Mies järkytti lasta (ja minua)

  • Viestiketjun aloittaja "Hämmentynyt"
  • Ensimmäinen viesti
Hirveä äiti
"Eikö tuota olisi voinut tehdä jossain pojalta näkymättömissä, eikä esitellä moista toimitusta. Nyt poika on kysellyt että onko ihmisissäkin suolia sisällä! Todella kiva keskusteluaihe ja en tiedä millaisia traumoja moinen pieneen lapseen jättää... :("

Mun nuoremman pojan lempikirja 2-3 vuotiaana oli Luusto-kirja. Siellä oli eläimen ja myös ihmisen luiden kuvia. Ja poika oppi tunnistamaan mm. lantion ja tiesi että vauvat syntyy sitä kautta. Ilmoitti ylpeänä kyläpaikassa: "Minäpä se olenki syntynyt sieltä pimpin kautta!"

Olen outo ja huono äiti, koska minusta on yhtä mielenkiintoista tutkia asioita, kuin lapsistakin. Kun kääntää kiven, sen alla on vaikka mitä jänniä ötököitä. Ja ihmisen sisällä on vaikka mitä mielenkiintoista. Voin kyllä keskustella lapsesi kanssa suolista, jos sinä et pysty. 6vee on sitä paitsi jo iso ja ymmärtää paljon, ei mikään vauva. Omat poikani ovat jo murkkuikäisiä. Meillä on upeita keskusteluja. Mulla onkin tosi fiksut lapset ja opettajat on usein ihmetelleet lasteni yleistiedon laajuutta.

Itse olisin hoitanut kalan perkuun niin että olisimme tutkineet kirjan kanssa kaikki elimet ja opetelleet tunnistamaan ne.
 
"Unikko"
Itse olen nähnyt 6 v. Miten eläimiä teurastettiin mm. Nauta, lammas, kana, kalkkuna yms.. Ei tehnyt ollenkaan pahaa. Eikä minulle jäänyt mitään traumoja :) Olen hoitaja tällä hetkellä.. Enkä pelkää tai pyörry mistään tilanteesta :) Kasvattaa lasta :) Sinun poijasta voisi vaikka isona tulla Kirurgi.
 
Meripeikko
Hämmentyneen kommentti oli uskomattoman NAIVI. Minä olen kalastanut 6 vuotiaasta saakka ja tappanut, perannut, ja nauttinu koko hommasta. Maailman luonnnollisin asia metästys ja kalastus.
Millainen ihminen nauttii tappamisesta?! Elämää tulisi vaalia ja kunnioittaa. Jotakin täytyy olla vialla sellaisessa ihmisessä, joka nauttii elämän tuhoamisesta.
 
huhhuh..
Minä olen ihan vaippa ikäsestä asti ollut navetassa ja nähnyt pienenä kun lehmä tekee vasikan maailmaan. Ollut auttamassakin. Nähnytlehmän tappamisia jne. Kyllähän meille lapsena sanottiin, että ei saa tulla nyt navettaan. Mutta kuitenkin salaa mentiin :D eikä mitään traumoja oo jääny. Jos ei 6 vuotias kestä kalan perkaamista, niin on kyllä taidettu lapsi kasvattaa lasikaapissa?
 
lucifer
Millainen ihminen nauttii tappamisesta?! Elämää tulisi vaalia ja kunnioittaa. Jotakin täytyy olla vialla sellaisessa ihmisessä, joka nauttii elämän tuhoamisesta.
Joopasen joo ja naapurin kustaavin pallit.... jos lähtis vaalimaan tota tappamisviettiä ja veis muksut ongelle, illalla ajateltiin käydä vetäsemässä uistinta jossa järvellä. Sais vaikka muksuille raumoja....
 
kfkfkf
meillä myös lapsilla iso pino merkurius tietokirjoja, joissa myös ihmisen anatomiasta tietoa. Sit on niitä olipa kerran ihminen, elämä jne dvd:itä.

Mitähän se aapee kuvittelee, että minkä ikäisille tuollaiset dvd:t on suunniteltu?? Kyllä ne nimenomaan on pienemmille lapsille. Kerrotaan, että miten se ihmisen elimistö toimii ja mitä kaikkea sieltä löytyy. Se on ihan NORMAALIA kertoa jo tuonikäiselle suolista, verestä jne. 15-vuotiaanako ajattelit kertoa lapselle, että miten se ruoka tulee pöytään? Kalastus on normaalimpaa, kuin esim metsästys. Ihan aina on lasten nähden kaloja perkailtu. Jotain hirven leikkelyä saattaisin pitää inhottavana pienemmälle lapselle, mutta KALASTA kyse nyt
 
"siili"
Ei juma! Miten ikinä voit olla noin juntti, ootko käynyt ikinä kaupungin rajojen ulkopuolella tai edes metsässä?! Alunperin ihmiset on metsästäny kaiken ruokansa itse ilman mitään traumaattisia kokemuksia.
Itsekkin muistan peranneeni monta kalaa ennen 6 vuoden ikää. Ei se ole mikään iso juttu! Sinä se juntti tässä tapauksessa olet eikä se sinun miehesi! Terveisin Helsinkiläinen juntti!
 
"Seppä"
No voi hellanlettas.. nyt on taas kukkahattutädit vauhdissa. Poikani kanssa käydään metällä ja TAPETAAN syötäväksi tuleva riistaeläin ampumalla, eikä se ole 5 vuotiaan pojan mielestä mitenkään epänormaalia, enemmänkin murehtii sitä, saako hän koskaan metsästää pyssyllä, kun on ''nuita tyhmiä dorkia jotka on heilunu pyssyjen kanssa koulussa''.
 
Realisti.
Olis ehkä kannattanut opettaa ajoissa lapselle edes jotain todellista elämästä.Nakit ei ole nakkeja ennenkuin ne tehdään sellaisiksi.Evoluutiossa on ainoastaan yksi superpetolaji, ihminen.Sille kelpaa niin kasvit kuin elukat ja hyönteisetkin. Se käyttää ravinnokseen mitä vaan ja on jopa kannibaali jos tarve tulee. Ja niinhän ne lapset kehittyy,ruvetaan kyselemään kaikesta ja kaikkea.Sehän on sitä oppimista ja tehokkaimmillaan toimii jos toinen on itse kiinnostunut jostain! Selitä mutsi/faija selitä.Kerro totuus.Opeta lapsellesi kaikki mitä ehdit ja osaat.Pärjäävät paremmin tulevassa koitoksessa.Elämässä.
 
"2 pojan äiti"
Pitää sanoo ku mainoksessa, ett "et oo tosissas.." Missä ämpärissä sinut on kasvatettu, jos järkytyt kalan perkuusta hyvä nainen. Kautta aikojen on kaloja kalastettu, perattu ja syöty. Siinä ei oo mitään kauhisteltavaa. Lapsennekin oppii jalon taidon isältä ja saa mammaki hyvää syötävää. Anna miehesi opettaa pojalleen arvokas taito.
 
capitano
liekö tuo kasvissyöntikään niin ylevän eettistä, johan ne ovat tutkineet miten kasvit monin tavoin aistivat ulkomaailmaa, viestivät keskenään ja jopa muistavat menneitä asioita. ja sitten tulee julma ihminen ja syö kasvipolon ahneesti rouskutellen!! jos ei mitään elävää olentoa halua käyttää ravinnokseen niin parempi vain yrittää elää auringonvalolla :p
 
voileski
Mainitsit osuvasti "En halunnut, että isä näyttää pienelle lapselle kuinka eläimiä tapetaan ja riivitään niiden sisukset pois!". Ongelmaasi on ratkaisu: meidän perheessä ei myöskään siedetä julmaa eläimien tappamista. Nautimme kalaruoan elävänä, suolet sisällä. Ja kun emme tietenkään halua kaloja tappaa, niin imeskelemme niitä tikkarin lailla. Kunnon imaisu kalanlimaa ja muusia päälle. Näin voimme hyvin mielin taas päästää järviemme ja meriemme asukit takaisin vapauteen, ja onkia ne taas uudestaan imeskeltäviksi.
YÄK!!?? Et voi olla tosissasi?? Ette kai anna pienele lapselle limaista kalaa raakana??? Hei haloo??? Siinä on vaikka mitä bakteereita jos sitä kalaa ei keitä tai paista!!! En voi uskoa että tälaisia vanhempia on!!!
 
Naeel
Oletan nyt hetken, ettei aloitus ole vitsi. Leikitään semmoinen ajatusleikki.

Lämmin kannustuspuheenvuoro sinulle, huolestunut äiti! On mitä tervehenkisintä, äidillisintä ja suositeltavinta kasvattaa poikasi noudattamaan ajatusmallia, jossa kaikki on sallittua ja kaikenlaista inhaa tapahtuu - mutt tärkeintä on, ettei sitä ajattele ja että likaisen työn hoitaa joku muu. Kärsimystä sää kritisoida, mutta jos laitetaan matto sen päälle ei siitä tarvitse enää huolehtia. Eläimillä on suolia eikä niitä saa tappaa, mutta jos nyt sovitaan että joku muu vetäisee sen äitilehmän lihoiksi ja pakkaa sen söpöiksi lihapulliksi niin ei sitä sitten tarvitse ajatella. Elämä on ihanaa!

Tällaisia ihmisiähän riittää, ja on hyvä että kannustat poikaasi liittymään samaan leiriin: ihmiskauppa, eläinrääkkäys, köyhyys ja Afrikan nälkäiset lapset ovat toki kamalia asioita ja jonkun pitäisi tehdä niille jotakin - mutta ei me nyt ajatella näitä tosiasioita, kun tulee silleen paha mieli. Laitetaan matto siihen päälle ja pumpulia pään ympäri, noin.

(Ja ei, en nyt sano että onkiminen on eläinrääkkäystä. Moni juttu lihateollisuudessa on vähän niin ja näin, ja kauhistelun sijaan olisikin ehkä ok:mpi puhua noista jutuista muksujenkin kanssa ihan kiihkottomaan sävyyn. Että kyllä, eläin tapetaan ennen syömistä kun ei sitä elävänäkään voi lautaselle laittaa.)
 
"Anneliini"
Kuuleppas Hämmentynyt !
Olet niin erkaantunut luonnosta että voisit mennä viikoksi partioon :)
perusasiat on hyvä oppia lapsesta asti .. ei mee sormi suuhun ...ei tiiä vaikka pojasta tulee kokki !
Miehesi teki ihan oikein !!!
 
"Arska"
no voi ny hellantuuteli.... aattelikko ihan 3-kymppiseks pitää poikaa pumpulissa? anna vähän tissiä sille 6-wee pojalle ni kyllä se siitä rauhottuu.. en meninaa lukemani perusteella usko että sitä on vielä vierotettu!
 
Hirvimetsästäjän tytär
Itse katoin nuorempana, kun isä teurasti kanoja. "Isi näytä miten päätön kana lentää!" hienosti refleksit toimi vielä päättömänäkin. Ei oo tullut traumoja ja itse olin todella ylpeä kun tiesin enemmän anatomiasta kuin toiset samanikäiset. Myös itse pääsin hirveä teurastamaan seitsemän vuoden iässä. Oli hupaisaa puuhaa!
 
Keittiönoita
Oletan nyt hetken, ettei aloitus ole vitsi. Leikitään semmoinen ajatusleikki.

Lämmin kannustuspuheenvuoro sinulle, huolestunut äiti! On mitä tervehenkisintä, äidillisintä ja suositeltavinta kasvattaa poikasi noudattamaan ajatusmallia, jossa kaikki on sallittua ja kaikenlaista inhaa tapahtuu - mutt tärkeintä on, ettei sitä ajattele ja että likaisen työn hoitaa joku muu. Kärsimystä sää kritisoida, mutta jos laitetaan matto sen päälle ei siitä tarvitse enää huolehtia. Eläimillä on suolia eikä niitä saa tappaa, mutta jos nyt sovitaan että joku muu vetäisee sen äitilehmän lihoiksi ja pakkaa sen söpöiksi lihapulliksi niin ei sitä sitten tarvitse ajatella. Elämä on ihanaa!

Tällaisia ihmisiähän riittää, ja on hyvä että kannustat poikaasi liittymään samaan leiriin: ihmiskauppa, eläinrääkkäys, köyhyys ja Afrikan nälkäiset lapset ovat toki kamalia asioita ja jonkun pitäisi tehdä niille jotakin - mutta ei me nyt ajatella näitä tosiasioita, kun tulee silleen paha mieli. Laitetaan matto siihen päälle ja pumpulia pään ympäri, noin.

(Ja ei, en nyt sano että onkiminen on eläinrääkkäystä. Moni juttu lihateollisuudessa on vähän niin ja näin, ja kauhistelun sijaan olisikin ehkä ok:mpi puhua noista jutuista muksujenkin kanssa ihan kiihkottomaan sävyyn. Että kyllä, eläin tapetaan ennen syömistä kun ei sitä elävänäkään voi lautaselle laittaa.)
Nimenomaan näin! Meidän lapsemme päättävät, millä tavoin tuotettua lihaa ja kalaa haluavat aikanaan lautasilleen. Kiihkoilematon, mutta totuudenmukainen tuotantoprosessista kertominen on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin asiasta vaikeneminen.
 

Yhteistyössä