ei minun tarvitse kuitenkaan uskotella itselleni että minun kaltaiseni ovat olleet joskus heimolle välttämättömiä suuria sankareita.

 

Kuka sanoo ettei ole? Luuletko, että se olisi jotenkin kadonnut johonkin. Kun 60-vuotias tätini kiipeää hetken mielijohteesta puuhun katkaistakseen sen, ei tule mieleenkään, etteikö hänen silmiinpistävä ylivilkkautensa ja tarpeensa tehdä, liikkua ja olla ääneessä voisi olla jotain muutakin. Tai kun isäni saa idean alkaa hitsaamaan jotain, vaikka toinen käsi edelleen tekee jotain toista projektia, sitten matkalla navettaan unohtaakin jo mitä oli tekemässä ja lähtee tekemään kolmatta (eikä yksikään näistä hommista valmistu ajoissa).

Ennen vanhaan ei ehkä ollut yhtä vaativia asioita kuin nyky teknologia ja "opiskele läpi elämän" yhteiskunnassa. Ennen ad/hd pystyi hyödyntämään tarmokkuuttaan paljon paremmin, edes lukutaito ei ollut täysin tarpeellinen tehdäkseen elantonsa maasta. Ymmärrätkö mitä tarkoitan. Nyky-yhteiskunta asettaa paljon enemmän vaatimuksia kuin entinen. Luultavasti kivikauden addit ovat olleet niitä riskinottajia, jotka hyppäävät

Toisaalta, mikäs sanoo ettei entisajan addeista olisi juuri niitä jännityksen hakijoita, tyytymättömiä, ongelmallisiakin, jotka päättyivät väliin huonoon kierteeseen?

Tiesitkö, ettei tullut niin yllätyksenä nykyisistä vankipopulaatiosta löytyvien keskuudessa todella suurella prosentilla on oppimishäiriöitä tai keskittymishäiriöitä. Moni vaikea ad/hd tapaus olisi voitu luultavasti saada tehostetulla tuntemuksella ja ymmärryksellä kaitsettua tielle, jossa siitä tulee voitto.

Muutama ad/hd joita tunnen ovat lääkinneet itseään laittomasti, olleet aina "tyhmiä" koulussa ja lopulta rikollinen elämä vei jännityksen kaipuussa. Elämä on mennyt sen mukaan. Yksi näistä sai lapsen, jolla on selvästi periytynyt ad/hd, vaikka ikänään ei ole missään tekemisissä ollut biologisen isänsä kanssa ja perheolot ovat olleet vakaat. Diagnoosin saamisen jälkeen koulu ja elämä helpottui, koska äitikin pystyi huokaisemaan. Enää hän ei ollut vain tehnyt jatkuvasti jotain väärin, vaan pystyi tarttumaan itsekin saamansa avun avulla niihin kohtiin heidän elämässään, joissa poika tarvitsee apua. Koululuokka vaihtui pienluokkaan ja henkilökohtaiseen avustajaan, pojalle istutettuihin tunteihin jne.

No, juuri niin. Eli geneettistä ainakin osittain, vanhempien läsnäolon puutteen tai vaikkapa liiallisen television aiheuttamaa - tuskinpa. Aina sitä on ollut, ja jotkin olosuhteet oletettavasti pahentavat ongelmaa. Jos adhd johtuisi varhaislapsuuden hylkäyskokemuksista, niin kansainväliseen adoptioon päätyneistä lapsista suurin osa olisi varmaankin adhd-lapsia. Oletan, että asia ei kuitenkaan ole niin.

 

Omalääkärini pohti kerran add-lapsia ruraaliyhteiskunnassa... "Sellainen lapsihan saattoi kävellä ajatuksissaan suoraan suden suuhun tai jyrkänteen reunalta..." Täysin kyseenalaistamatta sitä, onko adhd/add nykyajan keksintöä. Fiksu lääkäri.

Mietin kyllä useasti miten eritavalla isäni ja tätini ovat saaneet käyttää loputonta energiaansa verrattuna vaikka minuun. Isäni ole tarvinnut opiskella saadakseen ammatin, kun ei siitä ammatinopiskelusta oikein tullut mitään. Tätini on taas käynyt luoviapuolia. Yksi suuri voima on tosiaan heillä se loputon luovuus, joka purskahtelee tädillä suurina kasoina käsitöitä, isällä puu-, metalli ja rakennusprojekteina. Siihen he ovat pistäneet pystyneet pistämään ja suuntamaan sitä loputonta tarmoa. Isä on vielä niin hauska, kun on edelleen samanalainen. Saattaa istahtaa alas kesken työtehtävän, nukahtaa 15 minuutiksi, pomppaa ylös ja lähtee jatkamaan

 

[QUOTE="Rane";24314290]Kivikauden adhdt olivat mieluumminkin niitä, jotka hyppelivät ympäriinsä, hinkkasivat itteään jokaiseen vastaantulijaan, söivät saaliista parhaat palat ennen kuin mitään oli jaettu ja kokivat joko em. syistä väkivaltaisen kuoleman. Elleivät sitten ehtineet teloa itseään tapaturmaisesti.

Minä olen lyhyt mies ja minulla on pieni muna. Ei minun tarvitse kuitenkaan uskotella itselleni että minun kaltaiseni ovat olleet joskus heimolle välttämättömiä suuria sankareita.[/QUOTE]

*reps* Noh... Jos nyt

Noh, sanotaanko kuitenkin näin, että yhtä varmasti kuin aurinko nousee, niin addejakin on erilaisia. Eli vaikka kivikauden addi A olisikin itseään kaikkeen ja kaikkiin hinkkaava, saaliin itselleen omivia paskiaisia, jotka tällaisten temppujen vuoksi myös pääsi hengestään, niin se addi B on saattanut olla se joka kävelee kalliolta alas, koska ei muista kohellukseltaan katsoa eteensä... Niin ja se addi C on taas äkkipikainen kaveri, joka on oikeasti se... helvetin keihässankari. Ymmärrätkö. Kukaan ei ole päättelemässä tästä neurologisesta häiriöstä, että jokainen addi olisi välttämättömyys heimojen selviämiselle, mutta joku on pystynyt senkin hyväkseen käyttämään. Samoin kuin sinun lyhytkasvuisuutesi ei ehkä ole sinulle hyödyksi, mutta joissain geenistöissä se on hyvä asia, kuten ympäristöissä, joissa pituudesta olisi haittaa selviytymiselle...

 

Mietin kyllä useasti miten eritavalla isäni ja tätini ovat saaneet käyttää loputonta energiaansa verrattuna vaikka minuun. Isäni ole tarvinnut opiskella saadakseen ammatin, kun ei siitä ammatinopiskelusta oikein tullut mitään. Tätini on taas käynyt luoviapuolia. Yksi suuri voima on tosiaan heillä se loputon luovuus, joka purskahtelee tädillä suurina kasoina käsitöitä, isällä puu-, metalli ja rakennusprojekteina. Siihen he ovat pistäneet pystyneet pistämään ja suuntamaan sitä loputonta tarmoa. Isä on vielä niin hauska, kun on edelleen samanalainen. Saattaa istahtaa alas kesken työtehtävän, nukahtaa 15 minuutiksi, pomppaa ylös ja lähtee jatkamaan

Meillä sukuillalliset tms alkavat yleensä sillä, että ensin uhkaillaan Mamaa kiinnisitomisella. Ei pysy muuten paikoillaan lainkaan. Muksut kyselevet, että sidotaanko mummi tuoliin kiinni, jos hän vielä kerran lähtee huitelemaan ympäri keittiötä.

Maaseudulla saattoi ennen laittaa addin vaikka paimeneen, jos alkoi olla liikaa ärsykkeitä. Nykyään et voi koulussa sanoa opettajalle, että lähdenpäs tästä metsään päiväksi, pariksi rauhoittumaan. Adhd näkyy nykyarjessa toisella tavalla.

 

Mulla on ihan joku keskiaikainen mielipide siitä, että ei ole olemassa mitään sellaista neurologista häiriötilaa kuin ADHD. Mulle tulee aina sellainen hohhoijaa- ja joopajoo-olo, kun joku kertoo esim. lapsellaan todetun tämän. Mun mielestä, ihan oikeasti, ADHD-ihmisen piirteet on tyypillisiä itsekkäille ja huonostikasvatetuille lapsille. Esimerkiksi ylivilkkaus ja impulisiivisuus, ei jakseta istua paikoillaan, odottaa vuoroaan, puhutaan toisten päälle, ei pystytä keskittymään mihinkään jne.

Ärsyttää sellaiset äidit, jotka sanovat, että heidän häsläävillä ja huutavilla lapsillaan on ADHD. Sanokaa mua tyhmäksi, mutta mun mielestä nämä äidit ovat vain epäonnistuneita kasvattajia. Olen lukenut työni takia aiheesta paljon ja mitä enemmän luen, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että keksittyä soopaa koko häiriö.

Voisiko joku "ADHD"-lapsen äiti takoa mun päähän järkeä tämän asian suhteen. Meillä päiväkodissa on asiakkaana kolme ADHD-lasta ja tarvitsisin ehkä ihan vinkkejä arkiseen kanssakäymiseen näiden lasten kanssa.

Olet moukkamainen yleistäjä!

 

[QUOTE="vieras";24311780]et ikinä usko, mutta mä ajattelen TÄYSIN samoin... kumma juttu että itsellä ADHD lapsia on vaan ja ainoastaan niillä jotka ovat vähän vähempi osaisia, ei niin läsnä lapsilleen ja tärkein asia arjessa on että kunhan itsellä on merkkivaatteet ja rakennekynnet. Lapsen kanssa ei ikinä tehdä mitään, eikä yksinkertaisesti jakseta kasvattaa.[/QUOTE]

Olet moukkaminen yleistäjä!

 

[QUOTE="vieras";24311806]Mä ajatten valitettavasti ap:n kanssa samoin. Olen hoitoalalla eli ymmärrän, mistä periaatteessa on kyse, mutta kaikki tuntemani ADHD lasten vanhemmat ovat mielestäni melko lailla omasta mielestäni sellaisia vanhempia, joita en pidä kovin hyvinä vanhempina.[/QUOTE]

Sinäkin olet!

 

[QUOTE="vieras";24312058]Etkö ole kuullut ADHD:n voimakkaasta periytyvyydestä? Lasten vanhempien ikäluokka on niitä, jotka ovat joutuneet pärjäämään omillaan ilman lääkkeitä ja terapioita ja tulleet haukutuksi tyhmiksi ja hitaiksi. Ehkä tällä on ollut vaikutusta mielenterveyteen, koulutukseen ym. asioihin. Aivan käsittämättömän nolo ja masentava aloitus. Harmittaa, että tulikin luettua.[/QUOTE]


Aina harmittaa lukea näitä ääliömäisiä mielipiteitä ja uskomuksia. Ei se että vain aloittaja olisi tätä mieltä, mutta sitten kun iso joukko näyttää myös omat ajattelukykynsä ja liittyy vielä joukkoon. Niin, joukossa tyhmyys tiivistyy.

 

Hyvin usein röyhkeillä ja itsekkäillä on näitä "adhd" lapsia. Minusta melkein kaikki nykyajan diagnoosit on lääkefirmojen röyhkeää rahastausta. Verenpaineet, kolesterolit jne. kaikki on keksitty jotta lääkefirmat rikastuvat.

Joskus ylivilkkaus johtuu ehkä myös lapsen altistumisesta tupakalle.

Yleensä etuilevat ja röyhkeät tyypit kasvattavat adhd-lapsia. Lapsi näkee, että minä teen mitä haluan, syön kaupassa, juon kaupassa, etuilen muita huvipuistoissa, jne. kun ottaat mallia törkeiltä vanhemmiltaan, jotka etuilevat muita parkkipaikkojen saannissa jne.

 

En usko enäää nykytutkimuksen puolueettomuuteen, en ole pitkään aikaa uskonut.

KAIKKI on muka geeneissä, lihavusu jne. Tämä on vain ja pelkästään lääkefirmojen keino saada lisää rahaa itselleen.
Aivot ja elimistö ja kaikki muuttuu sitä mukaa mitä ihminen tekee. Jos on itsekäs, aivoisa se näkyy myös, se itsekäs käytös.

Jos syö liikaa, se näkyy soluissa ja lopulta geeneissä. Mutta aina ensin tulee se toiminta.

Jokainen voi olla hiljaa ja odottaa vuoroaan, jso vain sitä vaaditaan.

 

kommentoit kuvaustani itsestäni yöllä, vai aamulla, no anyhow...
Kiinnostaa kovasti, millaista työtä teet? Ja kerroitko heti pomollesi vilkkaudestasi?
Kun mä en uskalla sanoa ikinä mitään, juuri siksi että olemme tässäkin keskustelussa nähneet täysin käsittämättömiä suhtautumistapoja...
Mä kans olen se, joka on aina ensimmäisenä tehnyt tehtävät (siis jos on PAKKO, eikä yhtään voi luistaa, ja jos voi, olen viimeinen), ja olen muutenkin äärettömän tehokas.
Esim työpäivän jälkeen kotiin tultua: ruoat laitettu (ei mitään mikrokamaa), pyykit lajiteltu koneeseen, apk tyhjennetty kaappeihin ja likaiset astiat laitettu sisään, pikkukoira käytetty pihalla, postit tutkittu, uutiset katsottu netistä kotiin tultua, siivottu jotain 3-veen sotkuja joka välissä ja myös juteltu hänen kanssaan jne... Ja tähän kaikkeen on mennyt aikaa MAX 45 MIN!!! Jos kiire on, 30min riittää.
En ole tavannut ketään "normaaleja" ihmisiä, jotka pystyvät samaan. Mutta kuten tiedät, vain tietyissä asioissa tuo tehokkuus onnistuu, mä en kestä sotkua ja siks pystyn toimimaan noin...

Mieheni on pyytänyt minua hakemaan lääkkeet, mutta mulla on todella ristiriitainen fiilis. Toisia ihmisiä ärsytän (joskus aivan tahallani), toiset taas kertovat saavansa itsekin energiaa katsoessaan menoani sivusta.
Tulistun erittäin herkästi kotona (esim. joku sotkee juuri siivoamani paikan), huudan ja raivoan pari minuuttia, ja sitten kun tilanne menee ohi, ihmettelen miksei mulle puhuta kun lämpimät voileivät tarjottimella tulen hymyillen olohuoneeseen? Kun ei ne muut pysy mukana mun tahdissa.
Paitsi 3vee poikani, 8kk:sta olen tiennyt hänen perineen AD/HD:n minulta (joka olen perinyt sen isältäni). Kamalaa taistelua käyn pääni sisällä, hankinko hänelle lääkkeet kun koulu alkaa, vai mitä ihmettä.. En haluaisi, että hän leimaantuu häiriköksi kuten minä.
Toisaalta, sinne on vielä muutama vuosi aikaa, ja toivon totisesti, että siinä ajassa olisi jo vaikka kokonaan oma koulu näillä nopeille ja nokkelille, mutta paljon taukoja tarvitseville pikkuihmisille! Mikäs sen parempi tapa oppia matematiikkaa, kuin kävellä metsässä ja laskea vaikka kiviä...
Onneks täällä Espoossa on sentäs vielä metsää jäljellä...