*Lokamassut 2009 Maaliskuussa*

Onnea hienoista ultra kuulumisista :flower: :flower:

Eipä minunkaan mies siellä esikon ekassa neuvolassa ollut, mutta taustoista tosin tiesinkin kaiken tärkeimmän, siis noista sairauksista.
Lähinnä siksi vain mainitsin,että miehen olisi kiva olla mukana, ihan mukana olemisen mukavuudesta :D

Noista rannekkeista, niin itse ainakin, kun ihan itse tuota pistettä hieroin, oli aika tarkkaa, että oikeasta kohdasta painoi, rannekkeista en olekkaan ihan varma...tuonne ensimmäiseen ketju osioon silloin laitoin linkin baby-idean sivuille, mutta nyt taitaa tuo ketju olla jo jossain toosi kaukana ketju avaruudessa :D

Tässä ollut maha vähän kinkkanana itsellä ja söin aamusella yhden YOSA jugurtin, kyllä lähti kuulkaa :LOL:
Oivoi mitä juttuja...mutta kannattaa kokeilla, jos ummetuksesta joku kärsii.
Joku myös mainitsi ikuisuus sitten kun esikkoa odotin, että oli syönyt kiwi hedelmän joka aamu ja vatsa oli pysynyt koko raskauden ajan hyvänä...kokeilisin jos voisin, mutta kieli menee ihan karrelle noista :ashamed:
Mutta joku ken tykkää ja halajaa toimia asian tiimoilta koekaniinina, niin hauska olisi tietää toimiiko todella :D
Yllytystä yllytystä :D

Kerroin sitten nuorimmalle pikkusiskollekkin, että hänestä tulee meille taas täti...hällä siis ikää 8v ja ei oikein ehti käsittänyt mitä höpisin...sitten vaan pyöraytti silmiään ja naureskeli, että kilpaako me siskon kanssa vauvoja tehdään :LOL:

Siskokin oli pyllähtänyt tänään jään takia selälleen :eek:
Sitten joku elämäänsä kyllästynyt vanha nainen oli tullut sättimään siskoa, että pitäisi nyt tuossa tilassa katsoa mihin astuu :headwall: Saakutti...tulee nyt sättimään...eikä edes tarjoutunut auttamaan sisko parkaa ylös ja siskon piti kontata hiekoitukselle jotta sai itsensä turvallisesti ylös :kieh:
Raivostuttaa tuommoinen muka välittäminen ja silti ei välitetä...kunhan saa pönkitettyä omaa mieltään :headwall:

Joskos sitä menisi ottamaan lisää nakkikastiketta ja pottua...pitkästä aikaa tohdin tehdä ja ai että oli hyvää...huomenna syödäänkin sallaattia ja tehdään persikka rahka pullia...eikös olekkin tasapainoista ruokailua :LOL:

paapelo+poju+Tiuhti 10+5
 
Heip kaikki! Minä olin tänään varhaisultrassa ja siellähän näkyi 11,5 mm pitkä toukka. Sykekin oli vahvana näkyvissä, viikkoja siis 7+2 niin kuin olin laskeskellutkin :D Lääkärin mukaan tässä vaiheessa selviytymisprosentti on noin 90, mikä tietenkin vähän huojentaa oloa.

Mulla olo on ihan ok. Huonoa oloa on välillä mutta vain hetkittäin. Nälkä on ihan kokoajan =)

Me asutaan kerrostalokolmiossa 4. kerroksessa ja hissiä ei tietenkään ole. Vähän jänskättää, että miten selvitään, mutta kaipa se pitää sitten ottaa kuntoilun kannalta.

Ai niin Talvicci, mulle voi lisätä listaan, että 1. lapsi olisi, jos viitsit!
 
Fresia:
Onnea sinullekkin hyvistä kuulumisista!

Ja voin kyllä lohduttaa, että itsekkin kun kaksiossa vielä asuttiin, niin asuttiin 4.krs ja ilman hissiä.
Kyllä sitä tottuu kantamaan taakkaa mukanaan. Ja siinä kule pakarat ja kädet kiinteytyy ihan huomaamattaan.

Itsekkin kanniskelin parhaimmillaan, pojan ollessa vielä sopiva pehmeään kantokoppaan, semmoista kantamusta että...poika oli pussissaan olkapäällä kuin treeni laukku, sitten oli hoito laukku, oma laukku sekä 2 täyttä kauppa kassia...eikä edes hengästynyt, eli tiukkaan kuntoon pääsee varmasti ja hyvältä näyttää :LOL:
Mummot meidän rapussa katsoi kauhuissaan kun minä painoin menemään reippailijana :D

paapelo+poju+Tiuhti 10+5
 
Aku
Alkuperäinen kirjoittaja inka85:
Hyvää huomenta!

Hyvin nukuttua yö takana, poika ei herännyt kertaakaan!jippii! :D
Menin itse nukkumaan jo 9 jälkeen ja sai nukkua 6.30 asti.

Asumisesta: Me asutaan omakotitalossa, meillä tehdään kans remppaa yläkertaan jonne tulee makkarit(tällä hetkellä ovat alakerrassa).
Sit aletaan taas remppaa alakertaa;) Joten tuskin tästä ikinä muutetaan ;)

ON: Olo on ollut tosi hyvä. Enää ei oo ollut yhtään pahoinvointia. paitsi eilen kun kävelin kauppaan ja haistoin matkalla hesen rasvantuoksun, niin ei ollut oksennus kaukana :x
Takastulomatkalla "juoksin" kohdan ohitse!
Väsymys on iltaisin valtava, mutta onneks saa hyvin unta kun menee vaan nukkumaan.
Ens viikon ma ois neuvolalääkäri, ihanaa päästä kuuntelemaan sydänäänet ekaa kertaa :heart:

Ei muuta kuin hauskaa päivää kaikille, ja varsinkin pahoinvoiville iso :hug:
Kohta töihin!

Inka 11+3 :heart: :heart:
Epistä!Teillä on siellä Vantaalla kaikki niin paljon paremmin!Siis toi kun sulla on neuvolalääkäri,meillä täälä Helsingissä se seuraava neuvolakäynti on viikon 20 jälkeen

:kieh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aku:
Alkuperäinen kirjoittaja inka85:
Hyvää huomenta!

Hyvin nukuttua yö takana, poika ei herännyt kertaakaan!jippii! :D
Menin itse nukkumaan jo 9 jälkeen ja sai nukkua 6.30 asti.

Asumisesta: Me asutaan omakotitalossa, meillä tehdään kans remppaa yläkertaan jonne tulee makkarit(tällä hetkellä ovat alakerrassa).
Sit aletaan taas remppaa alakertaa;) Joten tuskin tästä ikinä muutetaan ;)

ON: Olo on ollut tosi hyvä. Enää ei oo ollut yhtään pahoinvointia. paitsi eilen kun kävelin kauppaan ja haistoin matkalla hesen rasvantuoksun, niin ei ollut oksennus kaukana :x
Takastulomatkalla "juoksin" kohdan ohitse!
Väsymys on iltaisin valtava, mutta onneks saa hyvin unta kun menee vaan nukkumaan.
Ens viikon ma ois neuvolalääkäri, ihanaa päästä kuuntelemaan sydänäänet ekaa kertaa :heart:

Ei muuta kuin hauskaa päivää kaikille, ja varsinkin pahoinvoiville iso :hug:
Kohta töihin!

Inka 11+3 :heart: :heart:
Epistä!Teillä on siellä Vantaalla kaikki niin paljon paremmin!Siis toi kun sulla on neuvolalääkäri,meillä täälä Helsingissä se seuraava neuvolakäynti on viikon 20 jälkeen

:kieh:

Törkeetä! Mulla on tosiaan seuraava käynti ens ma neuvolalääkärillä jolloin vkoja 12. Sitten seuraava onkin vkolla 16 terkkarilla.
Menee kyllä aika erilailla :eek:
 
Hmmm...aika hassua...
Siis tuo miten pitkälle neuvola ajat menee??
Itsellä on nyt np-ultra ja siitä n.3-4 viikon päästä neuvola, sitten rakenne ultra ja sitten rv20 jälkeen neuvola lääkäri ja tuosta taas kuukauden päästä neuvola...tai niin neuvola täti viimeksi sanoi ja Helsingistä minäkin olen :eek:
Outoa on...vai riippuuko tämäkin neuvolasta :whistle:

paapelo+poju+Tiuhti 10+5
 
Heipsun!
Täällä podetaan aivan käsittämätöntä väsymystä. Oksutaudin jälkimaininkeina kuvotuskin on taas palannut kuvioihin. Eli se siitä oireettomuudesta.

Eilen kävin labrassa verikokeissa. Ja osasinkin sohlata lähetteitteni kanssa. Mulla oli spr:n lähete mukana, mutta täti siellä rupes tivaamaan toista lähetettä, joka olis veriseulaan. Minä kiven kovaa väitin, etten ole sellaista saanut, mulla oli vain tuo tuomani lähete ja sitten lähete ultraan. Ottivat kuitenkin verikokeen ja pyysivät saman päivän aikana toimittamaan lähetteen. Minäpä siitä heti marssin neuvolaan ja jätin neuvolatädille viestin, että lähete puuttuu ja se täytyisi toimittaa labraan. Kotiin päästyäni kaivelin papereitani ja kas, eihän mulla mitään ultralähetettä ollut vaan se veriseulan lähete siellä komeili. Soittotunnilla sitten soittelin neukkatädille ja pahottelin ylimääräistä vaivaa. No eipä tuo tuosta ollut moksiskaan, ehkä on jo tottunut raskaanaolevien toilailuihin.

Kiitos siitä spr:n linkistä (en muista, kuka sen laittoi). Itekkin olen RhD- ja vaikka molempien synnytysten jälkeen olen piikin pakaraan saanut, en ole oikein ymmärtänyt, mikä tuo juttu on. Tuo kyllä selvitti asiaa kovasti.

Viikon päästä ultraan. Tuskin maltan odottaa.

S+ "Aleksis Kivi" 9+5
 
Tulin vielä tsempittämään koko ketjulle ihanaa odotusaikaa! =) Toivottavasti jokainen teistä saa sitten lokakuussa ihanan vauvelin syliinsä!

Mulla huomenna ultra, jossa siis tarkistetaan, että tuulimuna on ja sitten päätetään kaavitaanko vai yritetäänkö lääkkeillä tyhjentää. Ei lähtenyt tässä parissa viikossa itekseen tyhjenemään, joten siksi näin... Hieman on mieli maassa, mutta pahin kiukku ja suru on jo ohi! Lähinnä odottelen, että "pääsen tästä eroon" ja normaali elämä jatkuu...

Mutta siis kaikille toivotan kovasti ihanaa odotusta ja jaksuja pahoinvoiville ja muille niitä kaipaaville! :)

Minky
 
Minky
:hug: Vielä sinulle, ja tsemppiä tulevaan.

Sitten olis kysymys
Kun käytte vessassa....
Onko teillä kyljessä ja mahan sivuissa kipua?
Itse istun kyyneleet silmissä joka kerta, kun sattuu. Enkä osaa paikallistaa kunnolla sitä kipu kohtaa muutoin, kuin et molemmilla sivuilla se on.
Koskaan ei ole aiemmin ollut tällaita, muuta kuin ihan loppu vaiheessa, kun vauva jo painaa joka paikkaa..

muoks*
Niin ja rv ois nyt 10+3
 
Huomenia..

Ei ole kyllä ollut mitään kipuja kyljissä tai mahan sivuissa.
Ihan vaan vihloo silloin tällöin alamahaa ja eilen oli joku ihmeen kipukohtaus, mutta toivottavasti papu on kuitenkin kunnossa :$

Aamutoimia lasten kanssa samalla kun surffaan foorumia läpi.
Pitäisi lähteä käymään 6-vuotis neuvolassa tytön kanssa ja soitella joka paikkaan taas...
Niin ei tekisi mieli lähteä mihinkään..

Illalla sitten spinningiin hakemaan energiaa :heart:

Terveisin huonovointinen chilitin, Pikku-ukko ja konttausharjoitukset & superpähkinä
 
Huomenta! On ollut niin pitkä aika kun olen täällä poikennute ettn jaksanut ihan kaikkea lukea läpi :ashamed: Uusia oli kuitenkin vieläkin tullut mukaan:TERVETULOA :flower: Tulin vain kertomaan, että eilen oli niskapussiultra ja kaikki niinkuin pitikin:) :heart: :heart: :heart: Ihan vauvaltahan se Maikki jo siellä näytti, vastasi viikkoja 11+1 ja lasketuksi ajaksi antoi 30.9, mutta pidetään nyt se mikä on tuolla listassa :wave: Tulenpas ahkerammin tänne tulevaisuudessa :attn:

Kassu ja Maikki 11+2 ultran mukaan
 
Huomenta :wave: !

Pinkkimieli:
En huomannut vastasiko joku, mutta kopioin seuraavan sivuilta http://www.helistin.fi/?page=7905050&qid=7689036 koskien pellavansiemeniä: Olen rv:lla 32, ja nyt luin jostain lehtisestä ettei pellavansiemeniä suositella syötäväksi raskausaikana. Omasta neuvolasta saadussa "kiellettyjen listassa" tästä ei ollut mainintaa, joten olen syönyt pellavansiemeniä ummetuksen ehkäisyyn jo alkuraskaudesta. Miksi pellavansiemenet ovat ei suositeltavia ja mitä haittaa niistä voi olla sikiölle?
Vastaus 2007-06-28 12:16:23
Pellavansiemeniä ei suositella raskauden aikana niiden kadium- ja syaanivetykertymien vuoksi. Samoja aineita on tupakassa.
Tarkkaa tietoa asiasta ei tietääkseni ole, mutta on epäilty, että kadium voisi hidastaa sikiön kasvua. Mitään epämuodostumia aineet eivät tiettävästi aiheuta.
Jätä nyt pellavansiemenet pois loppuraskaudeksi. Ummetukseen on myynnissä apteekissa monia eri valmisteita, jotka ovat turvallisia raskauden aikana.
Kangas, Jaana, Kätilö-terveydenhoitaja, Kätilö-terveydenhoitaja

Onnea iloisista ultra kuulumisista Fresia-82 , Unihiekka ja Barbapörrö!!!

Fresia-82 Ihana kuulla, että lääkäri lupaili 90%:n selviytymis mahdollisuutta =) ...meillä kun sanoi tuolloin varhaisultrassa tylysti, että: "ei tämä mitään takaa". Helpotti muakin tuo sinun lääkärisi kommentti =)

Minky :hug:

Meillä neuvolat yms seuraavalla tavalla: eka neuvola mulla oli 7+2, seuraavaksi 31.3 np-ultra, siitä tasan kaks viikkoa ja on neuvolalääkäri (sydänääniä pääsee kuuntelemaan- ihanaa :heart: ) ja siellä sovitaan seuraava neuvola. Eli neuvola alkuun n. kerran kuussa, loppuvaiheessa kahden viikon välein ja ihan h-hetkeä ennen kerran viikossa. Lääkäristä neuvolantäti muistaakseni sanoi, että jos ei kummempia, niin 2-3krt raskauden aikana. Rakenneultra on n. viikolla 20. Eli näin meillä päin.

Mukavaa päivää kaikille ja ihanaa viikonloppua!!!
Hugis ja Papu 8+5
 
kassu onnea ultrauutisesta. Kaikki hyvin, se on mahtava homma :)
Minky tsemppiä sulle samoin! :hug: Sulla on tänään se ultra. Olet ajatuksissani =)



Minullakaan ei ole ilmennyt kylkikipuja. Kuulostavat kyllä tosi ilkeiltä :(
Minulla on vain tuo kohtu "tuntunut" koko ajan, vaikea selittää. Mutta reippaillessa siihen tulee jo lähes kivunomainen tunne. Siksi olenkin aika pitkälle laiskotellut tämän viikon. Ainoastaan koiran kanssa olen käynyt lenkkeilemässä. Alkoi mennä liikunnasta ihan maku kun tuli kipuja ja sen jälkeen alkoi heikottaa.

No kylläpä on paikkakuntakohtaisia eroja siinä, miten neuvolassa käydään :eek:

Perjantai ja kolmastoista. Kuukausi sitten oli myös ja se oli minun järisyttävän uutisen päivä kun sain plussan! :D
Musta olis niiiin mukava kertoa jo siskollenikin tästä uutisesta! Mutta haluan ensin itse nähdä ultrassa, että siellä on kaikki hyvin. Nyt kun en tiedä, koska mun seuraava ultra on, olen niin malttamaton, mielessä on käynyt, että käydä yksityisellä. Kivan malttamaton.. :ashamed: :whistle: Pitää odottaa kaksi viikkoa vielä, sitten menen sinne perinnöllisyyslääkärille, jossa tää kuvio alkaa selviämään, mitä tutkimuksia tehdään.

Mies vei eilen postiin meidän purjeveneen kauppakirjan. Myytiin se nyt, kun aletaan rakentamaan. Ostettiin vene, kun asuttiin kerrostalossa eikä meillä ole omaa kesämökkiä. Saa nähdä sitten, kun asutaan ok-talossa, kaipaako merelle. Sitten vaan pitää hankkia uusi vene, jos kaivataan :) Nyt on kyllä aika haikea olo, ollaan lähivuosien kesät menty kaikki vapaa-aika saaristomerta ympäri ämpäri. Mitäs sitten, kun on kuuma kesäpäivä ja tietää, ettei voida lähteä, voi nyyh.. :( No, niin se vain on, että aikansa kutakin ja ensi kesänä on uudet kujeet, uuden kodin rakennushommat, niin ja uusi masu! :D

Mukavaa perjantaita mamit =)
 
Hepskukkuu!

Olen nyt aamun pakkaillut tavaroita, iltapäivällä lähdemme sitten Lappiin muutamaksi päiväksi. Ihanaa!

Asuntoasiasta olette jutelleet. Me asustellaan omakotitalossa ja tilaa on niin että vauvakin mahtuu. Kuopuksen vauva-aikana rakennettiin ja sitä en kyllä voi suositella kellekään. Mutta siitä on nyt selvitty.

Veren vasta-ainestakin on ollu puhetta. Minä olen nyös rh negatiivinen ja kaikkien neljän kohdalla on sitten synnytyksen jälkeen piikki tarvittu. Myös sen ainoon keskenmenon jälkeen se on annettu. Hieman ihmetyttää miksi sinulle Yeb ei keskenmenon jälkeen ole piikkiä annettu, mielestäni se pitäisi aina antaa. Synnytyksen jälkeenhän sitä ei tarvita jos vauvakin on rh negatiivinen.

Neuvoloissa on todella eroja paikkakuntien välillä. Edellisessä kävin neuvolassa n vkolla 9, sitten 14, vkolla 18 oli rakenneultra ja neuvola vasta vkolla 24. Nyt ei ole vielä hajuakaan miten menee. Puolilta päivin on eka käynti ja siellä asia sitten selviää.

Mutta nyt meen siivoamaan niin on mukavampi tulla reissusta puhtaaseen kotiin.
Mukavaa viikonloppua kaikile

Peppi + toukka 9+2
 
Aku
Alkuperäinen kirjoittaja paapelo:
Hmmm...aika hassua...
Siis tuo miten pitkälle neuvola ajat menee??
Itsellä on nyt np-ultra ja siitä n.3-4 viikon päästä neuvola, sitten rakenne ultra ja sitten rv20 jälkeen neuvola lääkäri ja tuosta taas kuukauden päästä neuvola...tai niin neuvola täti viimeksi sanoi ja Helsingistä minäkin olen :eek:
Outoa on...vai riippuuko tämäkin neuvolasta :whistle:

paapelo+poju+Tiuhti 10+5
On kyllä kummaa :( Saako Paapelolta udella että missä päin Helsinkiä asutte?Me kuulutaan Malmin terkkariin.Multa jää siis kokonaan noi käynnit ultrien välissä pois.Ainoastaan np-ultra sit rakenne ultra ja sit vasta neuvolakäynti tosiaan joskus viikoilla 20-22 :kieh: ja sen jälkeen eka neuvolalääkäri.Mäkin on rhd - eli 3 labrat otetaan.Nyt otettiin ekat ja sit joskus rv20-24 ja 32-34.
 
Minky :hug:
Marsupilami- Ei mulla ainakaan mitään tollasta kipua ole, mutta kuulostaa jotenkin ihan siltä et ovat jotain normaalia raskauteen liittyvää kipuilua.

ON: En ole vieläkään oikeen pystynyt koneella olemaan, mutta eiköhän se tästä. Keskiviikkona oli eka neuvola ja voi kiesus että mä inhoon sitä meidän neuvolantätiä :kieh: Tuntuu ettei se tiedä yhtään mitään ja sille pitää itte sanoo asiat mut sit se ei kuitenkaan ota mitään kuuleviin korviinkaan. Luulin että se ois jo jääny eläkkeelle kun sitä niin puhuttiin jo vuosi sitten mutta ei, sielähän se kukkuu ja aina tietty sen näkee kun esikollakin on neuvola. Hieman väiteltiin mm. siitä lasketusta ajasta kun mulla oli sillon ultrassa gynen mukaan viikkoja 7+5 ja sillon toissapäivänä neuvolassa olis siis viikot ollu tasan 9+0 ja aiemmin jo sanoin ku se gyne oli jotenkin väärin laittanu LA:n et se ois 16.10 ja ite sain 14.10 (niinkuin esim Yeb joka menee samoilla päivillä) No siinä se käänteli sitä kiekkoansa ja sanoi että kyllä hänkin saa tuon saman päivän ja mä ite katoin kans niin sain 14.10 eikä se tajunnu ollenkaan kun yritin sille kädestä pitäen näyttää kalenterista. :kieh: Lopulta se vaan tokas että hänen täytyy nyt kuitenkin uskoo alan lääkäriä ja laitto la:ksi sen 16.10 ja sit viikoiks 8+5!!!! Voi saakutti, eikös sen alan lääkärin mukaan mulla ollu menossa 9+0!! :eek: No en mä sillä et pari päivää nyt mitään vaikuttais, mut kun muutenkin luulen et tästäkin LA vielä aikastuu pari päivää kun omien laskujen mukaan hedelmöitys on voinu tapahtua ainoostaan yhtenä päivänä niin eikös se nyt aika selvä juttu pitäs olla. Ja tiedän senkin että LA ei tarkota synnytyspäivää käytännössä, mut mulla itellä ois parempi mieli kun paperillakin näkyis se mikä oviksesta laskettuna täytys olla.
Niin ja tää akka soitteli sit jotain NP-ultraaikaa mulle vaik sanoin etten tiä työvuoroistani et voisin ite soittaa heti kun tiän ni ei kun tää väkivängällä soittaa siinä ja sit kysyy siinä puhelimessa ollessaan et käykös tällänen ja tällanen aika ja mä melki tiuskasin takasin et "en edelleenkään tiedä vuorojani et en voi sanoo" ja siitä hän suuttu sitten mulle.
Kaikkee muuta yhtä tyhmää siinä sit puhuttiin ja jossain vaiheessa kysyinkin et jokohan kohta pääsisin kotiin ku en jaksais turhaan täälä oksennus kurkussa istua. Se on vaan niin...niin ei mun makuuni et mä joku kerta pimahdan sille viä täysin. (tosin niin teinkin sillon esikon ekoina neuvolakertoina kun hän aina haukku jotain asiaa, imettämistä tms. )

No joo, ihanaa purkaa vähän...toivottavasti ette pitkästy mun tylsään paapatukseen.
Asumisesta Asutaan omakotitalossa jossa on 3 makuuhuonetta joten hyvin mahdutaan. Tosin yks on rempan alla...tai olis kun jaksais alottaa, sitä ennen siä ei voi asua :D
Ja täälä myös yks Rh negatiivinen :wave: Esikon odotuksessa kävin kans monasti verikokeissa, mut mitään tästä ei ikinä aiheutunu ja en ees muista et sainko jonkun piikin synnytyksen jälkeen, toivottavasti :)
Nyt tää mamma lähtee tankkaan jotain!
Hyvää viikonloppua!
 
Tervetuloa uudet!

Minkylle iso halaus. Tiedän hyvin miltä tuntuu odottaa, että pääsee koko hommasta eroon. Jaksamisia...

Neuvoloista Mulla oli tuo eka neuvola 6:lla viikolla. Tässä välissä on np-ultra ja seuraava nla on raskausviikolla 22! Eli siis kesäkuussa. :) Ja minkäänlaisia verikokeitahan ei ainakaan tuossa meidän neuvolassa oteta, jos osallistuu tuohon downin syndrooman veriseulaan. Siinä otetaan sitten samalla hivit ja hepatiitit sun muut. Pissanäytteen sentään annoin ekan nauvolan jälkeen, mutta sekin vain sen takia kun olen kärsinyt toistuvista virtsatieinfektioista ja sehän kai lisää keskenmenoriskiä. Eli varmistettiin ettei pissassa kasva mitään. Ja helsinkiläinen olen minäkin, jännä että käytännöt voi vaihdella saman kunnan sisällä. :)

Muisku78 Oiskohan sulla mitään mahiksia vaihtaa neuvolaterkkaria? Nehän yleensä menee alueittain, mutta luulisi että olisi mahdollisuus vaihtaa jos selkeästi ei kemiat osu kohilleen? Aika veemäistä käytöstä ammatti-ihmiseltä...

Milloin tää väsymys loppuu??! Ihan järkyttävää tämä, joutuu ihan tosissaan tsemppaamaan että saa edes jotain aikaiseksi täällä kotonakin... Ja pahoinvointiakin on taas eilen ja tänään ollut, lisäksi sellaista lievää närästyksen tunnetta. Esikoisesta se vaiva tuli vasta loppuraskaudesta, mutta tämä on muutenkin ollut huomattavasti oireisempi raskaus...

Pikki 9+4
 
Muisku:
Harmillisia nuo tuollaiset nauvolatädit :/
Olen sitten tosi onneksas, sillä meidän kaikki neuvolatädit on tosi maanläheisiä, eivätkä ala nipottamaan tai muutakaan juuri noista imetysasioista saatikka ruokailutottumuksista.

Joskus aikoinaan oli kyllä yksi kauhistus..äidillä oli minun aikaan sellainen vanhempi nainen, joka ei voinut sietää yh-äitejä...piti heitä taysin tietämättöminä imbesilleinä.
Neuvoksi antoi äidilleni kun olin syntynyt, että " muista sitten, että vauvalle EI saa syöttää pullapoppaa eikä kaljaa juottaa" :eek:
Huhhu...äiti oli sitten saanut totaalisesti tarpeekseen ja huutanut hälle, että jos näin tapahtuu, niin tapahtuu paremmissakin perseissä :LOL: Ja käskenyt vaihtaa itselleen toisen neuvola hoitajan :D

Täällä tuli kaikki ultra paperit...heti täytin kaikki lomakkeet, istukkaverenluovutuksesta Linnea tutkimukseen.

Esikostakin luovutin napaveren...jos on saatu hyvin verta ja se on ollut käyttökelpoista, niin olen tyytyväinen...harmi vain, ettei sitä saa tietää, että onko pystytty käyttämään lainkaan. Mutta toivon niin :D

Kakkos ultra onkin sitten toukokuun alussa rv18+5...näin kun ajattelee, niin eihän siihen ole pitkä aika edes ja silloin on jo noin mukavasti viikkoja...olettaen tietty kaiken olevan kunnossa.
Noh, viikon päästä se sitten nähdään.

Nyt on mentävä syömään, taas mikään riitä ja tulee t aas huono olo, kun maha on totaali tyhjä..hyhhyh! :$

Viikonloppuja kaikille, jotka eivät täällä parina päivänä vieraile :wave:

paapelo+poju+Tiuhti 10+6
 
Minky *halaus*
Muisku sano sille neuvolaeukolle seuraavan kerran että etkö vois jo jäädä eläkkeelle että pääsee susta eroon :)

Mä en tiedäkään millon mul on seuraava neuvola, kun en oo muistanu soittaa sinne (käski soittaa kun saan ultra-ajat). Mäkin meinaan oon Helsingistä, kun Aku tuolla kyseli neuvolakäytännöistä. Voin sit kertoa kun tiedän.. Me kuulutaan Herttoniemen terveysaseman piiriin.

Nii ja olin tänään tosiaan siellä np-ultrassa. Ei meinannu kätilö millään saada mitattua niskaa tms kun mötikkä oli tietenkin huonoimmassa mahdollisessa kuvakulmassa. No sai se sit sieltä jotain mitattua aikansa mun masua ravisteltuaan. Sit menin labraan verikokeisiin. Yök, 4 putkea ja jouduinkin istuskelemaan odotustilassa tovin sen jälkeen (helposti pyörtyvää sorttia). No onpahan kaikki verenkuvat ja muut nyt otettu. Nyt vaan tuloksia odottelemaan.. Veriseulan tulos tulee sit postissa. Toivottavasti ei nyt montaa viikkoa kestä.. Ihme kyllä ei oo kovinkaan helpottunut olo, vaikka kaikki näyttikin olevan kunnossa. Ehkä sit kun toi kirje tulee ni voi pikkuisen huokaista helpotuksesta.. Mä oon aina niin skeptinen, sorry sisaret! :ashamed:

Ai hitsi mä unohdin täyttää ne kaikki istukkaverenluovutusjutut ja muut, olis voinu jättää ne samalla Kättärille. No ehtiihän tässä vielä :)

MB 10+6
 
Mulla oli neuvola eilen eli viikoilla 8+2 ja meen ens viikolla naapurikuntaan ultraan, ku en oo ihan varma et millä viikoilla mennään. Tuo tämän hetken tilanne on kuukautisten perusteella laskettu, mut ku mulla tuo kierto on vaihellu niin en tarkkaan tiiä. Esikolta siirty np-ultrassa la 10 päivää eteenpäin, et voi olla et niin käy nytkin. Seuraava neuvola käynti tuon ultran jälkeen on 16.4 ja se on lääkärineuvola ja tod.näk. kerkeän käyä np-ultrassa tuossa välissä. Meillä on neuvolakäynnit suunnilleen 4 vkon välein näin alkuun ja sit 2 vkon ja lopussa viikon välein ja lääkärineuvoloitakin on muistaakseni 2-3. Tosin esikon aikaan kävin keskiraskaudessa melkein viikoittain neuvolassa alhaisen hb:n takia. Et meilläpäin kyllä noita käyntejä on ihan mukavasti ja ylimääräisiäkin käyntejä saa jos on tarvetta. Mulla on sama terkkari ku esikonkin aikaan ja se on ihan mukavaa, et tuntee jo ennestään ja ku asutaan pienellä paikkakunnalla niin terkkari kyllä tunnistaa esim. kaupassa jos vastaan tulee, et onhan se ihan kivaakin.

Mut nyt töitten kimppuun, tuntuu siltä et mä hukun töiden alle, voi olla et mut pitää tulla kaivamaan täältä pois :LOL:
 
Voimia Minkylle ja myös muille ikäviä asioita kohdanneille!
Minä olen viettänyt täydellistä hiljaiseloa. Hiljaa laahustaen kotitöitä tehnyt ja lasten koulu- ja kerhokuljetuksia hoidellut. Veto on täysin pois.. Pahoinvointi on rankkaa.. Aamupäivät ja illat+yöt voisin skipata pois kokonaan.. Iltaisin yökötys on herkässä. Tosin yhtään kertaa en ole oksentanut, sappea nieleskellyt senkin edestä! Kaikista pahin on se ällöttävä lemu, siis puhtaan pyykin tuoksu, kun avaa pesun lopettaneen pyykkikoneen luukun..
Eilen kävin neuvolassa. Ultrassa näkyi viikkoja vastaava ihmisenalku ja niin ihana sydämensyke. :heart: Olin kyllä etukäteen pelännyt käyntiä, onneksi kaikki oli kunnossa! Täällä on niin kiva kun sama terveydenhoitaja hoitaa raskausaikana ja vuodet senkin jälkeen. Kouluun mennessä lapsella vaihtuu vasta terkkari.Samalla terkkarilla käydään myös papa-kokeessa ja ehkäisyasioissa.
Eilen iltasella sain lapsuusaikaiselta ystävältäni viestin. Hän oli synnyttänyt pienen poikavauvan. Tänään soitin ystävälleni. Teki mieli kertoa meidän salaisuudesta, maltoin kuitenkin mieleni. Kerron sitten kun menemme vauvaa katsomaan.
Salaisuuden olen kertonut vasta parille kaverille, oikeastaan arvanneet kun kahvi ei enää maistu.. Ja eilen kerroin 10v esikoiselleni. Hän niin kovasti odottaa pikkusiskoa..

Nyt voisin ottaa sinne kerhoon tunnukset kun itsellänikin on jo varmempi olo raskauden suhteen..

Lasketun ajan terveydenhoitaja laski uudelleen, en vain tiedä miten.. Ja uusi päivä on 14.10! Ja sen mukaan varasin jo rakenneultraankin ajan kesäkuun alkuun! =) Ja huhtikkun alussa on se ensimmäinen lääkärineuvola jossa niskapoimu ultrataan. Seerumiseulasta kieltäydyin kuten aikaisemmissakin raskauksissa. Minulla ei ole valtaa päättää siitä asiasta.


mimaldi ja pieni 9+2 neuvolatädin mukaan..
 
Mukavaa 13. päivää ja perjantaita kaikille!

Minky :hug:

Muisku yritä tosiaan vaihtaa sitä neuvolatätiä, jos suinkin mahdollista

Onnea hyvistä ultrakuulumisista kaikille!

Mekin oltiin tänään mittaamassa niskaturvotusta, jota oli 0,9 milliä. Kuulemma viikon sisällä soittavat sit sairaalalta, jos se riskiluku on jotenkin kohonnut ja jos mitään ei kuulu, niin sit kaiken pitäis olla ookoo. Kaikki näytti ultran mukaan olevan kunnossa ja tädin mukaan hemmo oli hyvin kuvauksellinen ja kääntyili aina just niin päin kuin pitikin vaikka muuten olikin kova vauhti päällä. Pituutta oli nyt 50 milliä, eli vastasi kolmee päivää vanhempaa kuin missä mennään, mut eihän sitä laskettua aikaa lähdetty muuttamaan.

Meillä oli kans eka neuvola viikolla 8+ jotain (tosin mulla se olikin todellisuudessa jo 6+ jotain, kun la aikaistu 10 päivää). Nyt oli sit np-ultra, lääkäri neuvola ens viikolla ja sit neuvola seuraavan kerran viikolla 16.

Riinuska ja hemmo 11+3
 
Noniin, nyt on neuvola-aikakin sitten vihdoin tiedossa... Kyllä siinä kestikin.
2 viikon päästä vasta kuitenkin :eek: Ehdin miettiä pääni puhki siinä ajassa, joten ei siis vielä hehkuteta tälle :( Tuolloin on viikkoja kasassa jo 9 tai 10...
 
Moi vaan tulevat möhömahat (ja paapelo joka ainakin on jo nykyinen möhömaha) ;)

Ei vaan, kyllä mullakin on alkanut maha näkyyn - siis alasti peilin edessä, kun vetää vatsaa sisään, näkyy jo kumpu. Maha rentona en voi uskoa mitään, kun olen muutenkin aina niin ilmaa täynnä koko ihminen.

Asumisesta - kuka se sanokaan, että vauva-aikana ei kandee rakentaa. Masentavaa, koska me asutaan NIIN pirun vanhassa talossa , jossa juuri on saatu lattiaremppa loppuun alakerrassa ja ylakertaa alotellaan. Eli tama tulee kestamaan sairaan kauan. Toisaalta, onhan tassa viela aikaa Lokakuulle, joten mista sita tietaa minkalaisen spurtin toi ukkoni saa aikaseksi kun alkaa valmistamaan pesaa Idulle.

On muuten ihana nahda kuinka sellanen raavas aija alkaa pehmoileen....Vaikka mun ukkoni on meista se varovaisempi - sanoo, ettei han aio sanoa kenellekaan ennen 12 vkon rajaa. Ymmarran toki, mutta ite olen tallanen palpattaja - vanhempieni lisaksi olen kertonut yhdelle kaverille Suomessa ja kolmelle taalla Belgiassa.

Kuten sanoinin jo aikasemmin, mua pelottaa miten mun kay tyorintamalla kun tama tulee ilmi. Oon alalla joka on tosi uusi ja siksi notkahtelualtis nain kriisiaikoina. Meilta sai kenkaa jo muutama tyyppi, ja makin olin kuulemma listalla. Esimieheni pelasti mut, koska meilla on hyvat valit ja se on tyytyvainen panokseeni.
Mulla on siis valiaikanen soppari heinakuulle, jonka jalkeen uskon etta soppari vakiintuis, koska kaikki menee hyvin. Soitin tanaan liittoon ja kysyin suojaako mua mikaan laki, ja sanoivat etta ton valiaikaissopparini takia ei suojaa.
Eli, mammat, mita teen? Millon kerron? Ajattelin, etta jos venttais mahdolllisimman kauan jotta niille jais vahemman aikaa etsia mulle seuraaja, ja siten niitten ois pakko pitaa mut? Sitten kun saisin viela takataskuun jonkun muun tyotarjouksen voisin sanoa, etta jos ei jatkoa kuulu, vaihdan tyota NYT. Pelkaan naas, etta ne antais mulle taas jonkun valiaiakaissopparin siiheks kunnes synnytan ja sitten se oliskin good bye tasta tyosta. Belgiassa kun kaikenlaiset sopparit ovat mahdollisia vaikka raskaanaolevia naisia suojataankin aika hyvin.
Inhottaa kun tata murehtiessa ei kerkea nauttimaan tasta ekasta raskaudestaan yhtaan.. Mulla on muuten tanaan eka neuvola jossa kerrotaan kuinka tullaan etenemaan. kerron sitten lisaa ulkomaisesta terveydenhuoltokaytannoista kiinnostuneille.

Mukavaa perjantaita kaikille ja niiden masuasukeille :)
 

Yhteistyössä