*** Mahtavat MARRASkuiset *** Huhtikuussa

Tii
Tervehdys!

Ajattelin liittyä nyt joukkoon iloiseen, hetken aikaa olen jo tässä mukana taustaillut. Eli tänne olisi nyt esikoinen tulossa, 7+3 olisi laskujeni mukaan menossa. Ja laskurit kertovat, että LA tulisi olemaan 29.11. Perheeseen kuuluu avo (kohta AVIO) mies ja koira. Asuinpaikkana Helsinki.

Ensimmäinen neuvola on tulevana perjantaina, kovasti vain odotan ensimmäistä
ultraa (johon VIELÄ pidempi aika), että pääsisi OIKEASTI näkemään ja kokemaan, että tuolla navan alla on jotain tapahtunut.. :) Olen saanut olla lähes oireettomana koko ajan, 5 viikolla oli aika inhottavia alavatsakipuja, siinä kaikki. Oireiden puuttumisen takia on olo aika tavallinen, ja sehän tässä nyt vanhaa pessimistiä vaivaakin.. Että onkohan kaikki niin kuin pitääkin.. Kun on tässäkin pinossa liian moni joutunut jättämään porukan...

Mutta ei tässä auta voivotella, pitää vain odotella ja toivoa parasta meille kaikille!

-Tii
 
Heippa!

Kylpylästä just hetki sitte kotiuduin. Siskolle ja sen miehelle kerroin raskaudesta, äitille ja isälle en, mutta kyllä ne sen arvas, vaan eivät sanoneet/kysyneet mitään :) Kerrotaan sitte vaikka ku on 12 vkoa täynnä tai jotai =) =) =)

Tohon galluppiin voisin kans vastata, että olen 29v., mies 26v. 7 Vuotta kärsinyt lapsettomuudesta pahan endon yms takia ja nyt helmikuussa tehtiin VIHDOINKIN eka IVF-hoito ja siitä tärppäs tämä yksi lapsukaisen alku. 2 kpl alkioita siirrettiin, mut toinen vaan kiinnitty.

Lukion ja insinöörikoulun :LOL: jälkeen nykyään olen parturi-kampaaja-maskeeraaja ja töitä paiskitaan pahasta olosta huolimatta. Sitä en tiedä vielä, et mikä musta isona tulee, mut se jää nähtäväks =) Niin ja Turussa asustellaan.

Jospa lähtis vaikka ulos kävelee ku on niin nätti ilma...

Sanna ja Nipsu 8+4
 
Moikka moi! Mäkin pääsen taas pitkästä aikaa kirjottelemaan.. On nyt koko perheen voimin kunnon flunssat sairasteltu ja taas päästy työn makuun kiinni. Ihana aurinko paistaa ja terassi käytiin just väsäämässä pihamaalle, pääsee grillailemaan =) Ens viikolla olis sitten ensimmäinen ultra.. jännityksellä odotellaan.
Galluppiin vastailen, eli olen 24.v, aviomies 28.v ja lapsia meillä on kaksi, 3- ja 6- vuotiaat tytsyt. Lähihoitajan hommia paiskin ja Raumalla asustellaan.

Rv 11+?? abauttirallaa tota luokkaa, viikot vähän hukassa :ashamed:
 
Moikka!!!

Galluppiin... Olen 27 , mies on samanikäinen, Tampereen seudulla asutaan, toinen tulossa, esikoinen 10 kk. Oon parturi-kampaaja ja maskeeraaja myös kuten Sannakin näköjään. Oon nytollu 3 päivää töissä ja motivaatio 0. Taidan joskus isona opiskella kätilöksi, jos rahat riittää.

Mulla on eka neuvola vasta edessä päin, keskiviikkona. Kyllä tuolla masussa jotain tapahtuu, se on jo isompi kun kaverilla joka on 7 viikkoa pidemmällä. Käöäks!!!! Herkutellut olen taas ihan liikaa.

T: Viljonkka ja Untuvikko 10+1
 
Auri
Onnittelut sardenialle! Toivottavasti kaikki menee hyvin triplaraskaudessa. En ookkaan pitkään aikaan ees kuullu kenestäkään, joka ois odottanut kolmosia, jos koskaan.

Itellä on kovin odottavainen olo, ultra-aikaa ei vielä oo näkynyt, eikä la oo tiedossa edelleenkään. Meidän synnytyssairaalassa on ollut kuulemma kokeilussa 4D-ultra, tosi hieno kokemus varmaan siihen päässeille, eikös ne yksityisellä maksa aika paljon?

Muuten olo on lähes samanlainen, väsymys on vaan iskenyt aamuisin. Millään ei meinaa päästä ylös sängystä. Tänäänkin kun lapset nukkuivat melkein kymmeneen, oli ihan pakko raahata itsensä ylös myös. Yleensä lapset kyllä herättelee ennen yhdeksää, onneksi vasta silloin. Illalla tulee kukuttua aina vähän turhan myöhään.

Tässä muuten vielä uusillekin tiedoksi Yahoon lista, jossa meitä marraskuisia on jokunen http://groups.yahoo.com/group/marrasmassut2007/
 
ai joku esittelykierroskin oli :D minä 41, mies 36 ja palestiinalainen. mulla on kolme lasta edell. avioliitosta, 20, 16 ja 13 vuotiaat. yhteisiä on myös kolme, eli 4,5 v tyttö, 2,5 v tyttö ja 1 v poika. tää on mun :eek: yhdeksäs raskaus (on siis ollut myös yks km ja yks ennenaikainen synnytys (kaksospojat viikolla 22). niin, ja on mulla lapsenlapsikin, 1v10kk tyttö. ja turussa asustellaan eli tyksissä synnytän. ja mun ammatti on lähihoitaja, mut oon kotiäitinä toistaiseksi :D

ja mitäs mulla niit viikkoja olikaan? oisko 7+5 (tai 6).. sinne päin.. :D <br><br>
 
No hypätäänpä tähän esittelykierrokseen sitten mukaan....
Minä 30 vee avomies 40 vee, meille ensimmäinen yhteinen lapsi siis nyt tulossa.
Miehellä on tuota jälkikasvua aikaisemmasta suhteesta; äitiyttä olen siis harjoitellut viimeiset 9 vee äitipuolen roolissa.
Niin viikkoja nyt 8 + 4! :heart:
 

Huh, olipa taas unet..Näin kamalia unia en ookaan pitkiin aikoihin nähny.
Olin vissiin jossain ostoskeskuksessa kun alamahaa kouraisi silleen tosi inhottavasti, jouduin ottaa tukea jostain. Sit seuraavaksi tunsin kun jotain alkoi valua ja kohta oli housut ihan punaiset. Tiety paniikki oli ihan tajuton, koitin saada ihmisiä soittamaan ambulanssia tms. mut kukaan ei välittänyt.

Sit kun heräsin niin oli semmoista vähäistä menkkajuilimista..arvatkaa pitikö lähteä veskiin tarkistuskäynnille..Onneks mitään ei oikeesti vuotanut.

Mulla on maha turvonnut ihan hirveesti, onkohan tää ees normaalia enää..housut puristaa seisoipa tai istui. En ihan vielä viittis äippähousujakaan etsiä jalkaan..Rinnat tuntuu kans oudolta, niitä silleen kihelmöi välillä, ja arat ne on edelleen.

Muuten, miun pitäis käydä siinä np-ultraa varten otettavassa verikokeessa(siinä samalla sit otetaan enemmänkin, kun terkka ei saanut otettua tarpeeks verta, kun neuvolassa käytiin) Mihin aikaan, teille on sanottu, et pitäsi käydä siinä? Itelläni on niin hatara muisti et en kyl muista, eikä tuossa lapussakaan lue tarkasti..

Mukavaa viikonalkua kaikille!
M rv 10+2
(Tasan 2viikkoo np-ultraan!)
 
PikkuM Mie kävin siinä np-ultraa varten otettavassa verikokeessa (tai siis täällä otetaan samalla kertaa kaikki verikokeet) viime ke (9+6) ja samalla piti viedä pissanäytekin. Olin sit jonottamassa heti 7 kun labra aukes ja sain numeron 13!!! eli pikkasen oli ryysistä. 3 putkeahan nuo verta imi.

HT ja kanssamatkustaja 10+4<br><br>
 
Huomenta

Voisko joku kertoa mitä ekalla neuvolalääkäri käynnillä tapahtuu? Mulla olisi se viikon päästä ja siksi tiedustelen. Niin ja mies ei ollut ekalla neuvolakäynnillä mutta mietin olisiko tuolla jotain mistä ei kannata jäädä paitsi :LOL:
 
Moi!!!!

Eipä siellä ekassa lääkärineuvolassa mitään ihmeellistä ole. Riippuu neuvolasta, joissakin ultrataan joka lääkärikäynnillä. Mut jos sitä ei ole niin sisätutkimus siellä tehdään ja ne perinteiset mittaukset, eli ihan normi käynti.

Miks pitää pissattaa just yöllä? Herään kolmen tunnin välein vessaan vaikka päivisin pystyn oleen pissaamatta pidempään. Ärsyttävää. Olis jo keskiviikko et pääsis sinne neuvolaan. Kuunteleekohan ne sydänäänet? Mulla olis viikkoja 10+4 silloin.
 

Viljonkka; Mie kävin esikon aikaan rv 10+2 tms. ekassa neuvolassa ja sillon kuulu sydänäänet, vaikka neuvolantäti varotteli ettei välttis kuulu, vaikka kaikki ois kunnossa.

Nyt on taas pelko p***siissä..Automatkalla äsken alkoi alamahaa koskemaan ja tuntui että siel ois joku paino tms. Outo tunne! Semmoinen vähän kiristävä tms. en osaa oikeen selittää..Ei kai se voi olla supistus??Vieläkin vähän kipulee mut samaa ei oo tullut. Esikolta mulla ei ollut koko raskausaikana supistuksia ilman sitä käynnistyslääkettä..
 
päiviä kaikille

Täällä odotetaan että kello ois vaille kaksi kun ois ultra silloin, pääse kurkistaan masuun ja toivottavasti on kaikki kunnossa siellä...pessimistin poikanen taas ilmaantui käymään...työharjoitteluun en mennyt tänäänkään, lonkka kauheen kipee...saa nähä mihin asti nyt antaa saikkua..ois tää ja ens viikko enää...antais suosiolla loppuun asti niin voisin työkkärissä käydä sanomassa että keskeytyi se harjoittelu..

Perfekta ja masukki 10+4
 
Onkos se verikoe liittyen np-ultraan pakollinen? Vai onko se paikkakuntakohtainen juttu? Mites TURUSSA? Mulle vaan lapsettomuuslääkäri sano, että ei kannata mennä, jos saa valita, siis ennen ultraa, vasta sen jälkeen jos jotai poikkeevaa näkyy. Nää keinohedelmöityksellä alkunsa saaneet kuulemma hälyttää turhan helpolla turhan takia noissa verikokeissa. Niin ei kiinnostas turhan takia säikähtää tms.

Siskon kanssa vkonloppuna muutenki puhuin neuvolasta ja se sano, et kannattaa antaa suurimman osan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Että on se nyt kumma ku tulee raskaaks niin heti on ns. aivoton eikä mitään omia asioitaa osaakaan yhtäkkiä päättää, kun määrätäään mitä saa syödä ja mitä tehdä jne. Siskolla 3 lasta siis... enpä vielä tiedä mitä ne siellä neuvolassa höpöttää, kun en ole käyny, mut se selvii vkon päästä sitte.. Eihän tässä kyllä mitään aivottomia olla tai sairaita vaikka raskaana ollaan, et luulis nyt et vois suht normaalia elämää viettää pikku poikkeuksin..

Taas olis nätti pvä, onneks on viel tää pvä vapaa, huomenna sit töihin tappele kesäloman ajankohdasta. Eipä muutenkaan taas nappais yhtään töissä käydä, mut kaippa se nyt vaan on pakko.. Joku muukin kampaaja kirjoitti et kiinnostus töitä kohtaa on nolla, vähän sama juttu täällä..

Mutta aurinkoista päivänjatkoa :) Ja triplaonnittelut sinne, en nyt muista nickkiä.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.04.2007 klo 12:13 Sanna-78 kirjoitti:
Onkos se verikoe liittyen np-ultraan pakollinen? Vai onko se paikkakuntakohtainen juttu? Mites TURUSSA? Mulle vaan lapsettomuuslääkäri sano, että ei kannata mennä, jos saa valita, siis ennen ultraa, vasta sen jälkeen jos jotai poikkeevaa näkyy. Nää keinohedelmöityksellä alkunsa saaneet kuulemma hälyttää turhan helpolla turhan takia noissa verikokeissa. Niin ei kiinnostas turhan takia säikähtää tms.
Eiköhän nuo seulonnat kaikki oo vapaaehtoisia, myös tuo verikokeesta otettava. Mie ainakin allekirjoitin sellaisen lapun että saa tutkia.

Täällä otettiin samalla kertaa verta tuohon, sit siihen veriryhmämääritykseen ja mitä kaikkee ne nyt siitä tutkiikaan eli ei oo erikseen sitä verikoetta np-ultraan liittyen.<br><br>
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 16.04.2007 klo 09:59 Tipi kirjoitti:
Huomenta

Voisko joku kertoa mitä ekalla neuvolalääkäri käynnillä tapahtuu? Mulla olisi se viikon päästä ja siksi tiedustelen. Niin ja mies ei ollut ekalla neuvolakäynnillä mutta mietin olisiko tuolla jotain mistä ei kannata jäädä paitsi :LOL:
Riippuu varmaan neuvolasta, että mitä siellä tehdään. Täällä ultrataan joka lääkärinneuvolassa. Joten miehen otan mukaan. Tuleepahan hänellekin vähän realistisemmaksi tämä odotus, kun näkee vauvelin. Mut jos siellä ei tuota ultraa olis, niin en varmaan miestä mukaan ottais. Mitäpä se siellä sillon tekis. Ollaan sovittu että vain ultriin lähtee mukaan jos töistä saa vapaata.
 
Olipas tänne taas tullut tekstiä =)

Mulla oli tänään eka neuvola.
Sydänäänetkin kuului vaikka terkkari ei halunnut ekaksi edes kokeilla, pienellä "painostuksella" sitten suostui kokeilemaan ja löytyihän ne sieltä :D
Hirmusen alhaalla ne taas kuului, niinkuin edellisissäkin raskauksissa.
Hemoglobiini oli huimat 98 :whistle: , eipä ihme että taas väsyttää niin pirusti.
Verenpaineet 123/69
Tänään ensimmäinen päivä kun pahoinvointi tuntuisi olevan vähän loitolla, toivottavasti pysyvästi, kyllä sitä on jo ollutkin tähän raskauteen ihan tarpeeksi ;)

katjuza ja maha 10+3
 
Moikkelis!


Tänään viimeinen koulupäivä, torstaina alkaa sitten työssäoppiminen, jännittää vähäsen, mutta eiköhän se hyvin mene. No heti ensimmäisenä täytyy vaan sopia, että 24. päivän pitäisin etäpäivänä (meillä viikossa 4 työpäivää ja 1 etäpäivä), jotta pääsen lääkäriin ja ultraan, vähän noloa, mutta vaikea noita on ruveta siirtämäänkään.

Avokista rupeaa tulemaan ihan uusia piirteitä esille, on kiinnostunut beibistä, innolla lukee kehitysvaiheita raskauden aikana, puhuu toukasta ja viikonloppunakin sanoi, että pidä toukasta huolta. On tuo niin rakas :heart:

Mutta on aika jännää, miten jo tässä vaiheessa vaikkei tiedä että onko toista olemassa, huolehtii, että onhan hänellä kaikki hyvin ja on jo aikamoisen rakas tämä pikkuinen, toivottavasti on paikallaan kasvamassa...

Eilinen meni taas itseään rauhoitellessa, kun kuuli suru-uutisia, serkun (17-v) isä oli kuollut ihan yllättäen, oman surun lisäksi huoli tuosta nuoresta, että kuinka jaksaa, mutta kyllä tämä tästä helpottaa.

Äiti laittoi aamulla ihanan viestin ja kyseli ultrasta samalla, toivoi että saisi olla mukana odotuksessa. Olenhan minä ainut meistä siskoksista kuka asuu lähellä häntä odotuksen aikana ja kai sekin tekee, kun olen nuorin hänen tyttäristään. Mitenköhän tuota äitiä ottaisi mukaan tähän odotukseen, varmaankin vain kertomalla kuulumisia ja tunteita. Mitäs te muut olette mieltä?

Siiri80 & UlpuMatti 10 + 2
 
Tänään käytiin ultrassa ja kaikki näytti olevan hyvin, ei masukki tykännyt oikeen kun lääkäri paineli masusta et ois paremmin nähty toinen, saatiin vaan yksi kuva josta saatiin sitten oma kuva...

mut vastaa viikkoja, eli emmamma La vaihtui taas, se on nyt 7.11. sanoi terveydenhoitaja neuvolassa, onhan se päivän tietty edellä :D :D


Jos joku haluaa katsoa ja saa selvää kuvasta...on hiukan suttuinen kun skannasin sen koneelle...

Tämä viikko vielä on sairaslomaa ainakin, kun lääkäri itse huomasi miten vaikeaa on nousta "huonosta" asennosta...katsotaan mihin ny menee tuo olotila sitten...muuten menee hyvin ja ihanan aurinkoista ollut...pitäis varmaan jotain kesävaatetta tilata...

Perfekta ja masukki 10+5
 
9+0 olis tänään, ja eka neuvola. ennen sitä vaan taas lääkärille kunnei tuo kipu oo yhtää helpottanu lääkkeillä, josko sais uudet tropit tai jotain. ekaa kertaa kolmeen vuoteen tuo mies meni aamuvuoroon töihin, ja toki tuo muksu heräs 8:15.. mutten kyllä nukkus vaikka maailman tappiin saakka kun isi on kotona =P aika reilua, mua olis just väsyttäny että herääminen oli vaikeeta.. näitä äitiyden iloja ;D

Zallaah kera juniorin 8,5kk ja vauva 9+0
 
Onnea ja tervetuloa uusille marrasmasuille :)

(.) Tänä aamuna sai taas halailla pönttöä ihan urakalla.. :x Onneks ei oo ollu joka aamuista. Huomenna olis lääkärineuvola ja sit vappuaattona sit ultra.

HT ja kanssamatkustaja 10+5
 
Helmentyttö, tule sit käynnin jälkeen kertomaan mitä neuvolan lekuri teki.Mietin että jos esim. sydänääniä kuunnellaan niin otan ukon mukaan. Mulla on se ensi viikolla. Sen tiedän että sisätutkimus tehdään mutta ne sydänäänet. Ollaan nähty ruudulla muttei kuultu :'(
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.04.2007 klo 23:20 sardenia kirjoitti:
TARINANI:

tänään 13.4 perjantaina oli ensimmäinen neuvola heti aamusta. aika olisi ollut vasta iltapäivästä, mutta vatsakipujen takia pääsin heti aamusta neuvolantädin luo. th oli kovin huolissaan vatsakivuistani ja sanoi että jos kipu ei hellitä, voin mennä TAYSiin näytille.

kipu ei hellittänyt, eikä pahentunut, mutta mieheni oli todella huolissaan minusta ja menimme käymään TAYSissä.

jonotimme reilusti yli tunnin ja oli jo aivan valmis lähtemään kotia, koska olo ei nyt niin hirveältä tuntunut.

ultraa tehdessään lääkäri sanoi ettei kaikki nyt ole aivan normaalisti, sanoi kätilölle että menee hakemaan toisen lääkärin.olimme miehen kanssa aivan hädissämme ja varmoja siitä että jotain on pahasti vialla tai koko vauvaa ei ole...

toinen lääkäri ultrasi ja sanoi vinkaten silmää, että " juu ei tämä nyt ihan normaalia ole, sillä rouvalla on kohdussa 3 sydäntä!!!"

hetken ajan luulin että vauvalla on joku epämuodostuma, mutta lääkäri tarkensi että "kolme alkiota, kolme sydäntä... hyvä rouva odotatte kolmosia!!!!!!"

sori jos kirjotan epäselvästi tai jotain mutta aivot lyö nyt täysin tyhjää!!!!!!!!!!!!!

palstailen huomenna enemmän ja kirjaudun, nyt on mentävä nukkumaan.

la olisi 27.11.07

mammasardenia ja tupu, hupu ja lupu
Hui. olipas siinä yllätys :) . Onnea triplauutisesta :heart: :heart: :heart: :)
 

Yhteistyössä