Marrasvauvat 2007 HELMIKUU´08

Hankinnoista:
Vaunuina meillä brio happyt ja ne oli tossa vähän aikaa niin, että heittoaisa ei osunut kohalleen muuta kun toiseensuuntaan. No mä jo tossa kuittia etin, että meen vaihtaan... no ajattelin vielä kerran, että laitan ne kokoon ja kokeilen jospa vika väistyis, no kun laitoin kokoon niin jostakin raosta lens sellanen muovin pala ja kas kas, sen jälkeen taas osu molempiin suuntiin aisakin :LOL:
Hyvä etten liikkeeseen vienyt, ois saanut siellä naureskella mulle.
Ja oon siis tosi tyytyväinen vaunuihin, mahtuu hissiin, joka on kolmelle ihmiseelle liian pieni. ja pehmeä kantokoppa oli myös meiän juttu.
TUrvaistuimena on recaro ja siihen isofix. Tosi hyvä ja turvallisen olonen. Painaa vaan tosi paljon ton jätkän kanssa, että ei kauheesti viitti kanneskella. No eipä oo tarttenutkaan.
Sitterinä joku Emma. ja ajaa asiansta. Lelukaari tosin vois olla kiva.. vaikka taitaa tuo lattia nykyään olla mukavampi paikka Jarkolle harjotella taitojaan.
Itkuhälytin on ollut ahkeraan kaytössä ja oikeestaan turhia hankintoja ei ole. Aika maltillisesti osteltiin...

Meillä kanssa tänään veteli poika aamupäivllä sisällä n. 45 min unia ja sitten yhen aikaan laitoin kaverin parvekkeelle jonne nukahti, ni puol tuntia ja sai alkaa ravata hyssyttelemässsä. lopulta otin sisälle ja ihmettelin mikä on?? No sitten hetki pällisteltiin ja lopulta tarjosin tissiä, minkä veti tyhjäksi siis tunti edellisestä tissistä (normaalisti riittää yksi tissi) :D No nyt vein taas parvekkeelle, niin siellä se ainakin vielä koisii...

Saa nähdä koska sitä tulee kipeäksi tai uudelleen saa rintatulehuksen, kun tuolla parvekkeella hengailee. aina kun ei muista ottaa lämmikettä mukaan. :/

Mä oon muuten muutaman kerran yrittänyt nukuttaa tuutulaululla ja sylissä heijaamalla, mutta eipä tule mitään. Jarkko on yhtä hymyä ja ulisee välillä laulun mukana... Että näin osallistuva poika :heart:
No ehkä se vanhempana sitten toimisi paremmin.

Caralle paranemisia!

niin ja rokotukset otetaan, rotaa mietitään vielä..

Enni ja Jarkko

p.s. yritin Jaken kuvaa profiiliin, mutta eipä onnistu ei

:kieh:
 
Moron.

2-kuukautisneuvolassa käyty. :) Painoa oli kertynyt 5680 g ja pituutta 59 cm. Paino on noussut käyrillä roimasti sitten viimekäynnin. Mikä on hyvä, sillä viimekäynnillä mentiin aika reilusti keskiarvon alapuolella. Ja pitkä tyttö on kuulemma, kokoajan mennyt käyrien yläreunassa. :) Oisko tytsy pituudessa tulossa äiskänpuoleiseen sukuun. Miehen suku kun on melko lyhyenlaista. Meidän suku taas tosi pitkiä, itse olen perheen nysä, "vaan" päälle 170 cm pitkä. Mies onkin sitten taas niiden suvun "pitkiä ihmisiä", sentin mua pidempi. :D Mutta joo, ehtiihän nuo mitat liikkua vielä suuntaan jos toiseenkin... ;)

Rota-rokotekin saatiin ja toistaiseksi ei ainakaan minkäänlaisia oireiluja ole tullut. Alisa oli kyllä muutenkin tosi seurallisella tuulella neuvolatädille. :)

Täytynee tulla paremmalla ajalla vielä kommentoimaan muita juttuja. Tämä viikko tuntuu olevan melkosta haipakkaa. Huomisiltana suunnataan tytön kanssa mun vanhempien luokse viikonlopuksi. Josko sitten ehtisi vähän rauhoittumaankin. :)

mussu & alisa, tasan 2 kk :heart:
 
Heipat meiltäkin välillä :wave:
Mukavasti sujuu arki vaikkakin väsymys edelleen aika suuri..ylläri :ashamed:
Vauva nukkuu joka pvä noin 3 h päikkärit partsilla eli miullakin olisi hyvää aikaa vaikka päikyille mutta harvoin sitä malttaa...sitten illat menee ihan silmät ristissä.

Meidän neiti sai nimekseen tammikuun alussa Petra , joten jos Sanna päivittelee listaa niin voitko lisätä meidät ?

Imetän edelleen ja parina iltana viikossa annan Nannia jos kiukku jatkuu syönnin jälkeenkin. Ja meillä on disflatyl-tipat käytössä ja uskon että auttavat masuvaivoihin..ainakin pieruja tulee enemmän nyt tippojen kanssa. Isi ei usko aineen vaikuttavan itkuihin eli vaivoihin tai jotain ???

Rintaraivarit tosi tuttu juttu meidän arjessa ja kun imetän kumilla niin jessus että Petra ehtii huutaa ennekun maitoa suussa...koitan hullunlailla puristaa muutaman tipan suuhun jotta ymmärtää syödä. Toisinaan menny itellä hermo kun toinen vaan huutaa ja oon antanu pullosta (josta siis heti tulee maitoa)..en tiä johtuuko raivoominen siitä et on saanu pullosta eli tajuu et on keino saada nopeesti vai mistä ??

Jälkitarkastus takana ja paikat palautunut ihan hyvin. Sain Cerazette reseptin, pitää varmaan alottaa ne.
Te jotkut hesalaiset olette vaunuilleet yhdessä, mahtaako espoosta olla ketään? vaunuiluseura olisi kiva :D

 
Hankinnoista on ollut puhetta ja mä olen ollut tosi tyytyväinen noihin brion vaunuihin. Vaikka ovat siis 2000-vuoden mallia,mutta tosi käytännölliset ja kevyet työntää. Kauheesti ei hankintoja kyllä tehty joten ei oikein turhaakaan ole nurkissa pyörimässä. Sitteriä meillä ei ole,koska sen käyttöikä on niin lyhyt. Kaukalo ajaa meillä sitterin virkaa. Pianhan noi naperot on jo syöttötuoli-ikäisiä joten siinä vaiheessa viimestään sitteri turha.

Eiks tänään tule koko maassa se Sannan tv-ensi-ilta?? :D Pitääpäs muistaa katsoa uutiset.

Petrus on nukkunut kohta jo 3h. Kävin jo vaunulenkilläkin sen kanssa,mutta aina vaan unet jatkuu =) Ja pian pitäs tota keskimmäistä viedä jumppaan ja Petrus on otettava mukaan kun ukko viä töis ja ja ja...kuinkahan mä nyt teen kun Petrus vielä nukkuu ja jumppa alkaa klo 17. Niin että nälkäinenhän toi jätkänpätkä kuiteskin on kun herää :whistle:

Mutta nyt täytyy kiitää :wave:

LilliM+Petrus
 
Hankinnoista: meillä on emmaljungan 2001 vuoden vaunut, jotka ostettiin käytettynä. Oon ollut tosi tyytyväinen. Sitterikin ostettiin käytettynä ja on ollut hyvä, mutta me ei vaan oo käytetty sitä kuin kymmenkunta kertaa. Tais olla turha siis meille. Turvakaukalo on gracon ja se on pikkuisen ahdas talvivaatteissa, mutta muuten ajaa asiansa. Se saatiin serkulta. Itkuhälyttimet on ollut ihan ehdoton juttu. Oon saanut touhuilla tallilla ja navetalla kun itkuhälytin on mukana. Pikkukrääsästä kaikki rasvat, maidonkerääjä ja rintakumit jäi käyttämättä. Ehkä niiden hankinnassa olis voinut olla nuukempi. Lisäksi oon ollut kiitollinen ystäville siitä hillittömästä vaatemäärästä mitä saatiin, koska pyykkiä ei ole tarvinnut pestä kuin kerran viikkoon ja silloin on saanutkin koneen täyteen vauvan vaatteita.

viikuna ja emppu
 
Dodii, se oli 3kk neuvola tänään ja samalla oli pojankin 4wee neuvola, mainitsin tuolla aiemmin et tyty ois ollu päälle 7 kiloo 2½kk iässä, se oli väärin muistettu, tyty oli silloin 6730g, mistä lie tullut päähän se päälle 7 kiloa :whistle:
Mut siis nyt oltiin 7350g ja 62,8cm pitkä, py 40,5cm...
pojan kanssa menee samoja ratoja pituus ja py, mut painoo on päälle kilo enemmän, on se poika tosiaan ollu aikas hoikka pienenpänä ja niin on edelleen :heart:
Saatiin eka rokotuskin ja sehän meitä harmitti ja ilmeisesti vierasti neukkutätiä niin siitäkin tuli todella lohduton itku joka ei meinannut millään loppua...saattohan porukka odotushuoneessa kuunnella et mitä ne sille lapselle tekee :whistle:

teillä muilla joilla on/on ollut 4 vuotiaita niin minkäs kokosia ovat olleet?meidän poika oli 17kg ja 100,5cm pitkä...py oli 51,7cm...

jahas pää tyhjeni joten annan muillekin tilaa ja nautin tästä rauhasta kun sara nukkuu ja luukas on kylvyssä :D

Perfekta ja Sara
 
Menkoista Täällä on kolmannet menkat menossa synnytyksen jälkeen :whistle: Ekat tuli vissiin 5vko synnytyksen jälkeen ja sen jälkeen ne on tullut n.3-4vko välein. Nyt aloitin syömään noita cerazetteja ja menkat jatkuneet jo 1,5vko :kieh: eikä vielä loppua näy, kun vieläkin vuotaa ihan punaista verta. Kyllähän ne sano että epäsäännöllisiksi menee mutta luulin että vaan tulevat millon sattuu, eivätkä kestäis normaalia kauemmin. No jospa ne seuraavat ois inhimillisemmät...
 

Ihan pikapikaa Perfektalle..
Meijän tyttö täyttää huhtikuussa 3v. ja viime neuvolassa mitat oli 101cm ja 20kg..on melkoinen junttura:)

Meillä ei noihin vaunuihin oo hirveesti panostettu, kun ei paljoo tuu niillä kuleksittuu kuitenkaan..Taitaa olla Brion vauvut, yhdistelmät. Käytettyinä ostettiin esikolle ja ovat hyvin välttäneet.
Turvakaukalo ostettiin uutena jo esikolle, ja tässä meijän lasten välissä se oli lainassa miehen siskolla ja sinne menee taas kunhan Minttu kasvaa siitä ulos. He saavat kesäkuussa toisen. Sen kaukalon merkkiä en muista..
Esikolla on uutena ostettu turvaistuin, senkään merkkiä en muista..mut se on semmoinen mistä saa irrotettuu sen selkänojan kunhan kasvaa tarpeeks, eli jää pelkkä koroke.

Juu, eipä nyt muuta..
 
Joo.. itkuhälytin on kyl ihan ehdoton! Sitä ilman olisin varmaan ihan vainoharhanen, joka välistä muka kuulen et nyt se itkee :LOL: Mut en kyl osaa siihenkään täysin luottaa. Jos Emmi on pitkään hiljaa, niin käyn kyl tarkistaa et hälytin varmasti toimii :LOL:

Perfekta Meillä Noralla on 4.v neuvola vasta parin viikon päästä, mut Emmin viime neuvolareissulla Norakin mitattiin, niin oli 105cm ja 16kg.. Pitkä tyttö on, mut esikoinen meillä vetelee ihan omia pituuskäyriään..pitkiä tyttöjä ja äiti on tällanen lyhyt tantta..
:whistle:

Meillä on nyt vasta tullut sitterille käyttöä. Emma merkkinen sitteri täälläkin ja ihan vertansa vetää..ilmankin pärjäis. Uusia hankintoja me ei tehty muuta, kun turvakaukalo, ammeen jalat ja hoitopöytä ja sekin on ihan sellanen simppeli IKEAn hoitopöytä ja halpa sellainen. Isommilla tytöillä meillä ei oo ollut lainkaan hoitopöytiä, niin ajateltiin nyt sit sellasta testata. Eipä tuotakaan tuu paljoo käytettyä..Yleensä lattialla vaipat tulee vaihdettua..

Jos alkais vaik valmistautumaan tähän saunotus puuhaan, jos se mieskin tulis töistä siihen mennässä mua jeesimään...
 
Miten te ette käytä sitteriä? Meille se on ihan ehdoton. Oikeastaan ainut paikka missä Eljas suostuu pitempään oleilemaan, lattialla ei vielä hirveästi viihdy, korkeintaan sillon jos vaippaa vaihdetaan ja saa olla pylly paljaana. Sitteri on aika ehdoton jos haluaa hetkeksi edes kädet vapaaksi ja vaikka kahvit rauhassa juotua. Pienenä Eljas nukkukin siinä pikku päikkäreitä. Mies oli sitten niin ihana että toi meille tänään kaupungista uuden sitterin. Semmosen beigen värisen Emma Deluxe mallin, jossa on lehmä tyyny. Eljaskin oli erittäin tyytyväinen ja nukahti heti ensi kokeilulla siihen, vaikka vanhaan sitteriin ei oo nukahtanut sitten ekan kk jälkeen. Minusta tuo on myös aika ehdoton kun aletaan kinteitä maistelemaan. Kun ei voi vielä syöttätuoliin laittaa ja sylissäkään ei oikein onnistu. Ja minusta tuo turvakaukalo on jotenkin huonon mallinen. Siis tuo Graco. Minusta siinä on tosi jyrkkä tuo kulma, että lapsi joutuu selkä notkolla olemaan. Toivoo ettei lapsen tarttis pitkiä automatkoja siinä olla ja en kyllä enää kotona viiti siinä "istuttaa"
 
oli kyselyä hankinnoista: meillä on ihan ehdottomia hoitopöytä, sitteri, pinnis tietty :D vaunut on esikoisen vanhat on jotain milleniumin vaihteen emmaljungat valkoisilla renkailla ja sitten parvekevaunut on miun vanhat emmaljungat, mahtavassa kunnossa ikäisikseen..ja alaosa on isoveljeni vanha...kaikki rasvatkin on käytettynä ja aukastuna tuolla... parvekkeella en kuitenkaan ole loppujen lopuksi paljoa nukuttanut, mutta sisällä on sitten olleet noi vaunut ja niihin laitan sitten nukkumaan päivällä ja katselemaankin kun en kehtaa koko aikaa sitterissäkään pitää, saa selkää oiottua hyvin noissa vaunuissa, mut itkuhälytin on kyl ihan hyvä ostos niille kerroille jotka tyttö partsilla nukkuu niin ei tartte koko aikaa olla katselemassa sitten et joko on hereillä...samoin jos on enemmän porukkaa ja laitan sitten pinnikseen nukkumaan niin saan makkarin oven kiinni ja hälyttimen päälle niin siinäkin tulee käytettyä tuota. mitäs muuta? vaatteita meilläkin on pilvin pimein et välillä pitää oikein kahtoo et kaikkea tulis käytettyä ainakin kerran...samoin toppavaatteita on paljon, meinasinkin et myyn pois sitten noita vanhoja äitiyspakkauksen kevyttoppiksia joita ostin esikoiselle...

Sitä minä en meinaa ymmärtää et kuka meillä sotkee niin vaatetta et miltei joka päivä on kone pyörimässä , liekkö pikku myy sotkemassa meillä :LOL:

mut nyt taas mentävä :wave:

Perfekta ja Sara
 
Sanle: Niin,meillä ei ole sitteriä. En ole sen kummemmin miettinyt,että miten ollaan pärjätty ilman. Mutta niinkuin aiemmin kirjotin niin kaukalo ajaa meillä sitterin virkaa. Kaukalo on joku -mikä lie merkkinen- ja poika on siinä aika loivassa asennossa eli ei mitenkään liian istuvassa asennossa. Se on meillä toiminut sitterinä ja sitä tulen käyttämään syöttötuolinakin. Niin ja en mä nyt mitenkään pitkiä aikoja siinä Petrusta pidä. Mulla oli keskimmäiselle pojalle uusi sitteri,mutta myin sen joskus :D

Joo elikkä Petrus heräs 16.40 pihalta ja klo17 alkoi pojan jumppa :whistle: Äkkiä vaan tissiä kehiin ja evästä otin pulloon mukaan. Hyvinhän se tunteroinen meni poikaa odotellessa jumpasta. Petrus hörppi vähäsen maitoa ja lopuksi nukahti kaukaloon. =) Eli turhaan taas ressasin :D

Hankinnoista vielä piti sanoa,että mä olen kai aika kummajainen kun meillä ei ole itkuhälyttimiä ollenkaan :whistle: Emme ole omistaneet sellaisia koskaan paitsi lainassa oli hetken ton keskimmäisen pojan aikana. Mutta sitten herpaannuin kun hälyistä kuului jatkuvasti suhinaa vaikka poju siis nukkui. Meillä kuulee kyllä vauvan itkun ilman hälyäkin kun vaunut on takapihalla ikkunan alla. Outoa sakkia olemme :LOL:

Mitä eroa muuten on rotarokotteissa rotarixilla ja rotateqilla?? Meille tulee Rotarix ja se oli paljon kalliimpi kuin Rotaque jonka keverin muksu sai. Lisäksi erona oli se,että rotarix annetaan kaksi kertaa ja rotaque kolme...mutta mitä muuta eroa niillä on?? Huomenna olisi neuvola jossa siis tuo rotarix annetaan!

No niin eipä muuta :wave:

LilliM+Petrus
 
Hankinnoista ollut täällä puhetta.... Meillä Brion yhdistelmät 2000-vuodelta, työkaverilta ostin tälle neidille ja hyvät ovat ja tosi kevyet. Sitteri on ABC Desing ja hyvin toimii- käytettynä ostettu myös ja kaukalo Graco (kait) ostettiin ystävältä. Pinnis ja hoitopöytä oli ennestään veljien jäljiltä- aikanaan nekin käytettynä ostettu- tyytyväisiä kaikkiin ollaan.
olen aikalailla "kirppis-ihminen" eli ostan mieluummin käytetyn kuin uuden- jollain on kuitenkin aina tarjota jotain mitä sinä tarvitset =)
Kierrätys kunniaan :attn: ;)

Ostan kyllä uuttakin, esim viime viikolla juuri uuden kahvinkeittimen ja vedenkeittimen, mutta noissa lastentarvikehankinnoissa suosin kierrätystä kun eivät kuitenkaan ole pitkään yhdellä lapsella käytössä...

Perfekta: meidän keskimmäinen oli 4veenä 112,4cm, 20,6kg ja py 53,4 ja esikoinen 109cm ja 17,3kg, py:ta ei ole mitattu silloin...

Ja joku kysyi vaipoistakin jotain; meillä käytössä Liberon 5-8kg...jonkun halpis-version ostan tähän rinnalle ja jos ei tuu ongelmia niin vaihdetaan pysyvästi =)

Ja Lillimenninkäinen: ette mitään outoa sakkia ole; ei meilläkään ikinä ole ollut itkuhälyttimiä vaikka käyttöä varmasti olisi ollutkin ;)

Öitä |O

Mirnu ja Milla
 
iltoja..

hankinnoista on ollu puhetta; Meillä hoitopöytä on ollu tosi turha,vaipat vaihetaan pesukoneen päällä yleisimmin. Hoitopöytä onki monta vuotta vanha ja ollu muutamal lapsella,mut ihan hyvässä kunnossa. Nyt enemmänki on romukoppana tuolla kaiken tavaran peitossa, ajattelin pois viedä täs jossain vaihees sen kun sais aikaseks.. varmaan miehen perheen mökille :) siellä se olikin säilössä.
Sitteri on meille ollu tosi käytännöllinen, saran saa siihen hyvin istuskelee ja kattelee maailman menoo ja on itellään kädet vapaana. Alkuun pidettiin kaukalos ja vieläkin pidetään jos ollaa jossain kyläs eikä oo sitterii siellä. Kylhän se siinäkin menee mut selkä tietty voi mennä jos pidemmän päällä kauan siinä oleilee.. Sitteris meillä välillä torkahdellaankin ja siin neiti vissiin taitaa tykätä paljon ollakki :)
Vaunut ostettiin käytettynä kaverilta ja ne on ollu ihan hyvät vaik enimmäkseen partsilla onkin..matkarattaat oon ajatellu et hommaan täs sit kevään mittaan.. Pikkutavarasta rasvat on ollu käytös ja rintakumei pari kertaa tarttin. Maidonkerääjä oli taas täysin turha ostos et kaipa se on sillain et joku tarvii sitä mitä joku toinen ei tosiaankaan :O :)
Niin ja Itkuhälytin on ollu meillä käytännöllinen siks kun laittaa partsille nukkuu niin kuulee jos jotain siellä ähisee.. noi on kyl aika vanhat hälyt mut ihan ok kuosis vielä.

Meillä mennään EDELLEEN PIENIMMILLÄ pampersin vaipoilla,oon pari kertaa koittanu yhtä isompaa..mut liian isot on.. ehkä vielä joskus..

Ai niin Meillä nukuttii viime yönä ekan kerran läpi yön. Söi illalla n.200ml (puolet ja puolet maitoo+vellii) ja nukahti joskus vähän ennen 23 ja heräs aamulla puol 9 jälkeen!! Ite heräsin 7 aikaan ja piti käydä kattoo et onks kaikki ok ku eii neiti heräny perus 5-7välissä mut siellä nukku vain.. :) Saa nähä miten nyt menee kun tuolla vielä sitteris on toisella koneella isänsä kanssa.. syötettiin mut ei oikein suostunu nukahtaa vaunuihin ja laitoin sit sitteriin jos siihen.. katotaan

Mut taidan mennä iltapesullle ja jos sit koko perhe pääsis nukkumaan

öitä-

Nita ja sara 28.11
 
Huomenia!

Enpa muistanut tuota sitteriä mainita ollenkaan, se on meillä kyl jokapäiväsessä käytössä, tyttö tykkää istuskella siinä ja saattaa unetkin vetästä.
Meil on semmoinen, en tiiä minkä merkkinen mut ei se mitä pystyy keinuttaa.
Siinä on se kehikko vaan ja sitten pehmustettu kangas päällä ja siinä voi vauva sit hytkyy.

Itkuhälytintä meilläkään ei oo. Ainut paikka missä sitä käytetään, on miun vanhempien luona jos vauva nukkuu yläkerrassa. Esikon vauva-aikaan se oli joskus käytössä, nyt ei olla tarvittu vielä. Ja siis tuo hälytin on siellä vanhempieni luona.

Olipa joillakin pitkiä nelivuotiaita! Mie aattelin et meijän esikko on iso ikäisekseen, mut taitaahan noita olla muitakin isokokoisia.

Ihana tuo esikko, hirvee selitys päällä ja sit kun se keksii uusia sanojakin, kun ei kaikkia oikeita vielä muista :D
Heti aamusta selitti että roskat viedään ulos puiseen roskakaappiin(roskakatos) ja äsken meni hirveellä tohinalla hakemaan kääretorttua..no, eilen paistettiin viimeset joulutortut, liekkö niitä ollut vailla.

No, pitänee mennä laittaa aamupuurot, saa sit jälkkäriks tortun.
M ja tytöt
 
Huomenta!

Mekin ostettiin itkuhälytin vasta kun Nora oli 2.v :LOL: Aikasemmin ei tarvittu, mut ajateltiin et voidaan kesälläkin olla pihalla rauhassa, kun itkuhälytin on olemassa. Nyt sit kun makkarit on yläkerrassa, niin aika kätevä peli on. Vaunut me ostettiin esikoiselle ihan uudet emmaljungat ja todettiin ne huonoiksi ja aika pian sit vaihdettiin matkarattaisiin. Noralle otettiin kaverin vanhat vaunut ja taas uutena sit matkarattaat ja samaa ajateltiin nyt Emmillekkin. Vaunut saatiin Miehen veljeltä ja ostetaan sit paremmat matkarattaat.

Mä löysin Emmille todella sopivat vaipat ja ne oli Pampperssin joku.. violettipaketti kuitenkin ja kun menin niitä ostamaan lisää, ni eihän niitä kaupassa ollut ja jouduin liberoita ostamaan. Nyt sit kovasti odotan et ne loppuis ja saisin käydä taas niitä pamppersseja ostaan. Ne ei meillä falskaa lainkaan. Liberoista 5-8kg on nyt ja Emmin kakat ei kyl sen sisään mahdu.

Meijän eskarilaisella on tänään retki latumajalle koko päiväksi..hmm.. ulkona sataa vettä :whistle: Varmaan tosi hieno hiihtoretkiluvassa, kun viimesetkin lumet suli yönaikana..

Emmi alkaa heräilemään..
 
Huomenia,

Sanle: Mulla kanssa Cerazette nyt käytössä. Ja kuukautiset on nyt kestäneet vähän päälle viikon. :kieh: Ja jotenkin vaikuttaa siltä, että vielä ei ainakaan loppua näy. |O Mun muistaakseen joillekin minipillereistä saattaa tulla tätä pidempään jatkuvaa vuotoa. Että kivakiva. Jos näistä kuukautisista alkaa useamman viikon rupeamia tulemaan, niin vaihdan kyllä merkkiä...

Hankinnoista ollut juttua: Meillä tällähetkellä tiukimpaan käytössä on hoitopöytä, vaunut ja sitteri. Hoitopöytä on semmonen Ikean hyllykkö, johon sai erikseen lisäosana tuommosen hoitopöydän jatko-osan. Aivan loistava on ainakin toistaiseksi ollut. Kun tyttö kasvaa, jää se sitten tytölle hyllyköksi lelujen yms säilytykseen. :)
Vaunut on Knorrin Xoja Activet. Ne on olleet ihan näpsäkät. Ne on yhdistelmävaunut, joissa on pehmeä kantokoppa ja kääntyvät eturenkaat. Koppa on todella lämmin, harvemmin tyttö tarvitsee ulkovaatteiden lisäksi mitään muuta sinne! =) Hirveän leveä tuo koppa ei ole. Hyvin se vielä Alisalle riittää, mutta vähän jännitän tuon leveyden suhteen... Että siinä kohdin ostaessa tuli ehkä pieni arviointivirhe. Toivottavasti kuitenkin vaan maalailen turhia piruja seinille ja riittää hyvin niin pitkään kun pitääkin... :) Muuten ovat kyllä melko toimivat meidän tarpeisiin.
Sitteri on anopin kirpparilöytö. Merkki on ABC Design. Alussa tyttö ei siinä kovinkaan hyvin viihtynyt, mutta nykyisin on ihan ehdoton!
Turvakaukalo on Britaxilta ja autossa on siihen isofix. Todella hyvin on toiminut. Ja kyläpaikoissa tyttö viihtyy siinä muutenkin. :) Tänä viikonloppuna pääsen ensimmäistä kertaa varmaankin kokeilemaan sen toimivuutta turvavöillä, kun liikuskellaan mun vanhempien autolla...
Pinnis olikin sama, missä itsekin olen nukkunut, laitoin sen vaan kesällä uuteen kuosiin. Ollaan viides perhe jota sitä käyttää, joten hyväksi on todettu. :D
Muuten on kaikenmoista pientä. Vaatteita on tässä alussa ollut enemmän kuin tarpeeksi, sukulaiset, kaverit yms kun niitä on tuonut. Tällähetkellä äitiyspakkauksen vaatteet menisi vielä päälle myöskin, mutta kovin vähälle käytölle jää... Leluista muksu ei vielä paljon ymmärrä, mutta leikkikehikko on ainakin ollut kovassa käytössä + äitiyspakkauksen kovakantinen kirja ja helistin. :) Ja kantoliina on ollut ihan hyödyllinen.
Selkeä turha ostos on mobile. Tai ei se turha sinänsä ole, mutta me ei olla saatu sitä kiinni meidän pinnikseen! :kieh: Se kiinnityssysteemi ei vaan oikein toimi siihen!
Meillä myöskin toistaiseksi pärjätty ilman itkuhälytintä.

Nukkuuko kaikilla vauva yöt samassa huoneessa kuin itsekin olette? Meillä on toistaiseksi nukkunut, kun se on vaan tuntunut niin näppärältä. Pinnis on mun puolella sänkyä ja siitä on muutenkin kiva välillä vaan katella tyttöä. :heart: Mutta viimeaikoina tytön uneksiminen on käynyt aikasta äänekkääksi. Mitään masunväänteitä se ei meidän mielestä ole. Tyttö on siis tyytyväisesti täysin unessa, mutta ääntelee todella äänekkäästi (huokailee, ynähtelee ja välillä saattaa huudahdella) ja välistä sätkii vähän. En tiedä kuinka yleistä noin äänekäs ääntely on, mutta tällähetkellä se häiritsee vanhempien unta todella kovin, toissayönä isoltaosin sen takia nukuin n 4 tuntia, viimeyönä edes vähän enemmän! Itse olen järkeillyt, että paljon nähdään unia ja lisäksi kova kasvu on vaan käynnissä. :whistle: Mutta ollaan siis mietitty, että jos siirrettäisiin tytön pinnis hänen tulevaan omaan huoneeseen. Samaa ne neuvolassakin ehdotti, kun ihmettelin tuota yötouhuilua. Tytön huone on ihan meidän makkarin vieressä, joten se ei edes mahdottoman kaukana ole. Varmaan ensiviikolla, kun palailen tytön kanssa viikonlopunvietoista maalta, kokeillaan sitä. Saahan sen pinniksen sitten takaisin meidän makkariin, jos homma ei vielä lähde toimimaan.

Täytyypä alkaa pakkailla tavaroita maalle menoa varten. Tosi kiva päästä välillä pois täältä omista nurkista. :)

mussu & alisa 6.12.

...Tulipa taas tekstiä... :whistle:
 
Hyvää huomenta!

Hankinnoista: Meille on kanssa melkein kaikki hankittu käytettynä tai sitten oon tehny ite, kun tykkään värkkäillä kaikenlaista. (Ja rahaakaan ei liikoja ole) Vaunut ostin huutonetistä kympillä, sellaset vanhan malliset ja verhoilin sitten ne ruskeella sametilla. On toiminu tosi hyvin. Hoitopöytänä toimii pesukone. Sänkynä on sellanen pinnasänky-kehto josta on yksi laita irrotettu ja sen saa sitten lukittua meidän sänkyyn hakasilla. Turvakaukalo on joku britax, käytettynä ostettu ja toiminut ihan hyvin. Kaikkea pikkutavaraa on kertynyt lahjoina liiankin kanssa, mutta kyllähän kaikkia rasvoja yms voi aika pitkäänkin käyttää. Sitteriä ja itkuhälyttimiä ei ole, vaikka joskus niitä kyllä tartteiskin. Täytyy varmaan vielä hommata. Oon just miettiny tota syöttämistä ilman sitteriä. Kyllähän se tietysti sylissä menee mutta... Nyt kun ukkeli on toistaiseksi vaan hengaillu tossa keittiön pöydällä ja olohuoneen lattialla tai sängyssä. Mut kohta kun lähtee liikkeelle niin pöytä on vähän huono....Ja itkuhälyjä tartteis melkein aina kun lähetään johonkin, kun ois mukava nukuttaa ulkona. Kotona niitä ei tarvii, kun ei ole parveketta. Enkä täällä Kalliossa ihan viitsi tonne kadullekkaan jättää nukkumaan :eek:
Hmm. Mitähän vielä..... Pari ehdotonta hankintaa on ollut tuo rintapumppu (Avent, käytettynä sekin), ja tuollainen ison kylpyammeen päälle laitettava ritilä, minkä päälle voi sitten esim. laittaa vauvan ammeen. Ja muutenkin tuossa pienessä tilassa siitä saa lisätyötason ja sen päällä voi vaikka kuivattaa pyykkiä.
Ensimmäinen hankinta minkä tein kun sain tietää, että olen raskaana, niin oli "uusi perheauto". Vaihdoin vm-73 kuplavolkkarin vm-82 Mersuun ja se onkin ollut tosi hyvä. Joulun aikaankin tuli 1500km reissattua ympäri Suomea sukulaisten luona ja hyvin toimi ja pysyi lämpimänä. Vaunutkin mahtuu takakonttiin!

Vaipoista: Meillä on tällähetkellä käytössä öisin ja kodin ulkopuolella daily midi 5-9kg. En oikein mitään vikaa siitä keksi, mutta jotenkin Pampers on ollut paras tähän asti kokeilluista. Kotona sitten kestoillaan muuten, mutta täytyisi paneutua siihen hommaan enemmän kun ne itse tekemäni vaipat ei oikein pidä. Onkohan joku täällä onnistunut tekemään itse hyviä kestoja? Ja miten?

No jokohan jatkais taas niitä ristiäisjärjestelyjä :)

Tiitu ja ukkeli 8.12.
 
Hankinnoista: Hoitopöytähän päätettiin alusta asti olla ottamatta. Meillä vaipat vaihdetaan sängyssä, sohvalla, lattialla. On meillä tosin kaverilta saatu alusta, mikä vähän helpottaa kakkavaipan vaihtamista =) Vaunut on -06 Jovit, nekin saatiin ja erittäin hyvin on asiansa ajaneet vähän huonommillakin keleillä ja huonommilla teillä. Parvekkeella on homehtumassa Dorjan Novelit, mitkä tosin yritetään viedä äidille varavaunuiksi. Ne me alunperin ostettiinkin vauvalle, mutta noi Jovit osoittautuivat kivemmiksi koonkin puolesta.
Sitteriä ei pitänyt ostaa, mutta sekin saatiin =) Ja onneksi saatiin! Eihän toi jätkä viihdy enää selällään makaamassa, kun ei näe silloin mitään.
Gracon turvakaukalo + jalusta on, yleensä ollaan käytetty ilman jalustaa. Kuka siitä kirjoittikin, että tuntuu vähän huteralta sen jalustan kanssa. Vaikka olisihan se näppärä, klikkaamalla vain kiinni.
Mitään turhaa meille ei ole tullut hankittua, ei turhia rasvoja tms. Hyvä niin. Joitain typeriä vaatteita tosin, en tykkää käyttää yhtään muita paitoja kun bodia, nehän nousee korviin tollasella sylivauvalla mitä nostellaan. Ja ihan peruspotkaritkin on jääneet aika pitkälti käyttämättä, sukat + housut tai puolipotkarit on osoittautuneet meillä kätevimmiksi.

Vaipoista: Meillä siis kestoillaan (kaikkia mahdollisia kestovaippoja sekaisin, koti- ja vieraskäyttöön eri vaipat :LOL: ). Toisinaan öisin + pidemmillä reissuilla (ja miehen vaihtaessa) meillä on Pampersin Active Fit Midit 4-9 kg, ja hyvin ajavat asiansa. Ei ole kertaakaan vuotaneet yli.

Samassa huoneessa nukutaan meillä ja samassa sängyssäkin. Meille pinnasänky on ollut täysin turha hankinta, kertaakaan Eetu ei ole siinä nukkunut! Nukutaan koko perhe parhaiten vierekkäin, ei heräile vauva yöllä ja itsekin on pienempi stressi poitsusta kun voi vain yölläkin avata silmät ja tarkistaa että kaikki ok. Pinnikseenkin voisi Eetun tosin siirtää, kun se on ihan meidän sängyssä kiinni.

Onko kukaan kuullut tosta pullosta syömisen lopettamisesta? Tajusin juuri, että minähän en sitten jätä enää poikaa kuin lyhyiksi ajoiksi hoitoon kun ei sitä pulloa enää huoli. Kyllä mä nyt jaksan kotona ton kanssa ollakin siihen asti että alkaa syömään muuta kuin maitoa, mutta esim. ratsastaminen on pakko pistää jäähylle. Tallireissussa menee kuitenkin sen verran, että tolle suursyömärille ehtii tulla nälkä :/ Salille saan onneksi vauvan mukaan niin voin imettää jos sattuu nälkä tulemaan. Hassua, kun Eetu on tykännyt pullosta kuitenkin ennen, ja nyt korvatulehduksen jälkeen ei ole huolinut kertaakaan vaikka olisi kovakin nälkä.
 
Tiitu 79 Meillä täyskestoillaan. Yhtään kertispakettia en oo ite ostanut koko aikana. Minun äiti niitä muutaman väljäsi meille, mut niistäkin varmaan puolet jäi käyttämättä. En vaan tykkää yhtään niistä ja noi kestot toimii ihan hyvin, kun vaan sopivan systeemin löytää. Eli meillä siis sekä kotona, päivin ja öin että reissussa pojalla on jalassa kestot. Oon tehnyt jonkun verran itekin vaippoja. Sisävaippoja, sisätäyttöjä ja taskuvaippoja. Alussa yritin säveltää vaikka minkälaista, mutta ne ei toimineet ollenkaan. Nyt kun olen piirtänyt tarkkoja kaavoja valmiiden ostovaippojen pohjalta ja hankkinut kunnon kankaat ja vaippakäyttöön tarkoitettua tarranauhaa niin johan on ruvenneet toimimaan. Eli musta kaiken A ja O on tuo tarkka kaava. JOs tekee jotain sinnepäin niiin se on ihan varma ettei istu mitenkään. Ihmeekseni oon noi itsetehdyt pul-pintaiset taskutkin saanu toimimaan. Mut toi ompelu on vaan niin isotöistä kun mun pitää aina äidin luona käydä ompelemassa, kun ei omaa konetta oo. Niin oon nyt päättänyt että olemassa olevista kankaista teen vielä vaipat, mutta lisää en enää kankaita osta, vaan ostan ne vaipat valmiina.
 
Täytyy kyllä hämmästellä noita teidän vauvojen maitomääriä mitä he kerralla vetävät :eek: Meillä kun ei mene kuin yöllä 120ml kaks kertaa kun herää 3lta ja 7ltä syömään. Päivisin menee vaihtelevasti 60-100 ml kerralla. Mutta kaipa tuo tyttö nuillakin määrillä kasvaa...

Kun rintalapset saavat rintaraivareita, niin täällä saadaan pulloraivareita. Illalla varsinkin ennen kun nukkuun laittaa niin kauhee raivoominen sille pullolle eikä millään meinaa alkaa syömään.. kiemurtelee vaan ja huutaa. Sitte pitää jonku aikaa rauhotella ja sitte jossain välissä se sen huolii. Oon yrittäny aikastaa nukkumaanmenoaki jotta jos tyttö on liian väsyny että ei sen takia jaksa juoda.. mutta sama meno jatkui vaikka puolta tuntia aikasemmin yritin laittaa nukkuun.

Hankinnoista, ehdottomia ovat olleet sitteri, joka on miehen vanha :) Sekä leikkikaari. Siitä Noomi tykkää hurjasti. Kylpyöljy on myös ollu aika ehdoton. Vaunuina on Haberkornin yhdistelmät. Hyvät, kevyet ja näppärät. Käytettynä ostettu. Kaukalona on cracon kaukalo adapterilla. Ihan sikapainava!!! Mutta eipä tuota kauheesti ole tarvinnu kanniskella. Itkuhälytintä ei ole, se olisi seuraavana hankintalistalla. Kun näin talvisaikaan tahtoo kukat kärsiä kun joutuu laittamaan ikkunan auki kun tyttö nukkuu partsilla. Ja käyttämättömiksi ovat todella jääneet potkuhousut. Mä puen tytön yleensä vain bodyyn ja puolipotkareihin tai housuihin ja sukat jalkaan.

Vaippoina on pampersit 4-9kg yöllä, ovat ihan älyttömän hyviä. Pitää valtavat määrät pissaa. Päivisin on tällä hetkellä käytössä lidlin toujours-vaipat. Tosi huonoja ja ootanki että loppuvat niin siirryn suosiolla taas päivävaippoina käyttämään dailyjä. Ne on ihan hyviä.
 
Hankinnoista ootte keskustelleet...Meillä on vaunuina emmaljungan ceroxit ja oon kyllä tykänny ihan mielettömästi. Ovat yhdistelmävaunut ja niissä pehmeä kantokoppa. Kaukalona on Britaxin turvakaukalo, se on kanssa aika näppärä. Itkuhälytintä ei meilläkään vielä ole, mutta hankintalistalla on. On tosiaan vähän hankalaa muuten, kun nukutetaan parvekkeella ja pitää sitten pitää ovea auki. näin "talvella" tulee aika kylmä kun tyttö saattaa nukkua sen 4 tuntia :whistle:

Sitteri on meillä ihan ykkönen, Sara viihtyy siinä tosi hyvin. Leikkimatto saatiin joululahjaksi ja siinä viihdytään myös =) hoitopöytää meillä ei ole vaan vaipat vaihdetaan pesukoneen päällä. Vaippoina meillä on Liberon 3-6 kg. Pitää varmaan siirtyä isompaan malliin kunhan tuo paketti loppuu. Ei kyllä silti tee vielä tiukkaa tytön tavaran kanssa ;) Rintakumit ja maidonkerääjä olivat alkuun todellakin hyödylliset ja kaikki muukin pikku tavara on ollut käytössä. Mitään turhaa meillä ei olekaan tainnut olla ;)

DJ Mussukka:Sara piti ensimmäiset 1½ kuukautta ihan mieletöntä meteliä unissaan. ei näyttänyt mitenkään siltä että sattuis vaan oli aina ihan unessa kun menin kattomaan. Meteli oli niin kovaa (välillä oikeen karju), että nukuin silloin tosi huonosti. Neuvolassa kehottivatkin käyttämään korvatulppia, koska meillä on kaksio eikä Saraa voi siis muuallekaan siirtää. Metelöinti meni kuitenkin ohi ja nykysin pitää öisin ääntä vain silloin kun herää syömään. Meillä siis nukutaan kaikki samassa huoneessa ja Sara nukkuu yöt omassa sängyssään.

Tulipahan taas tekstiä, pitää varmaan mennä hoivaamaan ukkoa kun on reppana flunssassa ja kuumeessa :(

:wave: H82&Sara
 
Meillä myös vaippana nuo pamper baby dryt, nuo 4-9kg. Kokeiltiin mys active fittiä, mut ne on kalliimpia ja eroa ei juurikaan ollu, paitsi että yön jälkeen peppu oli punanen.. Mun äidin luona on baby dry:n niitä neloskokosia, eli olisko 7-14 kg ja nekin on ihan passeleita. Johan tuo tyttö painaa sen 7kg..

Hankinnoista: Ostettiin sitteri ja syöttötuoli kaverilta, joka tulikin raskaaksi heti myytyään pois kaikki vanhat vauva-kamat =) Pinnasänky saatiin mun ex-naapureilta ja sitä vähän päivitettiin maalaamalla. Vaunut on Emmaljungan city cross-yhdistelmät ja niihin se citykoppa, joka on kyllä mun mielestä kivampi kun pelkkä kantokoppa, vaikka joskus kantokoppa varmaan olisi kätsympi.. Lelukaari saatiin mummilta ja ukilta joululahjaksi ja appiukko osti turvakipon autoon. Helpolla pääsee kun ekan uuden polven edustajan on sukuun tehny. Ovat kaikki ihan tohkeissaan tuosta pimusta. Meillä suvussa ollaan kohtuu nuorena lisäännytty, joten kaikki vanhempienkin vanhemmat elossa.. Eli neljä sukupolvea =) Vaatteta en onneksi ostanu ku parit hassut kipaleet, äippäpakkauksen otin ja kavereilta ja sukulaisilta saanu lahjaksi. Meillä kyllä on vaan parit tietyt kuteet käytössä kerrallaan. On niin helppoa kun päivisin ne pesen ja aamulla suoraan narulta päälle ja illalla koneeseen oottamaan pesua. Meinaa ihan jäädä jotkut vaatteet käyttämättä kun ensin on isoja ja sit pyörittää noita samoja ja sit ne onkin jo pieniä.. Meillä tulee pestyä aika usein siis pyykkiä.. No joo, ollaan niin sottapyttyjä niin tulee muutenkin aikas paljon pyykkiä. Onneks on pesutupa, jos sattuu kone hajoomaan ;)

Hoitopöytä saatiin ja aika turhaksi se on osoittautunu, mielummin käytetään pesukonetta tai sänkyä vaipanvaihtoalustana. Jos mahtuis hoitopöytä kylppäriin ni sit olisikin varmaan käytössä, mutta kun ei niin ei..

Ihanaa, oltiin tunnin lenkillä koiran kanssa ja tyttö nukahti. Sit kaupan kautta ja jätin tytön pihalle nukkuun, tutin vaan laitoin suuhun ku meinas herärtä. Tuolla tuo nyt iloisesti vetelee hirsiä jo toista tuntia, eli siis kolmatta yhteensä. Ennen aina kun jättäny vaunut paikalleen ni on tyttö samantien heränny, sit tutti suuhun ja unta max. 10min sen jälkeen. Tosin nyt jätin ulos ku yleensä tuonu sisälle.. Näköjään nukkuu raittiissa ilmassa paremmin. Kerran käyny tutin lykkäämässä. Kiva kun voi kolistella rauhassa ilman et pelkää toisen unien häiriintyvän. Meillä kuulee kyllä hyvin jos tuo alkaa huutaa ja vaunutkin heiluu siihen malliin että tietää neidin olevan hereillä..

Jospa koittais jotain hyödyllistä kehittää.. Ai niin, saako udellä mistä päin Hki:ä Tiitu on??
 
Ellu: se pampersin violetti on joku active fit... tai jotain. ostin kanssa kokeeksi kun muuten ollu toi vihreä ja keltainen pampers. Katotaan. Ainakin noin violetiti tulee ylemmäs.

Mussukka: Onko noita imetykseen sopivia muita kun noi cerazettet????

Meillä ollaan elisten huonojen päiväunien jälkeen nukuttu ekaa kertaa 8,5 tuntia putkeen yöllä!!!! Onneksi menin itsekin aikasin nukkumaan, niin pääsi itekkin nauttimaan. Tänään koettiin toinen ihme. aamupäivällä kävin tunnin vaunulenkillä ja sen jälkeen Jarkko ei taas parvekkeella viihtynyt. No oli n. tunnin hereillä ja meinasi tissille nukahtaa. Pistin kaverin sänkyynsä ja tutin suuhun ja peiton päälle ja siellä se on kohta tunnin nukkunut. Ihanaa!!! Mietin vaan että oiskohan toi onnistunut aiemminkin. Minäkö asiasta olen tehnyt vaikean ja luullut että kaveri nukkuu vaan äitin sylissä sisällä???? Hölmö äiti!!!
:LOL:
Noista hankinnoista piti vielä lisätä, että meillä hoitopöytänä sängynpäälle laitettava brion alusta ja ollut ihan ehdoton. Näin ensikertaa äitinä olevalle on ollut helpotus kun on ollut tukeva alusta missä vaidella vaippaa ja vaatteita. Tosin kohta se varmaan on jo turha, mutta ajoi asiansa ja on helppo laittaa säilöön.
Niin ja turhia on vielä ainakin sinkkivoide ja talkki. Ne on kaapissa avaamattomina. Ihan perusrasvaa käytän pyllyyn ja kuivaan ihoon ja hyvin on toiminut.

Mutta nyt huudellaan. että se siitä..

ENni ja Jarkko
 

Yhteistyössä