*** MARRASKUUN ODOTTAJAT 2009 - TOUKOKUUSSA vol2***

:hug: Lämpimiä ajatuksia ja voimia kaikille menetyksen kokeneille. En osaa edes kuvitella teidän tunteitanne, kun niistä lukeminenkin tuntuu niin kovin vaikealta. :'(

Saya: Sulku tarkoittaa sitä, että synnytyssairaala on täynnä, eli ei pääsekään synnyttämään siihen sairaalaan, johon oli varautunut menevänsä. Esikoista odottaessa olin menossa Kättärille. Lapsivesien menon jälkeen kävinkin siellä tarkistuttamassa tilanteen (noin 5 tuntia vesien menosta) ja lähettivät minut kuitenkin vielä kotiin odottelemaan supistuksia. Kun supistukset alkoivat olikin Kättärillä sulku ja lähdettiin sitten Naistenklinikalle. Ystävälleni kävi vielä niin, että olivat menossa Kättärille, jossa oli sulku, Nklinikallakin oli sulku ja päätyivät Jorviin. Eli lopulta riippuu aikalailla päivän ruuhkista että missä sitten synnyttää. Jorvista olivat tosin sanoneet, että ei tule käytännössä koskaan sulkua. En tiedä onko tuo kovin yleistä, mutta itselle ja yhdelle kaverille on noin käynyt. Siitä ennakkoajatukset- olin niin järkyttynyt ajatuksesta silloin edellisellä kerralla, että melkein kieltäydyin sairaalaan lähdöstä =) Hyvin kuitenkin meni...

Hyviä kokemuksia olen kuullut kaikista paikoista. Itse tosin toivon pääseväni nklinikalle, koska se on jo tuttu paikka ja osallistun siellä tutkimukseen.

sokerirasitus kuulumisia. Eli tänään piti olla sokerirasitus. Sain puoli desiä juotua sitä sokerilitkua ja aloin oksentaa rajusti. En ole muutenkaan voinut syödä tai juoda mitään makeaa koko raskauden aikana. Testi piti siis keskeyttää. En saanut siinä pahoinvoinniltani kysyttyä että mitäs nyt tehdään, pitää varmaan neuvolasta kysyä. Varmaan pitää rasitukseen mennä uudestaan, mutta kuinka monta kertaa pitää käydä siellä oksentamassa ennenkuin voi luovuttaa?
 
Kamalaa nyt hehkuttaa omia hyviä uutisa kun täällä niin moni saanut huonoja :ashamed:

Mutta joo, ultrassa oli kaikki hyvin ja laskettu aika siirty 29.11. Niskaturvotus oli 1mm, eli normaali. Kuvat ei ollu mitään mahtavia, ei näy kunnolla mitään, mutta itse ultrassa oli näkyvyys hyvä, nähtiin aivotkin ;) Kaikki näytti siis olevan kunnossa :heart: Sykekin oli 176 :eek: Ja pääperämitta 46 mm. Todennäköisesti mulla sitten on se pco, kun taas niitä rakkuloita oli paljon. Eli raskautuminen oli varsinainen ihme, saa nähdä tuleeko toista lasta ollenkaan, ainakin voi mennä paljon aikaa. Itse toivon 4 lasta...
 
FinSki & Zera Mietin tuota lapsivesipunktiota. Multa otettiin ekan rakenneultran yhteydessä verikoeseulonta, jota tarjotaan siis täällä kaikille äideille. Kyselin vielä siitä ultraavalta kätilöltä, koska mietin haluanko siihen osallistua ja mitkä on hyödyt, jos odottaisin down-lasta - eli etu oli se, että osataan ottaa lastenlääkäri paikalle jne. Tuolla verikokeella seulottiin siis lähinnä vain downin syndroomaa ja siinä saattaa näkyä myös joitan muita syndroomia. Onko lapsivesipunktio siis tarkempi? Mitä eroa tuloksilla punktiosta ja verikokeesta on? Verikokeen tulokset oli mulla joka tapauksessa kunnossa :) Esikoisen kohdalla tuota verikoetestiä (v.2006) ei vielä ollut.
 
:'( Yön enkeli, kuten muutkin täällä ovat sanoneet - vaikea löytää sanoja mitkä lohduttaisi kun tuntuvat niin pinnalliselta kaikki. :hug: Toivon kuitenkin sydämestäni voimaa jatkaa uuteen onnisuneeseen yritykseen. Uskon kyllä, että teillekin on pikkuinen tarkoitettu.
 
magda onnea hienoista kuulumisista! :flower: Tupuna, tuohan sinäkin meille mukavia uutisia. :hug:

Kamalinta on, että tilastollisesti 10-15 % raskauksista menee kesken ja kyllähän se on liian monta tähän lähes 100 odottajan pinoon. :'( Kaikki ovat kuitenkin tulleet jollain tavalla täällä tutuksi ja jokaisen menetys sattuu meihin muihinkin.

Menetyksistä huolimatta aurinkoa kaikkien meidän marrasodottajien päivään ja lämpimiä ajatuksia pienille ihmeillemme! :heart:

rv 15+5
 
Pomelo katso linkkit: http://www.vaestoliitto.fi/perinnollisyys/perinnollisyysneuvonta/sikiotutkimukset/lapsivesitutkimus/

http://verneri.net/yleis/tietoa-odottajille/sikiodiagnostiikka/lapsivesitutkimus.html
 
FinSki Joo multa otettiin ulosteviljely (salmonella ja kaikki muut mahdolliset), tulehdusarvot, verenkuva, keliakia- ja laktoositestit ja kaikki negaa. Varmasti johtuu tästä raskauden hormonimyllerryksestä tää vatsa. Oon paljon palstoilta lukenut, että monilla tässä vaiheessa samaa. Siksi vähän hätäiseltä tuntuu tuo tähystys.

Pomelo Mä jouduin viime raskaudessa aika loppuvaiheessa sokerirasitustestiin ja kovan pahoinvoinnin takia oksensin myös kaiken pihalle. Soitin siitä sitten neuvolaan ja saatiin sovittua, etten enää yritäkään koko hommaa. Hoitaja oli ensin kyllä sitä mieltä, että pitäisi testi tehdä, mutta minkäs teet jos tietää ettei onnistu. Sovi säkin neuvolan kanssa jos voisit vähän myöhemmin testin tehdä jos olo olisi parempi.

Kauheaa kun näitä huonoja uutisia satelee joka päivä. Suuri osanotto kaikille :hug:

 
Zera Kiitos! Eli on tuo lapsivesipunktio todella paljon tarkempi! Tuntui niin jännältä, että tuolla verikokeella oikeasti testataan "vain ja ainoastaan" downin syndroomaa ja mukana tuleva kirjekin oli niin kolkon virallinen.

Olivia83 Täällä oon ihan itku kurkussa, kun tiedän, että pitäis varata uusi aika sokerirasitukseen. En tiedä saanko missään raskauden vaiheessa tuota litkua juotua :x Edellisessäkin raskaudessa se oli vaikeaa. Osallistun Radiel tutkimukseen, jonka tarkoitus on ehkäistä raskausdiabetesta ja sinnekin olis tärkeä tuo tulos saada. Laitoin sinne nyt sähköpostin ja huomenna on neuvola. Onneksi labrantäti oli mukava, vaikkakin yritti hoputtaa juomisessa (kuulemma joku aikaraja missä se pitäis juoda).

Luulen muuten, että munkin pitäis käydä samoissa tutkimuksissa kuin sinä. Luin noita sun oireita. Ripulia on mulla noin joka toinen päivä. Ajattelin vaan itsekseni, että johtuu lähinnä siitä, kun en saanut kolmeen viikkoon syötyä ja nyt taas kun on pari viikkoa syönyt, niin vatsa ei sitä kestä. Maidosta tosin huomaan noiden oireiden pahentuvan. Kuinka sulta toi laktoosi testattiin? Nimim. mitään en suostu juomaan B)
 
Pomelo Mulle tehtiin se laktoositesti ihan verikokeesta samalla kertaa kun muutkin otettiin. Voithan koittaa ihan kotioloissa jos joisit vain laktoositonta maitoa ja muutkin tuotteet laktoosittomia jos helpottais siten. Mulla alkoi myös tää ripuli silloin kun ekat kerrat oli aivan kauhea olo ja söin pelkkää porkkanaa ja melonia muutaman päivän ja oksensin kokoajan. Tuntu, että meni vatsasta systeemit sekaisin. Perjantaina tulee 5 viikkoa täyteen ripulia, mutta onneksi nyt tuntuu päivä päivältä maha paremmalta. =)
 
ei voi olla totta että vieläkin tänne pinoon ilmestyy surullisia tarinoita enkelilapsista.. :/

pieni paniikki alkaa nostamaan päätään täälläkin, niin helposti sitä samaistuu tuon kohtalon kohdanneiden kanssa.. :ashamed:

itsellä on tänään ultra tuossa puoli kolme, jännittää älyttömästi, niin kovasti toivoo ettei meidän tarttisi todeta turvotusta tai mitään muutakaan... sitten pitäisi vielä illaksi töihin ja pääsen vasta yhdeksältä. toivotaan että uutiset on hyviä, kiva mennä töihin sen jälkeen..

(.)täällä tuntunu pientä vihlontaa lenkin jälkeen, tai muun rehkimisen, mutta mitään kummempaa en ole huomannut.


Avokki ja Möykky 12+1 :heart:
 
Pomelo Mä osallistun kanssa Radiel-tutkimukseen! Huomenna pitäs tulla sokerirasituksen tulokset. Se litku on kyllä tosi ällöä, ei paljon puuttunut mullakaan, ettei tullut ylös. Yritä neuvotella neuvolan kanssa jos vaikka pääsisitte johonkin sopuratkasuun. ja tietty ne haluis tohon tutkimukseen sen tuloksen, mutta eihän sitä litkua pysty pakottaan siellä mahassa pysymään :/
 
Mahtuuko vielä mukaan ?
Meillekin on marrastähtönen tuloillaan, laskettuaika on neuvolan mukaan 15.11. ja nyt olisi raskausviikkoja kasassa 13+3.
Toinen lapsi on kyseessä, esikoispoika on 8,5kk vanha miehen alku. Ikäeroa lapsille tulee jos kaikki vain hyvin menee, niin 1v2kk, suurinpiirtein.
 
Voi Yon Enkeli, kyyneleet nousivat silmiini taallakin luettuani tarinanne. On tosi epareilua, etta teita kohtaa sama suru kahdesti perakkain. Toivottavasti saatte jonkinlaisen laaketieteellisen selvyyden siihen, miksi pienokaisenne eivat pysy matkassa, jospa se pystyttaisiin hoitamaan ensi kertaa varten. Uskon kuitenkin, etta teillekin onni suodaan, koska noinkin pitkalle raskautenne ovat kestaneet.

Alkuperäinen kirjoittaja Pomelo:
FinSki & Zera Mietin tuota lapsivesipunktiota. Multa otettiin ekan rakenneultran yhteydessä verikoeseulonta, jota tarjotaan siis täällä kaikille äideille. Kyselin vielä siitä ultraavalta kätilöltä, koska mietin haluanko siihen osallistua ja mitkä on hyödyt, jos odottaisin down-lasta - eli etu oli se, että osataan ottaa lastenlääkäri paikalle jne. Tuolla verikokeella seulottiin siis lähinnä vain downin syndroomaa ja siinä saattaa näkyä myös joitan muita syndroomia. Onko lapsivesipunktio siis tarkempi? Mitä eroa tuloksilla punktiosta ja verikokeesta on? Verikokeen tulokset oli mulla joka tapauksessa kunnossa :) Esikoisen kohdalla tuota verikoetestiä (v.2006) ei vielä ollut.
Pomelo, sulta siis otettiin varmaan normaaliin tapaan verinayte seulontaa varten nt-ultran yhteydessa, ei rakenneultran? Zera lahettelikin sulle jo linkkeja, joissa oli paljon tietoa, mutta mielestani niista jotenkin puuttui oleellinen. Eli siis veriseulonnasta, niskaturvotuksesta ja aidin ian perusteella laskettavat riskiluvut ovat vain todennakoisyyksia. Vaikka riski olisikin tilastollisesti laskettuna pieni, ei se silti takaa 100%:sti kromosomihairiotonta (tai muuten vammatonta) vauvaa. Jos riskilukusi on alhainen 1/5000 tarkoittaa se sita, etta tilastollisesti 5000 tapauksessa, joissa (aitien) veri-, ika ja nt-arvot ovat samat, 4999 tapauksessa vauvalla ei ole seulottavaa ongelmaa, mutta yhdessa tapauksessa ongelma joka tapauksessa esiintyy. Aina silloin talloin syntyy vauvoja, joiden kohdalla seulat eivat ole halyttaneet ja kaiken piti olla kunnossa (esim anoppini tapauksessa), mutta vauvalla silti todetaan ongelma (esim down). Olikohan niin, etta nykyseulonnoissa pystytaan selvittamaan noin 90% down tapauksista, eli 10% ongelmista ei siis nay seuloissa. Yleensa tuo lapsivesipunktio tulee kysymykseen (=sosiaaliturva kattaa) siina tilanteessa kun seula halyyttaa korkean riskin puolesta (olikohan se niin, etta kun riski on korkeampi kuin jotain 1/250 tai kun aiemmissa raskauksissa on todettu ongelma tai jos aidilla on pelkan ian perusteella korkea riski). Talloin voidaan aidin suostumuksella tehda lapsivesipunktio, jossa saadaan 100% varmuus lapsen kromosomeista (ei siis pelkastaan downin syndroomasta). Tietty siina tapauksessa, etta aiti ei ole missaan tapauksessa valmis keskeyttamaan raskautta, ei lapsivesipunktio ole valttamatta tarpeellinen, koska tuloksilla ei ole merkitysta aidille (tai voihan niita tuloksia kayttaa vauvan syntymaan valmistautuessa, siis jos tuloksista ilmenee onglemia). Saahan sen punktion tietty yksityisella omakustanteisestikin, jos haluaa tayden varmuuden vauvan tilasta. Toivottavasti tama vahan selkeytti seulontojen ja lapsivesipunktion eroja.
 
Liina- Hienoa! Meitä on muitakin. Kyllähän nuo testit on omaa vointia ja lasta ajatellen tärkeitä. Sen takia tohon Radiel tutkimukseenkin osallistun. Mulla oli viimeksi siellä paastoarvo koholla ja nyt toi labran kontrolliarvo oli myös koholla (en tosin tiedä minkä alle sen ois pitänyt mennä). Noi aamuarvot on mulle olleet niitä hankalia ihan kotimittauksissakin - ovat olleet normaaleja, mut siinä rajoilla eli 5.3 (pitää olla alle 5.5). Sain jo sähköpostitse tuolta Radielista vastauksen, eli voin joko yrittää uudestaan tota sokerirasitusta tai tehdä vuorokausikäyrän sokereista kotona. Voi voi, kun vois vaan tahdonvoimalla saada noi arvot pysymään kohdillaan. Ruokavalio on tosi tiukka ja ainut mitä nyt voin enää tehdä on lisätä vielä liikuntaa.

FinSki Kiitos! Selvensi paljon. Ystävien ja heidän mielipiteidensä kautta oon näihin törmännyt, mutta en ole omalta kohdalta miettinyt. Eräs ystäväni ei ole antanut edes ultrassa mitata niskapoimua. On tehnyt vammaisten parissa töitä ja pitää tätä jonkun sortin rodunjalostuksena. Toinen ystäväni taas suosittelee kaikkia mahdollisia testejä omien kokemustensa kautta - vauva syntyi yllättäen vammaisena. Siksi näitä siis olen miettinyt, vaikkei lapsivesipunktio omalta kohdalta olekaan aiheellinen. Hyvä, että on keinoja tutkia asioita.
 
Paineita luoneessa neuvolalääkärissä käyty :wave:
Ja juu...Lauri-lääkäri oli sellainen about 25-vuotias lääkäriopiskelia joka oli ehkä myös hieman hämillään pestistään (täällä vain viikon pestissä ) :whistle: Sai kyllä varmaan aika monen mamman jalkoväliin tänään kurkata B) :LOL:
Mutta pääasia että kaikki oli hyvin ja kohdunsuu tiukasti suljettu ja kiinteä!!
Pissa puhdas
Rr 126/80 (ihan jännittämistä )
Hb 140 (noussut 130tä )
Paino +300g/vko
Vauvelin syke löytyi heti ja oli siinä 140 :heart:

Ihanaa että olo on virkistynyt huomattavasti =) Mutta ihan vaivoitta tässä ei kyllä olla...alapää on niin 'höllänä' että käveleminen vihloo. Muuten kaikki oolrait :D
 
Jennyli mukava, että selviydyit Laurista kuitenkin, vaikka alkuun jännittelit ;) osasi kuitenkin hommansa nuoresta iästään huolimatta ilmeisesti? tosin tuo sun alapää höllänä ja kävelyn vihlominen ei kuulosta ihan normilta sisätutkimuksen jälkeen...
 
lääkärikuulumiset..

Eli terkkarissa kävin, otettiin pissanäyte ja muita näytteitä, siellä epäiltiin supistusten johtuvan tulehduksesta(pissatulehdus tai hiiva tai muu) ja rauhoitteli kovasti että ei pitäisi olla syytä huoleen. helpotti kuulla se tieto, mutta silti sitä itsekseen miettii, mitenhän tämä raskaus päättyy kun tääll'äkin nyt niin huonoja uutisia ollut.. :'(

sairaslomaa sain, ens ma vasta töihin jos siihen mennessä levolla helpottanut. sanoivat että voipi myös stressin aiheuttamaa olla, ja että joillakin on jo nyt harjoitussupistuksia ja vaikka oiskin kivuliaita pitäs mennä itekseen ohi nopsaan. eli kai tää normaalia on, huh :whistle:

sydänääniä kuunneltiin ekaa kertaa siellä dopplerilla ja 155 ihana syke :heart: ja kuului koko ajan kun vauva vaihteli asentoa.

painoa oli tullu 700g lisää 6 viikon aikana :ashamed:

mutta onneksi kaikki hyvin ainakin tällä erää, nyt yritän tosissaan levätä!

tupuna ja rakkain aarteeni 13+3 :heart:
 
kysymys: aiotteko ottaa selvää sukupuolesta?

Sinänsä olisi ihan kiva tietää, mies haluis kans ihan hulluna tietää jo nyt sukupuolen :D minulle on se ja sama kumpi tulee, kunhan edes jompikumpi :heart:

Töistä kun olin tänään lähdössä, niin vuokrafirman kassa kysyi siinä sitten "koskas on sulla sit laskettu aika?" Olin vähän hämilläni, ja sanoin abouttirallaa silloin ja silloin. Kysyin vielä että kukas siulle jo juorus, niin tokas vaan että "kyllähän tuon jo huomaa" :D
ei tää pakki kyl nii paljon oo kasvanu/turvoksissa, ainakaan omasta mielestä :headwall:
 
Kiitokset kaikille jotka on mua jaksanneet tsempata ja toivotelleet voimia,meillä siis tänään VIHDOINKIN oli np-ultra ja siellähän se pieni köllötteli sitkeästi ja hyvin voivana mukana kyydissä :heart: Kaikki oli ihan erinomaisesti ja mitään syytä verenvuodolle ei löytynyt!

Uskomaton tunne kun jo valmistautu siihen että keskenmeno se lauantainen verinen vuoto oli tai sitten vauva on kuollut tms.. Tuntuu pahalta hehkuttaa omaa onneaan mutta voin kyllä täysin ymmärtää muiden surun,koskaan en ole näin pitkiä päiviä elänyt kun tän la-ke välin :ashamed:
 
Jennyli, onneksi selvisit Laurin kynsistä kunnialla. Tai paremminkin onneksi Lauri selvisi kunnialla. ;)

Tupuna, onnittelut myös sinulle hyvistä kuulumisista! :heart: Mä myös täällä olen yrittänyt opetella lepäämään ja ihan hyvin se onkin auttanut. Tänään toinen vuodoton päivä! Jihuu! Ja koputan puuta samantien, viimeksi kahden vuodottoman päivän jälkeen alkoi taas verta tulla kuin saavista kaatamalla... :|

magdalle onnittelut ihanista ultrakuulumisista! :heart: Mulla siis myös todettu joskus pco-tyyppiset munasarjat ja olenkin miettinyt, että onkohan tämä raskaus kuinka suuri ihme ja mitkä ovat tulevaisuuden mahdollisuudet samanlaiseen ihmeeseen... Mutta nautitaan nyt tästä! :hug:

blomma, tervetuloa mukaan odottamaan! :wave:

pikkuihra, mä haluaisin tietää sukupuolen. Ainakin nyt, kun on varmaa, että molemmat ovat samaa lajia. :) Mies ei vielä ole asiaa liiemmin kommentoinut, mutta eiköhän tuokin sitä ainakin salaa halua tietää. Luulen, että varaillaan aikaa myös 4d-ultraan, kun ensimmäisiä odotellaan. Eiköhän tuo asia siellä sitten viimeistään selviä.

( . ) Ei edelleenkään mitään tuntemuksia. No, olkaamme onnellisia tästä olotilasta, josko sitä voisi nyt vaikka saavuttaa sen kuuluisan raskaana olevan hehkun. Yeah, right... :LOL:


 

Yhteistyössä