Tämä on hauska keskustelu, joskin ihminen on aina jotenkin taipuvainen ajattelemaan, että tehdyt ratkaisut ovat parhaita. Onneksi näin, olis kamalaa olla nuori äiti katumassa lapsiaan tai 3kymppinen mamma katumassa elettyä nuoruutta.
Omalla kohdallani elin "aikuisvaiheen" 19-23-vuotiaana. Koska olin muuttanut kotoa jo 16-vuotiaana ja käynyt baareissakin siitä lähtien ajattelin, etten kaipaa enää biletystä. Sitten elämä heitti kuperkeikan.
Mutta pakko sanoa, että vikat opiskeluvuodet sekä ekat työvuodet sinkkuna ovat kyllä kaikkein muistorikkainta aikaa. Rahaa oli sen verran, että saattoi tehdä melkein mitä vaan. Matkustelin monta kertaa vuodessa, tutustuin ihmisiin, hengailin, fiilistelin ja elin kai monen mielestä aika vastuuttomasti, vain itseäni ajatellen.
Mutta jos olisin jäänyt tuohon aiempaan elämään, en tietäisi jälkimmäisestä mitään enkä sitä osaisi kaivatakaan.
Kun elin "aikuisvaihetta", säälin 30-vuotiaita ikisinkkuja, mielestäni heidän elämä oli tyhjää. Kun elin "nuoruuttani" säälin vaunuja työntäviä äitejä, mielestäni heidän elämänsä oli tyhjää.