***LOKAMASSUT 2008 Maaliskuussa***

Vielä pikaiset iltakuulumiset, odottelen että tyttö nukahtaisi... Olipa taas tullut paljon tekstiä!

Tervetuloa uusille ja onnea ultrakuulumisista!

Mulla oli tänään eka neuvola, lappujen täyttelyä vain. Verenpaineen ja painon katsoi, mutta kaikki veri-ja virtsajutut otetaan laboratoriossa. Menen varmaan ensi viikolla, kun mies on iltavuorossa ja voi olla päivisin tytön kanssa. Muuten olisi vähän vaikeaa olla piikitettävänä, kun lapsi roikkuu lahkeessa... Yritän tässä nyt miettiä, että otammeko sen seerumiseulan vai mikä verikoe nyt onkaan, joka on np-ultran yhteydessä.

Ultraa kovasti odotan, on varmaan n. kk päästä. Esikoisen odotusaikana np-ultra kesti melkein tunnin, ja siitä noin pari minuuttia käytettiin niskapoimun mittaamiseen, joten paljon muutakin siinä katsottiin. Ja ultraaja oli tosi kiva, ja oikein tarkoituksella metsästi hyviä kuvakulmia, että saatiin kivoja profiilikuvia mukaan :)

Kertomisesta, olen kertonut meidän "kerhokavereille" eli toisille äideille leikkipuistossa, jossa käydään pari kertaa viikossa, ja sitten omalle äidilleni. Muistaakseni ei olla muille kerrottu. Tavallaan haluaisin ensin käydä ultrassa ennen kuin kerrotaan muille, mutta saa nyt nähdä miten onnistuu, olen niin löppäsuu että saattaa vahingossa lipsahtaa. Ja turvonnut maha ja pahoinvointi paljastaa varmaan aika nopeasti...

Meiltä on kyselty esikoisen nimenantojuhlista lähtien, että koska teemme seuraavan. Viimeiset kerrat olen aina sanonut, että saa tulla sitten kun tulee, alkoi jo ärsyttää kysely. Tuskin on kauhea yllätys kenellekään... Miehen sisko etenkin joka kerran tavatessamme jaksaa kysellä asiasta, vaikka selvästi olen sanonut, että yritystä on...

Meillä on lauantaina tytön 1 v. juhlat, ollaan kutsuttu ihan liikaa vieraita, ja kämppä on kuin pommin jäljiltä, mitään ei olla leivottu, ja väsyttää ihan kamalasti. No kai tästä jollakin keinolla selvitään, onhan tässä vielä huikaisevat 3 päivää aikaa :LOL:

Viime yönä tyttö valvoi yli neljä tuntia, vuorotellen käytiin miehen kanssa nukuttamassa, ja välillä otettiin viereen, mutta mikään ei auttanut. Kolmen maissa sitten lopulta nukahti, joten unet on jääneet vähän vähiin. Sellaisina hetkinä kyllä tulee mietittyä, että mihin sitä on oikein ryhtynyt, kun on sitten 2 pientä lasta kukkumassa pitkin öitä! Voi apua...

Nyt kuulostaa lupaavan hiljaiselta tytön huoneessa, joten ehkä uskaltaudun itsekin unten maille. Hyvää yötä kaikille!

Kirsikka rv 6+5
 
Iltaa!
Täytyy taas välillä kirjoitella, kun lähden kursseille loppuviikoksi, niin olen nettipimennossa.
Täällä olo on ihan ok. Kahvia en oo enää pystynyt juomaan ollenkaan, sitä ei vaan tee mieli.
Tänään kiitin onneani, että tämä pikkuinen on vielä niin pieni, kun kaaduin työnmatkalla(kävellen). Mutta käsi ja olkapää ja lapaluun ympärystä on kyllä mukavan venähtäneen oloisia, että odotan "innolla" kuinka aamulla käy, kun pitäää anivarhain herätä junalle.
Kun nyt tämä viikko menee tuolla maailmalla, niin ens viikon ultra alkaa olla lähempänä taas! Ollaan jotenkin turvalllisin mielin ajateltu, että josko tämä raskaus olisi muutamia päiviä nuorempi, kuin oletetaan, niin eiköhän ensi ultrassa jo näy jotain kivaa! Tissit on arat varsinkin nukkuessa, jos kääntyy vähänkin niiden päälle. Mutta nyt petiin, että jaksaa huomenna opiskella.
 
Meilläkin on nyt vauvauutisesta tullut ihan julkista tietoa. Alkoi olla sellanen fiilis ettei kauaa enää maha pysy piilossa joten mies sitten kertoi vanhemmilleen kun kävivät illalla kylässä, että heistä tulee toistamiseen mummi ja pappa.. äitinsä naureskeli siinä ja ihan hyvillä mielin olivat, vaikka vähän miettivätkin että ollaanpas me nopeita. Miehen sisko taas sanoi että olisi voinut lyödä jo vetoa, katseli kuulemma jo viime näkemällä mahaani että on kasvanut :D Ja tuo kahvinjuomisen lopettaminen oli herättänyt epäilyksiä eli oltiin jo vähän jääty kiinni :whistle:

rv9+2, Väinö paisuttanut mahaa
 
Heipsan taas, miekin lukemassa oon päivittäin käynyt mut aina ei keksi mitää kirjoitettavaa :ashamed:

Mä oikeestaan odotan että pääsis kertoo kaikille, tietty kyllähän se vähä jänskättää, kun monet on sanonut että ollaan niin nuoria että pitäis nauttia siitä... mutta tuskin kukaan nyt hirveenä hermostuu....

Miekin tilasin ekan neuvolan, mut se on vasta loppukuussa, siihenkin vielä niin kauheen pitkä aika.
 
Voi miten paljon olette taas jaksaneet kirjoitella. Menee vaikka kuinka kauan aikaa näitä lukiessa, mutta pakko vaan lukea. Mukavaa kun aina löytyy joku kohtalotoveri, jolla on samanlaisia oireita :D Silloin kun noita isoja muksuja odotin niin ei mulla ollut mitään nettiä. Nyt kaikki on niin kätevästi napin painalluksen takana, että monesti tullut miettineeksi, että miten sitä ennen on pärjännytkään :D

Tervetuloa ja onnea kaikki uudet!

Mulla on myös alkanut pahaolo helpottamaan, eikä rinnatkaan ole enää kipeät nännejä lukuun ottamatta. Närästys sen sijaan pahenee ja rupeaa näköjään olemaan joka päiväistä ja alkavan koko ajan vaan aikaisemmin illasta.
Mahakin on kasvanut ihan reilusti. Mulla on luonnostaan tuo pömppis, niin ei siihen paljoa tarvita, että on ihan näkyvästi paisunut :LOL: Toki on kilojakin tullut muutama lisää, niin kuin noiden aikaisempienkin raskauksien heti alussa tullut. Mitkään siistit housut ei enää oo pitkään aikaan mennyt jalkaan. Tai menee mutta painaa niin ikävästi, ettei niitä pysty pitämään. Lökäreillä ja hameilla mennään tällä hetkellä. Kai sitä pitää jotkut mammafarkut käydä jossain vaiheessa ostamassa. Ja pitkän tumman hameen tarvitsisin myös, mutta en ole missään vielä nähnyt. Pitää jatkaa etsimistä.

Onko kellään muulla ollut uniongelmia raskauden aikana? Heräilen nykyään joka yö ties kuinka monta kertaa pissalle, enkä meinaa saada unta enää millään. Hyörin ja pyörin vaan sängyssä tunnin tai pari. Sitten kun kello herättää, niin uni kyllä taas maittaisi. Todella ärsyttävää, kun joutuu väsyneenä joka aamu heräämään.

Perjantaina on ensimmäinen virallinen ultra :) Sitä odotellessa,,,
Hyvää yötä!
 
Heips!

Löysinpäs teidät =) Elikkäs odottelen kolmatta (ehkä kolmatta ja neljättä) lasta. Laskettuaika on 8.10.2008 ja ensi viikolla ultrassa selviää onko tuolla masussa sittenkin kaksi yhden sijasta, jännittää hiukkasen.

Miksi epäillään kahta: minulla yhtä iso maha jo kuin toista odottaessa oli vasta viikolla 20 ja minun suvussa on taipumusta saada kaksosia. Mutta eiköhän tuo selviä sitten ultrassa.

Eli minulla on pojat 6 v. ja 1 v 8 kk ja mies. Asustelemme länsirannikolla ja synnytys tulee tapahtumaan sitten aikoinaan VKS:ssä.

Kuusis76 rv 9+0

 
zizilisko minullakin ongelmia ollut nukkumisen kanssa. joka kerta kun yöllä herää, tajuaa että pakko mennä taas vessaan. Kertoja on useita :p ja vaikka kuinka muuten väsyttääkin niin millään ei meinaa saada unen päästä kiinni uudestaan. mulla on ollut sitä ongelmaa jo ennen raskauttakin että ei mitään uutta. se vain että unet lyhenee entisestään, ja sitten päivällä meinaa nukahtaa seisaalleenkin.

Onnittelut ultranneille ja uusille plussalaisille :flower: itseäni alkaa hiukkasen jännittää huominen neuvola. Toivon todella että ultraisivat (siellä on oma ultra) kun on niin kamala ressii siitä onko masussa enää mikään. On niin "oireeton" olo koko ajan. mitä nyt öisin rinnat tosi arat ja maha paisuu ja finnejä löytyy normaalia enemmän mutta muuten on niin ei-raskaana olo. Näin yöllä unta että aloin vuotamaan. Kamala. heräsin niin nopeasti etten tajunnut oliko se lapsivettä vai varhaisen vaiheen kunnon verenvuoto mutta kamalaa silti. Toivottavasti ei ole ennen uni. :'(

Ärsyttävää kun tuo avopuoliso on alkanut mennä enemmän kuoreensa. Pitäisiköhän järjestää joku itkuraivari kohtaus, josko se helpottais. Yritän kysellä että mikä on, ja että tiedän tämän olevan sille 100kertaa isompi järkytys kuin minulle mutta että minäkin tarvitsen tukea juuri nyt. Argh. ei mun hermot tällästä kestä.

kirppu rv 8+1
 
Heissan!
Nyt on eka neuvolakäynti takana! Juteltiin, täyteltiin lappuja, otettiin kokeita ja lopuksi kuunneltiin sydän äänet! Sielä se pieni jumpsutti menemään 150 vauhdilla! Nyt alkaa olemaan jo semmonen tunne että ehkä tämä sittenki on totta =) . Ens viikolla sitte lääkärin aika.

Nanna + pippunen rv 10+0
 
Nyt on eka neuvola takana B) Neuvolan mukaan mun la on nyt sit se 20.9. Mut kun en ihan tosta varma oo ni pysyisin täällä teidän kanssa, ku oon tänne kotiutunu :) Jos vaan sopii?

Sydän äänet kuulu dopplerilla hyvin. Lujaa ja kuuluvasti p. oli 182:heart: Meinas tippa tulla linssiin... Sydän äänet löyty tosi ylhäältä, kohtukin on siis jo reippaasti kasvanu (ja näkeehän tuon)
Paino onneks oli se 60 tasan, ku jännäsin et kuin paljo sitä on tullu mässäiltyä. Nyt on oikee onnellinen olo kun kaikki oli hyvin :heart: Näin jo painajaisia et sydän ääntä ei löydy. Neuvolan tätikin oli oikein ihana.
Siirrettiin nyt se np ultarakin jo ens viikolle kun olivat sitä mieltä siellä neuvolassa.
Talon kauppakirjat allekirjotettiin eilen ja ens viikol alkaa muutto. Tänää mennää ulos syömään täytyy vähän juhlistaa talon ostoa ja noita sykkeitä :heart:

Liina ja pikku 11+4 (nyt sitten neuvolan mukaan :p )
 
FPI
Heippa vaan taas munkin puolesta ja tervetuloa uudet, entenkin auts, sulla on oikein hyvä laskettuaika, heh heh! Ja mukavia ultrakuulumisia oli kanssa!

Kovasti ootte kirjotellu, ihan kaikkea en kauhean tarkasti ehtinyt lukea, mutta tosi kiva, kun niin ahkeria ootte ollu!

Lomalta on siis palattu ja lämmintä ja mukavaa oli Venezuelassa! Nyt tääs töissä, plääh!
Olo oli ihmeen hyvä koko reissun, vähän lennot teki tiukkaa, mutta nyt töihin päästyä on selkeesti huonompi olo...oiskohan jotenkin psykologista?

Niskaturvotusultran sain varattua 26.3 eli kolmen viikon päästä, menikin aika tipalle, sillä silloin on rv 12+2 ja se kaiketi pitää tehdä ennen rv 12+6, kun haluan osallistua siihen Down seulontaan.

Oikein aurinkoista talvipäivää kaikille!


 
moikka gibbon:) jeps samoilla päivillä elellään. Tänään 7+0 ja huomenna ensimmäinen neuvola ja perjantaina ultra:)Toivottavasti on kiva täti, miehen piti tulla mutta ei nyt pääsekkään ja ottaa kyllä nuppiin:( mutta ei kai siellä on pakko miehen ole olla. Se täti vaan sanoi että hienoa jos mies pääsee mukaan neuvolaan..jännittää kyllä niin että huh huh.. toivottavasti kaikki on hyvin:)ultraan kyllä ukko kehui että ei jäisi pois mistään hinnasta:)mitään suurempia oireita ei tosiaan ole ollut kun rinnat,vessa käynnit ja syöminen. Välillä tuntuu että ollaanko sitä ollenkaan raskaana:) Vatsa on kyllä jo niin iso että kaikki ahdistaa:) johtunee turvotuksesta..
niin sulla on entuudestaan poika? oon tässä miettiny että oliskohan poikaa tänne haikara tuomassa kun eikös poikalapsia kun odottaa "pääse helpommalla" tuon pahoinvoinnin suhteen kuin taas tytöillä? siis eihän noihin voi uskoa mutta eihän sitä koskaan tiedä:)
 


Hei vaan!!!
Olin tänään nyt sitten vaateostoksilla ja jotain tarttu mukaankin :D
Parit housut ja yks paita...ja totesin että masu on edukseen niissä äitiyspöksyissä :LOL:
siis tulee esiin ja näyttää vauva masulta eikä miltään hampurilais masulta...
Sit kävin ostamassa sellasen tehosekottimen ja aion ruveta syömään terveellisesti =) sillä voi sit pistää soseeks kaikki marjat ja muut.
Kävin kyllä hesellä kaupungilla ollessa syömässä kun iski niin tajuton nälkä kun olin ollu salilla aamusta enkä tietenkään ymmärtänyt pakata mitään evästä mukaan...että siinä ne terveelliset elämäntavat =)
tervetuloa kaikki uudet!! :heart:
Kärppätoivottavati ultrassa kaikki on kunnossa!! uskon kyllä niin että vuoto on harmitonta. :hug:
veetohetomeillä taitaa olla sama sairaala!!??jos en väärin muista niin sullakin luki tuolla alussa K-HKS...olikohan se lyhenne noin :D ootko ihan täältä hämeenlinnasta vai tuutko jostain muualta tänne synnyttämään?!
 

Ultrassa käyty. Kohdunsuu kiinni, ehjä sikiöpussi, vuoto ei siis viitannut keskenmenoon ja sinänsä kaikki mycket bra. Huono puoli on siinä, ettei sikiöpussista saatu kaikua ollenkaan eli joko raskaus on viikon jäljessä (mihin en usko, mikäli en ole neitsyt Maria) tai sitten tuulimuna (mikä on minusta todennäköisin vaihtoehto). Eli. Se siitä sitten. Vuotoa odotellessa...

Kaksi viikkoa joudun vielä olemaan liikkumatta (ei jumpalle ...jonne mulla tällä hetkellä ois entistä suurempi hinku. Tahtoisin päästä revittämään ja KUNNOLLA) ja sen jälkeen uusintaultraus, jos ei vuoto ole alkanut ennen sitä. Jesh. Sitten käynnistetään lääkkeillä. Toki onhan siellä mahkuja, että syke vielä löytyy, mut mut... kun se on yhtä suuri todennäköisyys kuin se, että syntyvä lapsi ois pikimusta. Anteeksi ilmaus, vitutus on tällä hetkellä helevetin korkeella. Itkeä sen sijaan en jostain syystä oikeestaan jaksa. ...ilmeisesti mun itkuvarastot tyhjeni jo eilen.
 
kärppäolen pahoillani ettei sykettä saatu näkyviin :hug: kuinka mones viikko sulla nyt sit olis?! ajattelin vaan kun mulle sillon lääkäri sano kun kävin varhaisultrassa 7+0 että jos olis viikkoo aiemmin ultrattu niin ei sykettä olis vielä nähnyt. toivottavasti se syke sieltä näyttäytyy sitten parin viikon päästä...inhottavaa vaan nyt sit ootella sitä mitä tuleman pitää. jaksamisia kovasti :heart:
 
Kärppänä heinälatoon: tehtiinkö ultra alakautta vai mahan päältä?? Eikös sulla ole viikkoja vielä alle 7?? Toikin vois ehkä vaikuttaa siihen kuulumattomuuteen. Näkykö sikiö??

Mulla tehtiin alakautta ultraus ja ääniä ei edes kuunneltu, ainoostaan syke näky monitorissa ja viikkoja oli kait virallisesti 8+3. Ultrapäätä lääkäri joutu liikutteleen aika paljo kun kohtu on taaksepäin kallellaan niin ei heti asukkia löytyny. Voisko toi vaikuttaa sulla??
Toivotaan ny, et kaikki olis kuitenkin hyvin ja kaikelle löytyy luonnollinen selitys :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Cristiina:
kärppäolen pahoillani ettei sykettä saatu näkyviin :hug: kuinka mones viikko sulla nyt sit olis?! ajattelin vaan kun mulle sillon lääkäri sano kun kävin varhaisultrassa 7+0 että jos olis viikkoo aiemmin ultrattu niin ei sykettä olis vielä nähnyt. toivottavasti se syke sieltä näyttäytyy sitten parin viikon päästä...inhottavaa vaan nyt sit ootella sitä mitä tuleman pitää. jaksamisia kovasti :heart:
Mulla on nyt 6+3 tai 6+4 ...tai sit 5+3. ...tiiä häntä. Mulla vaan on aika selkeä tuo ovulaatio. Ja sitä en tiiä, jos jollain ihmeenkaupalla se hedelmöittyminen on onnistunut viivästymään jotenkin, mutta periaatteessa mahkuja siihen viikkoa myöhemmin hedelmöittymiseen ei ole... Paitsi joillain superuimareilla..

En tiiä. Onhan kaikki mahdollista teoriassa. Enpä vaan usko... Sinänsä helpottavakin tunne, kun viimeisen kaksi viikkoa on elänyt keskenmenopelossa. Nyt jos se vuoto alkaa, se ei tunnu samalta, koska tietää, ettei siellä edes ollu ketään.

Tuo gyne sanoi, että sinänsä kyllä kuulostais siltä, että saattaa olla ihan normaaliraskaus, että mulla on edelleen raskausoireita ja häviämisen sijaan ne on tällä viikolla voimistuneet. Mulla on edelleen tissit turvoksissa. ..tuossa kerran jo näytti siltä, et ne lurpahtaa, mut ei. Edelleen kunnon hinkit ja herkät nännit. Rintaliivejä pitää käyttää päivin ja öin. Lisäksi mulla on alkanut pahoinvointi aamuisin sekä myöhään iltaisin. Pahempaa kuitenkin aamuisin ...en ole vielä oksentanut kertaakaan, mutta hemmetin huono-olo ja sillä hilkulla, ettei ylös nouse. ...mut nämäkin saattaa tietty olla jotain psykosomaattisia juttua. Mielenkiintosta nähdä, mitä käy huomenaamuna tai tänä iltana, kun tietää, et siellä ei välttämättä olekaan ketään... Ihminenhän saa itsensä vaikka halvaantumaan, kun tarpeeksi uskoo ...ja jotkut uskoo, että jopa astma on psykosomaattinen sairaus. Tiedä häntä. Yhtä hyvin mäkin saatan olla kuvitellut itselleni nämä raskausoireet. ...tai tuo alkuperäinen hedelmöittyminen ja kiinnittäminen ne on aloittanut, mutta tahto kenties ylläpitänyt. Aika näyttää. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja jasmara:
Kärppänä heinälatoon: tehtiinkö ultra alakautta vai mahan päältä?? Eikös sulla ole viikkoja vielä alle 7?? Toikin vois ehkä vaikuttaa siihen kuulumattomuuteen. Näkykö sikiö??

Mulla tehtiin alakautta ultraus ja ääniä ei edes kuunneltu, ainoostaan syke näky monitorissa ja viikkoja oli kait virallisesti 8+3. Ultrapäätä lääkäri joutu liikutteleen aika paljo kun kohtu on taaksepäin kallellaan niin ei heti asukkia löytyny. Voisko toi vaikuttaa sulla??
Toivotaan ny, et kaikki olis kuitenkin hyvin ja kaikelle löytyy luonnollinen selitys :hug:
Näkyi tyhjä sikiöpussi eli kaikua ei saatu. Ehjä ja siisti sinänsä ...ei vuoto ollut lähtenyt siitä vaan jostain muualta.

Ainiin ja sisäkautta ultrattiin.
 
:hug: kärppä. Minäki aloin miettiin noita sinun viikkoja, miten ne nyt sinulla oli? Minullahan ei sillon 5+6 näkyny kuin sikiöpussi sekä pienen pieni ruskuaispussi. 7+2 sitte näkyki pieni. Voiskohan olla että oli teidän kirppu vielä vain piilossa?? Toivomma ainaki niin...
 
Alkuperäinen kirjoittaja nanna81:
:hug: kärppä. Minäki aloin miettiin noita sinun viikkoja, miten ne nyt sinulla oli? Minullahan ei sillon 5+6 näkyny kuin sikiöpussi sekä pienen pieni ruskuaispussi. 7+2 sitte näkyki pieni. Voiskohan olla että oli teidän kirppu vielä vain piilossa?? Toivomma ainaki niin...
Voihan se olla ...kaikki on mahdollista. Mä en tiiä itse asiassa näkyikö tota ruskuaispussia... Se gyne näytti kyllä sen kuvan, mutta meni vähän ohi... Siinä oli vaan semmoinen musta pavun muotoinen aukko.. Sanoi, että muuten tämä on ihan siisti pussi ja ehjä (niihin vuotoihin viitaten, että ei ole keskenmenon vaaraa sinänsä ), mutta kaikua sieltä ei tule. Tyhjä kai sit?

Itse se sanoi ekaks, että on mahkuja, että on vaan liian aikaista ja sanoi, et nuo mun oireiden jatkuminen ja lisääntyminen kuulostais siltä, et on mahdollista. Mut itse kysyin, että tai sit tuulimuna ja se sanoi, että joo, se on hyvin mahdollista. ...veikkas, että viikkoa ois myöhässä. Mutta kun en käsitä kuinka vaikka kuinka päässäni lasken. Ei vaan mene siittiöt ja munasolut yksiin... :snotty:

Noh. Kaksi viikkoa ja sit tiedetään varmasti.
 
Kärppä toivotan kovasti onnea että kaikki on hyvin :hug: Jos sulla on vielä alle 6 vkoa niin ei siellä sillon yleensä mitään näy.Mä kävin esikoisesta 6+5 viikoilla ja silloinkin sai hakemalla hakea sykettä ja sikiö oli ehkä millin kokoinen että hyvin on mahdollista että sinulla kaikki oikein hyvin.Toivotaan parasta :hug: Ja ruskuaispussi näkyy juu 5.viikolla mutta mun mielestä sitä itse sikiötä ei.

Mulle määrättiin Naikkarilta sellasta foolihappoa joka on reseptilääke.Pitää nyt pikimmiten aloittaa.Ehkäisee kuulemma tehokkaasti sikiön kehityshäiriöitä ja epämuodostumia.Empä ole ennen kuullutkaan.

Koska tää oksetus loppuu :x Nyt muutamana päivänä on ollut niiiin voimakasta varsinkin iltaisin että taju pois.Mutta ei se oksu kuitekaan tule.Eilenkin illalla piti ihan nousta sängystä kun ajattelin että kohta lentää sänkyyn :x :x Nälkä kuitenkin olis mutta mitään ei oikein voi syödä.menis aika äkkiä niin toivottavasti pääsis äkkiä eroon tästä.

Hieman kiusallinen vaiva minulla tullut viime viikkoina,nimittäin ummetus.Onko muilla?Maha ollut kipeenä ja varmaan osa pahoinvoinnistakin johtuu juuri tuosta.Hätä olis koko päivän mutta kun vessaan menee niin mitään ei tule tai jos tulee niin se on työn ja tuskan takana :x :ashamed: Pitäs vissiin puuroa ja kuitua syödä enemmän.

Nyt makoilemaan :wave: Esikoinen tulee illalla kotiin.
-Laura ja MiniMatkustaja 9+0-
 
Tuo ummetus on liian tuttu ollu nämä lähiviikot. Minun ei ole oikeastaan koskaan siitä tarvinnu kärsiä ennemminki on ollu päin vastoin, mutta nyt... Oli jo pakko hakea apteekista lääkettä siihen kun tuntu ettei tule yhtään mitään yhtään mistään, eikä mikään suju :D .

Kärppä: Muistaakseni Miukuli kävi muutamaa päivää ennen minua ultrassa olisko ollu 5+4 tai jotain ja hällä näky vasta jonkulainen rengas sielä eli siis ei itse ruskuaispussia. Ja minullaki se oli tosiaan 5+6 hurjat 1mm leveydeltään! Eli siis ei välttämättä olis vielä näkyny. Aikoko se lääkäri laittaa sinulle lausuntoa ultrasta kotiin? Jospa olis siihen sanellu tarkemmin. Toivotaan nyt kuitenki parasta!
 
Kärppänäheinä... mäki kävil ultrassa viikolla 5 kun piti olla 6. Ja sillon näky vaan se pelkkä pussi ja sit viikon päästä löyty syke. Et toivotaan et sullaki olis kaikki kuitenki hyvin, toivoa vielä on... Eiks ni?

Kaikille oli vissiin ok et jään tähän ketjuun vaik syyskuun puolelle neuvolasta mut rukkasivatkin :) ?

Liina ja pikku 11+4
 

Yhteistyössä