Mammakoira älähtää, kun kalikka kalahtaa

No niin äidit ja isät, hus pois palstalta ja viettämään loppupäivä lasten kanssa ilman nettejä ja someja.

 

No jos et pysty osoittamaan, missä kohtaa olen yläpeukuttanut niitä väittämiäsi asioita, niin alkaa kuulostaa siltä että heittelit hatusta.

höpöhöpö jatkuvastihan sä niitä peukuttelet kuvaannollisesti.

 

Niin kauan kun se on aiheellista.
Jos samoja asioita jankataan jo viidenteen kertaan niin onkohan pienestä nälvimisestä oikeastaan niin kamalasti haittaa?

Ja tuo glögijuttu oli vilpitön.
Sain kuulla, että Mörkö on kipeenä.

No miksi sä jankkaat? Jos sulla ei ole mitään uutta keskusteluun, niin ei se nälviminen ja "hassut" hymiöt tähän mitään lisäarvoa tuo.

Toki olet vilpitön. Ihan hyvällähän sä vaan aina.

 

Anteeks, mutta.
Lueppa nyt tuolta edellisiä viestejä. Mä olen vastannut tähän jo. Tämä on käyty jo läpi.

Kuume voi tehdä tepposet.
Ota rauhassa nyt ja juo vaikka mukillinen glögiä.

Mitään glögiä, se on pahaa

 

höpöhöpö jatkuvastihan sä niitä peukuttelet kuvaannollisesti.

Mutta sulta pyydettiin jotain konkreettisia esimerkkejä, mutta et ilmeisesti muista tai löydä yhtään.

 

Mutta sulta pyydettiin jotain konkreettisia esimerkkejä, mutta et ilmeisesti muista tai löydä yhtään.

siellä ne on tallessa kaikissa sun tulenpalavissa mielipiteissä aiemmissa viestiketjuissa ystävä hyvä.

 

siellä ne on tallessa kaikissa sun tulenpalavissa mielipiteissä aiemmissa viestiketjuissa ystävä hyvä.

Ja väität, että siellä jossain on hehkutusta ja peukutusta maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan?

 

No miksi sä jankkaat? Jos sulla ei ole mitään uutta keskusteluun, niin ei se nälviminen ja "hassut" hymiöt tähän mitään lisäarvoa tuo.

Toki olet vilpitön. Ihan hyvällähän sä vaan aina.

Kun huomasin, että Mörkö kyselee samasta asiasta - yritin
kääntää puheenaihetta johonkin tärkeämpään, kuten lasten hyvinvoinnin tila, joka vahvasti myös liittyy aiheeseen.

Pahoittelut jos loukkasin sinua.

 

 

Kun huomasin, että Mörkö kyselee samasta asiasta - yritin
kääntää puheenaihetta johonkin tärkeämpään, kuten lasten hyvinvoinnin tila, joka vahvasti myös liittyy aiheeseen.

Pahoittelut jos loukkasin sinua.

Kyllä se yli 100 000e, jonka tuo huono kampanja kaupungille kustansi, on pois lasten hyvinvoinnista. Hassua että sitä ei saa kritisoida.

Sun käytös on loukkaus keskustelulle, ei minulle henk.koht.

 

Kyllä se yli 100 000e, jonka tuo huono kampanja kaupungille kustansi, on pois lasten hyvinvoinnista. Hassua että sitä ei saa kritisoida.

Sun käytös on loukkaus keskustelulle, ei minulle henk.koht.

Saattaa maksaa hyvinkin itsensä takaisin.

 

No niin äidit ja isät, hus pois palstalta ja viettämään loppupäivä lasten kanssa ilman nettejä ja someja.

Enkäpäs meekkään. Tää on kuule yks parhaimmista tavoista vältellä töitä.
Eli luova tauko.

 

Ja väität, että siellä jossain on hehkutusta ja peukutusta maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan?

Millon sä olet ollut Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa vastaan?

 

Mä en oikein ymmärrä, miten jotkut ihmiset tän kampanjan videon oikein näkee? Mulle toi on korppia lukuunottamatta selkeä kuvaus valitettavan normaalista arkisesta tilanteesta aikuisen ja lapsen välillä. (Tuon korpin nyt voi nähdä vaikka vertauksena mahdollisesta tapaturmasta tai ihan vaan siitä, että lapsen tunteet ja kehitys kärsii).. Siinä aikuinen ja lapsi ovat yhdessä lähteneet tekemään jotakin molemmille mukavaa (vrt. kirjasto, kävely yms.), mutta tekevät sitä aluksi tahoillaan, joka on aivan normaalia. Sitten lapsella herää toive läheisyydestä ja hän lähtee juoksemaan äitiä kohti, joka käytöksellään viestii aikovansa vastata tähän tarpeeseen ja kokevansa itsekin tulevan läheisyyden osoituksen (halaus, lapsen ottaminen syliin?) mukavana asiana. Kännykkä kuitenkin keskeyttää tilanteen ja tuo äidille mukavan (äiti hymyilee) korvikkeen sille hetkelle, joka hänen ja lapsen välillä olisi ollut. Lapsi taas jää seisomaan pettyneen oloisena ja kaivattu läheisyys jää saamatta. En tiedä miksi korppi vei lapsen, ehkä tällä oli tarkoitus viestiä esimerkiksi sitä, että äiti jäi selaamaan kännykkäänsä liian pitkäksi ajaksi ja lapsen hellyydenkaipuu ja petetyksi tulemisen tunne vahingoittivat häntä, tai että kännykkä/some voi oikeasti viedä aikuisen huomion niin voimakkaasti, että vahinkoja voi tapahtua.

Omalla kohdallani mainos herätti miettimään, miksi tuollaista tapahtuu, miten se näkyy omalla kohdallani ja mitä asialle voisi tehdä. Tuota samaa tapahtuu myös omassa kodissani (lapsi piirtää ja kiikuttaa piirroksensa isälleen katsottavaksi, "isi?... isi?.. isi kato mitä mä tein!.. isi?" Olen ohjeistanut nykimään hihasta tai tökkäämään isiä jos se ei kuuntele, mutta sekään ei yleensä tehoa, vaan minun täytyy käydä toteamassa, että lapsella on asiaa, jotta hän kuulisi. Olemme sopineet, että kännykän käyttö (pikaista viestien tarkastelua tai puhelinsoittoa lukuunottamatta) ja muu "paikalla oleva poissaolo" edellyttää sitä, että ympäristö tehdään tietoiseksi poissaolosta, esimerkiksi toteamalla, että nyt selaan vartin puhelinta ja tehdään sen jälkeen jotain yhdessä. Toimii vaihtelevasti. Mielestäni on ikävää nähdä vastaavaa oikeastaan joka puolella, kerhoissa, leikkipuistoissa yms, ja usein aikuinen ei usein edes huomaa ongelmaa käytöksessään. Esimerkiksi lapsi leikkii legoilla, aikuinen ottaa puhelimen esiin. Ei siinä mitään, paitsi jos se lapsi unohtuu puhelimen takia. Lapsi lopettaa legoleikin ja haluaisi piirtää, mutta ei ujonpuoleisena uskalla ottaa kyniä itse. Hän lähestyy aikuista ja nykäisee hihasta, aikuinen sanoo, että "äiti/isi on tekemässä asiaa x, odota hetki" (ja tämä ei ihan oikeasti ole sama, kuin vastaava lause arkiaskareihin/vastaavaan liittyen, joiden lapsi näkee konkreettisesti etenevän ja hän osaa ennakoida milloin ne päättyvät, ja joiden aikana aikuinen voi kommunikoida lapsensa kanssa). Lapsi arvioi ehkä hetken, kannattaako jäädä odottamaan ja sen jälkeen menee pettyneen oloisena jatkamaan legoleikkiään. Hetken päästä aikuinen katsahtaa tyytyväisenä lapsensa leikkejä kännykkähommiensa lomasta arvaamatta, että lapsi olisi halunnut piirtää. Eivät nämä yksittäisinä tilanteina ole mitenkään vakavia, mutta jos lapsen elämä on suurimmaksi osaksi tuollaista huomiottajäämistä, niin kyllä uskon, että siinä voi vakavastikin vahingoittua. Erityisesti jos videossa kuvatusti lapsi jää ilman tarvitsemaansa hellyyttä. Esimerkiksi ystäväni, jotka ovat eläneet väkivallattomassa "kaappi"alkoholistiperheessä kertovat, että yksi pahimmista siihen liittyvistä kokemuksista oli huomiotta ja ikäänkuin kakkoseksi jääminen. Vaikeassa somekoukussa oleva aikuinen ei välttämättä edes huomaisi, vaikka lapsi yrittäisi kertoa kiusaamisesta, pahasta olostaan tai muusta vastaavasta. Eroa "normaalin" ja vakavan tilanteen välillä on mielestäni vaikea nähdä, ja ymmärrän hyvin miksi tämän kampanjan tapainen herättely on tarpeen. Sitä en ymmärrä, miksi ihmiset kuohahtelevat kampanjan takia.

Minusta järkevän ja haitallisen somessa hengailun/tv:n tuijottamisen/melkeinpä minkä tahansa aktiviteetin välillä on havaittavissa ainakin pari selkeää eroa. Mielestäni sellainen tekeminen, jonka aikana ei voi samalla havainnoida ympäristöään kuuluu hoitaa silloin, kun ei ole vastuussa ympäristössä tapahtuvista asioista, erityisesti esim. lapsen vahtiminen. Esimerkiksi pikainen tekstiviestin tarkistus on eri asia kuin se, että aikuinen hengailee facebookissa/katsoo elokuvaa/pelaa tietokonepeliä/mitä ikinä niin intensiivisesti, ettei kuule kun lapsi haluaa keskustella tai ettei hän huomaa kun lapsi asettaa itsensä mahdolliseen vaaratilanteeseen. Toisekseen mielestäni mikä tahansa, mikä toistuvasti ja ennakoimattomasti keskeyttää tilanteen, jonka olisi tarkoitus olla lapsen ja aikuisen yhteinen (esimerkiksi halaus, kuten videossa) on haitallista. Arjen askareet yms. ovat ennakoitavia ja lapsi ymmärtää kyllä, että täytyy odottaa hetki jos aikuinen on juuri keittämässä puuroa. Mutta jos ollaan esimerkiksi lukemassa satua ja aikuinen saa tekstiviestin, sen ehtii kyllä pääsääntöisesti tarkastaa myöhemminkin. Jos ei, silloin on mielestäni ongelma. Samoin jos hautautuu kännykän/tietokoneen/tv:n ääreen ajaksi, jota lapsen on mahdotonta ennakoida. Tämän takia on mielestäni järkevää kertoa lapselle ja muille jos tarvitsee esimerkiksi puoli tuntia omaa aikaa, eikä sinne kännykän taakse voi jumittua randomisti pitkin päivää kesken puuhien. Mielestäni aikuisten someongelmiin törmää nykyään usein. Minä en pidä siitä, että joku pelailee tai hengailee facebookissa seurassani. Minulle tulee kurja olo, jos joku rupeaa räveltämään kännykkäänsä esimerkiksi kesken keskustelun. Se on mielestäni epäkunnioittavaa. Erona itseni ja lapsen välillä on se, että minä osaan sanoittaa tunteeni ja kertoa niistä toisille. Voin myös valita seurani ja pyrkiä kasvattamaan lapseni niin, ettei minun tarvitse kärsiä näistä epämieluisista asioista. Lapsi ei voi valita vanhempiaan eikä kieltää näitä käyttämästä kännyköitään.

 

Silloin kun kampanja esiteltiin, kylläkin sanottiin että se on väkivallan ja lapsiin kohdistuvan välinpitämättömyyden vastainen kampanja. Ei sen alkuperäinen tarkoitus pitänyt olla herättää "ihan mitä tahansa keskustelua". Tietysti kampanjaa on jouduttu selittämään nyt jälkikäteen ja keksimään ties mitä salattuja merkityksiä, kuten esim. se että kritiikki oikeastaan kohdistuukin isään - että ongelma ei olekaan se nettiä rannalla käyttävä äiti, vaan isä joka ei ole paikalla. Selittelyn makua ja kömpelöä selittelyä kaiken lisäksi.

Siis emme vain tajunneet, varmaan se merikin symboloi siinä jotain, hukutettuja lapsia niin olihan siinä se väkivalta, piiloviestinä! Korppi kuvasti väkivaltaista anoppia, tätä me ei vaan tajuttu ja taivaan väri jollain tavalla tukkapöllyjä, kivien määrä taas väkivallan uhrilukuja. Siis kyllä jollain tavalla ne oli piilossa siellä ja toteutus sittenkin ihan osuva ja puhutteleva! Ei se tekstaava mamma ollutkaan se juttu, me katsojat olemme vaan nyt käsittäneet väärin tuon toimivan mainoksen johon kannatti laittaa niiden kotona pelkäävien nyrkin alla elävien lasten tukirahoja.

Miesselitys oli oikeasti niin huvittava kaikessa kömpelyydessään, että nauroin ääneen... olisin voinut vastata samalla tyylillä pelästyneenä tehtyäni jotain tyhmää ala-asteikäisenä. Tuli ihan mieleen lapsen hätävalhe!

 

Siis emme vain tajunneet, varmaan se merikin symboloi siinä jotain, hukutettuja lapsia niin olihan siinä se väkivalta, piiloviestinä! Korppi kuvasti väkivaltaista anoppia, tätä me ei vaan tajuttu ja taivaan väri jollain tavalla tukkapöllyjä, kivien määrä taas väkivallan uhrilukuja. Siis kyllä jollain tavalla ne oli piilossa siellä ja toteutus sittenkin ihan osuva ja puhutteleva! Ei se tekstaava mamma ollutkaan se juttu, me katsojat olemme vaan nyt käsittäneet väärin tuon toimivan mainoksen johon kannatti laittaa niiden kotona pelkäävien nyrkin alla elävien lasten tukirahoja.

Miesselitys oli oikeasti niin huvittava kaikessa kömpelyydessään, että nauroin ääneen... olisin voinut vastata samalla tyylillä pelästyneenä tehtyäni jotain tyhmää ala-asteikäisenä. Tuli ihan mieleen lapsen hätävalhe!

Kyllä mä uskoisin, että se tekstaava, lapsensa hellyyden- ja kohtaamisen tarpeen huomiotta jättävä mamma oli juurikin se juttu. Joskaan sillä ei lapsen kannalta ole mitään merkitystä, onko kyseessä mamma vai pappa, kun kyseessä on se ainoa sillä hetkellä paikalla oleva läheinen aikuinen. Se mahdollisen isän tuolla hetkellä poissa (töissä?) oleminen on merkityksellistä siksi, että kun toinen on fyysisesti poissa, ei hänellä ole mahdollisuuttakaan olla lapselle läsnä. Siihen sitten lisätään tämä paikalla oleva aikuinen, joka ei myöskään ole läsnä, niin lapsella ei ole ketään sillä hetkellä.

Mielestäni lapsen kannalta se on irrelevanttia kumpi sukupuoli tässä tätä välinpitämättömyyttä harrastaa. Minusta on syytäkin mainoksissa korostaa nimenomaan tilannetta, jossa kyseessä on se ainoa paikalla oleva aikuinen, johon lapsi voi turvautua. Miten tätä tulisi sitten korostaa? Jos mies olisi osassa mainoksista mukana, ei heräisi kysymystä, missäs se ukko luuraa? Nyt herää, mutta ehkä kysymystä ei ole tarkoitus miettiä siitä näkökulmasta, että se on juuri se mies joka mahdollisesti on töissä/kaljalla/missä ikinä, vaan lapsen näkökulmasta, että hei se toinen ei nyt tosiaan ole siellä. Lapsen yksinäisyys ei välttämättä korostuisi yhtä paljon, jos tämä kysymys ukon sijainnista jäisi esittämättä. Mainosta katsoessani itselleni tuli mieleen ensimmäisenä mieheni puhelinriippuvaisuus ja siihen liittyvät tunteet, enkä suoraan sanottuna olisi edes ajatellut tätä sukupuoliasiaa tässä sen enempää jos ei siitä olisi ympäriinsä kirjoiteltu.. Viesti meni kuitenkin mielestäni perille niin kuin sen on tarkoitettu menevän, joten mitään syvempää analyysiä ei ollut tarpeen lähteä tekemään.

Viittauksellasi nyrkin alla elävien lapsien tukirahoihin ilmeisesti tarkoitat sitä, että mielestäsi kannattaa keskittää kaikki varat yhden, kaikkein vakavimman ongelman ratkaisemiseksi? Itse en näe asiaa näin. Erityisesti sellainen perheväkivalta, jossa lapsi todella joutuu pelkäämään olemisiaan ja tekemisiään on toki erittäin vakava asia, johon puuttumiseksi on kohdennettava varoja. Se ei kuitenkaan ole ainoa ongelma. En tiedä onko "henkinen väkivalta" terminä järkevä, mutta en ole kuullut parempaakaan. Pitkällä tähtäimellä se voi vakavimmillaan kuitenkin jättää lapseen yhtä syvät arvet kuin fyysinenkin väkivalta. Olen nähnyt molempia tapauksia läheltä, ja sikäli mikäli lapsi hengissä selviytyy aikuisuuteen asti, on molemmilla edessään paljon korjattavaa. Nyrkinpelko siis ei ole ainoa pelko, vaan aitoja ja vahingollisia pelkoja/tunteita ovat myös esimerkiksi rakkaudettomuuden pelko, arvottomuuden tunne, hyväksytyksi tulemattomuuden tunne ja ihan vaan se, että on yksin eikä voi puhua kellekään. Tuo ihmisten liiallinen someilu ei välttämättä ole se kaikkein vakavin hylkäämisen muoto, mutta niin yleinen, että siihen kannattaa puuttua. Lisäksi se on yksi harvoista lapsen kaltoinkohtelun/laiminlyönnin muodoista, joita aikuinen ei itse ehkä edes tiedosta. Siihen kannattaa siis mielestäni herätellä. Eikä siitä herättelystä kannata pistää pahakseen. Jos omat asiat eivät ole kunnossa, sen saattaa huomata. Jos omat asiat ovat kunnossa, hyvä niin. Kaikilla ei ole.

 

Pakko mainita tässä erikseen vielä:

Keke2015, aivan loistavia kommentteja!

 

Pakko vielä tässä pohtia sitäkin, kun moni tuntuu reagoivan tähän kampanjaan niin, että "taas äitejä syyllistetään". Tuosta äitien syyllistämisestä ja sen yleisyydestä puhutaan monessa yhteydessä, ja aina minulle on jäänyt epäselväksi, mistä on kyse. Yleisesti ottaen voidaan esimerkiksi todeta, että lapsen kannattaa antaa syödä ja nukkua ja leikkiä ja sille kannattaa myös puhella. Sitten on toistaan parempia ja huonompia tapoja hoitaa näitä asioita. Erilaiset terveyssuositukset vaihtelevat jne. Välillä joku toteaa, että jotain kannattaa tai ei kannata tehdä. Mutta missä se syyllistäminen tapahtuu? Eikö jokainen lähtökohtaisesti ymmärrä, että täydellinen ei voi olla ja hyvään pystyy jokainen kun tarpeeksi yrittää? Jos ei, niin silloin on mielestäni kyse siitä, että ihminen syyllistää itse itsensä. Ja jos ei huvita tarpeeksi yrittää, niin silloin on syytäkin vähän syyllistyä.

Toinen ajatuksenjuoksu on se, että jos yleisesti ottaen esimerkiksi todetaan, että taaperolle kannattaa antaa leluksi mieluummin pehmolelu kuin kirves, onko se vanhempien syyllistämistä? Jos tämä olisi oikea ongelma, johon puututtaisiin vaikkapa sloganilla "äiti, älä anna kirvestä lapsellesi", olisiko se äitien syyllistämistä? Lisäksi mietityttää, että herääkö tässä monelle oikeasti ensimmäisenä mieleen, että "onko se aina äidin syy, jos lapsi vähän kirveellä leikkii??" tai "miksi isi saa antaa lapselle kirveen, mutta äiti ei!?", koska siltä se minusta usein vaikuttaa. Itselleni saattaisi kyseisessä vertauskuvallisessa tilanteessa tulla mieleen vaikkapa että "joo, hyvä pointti, hei ehkä jätetäänkin se muodikas lelukirves tällä kertaa ostamatta". Useimmiten tuntuisi kuitenkin joutuvan miettimään, että "miksi tämäkin on ongelma?".

 

Kyllä mä uskoisin, että se tekstaava, lapsensa hellyyden- ja kohtaamisen tarpeen huomiotta jättävä mamma oli juurikin se juttu. Joskaan sillä ei lapsen kannalta ole mitään merkitystä, onko kyseessä mamma vai pappa, kun kyseessä on se ainoa sillä hetkellä paikalla oleva läheinen aikuinen. Se mahdollisen isän tuolla hetkellä poissa (töissä?) oleminen on merkityksellistä siksi, että kun toinen on fyysisesti poissa, ei hänellä ole mahdollisuuttakaan olla lapselle läsnä. Siihen sitten lisätään tämä paikalla oleva aikuinen, joka ei myöskään ole läsnä, niin lapsella ei ole ketään sillä hetkellä.

Mielestäni lapsen kannalta se on irrelevanttia kumpi sukupuoli tässä tätä välinpitämättömyyttä harrastaa. Minusta on syytäkin mainoksissa korostaa nimenomaan tilannetta, jossa kyseessä on se ainoa paikalla oleva aikuinen, johon lapsi voi turvautua. Miten tätä tulisi sitten korostaa? Jos mies olisi osassa mainoksista mukana, ei heräisi kysymystä, missäs se ukko luuraa? Nyt herää, mutta ehkä kysymystä ei ole tarkoitus miettiä siitä näkökulmasta, että se on juuri se mies joka mahdollisesti on töissä/kaljalla/missä ikinä, vaan lapsen näkökulmasta, että hei se toinen ei nyt tosiaan ole siellä. Lapsen yksinäisyys ei välttämättä korostuisi yhtä paljon, jos tämä kysymys ukon sijainnista jäisi esittämättä. Mainosta katsoessani itselleni tuli mieleen ensimmäisenä mieheni puhelinriippuvaisuus ja siihen liittyvät tunteet, enkä suoraan sanottuna olisi edes ajatellut tätä sukupuoliasiaa tässä sen enempää jos ei siitä olisi ympäriinsä kirjoiteltu.. Viesti meni kuitenkin mielestäni perille niin kuin sen on tarkoitettu menevän, joten mitään syvempää analyysiä ei ollut tarpeen lähteä tekemään.

Viittauksellasi nyrkin alla elävien lapsien tukirahoihin ilmeisesti tarkoitat sitä, että mielestäsi kannattaa keskittää kaikki varat yhden, kaikkein vakavimman ongelman ratkaisemiseksi? Itse en näe asiaa näin. Erityisesti sellainen perheväkivalta, jossa lapsi todella joutuu pelkäämään olemisiaan ja tekemisiään on toki erittäin vakava asia, johon puuttumiseksi on kohdennettava varoja. Se ei kuitenkaan ole ainoa ongelma. En tiedä onko "henkinen väkivalta" terminä järkevä, mutta en ole kuullut parempaakaan. Pitkällä tähtäimellä se voi vakavimmillaan kuitenkin jättää lapseen yhtä syvät arvet kuin fyysinenkin väkivalta. Olen nähnyt molempia tapauksia läheltä, ja sikäli mikäli lapsi hengissä selviytyy aikuisuuteen asti, on molemmilla edessään paljon korjattavaa. Nyrkinpelko siis ei ole ainoa pelko, vaan aitoja ja vahingollisia pelkoja/tunteita ovat myös esimerkiksi rakkaudettomuuden pelko, arvottomuuden tunne, hyväksytyksi tulemattomuuden tunne ja ihan vaan se, että on yksin eikä voi puhua kellekään. Tuo ihmisten liiallinen someilu ei välttämättä ole se kaikkein vakavin hylkäämisen muoto, mutta niin yleinen, että siihen kannattaa puuttua. Lisäksi se on yksi harvoista lapsen kaltoinkohtelun/laiminlyönnin muodoista, joita aikuinen ei itse ehkä edes tiedosta. Siihen kannattaa siis mielestäni herätellä. Eikä siitä herättelystä kannata pistää pahakseen. Jos omat asiat eivät ole kunnossa, sen saattaa huomata. Jos omat asiat ovat kunnossa, hyvä niin. Kaikilla ei ole.

Vaikka joku saa tuon mainoksen käännettyä oikein päin päässään, ei varmaan ole jääny huomaamatta miten monen mielestä toteutus ja herättävät ajatukset on menneet väärin päin ja kampanja epäonnistunut pahasti, tähän on puuttunut myös lastesuojelun eri tahot ja moni ko alan asiantuntija. Kampanjan puolesta puhujien parhain tulos tuntuu olevan se, että "lällällää kolahti", eli loukkaamisen ja syyllistämisen kautta kuvitellaan saavan ne vakavimmat tapaukset lopettamaan some? Ketjukin on aloitettu tällä teemalla tykkäysten kera.

Uskoisin, että niillä oikeasti räikeillä tapauksilla jossa kannattaa puuttua laiminlyömiseen, on ongelma ihan muualla kuin tekstiviesteissä. Tulee heti mieleen yksi vakavasti masentunut ihminen, se ongelma oli se masennus eikä puhelin. Jonkinlainen kannustaminen olisi ollut varmasti parempi tapa eikä aivoton osoittelu puhelimeen ja syyttely välivallasta ilman minkäänlaisia kannustavia ohjeita. Niitähän ei ko kampanjan takaa löytynyt.

Ongelma tuntuu vaan olevan äitien tekstailu, kaikenlainen. Nykyäidin keskittyminen ei saisi herpaantua hetkeksikään omiin juttuihin. Sitten vielä hätäisesti korjailtiin jälkikäteen ja seliteltiin myös isän puuttumista. Jos kampanja oli niin onnistunut, miksi jo virallisetkin tahot puuttuivat siihen, miksi sitä piti jälkikäteen selitellä? En jaksa toistella ketjussa kaikkia jo esiin tulleita hyviä pointteja, mutta kannattaa lukea ne ajatuksella. Mörköäiti on aika hyvin niitä ensimmäisenä tuonut esille, kiihkottomasti.

Koskaan ei ole äideiltä vaadittu näin paljon ja arvostettu sitä näin vähän. Menneinä aikoina oli ihan normaalia, että lapset kasvoivat sivussa ja äidillä oli muuta puuhaa, äitiyttä silti pidettiin todella arvokkaana asiana. Ollaan muka niin tasa-arvoisia, mutta silti äidit saavat kaiken taakan niistä väkisin kehitetyistä ongelmista, silti saamatta enää yhtään arvostusta tai lupaa olla väsyneitä. Samalla oletuksena pitää tehdä muilla elämän osa-alueilla kaikki mitä isätkin tekevät. Aika raskas aika, toivottavasti tämä olisi vain sairas välivaihe matkalla tasa-arvoisuuteen ja vanhemmuuden arvostus ja ymmärrys palaavat normaalille tasolle. En yhtään ihmettele jos moni uupuu.

 

Vaikka joku saa tuon mainoksen käännettyä oikein päin päässään, ei varmaan ole jääny huomaamatta miten monen mielestä toteutus ja herättävät ajatukset on menneet väärin päin ja kampanja epäonnistunut pahasti, tähän on puuttunut myös lastesuojelun eri tahot ja moni ko alan asiantuntija. Kampanjan puolesta puhujien parhain tulos tuntuu olevan se, että "lällällää kolahti", eli loukkaamisen ja syyllistämisen kautta kuvitellaan saavan ne vakavimmat tapaukset lopettamaan some? Ketjukin on aloitettu tällä teemalla tykkäysten kera.

Uskoisin, että niillä oikeasti räikeillä tapauksilla jossa kannattaa puuttua laiminlyömiseen, on ongelma ihan muualla kuin tekstiviesteissä. Tulee heti mieleen yksi vakavasti masentunut ihminen, se ongelma oli se masennus eikä puhelin. Jonkinlainen kannustaminen olisi ollut varmasti parempi tapa eikä aivoton osoittelu puhelimeen ja syyttely välivallasta ilman minkäänlaisia kannustavia ohjeita. Niitähän ei ko kampanjan takaa löytynyt.

Ongelma tuntuu vaan olevan äitien tekstailu, kaikenlainen. Nykyäidin keskittyminen ei saisi herpaantua hetkeksikään omiin juttuihin. Sitten vielä hätäisesti korjailtiin jälkikäteen ja seliteltiin myös isän puuttumista. Jos kampanja oli niin onnistunut, miksi jo virallisetkin tahot puuttuivat siihen, miksi sitä piti jälkikäteen selitellä? En jaksa toistella ketjussa kaikkia jo esiin tulleita hyviä pointteja, mutta kannattaa lukea ne ajatuksella. Mörköäiti on aika hyvin niitä ensimmäisenä tuonut esille, kiihkottomasti.

Koskaan ei ole äideiltä vaadittu näin paljon ja arvostettu sitä näin vähän. Menneinä aikoina oli ihan normaalia, että lapset kasvoivat sivussa ja äidillä oli muuta puuhaa, äitiyttä silti pidettiin todella arvokkaana asiana. Ollaan muka niin tasa-arvoisia, mutta silti äidit saavat kaiken taakan niistä väkisin kehitetyistä ongelmista, silti saamatta enää yhtään arvostusta tai lupaa olla väsyneitä. Samalla oletuksena pitää tehdä muilla elämän osa-alueilla kaikki mitä isätkin tekevät. Aika raskas aika, toivottavasti tämä olisi vain sairas välivaihe matkalla tasa-arvoisuuteen ja vanhemmuuden arvostus ja ymmärrys palaavat normaalille tasolle. En yhtään ihmettele jos moni uupuu.

Minun tarkoitus ei ainakaan ollut mollata äitiyttä millään tapaa -
olenhan itsekin äiti.
Tätä asiaa tulisi mielestäni lähestyä enemmän lapsen näkökulmasta.
Mitä lapsi vaatii - mitkä ovat lasten oikeudet!

Mörkö-äiti lähes marttyyrin elein kommentoi siitä, että pitäisikö lasten kanssa muka leikkiä taukoamatta - ilman vanhemman omaa-aikaa.
No ei pidä - ei sellaista kukaan ole väittänytkään. Lasten on oikein hyvä keksiä itsekin tekemistä, tietenkin ikätasonsa mukaisesti: esim. voi olla että vanhempi auttaa leikit käyntiin ja ohjaa tarvittaessa jne.

Mitä olen ympärilleni katsellut ja maailmaa kuulostellut niin kyllä mun mielipiteeni on edelleen se, että vanhemmat ovat aivan liikaa somessa.
(tuo siskonpedin video "äiti koneella" on muuten todella loistava, kannattaa katsoa)

Mun mielestä on erittäin hyvä, että vanhempia herätellään ja saadaan heidät miettimään mikä tilanne omassa perheessä on tämän välinpitämättömyys asian tiimoilla.
Tässä ketjussa tyrmättiin joidenkin kirjoittelijoiden osalta täysin se, että some on oikeasti monille vanhemmille ongelma ja tuo ongelma aiheuttaa välinpitämättömyyttä.

Se, että muutamat tässäkin ketjussa ovat väittäneet mainokseen kulutettujen rahojen mennen hukkaan, ja olevan pois "oikeilta väkivallan uhreilta" on mielestäni täyttä puppua. Olen melko varma, että nämä mainokset herättävät niin paljon ajatuksia, että näistä hyötyvät muutkin kuin some-vammaiset vanhemmat.
Näin mainokset maksavat itsensä äkkiä takaisin - tärkeällä tavalla: välinpitämättömyys mahdollisesti vähenee.
Ja tuo Mörkö-äidin "rahat ovat pois oikeilta uhreita" on kauheinta mitä olen vähään aikaan lukenut.
Eivätkö välinpitämättämyydestä kärsivät lapset ole tarpeeksi kärsiviä uhreja sinulle Mörköäiti?

 

Vaikka joku saa tuon mainoksen käännettyä oikein päin päässään, ei varmaan ole jääny huomaamatta miten monen mielestä toteutus ja herättävät ajatukset on menneet väärin päin ja kampanja epäonnistunut pahasti, tähän on puuttunut myös lastesuojelun eri tahot ja moni ko alan asiantuntija. Kampanjan puolesta puhujien parhain tulos tuntuu olevan se, että "lällällää kolahti", eli loukkaamisen ja syyllistämisen kautta kuvitellaan saavan ne vakavimmat tapaukset lopettamaan some? Ketjukin on aloitettu tällä teemalla tykkäysten kera.

Uskoisin, että niillä oikeasti räikeillä tapauksilla jossa kannattaa puuttua laiminlyömiseen, on ongelma ihan muualla kuin tekstiviesteissä. Tulee heti mieleen yksi vakavasti masentunut ihminen, se ongelma oli se masennus eikä puhelin. Jonkinlainen kannustaminen olisi ollut varmasti parempi tapa eikä aivoton osoittelu puhelimeen ja syyttely välivallasta ilman minkäänlaisia kannustavia ohjeita. Niitähän ei ko kampanjan takaa löytynyt.

Ongelma tuntuu vaan olevan äitien tekstailu, kaikenlainen. Nykyäidin keskittyminen ei saisi herpaantua hetkeksikään omiin juttuihin. Sitten vielä hätäisesti korjailtiin jälkikäteen ja seliteltiin myös isän puuttumista. Jos kampanja oli niin onnistunut, miksi jo virallisetkin tahot puuttuivat siihen, miksi sitä piti jälkikäteen selitellä? En jaksa toistella ketjussa kaikkia jo esiin tulleita hyviä pointteja, mutta kannattaa lukea ne ajatuksella. Mörköäiti on aika hyvin niitä ensimmäisenä tuonut esille, kiihkottomasti.

Koskaan ei ole äideiltä vaadittu näin paljon ja arvostettu sitä näin vähän. Menneinä aikoina oli ihan normaalia, että lapset kasvoivat sivussa ja äidillä oli muuta puuhaa, äitiyttä silti pidettiin todella arvokkaana asiana. Ollaan muka niin tasa-arvoisia, mutta silti äidit saavat kaiken taakan niistä väkisin kehitetyistä ongelmista, silti saamatta enää yhtään arvostusta tai lupaa olla väsyneitä. Samalla oletuksena pitää tehdä muilla elämän osa-alueilla kaikki mitä isätkin tekevät. Aika raskas aika, toivottavasti tämä olisi vain sairas välivaihe matkalla tasa-arvoisuuteen ja vanhemmuuden arvostus ja ymmärrys palaavat normaalille tasolle. En yhtään ihmettele jos moni uupuu.

Juu, monet on kampanjasta känisseet. Minusta heidän argumentointinsa, tai ainakaan useimpien heistä, ei vain ole ollut kovin onnistunutta. En ota kantaa siihen, kuinka onnistunut kampanja on, mutta kannattaa muistaa, että yleensä eniten asioita kommentoivat juurikin ne loukkaantuneet/asian väärin ymmärtäneet tahot. Moni on todennäköisesti vain huomannut mainokset ja miettinyt, että "tuohan on muuten totta" välittämättä kommentoida sitä sen enempää millään julkisilla areenoilla. Ja keskustelua on syntynyt, moni saattaa mainita kampanjasta vaikkapa kaverilleen, joka sitten huomaa roikkuvansa ehkä sittenkin vähän liikaa siellä netissä. Uskoisin, että hyötyä kampanjasta saadaan ainakin sitä kautta, että ne, jotka ovat itse nähneet ympärillään ongelmia puhelimeensa tuijottavan puolison/kaverin/muun takia, uskaltavat ehkä aiempaa paremmin puuttua tilanteeseen.

Kampanjan puolestapuhujat ovat mielestäni esittäneet ihan järkeviä näkemyksiä, täälläkin esimerkiksi Lispetti. En ymmärrä myöskään sitä, miten tulkitsit kirjoittamani viestin, jota kommentoit. Missään tapauksessa "lällällää kolahti" ei ole mielestäni lainkaan hyvä tapa reagoida asiaan, jossa näyttäisi kolahtelevan aika paljon sellaisiin tahoihin, joihin ei ehkä olisi tarpeen kolahdella. Mielestäni on enemmänkin surullista, että ihmiset tällä tavoin kolahtuvat. Mutta sitä en kyllä edelleenkään ymmärrä, että kuka ja miten tässä ihmisiä kolauttelee.

Mielestäni tapauksen ei tarvitse olla räikeä ollakseen ikävä. Minua harmittaa joka ikinen kerta, kun näen lapsen iloinen ilme ja se "valo" kasvoillaan tulevan vanhempansa luo, jonka reagoimattomuus sammuttaa sen valon ja ilon lapsesta. Sillä kertaa vain hetkeksi, mutta jos sellainen toistuu ja toistuu, niin ennenpitkää lapsi ei enää tule samalla tavalla innostuneena aikuisen luo. Lapset jaksavat kestää vanhemmiltaan oikeastaan mitä vain, mutta eiköhän se viimeistään siinä murrosiän kynnyksellä jo ole muokannut lapsen minäkuvaa ja olemista siinä määrin, ettei voida edes puhua samasta ihmisestä, kuin jos lapsi olisi saanut kaipaamaansa ja tarvitsemaansa huomiota. Masennus ei ole leikin asia, mutta somen koukuttavuus ja ihmisten liiallinen somen käyttö ei kyllä mielestäni ole perusteltavissa masennuksella, vaikkakin masentunut henkilö on mahdollisesti alttiimpi jäämään somekoukkuun. Masennus sen sijaan on esimerkki sellaisesta vaurioitumisesta, joka voi aiheutua ihmiselle esimerkiksi hyljätyksi tulemisen tai rakkaudettomuuden kokemuksien seurauksena.

Ongelmalla ei ole mitään tekemistä äitien normaalin tekstailun kanssa. Minun on vaikea ymmärtää, miten ihmiset kokevat kampanjan videon niin, että "yksi viesti ja herranjumala nyt on lapsen elämä pilalla kyllä". Tottakai kampanja vaikuttaa tuossa valossa naurettavalta. Luulen kuitenkin kampanjan suunnittelijoiden luottaneen enemmistön kykyyn kuvitella tai loogisesti päätellä kyseessä olevan yksittäinen esimerkki ilmiöstä, joka siis on huolenaiheena. Näitä kommentteja luettuani minua alkaa huolettaa kyseisen ilmiön lisäksi myös ihmisten empatiakyvyttömyys, kun sen sijaan, että videolla huomaisi lapsen tulevan surulliseksi, huomataankin joitakin aivan muita seikkoja.

Tuo viimeiseksi kirjoittamasi kappale kiteyttää hyvin fiiliksen, joka monella tuntuu olevan, mutta josta en lainkaan ymmärrä mistä se kumpuaa. Ennen oli olosuhteiden pakosta normaalia, että lapset kasvoivat osin sivussa. Silloin äitiys oli myös itsestäänselvyys, kärjistettynä jokainen lapsen saamiseen (ja puolison saamiseen) kykenevä nainen oli äiti. Nykyään äitiys (ja isyys) on valinta, eli siihen on järkevääkin kohdistaa aiempaa enemmän kritiikkiä. En kuitenkaan ole yhtään varma, arvostetaanko äitiyttä todella nykyään yhtään vähempää kuin ennen? Kenen pitäisi tätä äitiyttä erityisesti arvostaa? Myöskään noita äitiyden paljonpuhuttuja vaatimuksia en ymmärrä. Olen äiti, eikä minulta henkilökohtaisesti ole oikeastaan kukaan koskaan tullut vaatimaan mitään. Paitsi lapseni, ja se on sitten omien kasvatuksellisien näkökulmieni varassa miten heidän vaateisiinsa vastaan. Minulla on lupa olla väsynyt, perheeni ja minä itse arvostamme minua ja minulla on lupa tehdä kaikkia niitä samoja asioita kuin miehellänikin on. Ne luvat olen itse itselleni antanut, enkä ymmärrä kuka muu niistä voisi nykylainsäädännön ja kaytäntöjen valossa olla vastuussa? Olen iloinen omasta tilanteestani ja surullinen niiden puolesta, jotka eivät jostain syystä saa perheessään arvostusta osakseen.

"Ollaan muka niin tasa-arvoisia, mutta silti äidit saavat kaiken taakan niistä väkisin kehitetyistä ongelmista, silti saamatta enää yhtään arvostusta tai lupaa olla väsyneitä." Tätä lausetta en vain pysty oikein lähestymään mitenkään, joten esitän listan kysymyksiä.

- minkä taakan?
- mistä väkisin kehitetyistä ongelmista? Liiallisesta somen/kännykän käytöstä joka johtaa lapsen huomiotta jäämiseen?
- miltä taholta sitä arvostusta jää saamatta? miten se näkyy?
- ei ole lupaa olla väsynyt? Jos et jaksa, et jaksa. Kuka kieltää olemasta väsynyt?

 

Ennen oli olosuhteiden pakosta normaalia, että lapset kasvoivat osin sivussa. Silloin äitiys oli myös itsestäänselvyys, kärjistettynä jokainen lapsen saamiseen (ja puolison saamiseen) kykenevä nainen oli äiti.

Poimin tästä tän tärkeän lauseen, koska isänpäivänä vedin töissä keskustelukerhoa, jonka aiheena oli vanhemmuus. Ihmiset siis spontaanisti kertoivat ajatuksiaan. Yksi ainoa asia nousi esille uudestaan ja uudestaan. Se oli toive siitä, että olisi voinut olla enemmän lapsiensa kanssa kun nämä olivat pieniä. Mutta ei voinut, oli sodanjälkeisen jälleenrakentamisen aika, oli savotat, oli karjaa ja ja maata ja loputtomasti töitä. Oli omat sotavammat ja niiden kivut, traumat ja painajaiset, oli oman väkivaltaisen lapsuuskodin perintönä kyvyttömyys osoittaa rakkautta.

Me nykyajan vanhemmat voimme olla lapsiemme kanssa. Aiemmat sukupolvet taistelivat meille tämän mahdollisuuden omalla sitkeydellään ja työllään. Kunpa osaisimme arvostaa tätä, osaisimme arvostaa sitä lasta ja lapsen rakkautta ja kiintymystä.

 

Juu, monet on kampanjasta känisseet. Minusta heidän argumentointinsa, tai ainakaan useimpien heistä, ei vain ole ollut kovin onnistunutta. En ota kantaa siihen, kuinka onnistunut kampanja on, mutta kannattaa muistaa, että yleensä eniten asioita kommentoivat juurikin ne loukkaantuneet/asian väärin ymmärtäneet tahot. Moni on todennäköisesti vain huomannut mainokset ja miettinyt, että "tuohan on muuten totta" välittämättä kommentoida sitä sen enempää millään julkisilla areenoilla. Ja keskustelua on syntynyt, moni saattaa mainita kampanjasta vaikkapa kaverilleen, joka sitten huomaa roikkuvansa ehkä sittenkin vähän liikaa siellä netissä. Uskoisin, että hyötyä kampanjasta saadaan ainakin sitä kautta, että ne, jotka ovat itse nähneet ympärillään ongelmia puhelimeensa tuijottavan puolison/kaverin/muun takia, uskaltavat ehkä aiempaa paremmin puuttua tilanteeseen.

Kampanjan puolestapuhujat ovat mielestäni esittäneet ihan järkeviä näkemyksiä, täälläkin esimerkiksi Lispetti. En ymmärrä myöskään sitä, miten tulkitsit kirjoittamani viestin, jota kommentoit. Missään tapauksessa "lällällää kolahti" ei ole mielestäni lainkaan hyvä tapa reagoida asiaan, jossa näyttäisi kolahtelevan aika paljon sellaisiin tahoihin, joihin ei ehkä olisi tarpeen kolahdella. Mielestäni on enemmänkin surullista, että ihmiset tällä tavoin kolahtuvat. Mutta sitä en kyllä edelleenkään ymmärrä, että kuka ja miten tässä ihmisiä kolauttelee.

Mielestäni tapauksen ei tarvitse olla räikeä ollakseen ikävä. Minua harmittaa joka ikinen kerta, kun näen lapsen iloinen ilme ja se "valo" kasvoillaan tulevan vanhempansa luo, jonka reagoimattomuus sammuttaa sen valon ja ilon lapsesta. Sillä kertaa vain hetkeksi, mutta jos sellainen toistuu ja toistuu, niin ennenpitkää lapsi ei enää tule samalla tavalla innostuneena aikuisen luo. Lapset jaksavat kestää vanhemmiltaan oikeastaan mitä vain, mutta eiköhän se viimeistään siinä murrosiän kynnyksellä jo ole muokannut lapsen minäkuvaa ja olemista siinä määrin, ettei voida edes puhua samasta ihmisestä, kuin jos lapsi olisi saanut kaipaamaansa ja tarvitsemaansa huomiota. Masennus ei ole leikin asia, mutta somen koukuttavuus ja ihmisten liiallinen somen käyttö ei kyllä mielestäni ole perusteltavissa masennuksella, vaikkakin masentunut henkilö on mahdollisesti alttiimpi jäämään somekoukkuun. Masennus sen sijaan on esimerkki sellaisesta vaurioitumisesta, joka voi aiheutua ihmiselle esimerkiksi hyljätyksi tulemisen tai rakkaudettomuuden kokemuksien seurauksena.

Ongelmalla ei ole mitään tekemistä äitien normaalin tekstailun kanssa. Minun on vaikea ymmärtää, miten ihmiset kokevat kampanjan videon niin, että "yksi viesti ja herranjumala nyt on lapsen elämä pilalla kyllä". Tottakai kampanja vaikuttaa tuossa valossa naurettavalta. Luulen kuitenkin kampanjan suunnittelijoiden luottaneen enemmistön kykyyn kuvitella tai loogisesti päätellä kyseessä olevan yksittäinen esimerkki ilmiöstä, joka siis on huolenaiheena. Näitä kommentteja luettuani minua alkaa huolettaa kyseisen ilmiön lisäksi myös ihmisten empatiakyvyttömyys, kun sen sijaan, että videolla huomaisi lapsen tulevan surulliseksi, huomataankin joitakin aivan muita seikkoja.

Tuo viimeiseksi kirjoittamasi kappale kiteyttää hyvin fiiliksen, joka monella tuntuu olevan, mutta josta en lainkaan ymmärrä mistä se kumpuaa. Ennen oli olosuhteiden pakosta normaalia, että lapset kasvoivat osin sivussa. Silloin äitiys oli myös itsestäänselvyys, kärjistettynä jokainen lapsen saamiseen (ja puolison saamiseen) kykenevä nainen oli äiti. Nykyään äitiys (ja isyys) on valinta, eli siihen on järkevääkin kohdistaa aiempaa enemmän kritiikkiä. En kuitenkaan ole yhtään varma, arvostetaanko äitiyttä todella nykyään yhtään vähempää kuin ennen? Kenen pitäisi tätä äitiyttä erityisesti arvostaa? Myöskään noita äitiyden paljonpuhuttuja vaatimuksia en ymmärrä. Olen äiti, eikä minulta henkilökohtaisesti ole oikeastaan kukaan koskaan tullut vaatimaan mitään. Paitsi lapseni, ja se on sitten omien kasvatuksellisien näkökulmieni varassa miten heidän vaateisiinsa vastaan. Minulla on lupa olla väsynyt, perheeni ja minä itse arvostamme minua ja minulla on lupa tehdä kaikkia niitä samoja asioita kuin miehellänikin on. Ne luvat olen itse itselleni antanut, enkä ymmärrä kuka muu niistä voisi nykylainsäädännön ja kaytäntöjen valossa olla vastuussa? Olen iloinen omasta tilanteestani ja surullinen niiden puolesta, jotka eivät jostain syystä saa perheessään arvostusta osakseen.

"Ollaan muka niin tasa-arvoisia, mutta silti äidit saavat kaiken taakan niistä väkisin kehitetyistä ongelmista, silti saamatta enää yhtään arvostusta tai lupaa olla väsyneitä." Tätä lausetta en vain pysty oikein lähestymään mitenkään, joten esitän listan kysymyksiä.

- minkä taakan?
- mistä väkisin kehitetyistä ongelmista? Liiallisesta somen/kännykän käytöstä joka johtaa lapsen huomiotta jäämiseen?
- miltä taholta sitä arvostusta jää saamatta? miten se näkyy?
- ei ole lupaa olla väsynyt? Jos et jaksa, et jaksa. Kuka kieltää olemasta väsynyt?

Tässäkin ketjussa on kauhisteltu jotain ohimenevää nopeaa tilannetta jossa on räplätty puhelinta, eli pitäisi alkaa pelkäämään Google mapsinkin käyttöä tai sitä yhtä viestiä, koska jokainen vastaantulija tekee kehumiesi mukaan karkeita johtopäätöksiä siitä hetkestä, ketjukin sen todistaa. Herkempi äiti voi oikeasti alkaa pelkäämään ja se lisää turhaan paineita äideille. Eiköhän niitä ole jo riittävästi ja sinun on ehkä vaikea ymmärtää mistä ne tulevat, minun ei.

Tämän enempää en jaksa samaa asiaa pyöritellä uudestaan ja uudestaan kun ei ole tullut enää mitään uutta vähään aikaan.

Emme tule olemaan kampanjan toimivuudesta/tärkeydestä/oikein kohdistetusta samaa mieltä, joten en jaksa enää toistaa ketjussa esiin tulleita asioita enkä varsinkaan itseäni. Jos et saa kiinni pointeistani niin sitten et saa, olemme vaan eri mieltä. Se tuskin muuttuu tästä enempää.

 

Tässäkin ketjussa on kauhisteltu jotain ohimenevää nopeaa tilannetta jossa on räplätty puhelinta, eli pitäisi alkaa pelkäämään Google mapsinkin käyttöä tai sitä yhtä viestiä, koska jokainen vastaantulija tekee kehumiesi mukaan karkeita johtopäätöksiä siitä hetkestä, ketjukin sen todistaa. Herkempi äiti voi oikeasti alkaa pelkäämään ja se lisää turhaan paineita äideille. Eiköhän niitä ole jo riittävästi ja sinun on ehkä vaikea ymmärtää mistä ne tulevat, minun ei.

Tämän enempää en jaksa samaa asiaa pyöritellä uudestaan ja uudestaan kun ei ole tullut enää mitään uutta vähään aikaan.

Emme tule olemaan kampanjan toimivuudesta/tärkeydestä/oikein kohdistetusta samaa mieltä, joten en jaksa enää toistaa ketjussa esiin tulleita asioita enkä varsinkaan itseäni. Jos et saa kiinni pointeistani niin sitten et saa, olemme vaan eri mieltä. Se tuskin muuttuu tästä enempää.

Oikeastaan toi sun näkemys on myös mun mielestä kauhean surullinen. Mulla on perheessä yksi ahdistunut henkilö, joka kerran kuvasi mulle sitä, kuinka hän ei voi mennä enää esimerkiksi kauppaan, koska ihmiset voivat ajatella hänestä vaikka mitä (tai hänen sanoillaan "nähdä kuinka huono olen"). Mä pystyn tietyllä tavalla ymmärtämään ja tuntemaan sen hänen kärsimyksensä, mutta samaan aikaan mä en voi ymmärtää miksi hän tuntee edelleen näin. Mun mielestä tuollainen ajattelu on normaalia esimerkiksi laiminlyödyllä lapsella, mutta aikuisena sille voi ja pitää tehdä jotakin. Se, että ihmisellä on ongelma ei ole vapautus tehdä tai ajatella mitä huvittaa, vaan velvollisuus korjata se ongelma. Siihen, miksi hänellä(kin) on tuo ongelma on monta syytä, esimerkkinä lapsuuden laiminlyönnit aikuisten taholta, kiusaaminen yms.. Tietty perimäkin saattaa vaikuttaa. On mulla itsellänikin todettu vaikka minkä tyyppistä häiriötä ja perimään ja kasvatukseen liittyy omallakin kohdallani ongelmia, kuten varmasti monilla muillakin. Mutta ongelmat on tehty ratkaistaviksi. Ei se ongelma tossa mainitsemassani esimerkissäkään ole se, mitä ne muut ajattelee tai mitä niiden voidaan ajatella ajattelevan, vaan se, että henkilö kärsii siitä. Siihen kärsimykseen täytyy löytää ratkaisu, ja olemassaolevilla vaihtoehdoilla se on mun mielestä joko a) henkilön eristäytyminen tai b) henkilön sopeutuminen. Eristäytymistä en pidä hyväksyttävänä silloin, jos sitä rahoitetaan esimerkiksi verovaroin. Sopeutuminen taas edellyttää kovaa työtä ihmiseltä itseltään. Joka tapauksessa se taho, jonka täytyisi tehdä asialle (sille, että muiden itseen kohdistuvat mielipiteet häiritsee) jotakin, on aina henkilö itse. Apua tähän tietenkin saa/kannattaa/pitää hakea. Mutta muiden syyttely ei johda mihinkään.

Eikä sillä ihan oikeasti ole lopulta yhtään mitään väliä, mitä suurin osa ihmisistä ajattelee sinusta, kunhan on edes joku, jonka kanssa voi rehellisesti olla ja jakaa asioita. Töitä hakiessa tai muissa vastaavissa tilanteissa on toki hyödykästä pystyä antamaan itsestään mahdollisimman vastaanottajaa miellyttävä vaikutelma, mutta ei sitä taitoa kannata soveltaa muihin tilanteisiin. Ja muulloin sillä ei oikeasti ole yhtään mitään väliä, mitä joku random ihminen bussissa/kaupassa/missä ikinä hetkellisesti ajattelee sinusta, kunhan itse tiedät tekeväsi parhaasi ja antavasi itsellesi virheesi anteeksi.

 

Poimin tästä tän tärkeän lauseen, koska isänpäivänä vedin töissä keskustelukerhoa, jonka aiheena oli vanhemmuus. Ihmiset siis spontaanisti kertoivat ajatuksiaan. Yksi ainoa asia nousi esille uudestaan ja uudestaan. Se oli toive siitä, että olisi voinut olla enemmän lapsiensa kanssa kun nämä olivat pieniä. Mutta ei voinut, oli sodanjälkeisen jälleenrakentamisen aika, oli savotat, oli karjaa ja ja maata ja loputtomasti töitä. Oli omat sotavammat ja niiden kivut, traumat ja painajaiset, oli oman väkivaltaisen lapsuuskodin perintönä kyvyttömyys osoittaa rakkautta.

Me nykyajan vanhemmat voimme olla lapsiemme kanssa. Aiemmat sukupolvet taistelivat meille tämän mahdollisuuden omalla sitkeydellään ja työllään. Kunpa osaisimme arvostaa tätä, osaisimme arvostaa sitä lasta ja lapsen rakkautta ja kiintymystä.

Tämä on mielestäni tärkeä kommentti. Monet sanovat, että ennen kohdeltiin lapsia yhtä välinpitämättömästi kuin nyt, kun heidät jätettiin itsekseen tai vähälle huomiolle töiden takia. Välinpitämättömyys ei kuitenkaan ole sama, kuin fyysisen läsnäolon puute pakottavista syistä. Lapsikin tämän ymmärtää. Se harmittaa, kun aikuinen ei ole paikalla. Se harmittaa aivan eri tavalla, kun aikuinen on paikalla, mutta ei välitä.

Itse olen kuullut samanlaisen tarinan mieheni äidiltä neuvostoliiton ajoilta. Joka päivä oli valittava, jättääkö vauva muutamaksi tunniksi yksin töiden takia, vai ilman ruokaa. Harmitti jättää yksin, mutta valinta oli tehtävä.