Lopultakin! Tyttö syntyi maanantaina klo 14.05, kaksi päivää lasketun ajan jälkeen. (kertaukseksi siis vielä, että nää ranskikset määrittelee la:n kummasti, synnytyspäivänä oli siis rv 41+2). Mitat olivat 50 cm ja 3370g.
Olin sunnuntaina yliaikakäyrillä klinikalla, ei mitään erikoista. Supistuksia tuli käyrälle muutama ja kohdunsuu oli auki reippaalle sormelle. No, sunnuntaina olikin esikoisen syntymäpäivä ja olin päättänyt pitää mölyt mahassa. iltapäivällä esikoinen meni isoäidin luo hoitoon parin päivän tavarat mukanaan, me miehen kanssa otettiin tilaisuudesta kaikki irti ja mentiin leffaan.
Sunnuntaiyönä klo 3 heräsin napakampiin supistuksiin. Tunnustelin niitä sängyssä neljään asti, sitten nousin lämpimään suihkuun ja kellottelemaan. Kuuden aikaan mieskin jo nousi ja totesi että taisi meidän kotikäynnistys onnistua (leffan jälkeen oltiin intouduttu vähän... no...). Keräsin tavaroita kokoon supistusten välissä ja söin aamiaista. Se olikin hyvä idea, ei nälkäisenä jaksa synnyttää.
Kahdeksan aikaan supistuksia oli 5 minuutin välein ja teimme lähtöä klinikalle jossa olimme puoli yhdeksän aikaan. On muuten hauska se reaktio jonka raskaana oleva nainen saa aikaan taksinkuljettajissa tilatessaan kyytiä sairaalaan. Klinikalla oli synnyttäjiä enemmänkin, odottelimme ensin hetken odotushuoneessa käyrille pääsyä. Käyrille supistuksia tuli edelleen 5 minuutin välein, olin auki reilulle kahdelle - kolmelle sormelle. Päivystävä lääkäri totesi että kun laskettu aika kerran meni jo, olisi hyvä että vauva syntyisi saman päivän aikana.
Synnytyssalissa sain periduraalin, jonka laitto onnistui heti. Kalvot puhkaistiin. Siitä aukesikin taivas; kuuntelin musiikkia ja nuokuin ja mietin että inhottavinta juuri nyt on kädessä oleva kanyyli! Välillä kysyin mieheltä ovatko supistukset loppuneet, mies tarkisti käyrän siitä laitteen paperista ja totesi että ei todellakaan, minuutin välein supistaa!
Olin melkein täysin auki ihan parissa tunnissa kalvojen puhkaisusta, ja periduraali alkoi vaimeta. Kätilön kanssa päädyimme lisäämään kipulääkettä uuden, pienen annoksen etten olisi ponnistusvaiheessa tunnoton. Asetuin ponnistusasentoon ja kätilö kutsui lääkärin paikalle.
Ja sitten se uskomattomin osa: "ponnistusvaihe". Lainausmerkeissä. Vauva nimittäin liukui maailmaan ihan itsekseen parissa minuutissa, kertaakaan ponnistamatta! Hengittelin supistusten ajan, odottelimme edelleen sitä lääkäriä saapuvaksi. Tunsin kuinka vauvan pää liikkui alaspäin kuin liukas saippuapallo, joka supistuksella. Kätilö jutteli mukarennosti niitä näitä pidellen samalla vaivihkaa vauvan päästä kiinni kämmenellään, työntäen sitä ylöspäin aina supistusten aikana. Minä vain hengittelin, pystyin myos juttelemaan. Lääkäri tuli paikalle ja totesi huvittuneena että tosiaan, vauvahan syntyy ihan nyt heti eikä ponnistusta tarvita, jos voit pidätellä. Vauva liukui seuraavalla supistuksella lääkärin käsiin ja parkaisi heti, vaikka napanuora oli kaksi kertaa kaulan ympärillä (onneksi ei siis ollut yhtään tiukalla). Yhtään tikkiä ei tarvittu.
Tämä tarina siis rohkaistukseksi kaikille synnytystä vielä odottaville, mahdollisimman helppo ja onnellinen kokemus!