Mammakoira älähtää, kun kalikka kalahtaa

Ja varmasti tälläkin mainoksella toivotaan olevan vaikutuksena se, että vanhemmat miettivät sitä omaa käytöstään ja läsnäoloaan lastensa kanssa, ja näin varmasti on monella tapahtunut. Ei voi tietää, kuinka moni vanhempi eilenkin luki lapselleen iltasadun tai leikki tunnin verran legoilla, sen sijaan että iski lapselle tabletin käteen siksi aikaa kun itse surffaili netissä. Toivottavasti moni.
Ok, tässä vastasitkin siihen mitä äsken kysyin (sori luen näitä nyt käänteisessä järjestyksessä). Mutta äskenhän sanoit, ettei videon tarkoitus ollutkaan syyllistää?
 
No mutta mikä sinusta sitten on tuon kampanjan tavoite? Kampanjan sivuilla kerrottiin sen olevan väkivallan ja välinpitämättömyyden vastainen kampanja? Nyt sen vaikutus on lähinnä ollut se, että ihmiset ovat kritisoineety niitä mainoksia ja niistä on tehty kanteluita Mainonnan eettiseen neuvostoon. Suoraan sanottuna en usko, että väkivalta konkreettisesti vähenee hassun korppivideon vuoksi.
Kampanjan tavoite on väkivallan ja välinpitämättömyyden vastustaminen. Mainos on varmasti herättänyt monia vanhempia miettimään omaa käytöstään ja osa on toivon mukaan muuttanut sitä paremmaksi, ainakin hetkeksi, kun asia on mielessä.

Mitä tulee kampanjan saamaan ylimääräiseen julkisuuteen, niin se toimii vain kampanjan eduksi. Ilman kohua mainos olisi useimmilta mennyt ohi olankohautuksella. Nyt sitä on mietitty ja siitä on keskusteltu huomattavasti laajemmin kuin ministeriön mainoksista yleensä. Eli hyvä lopputulos ja rahoille on saatu vastinetta (y)
 
No minusta se, mihin haluat yhteiset euromme tunkea on lähinnä iso vitsi, tietäen miten huolissasi olet ollut maamme taloudesta kun puhutaan esim. maahanmuutosta.:D
Tästä kuulisin mielelläni lisää. Mihin minä sitten sinun nähdäksesi haluan verorahat käytettävän? Vinkkinä sellainen, että ei ehkä kannata heittää tällaisia älyvapaita kommentteja hatusta, jos et oikeasti varmuudella muista lukeneesi jotain mitä olisin kirjoittanut aiheeseen liittyen.

Mainos on toiminut mielestäni juuri kuten piti.
Se on aivan sama mikä se on sisällöltään, kunhan se toimii. Ja tässä tapauksessa näin on käynyt. En edelleenkään osaa ottaa itseeni ja noita toisenlaisia mainoksia joista puhuit, on tullut jo riittämiin - ei niitä ole huomattu...

En usko että sun tarvitsee olla huolissasi siitä, että sua kytätään pahalla silmällä kun sometat siellä leikkipuistossa, sen sijaan että leikit lapsesi kanssa, joten lepo vaan.:D
Miten se sitten on toiminut? Onko herännyt keskustelua ruutuajasta? Oikeastaan ei. Mutta toki, jos tavoite oli saada vain aikaan ihan mitä tahansa keskustelua somessa, niin sitten tietysti voidaan ajatella sen onnistuneen. Mutta onhan se nyt hassua, että jos ideana piti olla nostaa ongelmaksi äitien netinkäyttö, niin sitten vaikutus on se, että äidit väittelevät mainoksen toteutustavasta netissä.

Ja että minäkö raahautuisin leikkipuistoon - ei kiitos. Kotona kivempi somettaa :D Hiukan ehkä väittelyssä hävinneen retoriikkaa kuitenkin tuo, mitä yrität nyt koko ajan tuoda tähän keskusteluun.
 
vierailija
OIkeasti tuntuu, kun seinälle puhuisi....

Jokainen käsittääkseni tässä ketjussa on ollut yhtä mieltä, että mainos on huonosti toteutettu. Yritä päästä siitä nyt yli ja koita sisäistää se mainoksen sanoma.
Minusta sekä mörköäiti että muut kampanjaa kritisoivat ovat nimenomaan koko ajan haukkuneet kampanjan toteutustapaa eivätkä sisältöä. Yritä päästä sanoman yli ja sisäistää että toteutusta tässä moititaan.
 
Ok, tässä vastasitkin siihen mitä äsken kysyin (sori luen näitä nyt käänteisessä järjestyksessä). Mutta äskenhän sanoit, ettei videon tarkoitus ollutkaan syyllistää?
Kyse on siitä, minkä verran syyllistetään tai mikä ylipäänsä on syyllistämistä. Jokainenhan nyt kokee syyllistämisen subjektiivisesti ja se mikä toiselle on syyllistämistä, ei toiselle ole.

Jos sanot juopolle, että senkin typerä juoppo, ottaisit vastuuta elämästäsi, on se selkeää syyllistämistä. Mutta jos saat alkoholistin lievemmällä vastuun painottamisella ottamaan itseään niskasta, on "syyllistäminen" ihan hyvästä.

Kuten sanoin, itse en kokenut mainosta syyllistävänä omalla kohdallani, vaan ihan hyvänä muistutuksena läsnäolosta. Joku toinen taas koki mainoksen hyvinkin syyllistävänä. Olemme erilaisia. Ei jokaisen pollan aivoituksia voi koko kansalle suunnatuissa mainoksissa huomioida.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Kampanjan tavoite on väkivallan ja välinpitämättömyyden vastustaminen. Mainos on varmasti herättänyt monia vanhempia miettimään omaa käytöstään ja osa on toivon mukaan muuttanut sitä paremmaksi, ainakin hetkeksi, kun asia on mielessä.

Mitä tulee kampanjan saamaan ylimääräiseen julkisuuteen, niin se toimii vain kampanjan eduksi. Ilman kohua mainos olisi useimmilta mennyt ohi olankohautuksella. Nyt sitä on mietitty ja siitä on keskusteltu huomattavasti laajemmin kuin ministeriön mainoksista yleensä. Eli hyvä lopputulos ja rahoille on saatu vastinetta (y)
Siis on mietitty kampanjan epäonnistuneisuutta. Siitä lähinnä on ollut keskustelua, ja siitä miten paljon verorahoja tuollaiseen höttöön on poltettu.
 
Minusta sekä mörköäiti että muut kampanjaa kritisoivat ovat nimenomaan koko ajan haukkuneet kampanjan toteutustapaa eivätkä sisältöä. Yritä päästä sanoman yli ja sisäistää että toteutusta tässä moititaan.
Oman käsitykseni mukaan mörköäiti on lähinnä kritisoinut sitä, että rahat on käytetty tällaiseen kampanjaan, kun ne olisi voitu käyttää muualle, hänen mielestä tärkeämpään työhön.
 
Kyse on siitä, minkä verran syyllistetään tai mikä ylipäänsä on syyllistämistä. Jokainenhan nyt kokee syyllistämisen subjektiivisesti ja se mikä toiselle on syyllistämistä, ei toiselle ole.

Jos sanot juopolle, että senkin typerä juoppo, ottaisit vastuuta elämästäsi, on se selkeää syyllistämistä. Mutta jos saat alkoholistin lievemmällä vastuun painottamisella ottamaan itseään niskasta, on "syyllistäminen" ihan hyvästä.

Kuten sanoin, itse en kokenut mainosta syyllistävänä omalla kohdallani, vaan ihan hyvänä muistutuksena läsnäolosta. Joku toinen taas koki mainoksen hyvinkin syyllistävänä. Olemme erilaisia. Ei jokaisen pollan aivoituksia voi koko kansalle suunnatuissa mainoksissa huomioida.
En minäkään kokenut sitä syyllistävänä esimerkiksi omalla kohdallani, mutta koin sen väkivallan ja välinpitämöttömyyden vähättelynä. Se, että ei nähdä ja tunnisteta oikeaa välinpitämättömyyttä, on nimenomaan - välinpitämättömyyttä. Sitten tehdään tällainen epämääräinen video, joka on sisällöltään lähinnä lapsellinen. Ja samaan aikaan moni ihminen tarvitsisi ihan konkreettista APUA.
 
vierailijakka
Silloin kun kampanja esiteltiin, kylläkin sanottiin että se on väkivallan ja lapsiin kohdistuvan välinpitämättömyyden vastainen kampanja. Ei sen alkuperäinen tarkoitus pitänyt olla herättää "ihan mitä tahansa keskustelua". Tietysti kampanjaa on jouduttu selittämään nyt jälkikäteen ja keksimään ties mitä salattuja merkityksiä, kuten esim. se että kritiikki oikeastaan kohdistuukin isään - että ongelma ei olekaan se nettiä rannalla käyttävä äiti, vaan isä joka ei ole paikalla. Selittelyn makua ja kömpelöä selittelyä kaiken lisäksi.
Öööh, kerrotko ihan konkreettisesti, missä sanottiin juuri noilla sanoilla noin kun ensimmäisessä virkkeessäsi väítät? Vai onko taas kyse Mörköäidin tulkinnasta? Minusta tuossa kampanjan viestin avaamisessa kaltaisillesi yksisilmäisille putkiaivoille ei ole mitään selittelyn makua. Jos kampanjan viesti ei oikein aukene kaltaisillesi, kun sitä ei ole teitä varten rautalangasta väännetty, on ihan tarpeen koittaa saada teidätkin tajuamaan edes jotain.

Minusta kampanja on hyvin toteutettu ja näen suurena ongelmana sen, että lapsia hankitaan mutta ei sitten jaksetakaan antaa riittävää huomiota eikä keskittyä siihen lapseen. Oma somettelu tai mikä tahansa on tärkeämpää ja lapsi jää vaille tarvitsemaansa huomiota. Mielestäni välinpitämättömyys voi olla valtavan suuri haitta lapsen normaalille kehitykselle, enkä ymmärrä lainkaan tuota ajatustasi, Mörköäiti, että ellei ole kyse fyysisestä väkivallasta niin asiaan ei pidä puuttua millään ohjauksella. Niin kuin joku jo aiemmin osuvasti totesikin, outoa ajatella niin, että jos on suurempiakin ongelmia niin pienempiin ei pidä puuttua. Siitä näkökulmasta voitaisiin ajatella, että ennen kuin Aleppon kauheudet on saatu loppumaan ei pidä keskittyä mihinkään muuhun missään.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Tästä kuulisin mielelläni lisää. Mihin minä sitten sinun nähdäksesi haluan verorahat käytettävän? Vinkkinä sellainen, että ei ehkä kannata heittää tällaisia älyvapaita kommentteja hatusta, jos et oikeasti varmuudella muista lukeneesi jotain mitä olisin kirjoittanut aiheeseen liittyen.



Miten se sitten on toiminut? Onko herännyt keskustelua ruutuajasta? Oikeastaan ei. Mutta toki, jos tavoite oli saada vain aikaan ihan mitä tahansa keskustelua somessa, niin sitten tietysti voidaan ajatella sen onnistuneen. Mutta onhan se nyt hassua, että jos ideana piti olla nostaa ongelmaksi äitien netinkäyttö, niin sitten vaikutus on se, että äidit väittelevät mainoksen toteutustavasta netissä.

Ja että minäkö raahautuisin leikkipuistoon - ei kiitos. Kotona kivempi somettaa :D Hiukan ehkä väittelyssä hävinneen retoriikkaa kuitenkin tuo, mitä yrität nyt koko ajan tuoda tähän keskusteluun.
Tästä kuulisin mielelläni lisää. Mihin minä sitten sinun nähdäksesi haluan verorahat käytettävän? Vinkkinä sellainen, että ei ehkä kannata heittää tällaisia älyvapaita kommentteja hatusta, jos et oikeasti varmuudella muista lukeneesi jotain mitä olisin kirjoittanut aiheeseen liittyen.



Miten se sitten on toiminut? Onko herännyt keskustelua ruutuajasta? Oikeastaan ei. Mutta toki, jos tavoite oli saada vain aikaan ihan mitä tahansa keskustelua somessa, niin sitten tietysti voidaan ajatella sen onnistuneen. Mutta onhan se nyt hassua, että jos ideana piti olla nostaa ongelmaksi äitien netinkäyttö, niin sitten vaikutus on se, että äidit väittelevät mainoksen toteutustavasta netissä.

Ja että minäkö raahautuisin leikkipuistoon - ei kiitos. Kotona kivempi somettaa :D Hiukan ehkä väittelyssä hävinneen retoriikkaa kuitenkin tuo, mitä yrität nyt koko ajan tuoda tähän keskusteluun.
Siinähän se ongelma onkin kun et ole tuonut talouspolitiikkaa tph ja mamukeskusteluissa lainkaan esiin. Vaikka keskusteluja on käyty näiden asioiden ikävistä lieveilmiöistä, joissa rahaa on mennyt hukkaan huomattavasti isompia summia, kuin esim. tähän mainokseen.
Kyllä se antaa selkeästi sen viestin, että ei kiinnosta mitä maksaa, mutta tämä mainos sen sijaan...
Mutta vedän takas tuon edellisen. Eipä siitä kannata alkaa lähteä vääntämään.

Mä olen kyllä pysynyt linjassani läpi koko keskustelun.

Sinä kierrät ympyrää ja jankkaat.

Asia on tullut selväksi:
Sinä et pitänyt mainoksesta ja minä pidin.
Mielipide on kuin perseen reikä - jokaisella on omansa.:)

Muutama sivu ja samanlainen kierros myöhemmin: Pitääkö tästä vielä vääntää?:D
 
vierailija
Ensi- ja turvakotien liitto lähes 100 000 euron kohukampanjasta: Teema tärkeä, toteutuksessa ehkä virhearvio
Keskiviikko 16.11.2016 klo 22.00

Helsingin kaupunki yhdisti äidin mediankäytön väkivaltaan. Mitä tästä ajatellaan Ensi- ja turvakotien liitossa, jossa tunnetaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa sekä kaltoinkohtelun uhreja?


(MOSTPHOTOS)

LUE MYÖS
Helsingin äitikampanja herätti someraivon - "Tämä oli tietoinen valinta"

MLL vanhempien mediankäytöstä kotona: Neuvo, jolla voi olla iso merkitys

Marja Hintikka pöyristyi äitien syyllistämisestä: "Ihan todellako näin, Helsingin kaupunki?"

Helsingin kaupungin kampanja ihmetyttää: Miksi äiti ja tabletti yhdistetään väkivaltaan? Missä ovat isät?

Helsingin kaupunki yhdistää tuoreessa kampanjassaan äidin tabletin ja kännykän käytön perheväkivaltaan.

Ensi- ja turvakotien liitossa kampanjan idea ymmärretään ja pidetään lasten kaltoinkohtelusta keskustelua tärkeänä. Toteutus ei ehkä ihan onnistunut.

Riitta Särkelä toteaa, että ajatus Helsingin kaupungin kampanjassa on hyvä. Mutta hän ymmärtää myös sen saaman kritiikin. Hänen mukaansa jokaisen on hyvä pysähtyä pohtimaan, miten kohtelemme lapsia ja miten kohtaamme heidät.

Helsingin kampanjassa käytettiin sanaa väkivalta.

- En ehkä itse käyttäisi vastaavaa ilmaisua. Kampanjalla on hyvä tarkoitus, mutta toteutuksessa on ehkä käynyt virhearvio, hän sanoo,

Riitta Särkelä toteaa silti, että kaltoinkohtelun määrittely on laaja.

- Lapsen kaltoinkohtelu voi olla aktiivista hoidon laiminlyöntiä, mitätöintiä tai muuta henkistä väkivaltaa. Se voi olla tekemättä jättämistä, Särkelä toteaa.

Hänen mukaansa vanhempien läsnäolosta keskusteleminen on siksi tärkeää.

- On tärkeää, että puhutaan siitä, kuinka merkittäviä vanhemmat ovat lapsen kehitykselle. Vanhempien rakkaus ja huolenpito lastaan kohtaan ja se kuinka lapselle puhutaan vaikuttavat siihen, että lapsesta kasvaa tasapainoinen aikuinen. Isotkin lapset tarvitsevat vanhempiensa rakkautta, hän sanoo.

Mutta syyllistämisen keinoja hän ei koe järkeviksi.

- Syyllistäminen vie voimia, Riitta Särkelä toteaa.

- Arjessa on paljon tilanteita, joissa lapsi joutuu odottamaan ja lapsen pitääkin oppia odottamaan. Mutta mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä lyhyemmän ajan hän voi odottaa, että hänen tarpeisiinsa vastataan. Lapsella on oikeus tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Kampanja maksoi kaupungille 92 500 euroa.


Kampanjan videossa käytettiin tehokeinoja: Korppi vie lapsen. (KUVAKAAPPAUS KAMPANJAVIDEOSTA)

http://www.iltalehti.fi/perhe/201611162200028528_pr.shtml
 
Öööh, kerrotko ihan konkreettisesti, missä sanottiin juuri noilla sanoilla noin kun ensimmäisessä virkkeessäsi väítät? Vai onko taas kyse Mörköäidin tulkinnasta?
Oli tuolla: http://kotivakivalta.fi/

Tosin nyt sivua on päivitetty ja siinä ei enää sanota, että se on väkivallan ja välinpitämättömyyden vastainen. Näin kuitenkin oli alkuperäisessä versiossa, ja tähän väkivaltaan viitataan kuitenkin edelleen kampanjan sloganissa. Nyt sivulla lukee, että kampanjasta on "loukkaannuttu", mikä on taas typerää vähättelyä. Kampanjaa on kritisoitu, se on eri asia kuin loukkaantua. Ja onhan se aika kornia, että sivuston nimi on kotiväkivalta (kotivakivalta.fi), ja kuitenkin sen ainoa sisältö on joku someajan pohdiskelu.

Minusta tuossa kampanjan viestin avaamisessa kaltaisillesi yksisilmäisille putkiaivoille ei ole mitään selittelyn makua. Jos kampanjan viesti ei oikein aukene kaltaisillesi, kun sitä ei ole teitä varten rautalangasta väännetty, on ihan tarpeen koittaa saada teidätkin tajuamaan edes jotain.

Minusta kampanja on hyvin toteutettu ja näen suurena ongelmana sen, että lapsia hankitaan mutta ei sitten jaksetakaan antaa riittävää huomiota eikä keskittyä siihen lapseen. Oma somettelu tai mikä tahansa on tärkeämpää ja lapsi jää vaille tarvitsemaansa huomiota. Mielestäni välinpitämättömyys voi olla valtavan suuri haitta lapsen normaalille kehitykselle, enkä ymmärrä lainkaan tuota ajatustasi, Mörköäiti, että ellei ole kyse fyysisestä väkivallasta niin asiaan ei pidä puuttua millään ohjauksella. Niin kuin joku jo aiemmin osuvasti totesikin, outoa ajatella niin, että jos on suurempiakin ongelmia niin pienempiin ei pidä puuttua. Siitä näkökulmasta voitaisiin ajatella, että ennen kuin Aleppon kauheudet on saatu loppumaan ei pidä keskittyä mihinkään muuhun missään.
En ole missään vaiheessa kirjoittanut, että ainoastaan fyysiseen väkivaltaan pitäisi puuttua. Mutta olen kyllä kirjoittanut, että tekstiviestin lukeminen lapsen läsnäollessa ei ole väkivaltaa, ja että äitien somen käytön näkeminen väkivaltana häivyttää ja vähättelee todellista väkivaltaa - niin fyysistä kuin henkistä.
 
Miksi se, että vanhempi saadaan pohtimaan omaa käytöstään, on mielestäsi syyllistämistä? Syyllistytkö jotenkin liian herkästi?
Itse en syyllisty lainkaan herkästi ja olenkin kokenut tämän kampanjan enemmänkin todellista välinpitämättömyyttä vähättelevänä. Ja eihän tämä kampanja ole herättänyt ihmisiä pohtimaan omaa käytöstään, vaan lähinnä on keskusteltu tämän kampanjan toteutustavoista. Mutta kun kyseisessä videossa ei oikeasti tapahtunut mitään, mistä pitäisi olla huolissaan, niin kyllähän tuollainen yhden tekstiviestin näkeminen suurena ongelmana vaikuttaa äitien netin tai puhelimen käytön deminisoimisena. Ja koska kampanjalla ei tunnu olevan muuta sisältöä kuin osoittaa miten paha asia on, jos äiti on netissä - ei siis esim. tarjota mitään ratkaisuehdotuksia, apua, neuvoja, mitään - niin kyllähän se vähän syyllistävältä vaikuttaa. Riippumatta siitä, kuka oikeasti syyllistyy ja kuka ei.
 
Nyt on möröllä taas selityksen makua...on päivitetty..ei löydy enää..
Hirveästi täytetekstiä...

Kyllä mä uskon, että somettaminen on yleisesti koettu yhtenä välinpitämättömyyden ongelmana ja siitä syystä näkyy jollain tapaa mainoksissakin.
 
Mutta onko väkivalta ja lasten kaltoinkohtelu vähentynyt? Sehän piti olla kampanjan tarkoitus. Jos kampanjan tarkoitus oli alunperinkin saada ihmiset miettimään netinkäyttöä, niin eikö sellainen kampanja olisi kannattanut tehdä jonkin muun otsikon alla - eikä ainakaan kuluttaa siihen resursseja väkivallan vastaisesta työstä? Jännä juttu myös, että vaikka mainokset ovat herättäneet paljon keskustalua, niin suurimmaksi osaksi ei puhuta omasta netinkäytöstä vaan ainoastaan puhutaan noista mainoksista.
Mutta miks sä et huomaa yhtä asiaa tässä, tää mainoshan ON nimenomaan herättänyt jopa sinut miettimään somen käyttöä, lapsiin kohdistunutta väkivaltaa, heitteillejättöä jne...ei se että siinä ei näytetty hakattua lasta tai lasta joka on 24/7 ypöyksin tarkoita sitä etteikö sen mainoksen viesti mennyt perille. Sitä paitsi, ystävä kallis, mene ja valita niille jotka sen mainoksen tekivät jos se menee näin kovasti tunteisiin. Sä osaat kyllä kirjoittaa heillekin varmasti pitkät perustelut siitä minkälainen mainos olisi oikea.(y)
 
Nyt on möröllä taas selityksen makua...on päivitetty..ei löydy enää..
Hirveästi täytetekstiä...

Kyllä mä uskon, että somettaminen on yleisesti koettu yhtenä välinpitämättömyyden ongelmana ja siitä syystä näkyy jollain tapaa mainoksissakin.
No kummasti lähes kaikissa uutisteksteissä ja myös tuossa linkitetyssä Ensi- ja turvakotien liiton edustajan haastattelussa todetaan, että Helsingin kaupunki rinnasti somenkäytön väkivaltaan. Ja huomaa, että sivun osoite on KOTIVAKIVALTA.fi. Jos mietitään, mitä kaikkea kotiväkivalta voi olla, kuulostaa aika älyttömältä tehdä video jostain tekstiviestiä lukevasta äidistä.
 
Mutta miks sä et huomaa yhtä asiaa tässä, tää mainoshan ON nimenomaan herättänyt jopa sinut miettimään somen käyttöä, lapsiin kohdistunutta väkivaltaa, heitteillejättöä jne...ei se että siinä ei näytetty hakattua lasta tai lasta joka on 24/7 ypöyksin tarkoita sitä etteikö sen mainoksen viesti mennyt perille. Sitä paitsi, ystävä kallis, mene ja valita niille jotka sen mainoksen tekivät jos se menee näin kovasti tunteisiin. Sä osaat kyllä kirjoittaa heillekin varmasti pitkät perustelut siitä minkälainen mainos olisi oikea.(y)
"Jos menee näin kovasti tunteisiin" - jep jep. Oletko sä oikeasti sitä mieltä, että aina jos joku esittää kritiikkiä jotain asiaa kohtaan, on kyse siitä, että "menee tunteisiin"? Vai onko tämä sinultakin tietoista retoriikkaa siinä vaiheessa kun et enää keksi mitään oikeita argumentteja?
 
Silloin kun kampanja esiteltiin, kylläkin sanottiin että se on väkivallan ja lapsiin kohdistuvan välinpitämättömyyden vastainen kampanja. Ei sen alkuperäinen tarkoitus pitänyt olla herättää "ihan mitä tahansa keskustelua". Tietysti kampanjaa on jouduttu selittämään nyt jälkikäteen ja keksimään ties mitä salattuja merkityksiä, kuten esim. se että kritiikki oikeastaan kohdistuukin isään - että ongelma ei olekaan se nettiä rannalla käyttävä äiti, vaan isä joka ei ole paikalla. Selittelyn makua ja kömpelöä selittelyä kaiken lisäksi.
Kaikilla mainoksilla on tapana herättää keskustelua mikä sitten kasvaa ja laittaa ihmiset miettimään elämässä muitakin asioita kuin pelkästään sitä mainoksen pääpointtia. Mainoksissa on se hyvä puoli ettei niitä tarvitse katsoa jos ne eivät kelpaa ;)
 
"Jos menee näin kovasti tunteisiin" - jep jep. Oletko sä oikeasti sitä mieltä, että aina jos joku esittää kritiikkiä jotain asiaa kohtaan, on kyse siitä, että "menee tunteisiin"? Vai onko tämä sinultakin tietoista retoriikkaa siinä vaiheessa kun et enää keksi mitään oikeita argumentteja?
Hmm et kai sä ala hermostua? Mitä jos juodaan kahvit ennenkun tää menee liian kiihkeeks keskusteluksi(y) *ojentaa Presidenttiä mukillisen*
 
Hesarissa kannanotto aiheeseen:


Moraalipaniikin lietsomisen sijaan kannattaisi ehkäistä vakavaa väkivaltaa
Lapset kokevat Helsingissä vakavaa väkivaltaa, välinpitämättömyyttä ja laiminlyöntiä. Sillä on harvoin mitään tekemistä sen kanssa, että äiti vastaa hänelle tulleeseen some-viestiin.

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston lähisuhdeväkivaltatyöryhmän olemassaolo on arvokas osoitus siitä, että kaupunki pitää väkivaltaan puuttumista tärkeänä. Työryhmän tilaamat Kotiväkivalta.fi -kampanjat jättävät kuitenkin toivomisen varaa.

Syksyllä 2015 teemana oli ”Mikään ihonväri ei kestä väkivaltaa”. Olen käyttänyt kampanjavideota opetuksessani ja käynyt sosiaalityön opiskelijoiden kanssa oivaltavan kriittisiä keskusteluja siitä, millaista väkivallan ja etnisyyden suhdetta kampanjassa tuotettiin. Tarkoituksena oli kai sanoa, että kotiväkivaltaan on puututtava riippumatta uhrin etnisestä taustasta. Monelle Finnkinon teattereissa mainoksen nähneelle taisi kuitenkin jäädä mieleen, että kotiväkivalta on maahanmuuttajanaisten erityisongelma.

Uuden kampanjan teemana on lapsiin kohdistuva väkivalta. Videossa äiti ja lapsi juoksevat rantaviivaa pitkin toisiaan kohti onnellisina. Äidin puhelin piippaa ja hän pysähtyy katsomaan sitä. Musta korppi lentää taivaanrannasta ja vie lapsen. Aallot pyyhkivät pienet jalanjäljet hiekasta. Kampanja viestii: ”Välinpitämättömyys on tämän päivän väkivaltaa.”

Tämän päivän lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa on kuitenkin – valitettavasti – ihan oikea väkivalta. Helsingin sote-virastossa pitäisi olla tieto, että lapset kokevat vakavia ja vahingoittavia fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan muotoja. Niiden olemassaolon tämä kampanja ohittaa. Lapset kokevat Helsingissä myös välinpitämättömyyttä ja vakavaa laiminlyöntiä. Sillä on harvoin mitään tekemistä sen kanssa, että äiti vastaa hänelle tulleeseen some-viestiin.

Väkivallan lavealla määrittelyllä kampanjan tapaan on riskinsä. Jos kaikenlaiset vuorovaikutuksen pulmat määritellään väkivallaksi, voi paradoksaalisesti käydä niin, että vakavat ja puuttumista vaativat väkivallan muodot katoavat näkyvistä. Äidin hajamielinen somettaminen ja se, kun vanhempi sitoo ja käärii lapsensa pressuihin tukehtumaan kuoliaaksi, käsitteellistyvät samaksi ilmiöksi.

Sote-viraston kannattaisi keskittyä ennemmin lasten pelastamiseen vakavalta väkivallalta kuin moraalisten paniikkien lietsomiseen äitien netissä roikkumisesta. Sosiaalityöntekijät ovat toistuvasti esittäneet huolensa siitä, että resurssipulan ja isojen asiakasmäärien takia kukaan ei ehkä ehdi tunnistaa ja auttaa seuraavaa Vilja Eerikaa.

Myös ehkäisevää lastensuojelua tarvitaan. Kampanjaan käytetyt 90 000 euroa olisi voinut käyttää siihen toisinkin: esimerkiksi varhaiseen tukeen omasta jaksamisestaan tai väkivaltaisuudestaan huolestuneille pienten lasten vanhemmille ja matalan kynnyksen palveluihin väkivaltaa kokeneille.

Maija Jäppinen

sosiaalityön yliopistonlehtori, valtiotieteiden tohtori, Helsinki


Lähde: http://www.hs.fi/paivanlehti/17112016/a1479271001853
 
No kummasti lähes kaikissa uutisteksteissä ja myös tuossa linkitetyssä Ensi- ja turvakotien liiton edustajan haastattelussa todetaan, että Helsingin kaupunki rinnasti somenkäytön väkivaltaan. Ja huomaa, että sivun osoite on KOTIVAKIVALTA.fi. Jos mietitään, mitä kaikkea kotiväkivalta voi olla, kuulostaa aika älyttömältä tehdä video jostain tekstiviestiä lukevasta äidistä.
Somen käytössä on monella ongelmia...eli ihan aiheesta mainoksissa on viitteitä somen käyttöön=välinpitämättömyys on väkivaltaa.

Ei minua kiinnosta montako viestiä äiti on mainoksessa laittanut.
Pääasia on se, että mainoksen viesti menee perille.
Jos sinä panikoit siitä, että et jatkossa uskalla äitinä somettaa niin se on kai sinun ongelmasi.:D
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777

Yhteistyössä