Maaliskuun muruset 2011- Alkutaivalta heinäkuu

Meinasin tulla vasta ultran jälkeen kertomaan kuulumiset, mutta enhän minä malttanut :D

Kiitokset KatsuAmskulle päivittämisestä.

Naurukohtaukselle on pakko tulla kertomaan että meillä ihan sama ongelma. Miehelle seksi maistuisi, mutta minulle ei. Välillä on pakko yrittää miehen vuoksi. Mun limakalvot on niin kuivat, että enemmällä harrastuksella meinasin saada hiivatulehduksen aikaan.

Gallupiin: minä haluan tietää kumpi on tulossa, vaikka oireista osaan jo odotella toista tyttöä. Esikoiselta kysyttiin vasta rv 37. Silloin eivät osanneet varmaksi sanoa.

Peppioliina & rv 8+2
 
Meillä toi baba tahtoisi tietää kumpi tulee. Mulle se taas on ihan sama ja selviää se sitten H-hetkenä ainakin. Rahallisesti voi tulla aika tiukkaa. Minulla loppuu määräaikainen työ 7.1 ja sitten olen kk verran työtön ja baballa ei töitä ole ja asuukin omassa kodissaan.

Sanoinkin tossa äskön että jos hänellä ei ole töitä niin hän saa jäädä kotiin sitten hoitamaan ja mä menen töihin kun rahat pienenee ;)
 
En mäkään malttanut pysyä pois :wave:

sukupuolesta: kahdesta aiemmasta olen jättänyt ihan tarkoituksella kysymättä, mutta tällä kertaa ajattelin kysäistä. Mulla ei ole "oloa kumpaankaan suuntaan", mutta jotenkin toivoisin poikaa, en tiedä miksi. Viimeksi luulin lapsen olevan poika - siis en ounastellut niin, vaan luulin sen tietäväni. Jouduin käymään ultrassa usein, koska ensimmäinen lapsi syntyi pienipainoisena, ja luulin sitten papereista nähneeni lapsen olevan poika. Varmaankin ymmärsin väärin, melko monessa ultrassa nimittäin kävin! Anyhow, pojalle oltiin jo nimi mietitty, hämmästys oli suuri, kun kätilö kertoi, että "täältä tuli pieni tyttö!".

Silvia Logo, onko miehesi mahdollisesti ulkomaalainen, kun puhuttelet babaksi? Minun mieheni on kotoisin Pohjois-Afrikasta.

Miten tuhruilijat, onko uutisia? Kaikille onnea ja tsemppiä matkaan!

Täällä tänään taas rauhallisempi olo, ja turhat hötkyilyt toimeentulosta unohdettu. Mulla on sentään vakityöpaikka, joten ei tässä kai suurempia hätiä pitäisi olla.
 
kamiliya Joo hän on arabi. Syyrian Palestiinalainen. Ja olemme puhuneet että hän puhuu lapselle sitten vain arabiaa ja minä suomea ja yhdessä puhumme suomea. Arabia on sen verran vaikea kieli että tahdon lapsen kuulevan sitä jo pienestä. Ja haluan että hän osaa molempia kieliä.

Nimet olemme miettineet jo tytölle ja pojalle. Suomalainen + arabi nimi :saint:
 
Tuhruttelijat menkää nyt ihmeessä käymässä äippäpolille. Ite tehnyt niin ekan kanssa kun tuli tuhrua. Ultrasivat, sykkeet näkyi ja multa tipahti kivi hartioilta. Älkää jääkö kotiin miettimän ja murhtimaan, sitä varten äippäpoli on, että tälläset asiat voidaan selvittää :hug:

Kamilya kyseli näistä rahajutuista. Mä mietin myös sitä, miten pärjätään. Mä oon opiskelija ja valmistun (EHKÄ) ennen kuin vaaveli näkee päivänvalon. Mutta saan luultavasti minimiäippärahaa, ukon tulot on noin 2000 joten aika pienellä sitkutellaan... Mutta sitten tultiin siihen tulokseen, että ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Pitää vain säästää ja elää tikku kynnen alla, voi sitä elää onnellista ja täyteläistä elämää ilman isoja tuhlauksia :)

Teto isot pahoittelut isoäidin takia :hug: Mulla kävi samalla lailla kun oma mumma nukkui pois... oli sekava ja kipeä, sitä oli raskas katsella vierestä... :'(

Dindei turhaa vaihdat pinkkaa kun kerran tänne oot kotiutunu :) Ja kiva kuulla hyviä ultrakuulumisia

Sasuma toivottavasti toi pahoinvointi todellakin hellittäis, ei oo mukavaa rampata sairaalas tipas vähän väliä :hug:

Balik nyt äippäpolille tarkistukseen mars! :hug:

Täällä oli se galluppi sukupuolen selvittämisestä. Esikon aikana kysyttiin rakenneultras sitä sukupuolta ja ultraaja antoi oikean arvion. Nyt mua ei yhtään huvittais selvittää sitä, kun jotenkin sillä ei oo enää väliä ja haluun jännittää viimeiseen ponnistukseen asti. Mies on sitä mieltä, että katsotaan sitten miltä tuntuu ja voihan olla, et mun mieli muuttuu, kun oon sellanen tuuliviiri :D

(.)
Joops, muutto on tosiaan ollut meneillään ja tää kämppä on ihan hävityksen kauhistus! Väsymys on ollut järjetön nyt, kun on kiire ja paljon tekemistä.. Muuten en oo ollut kovinkaan trött och slut. Tää on siis niin erilainen raskaus, kun esikkoa odottaessa. Epäilen siis tyttöä edelleen. Kuvottava olo on. Ennen vedin kahvia 4-8 kuppia päivässä - nyt aamuisin puoli kuppia.. Naama kukkii, tissit turvonneet, mielialan vaihtelut ja kiukuttelut järkyttävää!
Ens viikon perjantaina olis eka neuvola, sitä odotelles. Mulla on niin ihana neuvolatäti :)
3 viikkoa ja 4 savutonta päivää takana :) Mä oon niin superylpee ittestäni!!!
Paino tänään 73,2 ja pituutta mulla on 170 cm. Alkupaino on esikkon odotukseen verrattuna +1,7kg mutta se ei haittaa. Sokerirasitukseen joudun kuitenkin, kun sukurasitus on voimakas ja BMI yli 24 tai jotain...

GCS15 & masukki rv 7+2
 
Heippa tytöt!

Varhaisultra
Eilen käytiin varhaisultrassa rv 6+1 -älkää tehkö muut sitä virhettä!! Ultraaja oli hyvin kannustava vaikka kohdussa näkyikin vasta ruskuaispussi. Itselle jäi silti pelko harteille. Kohdunulkoinen on siis poisluettu. Uusi ultra rv 6+6. En yhtään ihmettele miksi monet sanovat ettei kannata mennä liian aikaisin ultraukseen. Mutta luottavaisin mielin yritän silti olla, pussukka oli oikeassa paikassa ja seuraavan kerran pitäisi jo pikkuisenkin olla sen kokoinen että näkyisi. TE jotka olette käyneet varhaisultrassa "liian aikaisin", zoomasko ultraaja kohtuun jotta alkio näkyisi? Ihmettelen tämän yksityisaseman ultraajan toimia suuresti, hän ei aluksi kokeillut kohtua laisinkaan ja ultratessa ei zoomannut kohtuun laisinkaan? Mutta onneksi käteen jäi lohduttava tieto ruskuaispussin kasvaneesta koosta sekä kohdunulkoisen epäilyksen poistosta!

A 6+2
 
soitin sit terveysasemalle... en saanu aikaa,mut niin hyvä tilanne,et mullon tiistaina kontrolli kädestä. samalla saa lääkäri kirjottaa ultraan lähetteen. pakotan vaikka :kieh: (se lääkäri on joku nuori kandi joka ei tiiä mistään mitään)
mulla siis murtui käsi reilu kolme viikkoo sitten,kun tipuin hevosen selästä :whistle:
hiukka hankalaa oli ratsastaa käsi kipsissä pari viikkoo sitte :LOL:
nyt plussan jälkeen en oo uskaltanu, sit vasta kun tiiän kaiken olevan kunnossa :/ jus kävin moikkaamassa pollee. hinku jo maastoilemaan!!!

gallupista en oo kyselly sukupuolta aikasemmissa raskauksissa,mut ton nuorimman vehkeet näin ultrassa itte, ja sit vaan sanoin lääkärille,et poikahan tuo näyttää olevan. =)

meillä on sama ongelma seksin suhteen. miestä haluttaa joka päivä,mut se onneks ymmärtää,kun oon sanonu,et ku tuhruttaa,en haluu puuhastella. harmittaa jo miehen puolesta :(

 
Sukupuolen selvittämisestä etukäteen ei olla vielä miehen kanssa puhuttu, mutta eiköhän me se kysytä kuten kysyttiin esikoisestakin. Tosin esikoisen ultrassa kerkesin itse huomata jo ennen ultraajan kommenttia, että poika on tulossa. Ei sen ole väliä kumpi sieltä tulee, mutta kyllä musta on kiva tietää etukäteen silti :)

Onnittelut muuten tupakoinnin lopettaneille! :flower:

Ja pahoittelut tuhruttelijoille, toivotaan että menee pian ohi ja ettei ole mitään vakavaa. Yleistähän se tuhruttelu on, mutta ei se silti kivaa ole :(

Täällä ei mitään ihmeitä kuulu. Väsyttää aika hurjasti ja etova olokin on jos ei ehdi/muista syödä säännöllisesti. Ja alavatsaa vihloo myös usein, varsinkin kun nousee ripeästi seisomaan tai muuta vastaavaa. Neuvola- ja varhaisultra-aikaa ajattelin soitella ensi viikolla :)

:attn: Mitäs hei muuten noi yksityiset varhaisultrat muualla maksaa? Aika monihan niissä onkin käynyt... Täällä maksoi esikkoa odottaessa jotain 130e, ja eiköhän se edelleen samoissa hinnoissa ole. Iso raha, mutta oman mielenrauhan kannalta ihan ok.


Niisku ja :xmas: 4+2
 
Huhheijaa ja haukotus! Olipa yö, kukuin useamman tunnin aamuyöstä hereillä ja tottahan sitten iski pahaolo ja piti käydä syömässäkin, ja sitten mies kolisi viiden aikaan teltasta sisälle ja herätti miut uudestaan... Aamulla oksensin pari kertaa niin että kramppasin oikein, yöks :$ Nyt alkaa olla suht ihmismäinen olo, väsyttää vaan iloisesti. Ja ällöttää...

Me ei olla kummastakaan kysytty sukupuolta, eikä miulla ole ollut aavistustakaan kummallakaan kerralla kumpi tulisi. Ei ole nytkään, eikä aiota kysyäkään. Miusta on ihana saada tietää vasta sitten kun vauva on syntynyt, ihana jännätä loppuun asti :heart:

Erityishalit tuhruilijoille :hug: Miulla ei ole sen yhden illan jälkeen tullut, mutta hysteerisenä edelleen vessassa käydessä tutkin paperiin jääneen valkkarin väriä, huoks :/ Onneksi on enää 4 yötä ultraan!

Mieskin jää lopultakin kesälomalle tänään, nyt onkin vajaa kolme viikkoa koko perheellä yhteistä lomaa ennenkuin murunen aloittaa eskarin :heart: Pitää lähteä varmaan reissuun ultran jälkeen, ajateltiin jos pyörähdettäisiin laivalla ja lintsillä pikkumiehen kanssa ainakin... Toivottavasti vaan miulla on ihmismäinen olo, kurja jos oksua joutuu pidättelemään joka paikassa :x

Teto ja nimetön rv 6+6
 
Meillä on varattu ens viikon torstaille varhaisultra, ihan vaan sen takia että haluu varmistaa että sintti on lähtenyt kasvaa niin kun pitää jne. Kallista lystiä (114e kelan jälkeen) mutta on sitä rahaa varmaan turhempaankin heitetty.

Galluppiin vastaus:
Ei haluta tietää sukupuolta etukäteen, olkoon salaisuus loppuun asti :heart: Nimivaihtoehtoja löytyy jo molemmille sukupuolille =)
 
testasinpa ihan varmuuden vuoksi TAAS :ashamed:
tiukasti taitaa (ainaki vielä) pikkunen olla kiinni. reilun tunnin kerkes pissa olla rakossa ja testiviiva oli paljon tummempi kuin kontrolliviiva :whistle:
silti haluun sen ultran... vaikka sitte väkisin :LOL:
 
minust saa poistaa listalta kävin tänään lääkäril ja gyn.polilla ja niinhan siinä kävi että poissa on.. :'( hcg:kin ottivat ja 58 eli eipä täs mitään

tarrasukkia teille muille ja onnelisia raskausviikkoja kaikille :hug: :hug: :hug: :heart: :heart: :heart:
 
Minsku82, iso halaus :hug:

tombatar: Kuulostaa hyvältä, mulla kanssa noita kirkuvan punaisia testiviivoja on tässä raskaudessa tullut. Nyt ei enää taia viittiä testata =)

Adalaine: Mulla ainakin se alkio ja syke erottui tosi selkeästi... vaikka viikkoja oli tosi vähän. Näkyi vaikkein suurentanut, mutta vielä paremmin kun isonsi kuvaa. Mutta jos on yhtään epäilystä, että ovulaatio on ollut vähän myöhemin, niin sittenhän sitä ei vielä kuuluisikaan näkyä. Ruskuaispussi on sellaisen sormuksen näköinen siinä alkion ympärillä, sitten se alkio on hyvin pieni "tiivistymä" siinä vieressä. Joten jos ei sitä sykettä näy, niin eipä siitä kokenutkaan ultraaja osaa sanoa oikein mitään. Raskaus oli kuitenkin oikeassa paikassa, joten se ainakin on hyvä. Odottele nyt rauhassa se muutama päivä, niin eiköhän se pieni sitten tarkistusultrassa näy. Jaksamista!

Ipanapiina+ Ihme 6+4
 
Hei, ajattelinpa minäkin liittyä joukkoon, vaikka tilanteeni on varmaan vähän erilainen kuin muilla. Raskaana olevia juttukavereita ei IRL ole.

Tilanne on siis se, että olen raskaana yhden illan suhteesta, miestä minulla ei siis ole. Miehelle toki ilmoitan tästä, kunhan olen ensin itse saanut vähän ajatuksia selvennettyä. Minulla on koulu kesken (joka tosin loppuu joulukuussa, ennen lapsen syntymää siis). Se huolestuttaa todella, koska ei kukaan minua ota melkein viimeisillään olevana töihin. Miten lie pärjään rahallisesti.. Hullu kai minä olen kun en tee aborttia. Minulla on nuorempana tehtyjen hölmöilyjen seurauksena luottotiedotkin menneet, mikä vaikeuttaa montaa asiaa. Aborttia en kumminkaan raha-asioiden vuoksi haluaisi tehdä ja olenkin sillä kannalla että pidän lapsen. Minua ahdistaa ja hirvittää ajatus abortista ja tiedän että masentuisin sen jälkeen ja potisin kauheita tunnontuskia. Olen 23-vuotias joten en mitenkään liian nuori äidiksi. Lapsen synnyttyä olen pian 24.

Olen kertonut muutamalla lähimmälle ystävälle, sekä äidilleni. Ystävät yhtä lukuunottamatta "kannustavat" aborttiin. Sanovat että yksin lapsen kanssa ei todellakaan ole helppoa. Ei olekaan, en hetkeäkään luule niin. Mutta olisiko minulla sitten helppoa elämässä ilman lasta, abortin jälkeen? Voisin sanoa ettei elämäni ole tähänkään asti ollut ruusuilla tanssimista enkä ole syntynyt kultalusikka perseessä. Äitini on alkujärkytyksen jälkeen alkanut hyväksyä että pidän lapsen. Itsekin tunnen välillä iloa raskaudesta, tulevasta äitiydestä ja lapsesta! Tuntuu ihan mahtavalta. Välillä taas tuntuu epätoivoiselta, miten minä selviän. Eihän sitä siis tiedä vaikka lapsen isä haluaisikin olla osana lapsen elämää. Se olisi mukavaa. Mutta en aio vaatia mieheltä mitään, varsinkaan jos hän tulee olemaan ehdottomasti abortin kannalla.

Laskurin mukaan minulla on nyt viikkoja 5+2, laskettu aika 23.3. Soitin pari päivää sitten neuvolaan, en puhunut mitään abortin mahdollisuudesta. Eka aika minulla on sinne elokuun 20.

Asia mikä minua huolestuttaa, on alavatsakipu. Se ei ole mitenkään hirveän kovaa, mutta kumminkin sellaista että sen laittaa merkille. Ja se ei ole jatkuvaa. Liekö normaalia? Kohdunulkoinen raskaus on myös käynyt mielessä, mutta kipu ei tosiaan ole mitenkään järkyttävä, sitä on jatkunut yli kaksi viikkoa. Mitään vuotoja minulla ei ole ollut.

Testin tosiaan tein tiistaina. Kuukautisten poisjäännistä osasin jo epäillä, minulla ne ovat aina olleet säännölliset. Muita oireita tuon mahakivun lisäksi on muut vatsaoireet, kauhea turvotus ja ilmavaivat, rintojen arkuus ja lämmönnousuakin on ollut.

Se vielä, että käytimme miehen kanssa kondomia. Minulla on kerran ollut klamydia, ja sen jälkeen jos olen irtosuhteita harrastanut, olen ollut erittäin tarkka ehkäisystä, ja muutenkaan ei ole "kiva" raskautta pelätä. Ja tämä kyseinen mies on varmasti lapsen isä, en ollut muiden kanssa ollut kuukausiin.

Lueskelen vielä ketjua alusta asti ja tutustun teidän muiden juttuihin ja kokemuksiin! :)

edit: Se vielä täytyy sanoa, että tänään ostin nikotiinilaastarit ja purkkaa, nyt loppuu tupakointi. Saahan se vauva tuotakin kautta nikotiinia, mutta pienempi paha nuo apukeinot on kun ite tupakka, ja niistä pääsee muutamassa kuukaudessa eroon. En vaan pysty lopettamaan ilman korvaushoitoa, on yritetty. Ja oon myös ennenkin lopettanut laastareiden avulla, ja pysyin n. vuoden polttamatta, mut ratkesin.. Oon polttanut 10 vuotta ja nykyaikana ei enää aski päivässä ole riittänyt, joten riippuvuus on melko kova.. Ja mun tietoja alkusivulle:

Littledeath--esikoinen---23--OAS (näytti olevan joku muukin Oulaskankaalla synnyttävä) :)
 
sukupuoligallup haluan tietää kumpi tulee, aina olen kysynyt, ja aina paikkansa pitänyt.
seksiä on meillä ihan normaaliin tapaan,melkein joka päivä :p

Minsku
:hug:
lapsiluku on tämän jälkeen täynnä... tämä siis viides

:D

Littledeath Tervetuloa joukkoon. =)
Uskon kyllä että pärjäät lapsen kanssa kaksinkin, ja kun äitisikin on hyväksymässä asian niin uskoisin myös hänen olevan tukenas nyt ja jatkossa =)
Itse ollut ensimmäisen liiton jälkeen yksin 3 lapsen kanssa, ihan hyvin pärjäs silloinkin =)
Mitään erityistä tukea en saanut.. lapset harvemmin hoidossa, joten kyllä siihen sopeutui ja jaksoi ihmeen hyvinkin =)
Tsemppiä!
 
Littledeath, tervetuloa ja onnea raskauden johdosta! :flower: :heart:

Minusta teit fiksun päätöksen pitää lapsi. Pärjäät varmasti. Hienoa, että äitisi on hyväksynyt ajatuksen, saat varmasti häneltä apua. Tosiystävät eivät käännä selkäänsä - uskon, että alkujärkytyksestä toivuttuaan saat myös ystäviltäsi apua.

Hienoa, että ehdit saada koulun loppuun ennen lapsen syntymää! Hoida se kunnialla loppuun, töitä ehdit paiskia myöhemminkin. Kannattaisiko sinun hankkia nyt vaikka jokin osa-aikatyö, jos mahdollista, saisit varmaan hiukan paremmat äippärahat? Mammalomalla voit sitten keskittyä täysillä lapseen, töihin ehdit sitten sen jälkeen.

Itsehän minä täällä kyselin huolettaako muita talous.. Mutta kuvittelisin sinun tilanteesi olevan sillä tavalla erilainen, että sinulla ei varmaankaan ole suurta asuntolainaa eikä ulkomaalaista miestä, joka tekisi matkustamisesta "pakollista". Minun huoli liittyi enemmänkin siihen, että mitä jos minulta mieheltä loppuu työt ja menee asunto alta.. Tyhmä huoli sinänsä, että turha sitä on etukäteen miettiä ja toisaalta, tilannehan olisi ihan sama oli sitten kaksi tai kolme lasta.

Toisaalta mietin, että pärjätäänkö tässä asunnossa, joka oli juuri sopivasti mitoitettu kahdelle lapselle, ja riittääkö "normiauto" vai pitäisikö se vaihtaa isompaan. Eletään ei mitään luksus-, mutta kuitenkin aika mukavaa elämää, mutta ei kauheita jää säästöön. Miehen tulot toisaalta vaihtelevia, pienyrittäjä kun on - yhtä lailla kun on riski että ne pienenevät, ne voivat myös suurentua.

Mutta kuten sanottua, sinulla ei varmaan ole näitä murheita ja toki ei ole kivaa penniä venyttää, mutta saat varmaan myös jotain tukea yhteiskunnalta, joten ihan varmasti pärjäät!! Älä epäile sitä hetkeäkään. Jos ei tukea IRL nyt ole kauheasti tarjolla, niin täältä palstalta, ainakin tästä pinosta, varmasti saat sitä.

Alavatsakivut ovat ihan normaaleja - jos ne eivät ole erityisen kovia eikä liity vuotoa, ei varmasti ole mitään syytä huoleen. Muista kuitenkin, että jos kovasti huolettaa, tilanteen voi aina käydä äippäpolilla tarkastuttamassa.

Yksi juttu vielä: Kun käyt neuvolassa, niin kysäisepä sieltä olisiko alueella esim. yksin odottavien ryhmää tmv, sieltä voisit löytää vertaistukea ihan IRL

Kaikille muille jaksuja ja mukavaa viikonloppua! :wave: =)
 
Minsku otan osaa :hug:

Littledeath isot tsempitykset sinulle, varmasti pärjäät taloudellisestikin jos vain otat itse sen asenteen :) Ite jäin yh:ksi esikoisesta lapsen ollessa ½-vuotias, minulla ei ollut kummoisemmat tulot: äitiyspäiväraha (minimi), lapsilisä (jossa yh-korotus), asumistuki ja elatusmaksut. En käynyt missään töissä. Eli rahaa oli vähän, mutta eipä sitä mihinkään mennytkään, kun olin vain kotosalla lapsen kanssa. En saanut ostettua uusia hienoja vaatteita tai mitään itselleni, mutta tiesin, ettei tätä vaihetta kestä kauaa. Pian lapsi on kuitenkin sen ikäinen, että äiti menee töihin.
Minullakin kaverit "suosittelivat" aborttia, samoin oma isä. Koska jo alkuraskausaika lapsen isän kanssa oli "helvettiä" hänen alkoholin käytön takia ja olin vasta 18-vuotias ilman ammattia. Loukkaannuin tietysti puheista, sillä lapsi oli toivottu ja heti raskaustestistä asti rakas. Tiesin, että pärjään vaikka mitä tulisi. Olin varma näet, etten tule olemaan esikon isän kanssa ollenkaan plussan jälkeen, mutta toisimpa kävi. Noh, sitä tuli tehtyä virheitä ja annettua uusia mahdollisuuksia. Mutta nyt tilanne on se, että minulla on maailman ihanin lapsi ensimmäisestä suhteesta, jota en milloinkaan kadu. Löysin maailman ihanimman miehen, joka on ottanut minut ja etenkin esikon todella hyvin huomioon ja on niin kuin isä isän paikalla. Kyllä kaikki järjestyy myös sinulle! Varmasti pärjäät! :hug:

(.)
taas tuli syömiseen liian pitkä väli joten huono olo vaivaa :$
 
TISSIT ON NIIN KIPIÄT :snotty: Rintsikat ku ottaa pois nii parku melkeen pääsee.. Muuten olo on hyvä. Välillä tuntuu alamasussa pieni kivulias paineentunne, jota oon tässä ihmetelly.. Kai voi kuulua asiaankin.. en tiiä.

Ei millään malttais oottaa ekaa neuvolaa!! Reilu kolme viikkoa vielä aikaa sinne.. Ja pakko ensviikolla vielä se yks varmistustesti ostaa.. jos sais vahvemman viivan testiin.. ja itelle varmemman olon siitä, että vaavi tosiaankin on meille tulossa :)

Tsempit meille kaikille ihanille tuleville äideille :heart:
 
Voi kiitos paljon teille tsemppauksista! :hug: Hienoa kuulla että muutkin ovat pärjänneet. Ja en ole ensimmäinen ja ainoa ihminen maailmassa tässä tilanteessa :D

Ihan hyvillä mielin olen nyt. Olemme kaveriporukan kanssa vuokranneet mökin ensi viikonlopuksi, ja olen oman osuuteni jo maksanut ja aion mökille mennä vaikka tiedänkin että muut siellä ainakin yhtenä iltana juovat ja menevät baariin. Olen odottanut tuota mökkireissua kun kesätöistäkin on tuo viikonloppu vapaata. Siellä porukassa on kaksi ystävää joille olen raskaudesta kertonut, muut ovat "ei-niin-läheisiä" ja heidän ei tarvitse vielä tietää. Tuntuu hullulta kun pitää selitellä juomattomuuttaan, mutta pakko se on jotain sanoa koska muuten ihmettelevät, olenhan minäkin juhlinut välillä railakkaastikin.. Ehkä sanon jotain legendaarista antibiootista jossa on antabus :LOL:

Minua pelottaa se jos ihmiset alkavat yrittää "käännyttämään" minua aborttiin, siksikään en halua kertoa vielä paljon kellekään. Ja tietysti siksikään kun raskaus on niin alussa. En tietenkään heidän painostuksen alaisena aborttia tekisi, mutta silti tuntuisi todella kurjalta.

kamiliya Hyvä neuvo, kysäisen tuosta yksin odottavien ryhmästä. Minulla on kaksi kaveria jotka ovat yksinhuoltajia (yhteishuoltajuus teoriassa, mutta lasten isät eivät koskaan tapaa lapsiaan ja äidit ovat lasten kanssa aina yksin) ja heiltä saan varmasti myös tukea kun he tulevat tietoisiksi tilanteestani. Heidän lapsensa ovat jo isoja (toisella 13v, toisella 7 ja 2v) mutta ovat jääneet yksin lasten synnyttyä.

Fiilikset ovat tällä hetkellä hyvät ja tunnen raskaudesta iloa enemmän kuin aiemmin :)

Huomenna pitäisi jaksaa mennä seiskaksi töihin, miten sitä saa mentyä ajoissa nukkumaan kun nyt ollut kaksi vapaata.
 
Moikka!
Tämäkin uskaltautuu mukaan maaliskuisiin, vaikkakin tuore raskaus on herättänyt huolta kahden viikon tiputteluine ja runsaampine vuotoineenkin. Eilen kävin ultrassa, ja viikon päästä uusintaan. Nyt kaikki vaikutti olevan ok, mutta näin varhaisessa vaiheessa ei näkynyt kuin ruskuaispussi ja heikko sikiökaiku. Ensi viikolla selvinnee lisää. Olo on kuitenkin ihmeen levollinen, kävi miten kävi. Maalisvauva olisi kovin tervetullut. Esikoisemme on nyt 1v ja 9kk. Palasin keväällä työelämään hyödyntäen osittaisen hoitovapaan, nyt olisin kuitenkin jo valmis jäämään kotiin, vaikka vähän pidemmäksikin aikaa. Täällä kotonakin riittää puuhaa kodin ja pihapiirin hoitamisessa.

Tsemppiä muille vuodoista kärsiville. Itse säikähdin ensin paljon, etenkin kun ensimmäinen raskaus oli iisi ja oireeton, loppupuolella diagnosoitua raskausdiabetestä lukuunottamatta. Se lienee edessä tässäkin raskaudessa mikäli sinne asti pötkitään. Toivonkin, että pystyisin harrastamaan liikuntaa läpi tämänkin raskauden. Liikunta on intohimoni.

LA 18.3.2011, pikkukakkonen, PHKS :D
 
Minsku :hug:

Littledeath. Tervetuloa mukaan. Älä ole huolissasi, asioilla on tapana järjestyä. Ilkeät kommentit kantsii todellakin jättää omaan arvoonsa. Etköhän pärjää vauvan kanssa kaksistaankin jos on tarvis :hug:

Gallup. Kyllä mä haluan tietää sukupuolen. Tosin oon kyllä varma, et tää on poika. Kuulostaa typerälle, mutta "vaisto sanoo" ettei mulle tule kuin poikia. Ekastakin tiesin, että poika on. Mulle ois tosi "järkytys" jos tulisikin tyttö, vaikka mikä olisikin sen ihanampaa kuin tyttö! Mutta mä saan vain poikia :LOL: :whistle:

Gallup 2. Tähän toiseen jää meidän lapsiluku. Kolme oli silloin joskus haaveissa, mutta se olikin ennen kuin tiesin mitä odotusaika ja synnytys on ;) Yhteen olisi jäänyt, mutta kun tuo mies on jo iäisyyden kinunut sitä toista. Pitkällisen piirityksen jälkeen sitte suostuin..

Raskausoireita ei ole muuta kuin nännejä aristaa ja naamaan on tullut pari hormooninäppylää. Jos vaan sama toistuu kuin edellisessä raskaudessa niin koko naama kukkii :kieh: Edellisessä raskaudessa rinnat eivät kasvaneet yhtään (!), vaan vasta synnytyksen jälkeen. Sekin ilo tosin kesti vaan n. kolme päivää :LOL:
 
Moikka!
Olen tässä pitkään lukenut viestejä ja nyt aattelin liittyä joukkoon. Varhaisultrassakin ollaan jo käyty, että kaikki on ihan hyvin. Laskettu aika on 1.3. Meille on tulossa pikkukakkonen. Esikoinen on nyt 1 v 7kk. 3 viikkoa on ollut ihan kauheaa pahoinvointia, mutta eiköhän se siitä lopu. Varmaan nämä inhottavat helteetkin ovat vaikuttaneet. 1,5kk sitten muutettiin tänne Savonlinnaan, että ketään en täältä tunne. Olen alkuaan kotoisin E-Pohjanmaalta.

Hyviä vointeja ja tarrasukkia kaikille mammoille!

LA 1.3.2011, pikkukakkonen, SKS
 

Yhteistyössä