>>> Lokakuun laihduttajat, uudet tervetuloa mukaan! <<<

Mulla on menny tää kuu niin perseelleen. Kävin aamulla vaa alla ja oli puolkiloa muka lähtenyt. (mun punnitus päivä on kyl vasta huomenna) Eli jea, olen saanu tässä kuussa vain puolkiloo pois, huoh.

No nyt mulla on korvakäytävän tulehdus taas vaihteeksi ja en ole käynyt uimassa, enkä kyl harrastanut muutakaan liikuntaa. Kaksi päivää lähinnä nukuin, silloin ei kyl hirveesti tullu syötyä :D Eli jotain positiivistä.

Kaiken lisäksi mulla on taas hyvin kurissa ollut ahmimishäiriöni nostanu päätään, eli kauheeta mässytyskohtauksia taas tullut ja varsinki iltaisin, sekä koko ajan haluttais jotain hyvää...siis ihan koko ajan.

Auttakaa haluan saada taas itseni kuriin ja liikkumaan.
 
Ei ehkä lohduta ihan hirmuisesti, mutta se puoli kiloakin miinusta on tuhannesti parempi, kuin puoli kiloa plussaa :)

Mä tosiaan junttasin kuukaudenpäivät paikoillani ja välillä kävin jopa noin kilon verran plussalla. Mutta onneksi olen nyt saanut ne kilot karistettua. Väkisinkin vaan tulee mietittyä, miten kivaa olisi olla jo nyt hoikempi, kenties panaa jo alle 70 kiloa...mutta tehtyä ei enää saa tekemättömäksi.
Toisaalta ajattelen asiaa kyllä myös niin, ettei ole kiire. Jos painonpudotus tökkii pahasti, niin silloin siinä pidetään taukoa. On parempi taas sitten jatkaa uudella innolla, ettei se mene sellaiseksi hampaat irvessä-touhuksi, kun kyse nyt kuitenkin on lopulta melko pienistä lukemista.

Mulla menee nyt lujaa...en edelleenkään uskalla hihkua riemusta onnesta soikeana, koska eilenkin tein typerästi. Puputin nimittäin karkkia. Ja se EI kuulu diettisuunnitelmiini. Meillä on maanantaille saakka juhlia joka päivä, joten ei ole helppoa, ei. Noh, koitin sitten edes vähän tasapainottaa tilannetta jättämällä iltapalan pois ja vaakaan piirtyikin sitten kivasti miinusta ja samalla se, mitä olen jo pitkään odottanut.

Painan nyt vähemmän, kuin 4 vuoteen. 5 Vuotta sitten lopetin tupakanpolton ja siitä se painonnousu hiljalleen alkoi. Lopulta painoin noin 25 kiloa enemmän, kuin mitä ennen tupakkalakkoa ja niitä kiloja olen kantanut nyt sitten jo melko pitkään. Pudotettavaa on vielä enemmän, kuin jo pudotettua, mutta eteenpäin mennään, sanoi mummo lumessa :)

En mä vieläkään vetoa lyö, mutta mä vahvasti nyt luulen, että tämänaamuinen punnitustulos riitti nostattamaan ajatukset sille tasolle, etten viikonloppuna sorru mässäilemään. Ainakin toivon niin.

Aamupaino oli 73,4 kg, eli tämän viikon tavoite saavutettu jo etukäteen. Joskin vaakaan saattaa silti huomenna piirtyä tätä päivää suurempi lukema, ilman että possuttelen, koska normaalisti punnitustulokseni on sahaillut, mutta nyt se ollut vain laskussa.
 
Hepsan!

Mä olen edelleen ollut laskematta kaloreita, paino ei varmaan olekaan juuri tippunut, mutta eipä ole noussutkaan. Lokakuu on siis minun osalta taustailua, vähän muut asiat olleet enemmän mielessä. Ehkä sitä marraskuussa jatkaisi suuremmalla panostuksella? :)

Mä en ole yli viiteen vuoteen painanut näin vähän kuin nyt. Samalla painan vähemmän kuin koskaan mun ja miehen yhdessäolon aikana. :)

hopeapajulla ja chefillä ainakin hyvä draivi päällä. :)

IhanaValo Onko työharjoittelulla ollut vaikutusta syömisiin jne.?
 
Viimeksi muokattu:
heippa kaikille...en oo käynyt lueskelemassa reilu viikkoon tätä...on vaan junnannut tää paino..ja se ottaa kupoliin,tiedän et se johtuu ihan yksin omasta mässäilystä!!!!! siis liikkunut oon ihan hyvin,jumpilla käynyt..mut tuo ruoka...se on vaaan niin kirous!!!!

edelleen se 5kg pitäisi saada jouluksi poies..aikaa olisi hyvin,mut tiedä sitten kuinka käy..

lueskelen paremmalla ajalla teiän kuulumisia!
 
IhanaValo
Plaah, mie oon ihan toivoton.
Viime viikon yritin ottaa kevyesti, söin siel töissä ja tietty sit kotona päivällisen ja iltapalan.
Olevinaan sainkin vähän alaspäin painoa, mut sit tuli viikonloppu ja hirvee mässyhimo. Ja sen tietää miten siinä käy kun mie oon asialla :ashamed:
Ja nyt sitten taas, oon erehtyny käymään illalla vaa'alla ja se mitä sieltä näkyy, on korkeampi paino ku mitä moneen vuoteen! :( Aamulla en ikinä ehdi (ja toisaalta uskalla) käydä...eikä todellakaan kannattais illal käydä.

Miut on kirottu elämään näitten makkaroitteni kans loppuikäni |O:'(
 
ihanavalo kannattaisi aina samaanaikaan päivästä punnailla itteensä,tai ainakin edes samalla vaa alla...ja joo täälläkin se tunne,et makkarat ja nämä ihanat löllykät kilot on kirottuna mulle!:kieh:

nyt taas tekee niin mieli iltasyöpötellä vaikka mitä leipää yleensä harrastan:ashamed:

tänään leivoin sämpylöitä ja niitä syönyt varmaan 4|O
 
Toss Foo
No missäs kaikki ovat, loppukuun kiristämässä tahtia? Ei kai luovutusmieliala valtaa laihdutuspinoa syksyn pimeinä päivinä? Ylös, ulos ja lenkille, siitä se mieli virkenee ja tulosta tulee! Toivottavasti pian saadaan ensilumi (ja se jää maahan, eikä sitä kymmentä senttiä enempää tarvitse tullakaan..), niin valostuu tuo maailma ihan eri tavalla ja jaksaa taas talven yli, ensi kesää ja rantakuntoa ajatellen :D

Täällä kiireillään kaikenlaisen vouhotuksen parissa, töitä ja harrasteita ja sukulaisten sairasteluja ja omaa kykenemättömyyttä päättää mihin keskittyisi. Tälle kuulle asetin pudotustavoitteeksi puoli kiloa (kun kilo enää uupuu lopputavoitteestani!), saa nähdä täyttyykö.. varovaisen toiveikas olen, mutta maanantaina sitten totuus paljastuu.

Kovasti tsemppiä kaikille, käykäähän ilmoittamassa olemassaolostanne jos vaikka laihdutustuloksista ei niin ilmoittamishalua olisikaan! Kai sitä marraskuussa vielä jatketaan?
 
Voisin tulla mielelläni taas marraskuulle taustailemaan. Paino putoilee vieläki, vaikka tavallaan oon jo lopettanut sen kaloreitten laskemisen ja turhanki vouhottamisen rasvasta ja sokerista. :) Nyt painan 67,4 kiloa, mikäs se minun lähtöpaino olikaan, 76? Ja sitä ennen olin tiputtanu pari kiloa, eli aika hyvä määrä tässä on karissu pois!
 
"huoh"
Voisin tulla mukaan. Pitäisi saada n. 4-5 kiloa pois.
Ja ennen kaikkea pitäisi kiinteytyä, mutta se vaatisi liikuntaa ja sitä, että tämä pirun flunssakierre katkeaisi.

T. 155/57
 
IhanaValo
84,8kg. Se on taas se muutama hassu satagrammanen jotka pomppii ees taas.
Nyt kun jaksas olla herkuttelematta niin alkais kai se päivittäinen ympäriinsä kävely joskus näkymään jossain?
Pitäis ihan uteliaisuuttaan hankkia se askelmittari, näkis paljonko tulee köpyteltyä :)
 

Yhteistyössä