N
no onpahan taas!
Vieras
Meillä on sinällään ihan rauhallinen arki. Olemme molemmat samanlaisissa töissä, yksi lapsi jne. Joten arki ei itsessään ole mitenkään rasittavaa. Lapsi on pääasiallisesti minun vastuulla, vaikka kaikki yhdessä ollaankin. En sano, että tekisin kaiken, en todellakaan. Mutta mun pitää kuitenkin olla koko ajan kartalla ja ohjeistaa/pyytää. Kaikki alkoi jo alussa, lapsen ensimmäinen vuosi ja pitkälle toistakin oli todella vaikea ja koska mies silloin teki pitkää päivää mä otin vastuun kaikesta. Koska hengenlähtö on ollut lähellä muutaman kerran, ei ollut hirveän helppo "relata" ja vaan "antaa toisen tehdä tyylillään". (kyseessä keskonen ja vaikeat apneat)
No niin, nyt meillä on terve 4v tyttö, jonka kanssa kaikki on kuten muillakin. Voi tehdä asioita niinkuin haluaa ja onhan lapsellakin jo jotain näkemyksiä.
Tietyistä rooleista on hankala päästä eroon, joten kun olen paikalla olen Ikäänkuin tiiminvetäjänä halusin tai en.
Nyt puhuttiin sitten omasta ajasta ja rentoutumisesta. Mies nauttii päiväunista, joten etenkin viikonloppuisin ottaa sitten 2-3h unet. Minä mahdollistan tämän menemällä lapsen kanssa ulos siksi aikaa. Minä taas mieluiten tapaan ystäviäni, mutta se yhtäkkiä onkin eri asia. Eli ei voi verrata, koska nukkuminen on perusoikeus kuten syöminen ja kaverilla kahvittelu taas ei.
Elikkä ku mies ei ole pitkään aikaan käynyt kavereiden kanssa missään, eikä tosin nyt jaksakaan (meillä on sosiaalinen työ, joten ei yleensä tarvitse vapaa-ajalla sosiaalisia tapaamisia), niin se sit ei ole myöskään ok et mä haluan mennä. Vertasin sitä päikkäreihin (joita on 3-4 krt viikossa) hän hermostui. Se kuulemma ei ole sama asia. Minusta on. Yhtälailla hän on poissa nukkuessaan, kuin minä siellä kahvilla/lenkillä.
No niin, nyt meillä on terve 4v tyttö, jonka kanssa kaikki on kuten muillakin. Voi tehdä asioita niinkuin haluaa ja onhan lapsellakin jo jotain näkemyksiä.
Nyt puhuttiin sitten omasta ajasta ja rentoutumisesta. Mies nauttii päiväunista, joten etenkin viikonloppuisin ottaa sitten 2-3h unet. Minä mahdollistan tämän menemällä lapsen kanssa ulos siksi aikaa. Minä taas mieluiten tapaan ystäviäni, mutta se yhtäkkiä onkin eri asia. Eli ei voi verrata, koska nukkuminen on perusoikeus kuten syöminen ja kaverilla kahvittelu taas ei.
Elikkä ku mies ei ole pitkään aikaan käynyt kavereiden kanssa missään, eikä tosin nyt jaksakaan (meillä on sosiaalinen työ, joten ei yleensä tarvitse vapaa-ajalla sosiaalisia tapaamisia), niin se sit ei ole myöskään ok et mä haluan mennä. Vertasin sitä päikkäreihin (joita on 3-4 krt viikossa) hän hermostui. Se kuulemma ei ole sama asia. Minusta on. Yhtälailla hän on poissa nukkuessaan, kuin minä siellä kahvilla/lenkillä.