~ Lokakuun lapsoset maaliskuussa ~

Kropasta Ei oikeastaan mitään näkyviä muutoksia, onko se sitten hyvä vai huono asia? Ootan jo kovasti että alkais jotain pientä näkyä :D

Rutiineista Mitään muuta muutoksia rutiineihin ei ole kuin se että oon joutunut opettelee syömään aamupalan jo kotona, ennen söin vasta työpaikalla. Kaks kertaa meinannut taju lähteä kun verensokeri laskenut duunimatkalla liikaa :( Ei mikään kiva kokemus.
 
RR
Terveiset np-ultrasta :)
Siellä se tyyppi köllötteli, aluksi piti hirveätä showta, kunnes alkoi nukkumaan käsi poskella :heart: Reilun vartin kätilö yritti kaveria herätellä, että olisi kääntynyt niskaturvotuksen mittaamiseksi, mutta ei, hän vaan halusi nukkua. Mä sitten tein vähän jumppaliikkeitä, niin johan kaveri hermostu ja vaihtoi asentoa. Niskaturvotusta ei ollut juuri yhtään, jotain 0,5mm. Pituutta hänellä oli 4,9cm päälealta peppuun, joten viikkoja oli kasassa se mitä mä olin itse kuukautisista laskenut, 11+5. Eli varhaisultralla oli mitattu väärin. LA on siis 6.10.
Kyllä me molemmat miehen kanssa oltiin tippa linssissä, kun katsottiin pientä ruudulta :heart:
Kaikki oli niinkuin kuuluukin ja ai että helpotti, kun tietää, että kaikki on kunnossa ja tuolla on oikeasti jotain!
Tässä vielä huono, skannattu kuva meidän pikkuisesta :)



RR ja Pähkinä 11+5
 
Voi kun ihana pikkuinen siellä köllöttää!! Onnea RR!:heart: Voi kun mullakin kävis niin että viikot olisikin ne menkoista lasketut eikä varhaisultran myöhästämät :D tai no samapa se, kunhan kaikki olisi ok! Mut onhan se aina kiva olla pidemmällä :p

Tänään on ollu mulla huomattavasti parempi päivä, ja töihinkin palasin ihan hymyssä suin. Aloitin tänään mun kuukauden herkkutauon :)whistle:) ja ajattelin myös skarpata ja mennä salille illalla. Koiran kanssa myös suunnitelmissa pidempiä lenkkejä useamman kerran viikossa, koska huomasin eilen että eilen se auttoi jopa pahoinvointiin.

Kun vaan jaksais mättää tota ruokaa naamaan niin olo pysyis suht hyvänä, vaikka ihan hullun touhulta tää välillä tuntuukin kun edelliset ei ole edes sulanu vielä kun uutta annosta pukkaa :LOL:

Ihana kuulla että aika monilla on jo pahoinvoinnin suhteen alkanu helpottaa!! :popcorn:

Kenzie 9+5
 
Viimeksi muokattu:
Onnea RR!

Mua jännittää ihan kauheesti tuo eka ultra ens viikolla!! Vaikka varhaisultrassa kaikki näytti olevan kunnossa niin silti tuo aikaisemmin koettu keskenmeno vähän kummittelee takaraivossa ja haluun olla extravarma et nyt kaikki on kunnossa.
 
Onnea RR hyvistä ultrakuulumisista ja muillekkin jotka ultrissa käyny =)

Rutiinit on aika samat joka päivä, aamulla pika siivous imurointi,astiat koneseen,pyykit kappeihin jos kuivamassa yms. Mukavampi itellekkin kun siistiä :) Sitten tenavien kanssa ulkoilua, iltapäivästä sitten onkin yleensä kerhoa tai muuta menoa..

nyt pitää mennä kun kuopus päiväunilta heräs..
 
Matilda: Mulla on ihan samat fiilikset työn suhteen - ei kiinnosta enää yhtään. Tänään oli pakko paljastaa raskaus toisellekin pomolle, vaikka ei olla vielä ultrassa käytykään. Tuli puhetta kesälomista ja aattelin, että nyt on sopiva hetki kertoa. Mutta joo, ei työt kiinnosta yhtään ja tarkoitus olisi äitiysloman/hoitovapaan jälkeen katsoa sitten ihan muita hommia. Mä uskon vakaasti, että pakkohan maailmassa on olla sellaisiakin työpaikkoja, jotka tuntuu just omalta. Tää nykyinen ei valitettavasti sitä ole.

Kivoja ultrakuulumisia, noita kuvia on kiva katsella ja fiilistellä että kohta pääsee itsekin masuun kurkkaamaan!

Pöksyt puristaa vähän meikäläiselläkin ja maha pullottaa hassusti, varsinkin illalla. Belly Beltin ja masutuubin olen jo hankkinut, täytyy sitten siirtyä niihin kun housut eivät mene enää kiinni. Odotan jo kesää kun saa siirtyä trikoomekkoihin ja masukin näyttää sitten jo varmasti vauvamasulta.

Niin ne viikot menee vauhdilla eteenpäin. Ensi maanantaina on neuvolalääkäri, varmaan saan kuulla sydänäänetkin sitten ensimmäistä kertaa (eka neuvolassa ei edes yritetty kuunnella). Sitten siitä viikon päästä ultra. Ei vaan jaksais odottaa!
 
RR: Onnea ihanista ultrakuulumisista :heart:

Minäkin tulin tänään töihin hymysuin, koska eilen en oksentanu kertaakaan, joten siitä jo sietikin olla ilosella naamalla :D Tosin tänään puhelin soinu taukoamatta ja sähköpostiin tippuu kyselyitä ja helkkarin hieno suunnitteluohjelma ei taivu mihinkään. :headwall: Luojan kiitos tämä päivä on kohta ohi! Mutta muuten on täälläkin ihan hyvä fiilis, katotaan kuinka illalla sitten...
 
vilinäiti, vellamo on kaunis nimi, tosi kaunis. meillä on esikoisella se toisena nimenä :).

nimi on mietitty valmiiksi mikäli tulossa on poika. tytön nimi viel ihan auki, ei oikein oo ees mitää ideoita viel.. silti toivosin ehk et tyttö tulis... :)

villany
, meillä tyttö nyt 14kk. sisällä kävelee jo iha hienosti, mut ulkona ei suostu edes seisomaan kengät jalassa. saati sit kävelemään. ihana ois näin näteillä ilmoilla touhuta sen kans pihallaki jotain muutaki ku vetää pulkassa.. no onneks kevät ja kesä on tulossa :). jospa sitä sit. tuntuu vaa tulevan harmittavan hitaasti!!

ihania ultrakuvia ootte laittaneet :).

viliina ja kirstiolavi 10+5.
 
Heipä hei! onpas siitä aikaa kun oon viimeksi kirjoitellut!! huh, kun aika menee nopeesti! :O

Onnea hyvistä ultrakuulumisista! :heart:

RR:llä ihana kuva pikkuisesta! :heart:

Täällä ei ole oksennettu kahteen viikkoon kertaakaan! vähän on vielä silloin tällöin krapulainen olo mutta muuten jo normaali ja väsymyskin on väistynyt! en yhtään muista mitä viimeksi oon kirjoitellut, pahoittelut jos kauheesti toistan itseäni! :ashamed: kävin neuvolassa tuossa rv 10 ja mulla on sitten aivan ihana kätilö siellä neuvolassa! juteltiin vaikka kuinka kauan ja sitten vielä ultralla kurkittiin pikkuista! :heart: edelleen oli kirppu sen pari päivää isompi kuin kuukautista laskettuna, tais osua mun ovisveikkaukset ihan justiinsa oikein.. ens viikolla oliskin sitten jo np-ultra ja se on jo neljäs kerta kun tätä kaveria pääsen kurkkimaan! :D
me ollaan jo monta vuotta näin kevättalvella käyty thaimaassa lomailemassa, mutta tänä vuonna ei mennä kun niin pitkä lento olisi vähän turhan raskas tuon puoltoista vuotiaan kanssa, mutta lähdetäänkin nyt sitten ihan tuohon kanarian saarille viikoksi. ihana päästä vähän lomailemaan! :cool:

asumisesta me asutaan omassa kolmiossa mutta tarkoitus olisi ruveta kesällä rakentamaan omakotitaloa. toistaiseksi on hyvin riittänyt tämä 110 neliön asunto meille ja uskon että kakkosen synnyttyäkin riittää hyvin. meillä esikoinen lopetti yösyömisen n 3,5 kk ikäisenä ja 4 kk ikäisenä siirsin sitten omaan huoneeseen nukkumaan ja siellä nukkuu edelleenkin. tämä tuleva kakkonen on meidän makuuhuoneessa niin kaun kuin öisin haluaa tissitellä ja siirrän sitten isoveikan kanssa samaan huoneeseen kun yötissittely loppuu.

Rutiineista meillä on aikalailla samanlaiset rutiinit joka päivä, aamupäivällä siivoan, imuroin, laitan pyykit, ja käydään kaupassa jos on tarvetta. lattiat pesen n. 2 kertaa viikossa. sitten iltapäivällä ulkoillaan pojan kanssa ja laitetaan ruokaa yms. ennen esikoista olin ihan hirvee siivoushullu, nykyään en ihan niin neuroottinen, leluja on yleensä joka puolella ja siivotaan ne aina vasta iltaisin ennen kuin poika menee nukkumaan.

oikein aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!

omppu ja kirppu 11+1 (10+6)
 
Aurinko on kyllä kaukana, on niin synkkää että! Eilen oli tosin ihana päivä...

Olin tuossa äskön lenkillä hurttien kera ja yhtäkkiä alkoi vihlomaan tosta kohdun (istukan sijainnin) kohdalta aivan järjettömästi. Vaikeroin hetken kaksinkerroin ja lähdin taas jatkamaan matkaa. Meni ehkä 2 km kun taas pisti ja vihloi. Tämä päivä taidetaan ottaa siis ihan rauhallisesti ja istuskellen. Onneks on nuo karvaiset nyt lenkitetty, niin viihtyvät sitten sisälläkin.
Kotiin päästyä tuli todella huono olo... aloin tärisemään, laitoin äkkiä leipää paahtimeen, mutta sitten piti juosta jo vessaan. Ei ole tämä päivä mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Edelleen huimaa ja on heikko olo... minkäköhän bakteerin olen saanut, kun olo on kuin maatiejyrän alle jääneellä.:O

Huomenna saa vihdoin alkaa varailemaan ultra-aikaakin! Jos nyt saan tietää tulevan työni aikataulusta edes jotain. Pääsis täältäkin jo kurkistamaan :)

RR:llä kiva pähkinä köllijä:D

Carriina ja tarris 9+4.
 
Omanapaista hehkutusta tuleepi nyt. Ultrassa käyty juuri ja siellä se pikkuinen liikkui oikein virkeästi! :heart: Oli muutaman päivän vanhempi, koko vastasi viikkoja 12+4, kun omien laskujen mukaan tänään olisi 12+0. La vaihtui, nyt on 29.9. Kätilö sanoi että tämä ultralla varmistettu on se virallinen aika, vaikkka ei suurta heittoa ollut. Jos sopii, niin pysyn lokakuisissa kuitenkin =) On kyllä nyt niin hymy herkässä ja onnellinen olo, ollut niiin epäuskoinen olo kuitenkin vaikka oireita on riittänyt. Mutta uskomatonta miten tarkasti ultralla näkyi, esikoisesta on ultrattu silloin neuvolassa jollain muinaisella laitteella ja ei näin hyvin näkynyt. Kaikki on kuten pitääkin, seulonta antoi todella matalan riskin kromosomipoikkeavuuksille.

RR onnea myös sinulle ultrakuulumisista!

Rutiinit pyritään pitämään lapsen kanssa samoina päivästä toiseen. Välillä mennään eri tavalla, kuten nyt viikonloppuna mummoloissa vieraillessa, ei ihan niin tarkkoja olla. Kotihommia tehdään kun ehditään ja tarpeen vaatiessa. Tuntuu että nykyään on niin paljon tuota kouluhommaa ja puuhaa esikoisen kanssa ettei ehdi suurempaa siivousta tehdä niin usein kuin haluaisin :ashamed: Mutta pyykkiiä, tiskiä tehdään päivittäin, imuroidaan pari kertaa viikkoon. Lattian pesua sitten harvemmin, lakanoita vaihdellaan muutaman viikon välein. Yleisesti siistiä kuitenkin on, vaikka tykkäsin ennen tyttöä että olisi aina siistiä :ashamed: Nyt on vähän leluja ja muuta pitkin kämppää..

Nessu ja pieni 12+4
 
Mä kävin tänään töissä neuvolan puolella, et jos pääsisin kuuntelemaan vauvan sydänääniä.
Sehän sopi neuvolan tädille :)
Kauan kuunneltiin ennen kuin saatiin hetkeksi syke kuuluviin. Syke oli 180. Pikkuinen kun ei meinannut paikallaan pysyä vaan vipelsi äkkiä doppleria karkuun :D :heart:

Omassa neuvolassa ei edes yritetä kuunnella ennen rv 12, joten halusin käydä varmistamassa että kohdussa on edelleen elämää. Oireet on vähän vaihdellu viikkon aikana. Välillä niin kamala olo ja välillä ihan huippu olo :D
Rv 11+5 on meillä NT ultra.

-Vilinäiti ja Pulla 10+1
 
Kiitos sympatioista, tosi rasittavia tällaiset vuodot henkisesti… mutta nyt taas kraanat kiinni ja positiivisin mielin eteenpäin :)

Ihania nimiä ja nimisuunnitelmia monella! :heart: Meillä ei vielä ole käyty keskustelua niistä, pojan nimi jäi käyttämättä esikoisen ajalta, mutta luulen, että mietitään ihan uudet nimet tälle tulokkaalle. Esikoisella on aika harvinainen etunimi, joten samanhenkinen haluttaisiin pikkusisaruksellekin. Toisina niminä onkin sitten suvussa kulkevat nimet, ja samalla linjalla haluttaisiin jatkaa nytkin.

Raskausarpia ei ole tullut, rasvaarasvaarasva vaan… ja ilmeisesti meillä geeneissäkin tuo arvettomuus. Nyt olen kyllä ollut vielä laiska rasvaamaan…

Neiti Miehet :D

Miehen suhtautumisesta meillä on ottanut ihan hyvin kropan muutokset, pitää ihan luonnollisena ja enemmänkin paijailee sitä masussa olijaa kun tuijottaa niitä kertyviä kiloja ;) Esikoisen aikana kyllä pelkäsi, että jääkö niistä kiloista sitten vähän liikaa raskauden jälkeen jne miten kroppa palautuu raskaudesta, mutta totesi sitten itsekin, että turhia pelkäsi. Toki muutoksia tuli, mutta tutulta kuulemma tuntuu edelleen :)

Huimauksesta kärsiville isot sympatiat :hug:

Maha näkyy täällä jo ihan selvästi, ei tätä peittele… kolmisen viikkoa olen kulkenut äitiyshousuissa, kun omat eivät ole enää menneet kunnolla jalkaan. Aluksi oli selvästi turvotusta, mutta nyt viikon aikana maha on muuttunut kovaksi ja ihan selväksi vauvamahaksi.

RR ja nessu ihania uutisia ultrasta :heart: Lista päivitetty Villanynkin osalta :)

Tänne ei muuten ihmeempiä, vähän pitää kiirettä, mutta yritän lepäillä, etteivät vuodot uusisi.

Branwen ja sissi 12+2
 
Ajattelin tulla kertomaan, että en sitten päässyt teidän joukkoon odottelemaan. Mun kohdalla se vuoto tiesi pahaa, vaikka ruskeaa niukkaa tuhrua olikin. Tänään ei enää löytynyt ultrassa sykettä, mittojen perusteella pieni on kuollut eilen tai tänään. Tosi kurjalta tuntuu, kun oireitakin on edelleen ja maha on kasvanut jo reilusti. Nyt vain toivon, että pääsen huomenna kaavintaan.
 
Me saimme sitten tuulimuna tuomion, ei löytynyt sykettä. Kova kivinen tie on nyt entistäkin kivisempi ja suru murtamia olemme molemmat. Toivon teille kaikille hyvää jatkoa ja me yritämme ehkä jonain päivänä uudelleen. Huomenna menen tyhjennykseen.:'( Nyt aiomme rauhoittaa tilanteen ja ottaa päivän kerrallaan. Hoitojen jatkamisesta ei meillä vielä ole tietoa, mutta tuskin tämän kevään ja kesän aikana enää mitään.

Too-ticki; voimia ja jaksamista sinullekin. :(:hug::'(
 
Viimeksi muokattu:
Voi Tuu-Ticki :hug: Voimia mielettömästi!

En ole pitkään aikaan jaksanut/kerennyt kirjoittaa, esikoinen on pitänyt tän kiireisenä, mutta olen kuitenkin joka päivä käynyt lukemassa kirjoituksenne, ja mukana ollaan :)

Nimiä Ollaan mietitty, ja tyttöjen nimissä ollaan miehenkanssa samoilla linjoilla, mutta sopivaa pojan nimeä ei löydetä millään. Molemmilla on ehdotuksia, jotka ei käy sitten toiselle.. Mutta onhan tässä aikaakin vielä rutkasti.. :)

Asumme toistaiseksi ainakin vuokralla, 100neliön paritalossa, joten hyvin mahtuu. Harmittaa vaan maksaa turhaa vuokraa joka kuukausi, kun voisi maksaa omaakin, tää talo on kaiken lisäksi myynnissä, mut myyjä ei saa aikaiseksi myydä tätä (monimutkainen juttu).

Haluaisin kovasti että olisi tiukat rutiinit, tai ei välttämättä tiukat, mutta selvät kuitenkin, mutta useinmiten tulee lipsuttua, ja jokainen päivä kulkee vähän eritavalla. Ruokaajat olen osannut pitää suunnilleen samoina, kuten nukkumaanmenoajat, ja heräämisen. Kotitöitä teen silloin kuin jaksan :LOL:


Raskausarpia en viimeksi saanut ollenkaan mahaan, mutta reisiin, takapuoleen, pohkeisiin, ja tisseihin tuli sitten niittenkin eestä.. saa nähdä, saako maha tälläkertaa osansa :p


ON:
14.3 oli neuvola, ja kaikki oli ok. Noista viikoista sanoi, että menkkojen mukaan mennään ultraan, kun ei arvaamaankaan sovi käydä, että koska ois sellaset viikot että ultraan vois mennä. Kun kerta siirtyy sit la eteenpäin ultrassa, ja tuskin saa nt:täkää viel mitattua, niin meillä on sitten varmaan toinen käynti siitä parin viikon päästä. Kerron sitten uutta laskettua ja elän siihen asti näillä tiedoilla :) Sokeri rasitukseen joudun, vaikka bmi oli normaali ja olen alle 25v.. kuulemma varmuudenvuoksi, kun viimeksi tuli 17kiloa painoa raskauden aikana. Pahoinvointikin on saapunut kylään, toissapäivänä (ja yönä) tuli halailtua pönttöä, ja tänään aamulla. En kaivannutkaan sitä :D Tänään tuli postissa iloinen kirje, 1.4 on ultra, onkin kätevä sit kertoa kaikille, kun luulee että aprillataan :LOL: Hmm.. eikai mulla tälläkertaa muuta asiaa taas ollut, paitsi että onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille :)

Santara + Mönninkäinen 9+6
 
Too-ticki ja Simpli: Pahoittelut :'( :hug:
Nessulle onnea ihanista ultrakuulumisista, samoissa mennään :heart:

Meinasin purskahtaa äskön itkuun, kun isäntä ja poitsu olivat ostaneet minulle synttärilahjaksi suuren laatikollisen Belgialaisia käsintehtyjä konvehteja (aivan taivaallisia) :p Isäntä vielä totes, että "rupsahda rauhassa rakkaani mun ja muista syödä suklaat ennen sokerirasitusta!"
Branwen jos jaksaa/viitsii jossain vaiheessa, niin minulle vois päivittää vuoden lisää, vaikka ite oon jo lopettanu kauan sitten laskemisen.. :D

Täälä alkaa pikkuhiljaa pahaolo väistyä, mutta edelleen on iltasin ihan vetämätön olotila. Tiiä, miten sitä sais ittensä ylös sohvalta...
Masusta ja arvista: Esikoisesta ei tullut arven arpea, enkä kyllä sen kummemmin itseäni rasvaillutkaan. Toivotaan ettei tästäkään tulisi, enkä kyllä ajatellut sen kummemmin alkaa nytkään rasvailemaan. Maha on jo tullut selkeesti näkyviin, ettei tätä oikein enää millään peittele. Toisaalta ollaan jo melko turvallisilla viikoilla, että ei oo enää välttämättä tarviskaan...
 
simpli ja Too-ticki: Voi kurjuus! Voimia ja jaksamista teille molemmille:hug:

Pistää kyllä miettimään kun ei itse ole vielä päässyt kuuntelemaan tai näkemään tuonne vatsan sisälle. Pakko vaan uskoa siihen että kaikki on hyvin ja tulee menemään hyvin niin kauan kunnes pääsee sinne kurkkaamaan. Vatsa nyt ainakin kasvaa ja isäntäkin eilen taas tuuams että nyt se on yhtäkkiä alkanut kasvaa:) Kai tässä vois mammahousut kohta hankkia. Omat housut on muuten ihan ok mutta kun istuu niin puristaa ikävästi mahaa.

Pahaolo alkaa täälläkin pikkuhiljaa väistyä. Olen jättänyt nyt leivät, perunta, riisit ja pastat pois ja välttelen kaikkia herkkuja, sokeria ja turhia hiilihydraatteja tuon ansiosta turvotus on kaikonnut. Olo ihan kevyt ja hyvä, syödä vaan täytyy se 5-6 kertaa päivässä jottei hiilarihimo iske:)

Muiden suhtautuminen ja työ: kaikki muut joille nyt ollaan kerrottu (molempien vanhemmat ja sisarukset) ovat ilosia meidän puolesta. Pomon suhtautuminen nyt oli mitä oli ja se varmasti vaikuttaa tähän myös, miks töihin tulo on pakkopullaa. Mun mielestä oli niin hyvä osoitus pomon asenteesta se, että muut tiimissä sai eilen hienon uuden älypuhelimen paitsi minä. Pomo tuumasi että ethän sä sellasta tartte kun jäät pian kotiin eikä tiedä koska jäät sairaslomalle. Mua ottaa niin päähän tuo ukko että jos sen suhtautuminen on äitiyslomaan asti sama niin tulee kyllä kivat puoli vuotta. Ollaan nyt lähdössä työreissuun huomena pomon kanssa ja hän tuumasi että osaat kai peittää tuota vatsaa kun ollaan asiakkaiden kanssa tekemisissä. Mun tekis mieli itkeä. Huvittaa se että hän kyselee että kuinka pian voin tulla takaisin töihin äitiyslomalta. Mitään en ole sanonut mutta takasin en ole tulossa se on aivan sata varma. Olen nyt saanut sellasta kohtelua!
 

Yhteistyössä