*** MARRASKUUN ODOTTAJAT 2009 - TOUKOKUUSSA vol2***

Liina- Aktiiviryhmässä olen ja aloittanut jo noin vuosi sitten eli ns. raskautta suunnitellessa, vaikka alettiin yrittämään oikeasti vasta tuossa marraskuussa. Paino putosikin aluksi oikein hyvin, mutta kun palasin töihin syksyllä (ja tuli sen kanssa ongelmia) niin paino taas nousi. Ylipaino on siis mulla varmasti suurin syy näihin sokereihin. Edellisessä raskaudessa oli yksi sokeriarvo koholla (suunnilleen sama viikko kuin sulla) ja kaikki raskauden aikana seuratut paastoarvot oli ok ja ruokavalio oli se ainut hoitokeino. Nyt nuo aamusokerit on näköjään se kompastuskivi eli eilen kun ottivat ennen sitä oksentelua tikkunäytteen se oli 6.1 !!!, mut onneksi sitten ihan labrakokeessa tulos oli parempi eli 5.6 vaikka koholla sekin.

Ravintoterapeuttikäynti oli tosiaan aika tuttua juttua - siinä esim. ohjeiden mukaan saisi syödä paljon enemmän herkkuja kuin mitä mä syön (ja varmaan mun kannattaakaan syödä), mut kai noi on tuollaiset yleisohjeet. Eniten on ollut hyötyä ihan noista käynneistä ja liikuntaohjeista, askelmittarista ja ilmaisesta jumpasta jossa käyn viikottain. Ja siitä että voi kysyä neuvoja, nyt kun niitä tarvii.

En tiedä saanko tehtyä tota sokerirasitusta ollenkaan - pitää varmaan kuitenkin yrittää. Nyt teen vuorokausiseurantaa kotona ja sen mukaan sit neuvottelen neuvolan ja tarvittaessa äitiyspoliklinikan kanssa mitä tehdään. Tänään vaan noi arvot on ollu ihan superhyvät - tuntuu ihan et elimistö tekee kiusaa: aina kun joku virallinen taho testaa aamusokerin, se on koholla ja kotitestit on tosi kiltisti tosi hyvissä lukemissa...

sokerirasituslitku onko jollain ollut käytössä labrassa sellaista limupulloon pakattua sokerijuomaa (vähän colajuoman tyyppistä) sokerirasituksessa? Huslabissa on käytössä itse tehty sokerilitku, jota en saa alas ja oon saanut kolmelta eri labrahoitajalta selitykset, miksei tuota "limumaista" ainetta ole 1) se on niin kallista 2) sitä ei enää valmisteta tai se on niin kallista 3) se ei ole yhtä tehokasta. Yritän siis selvittää jos voisin joko itse hankkia tuota helpommin alasmenevää ainetta tai käydä yksityisellä labrassa...

neuvolakuulumiset paino oli pysynyt samana (jee!) verenpaine 116/89 ja näytteet oli puhtaat. Th ei saanut vauvan sykettä kuulumaan, mikä vähän tietysti huolettaa, mutta voi kuulemma olla istukka edessä ja kun on ultrassa ollut kaikki hyvin ei kuulemma pitäis olla syytä huoleen. Ja silti tietysti huolehdin :( Viikkoja tasan 14
 
mulla oli tänään neuvolalääkäri ja meillä epäillään nyt kaksosia :D kohtu vastasi kooltaan viikkoa 16+ eli oli jo napaan asti vaikka viikkoja oikeasti vasta 12+6. huomenna ultra niin sit selviää kuinka monta pientä tuolla asustaa :) muuten oli neuvolassa kaikki ok, paineet hieman matalat, mutta niin oli esikoisestakin näillä viikoilla.
 
Onnea ellen :flower:

Miyaki huijui, kylläpä meni jänskäksi sinun odotus :D Olisihan se mukava saada toinenkin tuplaodottaja valkoliljalle kaveriksi ;) :heart:

Thor kiitos kysymästä, alapää on kyllä ollut tänään kivuttomampi :whistle: :D Aamulla ei ollut liitoskipujakaan (?) Mutta nyt iltapäivästä alkoi taas nämä inhottavat häpyluukivut, askellus siis vihloo häpyluuhun :/
Niskat on jumissa ja päässa tuntuu jo pientä jomotusta!
Muuten kaikki okei ja mieli mitä iloisin sillä masun kuplinta ja pienet töytäisyt tuntuu nyt jo päivittäin ja lisääntyvässä määrin :heart: Kyllä sen on pakko olla meidän pieni vaavi :heart:
Pojista kunnon liikkeet tuntui jo rv 16+ joten hyvinkin voi liikkeet alkaa tuntumaan jo näin pian!

Heh,koitetaan jaksaa vaivoinemme :hug: Vielä olis matkaa edessä vaikka kuinka ;)



 
Huomenta ja hyvää alkavaa viikonloppua!!

Ovatkin luvanneet taas lämpenevää,ihanaa


Tänään oliskin iltavuoro joten aamu tulee kulutettua siivoamiseen...huomenakin kun oon töissä niin ei ehdi |O

Muuten iloinen ja onnellinen olotila jatkuu :D Ihanaa meille tulee vauva :heart: Masun kasvua odotellessa...sais olla jo vaikka isompikin ;)

Joku kyseli että halutaanko selvittää sukupuoli...me haluamme ehdottomasti ja toivottavasti se myös rakenneultrassa näkyisi ;)


 
Onko kukaan käyttänyt/harkinnut tukisukkia? Mulla parin viikon päästä se lentomatka ja aion hankkia sellaset "oikeat" tukisukat, Mediteam-liikkeestä. Oon jo monta vuotta sanonut että jos tuun raskaaksi, hankin varmaan ne, koska olen suonikohjuihin taipuvainen ja jos ne edes pikkasen auttais...kokemuksia?

Munkin on pitänyt käydä jo ostamassa kuppikokoa isommat liivit (jihaa näin pienirintaisena, pitää nyt nauttia kun sitten loppuelämän ne varmaan on entistä pienemmät :D ) ja tänään aion vielä hakea yhdet lisää, koska mä en pärjää kaksilla liiveillä, pitää olla vaihtelun varaa...oon nyt käyttänyt vielä vanhojakin, lähinnä töissä (uusia hienoja ei muka viitsi sinne laittaa), mutta ahdistaahan se kun sivuista tursuille ulos...

Kaverilta sain hyviä kuulumisia että saadaan aika paljon vauvatavaraa niiltä, kesäkuun alussa varmaan mennään katsomaan ja valitsemaan. Uutena hankitaan varmaan vaan vaunut ja turvaistuin.

13+5
 
Pikaisesti vaan merkkeilen.

Pomelo Mua harmittaa hirveesti kun en sinne jumppaan pääse. Se on niin aikasin, että mies on vielä töissä kun mun pitäs olla jo matkalla Tikkurilaan (meiltä on aika pitkä matka sinne). Oonkin nyt sit käynyt uimassa. Voikohan noihin sokereihin vaikuttaa jännitys tms. niin kun verenpaineeseen?!? Jos sulla sokerit pomppaakin aina sen takia kun virallisesti mittaillaan :D Pääasiahan on, että sokerit on kunnossa vuorokausiseurannassa. Mulla on näin kesäsin hirveä vesimelonihimo ja kuten tiedät siitähän ne sokerit pomppaa taivaisiin. Ihan tuskaa yritää vaan sillon tällön ottaa pieni pala vesimelonia |O

Liina ja ötö 14+3
 
Taas alko aamu hienosti...Herätessä ihmettelin kun housut tuntu ihan märiltä,menin vessaan ja housuissa oli "jotain" ei pissalta haissut ainkaan ,mutta en sit tiiä mitä oli ja sit pyyhkiessä tuli taas verta :kieh: Soitin sit neuvolaan ja käskivät vaan seurailla kun ultra kumminkin oli just keskiviikkona ja siellä tosiaan oli kaikki kunnossa..Voiko tommonen olla valkovuotoa muka?? Menee kyllä tosi hämäräks tää touhu...Nyt onneksi ei oo verta tullut enempää.
 
hannanmamma03 minä kyllä sinuna menisin ja kovaa sairaalaan tarkistuttamaan ettei lirahdus ollut lapsivettä!!! se lapsivesi tarkistetaan tosi nopsaa ihan semmosella tikulla. vaikka ke:na ultrassa kaikki ollut kunnossa, ei se silti estä sitä että joku voisi mennä vikaan. en tietenkään halua pelotella, mutta aivan vihastuttaa miten kevyesti terkkarisi on suhtautunut tuohon. Onko vielä tullut mitään vuotoja? :hug:
 
hannanmamma, olen samaa mieltä, että tollanen kannattaa ehdottomasti tarkistuttaa! Mulla on ollut vähän samaa vikaa. Eilenkin olin ihan varma, että tuli taas verta pöksyyn, mutta olikin ihan väritöntä. Mulla on tiistaina neuvola ja aion siellä viimeistään viedä asiaa eteenpäin.
Mulla on muutenkin taas tuo ruskea tuhru nostanut päätään parin vuodottoman päivän jälkeen. Ja täällä pessimisti taas koko ajan odottaa, että koska se muuttuu kirkkaaksi vereksi...

thorille iso poksumis :hug: . Sä oletkin jo kauhean pitkällä, hyppäsit jo seuraavalle kuukaudelle. :heart:

Maniokki, mulla on käytössä tukisukat. :wave: En tosin joka päivä niitä pidä. Mulla on ollut vuosikausia toisessa jalassa jotain vikaa, se on ollut polvesta alaspäin turvoksissa ilman mitään selitystä. Sen takia olen joskus aiemminkin tukisukkia käyttänyt. Kaveri tuossa mua pelotteli, että koska kaksosista tulee sen verran roimasti painoa (enkä mikään keijukainen ole muutenkaan :whistle: ), niitä kannattaa alkaa käyttää. Kesällä mua ei kyllä mikään mahti maailmassa saa pitämään niitä ainakaan jatkuvasti, mutta varmasti ainakin lentomatkalle ovat hyvät. :)

Jeps, täällä vaan malttamattomana käydään kyttäilemässä, josko Miyakin ultrakuulumisia ilmestyisi... =)


 
ultrassa käyty, ei ollu kaksosia :D pienellä oli kaikki oikein hyvin, pää-perämitta 7,3cm vastasi viikkoja 13+3 laskettua-aikaa ei siirretty kun vaan kolmen päivän heitto. toista jouduttiin herättelemään kun nukku vaan eikä millään ois halunnu liikkua :D ja tuo kohdun suuri koko johtuu ilmeisesti vain siitä että raskauksien välissä ei oo kovin pitkä aika. seuraava ultra, eli rakenne olis 3.7 silloin viikkoja tasan 20+0 :)

 
olispa ihanaa jos saatais toinenkin kaksosodottaja! :heart: Jännityksellä siis täälläkin odotellaan kuulumisia! :D

Omaa napaa nyt vaan törkeesti tänne... :ashamed:

Neukussa käyty. Siellä vaaka näytti kyllä pikkuisen vähemmän ;) Ei tullut moitteita :D
Kaikki ok ja syke pikkuisella 160. Alan tosissaan veikkaamaan tyttöä :D :heart: Eihän nuo sykkeet oikeen mitään kerro varmaksi, mutta mulla on kolmella tytöllä olleet sykkeet 150-160 ja ainoalla pojallani taas 120-130. Jotenkin nt-ultrassakin tuli tunne heti että olis tyttö? :D
No 4d sen sitten joskus elokuun alun tietämillä kertoo...? ;)

Chira ja Pötkylä rv 12+4
 
Maniokki Mulla oli edellisessä raskaudessa tukisukat Instrumentariumista ja oli hyvät! Tosin turvotuksen lisääntyessä myös puristivat, vaikka turvotustakin helpottivat.

Liina- Harmi ettet ehdi jumppiin. Mä oon ollut aikaan tyytyväinen, kun mies menee usein vielä illalla töihin. Pääsen itse siis töistä suoraan jumppaan, kun lähden vähän aikaisemmin. On tehokasta ja ohjaaja tosi mukava. Meitä ei oo kuin kolme yleensä jumppailemassa. Sen lisäksi yritän käydä vesijumpissa ja vesijuoksemassa ja sauvakävelyllä. Nyt tuo pahoinvointi vaan hidasti tahtia. Pitäis aloittaa uudestaan, mut se lähteminen on kai se isoin kynnys.

Ja sokerien vuorokausiseurannassa arvot oli tosi hyvät eli terveydenhoitajan mukaan ei syytä huoleen. laittoi asian vielä äitiyspoliklinikalle ja saa sieltä tarkemmin tietoa jatkosta. Ehkä se oli tuo äitienpäivän kaksi pullaa ja jäätelö jotka sitä sokeria nosti vielä keskiviikkona. Ja huomasin et Realissa on hedelmäsokeria ja sitä oon syönyt tosi paljon...

Sydänäänet Onko muita joilla sydänäänet ei ois kuulunut näillä viikoilla (15+0 eilen)? Vaikka th sanoi ettei mitään hätää, kun ultrassa oli kaikki hyvin, niin huomaan miettiväni asiaa vähän väliä. Etsi siis ääniä pitkään ja ehkä jostain mun sykkeen takaa kuului heikko ääni. Kuulemma istukka voi olla etuseinässä, jolloin vaimentaa äänet ja vauvaa on vaikea näillä viikoilla löytää... Lopuksi kuuntelulaitteesta loppui vielä virta.


sukupuoli Haluan tietää! Näin esikoisesta unta, että oli poika (vaikka odotin hartaasi tyttöä). 4D ultrassa lääkäri sanoi melkein samoilla sanoilla kuin unessa, että poika on tulossa. Nyt näin myös unta pojasta viime viikolla... Saa nähdä.
 
Miyakilla ihania ultrakuulumisia ja ihana kuva! :heart: Vaikken kohtalotoveria kaksosodotukseen saanutkaan. ;)

Ja Chiralle kanssa neuvolakuulumisista :hug: ! Hyvä, ettet saanut noottia. :)

Pomelo, meillä mies näki viime yönä unta, että olin hänen nukkuessaan synnyttänyt siihen sängylle tytön ja pojan. Eli meille nää enneunet ei kerro mitään suuntaan tahi toiseen. Ainiin ja painoa "pienokaisilla" oli ollut 10 kiloa per nenä. :eek: :LOL:
Ja eiköhän tuo istukan edessäolo aika tehokkaasti vaimenna pienen sydänäänet. Toihan siihen kai aika vahvasti viittais, jos sun sykkeen takaa olis kuulunut pienen jumputus. Istukassahan veri virtaa sun sykkeellä. Korjatkaa joku, jos olen ihan hukkateillä tietoineni.
:whistle:

Mä yritän kanssa täällä siivoilla, mutta vähän väliä eksyy takapuoli tähän työtuoliin istumaan. Ihanan lämminkin on ulkona, taidan kohta mennä vähän istuksimaan sinne. :)
 
Valkolilja Ei voi olla totta :D Joo, en usko et noi unet sen kummemmin paikkaansa pitää. Oli vaan esikon kanssa hauska tilanne kun näin edellisenä yönä unta et lääkäri selitti "Täällä on ollut kaksi lasta, mutta kyllä tuo tyttö on saanut väistyä pojan tieltä. Hyvä rouva, täällä on poika." Ja sitten Felicitaksessa lääkäri kysyi halutaanko tietää sukupuoli ja sanoin, et en osaa kuvitella muuta kuin että olis tyttö ja lääkäri sanoi: "Hyvä rouva, kyllä tämä on poika" Sain vielä ultrakuvan, jossa oli nuoli pippeliin :kieh: Ajatteli varmaan ettei tuo muuten usko. Eipä tuolla sukupuolella nyt niin väliä ole...

Unet on muutenkin mulla raskausaikana aika villejä. Onneksi en nyt oo nähnyt kuin muutaman välivaltaunen, mutta esikkoa odottaessa näin unta että olin tehnyt paloittelusurman ja piilottanut ruumiin pakasterasioissa jääkaappiin tai että olin kentällä ryömimässä kohden jotain linnoitusta ja tarkka-ampujat yrittivät ampua mua selän takana. Ympäriltä vaan kuoli ihmisiä... :/
 
Pomelo, mistä sen tietää, kuinka oikeassa sun uni nytkin on. ;) On sulla kyllä aika hurjia unia ollut. :eek: Mullakin selkeesti hurjempia unia kuin ennen ja muistan ne paremmin. Viime yönä oltiin miehen kanssa jossain juhlissa ja se oli tapojensa vastaisesti niin kovin romanttinen. :heart: Olin herätessänikin vielä kovin hyvällä tuulella. :D
 
Tervehdys! Poljin kevyen 12 km lenkin pyörällä, mutta tuuli oli voimakas takasin tullessa ja nyt oon ihan katkipuhkipoikki...kyl huomaa, ett tässä tilassa rasittuu ihan erilailla, mitä normaalitilassa :whistle:

Miyaki Mulla oli samoin 3 pvän heitto, joten laskettua aikaa ei siirretty, ja vauva oli myös hyvähermoinen, eikä välittänyt, vaikka kuinka ravisteltiin ja kävelinkin välillä, että olis herännyt.. huvitti lähinnä, kun toinen vaan nukkui samassa asennossaan tyytyväisenä, liikkui kuitenkin sen verran, että tarvittavat mitat saatiin =) ja liikkeiden määrä oli ++, eli normaali.
Miyakille kysymys vielä: miten lasket viikot tästä eteenpäin, lasketko uä:n mukaan vai menkkojen mukaan entiseen tapaan...

Kuiskaten 12+6 (menkkojen mukaan, ja 12+3 uä:n mukaan)
 
Valkolilja Oi, mut tollaiset unet ois ihania :heart: Mä näin vaan unta jostain lukioaikaisesta ihastuksesta, joka olikin niin kovin ihastunut muka muhun edelleen (toki näin viidentoista vuoden jälkeen)... Aamulla olin ihan tillintallin noista tunteista. Yks yö näin painajaista ja kun heräsin yöllä vessaan, en uskaltanut lähteä, koska pelkäsin että unen pelottava mies istuu meidän sohvalla :D Uni sitten jatkui niin, että yritin sohia miestä kävelysauvan piikillä meidän tuulikaapin ikkunasta, samalla kun mieheni yritti päästää hänet sisälle. Olin ihan vihainen miehelle aamulla, että miks mua ei oteta tosissaan ja yritetään päästää vaarallisia roistoja sisälle.

Miyaki Mulla oli mun mielestä neljä päivää heittoa, mutta ei vaihtaneet la:ta mikä onkin tosi hyvä. Jouduin ultratessa välillä hyppelemään, että saatiin kaveri liikkumaan oikeaan suuntaan. Heilui kovasti, mut ei oikein päin.
 
Tervehdys kaikille!

Eli Suomeen on palattu, loma loppunut ja sitä rataa.

Niin paljon tullut tekstiä että millään ei pysty/jaksa lukea kaikkea läpi, pahoittelen!

Eli sitten omaa napaa: Loma kun alkoi, niin samalla alkoi vuoto. Tuli oranssia, tuli ruskeeta, tuli punaista. Niin vaan kuljettiin Thaimaassa rätti pöksyissä ja kalvava pelko persuuksissa, itku valmiina silmässä. Kuitenkin loma oli muilta osin ihan nappi juttu, vaikka henkinen stressi oli mukana koko ajan. Olin jo ihan valmis lähtemään sairaalaan Hua Hinissa, kun vessaan mennessä lorahti verta lattialle ennenkuin ehdin pytylle istumaan :'( Tänään kun kotiuduttiin, soitin äitipolille, ja siellä oli vuorossa ihana kätilö joka minut muisti, ja antoi luvan mennä sinne heti. Piiiitkät oli minuutit odotushuoneessa, ja sus siunaa sitä helpotusta kun näin pienen sätkivän HENGISSÄ, pieni :heart: löi tiuhaan, ja pikkuinen kökötti peukku suussa :D

Heinis ja pieni 12+6
 
Heinis, tervetuloa takaisin! Hyvä, että onnistuit kuitenkin nauttimaan lomasta ja ennenkaikkea ihanaa, että kaikki on edelleen hyvin! :heart:

Nyt tää lähtee salaa kesäkukka ostoksille ennenkuin mies tulee kotiin. Sen mielestä kun kaikki moiset on ihan turhaa rahanhaaskausta... :p
 

Yhteistyössä