Äidin omasta ajasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Mitenkös muilla, osaatteko ottaa omaa aikaa? Onko perheessänne (miehellenne) itsestään selvää, että myös äiti saa harrastaa, olla väsynyt ja nukkua joskus omassa tahdissaan (ilman iltanukutuksia, yö- ja aamuherätyksiä)?

Meillä homma ei oikein toimi. Itse olen liian vastuuntuntoinen ja kiltti, yleensä joustan muiden tarpeiden edessä. Olen tässä havahtunut, etten neljään vuoteen ole juurikaan tehnyt mitään mukavaa itsekseni.

Miksikö? On kaksi pientä lasta, mulla ei ole ollut viime aikoina rahaa (kht:lla), mies reissaa työn puolesta paljon, paikkakunnalla ei ole tukiverkostoa, mies osaa samaistua tilanteeseeni lähinnä puheen, ei toiminnan tasolla...

Irtiottoni kotoa rajoittuvat opiskeluun ja keikkatöihin. Kyllähän opiskelu ja työ jonkinlaisina henkireikinä palvelevat, mutta eihän nekään mitään varsinaista rentoutusta ole.

Kauanko te muut olette jaksaneet selväjärkisinä ilman omaa kivaa?
 
Mulla on omaa aikaa duunissa =D
Periaatteessa kolme duunia, joista 2 on "harrastus" josta tulee rahaa...
Mutta kotona en saa olla yksin ikinä, se harmittaa välillä =/
 
Meillä homma toimii nykyään ihan mukavasti. Kun perheessä oli vauva ja taapero, oli mun oma aika kortilla (tuolloin mies opiskeli & teki kahta duunia), mutta ei se silloin edes haitannut. Nyt, kun kuopuskin on jo 4 v, saan omaa aikaa vaikka kuinka.

Miehen vuorotyön vuoksi se, joka nousee esim. viikonloppuaamuisin laittamaan lapsille dvd:n ja sanomaan että "olkaa sit hiljaa kun me nukutaan vielä " olen minä. Mutta molemmat saadaan siis nukkua ihan tarpeeksi :)
 
Kyllä osaan ottaa omaa aikaa, eikä ole ollut meillä ongelma. Oikeastaan milloin tahansa voin lähteä kaupungille tai omiin juttuihini (useimmiten kyllä mieluiten menen pitkäkseni hyvän kirjan kanssa kuin lähden mihinkään, mutta sekin toki käy). Mies sanoo, että mene vaan. Ollaan oltu lapsen kanssa ihan vauvasta asti molemmat tasavertaisesti.
 
Meil on molemmilla paljon univelkaa, ja kauhee kiire koko ajan. Ei kummallakaan ole omaa aikaa muuta kuin jotain puolipakollisia menoja. Ei aika ja rahat riitä meidän perheessä omiin harrastuksiin, mutta onneksi me tykätään olla lasten kanssa ja on rentouttavaa harrastaa niiden kanssa esim uimahallissa, hiihtoladuilla, ruokaa laittaen yms.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Non compos mentis:
Eikö se mies sitten kustanna sulle mitään kivaa?

Kustantaa se, satunnaisesti, mutta olen huono pyytämään. Oma-aloitteisesti ei yleensä tarjoa. Kuntokeskuksen jäsenyyden keskeytin, kun ei suostunut maksamaan kuukausimaksua ja mulla itsellä ei ollut varaa. Samoin kaikki omat lehdet olen perunut.

Kaksi yhteistä reissua on kyllä maksanut. Ja antanut rahaa sen muutaman kerran, kun olen käynyt kavereiden kanssa ulkona syömässä.

Mä oon varmaan sitä tyyppiä, jolla täytyisi saada seistä omilla jaloillaan joka tilanteessa. Jos ei ole itsellä varaa, sitten ollaan ilman kivaa.

Nyt vaan taitaa olla se raja vastassa, että tämä mamma huutaa jotta eguja pöytään ja omaa aikaa, nyt laitetaan elämä risaseksi!

Onkohan naisten perisynti kiskoa se helevatan marttyyrikruunu pipoakin syvemmälle?
 

Yhteistyössä