Miksi mä en usko, että ADHD on olemassa?

[QUOTE="vieras";24311959]Tosi hyvät ja kaikissa opinnoissa olen ollut luokkani parhaita, myös yliopistossa. Sain myös vakituisen työpaikan ekana opiskeluryhmästäni aikoinaan. Mutoinkin olen menestynyt työelämässä eli ei nää ole mitään älykkyyskysymyksiä. Työssäni vaan olen tekemisissä paljon aikuisten kanssa ja olen käytännössä huomannut, että ADHD lasten vanhemmilla on itsellään melko paljon ongelmia mm. oman mielenterveyden kanssa. En toki asennettani näytä ihmisille työssäni vaan toki käyttäydyn asiallisesti. Asiakaspalvelutaitojani on aina kehuttu tosi paljon.[/QUOTE]

Mielestäni tämä kommentti kertoo empatian puutteesta. Ihminen voi olla älykäs, mutta täysin tunnekylmä.

 

[QUOTE="vieras";24318152]Mielestäni tämä kommentti kertoo empatian puutteesta. Ihminen voi olla älykäs, mutta täysin tunnekylmä.[/QUOTE]

Satuinpa sopivasti käymään kurkistamassa täällä . Valitettavasti meni hieman arvio vikaan, sillä opiskeluaikaisissa harjoitteluarvioinneissa minua kehuttiin aina empaattisuudesta. Myös muissa tilanteissa empaattisuuttani on kehuttu. Perhettäni kohtaan olen myös erittäin empaattinen ja huolehtiva. Myös asiakkaat haluavat aina uudelleen juuri minun vastaanotolle ja nyt hoitovapaalla ollessa kaupassa pyytelevät palaamaan pian takaisin töihin. Silti vaikka olen empaattinen voin tehdä työssäni omia arvioita, jotka eivät johdu empatiakyvyn puutteesta eikä arvioni vaikuta siihen, miten hoidan asiakkaita. Minusta teillä on jonkinlaista ymmärryksen puutetta sisäistää, että ihmisessä ei tarvitse olla mitään vikaa, vaikka hän sisällänsä ajattelee jotain. Tärkeintä on, ettei näytä sitä työssänsä. Näin meille jo koulutuksessa opetettiin. Monet hoitajat esim. ajattelevat, että alkoholismi on itseaiheutettua tai fibromyalgia luulosairaus ja silti voivat olla hyviä hoitajia. Sillä omien mielipiteiden ei saa antaa vaikuttaa siihen miten hyvin asiakasta hoitaa!!!

 

[QUOTE="vieras";24318221]Satuinpa sopivasti käymään kurkistamassa täällä . Valitettavasti meni hieman arvio vikaan, sillä opiskeluaikaisissa harjoitteluarvioinneissa minua kehuttiin aina empaattisuudesta. Myös muissa tilanteissa empaattisuuttani on kehuttu. Perhettäni kohtaan olen myös erittäin empaattinen ja huolehtiva. Myös asiakkaat haluavat aina uudelleen juuri minun vastaanotolle ja nyt hoitovapaalla ollessa kaupassa pyytelevät palaamaan pian takaisin töihin. Silti vaikka olen empaattinen voin tehdä työssäni omia arvioita, jotka eivät johdu empatiakyvyn puutteesta eikä arvioni vaikuta siihen, miten hoidan asiakkaita. Minusta teillä on jonkinlaista ymmärryksen puutetta sisäistää, että ihmisessä ei tarvitse olla mitään vikaa, vaikka hän sisällänsä ajattelee jotain. Tärkeintä on, ettei näytä sitä työssänsä. Näin meille jo koulutuksessa opetettiin. Monet hoitajat esim. ajattelevat, että alkoholismi on itseaiheutettua tai fibromyalgia luulosairaus ja silti voivat olla hyviä hoitajia. Sillä omien mielipiteiden ei saa antaa vaikuttaa siihen miten hyvin asiakasta hoitaa!!![/QUOTE]

Potilas kyllä aistii, teeskenteleekö hoitaja vai ei. Ikävä, että niin moni hoitaja tekee työtään kuin robotti ja toimii roolissa, joka on opetettu heille koulutuksessa.

 

Jos kerran täällä saa sanoa mielipiteensä, niin minäkin sanon sitten. Pidän AP:ta ja kumppaneita yksinkertaisina, hieman jälkeenjääneinä ehkä myös.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ilman, että aletaan nimittelemään.
Mun mielestä ADHD on olemassa, mutta sillä selitetään usein myöskin ne lapset, joilta on iänkaiken puuttunut kuri.

 

Adhd EI ole sama kuin huonokäytös. Meidän "addis" on kuin enkeli mutta hänellä on esim. pöydän naputtelua sormilla, unohtelee tavaroita, ei muista seurata kelloa, myöhästelee, ei ymmärrä sanaa "kiire", juoksentelua itsekseen. Mutta ketään ei töni, ei riko tavaroita, ei omia eikä toisten ym.

 

Tekisi mieli sanoa että kunpa teille epäilijöille syntyisi ADHD-lapsi ja eläisitte sitä arkea kaikkine taisteluineen mutta sitä arkea eläneenä en sitä kumminkaan tosissani toivo. Meillä mahd. aiheuttajaksi epäillään mulle tehtyä leikkausta odotusaikana.

Oma poikani sai vasta viime vuonna (vajaa 9v) diagnoosin, lopultakin. Ja lääkitys otettiin avuksi syksyllä. Hänellä on lisänä lukihäiriö, aistiyliherkkyys (etenkin yliherkkä tuntoaisti) ja voimakas varvistaminen. Näin äitinä täytyy sanoa että pahalta tekee lukea tämän kaiken aiheutuneen muka kasvattamattomuudesta, hylkäämisestä jne.

Sen verran varhaislapsuudesta; sai vyöketerapiaa epäiltyyn koliikkiin neuvolan kautta. Oli todella itkuinen vauva ja viihtyi vain sylissä pystyasennossa jossa sitten olikin. Sylissä olo muuttui vuoden iässä, viihtyi vain itse siihen halutessaan ja ei kestänyt paijaamista vaan se näytti tuntuvan epämiellyttävältä, pyristeli pois jos ei päässyt lietsoi paniikin päälle joka ei sitten tosiaan ohi mennyt . Ainoastaan nukuttaessa sai paijata mutta silloinkaan ei päästä. Olenkin neuvolaan puhunut ja ihmetellyt miksi aistiyliherkkyyden mahdollisuudesta meille ei kerrottu. Moni asia mitä ihmettelimme sai sen tiedon myötä selityksen.

Myöhemmin muut "oireet" korostuivat ja vihdoinkin myös neuvolassa uskottiin kertomaani. Alkoikin kaiken maailman terapiat ja tutkimukset, onneksi. Kaikki opittavat jutut vaativat toistoja toistojen perään, erilaisia keinoja päästä päämäärään tms.

NYT lääkityksen aikana poika itse osaa kertoa oman olon ilman lääkettä ja lääkkeen saatua: pää on selvempi. Ja lisää kysyttäessä kertoo itse että jaksaa keskittyä ja kaikki esim. äänet ei ärsytä samalla lailla. Lääkityksen yksi tarkoitus olisikin että ADHD lapsi löytää itse omat keinonsa selviytyä erilaisista tilanteista ja tulevaisuudessa mahd. pärjää ilman lääkettä.

Ja kyseinen lapsi on 4:stä lapsesta toinen, muilla ei kyseistä häiriötä ole.

 

Jospa ne adhd-lapset tulee rikkinäisistä kodeista sen takia että mies ei ole kestänyt sitä arkea vaan lähteny pois. Ja tollot luulee että se on päinvastoin.

 

Jospa ne adhd-lapset tulee rikkinäisistä kodeista sen takia että mies ei ole kestänyt sitä arkea vaan lähteny pois. Ja tollot luulee että se on päinvastoin.

Tuo on totta että se rasittaa perhettä. Varsinkin jos joutuvat taistelemaan epäluuloja vastaan ja ympärillä olevat ihmiset moittivat kasvatusta eivätkä tue ollenkaan.

 

Siis adhd on neurologinen sairaus ei käytöshäiriö ja se on todistettu aikoja sitten lääketieteellisesti, missä siis mättää? Mistä näitä idiootteja sikiää? Kun tuntuu kuitenkin älykkyyttä olevan niin missä meni näiden henkilöiden tapauksessa vikaan? Huonot vanhemmat? (samalla lailla voidaan yleistää, yleistäminenhän on äärimmäisen tyhmyyden merkki)

 

Jos kerran täällä saa sanoa mielipiteensä, niin minäkin sanon sitten. Pidän AP:ta ja kumppaneita yksinkertaisina, hieman jälkeenjääneinä ehkä myös.

no ei ne nimittelyillä muutu ne mielipiteet. voisinhan itsekin todeta että kaikki rasistit on hieman jälkeenjääneitä, mutta eiköhän se ole demokratian tarkoitus, että saa olla mielipiteen/sananvapaus. vaikka et olisi samaa mieltä, niin saa toiset olla mitä mieltä haluavat. eihän sunkaan mielipiteisiin yhteiskunnallisista asioista aina kaikki yhdy tai pidä niitä niin sangen kirkkaina.

 

ja siis mitä tekemistä adhd:lla on huonokäytöksisen kanssa? ADHD on neurologinen sairaus, persoona on ihan TOISSIJAINEN asia ja ei juuri mitenkään tekemisissä adhd:n kanssa. Ihan yhtä lailla adhd sairautta esiintyy "kunnon" vanhempienkin lapsilla. Onko tullut mieleen että mm. vanhemman mahdollinen adhd on jätetty lääkitsemättä ja se on aiheuttanut leväperäisyyttä kasvatuksessa? TAI että itse adhd vie lääkitsemättömänä ongelmiin. jumalauta näistä on miljoona tutkimusta että adhd altistaa mm. päihteiden ongelmakäyttöön ja vaikka mitä. Tämä ketju on todellakin iso vitsi.

 

Siis adhd on neurologinen sairaus ei käytöshäiriö ja se on todistettu aikoja sitten lääketieteellisesti, missä siis mättää? Mistä näitä idiootteja sikiää? Kun tuntuu kuitenkin älykkyyttä olevan niin missä meni näiden henkilöiden tapauksessa vikaan? Huonot vanhemmat? (samalla lailla voidaan yleistää, yleistäminenhän on äärimmäisen tyhmyyden merkki)

Neurologinen epätyypillisyys... ei sairaus, ei ainakaan aina.

 

[QUOTE="jep";24314613]Kyllähän kaikki opettajat lastentarhanopettajt ym. jotka ovat tekemisissä näiden ryhmien kanssa, näkevät heti, että kasvatuskäytännöt ovat näillä ryhmillä samat.[/QUOTE]

Olen lastentarhanopettaja ja päiväkodin johtaja. Väitteeseesi... Ei pidä paikkaansa, adhd -lapsilla on hyvin erilaisia vanhempia ja hyvin erilaisia kasvatuskäytäntöjä. Kokemusteni mukaan adhd -lapsen kasvattaminen on hyvin haastavaa, mutta monet näiden lasten vanhemmista ovat hyvin tietoisia ja perehtyneitä kasvattajia. Adhd -lapsen elämää ja toimintaa voi kyllä kasvatuksella joko tukea ja helpottaa elämässä selviytymistä tai vaikeuttaa sitä.

Huono vanhemmuus ja kasvatus saattaa joskus poikia adhd:n kaltaista käytöstä. Siitä varmaan kimpoavat nämä joidenkin esittämät "tietävät" väitteet siitä että ko. diagnoosia ei olisi edes olemassa. Tässä ketjussa on esitetty hyviä tietolähteitä, jotka suosittelisin etenkin ap:n ja myös muiden "tietäjien" lukemaan. Adhd on olemassa, ja on todella kurjaa että osa kanssaihmisistä yhä suhtautuu noin suvaitsemattomasti ja mustavalkoisesti.

 

[QUOTE="vieras";24311959]Tosi hyvät ja kaikissa opinnoissa olen ollut luokkani parhaita, myös yliopistossa. Sain myös vakituisen työpaikan ekana opiskeluryhmästäni aikoinaan. Mutoinkin olen menestynyt työelämässä eli ei nää ole mitään älykkyyskysymyksiä. Työssäni vaan olen tekemisissä paljon aikuisten kanssa ja olen käytännössä huomannut, että ADHD lasten vanhemmilla on itsellään melko paljon ongelmia mm. oman mielenterveyden kanssa. En toki asennettani näytä ihmisille työssäni vaan toki käyttäydyn asiallisesti. Asiakaspalvelutaitojani on aina kehuttu tosi paljon.[/QUOTE]

No minulla ei ole itselläni adhd lasta ja olen myös terveysalalla. Tuli vaan mieleen, että mahdollisesti näiden adhd lasten kasvattaminen ja heidän kanssaan eläminen on niin rankkaa, että se jättää jälkensä vanhempiinkin...Ihminen kun ei ole kone. Mielestäni on aika "vaarallista" heittää kommentteja, kuten "adhd on keksittyä tai jopa vanhempien vika". Kyllä ihminen on näköjään susi ihmiselle....täällä palstalla ainakin. Sympatiani kaikenlaisten lasten vanhemmille ja voimia.

 

Mulla on ihan joku keskiaikainen mielipide siitä, että ei ole olemassa mitään sellaista neurologista häiriötilaa kuin ADHD. Mulle tulee aina sellainen hohhoijaa- ja joopajoo-olo, kun joku kertoo esim. lapsellaan todetun tämän. Mun mielestä, ihan oikeasti, ADHD-ihmisen piirteet on tyypillisiä itsekkäille ja huonostikasvatetuille lapsille. Esimerkiksi ylivilkkaus ja impulisiivisuus, ei jakseta istua paikoillaan, odottaa vuoroaan, puhutaan toisten päälle, ei pystytä keskittymään mihinkään jne.

Ärsyttää sellaiset äidit, jotka sanovat, että heidän häsläävillä ja huutavilla lapsillaan on ADHD. Sanokaa mua tyhmäksi, mutta mun mielestä nämä äidit ovat vain epäonnistuneita kasvattajia. Olen lukenut työni takia aiheesta paljon ja mitä enemmän luen, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että keksittyä soopaa koko häiriö.

Voisiko joku "ADHD"-lapsen äiti takoa mun päähän järkeä tämän asian suhteen. Meillä päiväkodissa on asiakkaana kolme ADHD-lasta ja tarvitsisin ehkä ihan vinkkejä arkiseen kanssakäymiseen näiden lasten kanssa.

kuka siitä hyötyy muut kuin lääke tehtaat ja uus sairaus. Itsellä mieltänäyttävä lapsi joka osaa olla sitten aika kauhea. luen sen ilmeistä ja miten jos sano noin! Suutuin ja rauhoittu.Mitä ehotan omalle lapselle haraastusta johon se voi kiintyä. Tai meen yhdessä sinne harrastukseen.

 

[QUOTE="vieras";24318221]Satuinpa sopivasti käymään kurkistamassa täällä . Valitettavasti meni hieman arvio vikaan, sillä opiskeluaikaisissa harjoitteluarvioinneissa minua kehuttiin aina empaattisuudesta. Myös muissa tilanteissa empaattisuuttani on kehuttu. Perhettäni kohtaan olen myös erittäin empaattinen ja huolehtiva. Myös asiakkaat haluavat aina uudelleen juuri minun vastaanotolle ja nyt hoitovapaalla ollessa kaupassa pyytelevät palaamaan pian takaisin töihin. Silti vaikka olen empaattinen voin tehdä työssäni omia arvioita, jotka eivät johdu empatiakyvyn puutteesta eikä arvioni vaikuta siihen, miten hoidan asiakkaita. Minusta teillä on jonkinlaista ymmärryksen puutetta sisäistää, että ihmisessä ei tarvitse olla mitään vikaa, vaikka hän sisällänsä ajattelee jotain. Tärkeintä on, ettei näytä sitä työssänsä. Näin meille jo koulutuksessa opetettiin. Monet hoitajat esim. ajattelevat, että alkoholismi on itseaiheutettua tai fibromyalgia luulosairaus ja silti voivat olla hyviä hoitajia. Sillä omien mielipiteiden ei saa antaa vaikuttaa siihen miten hyvin asiakasta hoitaa!!![/QUOTE]

seli seli...

 

olipas...sivistävä ketju. Minä olen pienen ikäni kärsinyt peloista, huonosta koulumenestyksestä, huonoista sosiaalisista taidoista, ilkikurisuudesta jne jne. Muistan ekaluokalta kantaneeni kotiin 6 arvoisia numeroita.
Olin pahoissa ongelmissa teini iässä ja muutin pois 16 vuotiaana joutuakseni vielä suurempiin ongelmiin.
Musta kasvoi aikuinen joka ei juuri jaksanut välittää mistään muusta ku vauhdin saamiseen elämässä. Suhteet, pelaaminen, lukeminen, ongelmiin "tietoisesti" hankkiutuminen on meikäläisen ehdoton bravuuri.
Jos ei muuta tekemistä ole puren kynsiä, haaveilen, tarkistelen paikkoja, heiluttelen jalkoja ja ravaan kaikkea tyhjää tehden. Mä en ole elossa jos mulla ei ole mitään millä mä voisin tauotta vaivata päätäni. Aloitan miljoona asiaa enkä tee yhtään loppuun.

Mä en ole koskaan yksin. En ikinä oo tainnut olla päivääkään yksin. Mä en halua olla itseni kanssa.
Aluksi diagnooseina mulla oli paniikkihäiriö, pakko-oireinen toiminta häiriö sekä yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Veljellä diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö, sekä toisella siskolla.enpä jaksa uskoa kasvatuksen voimaan.

Nyt esikoisessa on huomattava määrä samaa oireistoa ku mulla. Ja mäkin oon siis varmaan aivan paska kasvattaja :wave:

 

Mielenkiintoista että "olemattomasta" asiasta on tehty Käypä Hoito -suosituskin.
www.kaypahoito.fi - Suositukset

Mutta toki hoitaja tai terveystieteiden opiskelija sitten tietää tästä asiasta enemmän kuin lastenneurologit, neuropsykologit sun muut.

 

[QUOTE="vieras";24318221]Satuinpa sopivasti käymään kurkistamassa täällä . Valitettavasti meni hieman arvio vikaan, sillä opiskeluaikaisissa harjoitteluarvioinneissa minua kehuttiin aina empaattisuudesta. Myös muissa tilanteissa empaattisuuttani on kehuttu. Perhettäni kohtaan olen myös erittäin empaattinen ja huolehtiva. Myös asiakkaat haluavat aina uudelleen juuri minun vastaanotolle ja nyt hoitovapaalla ollessa kaupassa pyytelevät palaamaan pian takaisin töihin. Silti vaikka olen empaattinen voin tehdä työssäni omia arvioita, jotka eivät johdu empatiakyvyn puutteesta eikä arvioni vaikuta siihen, miten hoidan asiakkaita. Minusta teillä on jonkinlaista ymmärryksen puutetta sisäistää, että ihmisessä ei tarvitse olla mitään vikaa, vaikka hän sisällänsä ajattelee jotain. Tärkeintä on, ettei näytä sitä työssänsä. Näin meille jo koulutuksessa opetettiin. Monet hoitajat esim. ajattelevat, että alkoholismi on itseaiheutettua tai fibromyalgia luulosairaus ja silti voivat olla hyviä hoitajia. Sillä omien mielipiteiden ei saa antaa vaikuttaa siihen miten hyvin asiakasta hoitaa!!![/QUOTE]

Mitenkäs ne kansanterveystieteen opinnot, menikö ne täysin ohi.

 

Uskon että ADHD on olemassa. Uskon kuitenkin että puolet diagnooseista on vääriä. Uskon että ADHD on nykyisin muotisana/ilmiö. Uskon että jos lapsia ei osata/viitsitä/jakseta kasvattaa, on helppoa laittaa lapsi ADHD:n piikkiin vaikkei lapsi sitä olisikaan. Nimim. naapurissa pari "ADHD-lasta"

 

[QUOTE="vieras";24319745]kuka siitä hyötyy muut kuin lääke tehtaat ja uus sairaus. Itsellä mieltänäyttävä lapsi joka osaa olla sitten aika kauhea. luen sen ilmeistä ja miten jos sano noin! Suutuin ja rauhoittu.Mitä ehotan omalle lapselle haraastusta johon se voi kiintyä. Tai meen yhdessä sinne harrastukseen.[/QUOTE]

Esitän sinulle muutaman tarkentavan kysymyksen.
Miten uusi sairaus sitä hyötyy? Entäs kun lääkehoito ei koskaan ole ensimmäinen suositushoito ADHD:n hoitoon, Miten lääketehdas hyötyy niistä suurimmasta osasta, joille se lääkkeettömyys on todellisuutta? Miten sinun mieltänäyttävä lapsesi liittyy adhd -diagnosoituihin lapsiin?

 

Jos adhd on kasvatusongelma, niin miksi lääkkeet auttavat (esimerkiksi concerta) niin paljon? Meidän poika on inattentiivi.

Kyllähän lääkkeet auttavat kaikkiin traumatiloihin.

Olen samaa mieltä ap:n kanssa. Kaikki tuntemani adhd-lapset ovat (kyseenalaisen) kasvatuksen tai sen puutteen takia ylivilkkaita. Vanhemmat ovat vain sokeita omalle toiminnalleen. He eivät näe itsessään tai kasvatustyylissään mitään vikaa, vaikka muut näkevät sen ilmiselvästi. Ja auta armias, jos joku huomauttaa asiasta jotain, niin sitten loukkaannutaan verisesti.

 

[QUOTE="Liila";24320532]Kyllähän lääkkeet auttavat kaikkiin traumatiloihin.

Olen samaa mieltä ap:n kanssa. Kaikki tuntemani adhd-lapset ovat (kyseenalaisen) kasvatuksen tai sen puutteen takia ylivilkkaita. Vanhemmat ovat vain sokeita omalle toiminnalleen. He eivät näe itsessään tai kasvatustyylissään mitään vikaa, vaikka muut näkevät sen ilmiselvästi. Ja auta armias, jos joku huomauttaa asiasta jotain, niin sitten loukkaannutaan verisesti.[/QUOTE]

Traumatiloja syntyy siitä, että ihmiset tuomitsevat toistuvasti myös ne, jotka sitä tuomitsemista eivät missään nimessä tarvitsisi, vaan kannustusta, voimaannuttamista ja hyväksymistä. Sen sijaan vastassa on tällainen joukko.

 

"Maailman terveysjärjestön, WHO:n, määritelmän mukaan terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Terveys on koko ajan muuttuva tila, johon vaikuttavat sairaudet ja fyysinen ja sosiaalinen elinympäristö, mutta ennen kaikkea ihmisen omat kokemukset ja hänen arvonsa ja asenteensa."

Voiko sairauden määritellä pelkästään lääketieteellisesti? Voiko sairaus olla sairaus ilman että siihen edes olisi olemassa lääketieteellistä hoitoa? On hyvin paljon sairauksia joita voi hoitaa joko lääkeillä tai niiden hoitoon voidaan käyttää ei lääketieteellisiä menetelmiä, usein käytetään molempia.

 

Tätä asiaa ei saa sanoa ääneen, mutta olen myös tehnyt havainnon, että poikkeuksetta ADHD-lapset ovat joko yh-perheistä, uusioperheistä tai perheistä joissa vanhemmilla on mielenterveys- tai päihdeongelma, tai lapsia kasvatetaan fyysisesti kurittamalla. Yhdelläkään tuntemallani ADHD-lapsella ei ole ns. tavallista ydinperhettä, eli äiti, isä ja yhteiset lapset, ei mt- tai muita ongelmia.

Hyvä nimimerkki, täällä yksi adhd-aikuinen. Olen saanut diagnoosin 35-vuotiaana kärsittyäni neurologisen häiriön aiheuttamista ongelmista aika pitkään.

Vanhempani ovat olleet yli 40 vuotta naimisissa ja ovat edelleen. Kotonani ei ole koskaan käytetty muita päihteitä kuin tupakkaa ja kahvia. Minua ei ole koskaan kuritettu fyysisesti. Olen suorittanut korkeakoulututkinnon ja minulla on vakituinen työpaikka.

Sosiaaliset ongelmat voivat voimistaa adhd-oireilua, mutta nykytutkimusten mukaan adhd on vahvasti perinnöllinen. Omalla kohdallani on selkeästi nähtävissä geneettinen alttius saada adhd eikä kasvatuksella ole sen kanssa paljoakaan tekemistä, kuten varmaan tekstistäni voit päätellä.

Kysy toki lisää, jos jokin asia jäi askarruttamaan.
Parhain terveisin Miia, adhd-aikuinen