MARRASKUUN 2012 masuasukit <3 *kesäkuussa*

Kiitos kannustuksesta FG:) Soitin sinne gynen osastolle, mutta eiväthän ne tietenkään osanneet sanoa, johtuivatko juilinnat Nasolinista vai mistä. JOs kivut tulevat takaisin kehoittivat menemään hakemaan tk:sta lähetettä sairaalaan. Nyt ei ole juilintoja enää tuntunut. En kyllä tiedä uskallanko enää käyttää suihketta. Ehkä pidän tänään tauon ja katson miten ensi yö menee ja sitten taas kokeilen käyttää huomenna, jos yö meni hyvin. Inhottavaa, kun nenä meinaa koko ajan mennä tukkoon ilman suihketta. Mullehan tehtiin se punktointi viikko sitten ja viikon kävin tk:ssa joka päivä huuhtelemassa nenää. Lisäksi päällä oli ab-kuuri. Ei olisi kyllä mukava joutua kokemaan samaa uudelleen.

Älkää hyvät naiset kiistelkö:) Mielipiteitä on monia ja kaikki tekevät niinkuin parhaaksi näkee. Pidetään tämä palsta riidattomana, eiks juu. Täällä on ollut niin mukava henki. Asiat herättävät tunteita, mutta kannattaa lukea asiat kaksi kertaa, ennenkuin hermostuu ja silloinkin pitää mielessä, että aina kun viestitellään näin virtuaalisesti, väärinkäsitysten mahdollisuus on iso. Jokainen tulkitsee niitä kirjoituksia omista lähtökohdistaan jne...

Välilihan öljyäminen: Olen kuullut siitä, mutta itse en ole missään raskauksissa jaksanut vaivautua:)

-Melanie 17+4
 
scala mites mä nyt olen muita mollannut, elämä sentään et menee hauskaksi :D mä vaan EN ole yli-hössääjä, miksi mun pitäisi sitten olla sama mieltä muiden kanssa? jos söin kylmäsavulohta, ni söin, enkä TODELLAKAAN pohdi oirekuvaa nyt seuraavia viikkoja, TAATUSTI mulla on jo aivokasvainkin jos oireista lukua alkaa vahtaamaan.

huh huh, oli huokaus sille, miten voi pitkäksi aika mennä, jos koko loppuaika menee pohtiessa, pelätessä ja vatvoessa :D mut aivan kuinka tykkäätte omalla kohdallanne tehdä, ite himmaan koskapa en voi minuuttiakaan pidentää edes päivää vaikka haluasinkin :) koittakaa nyt naiset rauhottua :D

magnesiumia ummetukseen hei kuulin just hiukan aikaa sitten, eräs tuttava oli tosi kauan kärsinyt kovasta vatsasta, nyt se syö joka päivä magnesiumia eikä mitään ongelmia ole. eipä ole itelle mieleen tullutkaan et joku semmonen vois auttaa. mulla siihen auttaa aamukahvi :D
mutta magnesiumin tiedän auttavan mahdollisiin suonenvetoihin ym, joten ei mikään turha tabu :)

sushista se muuten on törkeen hyvää! oon muutaman kerran maistanu ja kerran ulkomailla ravintolassa sain elämäni ehkäpä parhaimman makuelämyksen. raakaahan se on, en mä tartar-pihviä syö, mutta tuo ei inhottanutkaan ollenkaan niin :) no outohan mä olen, harva siitä tykkääkään, mutta sit kun ite kokeilin joskus tehdä, ei se maistunu ollenkaan niin hyvälle ...

odottelen kenkku tilanne sulla tosiaan edessä tuon työn suhteen... työnantajan osaa joskus olla kieroja ja keinoja kaihtamatta tehdä outoja ratkaisuja... pidä puolesi vaan :wave:

ummetukseen duphalac (vai mitä se nyt on) mulle terkkari sanoi et se on ainoa ulostus-lääke tms. mitä odottaja vois käyttää. et vois jonkun viikon tai pari käyttää kuuri-luontoisesti. mut en sit ole hakenut kun ne vehnäleseet ja kahvi auttoi pahimpaan.

ihan luksus-päivä ollut, aurinko paistaa, ja kämppä kuosissa :) pyykitkin vein ulos, uni tekee oikeesti ihmiseksi ;)
 
Listeriasta kukin tehkööt miten haluaa, mutta kun listeria saattaa olla melko oireetonkin niin ei edes välttämättä tajua että sellainen on kyseessä. Valitettavasti näitä tapauksia on yllättävän paljonkin (tilastot on tilastoja ja niissä on mukana vain esiin tulleet tapaukset mutta kuinka moni tutkimaton tapaus on tilastoissa kysyn vaan) missä vauva on kuollut kohtuun juurikin listerian takia. Ensinäkin listeria tutkitaan vasta kohtukuoleman yhteydessä eli yli 22 raskausviikon jälkeen tapahtuvat keskenmenot. Kuinka moni keskenmenoista johtuu listeriasta sitä ei kukaan tiedä... Suosituksilla on syynsä ja tuskin niitä ihan turhan päiten annetaan ja tosiaan ne on suosituksia eikä kieltoja.

Itse en suurempaa riskiä halua kuin se mikä on jo olemassa joten välttelen niitä ruokia joita ei raskaana ollessa suositella. Sillä en halua elää sen kanssa että itse aiheutan kohtukuoleman lapselleni.

Välilihaa en rasvaanut ehkä taida rasvata nytkään. En revennyt ihan älyttömästi ja väliliha leikattiin synnytyksessä.

ipna 20+0 POKS!
 
En mielestäni olen HYSTEERINEN MAMMA, vaikka koitan noudattaa neuvolan antamia suosituksia ruoikien suhteen, vaikka minulla on kotidoppleri ja vaikka vietän aikaa pohtien vauvan liikkeitä. Mielestäni se on aivan normaalia vauvan ja äidin hyvinvoinnista huolehtimista. Toki toi doppleri on ns. turha hankinta, mutta ollut ainakin minulle erittäin kullanarvoinen ja hermoja säästävä asia, kun ei tarvitse miettiä, onko vauva elossa vai ei. Toki se keskenmeno tulee jos on tullakseen ilman sitä doppleriakin, mutta kuten aiemminkin olen sanonut, niin en halua jälleen kantaa kuollutta lasta sisälläni viikkoja tietämättäni. Mitä taas tulee ruokasuosituksiin, niin miksi niitä annettaisiin, jos ne olisivat turhia? Toki voi luottaa siihen oman tilan tarkkailuun, kun on syönyt silliä, mutta siinä vaiheessa, kun omassa tilassa huomaa jotain muutoksia, niin LAPSI VOI OLLA JO KUOLLUT/KESKENMENO TULLUT. Ja kyllä, lääkkeet parantavat bakteerin, mutta eivät ne sitä keskenmennyttä raskautta takaisin tuo, se on fakta!! Joten haluanko olla ilman silliä, graavilohta, ulkomaisia pastöroimattomia juustoja jne. yhdeksän kuukautta ja vähentää siten keskenmenon vaaraa - kyllä, haluan. Enkä todellaakaan ole hysteerinen mamma, vaan ihan järkevä normaali tuleva äiti. Ja on toki totta, että ennen muinoin ei ollut suosituksia, ei ollut paljon muutakaan. Jos siihen aikaan haluaa verrata ja palata, niin ei kannata käydä edes ultrassa, koska eihän ultralaitteitakaan ollut vielä vuosikymmeniä sitten ja silti syntyi terveitä lapsia. Aika kohtuuttomia vertauksia. Olen ihan samaa mieltä Scalan kanssa, että fourth gift mollaat turhaan meitä muita ja väität hysteerisiksi hormoonihuurujen valloittamiksi mammoiksi (ei suora lainaus). Jokainen tekee omalla tavallaan, mutta jos joku haluaa noudattaa suosituksia ja kysyä neuvoa täällä palstalla, niin ei mielestäni ole tarpeellista lytätä kysymyksiä ja vastauksia, jotka poikkeavat sinun näkökulmastasi.

Välilihan öljyämisestä en ole kuullut koskaan aiemmin. Kaikkea uutta täällä siis oppii :)

Ummetus ja rauta Mulla myös retafer laittoi vatsan kovalle. Nyt olen käyttänyt obsidania, joka on sopinut mun vatsalle. Kannattaa kokeilla eri merkkejä. Neuvolassa sanottiin vaan, että rautaa on syötävä ja jos vatsa ei toimi, niin sitten tarvii käyttää lisäksi ummetuslääkkeitä vaikka päivittäin. Onneksi nyt löytyi sopiva tuote.

Mukava mökkijuhannus takana. Joku kirjoitteli aiemmin, että haluaisi myös mennä mökille, mutta siellä on liian hurja meno, siis liikaa alkoholia jne. Me ollaan aina miehen mökillä juhannus ja kyllä muakin välillä mietityttää, miten jatkossa, kun meillä on lapsi ja mökillä alkoholia kuluu aika runsaasti. Ei siellä varsinaisesti ryypätä, mutta nytkin kun oli aurinkoinen lämmin aatto, niin miehet joivat janoonsa olutta, ruuan kanssa juotiin viiniä, kahvin kanssa oli konjakkia jne. Kukaan ei vetänyt örvelökännejä, mutta äkkiäkös se raja siitä vahingossa lipsuu. Meillä onneksi mökki melko lähellä kotia eli päästään yöksi kotiin, jos alkaa meno ahdistaa =)

idylli 21+2
 
melanie hei hyvä juttu!! eikö ne sit sanonu et sitä ei sais käyttää? tai kai sitä sit voi käyttää, mut et sekö voi sit supistuksia aiheuttaa...? ärsyttävä tommonenki, kun joutuu kuiteski käyttää, ja sit se saattaa tehdä enemmän haittaa muualle kuin itse vaivaan ....
no, hyvähän sitä sit on seurata... itsellä kun synnärille on liki 100km matkaa, oon joskus asian kuin toisenkin takia rimpauttanut sinne, ja sit saanut mielenrauhan ja vatvomiset saanu lopettaa kun heti saanut vastausta. ei viiti lähteä ihan huvikseen ajeleenkaan :D
toki jos nenä on tukossa, siihen voi itekin tehdä jotain ilman lääkkeitä, keitä vesi kiehuvaksi, laita vaikka kattilaan tms. sitten puristat sinne 1-2 valkosipulinkynttä. ota iso pyyhe ja laita kattila pöydälle. mene sinne pyyhkeen alle ja hengittelet sitä höyryä. monesti kokeillut ja tukkoisuuteen auttaa. :)
 
idylli en ole ketään haukkunut tai mollannut, mä en vaan voi ite tilanteelle mitään, että epähuomiossa söin kylmäsavulohta.. eli nyt mun sitten tarttis yötä päivää vatvoa sitä, hakea se doppleri ja tunnin välein kuunnella sydänääniä, niinkö :D
rauha nyt, naiset..... eihän kyse ole kenenkään mollaamisesta ollut, kehoitin henkäsemään kertaalleen ettei hysteria kasva, koska hormonit todellakin voi saada sapen kiehumaan .... ja kuten joku laittoi niin väärinymmärryksiä tulee kun jokainen lukee kirjoitelmia omalla tavallaan..

iisi boi.....
 
Meinasin että vaan luen listeriakeskustelun enkä siihen mitään sano mutta en malta olla hiljaa. Olen samoilla linjoilla monien muiden kanssa että suositusten noudattaminen on normaalia, huolehtivan tulevan äidin toimintaa. Scalan kanssa olen samaa mieltä fourth giftistä. Fourth giftillä tuntuu olevan vahvat mielipiteet ja ne jotka tekevät toisella tapaa, ovat hysteerisiä äitejä. Ja kuten fourth gift itse totesitkin niin kannattaa aina vähän miettiä miten ne asiansa esittää kun tosiaan täällä voi herkästi tulla väärinymmärryksiä.
 
Sillikeskusteluun: odotan itse kolmattani ja la on 3.11. En ole kirjoittanut kanssanne sillä pienten lasten äitinä aika on kortilla. Olen kuitenkin lukenut keskusteluja ja nyt ajattelin kirjoittaa tästä silliasiasta. Olen kaikissa raskauksissani himoinnut silliä ja syönyt sitä reippaasti. Kyselin sillistä ensimmäistä odottaessani ja silloin syömiseen annattiin siunaus. Tämä tapahtui 2008. Kävin nyt ketjun innoittamana lukemassa Eviran sivuja ja huomasin, että kalatuotteissa "kiellettyjä" olivat tyhjiöpakatut kalatuotteet. Nämä löytyvät ainakin meiltä myös neuvolan listasta. Jos sillipurkin kansi on ollut kunnolla kiinni ja kylmäketju kunnossa, uskoisin, että listeriariski on samaa luokkaa kun esim. huonosti pestyissä juureksissa. Itse olen myös välillä tehnyt kotona sushia ja käyttänyt siihen täysin tuoretta jäissä säilytettyä merilohta raakana. Kalassa listeria lähtee lisääntymään pitkän säilytyksen ja mahdollisen kylmäketjun katkeamisen myötä. Suoraa merestä nostetussa kalassa listeriabakteeria ei luonnostaan ole.

Itse olen ollut tarkkana varsinkin juustojen sekä sellaisten salaattien kanssa joita en itse ole tehnyt. Monessa lounaspaikassa tarjottavat salaatit saatavat sisältää esim. pakasteherneitä joita ei välttämättä ole kuumennettu ennen salaattiin lisäämistä. Porkkanaraaste on ruokamyrkytysten kestoaiheuttaja samoin kun riisi joka lämmitetään uudestaan.

Tarkoitukseni ei ole kehoittaa ketään sillin - tai sushin syöntiin vaan tuoda myös tällainen näkökulma keskusteluun. Kala on todella terveellistä odotusaikana kehittyvän sikiön aivoille ja silli sisältää runsaasti hyvää omega-3:sta. Itse en ole koskaan lukenut, että sillistä olisi listeriaa löydetty, mutta vakuumipakatuissa kalatuotteissa sitä on runsaasti.

Hauskaa kesän jatkoa kaikille teille marraskuun kanssaodottajille.

t. Tiinuliini ja "kolmonen" 21+1
 
  • Tykkää
Reactions: fourth gift
Juhannusviikonloppu on päättymässä, ja minulle pullahti kunnon juhannusmaha! Tänne asti päästiin, että mitään näkyisi päällepäin raskaudesta, mutta sitten repsahtikin ihan kunnolla :D Miehellekin ollut hieman järkytys, että tosiaan, se maha taitaa kasvaa aika isoksi. Mikähän lie liitos siellä sisällä pettänyt kohdun kannattamisessa, nyt pöde on sellainen puolikas rantapallo! Harmittelen hieman, koska olisin mielelläni anoppilan suuntaan pitänyt raskauden piilossa vielä ainakin kuukauden, ja ensi viikonlopuksi on sovittu vierailu... Ei muuten, mutta en vain haluaisi kestää sitä tiedossa olevaa hössöttämistä tms. ensimmäisen lapsenlapsen ollessa kyseessä ja vanhat tavat tuntien.

Mahan kasvu toi odottamattoman sivuvaikutuksen; pukamat :( En ole koskaan kärsinyt vastaavasta, mutta nyt ei voi erehtyä. Ei ole ummettanut eikä mitään, mutta nettilääkärin mukaan pelkkä kohdun aiheuttama paine ja lisääntynyt verimäärä voivat joillekin naisille aiheuttaa raskausajan pukamat - jotka toivottavasti häipyvät synnytyksen jälkeen suosiolla. Toivottavasti ei ala oireilemaan sen kummemmin, pelkkä läsnäolo on jo tarpeeksi! Että minun puolestani ne välilihaöljyt ja sen hieromiset voi jäädä vähemmälle, kunhan pukamat eivät aiheuttaisi haittaa jatkossa. :)

Ruokakeskusteluun ja vältettäviin ruokiin vain sen verran, että annetaan arvoa toisten mielipiteille tuomitsematta ja taisteluasemia kaivelematta, jookos? Jokainen tekee ratkaisunsa oman parhaan tietonsa ja tuntemustensa mukaan. Itse yritän olla huolehtimatta liikaa ja ajatella maalaisjärjellä, mutta välttäen tiettyjä ruokia, joita tiedän listatuksi. Silti en jokaista suupalaa jaksa murehtia, kun jotain sitä pitää syödäkin. Tämä käy ohjeeksi itselleni kaikkeen muuhunkin, liikuntaan, harrastamiseen, töihin yms. Jokainen omalla tavallaan, näin olen itse ajatellut asian.

Hyvää ja rentouttavaa sunnuntai-iltaa vielä kaikille!

Nynaeve ja Pp 18+0
 
  • Tykkää
Reactions: fourth gift
emmilotta en ole leimannut ketään hysteerikoksi, yritin vain lievittää hysteriaa mitä varmasti ensi-odottajat helposti tuntevat kun kaikesta hössötetään tänä päivänä niiiiiiin paljon, aivan liikaa...
en voi sille sitten mitään jos joku ymmärtää kirjoittamiani väärin.
lukekaa mun tekstit sitten mihin sävyyn tykkäätte....

vahvatkaan mielipiteet tuskin ovat haitaksi, jokainenhan täällä saa oman mielipiteensä sanoa. aivan kuten jos mun kirjoittamat aiheuttaa närää, niin so what, se on heidän mielipiteensä minun kirjoituksista. jokaisella saa olla mielipide myös siihen asiaan . tosin en minäkään ole henkilöökohtaisesti ketään nimeämässä, kenen kirjoituksista ite en pidä...
täällä kommentointi on kuitenkin vain virtuaalista elämää, ette valitettavasti kuule äänensävyä... saisikohan näihin hymiöiden lisäksi vielä jonkun äänenkin :D

älkää nyt hermoilko liikaa, sekin on väärinpäin varmasti sanottu, joten toivotan kaikille silti hyvää yötä. en vain osaa pelätä kaikkea etukäteen, elämä on sen mulle opettanut rankalla tavalla... kannan sisälläni elämää, joka aistii jo varmasti myös sen ylimääräisen huolen ja stressin jos sitä kaikenmaailman ajatuksilla ruokin. NORMAALI huoli on odotusaikana päivänselvää... mutta jos mitään syytä ei ole, miksi siis tekisin vauvalle huonoa oloa samalla kuin itselleni? koska on PALJON helpompi nauttia päivistä, kun sysää ne pienetkin tarpeettomat huolet nurkkaan,,, sillä muuten niistä kasvaa jättiläinen vuori....
ehkäpä olen kokenut sellaisia asioita mitä muut eivät, tai ainakin olen kokenut asioita eri tavalla, ja siitä syystä ne on muovanneet musta sellaisen kuin olen.
enää en nöyristele ja sievänä hymyile muiden joukossa, vaan jos mulla on joku oma mielipide, sanon sen. sitä ei vain voi kirjoittaa lämpimään ääneen , vaikka sitä ajattelisi ja oikeasti sanoisi sen niin.
jos nyt joku ajattelee että yritän olla joku yli-ihminen muiden yläpuolella niin ehei... kyllä se on niin, että ihan tavallinen odottaja minäkin olen, otan vain elämän sellaisena kuin se mulla suodaan. päivän kerrallaan ja yritän tehdä kaikkeni, jotta itselläni sekä läheisilläni olisi hyvä olla.
TURHA MUREHTIMINEN oli lähinnäkin se takimmainen pointti joka taatusti on hukkunut rivien väliin...

mutta eikös tää nyt jatku entiseen malliin, uusin keskusteluin ja vaihtelevine aiheineen :)

nukkukaa kaikki yönne niin hyvin kuin jokaisen olosuhteisiin se on mahdollista :) minäkin yritän :)
 
Nyt mä tuun oikeesti valittaa, siis oikeesti ottaa niin aivoo nää hiton liitoskivut![/B] :mad: :headwall: :kieh: siis just nipinnapin pystyy 15 min istuu ku alapäässä alkaa semmonen kipu et oksat pois.. kylellää ku makaat vuorotellen molempii lonkkii vihloo, kävely just niin vaappunaista ku perseestä pistää ja melkee lähtee jalat alta :ashamed: siis ois vaik alkan kuukaus ennen la:ta, kiva sit näitä kestellä ku panadolista ei oo mitää hyötyy eikä sitäkää vois ees jatkuvast ottaa.. välil tekis niin miel itkee :'( mut silti oon vaan niin onnellinen :heart: ja jes, onhan puolväli jo sentäs saavutettu :heart: Anteeks mun tunteenpurkaus mut miestä ei oikee hirveesti kiinnosta keskustella raskausjutuista ni johonkii oli pakko vuodattaa..

Hyvää yötä kaikki äidit! Huomenna toivottavasti parempi päivä :LOL:

Niiskuneiti-87 ja murunen 20+0 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: lissukka.
Iltaa iltaa, miepäs tuun poksumaan tännekin! 19+0 POKS!

Rautakuurista mie sain neuvolasta suositukset tohon Obsidaniin kans ja katotaan nyt ainakin tää eka viikko alkaako tuo maha elää vai meneekö vessassa käynti liian pelottavaksi uppopommittamiseksi, tuon pitäis olla ihan hyvin siedetty niin voihan se olla että alkaa maha olla pian jo yhteistyöhaluinen :) jos ei niin sitte aletaan kehitellä konsteja, eiköhän siihen joku auta

Välilihajuttuja nyt tuntuu tuo öljyäminen kyllä hauskalta, mutta veikkaan että mitä lähempänä laskettu alkaa olla niin tää mamma saattaa vielä tähänki hommaan alkaa jos konstit tuohon käytännön öljyämiseen löytyy.. :LOL:

Mies tuola veistelee että täytynee tehdä näistä hänelle lankeavista mammanhuoltotoimenpiteistä joku iltarutiini sitten kaikkine öljyputeleineen yms. :D

It is here - linea negra! Bongasin peilistä sen tänään ja huusin miestä heti katsomaan ja se huusi vaan takasin että "hä sehä on nähty jo - luulin että oisit huomannu jo itekki" :headwall: yhyy, en näe pinkeän vatsan alle enää vaan olen kattellu navan seutua vain ja yläpuolta enkä ole koko viivaa hokannut kun niin reippaasti navan alta on vasta tummempi.. :kieh: :LOL:

Liikkeistä Isi tunsi tänään ekan reippaan potkun mahan läpi. Kaikenlaisia myörinä-tuntemuksia on ollut tänään havaittavissa, josko näistä nyt tulis jokapäiväisiä liikkeitä. Outoa vaan että kun olen vaan niin en tunne juuri yhtään mitään, sitten kun laittaa kädet mahan ympärille ja keskittyy niin huomaa että kyllä siellä vaan joku on kovasti liikkeessä..

Nyt terveelliselle iltapalalle ja dopplerin kanssa turhuusilottelun jälkeen unikuville!

Lumineiti ja Uuboli 19+0
 
niiskuneiti ja liitoskivut voi ei... :hug: ne on viheliäiset ... kun tuntuu että neljännestäkin niitä vielä riittää... en ite osaa antaa neuvoa mikä veisi ne kokonaan pois, ei kai sellaista olekaan...
mutta yhden jutun voit tehdä mikä saattaa ajan myötä helpottaa: mene syvä-kyykkyyn (tai mikä se sit oikeella sanalla onkaan)
niin että lantio aukee oikeen kunnolla. venyttää mukavasti. särkylääkkeestä luulis olevan apua, mutta jos oot yhden panadolin ottanut kerrallaan, ni ei se kyllä autakkaan... ota kaksi... koskapa kaksi vastaa teholtaan vasta yhtä buranaa...

linea negra olikos se niin, et jos se aikaisin ilmaantuu eikä vasta loppupuolella, ni tulokas on poika , vai oliko tytöstä? kellä nyt sit sukupuoli tiedossa, niin kertookaas onko nyt tän suhteen pitänyt paikkaansa :)

stressin vaikutus vauvaantästä saa sitten olla eriävää mieltä, mutta oon ite pohtinut pitäisikö paikkaansa?
-kaverillani on viisi lasta. kolme isointa on saatu nuorena, 12-15 vuotta sitten. elämä ollut kotiäitinä, mies tehnyt kovasti töitä, näennäisesti elivät tavallista perheen elämää, vaikkakin miestä ei paljoa kotona näkynyt eikä lastenkaan hoidossa. lapset jokainen kuitenkin täysin terveitä.
vuosia tuli väliin, tuli myös valtavan talon rakennus, taloudellisia huolia, vaimon yrityksen aloitus ja ympäripyöreät päivät sekä TODELLA vähäuniset yöt... mies kärähti erilaisista säädöistä, avioliittokin rakoili pahemman kerran. vaimo alkoi odottaa vauvaa, jonka aikana koki rajuakin fyysistä väkivaltaa. kovia riitoja kotona, sinnitteli fyysisesti raskaassa työssään niin pitkälle, että pari viikkoa ennen laskettua aikaa jäi töistä pois.
syntyi lapsi, joka on erittäin pahasti atooppinen, useita sairaalajaksoja takana, talvisin ei voineet ulkoilla lainkaan, kun iho oli ihan verellä. useita allergioita,päälle astma. alkoi uuden vauvan odotus, paineet kotona järkyttävät. firma meni nurin, miehen säätämiset jatkui, avioero käsittelyyn, poliiseja kotona väkivallan vuoksi.. paljon surua ja henkistä stressiä...
syntyi lapsi, joka on myös erittäin pahasti atooppinen, allerginen, sekä hyvin apea olossaan koko ajan. ei paljonkaan iloisena leiki.
Onni tässä kaikessa kuitenkin on ollut se että vaikka vaikeuksia on ollutkin, he ovat taistelleet niiden läpi, mies on muuttunut, perheellä on nyt hyvä olla. tai ainakin miljoonasti parempi.
MUTTA: mikä yhteys voisi olla, siihen että äidillä on jatkuva hermopaine, univaje, eikä ehdi ollenkaan levätä saati olla stressaamatta jostain. heillä ei suvussa ole muuta kuin astmaa, eikä tuollaisia iho-oireita kellään. että kuinka paljon voisi olla todennäköistä, että odotusaikana äidin kokemat asiat heijastuisi noin , tulevaan lapseen? koska tiedän läheltä heidän elämää seurannut, että se muuttui AIVAN totaalisesti noin vuotta ennen kuin alkoi tätä neljättä odottaa, oikea syöksykierre...
mielipiteitä kehiin siis :wave:

aamukahvi autuas aina :)

uuteen viikkoon mars :popcorn:
 
Huomenta! :wave:
Olipas hyvät yöunet ku ei tartten vessassa käydä olleskaan ;) Se hyvä loppui sit lyhyeen ku nuoremmalla neidillä oli tullu kakat vaipasta läpi ja patjaa ja kaikkii petivaatteita myöten kaikki oli aivan kakassa ja lempi nukkekin vielä :D eihän siinä sitten auttan mikää muu ku pesuhommat ja pesukone pyörii toista tuntia jo täyssillä :LOL:

Rauta
Mul on kaikis raskauksis alku hemoklobiini vai miten se nyt kirjotetaa :D ni ollu jotain 150 ja sit se on tippun sinne 120 ja loppuraskaudesta ruvennu nousemaan taas, mikähän siihen on syy ku en kuitenkaa rautaa oo ottan yhtää. Aika paljo oon juonnu vichyy tai kivennäisvettä, auttaakohan se raudan nousuun? Viimeks ku kävin neuvolas kuukaus sitte ni oli 131. Ja väsymys on alkanut hävitä pikkuhiljaa :) ihanaa! Mut tokan synnytyksen jälkee muistaaksee oli vaan 111 ni sain neuvolasta olikse obsidania, se pisti mul ainakii vattan löysälle, ei siis ihan kuralle mut sillee sopivan löysälle :p se neuvolantäti sano et toisilla saattaa just mennä kovalle ja toisilla taas löysemmälle.

Stressi
Mun on aivan pakko tunnustaa, oon ihan kaamee leinojaemo :ashamed: Suojelen lapsiani ja koiraani ku haukka! :kieh: Siis meijän koira tuli ekana, on 5 v uros labbis. Vähän on huonoo tuurii ollu sen kanssa ku paljo ollu kaikkii allergiajuttui ja vaivoi yleensäkkin ja nyt ihan pari kk sit poistettiin pahemman laatuinen kasvain. Sit jotenkii ku niit vaivoi on ollu niin paljo ni on tullu vähä liian ylisuojelevaksi, mikä ei oo kyl yhtää hyvä asia varmaankaan. Turhaa etukätee stressata mitä seuraavaks oikee on tulossa, nyt just ku on ollu sade ilmoi ni etutassussa varpaiden välissä sil on kans kasvain ja se on kerran leikattu pois mut ei saatu juurineen ni sehän tuli takasin. Niin sitä ontuu näin sadeilmoilla ja sit huolehtiva äiti voivottelee, että voi raasua :( onneks on mukava eläinlääkäri mis käydään ja tuntee jo hauvan läpikotasin. Ni uskaltaa soittaa ihan tyhmästäkin asiasta. Mul menee kyl heti masu kuralle ku lapsilla tai koiralla on joku hätä tai on kipeenä. Sen oon niin perinny meijän äitiltä, enkä voi sille minkään.
Ja esikoinen ku synty ni sai just tulehuksen synnytyksessä ku syntyi vast 1,5vrk vesien menon jälkeen ni joutu 5 päivää olla lastenosastolla antibioottikuurin takia. Ni silloin olin ihan hädissää, että älä kuole älä kuole. Enkä tykkäis jättää lapsii millään kenenkään muun hoiviin vaikka tiiän, että varmasti pärjää vähäaikaa ilman äitiäkin. Pitäs kyl ottaa vähä rennommin mut mites toitotat sitä tonne aivolohkoon, tunne ja järki ku ei kule käsikädessä :stick: :LOL: mut ihan terveet likat meillä on ku ei ees korvatulehuksia ole ollut.

Enää 4 yötä ultraan ja nyt tuntuu et enää niin vähäaikaa :LOL: saas nähä ku on alust asti ollu niin poikaolo, että näkyykö siellä poika vai tyttö, vai eikö raaski näyttää :p no eihän sil sukupuolella oo mitään merkitystä, kaikkein tärkeintähän se on et rakenteet on kaikki ok ja tulis terve vaava :heart: ja eilen ihan selkeesti tunsin liikkeitä, eli sinne 20 viikolle piti mennä ennen ku rupes antaa merkkejä itestään =) nyt ainakin tiedetään, että elossa ollaa siellä!

Noniin, jos sitä vaikka lähtis aamupuuron tekoon ja lapsien kanssa vähän askartelemaan isille syntymäpäivä korttia! Hyvää harmaata päivää kaikki! :wave:

Niiskuneiti-87 ja murunen 20+1 :heart:
 
fourth gift itse olen myös saanut jostain päähäni sen, että tuo linea negran aikainen ilmestyminen vatsalle enteilisi poikavauvaa. Minulle se ilmestyi jo pari viikkoa plussauksen jälkeen, joten sen perusteella olisi poika tulossa. Noh, kaksi yötä ultraan ja sitten toivottavasti selviää onko minun kohdallani tässä uskomuksessa perää.

Muutenkin täällä on kovasti veikkailtu poikaa, vatsa on sellainen eteenpäin kasvava pallo, joka ei näy takaa katsottuna ollenkaan. Sormustesti on tehty taikauskoisen äitini toimesta jo parikin kertaa ja senkin mukaan olisi poika tulollaan. Itselläni oli voimakas tyttöolo alussa, mutta sekin on jokin aika sitten mennyt ohi ja tällä hetkellä ei ole kumpikaan olo. :D

Stressi uskon että se tottakai vaikuttaa syntymättömään lapseen siinä missä aikuiseenkin ihmiseen. Stressi voi kuitenkin laukaista vaikka mitä iho-oireita ja sekä fyysisiä että psyykkisiä sairauksia, niin miksi ei vaikuttaisi myös lapseen. Pieni syntymätön lapsi kun ei omaa oikein minkäänlaista vastustuskykyä, niin näkisin hyvinkin mahdollisena sen, että odottavan äidin fyysiset reaktiot ja tuntemukset, joista stressi on yksi voimakkaimmista, vaikuttaa suoraan lapseen. Toki en ole terveydenhuollon ammattilainen, joten saatan olla ihan hakoteillä tässä, mutta näin uskon itse asian olevan.

Liitoskivut ei käy kateeksi teitä, jotka olette joutuneet näiden kanssa jo kärsimään. Itselläni ei ole tainnut olla vielä ollenkaan, ainakaan en tunnista omia kolotuksiani niistä kuvauksista mitä täältä olen lukenut. Samoin supistukset tuntuvat etäisiltä, sillä en tunnista kyllä niitäkään kokeneeni. Tämä raskaus on kyllä sujunut jotenkin liiankin oireettomasti. Alun pahoinvointien jälkeen (kerran oksensin koko aikana) ei ole ollut muuta kun satunnaisia kasvukipuja, niitäkään ei viimeisen parin viikon aikana ollenkaan. Ellei masu kasvaisi ja pikkuinen ilmoittelisi liikkumalla itsestään, en osaisi edes sanoa että olen raskaana.. Nyt on sitten koputettava puuta, ettei kaikki ongelmat ala nostaa päätään heti seuraavana. :D

Mahantaputtelijoista oli keskustelua joskus silloin alussa täällä. Saatoin jopa itse aloittaa tuon aiheen silloin. Nyt ne prkleet vaan lisääntyy, kun maha kasvaa. Onko muilla tätä ongelmaa, vai onnistunko vaan keräämään puoleeni kaikki tämän maan nappupäät, jotka kuvittelevat raskaana olevan naisen vartalon olevan yleistä omaisuutta? "Voi kun ihana pallomaha", "voi miten se on jo kasvanu", voi sitä ja voi tätä..! :mad: Räyh!

Raivostuttavaa, kun ei voida kunnioittaa ihmisen oikeutta omaan tilaan, vaan taputellaan ja silitellään ja lääpitään aina kun mahdollista. Myönnän, että saatan reagoida tähän keskimääräistä voimakkaammin jo senkin takia, etten ole ikinä tykännyt siitä että minuun kosketaan ilman lupaa. Kaupan kassajonossakin jos joku hipaisee, niin salamat lentelee silmistä ja savu nousee korvista.

Olen jälleen puhunut.. ja avautunut. :D

Acacia ja matkustaja 20+6 (huomenna poksuu, ja nyt enää kaksi yötä ultraan!)
 
Huomenta kaikille mammoille!

Juhannus meni pienessä kuumeessa mökillä, hyvin rauhallisesti siis.

Tähän listeria-keskusteluun sen verran täytyy itsekin tunnustaa, että ostimme muutema viikko sitten kalatiskiltä savupallasta, myyjä antoi tiskiltä pienen maistiaisen ja totesimme sen hyvänmakuiseksi. Kotona sitten tajusin, että ei saamari, se kalahan on ollu varmaan vakuumissa, että pirskatti, pakko se on mun sitten paistaa kuumaksi. Oli paistettuna aivan järkyttävän makuista.

Ummetusta on ollut täälläkin vaihtelevasti, olen käyttänyt siihen pari kertaa Vi-Sibliniä, kauhean makeaa rouhetta mutta auttanut kyllä (tai sitten oli vaan lumevaikutusta, että usko kyseiseen tököttiin on laittanu tavaran liikkeelle).

Moni on täällä kertonut käyttävänsä ahkerasti doppleria, onko kenenkään muun neuvolatäti kommentoinut niiden käyttöä? Mulle nimittäin sanottiin neuvolassa, että jos on kotidoppleri, niin sitä ei kovin usein saisi käyttää, että maksimissaan kerran viikossa koska sen tarkkoja vaikutuksia sikiöön ei tiedetä, että saattaa lapsen kuuloon jotenkin vaikuttaa. En sitten tiedä, meillä ei siis doppleria itsellä ole, mutta ajattelin vaan että miten siihen muiden neuvoloissa on suhtauduttu.

Liikkeitä kovasti odotellaan, eilen illalla yritettiin miehen kanssa löytää potkuja, mutta juhannusruokien aiheuttamien kaasujen liikeet sekoitti etsintöjä... Tosin samainen neuvolantäti sanoi, ettei kannata huolestua jos ei liikkeitä tunnu vkon 20 mennessä, koska kohtu on edelleen niin taaksepäin kallellaan. Neuvola taas ensi viikolla, joten sitten kuullaan toivottavasti lisää sydänääniä :heart: Ja raksu-ultraan vielä pitkät kolme viikkoa, huoh.

Energiataso on pikkuhiljaa ruennut nousemaan, kun pahoinvointi helpottaa. Parempaa vointia pitäisi varmaan kanavoida häiden käytännön järjestelyihin, kun niihin on aikaa enää reilu kuukausi... Jännää :kiss:

Mutta kaikille tasapuolisesti aurinkoista viikonjatkoa, vaikka sadetta taitaakin olla luvassa!

Sandells81 & Keijo 18+4
 
Sandells81 neuvolassa ei tullut meille dopplerista mitään sanottavaa, sillä kun kyseinen kapistus tuli puheeksi siellä, niin ei ollut meidän neuvolatäti koskaan sellaisesta kuullutkaan. :D Täti nyt sattuu olemaan hiukksen vanhempaa vuosimallia, jossain viidenkympin korvilla. :)

Acacia 20+6
 
Tervepä taas!

Ihanaa kun täällä on hääjärjestelyjä meneillään :heart: Onnea Millimama ja Sandells81 ja voimia järjestelyihin! Mulla on vielä niin tuoreessa muistissa omat häät (syyskuu 2011) että nousee tunteet pintaan kun kuulee toisten hääsuunnitteluista!

Liitoskivut tai mitkälie on täälläkin olleet oikein kunnolla riesana juhannuksesta lähtien. Tai kunnolla ja kunnolla, mistäs minä tiedän pahentuuko ne tästä vielä :O Mulla myös tuntuu ikävästi öisin kyljellä maatessa. Mulla on ollut myös omituisia napakipuja, aivan kuin joku tuikkaisi neulalla napaan! Nämä ovat tosi nopeita ja ohimeneviä mutta tosi inhan tuntuisia ja pelottavakin. Panadolia en ole vielä kokeillut. Alkuraskaudessa kärsin migreenistä monta kertaa ja tuli todettua jo silloin, että panadol on aika turhaa tavaraa vaikka kaksi ottaisikin :( Itselläni ei auttanut tuohon helvetilliseen päänsärkyyn ollenkaan. Onneksi ei ole moneen viikkoon särkenyt.. koputan puuta.

Stressin vaikutus masukkiin - lueskelin aiheesta silloin kun mulla oli menossa tämä reilun kuukauden mittainen odotushelvetti niitä lapsivesipunktion tuloksia ootellessa. Olin tosi ahdistunut ja stressaantunut. Sain ainakin selvää, että stressihormoni saattaa vaikuttaa vauvoihin niin, että syntyessään ovat myös stressaantuneita ja ahdistuneita. En uskaltanut lukea enempää, etten sitten stressaannu enempää. Tulokset saatuani tein pyhän lupauksen että loppuraskaudessa vältän stressiä viimeiseen asti. Tässä onkin haastetta kylliksi, koska olen helposti huolestuvaa sorttia, niinkuin olen kertonutkin.

Linea negraa minulla ei näy vaikka taatusti on poika tulossa :)

Masusta vielä: Havaitsin eilen suihkussa, että ylhäältä päin katsottuna vauvamahani on toispuoleinen :O Siis ei kovin paljoa, mutta ero on kuitenkin paljain silmin havaittavissa. Isompi puoli on se, jossa pikku-Paavon liikkeet ovat eniten tuntuneet. Että mitäs ihmettä? :confused: Nyhjääkö Paavo vain toisella puolella? Istukka on mulla keskellä edessä. Läpi asti liikkeet eivät vielä tunnu...

Mukavaa päivää!

Anukkio ja Poika 18+3
 
Hei kaikille pitkästä aikaa!

Ahkerasti oon edelleen lukenut, mutta kommentointi jäänyt...yleensä käyn tsekkaamassa kirjoitukset kännykällä makoillen omassa sängyssä kun odottelen että esikoinen nukahtaa yöunille omaan huoneeseensa, eikä jaksa ruveta kirjottelemaan kännykällä. Nyt oon saikulla (kauhee kesäräkis) niin on hyvää aikaa ja talossa hiljaista =D

Mistäs kaikesta täällä on juttua ollut...no liikkeista ainakin :) Tunsin ekat liikkeet suunnilleen 15 viikolla ja pian jo näkyi jotain ulospäinkin (se nyt ei ainakaan ollut suoliston mullausta =D ). Liikkeet tuntuvat jo hyvin, ulospäin en ole mitään nyt huomannut vaikka paljasta mahaani aina välillä tuijottelen...Mä sitten tykkään vauva-vatsastani! Nyt sen alkaa muutkin huomaamaan, omasta mielestäni on ollut pallo jo pidemmän aikaa...Painoa oli tullut neuvolassa kolmisen kiloa kun viimeksi kävin.

Välilihaa en rasvaillut aiemmin, enkä takuulla nytkään. Ekalla kerralla tehtiin eppari joka parani hyvin...tosin joku pieni ylimääräinen kretale jäi emättimen sitäpuolelle, mutta onneksi parani itsekseen. Ennen jälkitarkastausta harrastettiin seksiä, ja ai ai kun tuntui ikävältä. Tarkastuksessa ylimääräinen kretale sitten näkyi ja lääkäri kehotti odottelemaan asian kanssa ja jos vaiva ei mee ohi niin "voidaan ihan paikallispuudutuksessa napsaista pois täällä terkkarissa"...jep jep, en todellakaan halua että alapäästäni napsitaan terkkarissa yhtään mitään, onneksi parani itekseen =D Ja kätiloopiskelija ei ompele jos eppari tarvisi tehdä nytkin =D

Äitiyspakkauksen suhteen ei olla päätetty mitä tehdään...jos olisi varmaa, että se uusi pakkaus saadaan niin sitten otetaan kyllä (kun se laatikkokin on niin kiva, oon kanssa siinä harhassa, että ne vaatteetkin on reippaita ja värikkäiä jos pakettikin on...), mutta se syksyyn asti jaettava ei oikein nappaa senkään vuoksi, että kaverilla on laskettu aika kesällä ja me sitten saadaan pikkusia vaatteita sitä mukaa kun jäävät pieneksi. Esikolta on makuupussi tallessa ja se toppapuku luultavasti jää taas käyttämättä, jos tuleva vauva on samaa kokoluokkaa kuin isoveli. Mietitään asiaa. Mitään hankintoja ei sinänsä tarvii tehdä, pinnis, hoitopöytä, turvakaukalo, vaunut jne. on säilytetty, vaatteita on hiukan jo osteskellut....facebookin merkkikirpparit on petollisia!

Ruokasuosituksista...kaikki tekee niinkuin parhaaksi näkee, mutta järkevyys ja hysteeriisyys ovat mielestäni aivan eri asioita. Itse pyrin noudattamaan "kielto"listaa mahd. hyvin. Silliä olen syönyt uusien perunoiden kanssa ja nyt juhannuksena oli ihan pakko saada graavia kalaa (kuten myös esikkoa odottaessani äidin graavaamaa joulupöydässä), joka oli kalakauppiaalta ostettu eikä mitään vakuumitavaraa. Toivottavasti työpaikkaruokalan porkkanat on pesty kunnolla....

Rakenneultraan on kolmisen viikkoa, sitä odotellessa. Poikaolo on hyvin vahva (kiitos sen 4D:n jota kätilö käytti reilusti np-ultrassa), jos siihen tulisi kunnonvarmuus. Niinhän se kätilö sanoi ultratessaan, että eiköhän tää aika selvä peli (pippeli...) ole =D Kyllä nykytekniinkka on hienoa! Onnittelut kaikille sukupuolilupauksia saaneille.

Nyt ei jaksa kirjotella enempää, niskaa alkaa jumittamaan. Voikaa hyvin!

Vili-Jonkka ja Hampus 18+2
 
Anukkio mulla näkyy aamuisin kans maha selkeästi toispuoleisena. Olen tunnustelemalla ja kuulostelemalla tullut siihen tulokseen, että kohonnut puoli onkin aina ollut juuri se puoli jolla masukki hengailee sillä hetkellä. :) Tässäkin vaiheessa siellä on kuitenkin tilaa myllertää, ja jos uskallat tunnustella kohonnutta kohtaa kunnolla, niin siellä tuntuu varmasti sellainen kovempi puikula, salamatkustajan muodossa. :D

Aamuisin jään yleensä selälleni makoilemaan hetkeksi ja seuraamaan masua. Muutaman kerran olen nähnyt jo ihan selkeästi kun pikkuinen siellä vaihtelee asentoa ja etsii hyvää hengailupaikkaa. Se toispuoleinen masu vaihtaa asentoa ja toispuoleisuutta siinä samalla. :D Kiehtovaa seurattavaa.

Acacia 20+6
 
Heipsan!

Vieläkö mukaan mahtuu uusia odottajia? :) Olen 29-v ja odotan toista lasta, la on 1.11. Esikoisemme täytti huhtikuussa vuoden. Olisi kiva vaihtaa ajatuksia toisten odottajien kanssa.. ja huhuilinkin toisella palstalla etenkin Tampereen odottajien perään. Toki muidenkin kanssa olisi mukava jutella ja tutustua! :)
 
HEI KAIKILLE! Minusta ei ole kuulunut pitkään aikaan, remontti, koulu ja lapset vienyt kaiken energian tässä raskauden aikana. Onneksi koulusta nyt kesäloma. Rakenneultrassa olen käynyt ja minulle saa merkata, että POIKA TULOSSA, niin kuin pitikin <3 nimikin on jo valmiina odottamassa. Ei tule Elmo, mutta läheltä liippaa. Yritän jaksaa ja ehtiä käydä useammin! Mukavaa kesää kaikille! :) lissukka ja Eino 20+2 <3
 
Heissan mammat!

Juhannus oli ja meni. Mökillä oltiin ja seuraksi saatiin sitten se ihana oksennustauti. Kyllä tuli rajuna ja enpä muista että olisin kenenkään odotusaikana ollut tuossa taudissa. Rupesi supistelemaan sitten rajusti vaikka kuinka yritti lepäillä. Sitten muistin, että jostain oon lukenu et kuivuminen aiheuttaa. Onneks meni sitten sen yhden päivän jälkeen ohi. Nyt aattelin et pitäiskö kuiteski soittaa neuvolaan ja kysästä lääkärille aika ku pitää ens viikolla töihinki palailla.
No onneksi kuitenkin oli hyviä ilmoja ja hyvää grillattavaa niin ei koko juhannus menny piloille. Ja kyllä lapset uiskenteli, vaiks ei se vesi nyt vielä mitään lämmintä ollut=)

Onnea kaikille jotka saaneet ultrakuulumisia, itse vielä odotellaan sinne menoa..kaksi viikkoa.
Sitten oli naimisiin menijöitä ja asunnon ostajia, heille oikein paljon onnea myös:flower:

hannama 19+2
 

Yhteistyössä