~LOKAKUUN lapset **2010** maaliskuussa <3~

heissan..
Peppioliina,toivon todella parasta sun puolesta,jospa ois vain jotain ohimenevää.. äänet ei kyl kuulu useinkaan näil viikoilla vielä! Soita synnärille suoraan jos siltä tuntuu,kyl ottavat varmaan käymään siel.

Tänne kuuluu ihan peruseloa/oloa,aika vähän enää raskauden pahoinvointeja ym.
Viikonloppu oltiin perheen kans laskettelu,lomailu reissulla. Muuten tosi kiva reissu,mut nuorin alkoi oksentaa ekailtana.
No,se onneksi jäi vain kahteen kertaan eikä muilla näkyny mitään oireita mahataudista.

ÄITIYSVAATTEITA oon käyttäny jo kuukauden päivät,maha pullahtaa esiin niin aikaisin ettei esim.tavisfarkut mene viereenkään vyötäröstä. H&M on suosikki paikkani josta löydän parhaat äitiysvaatteet.
 
Kiitos tsempeistä!

Vuotoa tuli vain yhdellä wc-reissulla reippaasti. Terveyskeskukseen ei saanut aikoja enää tänään. Käskivät odottaa klo 16 ja sen jälkeen ottamaan yhteyttä yhteispäivystykseen. Sitä siis odotellessa. Onneksi mitään kipuja ei ole.
 
Eilen saatiin kuuluviin pienen sydänäänet (rv.10+0 ovulaation mukaan).
Suurin piirtein häpyluun ja navan puolesta välistä. Syke suurinpiirtein 160.

Mulla tuo kohtu nousee jo tosi aikaisessa vaiheessa, sf-mitat aina aluksi ihan mitä sattuu. Viimeks oli rv.18+0 sf-mitta 26cm!! Kuitenkin 37+0 viikolla ei ollut kuin 34cm.

Np-uä olis 1.4. Enään ei jännitä niin paljoa, kun sai kuuluun nuo sydänäänet. Ja lauantaina olis meidän pikku neitien 3v ja 4v juhlat. Viralliset päivät olis 4. ja 5. pvä. Pitäis käydä kakkuvärkit ja lahjat vielä ostaan..
 
Mulla np-ultra torstaina, ja kysynkin nyt teiltä muilta asiaan liittyen. Mä sain tarkat ohjeet myös RAKENNEULTRAAN liittyen samalla. Siellä luki: Rakenneultraan EI kuulu sukupuolen määrittäminen. Onko tää ihan yleinen käytäntö, että sukupuolta ei saa kysyä? Olishan se kiva tietää...

Ilolintu ja toukka 11+3
 
Niin ironisestihan tää taas meni,että kun viime perjantaina olin siinä raskauden aikasessa hammaslääkärissä ja laskua siitäkin pirulaisesta tuli yli 40 e.niin eikös kun mä kauppaan mennessä sitten ostin tota daim-suklaata niin yks sellanen rae sitten vetäs irti ilmeisesti vanhan paikan irti ja nyt mun hampaani keskellä on ammottava reikä,niin että sinne menis varmaan kolme hammastikkua sisään! Jes jes ja kiva kiva.Huomenna vasta kuulema voi varata päivystykseen aikaa joten sitä odotellessa..Ihan kun mun nälkä lähtis jollain keitoilla nyt sitte kun muuta en pysty syömään ton takii ja musta on tullu karsee mörssäri muuteskin,murrrr!

bubbeli Ollos hyvä!
 
Ilolintu Ohhoh,eipä oo mulle tullu tollasta kirjettä olleskaan,missä noin ois lukenut :/
Tai siis viime raskaudessa,tästä mulle ei tuukkaan lappua,kun soittivat.

Piti vielä sanoa että tuon kyseisen soiton johdosta sain itekin ajan tonne toiseen ultraan ja se on oleva sitten 14.5. :heart:
 
Heips!

Johan te olette taas reipastuneet kirjottamaan... :) Kivaa.

Peppioliina, toivotaan, että vuotosi olisi ihan harmitonta ja ettei vauvalla olisi hätää!

Me kerrottiin raskaudesta viimeviikkoisen ultran jälkeen heti meidän vanhemmille, isovanhemmille ja sisaruksille. Sen lisäksi raskaudesta tietää jotkin kaverimme. Tänään kerroin töissä, missä olen opettajan sijaisena, kun rehtori kyseli minulta ensi syksyn suunnitelmista. Olis varmaan ollu töitä (ainakin lyhyempiä sijaisuuksia) tarjolla. Enää ei ole sellaisia henkilöitä, kenelle raskaudesta tartis kertoa. Loput saavat selville sitten aikanaan, kunhan raskauden huomaa paremmin, tai jos jutut kääntyvät vauvoihin tai tulevaisuuden suunnitelmiin. Ja kyllähän se viidakkorumpukin varmaan toimii... :)

Me ollaan sen verran onnellisessa asemassa, että sekä minun että mieheni vanhemmat asuvat meidän kanssa samalla paikkakunnalla. Lisäksi molempien vanhemmat ovat todella iloisia odotuksestamme ja uskon, että heiltä saa kyllä apua tulevaisuudessa aina tarpeen tullen. Minun vanhemmille tämä olisi toinen lapsenlapsi. Siskoni asuu kauempana, eikä mun vanhemmat näe lastenlastaan niin usein kun haluaisivat, joten uskon, että heistä on kiva, kun nyt syntyy lapsenlapsi ihan lähelle. Mieheni äiti taas sanoi, että ihanaa saada taas ihan pikkunen sukuun, kun edellinen lapsenlapsi on jo kolme vuotta. Tunnen siis, että niin vanhemmilta kun appivanhemmiltakin saa tukea, mutta ainakaan vielä sitä ei ole onneksi tullut yli. :) En esimerkiksi edes haluaisi vielä mitään lasten tavaraa tai muuta hössötystä - en ole vielä valmis siihen. Taidan olla vieläkin sen verran pessimisti tän raskauden suhteen, vaikka minkään ei pielessä pitäisi ollakaan. :|

Voimia teille, ketkä tunnette olevanne yksin ja raskautettuja tämän raskauden tai lastenhoidon kanssa! :hug:

Tatara, rv 13+2
 
Ultrassa käyty ja kaikki hyvin! NT oli 1,2 esikoisesta oli 1,26 :D Tosi hyvin ja selkeesti ultraaja selitti kaiken mitä näkyi. Kovasti pieni venytteli ja seisoi :D

Laskettu aika muuttui, eli on nyt sitten 9.10.2010


Menhit ja Lörttis 12+2 :heart: :heart:
 
Ihania ultrakuulumisia täällä!!! Peppioliinalle tsempitykset!!

Mulla olis kans keskiviikkona ultra ja ajateltiin sit sen jälkeen pikkuhiljaa kertoa ensin vanhemmille ja sitten muille. Töissä meillä kaksi tietää, kun kysyivät suoraan ja en sitten viittynyt enää valehdella. Työnantajalle vähän "hirvittää" kertoa, kun palasin töihin edelliseltä hoitovapaalta vasta tammikuussa. Mut eipä voi mitään...


Eipä mulle kuulu mitään ihmeellistä, oireet ovat aikalailla hävinneet. Vatsa ei ole muuttunut miksikään, ainoostaan työhousut ei mee enää kiinni.

Hituli ja minttu rv 11+0 POKS
 
Piiiitkästä aikaa tervehdys kaikille!

Mä en ole paljon kirjottelemaan kerinny, poika pitää kiireisenä ja todella huono olo on vaivannut kauan. Alkaa epäilyttämään että helpottaako tää olo ennen pienen syntymää ollenkaan :eek:

Np-ultra käytynä ja siellä pieni itseään esitteli :heart: Kaikki oli hyvin sekä ultrassa että veriseulassa.

Eka lääkärineuvola on torstaina ja sillon varmaan kuulen sitten pienen sydämen jumputuksen.

Rakenneultra meillä on 19.5. On kuulemma hyvin paikka ja henkilökohtaista miten suostuvat sukupuolta katsomaan..Lohjalla käsittääkseni hyvin onnistuu ja ainakin me esikoisesta saatiin tietää, samaten kaikki kaverit ovat saaneet tiedon halutessaan :)

Eipä kummempia, aika menee mun mielestä hurjan nopiaan =)

Nipsuliina ja sintti 13+0 POKS
 
Iltaa Kaikille !

Eka neuvola takana <3
En antanu kuunnella sydänääniä mut kohdun pohjankorkeus oli kuulemma siellä missä pitikin.
Tunti siellä meni tietoja täytellessä ja "tyhmiin" kysymyksiin vastaillessa !
Sain pissapurkit ja verikoe purkit mukaan ja huomenna täytyy käydä labrassa!
Hemoglobiinikin oli 131, josta olin ihan et hiphurraa.. esikoisesta tuo oli samoilla viikoilla vaivaset 110 ! Toivottavasti nyt välttyis raudan syönniltä !

Seuraava onkin sitten np-ultra kahden viikon päästä ja siitä vkonpäästä neuvola+lääkäri =)

Mä oon täällä illan pakkaillu, huomenna olis tytön kans lähtö viikoksi Kokkolaan kotipuoleen! Ihanaa !

Viikon Vinkki: Parhaimpia karkkeja ikinä: Nellie Dellies salmiakki jossa oikea, vahva, suolainen salmiakin maku ja sitte löytyy Wild Berry makean ystäville. Molemmissa alle 100Kcal per pussi! Muhun on nimittäin ainaki iskeny salmiakin himo ja senki syömistä on rajoitettu! ;)

Mä väistyn lomailemaan nyt viikoksi, käyn ainaki kurkkii teitä välillä =)

minä ja pikku Voike 9+4
 
Iltaa!

Peppioliinalle iso :hug: ja toivotaan että on kaikki pikkuisella hyvin.

Onnea kaikille hyvistä ultrakuulumisista!

Oli työ ja tuska löytää vaasasta suht edullisesti mammahousut. Meinaa H&M on ainoa "halppis-ketju" joka myy äitiysvaatteita vaasassa. :kieh: Muut menee sitten erikoisliikkeiden valikoimaan ja hinnat oli sitten myös mukavia.

Viime torstaina pääsin ihan yksin (ilman miestä ja lasta siis) kuuntelemaan The Basebolls:ia seinäjoelle. Toki rakas veljeni oli mukana. Mies veti rantapallot nenäänsä kun ei päässyt mukaan ja riita oli sen mukainen sitten torstain ja perjantain. Kaiken se teki vastaan etten sinne olisi pääsyt lähtemään, mutta hah mä en moista kuuntele. Mulla on oikeus myös omaa aikaan ja piste.

En osaa jotenkin viel hellittää tämän raskauden epäilyjen suhteen, et kaikki olis kunnossa ja että kaikki menee loppuun asti hyvin. Keskenmeno on kuitenkin niin hyvin muistissa vielä. Onko tyhmää soittaa neuvolaan peloistaa ja kysyä mitä avuksi? En vain saa rauhaa jos en tiedä että kaikki on hyvin. Seuraava neuvola on vasta 14.4. mulla kun ei ole varaa tommosii kotiadabtereihin. Kiitos kelan hukattujen osapäiväraha hakemusten.

Sain sitten kutsun sinne äippäpolille tänää. Aika on jo tän viikon torstaina. toivon niin kovaa ettei se kamala piikittely ala taas, veritulpan estämiseksi siis. Ihmettelen miksi siitä nyt nostetaan kova haloo, kun alun perin mulle koko tulppaa vähä teltiin ja ei myönnetty edes sairaslomaa. kunnes menin yksityiselle sitä itkien vaatimaan. Vähä outo fiilis siksi siis tuosta vouhottamisesta nyt.

ketään muuta täällä vaasasta?!

Huomenna on "helppo" päivä töissä ja muutenkin. Keskiviikkona on bestiksen äidin hautajaiset ja torstaina saa jännittää äippäpolia.

Mutta voikaa paksusta naiset ja mukavaa viikon jatkoa. Palaan torstaina kertomaan mitä ne määräs äippäpolilla.

Auroora 13+5(6)
 
Jippii, väsymys ja paha olo vähitellen antamassa periksi!!! torstaina olis ultra, aika onkin menny ihan mukavan nopeesti. Näytän valaalta ja onneks oli vanhaa varastoa mammahousuja kaapissa ;)

Nyt nukkumaan...

Höplömmöö kaiketi 11 tasan vai miten se meni..
 
mäkin sain tulokset veriseulasta postissa ja ei oo onneks mitään aihetta jatkotutkimuksiin, jee!!

peppioliinalle :hug:

saavuttiin tänään mummolaan ja mulla on automatkasta asti meinannut hermot napsua appiukkoon/anoppiin sekä omiin vanhempiini syistä jotka on ihan vähäisiä ehkä mut saa mut kiehumaan raivosta. yritän nyt kumminkin pitää mölyt mahassani jottei ilmiriitoihin aleta ;)

meillä ei kukaan vielä ole sukulaisista noteerannut oikeastaan millään lailla tätä raskautta, jota ehkä lievästi tänään jo miehen kanssa ihmeteltiin kun ei ole paljon onnea toivoteltu, kyselty juttuja tai mitään. ja kun yritin omallekin äidilleni aloittaa keskustelua asiasta (eli noista seulatuloksista) niin vastaus oli tyyliin "aijaa no hyvä" että näin täällä...

lastenhoitoavuistakin tais olla puhetta. meidän kummankin vanhemmat asuu n. 300km päässä meistä ja vaikka omalla paikkakunnalla asuu kavereita ja vähän kaukaisempia sukulaisia, ei heistä koskaan kukaan ole lupauksista huolimatta ollut apua. myöskään vanhempani tai miehen vanhemmat eivät tarjoa lastenhoitoapua. oma äitini toki on pari kertaa tullut viikonloppuavuksi kun ollaan miehen kanssa pyydetty jonkun juhlapäivän vuoksi, mutta muuten ei kyllä. täällä hänen kodissaan kyllä sit meidän täällä ollessa hoitaa poikaamme ihan ok.
eli voi tulla aika rankkaa kahden kanssa... mutta näillä mennään.

näin kans ihan oudon unen josta kirjoittelinkin tonne marraskuisiin -08. olin synnyttänyt pojan nimeltä viktor ja unessa olin eka hirveän vihainen idiootille mieslääkärille ja sit joillekin mammoille "vaipanvaihtohuoneessa" kun etuilivat enkä meinannut saada tilaa...ja siitäkin raivosin kun siskon mies kutsui poikaa veikoksi. eli raivosin ja pidin kiinni omistani oikein kynsin ja hampain.samalla tämä viktor-poika oli oikein tyytyväisyyden perikuva sylissäni....

eli oisko sit tää mahaveijari nyt odotusnimeltään viktor ;) ja jos tyttö ois tulossa niin viktoria (he.he.tulee vaan se blake edwards-leffa mieleen)

noonie 13+2
 
Nyt on ultrassa käyty.. Pikkuisella kaikki hyvin :heart: LA siirty vaan nyt sitten 16.10.. Että sen verran oli lyhyt tuo meidän kaveri.. Joka minusta sinänsä outoa kun sitten hedelmöittymisen ois pitäny tapahtuu tosi tosi myöhään ja sain kuitenkin jo 4.2 ihan kirkkaan plussan.. Viime menkat kun siis alko 5.1, no tällä mennään... Mutta kätilö oli huono, tosi jäykkä ja ei yhtään mukava, en tykännyt yhtään.. Pilasi koko käynnin multa :kieh: Antoi kaksi tosi huonoa kuvaa mukaan... Vertaa noihin esikoisen kuviin, ni niissä näkyy ihan vauva ja käsiä ja jalkoa.. Noissa kuvissa näkyy tumma möykky, jossa ei oo mitään... Sillä tavalla pettynyt olo :ashamed:

Eliiz ja 11+3
 
Heippa vaan kaikille!! =)

Minäkin ilmoittautuisin joukkoonne :wave:

Eli siis Olen 29vee naikkonen täältä savonmualta ja kolmas matkaaja masussa :heart: Lasketukseen hän sai 2.10 ensimmäisessä ultrassa.. Tarkotus olisi synnyttää KYS:ssa.

Juupa, elikkäs mulla 2 poikaa. Tänävuonna täyttäävät 4 ja 8..

Tupakoin ennen raskautta. Mutta lopetin kun plussasin.. Menkkojen mukaan la aika olis ollu tai luulin olevan 20.9 mutta tosiaan ultrassa siirtyi melkeen 2vkolla.


Olo on parantunut huomattavasti.. Armoton väsymys on väistynyt osittain ja oksuoloa enää harvakseltaan.. Tässä raskaudessa on kyllä noi oireet ollut todella voimakkaat verrattuna aiempiin ja mahakin niin turvonnut että!! Töissäkään ei enää työhousuja voi pitää kun ei vetoketju mene kiinni.. Kauhulla odotan kuin isoksi se mahtaa kasvaa.. Ja pienellä ylpeydellä myös

;)

Mutta minäpä nyt alan lukasta tota ketjua vähän läpi niin tiedän teistä muista enemmän..

Hanttaliini81 ja Mötkis 13+3
 
Huomenna on vihdoin viimein kauan odottamani ultra! Jos sieltä tulee hyviä uutisia, voi vihdoin olla vapautuneemmin raskaana. Mutta tietty jännittää, että tuleekin huonoja uutisia. No, ei auta kuin mennä katsomaan ja kuulemaan tuomio.

t. Cleopatra 12+0
 
Mies teki illalla kääretorttua :heart: ... nyt taas tuo makeakin alkanu maistua kun eio niin kamala olo koko ajan ;)

mulla on vielä rairuohot kylvämättä. tänään olis vapaa jos sais aikaan jotain? Vai onko vaan toiveajattelua. Suunnittelin kyllä olla rohkea ja lähteä rämpimään pajunoksien perässä. Katotaan tartteeko soittaa Pekka Niska nostamaan :LOL:

Noo, hommat ei hoidu tässä koneella istumalla elikkäs heipparallaa :wave:
 
kuulumisia.. makea ei oikein mene täälläkään, hetkittäin ja pieninä annoksina, esim suklaamuna menee, sitten tökkää :| KYS:stä tuli aika nt ultraan, ois sitten ensi keskiviikkoja eli 7.4. ja sinne ois jotenkin töist nyt saatava järkkääntymään aikaa ja mahdollisuus mennä, onko teillä olli ultrassa mies mukana? meillä oli siinä km raskaudessa ja oli molemmille niin iso pettymys kun miestä ei ees kutsuttu koko toimenpiteeseen kun huomasivat ettei kaikki oo kunnossa, kukaan ei vaan kertonu tästä aulassa odottelevalle miehellekkeen mitään..ja odotti sitten ja ihmetteli.. :'( nytkin pieni pelko, et jos kaikki ei olekkaan hyvin ja tilanne toistuu..ja siksi asiaa mietinkin...

täällä ollaan tämä viikko sairaslomalla, jospa se sitten jo alkas olo helpottamaan..oon vaan töissä jaksanu ja jaksanu ja melkein eilen itku lääkärillä tuli kun sais saikkua ja aikaa levätä ihan luvan kanssa...*huokaa* Turvotus alkaa ajottain hieman hellittää mutta syömiset edelleen rajalliset..nyt samalla syön jäisiä herneitä... :D hankittu ei olla vielä mitään, ennen kun 12 viikkoa ois ohitettu...ja kerrottu on toisen vanhemmille, sekä parille läheiselle ystävällä..jos ens ke kaikki hyvin, kerromme myös mun vanhemmille sekä varmaan jostain aikaa ois töissäkin jotain sanottava...

raeruohot täällä kasvaa jo vihreänä ja pajutkin haettu...tosin ne meni vitsoihin joten koristeeksi voisi hakea oksia vielä pöydälle, kiitos ajatuksesta!

Mites peppioliina, oletko päässy tarkistuttamaan tilanteen?

Neila ja salaisuus rv 11+1

ja mies on ollu niin ihana, niin ihana että ..kyllä sitä kaikesta huolimatta rakastaa NIIN paljon :heart:

ootteko te jo tuleville sisaruksille kertoneet? täällä vielä sekin tekemättä...
 
Me ollaan kerrottu meidän muksuille, tosin toi 2-vuotias pikkumies ei varmaan kyllä tajua mitään :LOL: Siis kamala ero lapsissa, kun tyttö oli kahden vanhana niin viisas ja ymmärsi kaiken. Ja puhui. Se kai sen eron tekee.
No siis 4-vuotias tyttö tietää ja ensireaktio oli: "äiti, minä hoidan vauvan sitten, vaihdan vaipan ja syötän, sun ei tarvi tehdä sitten mitään" :heart: :heart:
Voi kun se tyttö on niin kultanen! Ja osasi pitää tämän salaisuudenkin, kerrottiin tytölle ja sanottiin ettei saa puhua asiasta päiväkodissa tai muuallakaan ja eipä puhunut ennenkuin sai luvan :)

Eilen oli sitten niitä ultrakuvia katsottavana kotona ja tyttö ihasteli niitä koko illan. Hahmotti niistä tosi hyvin vauvan ja kädet ja jalat ja kaikki. Yhdessä sitten koko perhe ihasteltiin tulokasta :heart:

Meillä oli kyllä mahdottoman hyvä palvelu ultrassa. Meillä se tehdään ykstyisell, kunta ostaa palvelut sieltä. Kätilöt tekee ja mulle sattu aivan ihana kätilö. Oli vanhempi, selvästi kokenut ja niin luottamusta herättävä. ultra oli 3-D mutta sen sai ilmeisesti vaihdettua myös 4-D koska osa kuvista oli 4-D kuvia. Ja olikin hienoja!

Etisestä istukasta sanoi, että on melkein 100%varma, että nousee vielä kohdunsuun edestä pois. Joten lopetan nyt senkin jännittämisen.

Siis tää väsymys |O Mä herään vähintään 2 kertaa joka yö ja aamusta jo kuudelta enkä saa nukuttua. Ja päivät menee ihan horroksesssa. Mä en jaksa täällä töissä. Mulla ei oo talvilomaakaan, seuraava on sit kesäloma. En tiiä miten sinne asti jaksaa...



Zeena 13+2
 

Yhteistyössä