Luovutettu munasoluhoito, vol. 2

Kiitos kaikille

kassu Olet loistomimmi :)

Discovery Tiedätkin varmasti jo mutta synnytysrapaarviossa kannattaa olla tiukkana siitä mitä itse haluaa, muuten on aika mielivaltaista se toiminta. Toivottavasti ei ala ehdottelemaan missään vaiheessa käynnistelyjä, mutta siihen on onneksi vielä aikaa vaikka tuntuu tää aika kuluvan ku siivillä välillä. Sta onko se kulla siellä rv37 vaiko aikaisemmin, tiedätkö?

Minni73 :hug:

Mukavaa päivän jatkoa, toivotaan lämmintä sellaista. Tänään on edessä Ikea reissu :)
 
Voi jummi Minni ! Kyllä se vielä onnistaa.


Sela minulla on käynnistetty kaksi synnytystä yliaikaisina. Toinen tipoilla. Aikamoista loppuvaiheessa, kun ei edellisestä supparista ollut toipunut, niin toinen jo tuli. Jälkimmäinen käynnistettiin sellaisilla emätinpuikoilla, jotka eivät enää käytössä. Nimeä en muista nyt mutta aukaisivat kohdunsuun liian nopeasti, niin ettei lantio ehtinyt mukaan ja kipu oli sen mukaista. Kaikista paras tuo luonnollinen. Minulla ei vain vauva yleensä laskeudu ollenkaan. Helppo liikkua loppuun saakka, mutta en teidä johtuuko siitä tuo taipumus yliaikaisuuteen.
Jotenkin ehkä jo alan ajatella positiivisena tuota sektioita, vaikka sitä viimeksi vastustinkin. Mieskin ainakin pääsisi suunniteltuun mukaan.

Viime yö oli taas unen suhteen toivoton. Joku kirjoitti toisessa ketjussa, että tyttö valvottaa poikaa pahemmin. Mene ja teidä.

Ihana keli tulossa ja iltavuoro. Pah ! Juhannuksen jälkeen viikko töitä ja kaksi viikkoa lomaa.

Discovery 23+4
 
Hei kaikille,

Minni 73: olen pahoillani :(

Toivotaan OnniUnelma parasta, että pääsisit katsomaan positiivista testiä huomenna! Mikä on fiilis?

Täällä on edelleen ihan "hiljaista", kiinnittymispäivät oli ja meni, nyt pitäisi alkion olla kiinni jos meinaa olla. Eli periaatteessa tämä on jo selvä peli jos se ei ole kiinnittynyt, minä vaan en siitä tiedä kuin vasta ensi viikolla. Taas jos on kiinnittynyt, niin se ei ole mitenkään selvä peli, vaan sitten on vielä kaikenlaisia haasteita vastassa...

Alavatsaa rupesi kyllä jomottamaan joskus maanantai-iltana, ja on sitä tehnyt aina välillä siitä asti. Lisäksi aivot lakkasivat toimimaan joskus yön aikana ;) , koska kun tulin töihin aamulla totesin että vaikka kuinka kovasti yritän niin mitään en saa aikaiseksi. Keskittyä en osaa, haluaisin vaan mennä kotiin peiton alle! Yleensä mulla raksuttaa ajatus aika vilkkaasti, joten tämä tuntuu kovin hankalalta nyt. On tietysti aina olemassa riski, että jos tulen raskaaksi, tämä jatkuu raskauden loppuun asti :) , koska hormoneistahan se johtuu. Voi kunpa siellä olisikin se pieni kiinnittynyt ja syyllinen siihen että tekee äitin aivoista muusia! Todennäköisesti se johtuu kuitenkin vain lugeista...

Hathor pp 7 (nyt jo! :eek: )
 
Voi Minniä, voimia sinulle ja miehellesi! Älkää yrittäkö olla urheita, vaan surkaa ihan rauhassa. :hug:

OnniUnelmalle parempaa onnea huomiselle. Onnestahan tässä kyse on. Vaikka olisi kuinka hyvät tai huonot lähtökohdat, tulos on aina yllätys. Olisipa vaan useammin positiivinen arvontatulos.

Hathorille tsemppiä ja toivottavasti kyytiin on tartuttu lujasti.

Oma napa jumittaa. Rinnat turvoksissa ja kipeät ja vuodosta ei mitään havaintoa. Ilman lääkkeitä olen ollut jo yli kaksi vuorokautta. Lienee tuulimuna, joka ei itsekseen ulos tule. Ekalla kerralla luulin olevani raskaana pari kuukautta, kun tuulimuna ei aiheuttanut vuotoa ja paljastui vasta rv12 ultrassa. Pitäiskö mennä lapsettomuushoidosta puhumatta terveyskeskukseen ja vaatia ultrausta..? Mieli tässä madaltuu samaa tahtia, jos ei nyt ehditäkään passiin ennen kesätaukoa. :(

Aurinko sentään paistaa, nauttikaa ketkä jaksatte!
Hillevi
 
Onniunelma, sulla on kyllä piinaavat viimeiset hetket käsillä. Voimia, varmaan on tuli p:n alla! Toivotaan että nappaat plussan.

Hathor, sulla on vielä jonkin verran jäljellä. Mitä luulet, kestääkö hermo odottaa testaamista juhannuksen yli?

Hillevi, miten sulla on yleensä vuoto alkanu? Mulla on kestänyt aina aika tarkkaan 4 vrk lääkkeiden lopetuksesta vuodon alkuun. Perhana soikoon, jos on nyt joku tuulimunahässäkkä... mutta eiks siinä yleensä mene niin että se hcg pysyy korkeammalla? Toivon aivan suunnattoman suurukaisesti, että pääset siirtoon seuraavaan kiertoon.

Minni, sulle halaus :hug: Olen tosi pahoillani. Kirpaisee miettiä miten ikävältä tuntuu, on niin tuoreessa muistissa tuo negan aiheuttama kamala olo. Voimia!!!!!

Kassu, toivottavasti sulla menee kaikki hyvin, mahdollisimman kivuttomasti ja tuottoisasti!

Teekuppi, sela ja muut odottajat, teille mielenrauhaa jokaiseen päivään ja turvallista odotusta.

Mä olen tosi hermostunut. Tukalaa odottaa siirtoa ja etenkin sen tulosta. Jos tulee nega, pitää pitää yksi kierto taukoa ja marssia pankkiin vinkumaan lisää lainaa. Ja sitten pähkäillä millä me sitä maksetaan. Ahdistuksen tuskastus. Kunpa se nyt onnistuisi. Suunnitelma olisi tehdä nyt vielä neljä siirtoa, jos siis plussaa ei kuulu ja alkioita selviää siihen malliin että 4 yritystä on mahdollista (ja pankki antaa lainaa "kylppäriremonttiin" jonka budjetti ylittyi!!!). Sen jälkeen sitten täytyy maksella lainaa pois ja varmaan pitää ehkä parin kolmen vuoden tauko. Ajatus siitä on suorastaan masentava, mutta eipä auta kiukutella.

Antakaa kristallipallo jolla näen koska tää päättyy!!! Ärh, vitsi oon kiukkunen tästä kaikesta hermoilusta.
 
Lyyra, kiitos toivotuksista!
Mulla on kyllä mielenrauha jälleen mennyttä. Pari päivää on ollu niin oireetonta, että on vaikea uskoa raskaana olevansa. sattumalta luin vielä jostain netistä , että keskenmenon yksi oire on juuri tuo oireettomuus, varsinkin jos niitä on aiemmin ollut! Hermona siis, tosi hermona täälläkin. Huomenna on neuvola, mutta se ei paljon auta kun eihän ne sydänäänet varmaan näillä viikoilla ja neuvolan laitteilla kuulu!
Teekuppi 8+2
 
Voi teekuppi, tuo on ihan hirveää kun pitää elää pelon kanssa :(

Totta, oireettomuus voi olla km:n merkki. Mutta minä väitän, että se kuuluu melkein jokaiseen onnistuneeseenkin raskauteen! Itselläni meni ainakin niin, tuossa vaiheessa oli useampia oireettomia päiviä. Siksi kävinkin ultrassa. Satanen mielenrauhasta kannattaa. Vaikka sillä ei valitettavasti saakaan mielenrauhaa kuin pariksi päiväksi.

Ja please, voitko olla lukematta niistä keskenmenoista? Ihan oikeasti, varmasti jokaiseen olotilaan löytyy yhtäläisyys jonkun keskenmenon kokeneen oloihin!! Tulet hulluksi kun luet niitä juttuja, kun lukemattakin hermoilet. Minä olen ollut kaksi kertaa raskaana, kaikki on mennyt hyvin loppuun asti molemmilla kerroilla ja juuri noin on ollut, että oireet ovat välillä kokonaan poissa!

Voimia. En minä halua vähätellä olojasi, mutta komennan sinut ainakin nyt pois lukemasta mitään keskenmenojuttuja netistä!! Murr!! Ja murinan lisäksi iso halaus :hug:
 
Lyyra, kiitos lohdutuksesta ja selvä mä lopetan sen km juttujen lukemisen nyt!Ja meen vaikka lenkille ja kukkia poimimaan tuolta niityltä missä niitä on ihan valtavasti.
Älä sinäkään hermoile, halaus myös sinne ja iso kiitos, juuri tuota nyt tarvitsin!
 
Minnille halaus!! :(

Kassu,olet tosiaankin supernainen!!Saako udella,kun uusi olen,että missä luovutat eli keiden onnellisten jonoa lyhennät täällä Suomessa?Ei mitenkään oma lehmä ojassa... ;)

Lotta:kotimaan adoptioprosessi on tosiaan älyttömän pitkä!Itse olemme suuntautumassa kv-puolelle,joka kestää ehkä 3 vuotta.Täytyy vaan keksiä jotain muuta puuhaa näille vuosille,kun meillä nyt on vasta alkanut tämä jonotus soluillekin Suomessa ,huoh!
Mutta eipä auta itku markkinoilla!

Piinailijoille hyviä hermoja,kaikille aurinkoa!
 
Discovery Itse olen tosi kauhuissani aina kun kuulen että section jälkeen olisi käynnistys. Nousee iho ihan kananlihalle ku oikeasti pelkään toisten puolesta. Meillähän silloin viimeeksi käynnistettiin cytotecilla ja huonosti meni juuri noiden kauheiden päälle jääneiden supistusten takia. Tämä on nyt aina yksilöllistä, mutta itse en ikinä koskaan enään suostuisi käynnistykseen.
Tiedän että tällaista ei pitäisi täällä kirjoittaa, mutta en voi oikeasti olla vaiti. On niin huonot kokemukset siitä. Onneksi itsellä tulee olemaan automaattisesti sectio.

Anteeksi en halua pelotella ketään, mutta olemaan varuillaan. Hitsi nyt tippa linssissä kirjoitan tätä, tuli niin paha olla.

Kaikille, piinailijoille, hoitoa odottaville, odottaville, lapsen saaneille

:hug:

Itsestä sen verran, että aivan rättiväsynyt olen lähes koko ajan ja pahaholo jyllää vatsassa. Tekis mieli pistää sormet kurkkuu, mut ei kyksene. Oli sairaan rankka Ikea-reissu.. Heh, "ainia" kiva juttu oli ku pääs istumaan, syömää lihapullia ja juomaan kylmää maitoa. taas jaksoi alakerran koluta läpi :)
Juu, ei pitäisi valittaa ja en valitakkaan, mä olen onnelinen näistä oloista koska tiedän mistä se johtuu.

 
Sela hienoa on todella tuo pahaolo ja väsymys, kun tietää mistä se johtuu.

Kirjoittelen ja kurkistelen tuota lokakuisten ketjua, mutta suurimmaksi osaksi olen niin eri aaltopituudella heidän kanssa. Toivottavasti kukaan ei koe rasittavana, että vielä tänne tässä vaiheessa kirjoittelen. Ajattelin jonkun ajan päästä ihan itsekkäästi hankkia saikkua, että saa vähän rahallista kompensaatiota noille hoidoille. Minä kun saan yrittäjänä ikään kuin ylimääräisenä tuo sairaus- ja myös äitiyspäivärahan. Hyvä tuo Lyyran kommentti kylpyhuoneremontista. Vaikka ei todellisuudessa paljon naurata. Kyttäävät vielä Kelalta yrittäjää, että varmasti on pois työpäikalta. Jotenkin huvittaa, kun nuo nuoret toisessa ketjussa vähäisine vaivoineen vaikertavat ja heti ovat saikulla. Yksi oli hyvin loukkaantunut, kun lomaa ei myönnetty. Lääkäri totesi, että tietynlaiset kivistykset kuuluvat luonnollisena raskauteen. Ja näinhän se on.

Tsemppiä hienoille likoille !
 
Discovery, mulla on muuten sama. Aina välillä käyn katseleen tota tammikuun ketjua mutten ole mennyt mukaan kun tuntuu tosiaan niin erilaiselta tuo ns. normaalsiti raskautuneet. Ainakin musta on kiva kun täällä juttelet!
Sitten on tietysti tuo 40+ ketju, mut siellä on kovin hiljaista yleensä.
OnniUnelma, mitlä on tunnelmat huomiselle, oletko ihan paniikissa?

Kyselin neuvolasta et onko mahdollista niiden laitteilla kuunnella huomenna ja kuulemma voidaan yrittää mut ei oo ollenkaan varmaa että onnistuu. Mulla on kyllä ohut maha, et se kuuntelun kannalta hyvä mut taaksepäin kallistunut kohtu, joka kai taas huono.
 
teekuppi: niin sitä pitää :) kyllä ne oireet vaan kummasti rauhoitta mieltä!

Lyyra: kyllä me ollaan päätetty että teemme testin testipäivän illalla, kunhan kotiudun reissusta. Rahahuolet ovat kyllä tuttuja, nuo käyttölainat ja luotot syövät kyllä hirveästi rahaa kun niitä ottaa ja pikku hiljaa makselee takaisin. Toivottavasti pärjäätte! Mitä se PAS maksaa siellä?

Juuri nyt olen ihan kyllästynyt tähän! Ei yhtään huvita enää odotella, sehän on niin turhaa jos sieltä tulee nega! Joka toinen minuutti toivon ja uskon parasta, joka toinen olen vakuuttunut siitä että ei tähän kroppaan mikään auta. Saa nähdä kuinka käy...

Hathor, pp 7 kohta lopussa
 
TEEKUPPI ja DISCOVERY: Mun raskauden aikaan onneksi juur perustettiin hoidoilla raskautuneille oma pino. Siellä oli helpompi vaihtaa ajatuksia, kuin normisti raskutuneiden pinossa. Kuitenkin pikkusen erilaisia fiiliksiä ajoittain... ja TEEKUPIlle vielä tuosta oireettomuudesta. Mulla oli ainakin useita päiviä välillä, että ei ollut mitään ja sit tuli taas pahoinvoinnit ym.

LYYRALLE tsemppiä tulevaan siirtoon!

ALIISA :wave: Hienoa, että raskutesi on jo noin pitkällä :)

Piti tännekin pitkästä aikaa kirjoitella. Meillä neiti on jo 7,5kk vanha! Aika tuntuu juoksevan suorastaan. Kohta mun vauva on jo poissa ja tilalla touhukas taapero. Kotona oleminen lapsen kanssa on ollut tosi ihanaa, mutta katkeruus vaivaa mieltä siinä suhteessa, että tämä pirun lapsettomuus sanelee lapsiluvun määrän. Olisi niin ihanaa saada tytölle sisaruksia, mutta jos lottovaoittoa ei tule niin ei onnistu.
Kiitollinen kyllä olen jo tästä yhdestäkin lapsesta.
Voikaa kaikki hyvin ja koittakaa jaksaa taistella ajoittain niin vaikealla ja kivikkoisella tiellä.
Bardolino ja tyttönen 7,5kk
 
Huomenta!
Voi OnniUnelma raukka, pahoittelut negasta, yritä jaksaa!!
Kyllä nyt on tullut noita negoja peräkkäin jo riittävästi. Miten Minni ja Hillevi jakselevat siellä?

Mä lähden nyt sinne neuvolaan, on jo kahdeksalta. Mutta hyvä niin.
Palaillaan.
 
Huomenta kaikille! Ensiksi valittelut ja halauksen Hillevi, Minni ja OnniUnelma. Aina se on sellanen isku vasten kasvoja. Tsemppiä seuraaviin yrityksiin. Jokos Hillevi vuoto on alkanut että ennätätte PAS ennen lomia?


Hathor, tsemppiä piinistelyyn.


Omaa napaa...kaikki hyvin täällä vaikka olo vaihtelee ilosta epäuskoon, että onkohan kaikki ok. Vaikkei ultrasta olekaan kuin viikko. Tänä aamuna sitten selällään maatessani ekaa kertaa huomasin että pieni kiinteä kumpuhan se siellä alavatsalla pömpötti hiukan toispuoleisesti, eli ekaa kertaa näkyi masu. Tosin sen yläpuolelle on nopeasti kehittynyt raskauden alkuviikkoina pelastusrengas, jota mulla ei muuten ole. Mutta että oikein vauvamasukin näkyvissä...ihana olo. En tiedä miten muilla...mutta itse olen pitkä raamikas ihminen...

Kaikille oikein aurinkoista perjantait :)
lokakuu 12+5
 
Perjantaita,

OnniUnelmalle lohtuhalit ja pahoittelut negasta. On se niin väärin! Kaikkensa itse yrittää ja klinikka yrittää ja ystävällinen luovuttaja uhrautuu ja silti ei onnistu. Paljon voimia teille!

Hathorille piinispinnaa, meidän muiden negat ei varmaan yhtään helpota oloa... mutta jonkun meistä on tilastollisestikin pakko plussata!

lokakuu, ihanaa että masua jo pukkaa!

Mites teekupin neuvolareissu meni?

Täällä ei kunnon vuoto ole alkanut, mutta jotkut paksut hyytymät putkahtivat illalla ja aamulla. Olin varautunut hyökyaaltoon yöllä, mutta tippa vain oli saaliina. Mieli on ihan maassa tästä keskenmenosta ja työuupumuksesta. Juhannukseksi onneksi menemme ihanien iloisten ystävien mökille, olisipa tämä tyhjennys ohi siihen mennessä.

Aurinkoa jokaisen viikonloppuun!
Hillevi
 

Yhteistyössä