Miksi lapset pitäisi hankkia "lähempänä kolmeakymppiä". Mitä minä tai mun lapset ovat nyt menettäneet?

30seksi asti heilumista baareissa + muuta kivaa.
sitten iskee paniikki kun ei ole puolisoa tai mitään muutakaan, sitten otetaan mitä saadaan ja hirveällä rytinällä kaikki, isot lainat kun tästä villistä ja vapaasta nuoruudesta ei oo jäänyt mitään muuta kuin pari sukupuolitautia tehdään pari lasta puolison kanssa.. KUNNES sitten huomataankin et helvetti elämä onkin tosi tylsää tulee ero ja lopputulemana onkin se että ollaan yh ja joka perjantai+ launtai tungetaan läskit sukkiksiin ja minihameeseen ja mennään jakamaan pebaa jokaiselle kuka vaan huolii

Tunnen tosi paljon kuvatunlaisia tapauksia

Näitä riittää..

 

Itse sain esikoisen 25v (juuri täytin) ja oli oikein hyvä ikä. Toinen tuli 26v ja kolmas 31v. Jokaisessa ikävaiheessa omat hyvät puolensa.

 

No jaa, en mä oo ainakaan mitään menettänyt, miksi olisin?

Minulla on hienoja muistoja nuoruusajasta ennen lasta, kuin myös lapsen jälkeen.
Ja nuoruus jatkuu edelleen, lapsen kanssa ja välillä ilman.

En todellakaan tiedä mitä tekisin isona, mutta ehkä saan jonkun idean ennen kolmikymppisiä.
Tosin hyvin mahdollista, etten tiedä vielä kuuskymppisenäkään.
Minun tapauksessani olisi ollut silkkaa turhuutta odottaa kunnes kaikki on "valmista" lasta varten, enkä edes usko sellaiseen.

 

Kunnon työpaikka? Mikä työpaikka ei ole kunnon työpaikka? Onko kunnon työpaikka vain, jos on kauppakorkeakoulun käynyt tilintarkastaja?
Eikö talonmiehen pesti ole esim. kunnon työtä? Eikö partureilla ole kunnon työpaikka?

Työpaikka, jolla saa hankittua ne asuntolainat, lähteä ilman suunnittelematta ulkoaanmatkalle yms. Harvoin opiskelijalla, jolla osaaikatyö kaupan kassalla voi sellasta tehdä ilman, että säästää ja suunnittelee. Samoin kun lapsiperhekin pystyy.

 

Minun tapauksessani olisi ollut silkkaa turhuutta odottaa kunnes kaikki on "valmista" lasta varten, enkä edes usko sellaiseen.

Mä en myöskään usko. Jos odottaisi että kaikki on valmista, niin vois olla jo liian myöhäistä ja lasta ei enää kuuluisikaan. Muutenkin elämässä voi tapahtua mitä vaan ja se "valmius" ja täydellisyys romuttuukin ja tiputaan kovaa ja korkealta. Mä en myöskään usko siihen että lapsella on paremmat edellytykset hyvään elämään jos vanhemmat on korkeasti koulutettuja, on talot ja lainat ja kaikki valmiina.

 

Mä en myöskään usko. Jos odottaisi että kaikki on valmista, niin vois olla jo liian myöhäistä ja lasta ei enää kuuluisikaan. Muutenkin elämässä voi tapahtua mitä vaan ja se "valmius" ja täydellisyys romuttuukin ja tiputaan kovaa ja korkealta. Mä en myöskään usko siihen että lapsella on paremmat edellytykset hyvään elämään jos vanhemmat on korkeasti koulutettuja, on talot ja lainat ja kaikki valmiina.

Samaa mieltä. Usein myös korkeastikoulutetussa ammatissa työajat pitkiä ja töihin voi joutua jäädä yllättäen, mikä voi olla hankalaa pienten lasten kanssa. Yleensä siinä 30-40 vuoden iässä alkaa ura lähteä nousuun ja jos lapset sillon jo aika paljon kasvaneet, niin lapset voi koulun jälkeen keskenäänkin odottaa, että vanhemmat tulee töistä.

 

MUN näkökulmasta olet menettänyt vapaan ja itsenäisen ajan. Olet suoraan kotoa lähtiessä tehnyt lapsen. Et ole ilmeisesti koskaan saanut elää yksin, ja minusta se on sääli. Jokaisen tulis saada elää yksin nuorena.. tai ennen kuin muuttaa kenenkään kanssa yhteen. Tämä on mun mielipide.

Tunnen keski-ikäsiä ja jopa vanhoja ihmisiä, jotka eivät koskaan ole eläneet yksin, minusta se on ihan pöyristyttävän JÄRKYTTÄVÄÄ.. Mutta tämä siis on MUN tapani ajatella ja ihmetellä, MUN mielestä ihminen ei ole kovin kummonen ihminen ennenkuin on oppinut itsenäiseksi ja omaksi herrakseen (tai siis rouvakseen, miksei näitä sovinistisia sanontoja muuteta tälle vuosituhannelle).

 

[QUOTE="vieras";27856039]Niin, kun et muusta tiedä. Minusta ikävuodet 18-32 oli nuoruuden parasta aikaa. Sitten olikin aika tehdä lapsi ja rauhoittua

Mutta joo, kaikki ei tykkää vapaudesta eikä matkoista, eikä sellaisesta. Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.[/QUOTE]

Mua alkaa aina naurattaa, jos joku muistelee lukioaikoja nuoruutenaan Silloinhan ollaan vielä enemmänkin teinejä ja asutaan usein vanhempien luona.

Nuoruuden miellän välille 18-30, noin niin kuin karkeasti. Nuoruus on aikaa, joilloin opetellaan elämään omillaan ja tuntemaan itseään ja tavoitteitaan elämässä, ehkä opiskellaan jne. Lukioajat kuuluvat vielä teinivuosiin. Olisi kyllä aika surullista, jos lukio olisi ollut "nuoruuden" parasta aikaa

 

Tunnen keski-ikäsiä ja jopa vanhoja ihmisiä, jotka eivät koskaan ole eläneet yksin, minusta se on ihan pöyristyttävän JÄRKYTTÄVÄÄ.. Mutta tämä siis on MUN tapani ajatella ja ihmetellä, MUN mielestä ihminen ei ole kovin kummonen ihminen ennenkuin on oppinut itsenäiseksi ja omaksi herrakseen (tai siis rouvakseen, miksei näitä sovinistisia sanontoja muuteta tälle vuosituhannelle).

Kummallinen ajattelutapa Minä olen suoraan muuttanut mieheni kanssa yhteen, mutta ei ole todellakaan ongelmia viettää aikaa yksinäänkään kotosalla saatika sitten vaatia sellaista aikaa, että saisi olla itsekseenkin joskus Minä olen kyllä oma rouvani, mutta minulla on perhe. Onko ne jotenkin toistensa poissulkevat asiat?

 

En ole kokenut tarpeelliseksi elää kaavioiden mukaan. Enemmän menettäisin, jos toisilta kyselisin miten voisin elää heitä miellyttäen.

 

Mua alkaa aina naurattaa, jos joku muistelee lukioaikoja nuoruutenaan Silloinhan ollaan vielä enemmänkin teinejä ja asutaan usein vanhempien luona.

Nuoruuden miellän välille 18-30, noin niin kuin karkeasti. Nuoruus on aikaa, joilloin opetellaan elämään omillaan ja tuntemaan itseään ja tavoitteitaan elämässä, ehkä opiskellaan jne. Lukioajat kuuluvat vielä teinivuosiin. Olisi kyllä aika surullista, jos lukio olisi ollut "nuoruuden" parasta aikaa

Peesi. Lukioiassa ei ole viela kunnon nuoruus alkanut, parhaita nuoruusvuosia itselleni olivat ainakin vuodet n. 27-30 v.

 

Kertokaa mulle, mitä olette tehneet esim. "nuoruusvuosina" 25-30v? Ihan vilpittömästä uteliaisuudesta kyselen Miehen kanssa ollaan keskusteltu (minä 22 ja mies 28), että meillä olisi tosi tyhjä elämä jos lasta ei olisi. Ei olla mitään kovia menijöitä ja matkustelukin maistuu vaan tiettyyn pisteeseen saakka...

 

Huoh!

Minä sain esikoiseni ollessani 25v. Valmistuin korkeakoulusta muutama vuosi aikaisemmin ja ehdin olla työelämässäkin n. 4v. En kyllä ennen lasta elänyt mitään villiä ja vapaata nuoruutta, koska ei kiinnostanut. Tein töitä ja pistin rahaa säästöön. Nyt en tunne menettäneeni yhtään mitään ja olen NIIIIIIIN iloinen, että olen vielä suht "nuori" kun lapseni on omatoiminen teini tai mikälie. Kamalaa olisi olla nelikymppinen pienten lasten äiti, minun päässäni se tarkoittaa että "loppuelämä" meneekin sitten lasta hoitaessa. Ja kaikille herneen nenukkiin vetäville, tämä on vain minun mielipide!!

 

Ihmettelen, mistä vastailijat päättelevät, ettei 19-vuotiaana lapsen saanut ole voinut elää yksin? Itse tosiaan muutin 16-vuotiaana opiskelija-asuntolaan, maksoin laskujani jne. Tiesin myös kuka olen ja mihin olen menossa. Olin jo yläasteella jotenkin muita henkisesti edellä. Kaikki sen ikäisten mielenkiinnon kohteen tuntuivat jotenkin aivottomilta ja lapsellisilta, kun itse olin syvällisempi pohtija-tyyppi Myös miehiä ehti olla muitakin kuin tuo oma, lasteni isä, joten en ole niistäkään jäänyt paitsi. Nyt siis ikää 34v.

 

Mitä sitä menettää? Itse en ainakaan mitään.
Kyllä voin tehdä samoja asioita kuin ystävänikin joilla ei ole lapsia.
Ei ehkä samalla vapaudella mutta en koe ongelmaksi.
Voin lähteä 2 viikoksi maapallon toiselle puolelle ilman lapsia, käydä baarissa ja harrastaa.
Asenne kysymys, miksi täytyisi olla tietyssä muotissa?
Lapset ovat onnellisia ja minäkin, voisiko enempää edes haluta.
Olen saanut kaiken mitä olen halunnut, elämä olisi tyhjää ilman lapsia.
Mies on samaa mieltä, tämä elämäntyyli sopii meille vallan mainiosti

 

[QUOTE="jaa";27856396]Ihmettelen, mistä vastailijat päättelevät, ettei 19-vuotiaana lapsen saanut ole voinut elää yksin? Itse tosiaan muutin 16-vuotiaana opiskelija-asuntolaan, maksoin laskujani jne. Tiesin myös kuka olen ja mihin olen menossa. Olin jo yläasteella jotenkin muita henkisesti edellä. Kaikki sen ikäisten mielenkiinnon kohteen tuntuivat jotenkin aivottomilta ja lapsellisilta, kun itse olin syvällisempi pohtija-tyyppi Myös miehiä ehti olla muitakin kuin tuo oma, lasteni isä, joten en ole niistäkään jäänyt paitsi. Nyt siis ikää 34v.[/QUOTE]

Ehkäpä nämä vastaajat ovat niitä, jotka muuttavat kotoa 18 -vuotiaana opiskelemaan sitä korkeakoulututkintoaan. Opiskellessa meneekin se kymmenen vuotta, kun pitää elää sitä villiä ja vapaata nuoruutta samalla. Sitten valmistutaan siihen unelma-ammattiin VASTA lähempänä kolmeakymppiä. Onneksi itse olin nopeampi, on sitten asuntolainakin maksettu pois ennen neljääkymppiä.

 

[QUOTE="Lis";27856357]Peesi. Lukioiassa ei ole viela kunnon nuoruus alkanut, parhaita nuoruusvuosia itselleni olivat ainakin vuodet n. 27-30 v.[/QUOTE]

Mäkin uskon, että tuo vaihe voi helposti olla ihaninta aikaa.

Lapsi on jo iso, hänen kanssaan voi helposti matkustella, kaverit ehkä jo aika tärkeitä ja heidän kanssaan viettää aikaa, minulla on ehkä jo jotain haisua mitä haluan tehdä jne.

 

[QUOTE="vieras";27855889]Olet menettänyt vapaan nuoruuden. Sitä on nimittäin edelleen mukava muistella .[/QUOTE]

Tämän. Enkä sano, että nuorena äidiksi tulleessa on jotain vikaa, ei automaattisesti ole. Mutta olet menettänyt tosiaan sen vapauden tehdä nuorena juttuja. Esim. opiskella ja lähteä vaihtoon ym.

 

[QUOTE="muu";27856368]Kertokaa mulle, mitä olette tehneet esim. "nuoruusvuosina" 25-30v? Ihan vilpittömästä uteliaisuudesta kyselen Miehen kanssa ollaan keskusteltu (minä 22 ja mies 28), että meillä olisi tosi tyhjä elämä jos lasta ei olisi. Ei olla mitään kovia menijöitä ja matkustelukin maistuu vaan tiettyyn pisteeseen saakka...[/QUOTE]

No se meissä varmaan onkin sitten se iso ero; me viihdymme miehen kanssa älyttömän hyvin kahdestaan. Niin hyvin, ettei pelon takia alettu väsäämään lapsia ennen kuin niitä oikeasti haluttiin. Jos ei olis lapsia sitten saanutkaan, niin elämämme olisi joka tapauksessa ollut ihanaa

Matkustelu, uran luominen, talon hankkiminen, moottoripyörällä kruisailu, mitä sitä tuossa vaiheessa nyt tekikään. Hengasi samanhenkisten ystävien kanssa. Nautti elämästä kun oli rahaa, mitä käyttää, eikä ollut vastuuta mistään muusta kuin itsestämmme

Ja eka lapsi tuli tosiaan kun olin 33, mies 35. Ekalla yrittämällä tärppäs. Toinen lapsi tulossa tuossa kuukauden päästä, ikää mulla nyt 35, ekalla yrittämällä tärppäs tämäkin. Ja tosiaan jos ei olis tärpännyt, niin sitten ei olis lapsia tehty. Ei mun elämän tarkoitus ole koskaan ollut äitiys enkä olis ollut onnellinen jos mulle olis lyöty lapsi kouraan alle 30-vuotiaana.

 

Tämän. Enkä sano, että nuorena äidiksi tulleessa on jotain vikaa, ei automaattisesti ole. Mutta olet menettänyt tosiaan sen vapauden tehdä nuorena juttuja. Esim. opiskella ja lähteä vaihtoon ym.

Samalla lailla olen opiskellut kuin muutkin ikäiseni.
Vaihtoon en olisi lähtenyt muutenkaan, reissaan muuten vain
En keksi mitään mistä olisin jäänyt paitsi?

 

Ehkäpä nämä vastaajat ovat niitä, jotka muuttavat kotoa 18 -vuotiaana opiskelemaan sitä korkeakoulututkintoaan. Opiskellessa meneekin se kymmenen vuotta, kun pitää elää sitä villiä ja vapaata nuoruutta samalla. Sitten valmistutaan siihen unelma-ammattiin VASTA lähempänä kolmeakymppiä. Onneksi itse olin nopeampi, on sitten asuntolainakin maksettu pois ennen neljääkymppiä.

Itse aina ihmettelen, että mihin ihmeeseen teillä on kiire? Olis kamala elää kieli vyön alla TÄYSIÄ suorittaen jotain kokoajan. Me tykkäämme nautiskella hetkestä

 

[QUOTE="muu";27856368]Kertokaa mulle, mitä olette tehneet esim. "nuoruusvuosina" 25-30v? Ihan vilpittömästä uteliaisuudesta kyselen Miehen kanssa ollaan keskusteltu (minä 22 ja mies 28), että meillä olisi tosi tyhjä elämä jos lasta ei olisi. Ei olla mitään kovia menijöitä ja matkustelukin maistuu vaan tiettyyn pisteeseen saakka...[/QUOTE]

Asunut viidessa eri maassa, tapaillut ihania miehia ympari maailmaa .

 

En tiedä onko ap menettänyt mitään,
mutta itse olisin menettänyt sen vapaan, huolettoman ja tapahtumarikkaan nuoren aikuisuuden.

Missään nimessä en omalla kohdalla muuttaisi sitä, että sain lapset vasta 30+.

 

Tämän. Enkä sano, että nuorena äidiksi tulleessa on jotain vikaa, ei automaattisesti ole. Mutta olet menettänyt tosiaan sen vapauden tehdä nuorena juttuja. Esim. opiskella ja lähteä vaihtoon ym.

Pakko sanoa tähänkin, että ei välttämättä. Minulla oli mahdollisuus lähteä vaihtoon opiskellessani 16-19 -vuotiaana, mutta en lähtenyt. Opiskelin yhden ammatin ennen lapsen syntymää ja sen jälkeen olen opiskellut vielä AMK:ssa samaa alaa yhden tutkinnon verran. Lapsi ei ainakaan haitannut opintoja, olin varmasti suorastaan tehokkaampi Minulla on mielekäs työ, edelleen se minulle paras mahdollinen mies, monta lasta ja oma asunto. Voin sanoa, että olen onnellinen juuri näin

 

Sehän on kiinni ihmisestä mutta omalla kohdalla henkinen kasvu ja vastuu tuli jotenkin liian nopeasti kun tulin vahingossa raskaaksi 21-vuotiaana. Pääsin kyllä tilanteen tasalle enkä edes kaipaa sitä villiä nuoruutta. Jos olisin voinut valita niin olisin itse hankkinut lapsen paljon myöhemmin vanhempana ja viisaampana. Jo nyt 25-vuotiaana olisin ollut henkisesti valmiimpi äidiksi kuin tuolloin