***LOKAMASSUT 2008 Maaliskuussa***

Heipsan!

Kuulumisia, eilen sitten minä onneton menin eilen aamulla kunnolla kaatumaan kun olin matkalla töihin. Työmaan käytävälle immeisten jaloissa kulkeutunut paljon lumisohjoa ja eikun suoraan polvien kautta mahalle, onneksi sain hiukan otettua käsillä vastaan. Jouduin lähtemään Taysiin äitiyspolille tutkimuksiin missä ultrattiin ja onneksi pikkuisella kaikki hyvin. Olkaa siis te muutkin varovaisia :kieh:

Noh, tänään sitten oli np ultra-aika aamulla ja siinäkin kaikki hyvin. Nyt tuntuu, että alaosasto tutkittu riittävän hyvin eikä uä-tutkimukseen ole enää hinkua! :LOL:

Olen nyt loppuviikon saikulla kun paikkoja kolottaa ja särkee. Paljon Onnea kaikille hyvistä uä-tuloksista, niitä on ollut ihana lukea!

Kaneli rv 12+4
 
Hei,

Täälläkin odotellaan :wave: . 8+6 kuului jo sydämmen lyönti. Nyt olen ollut kohta viikon sairaana kuumeilua, paha yskä ja kurkku kipu. Saa nähdä miten tuo pikkuinen siihen tuumaa, lääkärissä kertoi ettei ne vähästä hätkähä, tiedä häntä... 2.4 on ultra.

Siiri 12+2
 
Paljon on ollut puhetta kielletyistä ruoista. Me ei paljon ruoka-asioita neuvolassa edes puhuttu. Th sanoi, että terveellä maalaisjärjellä pärjää pitkälle ja mahdollisimman monipuolista ruokaa tulisi syödä. Sain myös muutamia lappuja kotiin, joita vähän silmäilin.. Itse olen ainakin hyvällä omallatunnolla ja ruokahalulla syönyt ns. fetaa ja maksamakkaraakin on tullut leivänpäällä muutamia kertoja vedeltyä. Näillä ohjeilla minä ainakin menen eteenpäin:
Vältä näitä odotusaikana: hauki, Itämeren isot silakat(yli17cm) ja Itämeren lohi, maksa ja maksaruoat (kohtuullinen maksamakkaran ja pasteijan syönti on turvallista myös raskausaikana), raaka liha (tartarpihvit, raaka jauhelihataikina), korvasienet, alkoholi, yrttitee ja ravintolisinä myytävät yrttivalmisteet, merilevävalmisteet, pellavasiemenet ja pellavarouhe, sakariini ja syklamaatto (makeutusaineet)
Syö näitä vain kuumennettuna: tyhjiöpakatut kylmäsavustetut ja graavisuolatut kalatuotteet, mäti, pastöroimatonta maitoa sisältävät tuotteet, pakastevihannekset ja valmisruoat.

Minulle tuli eilen postissa kutsu ultraan, se on "vasta" 14.4. Samaan aikaan taisi olla möhköfantillakin.. Tuntuu, että siihen on vielä ikuisuus, mutta äkkiähän tuo aika menee. Täällä vain jo niin moni on np-ultrassa päässyt masuun kurkkimaan, niin itselläkin olisi jo kova hinku nähdä pikkuinen.

Kaneli-07 Onneksi kaatumisesta ei seurannut mitään pahempaa, muuta kun sinulle ikäviä särkyjä. Onneksi pikkuisella kuitenkin kaikki hyvin! Toivottavasti sinultakin menisi säryt pian ohitse.

Jaahas, poika taisi päikkäreiltään herätä. Huutelee yläkerrassa äitiä =) Taas on mentävä..

gibbon ja mytty 10+0 (enää kaksi viikkoa, sitten on "riskiviikot" takanapäin :) )
 
moi..voi hitsi pitkät tarinat kirjoitin kielletyistä ruuista ja oman mielipiteeni, ultrista ja veriseuloista ym ja sit teksti vaan katos ja en jaksa raapustaa uudestaan :kieh: ..mutta pääpointti oli et olin samoilla linjoilla kun muut ,maalaisjärkeä käteen noissa rajoituksissa, ne mitkä kiellettyjä niin asia ok...mut vältettäviä voi silloin tällöin syödä esim. joskus maksamakkaraa leivän päällää..yhtenä iltana oli pakko hakee Rossosta kinkku-aurajuusto pannupitsa ja hyvillä mielillä söin kun tiesin et juusto on uunissa käynyt ja kunnolla kuumennetu... =)

ei kannata rajoittaa liikaa syömisiä, mun mielestä kun ei ees oikeen rajoita mitään, toki vältän mitä te jo listasitte aiemmin..en syö tuorejuustoja, pakastevadelmat kuumennan ym...

ja siitä valitin kun alaselkä ollu kipee paripäivää, ei tee mieli lähteä ulos lumitöitä tekee..ostin eilen tukivyön itselle ,saan sen vasta ensi viikolla kyllä,josko se auttais tähän vaivaan..ja huusin itselleni ihania äitiysvaatteita, sain yheltä myyjältä kaikkea tarvittavaa ja hyvällä hinnalla ja vielä lähes uutta...nyt odottelen pakettia malttamattomana...

nyt jos tää hävii, niin revin pelihousuni :kieh:

pw 12+6
 
Ultrakuulumisista onnea :flower:

Miikkis - Kyllä meillä ainakin kätilö mainitsi ja merkkasi korttiinkin että virtsarakko näkyi. Munuaisetkin sai näkyviin ihan vatsanpäältä katsoen.

Onpa jänniä eroja tuon down seulan kanssa... Meillä kätilö oli melkein tyytyväisen kuuloinen kun sanoin että seulaan en mene, sillä meidän papunen oli siihen mittaan jo hieman liian pitkä :LOL:

Ruoista - Mä olen kyllä kanssa sitä mieltä, että maalaisjärki käyttöön. Liian suppealla ruokavaliolla ei tee mitään muuta kun saa puutostiloja itselleen ja vauvalle. Itse syön hyvällä omalla tunnolla lähes kaikkea. Raaka kala ja liha jää syömättä ja maksa, mutta maksamakkaraa olen kyllä vähän syönyt. Juustoistakin syön kotimaisia juustoja ja ihan kaikkia. Mielestäni suurempi vaara on saada listeria esim huonosti pestyistä vihanneksista kuin suomalaisesta puhtaasta fetasta (salaattijuusto) tai tuorejuustosta.

Meilläkin kuunneltiin sydänäänet rv 9+5 ja siellähän ne silloin pompotti :heart:

Nyt muihin hommiin :wave:

Emppu & Papunen 12+5
 
No niin ultrassa käyty. Niskapoimu jätettiin mittaamatta ja ihan hyvä sillä tiedolla en olisi tehnyt mitään muuta kuin ressannut koko lopuraskauden jos olis ollut liikaa. Joten ultrattiin vain ihan yleisesti rakenteita sen verran mitä tässä vaiheessa näkyy. Rakenteiden osalta kaikki näytti olevan kunnossa ja koko vastasi aikaa.
Nyt pitäis sitten huomenna soitella neuvolaan ja varailla uutta aikaa kun sovittiin että katsotaan se uusi aika vasta ultran jälkeen kun tiedetään muuttuuko laskettu aika ym..
Tuosta ruoka asiasta sitä vielä että jos tuo kahvi olisi niin haitallista kuin tuo joku tutkimus väittää niin miten syntyisi niin paljon terveitä lapsia ihan ajallaan kun suurinosa naisista varmaan juo kahvia odotus aikana ja ennen on juonut varmaan vielä enemmän. Ja kaikkiin tutkimuksiin pitää aina suhtautua varauksella moni tutkimus tulos on esim. kymmenessä vuodessa kääntynyt päälaelleen
Ainoa asia joka itseäni noissa kielletyissä mietityttää on nuo pellavan siemenet kun niitä on melkein jokaisessa kaupassa myytävässä vaaleassa leivässä. Niin sellaista leipää ei ihan joka päivä viitsi syödä kai?
pumppernikkeli ja niilo 13+1
 
:attn: täällä uusi listalle ilmoittautuja !!

Meille on neljäs lapsi tulossa, ja päämääränä SeKs .. asumme Krs.

Laskettu aika on 9.10 mutta mikäli samalla kaavalla mennään kuin aiempien muksujen kanssa, lapsi tuloo rv37-38 välimaastossa ja tuolloin la syyskk loppu.

Ehkäpä adette tai töhö tai hobitti ovat yht.aikaisesti osastolla :)
 
Piti vielä kysymän, onko joku muu ns. "erityistarkkailussa" raskauden ajan ..?

Me päästiin, kun kolmas lapsi syntyessään oli niin erikoisessa masuasukki kodissa. Tavallisestihan napanuora on istukassa, mutta meilläpä se oli lapsivesikalvojen päällä ja sen sekä istukan väliin oli kasvanut sormen paksuinen verisuoni. Tästä ei tiedetty ennen synnytystä ja niinpä jouduttiin kiireen vilkkaan hätäsektioon kun kalvojen puhkaisun jälkeen verisuoni repesi. Olin tajukankaalla, hyvä niin, sillä lapsi jouduttiin elvyttämään (10min). Selvisi, mutta menehtyi äkillisesti ilm hapenpuutteeseen tai sen synnyttämään aivovaurioon 5pv ikäisenä.

Ensi- / muun kertalaiset, ei kannata pelästyä... kaikkeahan voi sattua kuten tiedämmä, ja tämä meidänkin tapasu oli sen verran extra etteivät esim Vks tienneet sellaisesta. Ja suhteutettuna luku olisi tyyliin 1/100'000 TAI enemmän. Kakkimaisinta on se, ettei tämä kuulemma näy ultrassa.

Nyt siis matkalla SeKs'n jossa hoidetaan koko raskauden seuranta, lääkärikäynnit ja ultrat synnytykseen asti. Viikkoja on 11+4 (tai 12).
 
Hei,

Mä käväsen kertomassa teille "alkuperäisille", keiden kanssa täälä jutustellut, et mulla tänään tehtiin kaavinta ja kaikki meni hyvin. Ihan positiivinen kokemus jäi tuosta, odotin jotain paljon pahempaa ja kipeetä tekevää, mut oli oikeestaan aika helppo(?? jos noin voi tämmöisestä sanoa)... Mulle paljon parempi ratkaisu kuin lääkkeellinen keskeytys ja sen perusteella, mitä lääkkeellisestä kokemuksia lukenut, tämä kyllä meni tosi paljon helpommin (koputtaa puuta..). Ne samaiset cytotecit jouduin ottamaan kuitenkin tähän esilääkityksenä (tosin suun kautta), mut ei niillä mulla mitään vaikutusta ollu kuin että pakki meni sekaisin. Kohtuun ei tullu suurempaa vaikutusta... Eihän tämä nyt silleen helppoa ole missään mielessä, mut ei toi ollu pahaa mainettaan vastaava juttu ollenkaan. Nukutuksessa kuitenkin tehdään, joten siitä ei itse tiedä mitään. Vuotoa on tällä hetkellä, mut tosi vähäistä. Melkein menkkojen loppuvaihetta vastaavaa ja kipua on vähemmän tai samanverran kuin on noita juilimisia ollut tässä raskauden aikana muutenkin. Eli ei pal mittää. Toki vieläkin voi komplikaatioita tulla, mut se keskenmenoissa on aina riskinä tapahtuupa ne miten vaan.

Ihan hyvä mieli jäi tästä osiosta siinä mielessä (toki tänäänkin vielä itketti, mut henkisesti ollaan jo myös ihan voiton puolella. Hoitajat oli ihania osastolla ja homma meni hyvin), tulevaisuus näyttää paljon aurinkoisemmalta. Elämä jatkuu.

Hauskaa kevättä teille kaikille ja onnellista loppuodotusta! :) :flower: :wave:
 
Kärppänä heinälatoon: mukava kuulla, et kaikki meni hyvin ja jäi "positiivinen" olo noinkin surullisesta tapahtumasta. Paljon voimia ja :hug:

Tervetuloa muutamalle uudelle, joukkoon vaan, vielä mahtuu ;)

Ite oottelen huomista lääkärikäyntiä, voi kun sais sydänäänet kuulumaan. Tietäis et kaikki on hyvin. :ashamed: Kyllä tää raskaus voi olla tosi oireetonta, tälläkin hetkellä on lähes tulkoon normaali olo, tämmöstä en ole kokenu aikasemmin. Siksi kai välillä mielessä käykin, et onko kaikki hyvin. :eek:

Pitäis järkkäillä kuopuksen viis-vuotis synttäreitäkin, huomenna on paljo hommaa, kun pitäs leipoa ja siivoilla. Sit lauantaina tulee vieraita ja täys hulina päälle. Eiköhän siitä selviä tehokkaan "organisoinnin" avulla :LOL:

jasmara ja masuasukki 12+5 (ultran mukaan vielä 11+6)
 
kaneli: onneks olette kunnossa!!

Mä oon täällä itkeny silmät päästä, että kaikki ei oo hyvin, kun se maha katos :'(
Äsken menin sitten oikein ottamaan kuvan teille todistukseksi, että miten tällasessa voi mitään vauvaa kasva, ni kattookaa!! (profiilissa kuva) laitoin kuvan koneelle ja siinähän näkyy kumpu!! Voiko se vauva noin yläällä jo olla, vai onko tuo sitä kun_syö_ei_ole_huono_olo_kumpua? Se kumpu, mikä multa katos niin oli tuon kummun alla.. No aivan sama, olo on hyvä!! Jipiiiii! :p Mun kaksviikkonen ultranodotus on pelastettu (ainakin vähäksi aikaa..) =)

huitshapeli ja lilliputti 9+3

muoks
jasmara: siis meillä myös pojan 5v synttärit reilun viikon päästä! Tytöllä sit toukokuun lopussa, entäs teidän neiti?

ja nyt vasta aloin lukemaan noita viestejä kunnolla:
kärppänä heinälatoon: hirrrveesti voimia ja hyvää kevättä :hug:
 
Huitshapeli

Kyllähän tuo aika selkeä kumpu on :)

Ruoista.. itse en muutenkaan käytä light-tuotteita tai makeutusaineilla makeutettuja tuotteita, eli mieluiten sitä aitoa ja alkuperäistä. Okei, karkit on se heikkous jossa niitäkin sitten tulee :ashamed:

Ja fetasta tosiaan, äsken jostain luin että uusimman suosituksen mukaan kotimaisia, pästoroituja fetajuustoja voi syödä. Aurajuustoa ei raakana, mutta kuumennettuna.

Meillä on melko luomuista tuo ruokavalio muutenkin ettei nuo kielletyt ruoka-aineet paljoakaan ostoskorin sisältöön vaikuta :)
 
Huomenta :)

Jännittää..Tänään on kauan odotettu np-ultra :D Pitäkääs peukut ja varpaat pystyssä että kaikki on hyvin :wave:

Huitshapeli ihana pieni mahanalku sulla on :D Mulla ei näy läskien alta vielä yhtikäs mitään paitsi turvotusta :kieh:

Mä en viitsi olla noiden ruokien kanssa hirveän tarkkana :ashamed: sen mä muistan että maksalaatikkoa ei saa syödä :'( Ja kahviakin menee kolme mukia päivässä.
 
FPI
Heippa :wave:

Tervetuloa äiti030406! Toivottavasti tässä raskaudessa ei tule yllätyksiä vaan kaikki menee hyvin!

Onnea taas ultrakuulumisista!

Kärppis, mukava kulla, että kaikki meni noin hyvin ja sinulla on jo positiivinen mieli! Kaikkea hyvää tulevaan!

Huitshapeli, ihan selvä kumpuhan toi on! Mulla ainakin nyt vasta alkaa kumpu näkyä!

KerroTokiLisää, tsemppiä ultraan!

Kirjoitin asiasta joe erillisen ketjun, mutta kysynpä täälläkin, että onko kokemusta sellaisesta, että olisi alaselässä tatuointi niin saako epiduraali/spinaalipuudutusta?

Tänne ei kummempaa, pitäisi miehen kanssa lähteä tänään vanhempieni luokse pohjoiseen, lennetään illalla Kajaaniin. Maanantaina onkin sitten paperihääpäivämme! :heart:

Aurinkoista viikonloppua kaikille! :flower: =)
 
Täällä ollaan oltu ilman nettiä jo kolmatta päivää ja tänään sit kävi setä laittamassa taas toimintaan. On ollut kyllä kauheeta kun ei oo tänne päässyt lukemaan juttuja. :eek:

Nopsaan nytkin laitan ultrakuulumisista, että eilen käytiin kurkkaamassa masuun ja siellähän se pikkuinen köllötteli. Oli kyllä aivan ihanaa nähdä toinen siellä, ja kyynel tuli silmään kun kaikki tuo stressi helpotti. Hienosti oli asiat masussa ja turvotustakin oli vaan 1.7 mm. Laskettu aika on nyt virallisesti tuo 14.10, jos nanna viitsit tuonne listaan päivittää.

AngelEyes ja masukki 11+3
 
höh mozilla näyttää väärän kuvan, mutta explorer oikean!!! No, jos näette sen oikean kuvan, niin viikkoja 11+2 ja kuva on otettu aamulla, jolloin masu on pienimmillään, iltaan mennessä se turpoaa tosi isoksi!
 
Tervetuloa kaikille uusillle, meitä onki jo iso porukka kun 91!
äiti030406 :hug: sinulle kokemastasi ja toivottavasti kaikki menee nyt hyvin. Ja erittäin suurella todennäköisyydellähän se meneekin js suhdeluvat on tuota luokkaa =) . Varmasti helpotus kuitenki että saat kontrollit keskussairaalaan.

Kärppä :hug: . Minä olen myös joutunut läpi käydä kerran tuon kaavinnan ja oli se minustakin "helpohko". Jälkikäteen sain vain hirveen tulheduksen jota piti hoitaa antibiooteilla jotka olis varmaan tappanu kissaa pienemmät elukat, mutta onneksi siitä ei kuitenkaan jäänyt mitään jälkiä. Pari kuukautta sitten ystäväni valitsi lääkkeellisen tyhjennyksen ja hänellä ne kivut ja vuoto kestivät useamman viikon. Hänelle se aika oli tosi raskas, (vaikka on se tietysti kaikille) mutta kun vuoto muistutti koko aika siitä pienestä joka menetettiin.
Toivottavasti saat tulla pian tälle puolelle takas ja sillä kertaa kaikki menee mitä parhaimmin päin!

Eilen kävin vatsan uä:ssa muiden asioiden takia ja kiva rtg-lääkäri kysyi kun kuuli että olen raskaana että kurkataanko vatsaanki =) . No tottakai sitte kurkattiin, sielä se pieni nukuskeli rauhassa ja mittaa oli kertynyt jo 7,5 cm. Sydän läpätti tosissaan :heart: .

Nanna + Pippunen rv13+2
 
Heippa kaikille!

Eipä ole tullut täällä käytyä kirjoittelemassa sen jälkeen kuin listauduin, mutta toki ahkerasti olen käynyt kaikkien juttuja lukemassa =)

Meillä oli eilen np-ultra ja turvotusta oli 1,3 mm eli hyvillä mielillä ollaan. Kapellimestari taitaa tulla... kädet viuhto sen verran taajaan pikkuisella =)

Lasketuksi ajaksi neuvolassa sanoivat 7.10. ja ultran mukaan tuli la 3.10.

Nyt on jotenkin rauhallinen olo, kun on varmistettu että pikkuinen on oikeassa paikassa ja kaikki näyttää olevan ok. Uskalsin jopa heti vanhemmilleni kertoa, että syyskuussa jäädään kotiin :D Töissä tekisi mieleni tänään kertoa, mutta en tiedä uskaltaisiko vielä... tai viitsisikö. Täällä on tunnelma niin kireä ja työkaverini "tiedän-mitä-ja-koska-on-oikea-aika-tehdä-mitäkin" on erityisen ärsyttävällä päällä. Tosi inhottavaa, kun muuten olisi niin onnellinen ja iloinen niin tällainen työilmapiiri tappaa fiiliksen. Tuo minun työkaverini kun on aina "tiennyt ja kertonut" miten ja koska minun pitäisi lapset hankkia ja tehdä muutenkin elämälleni. Ja jos ei hän itse osaa sitä kertoa niin hän soittaa ennustajalle ja kysyy siltä.... :eek: Että sellasta... tällaisella realistilla meinaa pää hajota :headwall:

Mutta tsemppiä kaikille odottajille... kevät tulee ja masut kasvaa!

Helmi ja "Pulla" 12+4
 
Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista ultrassa käyneille!

Meillä on vajaan parin viikon päästä np-ultra, yhdessä ultrassa olen jo käynytkin samalla kun olin tiputuksessa, joten ainakin sen tietää, että siellä on yksi sikiö oikeassa paikassa. Päivittäinen oksentelu pitää myös raskauden hyvin mielessä... Ja mahakin jo näkyy, alempana näkyy kohtu ja sen päällä mahamakkara :D Esikoisesta alkoi näkyä vasta joskus rv 17, ja silloinkin tosi vähän, mutta ei maha silloin kauhean isoksi kasvanutkaan, ei tainnut mennä metrikään rikki ympärysmitassa :) Naapurilla on saman ikäinen tyttö, hänellä oli kai ollut yli 120 cm mahanympärys, hui!

Kärppänä heinälatoon, hyvä että kaavinta meni hyvin, jos nyt niin voi sanoa, ja jaksamista ja voimia nyt, ja onnea uuteen yritykseen!

Kielletyistä ruuista, samantapainen lista on minullakin kuin suurimmalla osalla porukasta. Itse en syö lihaa, joten maksaa ei tule muutenkaan syötyä, samaten olen sen verran nirso ettei homejuusto tai graavikala maistu, joten suurin osa on sellaisia jotka ei minua koskekaan. Pellavansiemeniä saattaa joskus leivässä vähän tulla syötyä, ehkä myös joitakin "kiellettyjä" kaloja kuten haukea, mutta sen verran harvoin (kesällä saattaa mökillä olla) että tuskin on haittaa. Suurin osa juustoista on onneksi pastöroituja, pakastemarjojen ja vihannesten kanssa pitää vaan yrittää olla tarkkana.

Veriseulasta, luulisin, että täällä se otetaan ultran yhteydessä. Pitkään mietin, että menenkö, ja neuvolatäti vaan sanoi, että kaikki muutkin ovat menneet, joten päätin sitten mennä - typerää laumasieluisuutta, tiedetään... En kyllä ole kovin innostunut asiasta, mutta en aio ottaa verikokeen tuloksesta sen kummempaa stressiä, tai mennä sen perusteella jatkotutkimuksiin.

äiti030406, pahoitteluni edellisen lapsen menetyksestä :'( Minulla epäiltiin edellisessä raskaudessa kalvokiinnitteistä napanuoraa, mutta se ei käsittääkseni ole kuitenkaan sama asia mikä teillä oli, vaan paljon yleisempi poikkeavuus, jossa namanuora kiinnittyy istukan kalvoihin, eikä kunnolla istukkaan. Kuitenkin napanuora oli ihan normaali, joten mitään hätää ei ollut.

Kirsikka rv 10+1
 
Ui, valtava on tapsun maha :)

Tää tunteiden vuoristorata on järisyttävää. Mä oon itkenyt tänään kerran siitä kun lapset tappeli, kerran siitä kun huusin lapsille, ja kolmesti lukiessa raskausblogeja. Mitähän sitä tekis, että loppuis tää rääkyminen täällä? Ulos ei jaksa lähteä. On vieläkin pientä lämpöä ja nenä vuotaa (ilman itkuakin) kun seula.
Toisinsanoen musta ei ole kuin surffailemaan vielä ainakin tää päivä ;)
Vois kyllä nyt ottaa nokosetkin kun patistin lapsetkin unille |O
 

Yhteistyössä