T
todella uupunut
Vieras
Olen jo ihan loppu, jäin yh:ksi n. 4kk sitten. Vauva syntyi ja olen kolmen pienen lapsen kanssa taplaillut arkea. Ero on ottanut henkisesti koville, vaikka yhteiselomme olikin yhtä tappelua.
Nyt kun olen lasten kanssa joutunut olemaan keskenään, on pinnani todella lyhentynyt. Olen alkanut käsittelemään kahta vanhinta todella kova kouraisesti suuttuessani heille. Ja suutun monta kertaa päivässä.
Vauvasta osaan nauttia, näistä kahdesta isommasta en enää niinkään usein. Päivittäin koen myös itsetuohoisia ajatuksia.
Lääkäri kertoi aiemmin (oireeni eivät olleet vielä näin pahoja tai ne oli erinlaisia silloin), että voin aloittaa lääkityksen, mutta sitten en voisi imettää. Silloin kieltäydyin siitä, koska koin, että masennun entisestään jos joudun imetyksen lopettamaan. Ja toisaalta en tiedä, olenko edes masentunut - hiton stressaantunut kylläkin.
Apua saan lastenhoitoon kaksi kertaa viikossa. Myös lasten isä tapaa lapsiaan säännöllisesti, mutta usein niin, että hän on täällä meidän luona (jotta voi hoitaa myös vauvaa).
Pelkään vaan,että tilanne jossain vaiheessa menee niin pahaksi, että lapselleni tulee jotain fyysisiäkin jälkiä käsittelystäni. Ja toki olen todella surullinen myös siitä, mitä tämä heille henkisestikkin aiheuttaa. En edes tiedä, tohdinko lääkärillekkään puhua oireistani, jos hän ilmoittaakin lastensuojeluun ja minulta viedään sit lapset pois. Sitä en kestäisi vaikken kestä tätäkään.....
Nyt kun olen lasten kanssa joutunut olemaan keskenään, on pinnani todella lyhentynyt. Olen alkanut käsittelemään kahta vanhinta todella kova kouraisesti suuttuessani heille. Ja suutun monta kertaa päivässä.
Vauvasta osaan nauttia, näistä kahdesta isommasta en enää niinkään usein. Päivittäin koen myös itsetuohoisia ajatuksia.
Lääkäri kertoi aiemmin (oireeni eivät olleet vielä näin pahoja tai ne oli erinlaisia silloin), että voin aloittaa lääkityksen, mutta sitten en voisi imettää. Silloin kieltäydyin siitä, koska koin, että masennun entisestään jos joudun imetyksen lopettamaan. Ja toisaalta en tiedä, olenko edes masentunut - hiton stressaantunut kylläkin.
Apua saan lastenhoitoon kaksi kertaa viikossa. Myös lasten isä tapaa lapsiaan säännöllisesti, mutta usein niin, että hän on täällä meidän luona (jotta voi hoitaa myös vauvaa).
Pelkään vaan,että tilanne jossain vaiheessa menee niin pahaksi, että lapselleni tulee jotain fyysisiäkin jälkiä käsittelystäni. Ja toki olen todella surullinen myös siitä, mitä tämä heille henkisestikkin aiheuttaa. En edes tiedä, tohdinko lääkärillekkään puhua oireistani, jos hän ilmoittaakin lastensuojeluun ja minulta viedään sit lapset pois. Sitä en kestäisi vaikken kestä tätäkään.....
Kyllä vauva paremmin voi jos saa korviketta ja äiti on paremmalla tuulella.