Maaliskuun Muruset 2012 *Elokuussa*

Mulla rv 9+4. Tänään ei ole tullut lainkaan vuotoa, eikä kipuja ole, mutta huoli on kyllä kova ja puoliksi jo luovuttanut. Vielä kun molemmat KM:t olleet erilaisia: rv 5+ tiputteli vähäsen monta päivää ennen kunnon vuotoa. Ekassa rv 10+3 alkoi ruskealla vähäisellä vuodolla ja kivulla, seuraavana päivänä vuoto muuttui veriseksi ja jatkuvaksi, siitä parin päivän päästä tulikin sitten kunnolla ja kivut oli ihan järkyttävät.

Ei voi muuta kuin odotella, koska mitäänhän sille ei voi jos on huonosti käynyt, eikä tällä vuodolla vielä pääse edes tk:een.
 
sipsunen häkki tai aidattu nurkkaus voisi olla koiralle helpotus. Meillä edesmennyt koira oli portin takana. Oli sellaista kompostiaitaa. Kuuli aina ku lapsi oli menossa koiran luokse niin ehti käydä hakemassa pois. Tai sitten lapsi/koiraportilla koira vaikka makkariin yms. kuitenki näkis muun lauman liikkumiset :)

Täällä oli puhuttu pizzasta niin oli pakko leipoa:) Hirveä himo karkkeihin, mutta sitten kun oon pari syönyt niin tökkää. erittäin outoa..
 
Olittepa oikeassa, meni vähän viikot sekaisin, eli 9+6 olis se oikea vaihe, missä me mennään. :xmas: Sekoitin vaan päässäni tuon, kun eikös sitä kuitenkin sanota, että kymmenellä viikolla jne. :) Mut jea! :headwall: Tosissaan huomenna poksuu 10+0! :D

MM-11, kiitos kirjavinkistä! Tykkään lukea tosi paljon, et jos vaikka kirjastosta kävis lainaamassa tuon. ;) Mutta itse asiassa tuo Alien-tekonimi tulee miun kaverilta, kun se kerran mainitsi, että sikiö on ikäänkuin pikku Alien, joka "hallitsee" ja "valtaa naisen". :D Ja miun korvaan se kuulostaa myös aikaslaisen hellittelynimeltä.. :heart: :)

Miulla ei ole itse asiassa ollut missään vaiheessa hankalaa pahoinvointia, sellaista melko lievää, mutta toisaalta ei sekään missään nimessä miellyttävältä tunnu. Nyt olen huomannu tämän viikon kuluessa, että pahoinvointi on vähentynyt huomattavasti. En sitten tiedä, onko syömisellä ollu merkitystä. Ennen raskautta (+raskauden alkuvaiheessa) söin hyvinkin epäsäännöllisesti, mutta oon huomannu, että ruokailun säännöllistämisestä on tullu kutakuinkin pakollinen juttu. Ei paha, sillä onhan se myös terveellinen tapa.

Voi ihanaa, kun työ ootte tuntenu jo vauvan liikkeitä! Uuuh, miten sitä jaksaakaan odottaa sitä, kun tuntee liikkeitä sisällään, miltä se voikaan tuntua.. Tosin vieläkin hieman painaa tuo keskenmenon riski.. sitä syystä ei ollakaan vielä kerrottu esim. mummoille ja ukille sekä miun pomolle ja muille sukulaisille (paitsi äiti-rakas, veli-rakas ja ystävät tietää kyllä:heart:) Toinen, mikä painaa, on toi tuulimuna-juttu.. Kun eihän sitä kai voi tietää, onko se tuulimuna vai oikea ihmisen alku ennenkuin ultrassa? (Miulla on 1. ultra vasta 1.9.) Mitä oon kuullu/lukenu, niin tuulimuna oireilee samalla tavalla kuin oikeakin raskaus. :p

Jäin pohtimaan mitä tarkoittaa np-ultra!? :ashamed: Miksen mie keksi tuolle lyhenteelle mitään järkevää... Anteeksi, mutta miun aivosolut varmaankin nukkuu näin päivisin! :D

Jaksamista teille Bambi ja Imoen! :flower: Toivottavasti kaikki on hyvin!

(Huih, kun olinkin innokas nyt kirjoittamaan..:p)
 
Tervetuloa Hope! :flower:

-Bambi- Toivotaan et kaikki hyvin :heart:

Sipsunen Mulla loppu olot rv8 :)

Sunniee Mulla kans ku nousee matalalta sohvalta ni käy niin kipeää! Pakko aina pysähtyä ja olla sillai et "Ai.."

Ja peijuuni teitä akat noitte kebabbien kanssa! Arvatkaa tekeekö mullaki ny koko aika mieli!? :D

Tervetuloa vilunen!

Sydänäänet Älkää välittäkö; Multa kuunneltiin 9+6 ääniä eikä kuulunu.. :( Ny koko aika inhottava olo et onko se siellä, mut jotenki tuntuu et on se :)

ON Täällä vaan odotellaan sitä nt-ultraa, menis ny äkkiä kaks viikkoa!! Saapa nähä pitääkö munki tilata se doppleri.. :whistle: Täällä on kaikki tän alueen vaunuliikkeet soiteltu läpi ja halvin löytyy lastentarvikeliike Kemistä! Eli täällä pohjosessa asuvat kannattaa sieltä ehkä sitten :) Mammavaatteet kattoin eilen läpi ja vaikka mitä ihania löyty. Sain siis mieheni perheen vauvankamppeet kaikki (mammavaatteet,sitterin, niistäjän,rintapumpun, tyttöjen vauvanvaatteet, 6kk ja 1v tyttöjen vaatteet ymymym.)

muoks. kn&murunen 11+0!! Vkot 12 pyörähti käyntiin!! :) :)
 
Viimeksi muokattu:
Emmuska:
Kiitos vinkistä :) Meillä on ollut turvaportti tytön huoneen ovella, että saan tytön sinne välillä jos tarvitsee tehdä jotain rauhassa (on turvallinen huone leluineen). Toinen portti on pihan ovella. Pitäisi ehkä harkita tuon tytön huoneen portin siirtämistä meidän makkarin ovelle. Se voisi toimia. Ei viitsisi kuitenkaan ostaa kolmatta porttia. Pienempi paha se on vahtia tytön tekemisiä samalla kun laittaa vaikka pyykkejä, kunhan koira saisi olla rauhassa. Makkarista koira näkisi portin takaa aikalailla joka puolelle, niin ei kokisi olevansa eristyksissä. Toimeen siis :)

Edit.
Koira on oikein tyytyväisen oloinen kun pääsee nyt portin taa omaan rauhaan. Tyttö ei ole ratkaisuun ihan yhtä tyytyväinen ;)

Meillä oli tota komposti aitaa vanhassa asunnossa rajaamassa koiran tilaa silloin kun se oli pentu. Tässä nykyisessä ei oikein saa rajattua tilaa kun on niin avoin. Ainut vaihtoehto olisi tehdä iso kehä, mutta ei oikein houkuttele noin sisustuksen ja oman olemisen kannalta.

Mulla on myös himo irtokarkkeihin ja sitten ei maistukaan kun ovatkin liian makeita.

ON:
Tyttö nukkui kuin nukkuikin reilun tunnin ja mä myös. Herätessä oli taas niiin oksettava olo, että oksat pois. Onneksi meni ohi syömällä pinaattikeittoa, nam :p Myös kananuggetit ja kanttarellikastike on tosi pop nyt. Ja mä olen muuten ihan riippuvainen Tuc-kekseistä. Pakko olla niitä koko ajan lähettyvillä, estämässä pahaa oloa. Sängyssäkin on muruja kun olen niitä siellä pupeltanut :D
 
Viimeksi muokattu:
sunni
tuc-keksejä täälläkin vedeltiin tänään :)
Ja äsken tuli niin suuri manteli-sitruuna uunikalan himo että piti mennä vartavasten kauppaan, minä joka syön kalaa ehkä 2x vuoteen... No sielllä se kala nyt uunissa pötköttää ja meikä nälkäsenä oottelee.. :p
 
Tervetuloa uusille :wave:

Toivottavasti tuhruttelijat se olisi vain viatonta ja kaikki jatkuisi kuitenkin ihan hyvin:hug:

Joku kirjoitteli fiiliksistä et tosiaan ei tämä ihan hekumaa ole hetkittäin hymy nousee kasvoille minulla ainenkin vaatinut aikaa tottua ajatukseen kun yritykseen tuhrautu niin paljon aikaa ja tietystikeskenmenon pelko oli nyt alkaa helpottamaan.

Pahoinvointi miulla väheni 10+ joten ihan kaksi päivää on ollut jo hieman parempi olo mutta siihen vaikuttaa myös lepo syömisen lisäksi.

Tänään vaadin mieheltäni ettäö huomenna oltaisiin oman perheen kesken, kamala viikko ja ensi viikko vielä kamalampi ja tahtoisin hieman hoivaa elikkä mielelläni pötköttelisin mieheni kainalossa päiväunet ja yhdessä ulkoiltais jne. ja ihan oman perheen kesken !!! saahan sitä toivoa. Eilen iltana kun menin nukkumaan tunsin mahassa jotain ja lähestulkoon säikähdin mutta ei näillä viikoilla voi liikkeitä tuntea vaikka ihan just semmoiselta se tuntui varmaan joku elohiiri... ja voi mikä tunne siitä tuli :heart:

minnarun&matonen 10+2
 
Mieli on vähän noussut.. Oli mielekästä tekemistä ja massu pömpöttää kivasti niin vaikea uskoa ettei siellä olisi mitään. Kyllä tästä vielä selvitään!!! En anna periksi, meille tulee maaliskuussa vauva ja sillä sipuli!! :)
 
  • Tykkää
Reactions: cherrrye
Laretzki
Täältä suunnalta on ollut hiljaiseloa sen takia, että keskiviikko iltana lähtiessa illanviettoon tyttöjen kanssa mokkula sanoi sopimuksensa irti eikä suostu enää yhdistään millään koneeseen. Ollut muutenkin niin paska loppu viikko, että vaikka alunperin oli tarkoitus olla viikonloppu Ilmajoella, niin sain tarpeekseni ja hyppäsin illalla junaan (koska en jaksanut ajaa) tänne Kokkolaan. Ja voi sanoa että jo pelkästään toi miehen näkeminen helpotti.

Ja mikäkö sitten mennyt ihan vituralleen? No, ensinnäkin keskiviikkona kuulin kaveriltani (V), että eräs luokkakaverini (M) oli kysynyt häneltä, että tietääkö V siitä että mä odotan. Oli kuulemma tää M löytänyt mun odotus blogin (aika monen klikkauksen takana kyllä on, että ihmettelin kovin) ja kysyi V:ltä tiedetäänkö me jo kumpi vauva on...Vähän alkoi ärsyttää, että mitä hittoa se muilta kyselee, tulisi kyselemään multa jos jotain kyseltävää on. Koska en mä tätä koulussa salaile, meidän pienryhmässäkin useampi tyttö tietää, kun ovat osanneet yhsdistää mun puheita. Ja kyllä mä vastaan sitten jos kysytään.

Lisäksi mulla on ollut alaselkä ja vatsa ihan äärettömän kipeät, koska oon keskiviikkoa ja torstai päivät seissyt koko päivän ulkona tuulessa ja tihkusateessa palellen (ja pukeutuminen kyllä ihan kohillan). Ja tälle päivälle toi mokkulan hajoutuminen oli ihan viimenen niitti. Käytin sen DNAkaupassa ja ne sanoi vaan että pitää poistaa käyttöliittymä niin kyllä se siitä. No ei toiminut. Sen jälkeen asiakaspalvelusta sanotaan että tekniseentukeen (maksullinen) pitäisi soittaa. Lopulta en enää jaksanut vaan itkin vaan miehelle puhelimessa ja hoin että saanko tulla sinne... Junassa huomasi selkeästi ettei se vauva tykkää yhtään stressaamisesta ja ahdistumisesta koska vatsaan sattui aivan tajuttomasti ja oksetti. Täällä ollaan ja olo huomattavasti parempi jo.

Katotaan jos huomenna jaksan paremmin käydä läpi näitä mitä tänne tullut poissaolon aikana. Ja anteeksi vuodatuksen pituus.

Lare ja Spyro 11+6
 
sunni
Larezki tiedän tunteen tosta toisten kyttäämisestä ym... Itellä hieman saman kaltainen tilanne, ja ÄRSYTTÄÄ!! mur.......
Ja siks toisekseen, mitä se loppujen lopuksi, mikään, kuuluu toisille, jos ei mitä asiaa itte kerro.


huh mikä väsy. Kävi kaveri iltavisiitillä ja meinasin sammua jo ysiltä, nyt tulin konetta sammuttelee ja lukee viimeset jutut täältä ja eikun koissaa, väsyttää niin ettei mtn rajaa.

Hyvää yötä kaikki
 
Valitettavasti toisten asiat kiinnostaa, jotta tietäis, meneekö toisella paremmin kuin itsellään.. : / Tuollaiseen tulokseen oon päätyny myös mm. kyttäämisen/juoruilun suhteen. Tuntuu varmasti aina yhtä inhottavalta ja suututtavalta. Meilläkin on "piireissä" tapana, että suuret uutiset leviävät kuin pieru saharaan, ja ihmisillä on heti mielipiteitä ja mut mitäänhän ei voida tulla sanomaan sitten päin naamaa.. Arg. :x

Voi kun miekin saisin unta näin "ajallaan".. Minnuu on alkanu kalvamaan melko levottomat/unettomat yöt mutta sitten hyvinkin uniset päivät. Huuui. Taitaa pitääkin lähteä ulkoilemaan.. :)

Sunnille hyvää yötä!

Hopea ja rakas Alien:heart:
 
Larezki Mä varmaan soittaisin sille M:lle :D "Moi, mitä kuuluu? Hei tieks, ajattelin vaan, et meille tulee vauva! Vitsi kun odotan, että saadaan tietää kumpi se on". Ja siis ei parasta tietenkin, jos en muuten olis sen kanssa yhteyksissä, vaan puhelu tulis puskista \o/.


Mä yritän täällä olla mässäilemättä ja syödä terveellisesti, mehujäihin olen itselleni antanut luvan. (Disneyn mehujäät on muuten aika NAM)

Raskausarvista sen verran, että vaikka meillä ei ole lapsia, niin mun maha on täynnä arpia. Josain vaiheessa nääs laihdutin 35kg ja sitten siitä tuli osa takas, niin tässä sitä ollaan. Mutta eipä nuo haittaa, niiden kanssa on elettävä ja elämähän niistä näkyy. Eikä tarvi enää stressata tuleeko niitä :D

Vessassa ravaan minäkin, tämä mun tosi aikainen heräily johtuu juuri siitä. Siinä klo 6 iskee armoton hätä, enkä sitten sen jälkeen saa unta. Olen yrittänyt rytmittää käyntejä jotenkin niin, että se iskisi aiemmin yöllä, mutta ei niin ei. Illalla ei voi jättää vessakäyntiä väliin kun tuntuu, että on koko ajan kaamee hätä :(

Katjuska-80 Ainakin minä näen keskenmenounia. Ja muutenkin tosi ihmeellisiä unia, jotka tuntuu niin todelta, ettei aamulla tiedä onko oikeasti totta. Viime yönä näin unta, että olen työpaikalla, katson vuorolistaa ja huomaan, että menenkin tänään töihin vasta klo 16 (oikeasti menen klo 10-16). Herätessä sitten hetken aikaa mietitytti, että mitenkäs sinne töihin nyt sitten mennäänkään.
Ja tosi paljon unia tulee nähtyä! Joka yö jotain ja muistankin ne vielä.

eksynyt_enkeli Toivottavasti nuo asiat suttaantuvat... Kamalaa kun kaikki negatiivinen kasautuu, ja sen jälkeen kaikki pienetkin asiat saavat aikaan romahduksen. Ja nämä tunteet tuntuvat triplaantuvan raskaana ollessa.

Vilunen Mulla on ihan päinvastainen ongelma. Mä sit taas puhun. Puhun kaikille. Keskenmenon pelosta, raskaudesta yleensä ja kaikesta. Kenen kanssa nyt hiukankin olen tekemisissä. En osaa pitää mitään sisälläni, muuten tuntuu, että tukehdun. Tyyliä toki muutan, läheisille vakavana ja jollekkin muulle saatan hymyillen heittää, että "noh, eipä sitä nyt vielä varmaks voi sanoa, on niin alussa, että jännittää vielä meneekö kesken".

Mä sain juteltua pomolle siitä, miten musta tuntui, että suhtautuminen oli vähän nuivaa. Olikin väärinkäsitys, hänelle stressiä ja myönsi, että on ehkä jotenkin onnistunut aina purkamaan sitä johonkin juuri silloin, kun minä olen ollut hollilla. Ja sitten minä hormonihuuruissani olen yhdistänyt koko homman raskauteen. Työinto palasi heti erilaisena :)

Mariaja & Päärynä 7+5
 
Laretzki
Kylläpä eilen illalla ihan huomattavasti shelpotti olo sen jälkeen kun tänne olin tuon romaanin kirjoitellut. Ei mulla tosiaan mitään sitä vastaan ole jos multa tullaan kysymään, kuten yksi tyttö meidän pien ryhmässä kysyi, että joko siitä tietää kumpi se on, kun sanoin toiselle, jolle kerroin heti alussa että mun pitää näyttää sille ultrakuvia. Jos oikeesti olisi kysyttävää niin tulisi kysymään... Meinaan kyllä blogiinkin kirjottaa tosta niin saapahan näpäytyksen jos sitä vielä lukee (ja voi vaikka lukeakin, koska tällä M:llä ihan hirveä vauvakuume). Kun siinä on vaan sitten se, että en haluaisi että se hirveesti kyselee sellasilta jotka ei välttämättä vielä tiedä. Kun tiedän jo valmiiksi että tästä nousee kuitenkin ihan kauhee kalabaliikki...

Kertokaapas muuten mulle, että kun nyt alkaa 13. viikko, niin tarkottaako se sitä, että eka kolmannes on mennyt jo? :O

Lare ja Spyro 12+0 Poks!
 
eiks niissä doblereissa oo suht korkeet ne viikot missä ne vasta suosittelee kuuntelemaan, oliko jopa 16??!!

Mä voin kaan kuvitella mikä jauhaminen musta on selän takana ku eilen yks työkaveri selitti ihan tohkeissaan toisesta et se varmaan raskaana ku vähentäny röökin polttoo... eli tuolla KYTÄTÄÄN!!! Tyyliin vessakäynnitkin lasketaan.. edellisestä halusin ite kertoo esimiehelle mut erehdyin ennen sitä kertoo yhelle työkaverille joka sit oli menny lärppii kaikille ja ku sanoin pomolle ni se sano et tiedän jo. ei kiva. sit ku kaikki jutut kulkee tuol samaa vauhtii, yks päiväki yks pahin lärppä soitti töihin et joku toinen oli sanonu hälle et kolmas on ehkä viel loppuviikon saikulla...ja asia kuulu sulle miten... Et mä oon kyl tosi varausellinen mitä puhun ja kenelle!! Josta tulikin mieleen et meillä ei muuten ees vanhemmat viel tiedä :D


2 työvuoroo ja talvilomalle!! wipii!!! Tosin aattelin hieman lisätä haastetta -koko eilisen oli tosi heikko-olo ja illalla melkei 38 kuumetta.. mut en hitto oo nyt pois -taas alkais se paskanjauhanta!

pikkumökö 8+6
 
sunni
Larezki, onnee, sul on sit eka kolmannes jo takan :) :) Me muut seuraillaan perässä :)

Itse en ole pomolleni vielä ITSE kertonut,kun koko kesänä ei olla nähty, reilun viikon päästä sitten ollaan yhtä aikaa töissä, ja meinaan heti mennä sanomaan, eräs työkaveri kylläkin sanoi ,että pomo tietää jo........ VAIKKA nimenomaaan kaikille töissä terotin, että älkää sanoko,kun tAhdon että se kuulee sen multa, en vain halunnut kesällä mennä lomien aikaan sille vartavasten soittamaan, vaan päätin jo kesäkuussa että sanon elokussa kun alkaa arki eli ollaan kaikki töissä samaan aikaan. Kiva kun eräät ei osaa pitää suutaaan kiinni vaikka vartavasten sanotaan että ÄLÄ SANO KENELLEKÄÄN. vitun judakset.

Sellasta tänään. Pitäs alottaa yhen huoneen tyhjennyt ja seinien maalaus että poijjaat pääsee sit ens viikolla sen huoneen parketoimaan. Yhtään ei juur nyt huvittas tehä,mutta PAKKO.


Have a nice day, leidit :)
 
Hitsi, kyllä se sit miunkin täytyy kertoo pomolle. :D Oon vaan miettiny, et millon se olis aiheellista.. :confused: Mut tosiaan mie en tiiä vielä, onko työkaverit, joille oon sanonu asiasta, niin menny jo kertomaan pomolle (toivottavasti eivät, ja kunnioittais miun "oikeutta" kertoa itte). :p No mut kiitosh! Sain teistä pontta kertoa pomolle! :flower:

Ja nyt soitankin tulevalle isoisomummille. :heart: ;)
 
Voi, kun muutaman viikon aika hyppäisi eteenpäin! Menisi tämä alkuraskaus tästä ohi, ja pääsisi sinne np- ultraan ja alkaisi masu kasvamaan tämän turvotuksen sijaan. Voisi kaikille kertoa, eikä tarvitsisi salailla ja keksiä tekosyitä..huoh..

Olo on t-o-s-i väsynyt. Palasin keskiviikkona lomalta töihin, ja olen kyllä ollut puhki työpäivien jälkeen. Joka päivä olen ottanut oienet tirsat..Eilen otin ne töissä..Yritin pysyä hereillä, mutta ei millään onnistunut.. =D
Pahaa oloa kestänyt siis tämän viikon, hieman sellainen krapulaisen pöhnäinen olo, ei okseta, onneksi! Eilen illalla oli jo vähän parempi olo, jospa se tästä. Viime raskaudessa en voinut päivääkään pahoin, ekassa raskaudessa YHDEN KERRAN tuli kuvottava olo...=) Siksi tämä viikko on tuntunutkin oudolta..

Nyt pelaamaan tytön kanssa Skippoa. =)

moomin 7+0
 

Yhteistyössä