Miksi lapset pitäisi hankkia "lähempänä kolmeakymppiä". Mitä minä tai mun lapset ovat nyt menettäneet?

no itse sain esikoisen 17v. Ei ollut oma päätös tavallaan, vaan vauva halusi maailmaan ehkäisystä+ jälkiehkäisystä huolimatta. abortti ei tullut kohdallani kysymykseenkään van lasta odotettiin alusta asti innolla. mielelläni olisin tehnyt lapset myöhemmin (kuopus syntyi vajaa 2v myöhemmin eikä siis ollut vahinko) mutta näin kävi. lapsia en ole koskaan katunut mutta voin myöntää kaivanneeni ajoittain sitä "vapaata nuoruutta". Uskon etten ole ainoa, toiset eivät vaan uskalla sitä myöntää.

 

no itse sain esikoisen 17v. Ei ollut oma päätös tavallaan, vaan vauva halusi maailmaan ehkäisystä+ jälkiehkäisystä huolimatta. abortti ei tullut kohdallani kysymykseenkään van lasta odotettiin alusta asti innolla. mielelläni olisin tehnyt lapset myöhemmin (kuopus syntyi vajaa 2v myöhemmin eikä siis ollut vahinko) mutta näin kävi. lapsia en ole koskaan katunut mutta voin myöntää kaivanneeni ajoittain sitä "vapaata nuoruutta". Uskon etten ole ainoa, toiset eivät vaan uskalla sitä myöntää.

Ei olisi ollenkaan vaikeaa myöntää jos kaipaisinkin. Ei siinä ole mielestäni mitään vikaa. Kaipaahan sitä tjotkut keski-ikäisetkin vaikka kuinka myöhään olisi lapset hankkinut.
Ja tilanteesi on sinun tilanne, ei kyse mistään uskalluksesta kiinni ole vaan erilaisista ihmisistä.

 

Luin ketjun huonosti, joten voin olla väärässä, mutta etkö sinä perustellut myöhäistä lastenhankintaa sillä, että voit sitten eläkeläisenä matkustella, kun et ajatellut silloinkaan lapsenlapsia hoitaa (joita siis ei "luojan kiitos" siunaannu vielä nelikymppisenä, koska teit lapset myöhään?). Eli eikö sinulla täten silloin nelikymppisenä ole juuri ne pikkulapset riesana?

En perustellut "myöhäistä lastenhankintaani" sillä, että voin eläkeläisenä matkustella, luoja varjele! Minähän nimenomaan matkustelin nuorempana, ennen lapsia! Sanoin vain sen, että jos olisin mummoutunut nelikymppisenä, niin ei mulla olis kyllä niille lapsenlapsille nyt aikaa kuten on omille lapsille, kun voin hoitovapaalla heidän kanssaan olla. Työelämässä kun olen.

Ja matkustellaan me nytkin, perheenä, mutta ei se nyt ihan samanlaista reissaamista ole kuin tuossa taannoin... Enkä odota mummoutumista yhtään, kun voin nauttia nyt pienten lasten seurasta. Jos omat lapset olis tässä vaiheessa jo lähes aikuisia, niin silloin varmaan olis ihan kivakin jos tulis lapsenlapsia. Mutta aiomme me silti joskus eläkeläisenä viettää talvet etelässä, oli niitä lapsenlapsia eli ei

 

[QUOTE="jaahas";27859004]Ei olisi ollenkaan vaikeaa myöntää jos kaipaisinkin. Ei siinä ole mielestäni mitään vikaa. Kaipaahan sitä tjotkut keski-ikäisetkin vaikka kuinka myöhään olisi lapset hankkinut.
Ja tilanteesi on sinun tilanne, ei kyse mistään uskalluksesta kiinni ole vaan erilaisista ihmisistä. [/QUOTE]

Tarkoitinkin tuolla uskalluksella sitä, kun en ole koskaan kuullut/lukenut että kukaan muu olisi myöntänyt kaipaavansa sitä nuoruuttaan. Aina huudetaan vaan kilpaa että "minä en oo katunut mitään enkä ole menettänyt mitään! !"

 

Tämä on hauska keskustelu, joskin ihminen on aina jotenkin taipuvainen ajattelemaan, että tehdyt ratkaisut ovat parhaita. Onneksi näin, olis kamalaa olla nuori äiti katumassa lapsiaan tai 3kymppinen mamma katumassa elettyä nuoruutta.

Omalla kohdallani elin "aikuisvaiheen" 19-23-vuotiaana. Koska olin muuttanut kotoa jo 16-vuotiaana ja käynyt baareissakin siitä lähtien ajattelin, etten kaipaa enää biletystä. Sitten elämä heitti kuperkeikan.

Mutta pakko sanoa, että vikat opiskeluvuodet sekä ekat työvuodet sinkkuna ovat kyllä kaikkein muistorikkainta aikaa. Rahaa oli sen verran, että saattoi tehdä melkein mitä vaan. Matkustelin monta kertaa vuodessa, tutustuin ihmisiin, hengailin, fiilistelin ja elin kai monen mielestä aika vastuuttomasti, vain itseäni ajatellen.

Mutta jos olisin jäänyt tuohon aiempaan elämään, en tietäisi jälkimmäisestä mitään enkä sitä osaisi kaivatakaan.

Kun elin "aikuisvaihetta", säälin 30-vuotiaita ikisinkkuja, mielestäni heidän elämä oli tyhjää. Kun elin "nuoruuttani" säälin vaunuja työntäviä äitejä, mielestäni heidän elämänsä oli tyhjää.

 

Nuoruuden, erityisesti iän +-20 - 29 vuotta kun järkeäkin alkaa tulla päähän ja on silti nuori ja itsetunto on kasvanut jo roimasti teini-iästä.

Minulla oli ihana nuoruus ja olen ollut onnekas että älysin että perhe on hyvä jatke elämälle kun nuoruuden jutut on käyty läpi. Aika villi olin kolmekymppiseen ja kivaa muistella menneitä ja iloita nykyisestä ja ja ihmetellä miten minustakin tuli äiti

 

Nuoruuden, erityisesti iän +-20 - 29 vuotta kun järkeäkin alkaa tulla päähän ja on silti nuori ja itsetunto on kasvanut jo roimasti teini-iästä.

Minulla oli ihana nuoruus ja olen ollut onnekas että älysin että perhe on hyvä jatke elämälle kun nuoruuden jutut on käyty läpi. Aika villi olin kolmekymppiseen ja kivaa muistella menneitä ja iloita nykyisestä ja ja ihmetellä miten minustakin tuli äiti

Et kai voi puhua kuin omasta puolestasi.
Hassua miten jotkut ajattelevatkin kaiken niin kuin oma tie olisi ollut se oikea ja "älytty" juttu.

Aivan kuin muut olisivat olleet jotenkin onnettomampia kun eivät älynneet lykätä lapsen saamisia. Kyllä, järjetön keskustelu täynnä omahyväisiä äitejä. Onneksi osa edes ymmärtää erot ihmisten välillä. Aivotoimintaa on vielä näkyvissä.

 

Nuoruuden, erityisesti iän +-20 - 29 vuotta kun järkeäkin alkaa tulla päähän ja on silti nuori ja itsetunto on kasvanut jo roimasti teini-iästä.

Minulla oli ihana nuoruus ja olen ollut onnekas että älysin että perhe on hyvä jatke elämälle kun nuoruuden jutut on käyty läpi. Aika villi olin kolmekymppiseen ja kivaa muistella menneitä ja iloita nykyisestä ja ja ihmetellä miten minustakin tuli äiti

Minulla itsetuntoon tuli suuri harppaus siinä 18-19 vuotiaana. Järkeä oli päässä ja näin jälkiviisaanakin voin todeta, että näin oli. Onneksi älysin tehdä lapset nuorena aikuisena, 22 vuotiaana.

 

[QUOTE="huh huh";27859322]Et kai voi puhua kuin omasta puolestasi.
Hassua miten jotkut ajattelevatkin kaiken niin kuin oma tie olisi ollut se oikea ja "älytty" juttu.

Aivan kuin muut olisivat olleet jotenkin onnettomampia kun eivät älynneet lykätä lapsen saamisia. Kyllä, järjetön keskustelu täynnä omahyväisiä äitejä. Onneksi osa edes ymmärtää erot ihmisten välillä. Aivotoimintaa on vielä näkyvissä.[/QUOTE]

Ja hassua, että joitakuita ärsyttää noin paljon, kun joku on löytänyt sen itselleen sopivan jutun. Kun se eroaa omasta jutusta.

Mun mielestä mitään omahyväistä ei ollut tuon kertomuksessa, jolle tämän kommenttisi heitit. Ihan reilustihan tuo kertoi, miksi päätyi ratkaisuunsa ja miksi on siihen tyytyväinen.

Mikä sulla on hätänä? Miksi koit sen jotenkin loukkauksena toisin valinneita kohtaan?