~ Lokakuun lapsoset maaliskuussa ~

VILINÄITI: musta tuo Vellamo on kaunis nimi :heart:, menisi tosi hyvin Viljamin kanssa.

Mulla on tyttöjen nimet Nea ja Minja (terveiset myös kaikille jotka tunnistaa :D )
Nimiä en ole miettinyt, mutta musta pojan nimeksi Jan-Markus olis ihan kiva. Tyttöjen nimistä Linnea, Minea ja Mirella on kivoja ainakin :) niitä olen pyöritelly joskus mielessä.

PIIKULIISI: kurjaa tuo suhtautuminen vauvauutisiin :/ no, ehkä he siitä kuule innostuvat kun vatsa alkaa kasvaa :heart:

Sukulaisten suhtautuminen raskauteen: Mullahan on tilanne tosiaan se että vuosi sitten päätin erota exästä, heti (no joo, jo ennen eroa) törmäsin tähän nykyiseen ja selvää oli et lapsia halutaan niin miksi odotella: molemmat jo liki 30vee ollaan. sukulaiset tietää että meillä on 3 KM:a jo taustalla, ja nyt kun vanhemmilleni kerroin, niin ovat iloisia. Isäni sanoin: lapset ovat lahjoja:heart:
Miehen vanhemmille ei olla sanottu vielä koska heillä on pieni suku, ei oikeastaan juuri muita ole ja eka lapsenlapsi olisi luvassa ja halutaan olla turvallisilla vesillä ennen kuin kerrotaan: siellä tulee porukka ratkeamaan riemusta, ja alkaa varmaan melkoinen hössötys.
Kun mieheni äiti kuuli mun keskenmenosta, niin se oikeesti itki (hänelle ollaan kerrottu vain yhdestä KM:a) että olis se niin hienoa kun onnistuisi ja saatais lapsia sukuun :heart:

äh, kotihommia tarttis tehdä.. plaah. kuka tulee tekee ne mun puolesta? :p
 
RR
minimuu: Oih mikä ihanuus se siellä :heart:

Meille jos tulee poika, niin siitä tulee Viljami Onni:) nimet tulevat suvuista.
Tytölle on olemassa parikin nimeä, Isla, Karla tai Elma. Vahvimpana tuo Isla.
 
minimuu: ihana pikkuinen!:)

Me saatiin eilen meidän sintin sydänääneet kuulumaan! Tuntu mahtavalta:) En eka meinannut uskoa niitä sydänääniksi:D Tuntuu niin hassulta, että miten noin pikkuisella voi sydän lyödä niin kovaa. En kyllä ymmärrä edes tuota tekniikkaa, että miten ne muka kuuluu:eek:

Nimistä ei olla oikeastaan vielä puhuttu, tuntuu niin kovin aikaiselta vielä. Itse tykkään vanhoista nimistä ja haluaisin toiseksi tai kolmanneksi nimeksi jonkun suvusta tulleen nimen. Harmittaa, kun oon aina halunnut tytön nimeksi Ronjan, mutta kappas, mieheni perheessä on koira jonka nimi on Ronja!:/ Tuntuu ehkä vähän hassulta antaa lapselle ja koiralle sama nimi.. vai mitä mieltä olette? Vilinäiti, Vellamo on todella kaunis nimi!

Muiden suhtautuminen raskauteen, harmi että osalla ei olla suhtauduttu iloisesti vauvauutisiin:/ Ehkä siinäkin kestää oma aikansa:) Meilläkin on miehen suku todella pieni, eli on ensimmäinen lapsenlapsi tulossa. Ei olla kerrottu hänen suvussa kuin miehen äidille, juuri sen takia jos jotain sitten sattuukin.

Ihanaa, kun tää olo alkaa jo helpottaa! Oon jo pystynyt syömään suht normaalisti:)
 
Jeeeee!!! Oksensin juuri ensimmäisen kerran!!:x Voi hiton hitto!! oliko tän pakko tähän mennä... oli jo tuudittautunut, että helpottamaan päin olisi!! Mutta mitä vielä :( Lupasin, etten valita oloista tms. kunhan kaikki vaan menee loppuun asti hyvin, mutta jos ihan vähän vaan valittaisin!?

Ja mieskin vaan nauraa kun itkeä tuhrusta, olevani huono äiti esikoiselle kun en jaksa leikkiä pojan kanssa, ja hyödytön nainen kun en pysty tekee ruokaa, jnejnejnejne... Kivaa viikonloppua meille! Mieskin on huomisen vielä töissä ja illalla menee best manin ominaisuudessa hääpalaveriin, ja sunnuntaina lähtee keikalle.... eli tosi jeee :(

Muiden suhtautumisesta lähi suku tietää marraskuun keskenmenosta ja ovat todella jännittyneitä ja onnellisia tämän uuden suhteen. Muutama kaveri on kysyä töksäyttäny, että oliko suunniteltu... saatoin hieman hermostua!
 
Muiden suhtautumisesta Velipoika soitteli ja kyseli et joko oon paisunut rantapalloksi :D :D Se on ihan iloissaan että siitä tulee ekaa kertaa eno. Ja saa lahjottaa meille niillä varastossa olleet matkarattaat ja kantokopat <3 Ihanaa, ei tarvi niiden takia nyt stressata :)
 
minimuu: Ihana kuva pötkylästä :heart: Me saatiin kanssa jorvista kauhee nivaska kuvia, pitää olla jatkuvasti kattomassa, että uskoo tämän todeksi :D

Nimistä: Meillä on nimet aika hyvin valmiina sekä tytölle että pojalle. Katotaan sitten syksymmällä, että saako pikkuinen sen nimen mitä ollaan aateltu vai jonkun muun. Meillä suositaan perinteisiä vanhoja nimiä, suvussa kulkevia. Esikoiselle ei ollut nimeä valmiina, mutta laitoksella isäntä avasi sanasen arkkunsa, eikä mullakaan ollu valittamista. Miehen vaarin nimi oli Kaarle, esikoinen sai alkunsa sukulaisreissun aikana Kokkolassa, (Karleby) joten viimeinen kirjain sitten vaihdettiin ja meidän Kaarlon nimi oli siinä :heart:
Vilinäiti Vellamo on aivan ihana nimi :heart:

Täällä edelleen oksennellaan säännöllisen epäsäännöllisesti. Eilen oli tosi hyvä päivä ja illalla siitä riemuitsin täysin rinnoin, mutta tänään taas paha olo on vaivannut koko päivän... :x
 
Mä oon ylittänyt itseni. Sain siivottua ja leivottua! Tosin saa nähdä saanko huomenna itseäni enää sängystä ylös, sen verta poikki olo on nyt. Ja huono olo tulee heti jos olen syömättä. Täytynee huomenna syödä sitten ihan koko päivä. :D

Tuosta muiden suhtautumisesta vielä
. Mullekin on tosi moni töksäyttänyt että oliko suunniteltu. Mun mielestä tosi törkeä kysymys. Mitä sitten vaikkei sitä nyt oltu sen enempää suunniteltu, vahingoksikaan kun sitä ei voi sanoa kerta aikuiset ihmiset tietävät kyllä riskinsä jos ei käytä ehkäisyä. Ja jotenkin typerää että jos tehdään näin "pienellä" ikäerolla lapset niin heti automaattisesti se on ei-suunniteltu.

Katsotaanpas nyt mitä huomenna ihmiset tuumaa kun ilmeisesti nyt ainakin yksi perhe tulee kylään jotka eivät tiedä raskaudesta, mutta heille ajateltiin huomenna siitä mainita. Luulen että tässäkin tapauksessa uutinen ei ole yhtään niin iloinen kuin silloin esikoisesta...

Vilinäiti Vellamo on oikein kaunis nimi!

Nyt lähden tuon minun pienen taapertajan perään. Neiti oppi toissapäivänä kävelemään kunnolla ja nyt taapertaa ympäriinsä ihan koko ajan. Äitin vauva on kasvanut taaperoksi. :heart:

- Hapsiainen
 
Nimistä: Jos tulee poika siitä tulee Roni ja jos tyttö niin Ronja. Toisetkin nimet on jo päätetty, mutta niitä en viitsi paljastaa.. :$

Kertomisesta: Kerromme sunnuntaina miehen vanhemmille. Siitä se hössäys taas alkaa. :whistle: Joskus anopin höslääminen käy niin hermoille.. ja masun taputtelu.. ja pölötys ja pölpötys.. eikä nää raskaushormoonit ainakaan mun hermoja oli pitkittänyt. :LOL:

Odotan kieli pitkällä milloin se ultra-aika kolahtaa postiin. Ei sinne enää niin pitkä aika ole. :eek:
 
Branwen Aloin vielä itsekin ihmetellä tuota laskettu aika asiaa. Koska mullakin oli ja on semmoinen käsitys, ettei kellontarkoilla menkoilla lähdettäisi la:ta ihan pienestä muuttamaan. Tutkin neuvolakorttia, ja kas kummaa, sinne neukkutäti onkin kirjoittanut la:ksi tuon saman 1.10. Mutta silloin kun siellä ekassa neuvolassa olin, niin suullisesti kyllä sanoi ihan satavarmasti, että olisi 30.9. Ja sen sanoi myös puhelimessa silloin kun aikaa varasin siihen ekaan neuvolaan. Elikkäs onkohan se 30.9 sitten ollut laskuvirhe tai ajatusvirhe?? Enpä tiedä. Mutta mustana valkoisella tosiaan tuo 1.10. Ja nyt vasta huomasin. En ole kovin tarkkaan neuvolakorttia tutkiskellut :ashamed:
 
Aamulla ehti sydän hypätä kurkkuun, kun ultramonitorilla näkyi kyllä selvä sikiö, mutta ei sykettä vähään aikaan. Vasta kun lääkäri tarkensi kuvaa, niin sykekin ilmestyi ja nätisti sitten näkyikin jo kunnon kokoinen sydän. Huh mikä helpotus! Mikään ei viitannut mihinkään huonoon, mutta taidan huokaista vasta helpotusta kun kolmen viikon päästä on sairaalan puolella ultrassa käyty. Taas mitat olivat edelleen pari päivää pienemmät kuin viimeksi, joten nyt menkoista laskettuun olisi jo yli 9 päivää eroa ja omiin tuntemuksiinikin 6 päivää. No tuo 6 päivää menisi juuri siihen annettuun haarukkaan, mitä ultrakuvassakin näkyy. Meinaan itse edelleen elää omien tuntemusteni mukaan viikkojen suhteen eli nyt ois 9+5. Tuntuu, ettei nämä nyt lisäänny yhtään!

Nimistä oli puhuttu ja meillä oli esikoista odottaessa kaksi nimeä tytölle ja yksi pojalle. Vanhemmalle tytölle valittiin sitten noista kahdesta vaihtoehdosta mielestämme paremmin sopinut ja toisen kohdalla nimiä pohdittiin laajasti uudelleen, mutta päädyttiin sitten kuitenkin siihen toiseen jo esikoiselle mietittyyn. Nyt ei vielä olla nimiä yhdessä mietitty vielä yhtään, mutta tuo jo ekalle mietitty pojan nimi on edelleen pyörinyt omassa mielessäni, joten olisi luultavasti vahvoilla. Tytölle sen sijaan on jälleen useampi nimi ollut ajatuksissani, mutta niistä vahvimmaksi on alkanut nousta jo esikoisen aikoina kolmantena listoillamme ollut nimi, joten koska ollaan muutenkin näin jämähdetty niihin kerran vuosia sitten mietittyihin, niin ehkä tälläkin kertaa nimi löytyy tytöllekin niistä. Miinan sukunimipohdiskeluista mulle tuli muuten mieleen, että mielestäni saman isän ja äidin lapsilla tulee olla sama nimi eli jos ette mene ennen kakkosen syntymää naimisiin niin tämän toisenkin lapsen sukunimeksi tulee automaattisesti sama kuin isoveljellä. ja sinulla. Mekään ei olla vielä naimisissa, mutta kirkko oli varattuna jo ennen tietoa tässä uudesta tulokkaasta ja hommaa ei tämän takia lähdetä siirtämään eli meidän perheessämme on syksyllä enää yksi sukunimi. Ihanaa vihdoin päästä samannimiseksi kuin omat lapset. :)

Olen tänään iloinnut nyt siitä, että oireiden poistumisesta voi vapaasti nyt nauttia kun näki, että vatsassa kaikki on kuitenkin hyvin. Väsymys se kuitenkin vielä on riesana ja siksipä lähden nytkin jo näin aikaisin peiton alle.
 
Ihania nimiä kaikilla.......taisi olla RR jolla oli tytön nimet Isla ja Karla, tosi kauniita!!
Me ollaan nimiä pyöritelty jo ennenkuin olin edes raskaana, mutta meillä on niiiiiiiiiiin täysin erilaiset maut että nähtäväksi jää mihin lopulta päädyttäis. Asiaa vaikeuttaa omalla tavallaan se, että mies on amerikkalainen joten nimen on oltava sellainen sopivan kansainvälinen. Monet hänen ehdotuksistaan on suomalaisille vaikeasti lausuttavia ja en mä halua että lapsen nimi raiskataan joka kerta kun sitä lausutaan.
Pidän siitä että nimiä otetaan suvusta, joten niitäkin vaihtoehtoja tullaan käymään läpi. Kenties mun mamman nimi saatais ujutettua tytölle toiseksi tai kolmanneksi nimeksi, kun se on Anna, eli tosi neutraali. Pojalle ei meidän suvusta oikein mitään sopivaa löytyisikään, mutta miehen suvusta onneksi joitain kummallekin sukupuolelle. Mutta hankalin on se etunimi!!

ON: täällä fyysisesti kiusaa eniten flunssa, ja maatessa menee tämä viikonloppu. Pahoinvointi jotenkuten kurissa syömisellä. Kauheeta kun joka paikkaa särkee eikä voi oikein ottaa lääkkeitä. Olis mulla panadol hottia (yäk minkä makuista litkua) mutta jostain syystä en oikein haluaisi niitäkään ottaa ,vaikka tiedän että auttais ja pitäis olla ihan sallittuakin.
Onneks Makuunissa on leffat -50%, joten siellä tulee ravattua joka päivä :D

Kenzie 9+3
 
Elämä alkaa voittaa, eikä koko ajan vaan okseta.. jes!

Meillä vauvan nimi on tällä hetkellä vaihdellen kihti tai ruskuaispussi :D Kun on toi tyvinivel kipee varpaasta ja sitten ultrassa näkyi vaan syke ja iso ruskuaispussi. Varsinaisen nimen voi mielestäni päättää vasta sitten kun vauvan näkee. Esikoinen kyllä "kertoi" jo raskausaikana että on Lauri tai Henri, ja Lauri siitä sitten tuli.

Kuukauden päivät siinä vierähti tuon hups-plussatestin jälkeen ennenkuin saatoin olla oikeesti kovasti onnellinen tästä raskaudesta. Nyt voi jo hymyilläkin, mutta kyllä oli noi 4 viikkoa aika vaikeita, kun piti ihan kokonaan kääntää pää uusille urille. Voinhan mä tätä yritystäni nyt kehittää seuraavat 6kk ja sitten käväistä äitiyslomalla... työ on sellaista, että siinä ei vauva paljon haittaa, onpahan oikeastaan hyödyksi vain :) Ja vauvan kanssa voi matkustaa siinä missä ilmankin, varsinkin kun se on vielä tissitakiaisena. Paljon on auttanut, että mies on ollut alusta asti ihan kympillä kannustamassa ja vatsaa silittämässä, vaikka hän tätä alunperin vielä enemmän vastusti kuin minä. Nyt ollaan yhdessä odottamassa onnellisesti :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Nimistä Me ei olla paljoakaan miehen kanssa vielä tosissaan mietitty nimiä, meilläkin on vähän eri käsitys siitä mikä on kaunis nimi... :) Haluan myös niinkun moni muu, että otetaan suvusta ainakin joku nimistä, toinen toivomus olisi että joku nimistä olisi ruotsinkielinen kun oma äidinkieleni on ruotsi.. Mutta ihania nimiehdotuksia monella!

(.) Olo on aika hyvä tänään, ajattelin jopa saada aikaseks siivottua vähän taloa ja pestyä pyykkiä. Mehän ei vielä olla kellekään kerrottu raskaudesta, mutta kovasti jo tekis mieli alkaa kertomaan tuleville isovanhemmille. Ehkä tänään käydään kertomassa, tai sitten odotetaan ensi viikkoon.. Jotenki vaan ottaa päästä se, että sitten kun kertoo niin satavarmasti saa kuulla että "mää arvasin!"... en tiiä oonko ainut jota tuollanen ärsyttää :D

-Iiris- ja kirppu 9+2
 
Pitkästä aikaa täällä. Täällä ollaan oltu kauhean flunssan kourissa, nyt sitten lääkekuurilla. Pahoinvointi jaksaa kiusata mutta hengissä ollaan kuitenkin :)
Vilinäiti : Vellamo on kaunis nimi eikä tulisi varmasti kovin montaa Vellamoa samalle luokalle :)
Meillä ei varmaan keksitä lapselle nimeä ollenkaan, meillä menee nimimaut niin ristiin että oikein hirvittää, varsinkin pojan nimi tulee tuottamaan suuria ongelmia.
Keskiviikkona olis sitten np-ultra, hui :) - sitten tiedetään että onko tuolla ketään. Maha ei ole juurikaan kasvanut mutta makuulla kohtu tuntuu ja näkyy kyllä.
Mutta ei se auta kun kammeta sängystä ylös ja toivottava ettei aamupala tule ulos - taas... Sitten kauppaan ja siivoamaan, tässä kun ollaan oltu kipeänä itse kukin ja sitten pahoinvointi ja väsymys kaupan päälle niin kämppä on, hmmmm, aika mielenkiintoisessa kunnossa.

Pikkubertta ja "Yrjö" 11+2
 
Aamupäivää kaikille!

Minäkin tulin tänne pitkästä aikaa kirjottelemaan ja katselemaan teidän kuulumisia.
Asumisesta, me asutaan myös vuokralla, kaksiossa. Ja toinen lapsi tosiaan tulossa niin veikkaan, että ahdasta saattaa tulla. Eihän ne lapset tilaa vie, vaan kaikki ne tarvikkeet ja lelut. Ollaan etsitty taloa, mutta vielä ei ainakaan sopivaa ole vastaan tullut. Ei tässä mikään kiire kuitenkaan ole, löytyy jos löytyy, tässäkin on ihan hyvä asua. :)

Nimistä, me vähän veikkaillaan, että poika sieltä on tulossa. Uskotaan, ettei meille tule muita kuin poikia. :) Ja jos poika tulee niin nimeksi annetaan luultavasti Eepo, mies on siihen nimeen ainakin ihastunut ja esikoisen nimi on Eeli, niin se sopii hyvin. :)
Jos kuitenkin tulee tyttö, niin ei mitään hajua nimivaihtoehdoista.

Vilinäiti, Vellamo on todella kaunis nimi ja sopii hyvin Viljamin siskoksi! :)

Np-ultrassa kävin keskiviikkona ja kaikki oli hyvin! Vielä odotellaan verikokeen tulokset, mutta ainakin niskaturvotus oli 0,7, joten se oli ainakin alhainen. Laskettu aika muuttuu luultavasti rakenne ultrassa, joka varattiin raskausviikolle 21, koska sikiö oli pikkuisen isompi mitä kuukautiset kertoo. Sanoivat, että rakenneultrassa tulee tarkemmat mitat, joten jos vaihdetaan niin vaihdetaan siellä. Hassua, että vasta siellä ja noin pienen heiton takia. No joo, vaihtukoon jos vaihtuu.

Minäkin haluan laittaa kuvan tänne, toiv. onnistun..

äitykkeliini, 11+5 (12+1)
 
Ihania ultrakuvia täällä :heart:

Nimistä, vielä ei olla mietitty, yleensä olen esittänyt isännälle muutaman vaihtoehdon joista raakannut sitten pois ne, joita ei missään tapauksessa haluaisi antaa. Mutta aika vapaat kädet olen saanut tämän asian suhteen :D

Raskausuutiseen suhtautumisesta, ei olla vieläkään laajennettu tätä uutisten kuulijoiden piiriä, ehkä sitten reilun viikon päästä kun niskaturvotusultra on ohi. Esikoisesta muistan, miten saimme hyvinkin monenlaista reaktiota vastaamme. Osa sukulaisista onnitteli, toinen mieheni siskoista huudahti "Ei voi olla totta, ette voi olla tosissanne..." Siis ivalliseen sävyyn. Tämä tapahtui vielä eräissä sukujuhlissa. Ko. nainen on muutenkin ollut kuuluisa letkautuksistaan, siksi en jäänyt asiaa kovin pitkään murehtimaan. Aina mahtuu joukkoon mukaan ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti osaa normaaleja käytöstapoja. Joillakin nuo omituiset reaktiot johtuvat siitä, että eivät oikein itsekään tiedä miten suhtautuisivat uutiseen. Esim. kovin nuorekkaina itseään pitävät tulevat isovanhemmat eivät haluaisi hyväksyä omaa vanhenemistaan. Eräskin meidän suvun isoäiti on kieltänyt lapsenlapsiaan kutsumasta itseään mummuksi tai mummoksi, häntä pitää kutsua nimellä...Eikä nyt ole kyse siitä että hän olisi mitenkään erityisen nuorena tullut mummuksi. No, kukin tyylillään.

).( Viime viikolla huonovointisuus tuntui hiipivän tänne takaisin :x Ehkä hormoneissa vaihtelua tai sitten työviikko oli erityisen kuormittava. Väsynyt, todella väsynyt olin kyllä joka työpäivän jälkeen. Ja suurperhehuushollissa kun ei heti nosteta jalkoja pöydän päälle kotiin tultua. Onneksi miehellä ensi viikolla työvuorot sellaiset, että pääsen vähemmällä vastuunkannolla =)

Kurjaa kun tuota lunta aina vaan sataa. Sekin laittaa mielialaa alaspäin. Odotan niin kovasti jo kevättä, lämpöä, valoa, puutarhanhoitoa...

kolmenmutsi + munamies 9+4
 
Iiris, minuu ainakin ärsyttää noi "arvasin!" kommentit! Viime viikonloppuna kerrottiin parille serkulle ja kummilleni, niin he oli jo arvanneet. Tuntuu, että menee koko into kertomisessa, kun toiset on jo valmiiksi silleen "joo joo, vanha juttu". :D

Ajattelin tänään lähteä vähän vaatekaupoille, kun vihdoin kolmen viikon jälkeen alkaa tämä olo tuntua jo ihan normaalilta. En kuitenkaan vielä osaa ajatella ostavani äitiysvaatteita, mutta jotain löysiä tunikoita yms. vois katella jota vois sitten pitää legginsien kanssa. Tuntuu, että monet omista vaatteita puristaa ja ahistaa. Miul on ainakin tissit kasvanut sen verran, että aikas monet paidat kirraa. :whistle:

Ihanaa, lunta!:) Ehkä sitä vielä kerkeää tänä talvena nauttimaan lumesta:)) Mennyt kuukausi silleen, että en oo voinut tehä mitään kivoja talvijuttuja:/
 
Huhhuh, meillä on nyt aikamoista kihinää lähipiirissä! Miehellä on monta sisarusta, ja meillä on aina tapana viettää viikonloppuja porukalla, usein saunotaan ja lämmitetään paljua. No, nyt kun olen kolme kertaa peräkkäin kieltäytynyt tarjotusta siideristä, niin johan on markkinat...! Kuulemma eivät muusta puhukkaan enää miehen siskon huushollissa, kuin siitä, miten saisivat selville, olenko raskaana :D Olivat jo suunnitelleet, että tulevat tänne viinipullon kanssa ja katsovat mitä sanon.
Ja nyt sitten kävi vielä semmoinen, että miehen veljen tyttökaveri, joka on hyvä ystäväni, on täällä paikkakunnallamme työharjoittelussa, ja tekee välillä päiviä neuvolassa, niin kaikista maailman papereista hänelle oli osunut käteen se minun paperini :) Onneksi hän ei missään nimessä kerro muille, koska on tietenkin salassapitovelvollinen, mutta muut tietysti pommittavat nyt häntä, että onko mun papereita löytynyt neuvolasta... :D Voi kääk! Tarkoitus olisi kertoa vasta ultran jälkeen, koska minulle olisi liian kova pala riemuita ensin lähipiirin kanssa, ja sitten parin viikon päästä todeta, ettei siellä ketään elossa olekaan... Onneksi sentään nyt voin puhua asioista tuon ystäväni kanssa :)

Eräälle ihmiselle olen nyt kylläkin kertonut, nimittäin pomolleni! Aiemmin valittelin, etten mitenkään saa sitä tehtyä, mutta sitten mulla tuli tällä viikolla yhtäkkiä sellainen olo, että nyt on se hetki. Tuli myös sellainen varma olo, että kyllä mun pomo suhtautuu siihen hyvin. Ja niin se tekikin! Se oli tosi iloinen, kyyneleet tuli ihan silmiin. Onnitteli ja kyseli vointia, ja sanoi että ilman muuta käyn vähän lepäämässä tai haukkaamassa jotain aina kun tarvii. Pomo sanoi myös että arvostaa sitä että kerroin hänelle jo näin ajoissa. Voi että minulla tuli sitten ihana olo, vaikka meidän pomo on välillä aika tiukka nainen, niin kyllä hän välittää :) Lisäksi sattui niin hyvin, että äitiysloman sijaiseksi olisi heti yksi aiemmin työharjoittelussa ollut tyttö tarjolla. Kyllä ne asiat järjestyy kun niin on tarkoitettu.

Tsemppiä teille muillekkin!

Ituo 10+0 =)
 
Heipat kaikille pitkästä aikaa!

Ihana lueskella kuulumisianne, ei ole kerennyt itse paljon kirjottelemaan kun on aina niin paljon luettavaakin :)

Np-ultra takana, kaikki hyvin niskaturvotus 1mm kuulemma normaali, sikiöllä mittää 48mm ja hyvältä näytti. Vielä odotellaan verikokeiden tuloksia. La muuttui taas.. 30.9 ois nyt, saas nähdä mitä sit rakenneultrassa (mikä varattiin 23.5.) meinaavat.

Meillä oli eilen firman kekkerit ja kun muutama ihminen pomon lisäksi jo tiesi niin nyt sitten tietää jo varmaan koko jengi. No, ei kait se haittaa mutta... Vielä hirvittää kertoa näillä viikoilla. En enään itsekkään tiedä mikä päivä on menossa, olen pudonnut käryyiltä. Ehkä 11+4 tai jotain siihen suuntaan.. raskauslaskurin mukaan lasketusta ajasta laskettuna 12+1?? tiedä sitä, aika liki mennään.
 
Ekaksi pahottelut tämmösestä salamyhkäsyydestä :ashamed:
Tammikuun pinossa taisin selittää tätä mut uusia on tullu niin vähän kertausta...
Mun on pitäny kirjotella toisella nimimerkillä johtuen parista uteliaasta jotka käy täällä mun kirjotuksia kyttäämässä :kieh:

Josko nyt sitten uskaltaisin taas kirjotella omalla nimimerkillä täällä ku ultrassaki on käyty, veriseulan tuloksetkin saatu ja uskallan luottaa että pikkusella on masussa kaikki hyvin =)

Joten Branwen muutatko mun kohalle listaan nimen :wave:

minimuu
Mä olen hoitoalalla (nyt tosin hoitovapaalla)
Esikoista oottaessa jouduin jäämään sairaslomalla rv.30 kipeiden supistuksien takia. Rv.28 jälkeen en enää tehny yövuoroja ku niistä palautuminen oli yhtä tuskaa enkä muutenkaan jaksanu valvoa yksin öitä siellä.
Mut muuten kannattaa musta ihan vain kuunnella omaa kroppaa ja miltä tuntuu. Riippuu vähän missä työskentelee mut kannattaa ottaa huomioon et esim. eristyspotilaiden kanssa ei kauheesti kannattas olla tekemisissä...
Näistä kannattaa kysellä neuvolassa, kyllä ne siellä osaa sanoa tarkemmin...

Hampaitten pesu ällöttää täälläkin, varsinkin aamusta :whistle: Vaikka pahoinvointi onki menny jo aikaa sitten ohi. Tää sama "oire" jatku esikoista oottaessaki melkein loppuun asti...

Moni on käyny ultrassa ja saanu sieltä hyviä uutisia :flower:

Oskari Olematon
Oho. Onpa jännä miten se toinen on voinu niin vain hävitä... Vaikka kait niin voi käsittääkseni käydä et toinen vain "kuihtuu" pois...

Ensimmäisistä vauvan liikkeistä...
Esikoisesta tunsin rv.15+5 ja istukka oli sillon takaseinämässä niinku nytkin. Ootanki innolla millonka nyt niitä liikkeitä alkaa tuntumaan =)

kastehelmi
Toivottavasti tuo nesteen löytyminen keuhkoista on täysin vaaratonta :hug:

Tervetuloa nana_1984 ja donna80 :wave:


Pitäs ottaa kuvaa mahasta ja laittaa teille tänne... :D
On tää semmonen jo et en tiiä miten tätä salassa piettää... :confused:

Talvicci ja Torsti rv.13+1 :heart:
 
AJ
Mukavaa viikonloppua kaikille :)

Täällä onkin taas paljon tekstiä, olen kyllä melkein joka päivä käynyt lukemassa, vaikken kirjoittanut olekaan. Täällä on paljon keskusteltu nimistä. Meillä on ainoastaan ensimmäinen kirjain tiedossa, muuten kaikki auki. Odotellaan muutama kuukausi, niin eiköhän se nimikin pikkuhiljaa ala muovautua, niin kävi esikoisenkin kanssa.

Ihanaa muutenkin lukea teidän kuulumisia, varsinkin kun täällä tuntuu kaikilla olevan hyviä uutisia.

ON: Pahoinvointi hiukan helpottamaan päin. Rinnat ovat kasvaneet entisestään ja ovat ihan älyttömän kipeänä. Alavatsalla repäisykipuja edelleen ja väsymys on ihan älytöntä. Tuntuu ettei jaksa yhtään mitään. Tänään sentään jaksoin lähteä esikoisen kanssa pulkkamäkeen, vielä pitäisi jostain löytää energiaa koirien lenkitykseen. Plaah. Toivottavasti piristystä tapahtuisi, on tämäkin aika raskasta. Keskiviikkona olin ensimmäisessä neuvolassa ja LA aikaistui jostain syystä päivällä ollen nyt 21.10. . Kaikki oli ihan hyvin. Hemoglobiini oli sitten 163 eli jätin monivitamiinit pois, sillä sisältävät rautaa ja yhtään lisää minun sitä ei enää pidä saada. Täytyy käydä hakemassa jotain vähemmän rautapitoista apteekista.

Nyt taas sohvalle keräämään enegiaa ulkoiluun:)

AJ rv 9+1
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä