Maaliskuun mussukat 2011 *Marraskuussa*

Täällä ei kellään kai ole ilmennyt SPR:n verikokeissa mitään veren vasta-aineita? Kerran tästä jo kirjoitinkin raskauden alussa täällä, mutta palaan tähän josko jollain olisi yhtä harvinainen tilanne. Itse olen siis O Rh + ja verestäni löytyi SPR:n verikokeessa raskauden alussa Anti-fya vasta-aine. Asia on minulle hyvin epäselvä eikä neuvolasta saa mitään tietoja... Rehellisesti ei yhtään mitään, he eivät näistä tiedä. Ottavat vain näytteet SPR:n ohjeistuksen mukaan. Myöskin netissä on todella vähän kohtalotovereita : /

Tähän saakka olen ollut tyytyväinen tietämättömyyteenkin, koska tiitteri on ollut - kunnes tänään soittivat neuvolasta ja tiitteri oli 1. Kävin antamassa uuden verinäytteen ja seuraavan 2 viikon kuluttua. Tähän saakka olen antanut näytteen 4 viikon välein. Vieläkään ei ole syytä huoleen, mutta toivon, ettei tuo tiitteri nousisi enää. Kovin on vaikea saada tietoa näihin juttuihin. Kuulemma parhaiten tietoa saisi soittamalla suoraan SPR:lle. Sen tietysti teenkin mikäli tuo tiitteri tästä lähtee nousuun. Onneksi nämä on ovat vain pahimmillaan vaarallisia vauvalle, yleisin vaiva taitaa olla vastasyntyneen hematoosi jos jotain vaivaa tulee :confused:

Mulla vissiin näitä "hiljaisia" vaivoja kuten tämä sekä vasta ilmennyt streptokokki. Molemmat sellaisia joille en itse voi mitään enkä niitä mitenkään olisi voinut havaita. Kumpikaan ei aiheuta mitään tuntemuksia ellei mielenrauhan järkkymistä lasketa :LOL: joten en valita kun niin monella tuntuu olevan jos minkälaista kipua ja huonoa tunnetta. Tsemppiä meille kaikille :hug:

Hyvän jutun kuulin; neuvolan täti sanoi olleensa koulutuksessa missä oli pohdittu juuri tämän streptokokin laajaa esiintyvyyttä ja testauksen tarvetta raskaana oleville, koska se on niin yleinen eikä siitä tiedetä ilman testiä, jolloin se voi aiheuttaa synnytyksessä vauvalle jopa hengenvaarallisia infektioita. Toivotaan, että testi tulisi jossain vaiheessa osaksi normaali raskauden seurantaa.

Itse en osaa vielä miettiä synnytyssairaalaan liittyviä juttuja, sen enempää meikkejä kuin omien vai sairaalan vaatteiden käyttöäkään. Tuntuu todella kaukaiselta vielä. Lähinnä odotan ensi viikon lomaa, sitten joulua sekä äitiysloman alkua ja haaveilen hyvästä voinnista mahdollisimman pitkälle :whistle: Hyvä nyt haaveilla kun raskaudessa on todella menossa kai se nautinnollinen aika!

Kaana 23+3
 
Moikka!

Potkut tuntuu täälläkin välillä kipeinä.

marrr: Hienoa että menee jo paremmin!

Pienestä Aleksi-vauvasta on myös kiva kuulla!!!

Pahkuratäti: Meille on käynyt kanssa kerran noin stockan parkkihallissa... Toisella puolella oli betonipylväs (iso auto ja noi paikat on muutenkin ahtaita) ja toisella sitten ihan kiinni jonkun ikivanha autonrämä, ja tietty sen auton toisella puolella metreittäin tilaa!!!
Raha-asiat on kai aina semmosia et lisämenoja tulee joka kerta kun ei tarvitsisi! Meillä olis edessä uusien renkaiden osto KAHDEN kuukauden takia... Tai muuten saa ajaa aika huonoilla renkailla. Niitä ei pitänyt tarvita mutta uuden auton kotiutuminen kestääkin toimitusongelman (joo aika pahankin ongelman kun koko jo tilattu auto on tuhoutunut) takia pari kuukautta kauemmin kuin piti.

Muuten tilasin tosiaan Vauvattaresta ekaa kertaa maanantaina ja tänään soittivat postista et voivatko tuoda paketin huomenna aamusta =). Nopeaa toimintaa ja kiva saada kotiovelle kun todennäköisesti en pääse edes huomenna pois kotoa. Nimittäin yhtään aura-autoa ei ole vielä tänään näkynyt!!!

Sairaalakassi mulla taisi olla aika iso... Tarvitsen aina mukaan sitä sun tätä pärjätäkseni edes yön yli... Vaikka suurin osa jääkin aina käyttämättä ;). Taisin pakata sen valmiiksi ennen kun mies tuli hakemaan. Nyt pitää tehdä ehkä ennakkoon kun siinä on yhtä sun toista ohjelmaa ennen kun pääsee lähtemään. No olin kyllä heitellyt sinne ennakkoon just siteitä, hammasharjaa jne. mitä oli kaupasta aina mukanaan tuonut.
Kotiutumisvaatteet mulla tais olla samat rytkyt ku mennessä mutta pienellä miehellä olikin tarkempaa =). Ne ekat omat vaatteet kun jää meillä muistoksi seinälle roikkumaan. Monilla roikkuu se kastemekko mutta meillä on sukumekko (n. 45 vuotta vanha) joka jatkaa yhä kulkuaan. Pojalla oli valkoinen Benettonin pupupaita (v.sin pupu) ja Benettonin tummansininen huppariasu. Näytti ihan nyrkkeilijältä kun nenäkin oli ihan lytyssä... =). Nyt käyn kanssa hakemassa samanmoiset mutta eri väriä olen ajatellut.
 
marrr mulla ainakin tuntuu välillä tosi ilkeeltä nuo potkut alakertaan, että voin uskoa että sun tuska on tuplasti kun oot noin paljon mua viikoissa edessä. Vau raskauslaskurissa saa tiedon, milloin vauva yleensä kääntyy pää alaspäin. Mulla se taisi olla vasta joskus tammikuun lopussa, että aika myöhään kuitenkin, mut tietty onnneks on niitä poikkeustapauksiakin.

kaana sinuna kyllä soittaisin sinne veripalveluun, jotta saat kunnon tietoa. Mullahan noita vasta-aineita kanssa tarkkaillaan, kun veriryhmä on A-, eikä ne neuvolassa tästäkään oikeen mitään osaa sanoa. Mut toi sun tilanne taitaa tosiaan olla aika harvinainen, joten tietoa on varmaan vielä vähemmän neuvolatädeillä. Mä oon ainakin itse sellainen, että tykkään kyllä selvittää asiat perusteellisesti, osaa sitten synnytyksen yhteydessä varautua kaikkeen mahdolliseen.
 
:hug: niille keillä on stressiä ja hankalaa! :heart:

Mulla kans koulun kans stressiä. Mulla on kaks tehtävää tekemättä, ne ei sinänsä ole vaikeita, mut kun oon niin saamaton. Voi p*****e. No, perjantaina ja lauantaina mulla on aikaa keskittyä koko päivä kun on vapaata. Työharjoittelu kans stressaa. Mun ohjaaja on tosi tarkka, ja huomenna aiko tentata mua tosissaan. No siis jos nyt valmistun niin pitäähän mun asioista tietääkin. Mutta tunsin itteni ihan idiootiksi kun en muistanut mistä verenpaine tulee. Siis valtimoista joo mut kun en osannut täysin selittää että miten ja millä tekniikalla ne supistelee. :( Ja huomenna on joku palaveri missä se ohjaaja antaa palautetta ja apua jos oonki ihan paska enkä osaakaan mitään. Noo turhaan kai stressaan.

pahkuratäti: Tiiänki kys. parkkipaikan ja iteki oon siinä joskus tosissaan saanu vekslata ettei menis sinne ojaan.. :/ Joskus joutunu jättään auton tienposkeen kun ei oo muualle mahtunut.

Stressi saa mullakin herkästi supistelemaan.. ikävää ;/

LD + Pikkunen 23+2
 
tylsintäkin tylsin aamu edessä tunnin päästä sokeritestiin.... syömättömyys ei illalla ollu mikään ongelma, kun syön muutenkin normaaliin ruoka-rytmiin. Mut tää aamu....HALUUN KAHVIN JA PUURON;NYT HETI!!!!
Kuvottaa ajatuskin et kello on sitte lähellä kymmenen, ennenku mitään saan suuhuni :( joten ei luista juttukaan kun ei aivot oo saanu polttoainetta...
Alan tehdä miehelle puuron ja eväät töihin... ja pistän itteni kuosiin labraan lähtöä varten. Jepujee, palataan...
 
Flower Again, tsemppiä rasitukseen. Mulla on kuukauden päästä, just ennen joulua (tosin terkka sano, että tuloksia voin kysellä vasta joulun jälkeen, ettei mee joulu pilalle, jos on jotain häikkää :D ). Mä en tajua, miten mä pystyn olemaan sen ajan syömättä. Mulla tulee tod. huono olo jo siitä, jos oon illalla syönyt ysin maissa ja kuudelta herätessä en mee heti syömään. Minkälainen olo sit on, kun se aika on viel pidempi?! Ja sit pitää viel yksin sompailla bussien kanssa ja kävellen, kun en hölmö tajunnu ottaa rasitusta sellaselle päivälle, et ukko olis kotona ja sais vietyä mut. :( No kaipa siitä selviää. Oon vaan kuitenkin niitä onnettomia, jotka ottaa ja pyörtyy. Pitää kai sanoo bussikuskille, et herättelee mut sit oikeella pysäkillä. :LOL:

Tsemppiä kovasti kaikille, joilla ongelmia on! :hug:

Täällä kaikki ihan ok. Siis vauvalla. Mulla on järkyttävä yskä. En tiedä pitäskö mennä töihin vai ei, 20min aikaa päättää. Olo vaan pahenee päivä päivältä. Jos nousis rehellisesti kuume, niin jäisin heti, mutta nyt on vaan huono omatunto, jos en ole töissä auttamassa. Tänään olis vielä tosi tärkee päivä olla töissä. Argh.

Mömmis ja Vipeltäjä 22+6
 
Mulla on myös kohta sokerirasitus.
Söin klo 20 aikaan ja heräsin klo 05 nälkään. En ole vielä juonut sitä ½lasillista vettä. Vaan säästän sen lähemmäksi lähtöä.

Muutenkin karmea yö takana. Eilen taas vaihteeksi riideltiin. Ja mä heräsin ku ukko tuli nukkumaan ja en saanut sitten heti unta. Valvoin 2h. Sitten torkahdin ja selkämeni jumiin ja siitä kun pääsin alkoi iskias vaivaamaan. Närästänyt on illasta saakka ja nyt odottelen tässä nälkäisenä että pääsen lähtemään. Aamupalaksi siis glukoosia :x


Silvia ja viliAnna 24+1
 
sokerirasitus mulla on 13 päivä. se syömättömyys ei tuu olemaan ongelma,mut ku ei saa aamulla KAHVIA!!!! ja muutenki on aina kamala jano,jo yöllä joutuu juomaan monta kertaa :stick:

mömmis jäät vaan kotiin jos olo huono! ei kannata sairaana lähtee töihin.

jaahas,jos ton nuorison herättelis ja laittas puurokattilan tulelle...
 
Juli87, Mukavaa kuulla pikku-Aleksin kuulumisia! :) Hienoa että poika kasvaa ja vahvistuu!! Voimia teille kaikille :hug:

Marr, hienoa että asiat teillä ovat nyt noin hyvällä mallilla =) ja toivotaan että pääsisittekin sinne viimeisille viikoille asti nyt rauhassa, ilman mitään huolia. :hug:

Peppioliinalle voimia! Toivottavasti saatte asiat järjestymään toivomallasi tavalla ja tilanne rauhoittuu... :hug: Ei tarttis kenenkään joutua tuollaiseen tilanteeseen varsinkaan näin raskausaikana..

Tsemppiä sokerirasitukseen meneville! Itselläni vasta 15. päivä edessä, joten sitä odotellessa... Pitkä aika se on olla syömättä ja juomatta ja kauhistuttaa se sokerilitkun juominen sinne klo 11.00 asti :x

Stressistä kärsiville :hug: :hug: Itselläni on nyt eniten stressiä raha-asioista, kun tuo mieskin jäi nyt sitten kotiin työttömänä, niin se että miten pärjätään...joulukin tulossa... : / No eihän tota joulua se raha tee, vaan yhdessä olo ja tunnelma mutta mutta... Noh, ei tämä nyt ole niitä kaikkein suurimpia elämän murheita, mutta meille nyt ajankohtainen murhe kuitenkin ja vaivaahan tämä niin parisuhdetta kuin muutenkin kun hermot kireellä...

Meikit otan mukaan ja kosteusvoiteet ym. Kuiva iho kun on niin aina oltava rasvat mukana... En siis meikkaisi muuten, mutta iho kukkii sen verran, että itsellä on parempi olo kun vähän saa sitä peitellä... mitään silmämeikkejä en tosiaan rupee laittamaan missään vaiheessa.

Sairaalavaatteista ollut kanssa juttua. Käytän kyllä sairaalan kuteita niin kauan kuin siellä joudun olemaan. Omia on turha likastaa, kun viimeksikin vuosin niin paljon että tuli läpi monta kertaa ja jouduin vaihtamaan vaatteita puhtaisiin lähes joka päivä...sairaalakuteissa se käy kätevästi eikä tartte ajatella, että miten saa pestyksi. :D

Sairaalakassin ja kotiutumisvaatteet pakkaan sitten vasta myöhemmin, mut jos näyttää siltä että lähtö tulee ennemmin, niin äkkiähän ne tavarat saa kassiin tungettua ;) ja mies saa sitten tuoda niitä mitä jäi :LOL:

Kipeet potkut. No ei voi kyllä sanoo, että kipeetä tekee vielä, kun tietää mitä myöhemmin on luvassa... ne potkut kylkiluiden väliin ja ja varpaiden änkeminen sinne tuntuu kyllä tosi ikäviltä, että siihen asti mä en koe niitä potkuja kipeiksi ollenkaan... :LOL: :LOL: Sitä odotelessa! ;)

Tää lähtee nyt perheen kanssa koira-aitaukselle juoksuttamaan koiraa :D Saas nähdä jäätyykö sinne pystyyn, :LOL: mut tarpeeksi vaan vaatetta päälle..

dogitar ja masuasukki 23+3 :heart:
 
sokerirasitus onnellisesti ohitse :) ja välittömästi viiden minuutin ajomatka himaan ja KEITTÄMÄÄN KAHVIA , jukuviude tää maistuu HYVÄLLE :D
Liuos maistui vadelmalle, litkumaista oli, todella makeaa mut ei tehny tiukkaakaan juoda sitä. Ja sehän juodaan vain kerran, mut verinäytteet otetaan ennen litkun juomista, tunti sen jälkeen ja kaks tuntia juomisen jälkeen... huono olo ei tullu missään vaiheessa, vaikka arvelin toisin... pääsin erilliseen huoneeseen pois käytävästä norkumasta, ja sain seurakseni toisen odottajan. No minä tavoilleni uskollisena en sit hiljaa ollu, vaan heti keskustelua virittelemään :D
Mukava nuori tuleva äiti, me höpistiin koko kaks tuntinen niin et aika meni ihan siivillä .... Oli mukava juttu :)

mrsa-testi niin ei siis IHAN sillai menny, kuten joku tällä viisaana tiesi sanoa.... nenään tungettiin pumpulipuikko ja sitä kieritteli ihan kunnolla molemmissa sieraimissa...
Nieluun molemmin puolin kans... Lopuksi kaiken kruunaus: housut ales, ja hän ottaa vielä peppuvaostakin pumpulipuikolla näytteen... HEI VOI YRJÖ!!!!!!!!
Sen kun ois voinu tietää etukäteen... noh, tulipa sit oltua ropellettavana vähän joka kantilta :LOL:

kipeät potkutsama tääl et vielä en koe potkuja kipeiksi, vallankin kun tietää et loppua kohden kylkiluut ON herkkinä..... vauva on vaudissa tasaiseen tahtiin ja huolimatta edessä oikealla olevasta istukasta, potkut tuntuu TOSI hyvin :)

huh huh, tänään luvassa kotihommia , kaupassa käynti, ja uimaan miehen kans kunhan tulee töistä... sit onkin viikko jo taas lopetusta vailla :)
 
Voi kökkö näitä virtsatietulehduksia :'(.. Viime viikolla loppui edellinen antibioottikuuri ja nyt kun soittelin kontrollin tuloksia niin yllätysyllätys, tulehdus on taas ja bakteeri vaan vaihtunut.. 4. kerta jo tän raskauden aikana..Kylläpä ottaa pannuun kovasti :kieh: Nyt ootellaan puhelua lääkäriltä että alotetaanko taas uus kuuri vai mitä tehdään :(
 
vanha konsti virtsatietulehdukseen lämmin kylpy alapäälle... siis isoon vatiin niin lämmintä vetta kuin kestät, ja siinä istut vaik 10 min. Voi tehdä useita kertoja päivässäkin, mut usean päivän ajan... kandee testata kaiken muun konstin lisäks... nii ja greippi on kuulema minkä syöminen voi auttaa kans. Tsemppiä, ei oo kiva juttu tuokaan !!!
 
Heips!

Kisakilla oli kiva idea laittaa nuo kotiumisvaatteet tuolleen esille. Harmi etten itse aikanaan ole tuollaista keksinyt. :) Meillä kanssa vanha kastemekko, onko ensimmäistä kertaa ollut miehen isällä ja on tosiaan 70 vuotta vanha, en raaski sitä kyllä esille tosiaankaan laittaa, se olisi varmaan aika pikaseen jossain esikon nukkeleikeissä jos esillä olisi :eek:

Virtsatulehdus voin kuvitella kyllä, että on ilkee tauti, kun tolleen uusiutuu koko ajan. Mullahan oli yksi, joskus ihan raskauden alussa. Luojan lykky ettei oo uusiutunut, se nyt vielä puuttuisi tästä mun hiivahässäkästä :stick: Onko tuohon joku syy, miksi se noin helposti tulee takaisin?

Sairaalakassin oon pakannut aina ennen (suht hyvissä ajoin), justiinsa tuohon tyyliin, että heitän sinne sitten aina kun mieleen tulee niin tärkeimpiä juttua, varsinkin jos kaupassa ollessa on tullut jotain mieleen. Vähän jotain purtavaakin yleensä pakkaan kassiin, esim. banaanilastuja ja suklaata, sellasta mitä voi napostella kun mulla on aina ollut synnytyksen jälkeen ihan hemmetinmoinen NÄLKÄ! Vaikka sitä ruokaa sieltä saakin, mut mun täytyy kyllä tankata tunnin välein. Viimeksi palauduin itse kotiin samoissa vetimissä kuin saavuinkin sairaalaan, mutta esikon kohdalla se ei tullut kysymykseen, kun oli tullut vedet housuihin :D Vauvan-vaatteet pakkaan eri kassiin ja ne tuo sitten mies mukanaan, kun tulee hakemaan.

Raha-asiat joskus joo aiheuttaa stressiä, varsinkin jos tulee isoja menoja, kuten meillä nyt nää putkihommat. Mutta muuten en ole silleen oikeen huolissaan mistään raha-asioista, mulla on oikeastaan aina semmonen positiivinen asenne vaikeuksia kohdatessa, että kaikesta selviää. Kun taas mies osaa olla välillä oikeen järkky stressi-erkki mitä varsinkin rahankäyttöön tulee, että oikeen itseä ottaa pannuun :kieh:

Mä tein eilen tontunhommia ja paketoin jo muutamat joululahjat lapsille, esikolle meinasin ostaa vielä semmosen "aloittajan ompelusetin", kun on nyt niin innostunut. Itse en niinkään, kun ajattelen häntä joku neula kädessä... :whistle:

Ihanaa kyllä tää joulunaika, huomenna syttyy kaupungille jo jouluvalotkin :)

Mindi83 22+4
 
Mindi: Teillä onkin sitten jo oikein vanha mekko! Noi sukumekot on ihania mutta tykkäisin kanssa jos se olisi vain omassa käytössä. Tuolloin sitä voisi säilyttää itsellä jne. Nyt se on kai jollakin suvun "vanhimmalla". Tuolla meidän mekolla on kastettu tähän mennessä lähemmäs 40 lasta miehen äidin ja tämän sisarusten lapsista lähtien sen n. 45-50 vuoden aikana. Jokaisen lapsen nimi on sitten kirjailtu mekkoon joko vaaleansinisellä tai vaaleanpunaisella :)
Mun puolelta on sitten pojan kasteessa ollut mun oma kastemalja joka ei ehkä ole minkään arvoinen mutta toivottavasti siinä kastettais sitten ne lastenlapsetkin joskus :)
 
kisak Meillä tuossa ei ole kastettu, kuin vaan viisi lasta. Miehen isä siis on ollut vanhempiensa ainut lapsi (aika harvinaista varmaan tuohon aikaan ) ja tosiaan appivanhemmilla on vaan kaksi lasta ja sitten nämä meidän lapset.Joten ei ole ihan noin kovassa käytössä ollut kuin tuo teidän mekko :D Mutta on sitä mekkoa pidetty kuin kukkaa kämmenellä vaikka käyttö onkin ollut aika harvinaista herkkua, ei tuo mekko edes kellerrä yhtään, onneksi. Nauhan siihen jouduin vaihtamaan, kun meidän esikoinen syntyi, kun aiemmin kastettu vaan poikia. Toi on yksi asia mitä oon harmitellut, ettei noita nimiä ole edes nurjalle puolelle laitettu, se on tosi hieno perinne. Toivon, itse kanssa että toi mekko jatkaisi kulkuaan ainakin nyt meidän lapsenlapsille.
 
Voi luoja miten sitä huomaa olevansa väsynyt kun työpäivän jälkeen istahtaa tähän. Selkää särkee, tänään oon ottanut 1,5g Panadolia muttei se mitään auta, sama olla ottamatta siis ollenkaan. Ihanaa, nyt on huominen ja lauantai vapaata ja sunnuntaina vasta iltaan. :)

Mulla ei ole mitään aikaa annettu sokerirasitukseen, sanottiin vaan että mene joku aamu n. pari viikkoa ennen seuraavaa neuvola-aikaa joka on siis muistaakseni 20.12. Itteekin vähän hirvittää että miten kestän oksentamatta kun aamuisin on yleensä tosi paha olo kun on ollut vaikka 8 tuntiakin syömättä.

Mä kastan vauvan omalla kastemekollani jonka äiti siis tosiaan on tehnyt n. 24 vuotta sitten, virkkaamalla. Sillä on myös kastettu mun serkku (tyttö) sekä mun pikkuveli, viimeks ollut siis vuonna 1999 käytössä. Nyt siinä siis on siniset nauhat ja vuori, pitää jonkun ommella vaaleanpunaiset, jos tämä lapsi nyt sitten on todella tyttö.

Rahahuolista, niitä on taas täälläkin, loppukuu kun on. Nyt on jotain 6 euroa rahaa, huomenna jätän toimeentulotukihakemuksen. Kelan rahoja tulee vasta viikon päästä maanantaina ja eipä niistäkään jää kun kymppi käteen kun menee vuokraan kaikki. Onneks töissä saa opiskelijana ilmaisen ruuan. Saa nähdä millä sitä elää tammi- ja helmikuun. Asumistukea pitää hakea. Joululahjoihin ei varmaan ole varaa, veljelle tosin jotain ainakin aion ostaa. Mulla on niin niukkaa tämä eläminen ja oon vähään tottunut, että ei varmaan sittenkään kun yksin lapsen kanssa olen minimiäippärahalla, tee erityisen tiukkaa. Tai hyvähän se nyt on sanoa kun en mistään tiedä. Mutta itelle en ole vaatteita ostanut kun joskus kesällä.. Enkä kenkiä, viime vuotiset talvikengät on hyvät vielä. Ja ennen raskautta laihduin 10kg niin entiset vaatteet ovatkin nyt sitten sopivia kun maha on alkanut kasvaa xD Siis ne vaatteet mitä käytin ennen laihtumista. Oli sekin kumma juttu, en missään vaiheessa edes laihduttanut mutta niin se paino vaan tippui parissa kuukaudessa.

Mutta kumminkin hyvillä mielin, jos tänään rupeis noiden koulutehtävien kanssa värkkäämään :)

LD + Pikkunen 23+3
 
aamulla sitten neuvolaan.... just tuli terkkarilta soitto, et paastoarvo 5,7 ja sais olla 5,3 tai alle... huomenna oppimaan miten näytteet otetaan ite, ja ruokavaliolla säätämään jos sais alenemaan... kiva...
Muut arvot olikin rajoissa, et sanoi ettei kannata huolestua, no en kyl huolestukaan mut ihmettelen vaan et miten ihminen enää enempää vois terveellisemmin syödä?????? no, siitä sit tulee selkoo enemmän huomenissa.. pääasia että ei iso heitto ollu, ja se katto et vuos sitte oon ollu jossai vastaavassa kokeessa, niin mun paastoarvo on ollu yli 6.... ja ihmetteli et eikö mulle kukaan ole SILLON jo jotain huomauttanu... no eipä tullu puun takaa, eihän terveyskeskuksessa ole millään mitään väliä...
 
Kastemekosta Meillä on käytössä äitini vanha kastemekko, jolla on kastettu hänen pikkuveljet, siskon lapset ja niiden lapsenlapset, ja äitini lapset ja lastenlapset ja muutama muukin vielä. Ikää hamella on yli 60v. Toivottavasti tämäkin lapsi kastetaan sillä mekolla.
 
POKS 22+0!!
Sukkapuikkokivut saapuivat siis tännekkin, nyt jo!!!!!!!!!!!:kieh: Neuvolassa oli joku sijainen joka ei tiennyt yhtäänmistä puhun ja käski soittaa terveysasemalle.. Vähän nyt siis sellainen olo että onko tää nyt normia tässä vaiheessa vai pitääkö läydä tsekkaamassa. Edellisessä raskaudes noita oli myös mutta vasta loppuvaiheessa kun paikatkin oli alkanut jo aukeamaan eli joskus rv 36..Tätyy kai seurata tilannettaa ja kääntyä lekurin puoleen jos jatkuu..
Muuten kaikki jees, kauhea myllerrys mahassa iltaisin =)
 
Hei!
Sokeriarvoista olitte jutelleet. Mulla oli paastoarvo 5.3 ja kyllä se on mun terkan mielestä raskausdiabetes nyt vaikka muut arvot oli ok. No, myönnän etten ole kaiken lapsivesistressin ja istukkavuotojen jälkeen jaksanu just ajatella et oonko syöny suklaata vai en. NO nyt sit täytyy sitäkin alkaa murehtia. Ajattelin ensin jättää makeat pois (suositusten mukaan voi aina JOSKUS syödä esim. 10g irtokarkkeja tai 1/4 palan pizzaa tai 1 palan vaaleeta leipää---WAU:popcorn:)
Kastemekkoa meillä ei taida olla mut suunnitelmissa olis kaste häiden yhteydessä ulkoilmassa kesällä et saa nähdä missä vermeissä ollaan :heart:
Tsemppiä kaikille tuulee ja tuiskuun ja muuutenkin!
 
Kastemekosta: Meillä on kans suvussa kiertänyt kastemekko, joka on alunperin ostettu mun siskolleni 40v sitten. Sen jälkeen se on ollut mm. mulla, lapsillani ja sisarusteni lapsilla sekä serkuilla ja heidän lapsillaan. Toivottavasti kestää vielä pitkään :)

Sokerirasitus: Yök! Mulla se olis edessä ens tiistaina klo 7:30. Voi että mä inhoon sitä, mulle tuottaa tuskaa juoda se litku siinä pienessä ajassa (mikä se nyt olikaan... minuutti, pari?). Hyi että! Vaan ei kai se auta. Sen takia kontroloidaan, kun keskimmäisen lapsen syntymän jälkeen heitteli sokerit aivan hulluna, mutta palautu sit kohdilleen kolmen kuukauden päästä synnytyksestä. Sen jälkeen ei oo ongelmia ollut, mutta hyvähän tuo on tarkistaa.

Tänään oli neuvola. Kaikki oli ihan ok! Tyttönen on mahassa istualtaan, kuten vähän veikkasinkin potkujen tunnuttua ikävästi rakon suunnilla jo jonkun aikaa. Sydänääniä ei meinannut millään saada kuunneltua, kun neiti piti semmoista melskettä koko ajan. Sit kun vihdoin rauhottui, niin syke oli 160 pinnassa riehumisen jälkeen - ja justiin olin terveydenhoitajalle sanonut, että on niin mahdottoman rauhallinen vauva mahassa :D Sf- mitta oli 24, mikä lienee ihan normaali, hb 136 eli hyvä ja paineetkin olivat normaalit. Seuraavan kerran on sit lääkärineuvola 15.12. Voi kamala ja ihana, kun aika kuluu äkkiä :)

Lalli ja pikkuprinsessa 23+5
 
Virtsatietulehduksesta sen verran että on täysin eriasia onko virtsatie vai virtsarakon tulehdus. kärsin ennen jatkuvasti uusivasta virtsarakon tulehduksista millä oli yhteys munuaisten toimintaan (tosin ei aina) ja minulla tuolloin lievää munuaisen vajaatoimintaa. Siihen ei paljoa lämpimät kylvyt auta. Jos virtsatie on tulehtunut kylmästä tms varmasti oikeen oiva konsti ja muutkin kotikonstit mutta jos on bakteeri peräinen tai krooninen taipumus virtsatulehduksille se ei ole enään pientä pissaamisen kirvelemistä vaan itse olen esimerkiksi pissannut verta. Olo on myös todella kipeä. Tähän vaivaan ei ole muuta konstia kuin biootit. Lääkäri tosin sanoi joskus että jos lievä niin nuo happamat voivat lieventää muttei poista bakteeriperäistä. Ja niinkuin aiemmin mainitsin veljeni avovaimo sai raskausaikana virtsatietulehduksen joka jatkui ja jatkui antibioteista huolimatta ja levisi munuaisaltaantulehdukseksi. Hän söi koko raskausajan jonkinmoista estolääkitystä vaivaan eikä ole raskausajan jälkeen koskaan uusinut moinen. Tämä vaiva vei veljeni avovaimon sairaalaan asti siis ei vaarallisuuden vaan kipujen takia. En siis halua mitään pelotella mutta ajattelin vaan selventää että tuo vaiva saattaa uusia ja uusia raskausaikana eikä siihen taida muuta vaihtoehtoa olla kuin se estolääkitys.. :kieh: Minttis suuresti voimia tuohon vaivaan tiedän todella mitä on kun vaiva uusii ja uusii ja..... toivottavasti ei kuitenkaan ole niin kiperä kuin mistä itse olen aikoinani kärsinyt. :hug:
 
Mä saan varmaan olla onnellinen, kun mulla ei koskaan ole ollut minkäänlaista virtsatieinfektiota.. En tiedä onko joskus ihan pikkuisena mutta ei ainakaan niin että ite muistaisin. *koputtaa puuta*

Pitäisköhän ite huviksi mitata paastoarvo.. no äh, en mä jaksa olla syömättä ja ku kumminki joutuu sinne rasitukseen menemään. Mummulla siis sillon tällön mittaan verensokeria jos sillä on neuloja, ja silloin arvot olleet aina hyvät. Kuin usein ja kuinka pitkään niitä pitää ite mitata jos arvoissa on häikkää? Inhottavaa olla sitten sormet pisteltynä. Haluan sellasen vehkeen missä sen neulan "voimakkuutta" voi säädellä enkä niitä semmosia "irtoneuloja".

Muuten jännä juttu, että neuvolassa mun paineet tosiaan on ollut 144/80 luokkaa, ja tänään kun töissä mittasin niin oli 117/70 ja yleensäkin siellä ihan normaalit kun ite saa mitata :D Kai sitä alitajuntaisesti sitte jännittää ku tietää ettei sais olla korkeat lukemat jne. hmm.
 
Mun pitäis joka toinen viikko pitää tarkkaa kirjaa syömisistä. Mulle toi 12h ilman närästyslääkettä on vaikeaa ja haluan nukkua yöt hyvin. 7viikon päästä olen valmis vaikka öisin valmomaan, kun olen sitten kotona jo. Ellen joudu jäämään saikulle ennen sitä.

Mulla supistelee tosi paljon, mutta ei vielä onneksi kipeästi. Onneksi lääkäri aika on 7.12 ja sitten kysyn että mikähän on vielä normaalia. Pitää varmaan edellisellä viikolla pitää kirjaa että kuinka usein mua supistaa. Onneksi tiistaina tulee sitten jo rv25 täyteen ja vauva on ylittänyt sen riskiviikon.

Tuntuu että mennään riskiviikosta taas helpottavampaan. Sydän ääniä kuuntelen vieläkin. En ole sittenkään varma, että onko nuo tuntemukset potkuja vai ilmavaivoja. Mutta ainakin sydän hakkaa.
Olisi ihana tuntea potkuja ja olla varma että siellä masussa oleillaan.

Mulla tais iskeä flunssa. Nuha iski ja aivastuttaa. En vaan yskää tahtoisi, koska alamaha on ollut taas välillä kipeä.


Silvia ja viliAnna 24+3
 
Virtsatietulehduksesta mulla oli keväällä pitkään oireettomana ja ehti mennä munuaisaltaisiin asti. elimistö keräsi nestettä päivän aikana reilut 4kg, kuume nousi huimiin lukemiin ja minulle muodostui virtsaumpi->vaikka kuinka tunsin että rakko oli täynnä, pissaa ei vaan tullut muuta kuin muutama pisara väkisin punnaamalla. Se oli niin hirveää etten tahdo sitä koskaan enää. Mulle kanssa ensin sanottiin että juo vaan karpalomehua ja kuumia kylpyjä jne. Viikon ajan kävin katetroitavana ennen kun oma rakko alkoi taas pelaamaan. Olenkin varjellut nyt itseäni saamasta sitä, en esim. uinut kertaakaan kesällä kun pelkäsin saavani tulehduksen taas..

Meikeistä aina perusmeikit mukana, varmasti otan synnärillekin. Tykkään hieman itseäni ehostaa päivittäin. Mun mielestä se ei liity vauvan hoitamiseen mitenkään. Onpahan parempi ja virkeämpi mieli kun on sen 5min käyttänyt ripsarin laittamiseen =).

Te joilla huono iho minullakin aina ollut, rasvoittuva johon ilmestyy päivittäin näppyjä kunnes... Aloin syömään kalaöljykapseleita, e-epaa. Syön niitä myöskin sen takia etten syö kalaa ollenkaan. Ja kas mitkä tulokset, 4 viikon syömisen jälkeen ihon rasvaisuus tasoittunut eikä juuri ollenkaan näppyjä :cool:. Iho selvästi tasoittunut kauttaaltaan ja tuntuu jopa samettiselta. Kalaöljykapselit on sallittuja raskausaikana, toisin kun kalanmaksaöljy. Suosittelen kokeilemaan.

tiinelli ja vauva 23+2 :heart:
 

Yhteistyössä