M
miten eteenpäin
Vieras
Mies puhui jo toistamiseen (takana hankala yö kun lapsi herätellyt monesti), että jos hän olisi tiennyt mitä lapsenhoito ja -vastuussa oleminen tarkoittaa, hän ei olisi varmastikaan hankkinut lasta. Että hän ei ehkä isyyteen sopiva. Hän kokee lapsenhoidon usein velvollisuudeksi ja pakoksi, ei nauti siitä. Että ennen lasta (ja yksin ollessa) oli niin vapaata, sai huilata, löhöillä rauhassa telkkarin ääressä eikä tarvinnut sopia kenenkään kanssa tekemisistä ja menemisistä. Loukkaannuin, sanoin ettei hänen ole pakko meidän kanssa olla mikäli siltä tuntuu.. mies loukkaantui taas tästä, sanoi että aina minä otan niin kirjaimellisesti, tietysti hän tahtoo olla kanssamme eikä koskaan jätä meitä, mutta silti ajattelee noin, että jos olisi etukäteen tiennyt millaista lapsen kanssa on..
Minulle jäi tästä todella paha mieli. Tottahan se on, että elämä on muuttunut aivan valtavasti, mutta niin paljon lapsi antaakin, ja hän on ainakin minulle parasta mitä on. Miten voi isä sitten puhua noin? Hänkin rakastaa lasta valtavasti, mutta on kaikessa vähän sellainen, että mennyt sieltä mistä aita on matalin. Nyt joutuukin panostamaan ja olemaan toiselle läsnä, ei voikaan hidastella omaan tyyliinsä loputtomiin jne.. Minua surettaa. Tahtoisin miehen, joka tosissaan haluaa ottaa vastuuta ja panostaa omasta tahdosta, tahtoisi myös lisää lapsia kanssani ja miten sen nyt selittäisin..olisi jotenkin _enemmän_. Haluaisin, että mies olisi aidosti onnellinen minusta ja yhteisestä lapsestamme. Ja kuulemma onkin, mutta silti ajattelee kuten ajattelee. Näiden puheidensa jälkeen taas halaili lasta ja sanoi että olet sinä vaan niin rakas isille.
Onko tällaiset ajatukset tavallisia? Pitäisikö olla huolestunut? Mies sanoo, että kaipaisi enemmän omaa aikaa. Tottahan se on, että työpäivän jälkeen kotona on puuhaa. Minä teen arkisin lähes kaikki kotityöt, mutta odotan kyllä että hän on aktiivinen lapsen suhteen. Syöttää, vaihtaa vaippaa ja kylvettää kuten minäkin..hän taas tahtoisi makoilla sohvalla ja minä saisin juosta taaperon perässä ja taistella syöttämisten kanssa. Harrastuksissa käy pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan.
Minulle jäi tästä todella paha mieli. Tottahan se on, että elämä on muuttunut aivan valtavasti, mutta niin paljon lapsi antaakin, ja hän on ainakin minulle parasta mitä on. Miten voi isä sitten puhua noin? Hänkin rakastaa lasta valtavasti, mutta on kaikessa vähän sellainen, että mennyt sieltä mistä aita on matalin. Nyt joutuukin panostamaan ja olemaan toiselle läsnä, ei voikaan hidastella omaan tyyliinsä loputtomiin jne.. Minua surettaa. Tahtoisin miehen, joka tosissaan haluaa ottaa vastuuta ja panostaa omasta tahdosta, tahtoisi myös lisää lapsia kanssani ja miten sen nyt selittäisin..olisi jotenkin _enemmän_. Haluaisin, että mies olisi aidosti onnellinen minusta ja yhteisestä lapsestamme. Ja kuulemma onkin, mutta silti ajattelee kuten ajattelee. Näiden puheidensa jälkeen taas halaili lasta ja sanoi että olet sinä vaan niin rakas isille.
Onko tällaiset ajatukset tavallisia? Pitäisikö olla huolestunut? Mies sanoo, että kaipaisi enemmän omaa aikaa. Tottahan se on, että työpäivän jälkeen kotona on puuhaa. Minä teen arkisin lähes kaikki kotityöt, mutta odotan kyllä että hän on aktiivinen lapsen suhteen. Syöttää, vaihtaa vaippaa ja kylvettää kuten minäkin..hän taas tahtoisi makoilla sohvalla ja minä saisin juosta taaperon perässä ja taistella syöttämisten kanssa. Harrastuksissa käy pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan.