LOKAKUUN ÄIDIT 27

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja orvokki02
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
terveisiä saaresta, aivan mahtavat ilmat. Illat oli lämpimät ja tyynet, oli ihana katsella tähtiä saunan jälkeen pimeässä yössä. Miehen kanssa siinä todettiin, että alkaa olla viimeiset "yhteiset" illat meillä. Isommat lapset kun ei mukana ole mökillä kulkenut juurikaan, eli ollaan saatu ihan vaan kahdestaan herkistellä :)

Johku: joo, se on kelju se supistusten esto lääke, pulssi hakka, suu kuivaa ja olo on kun krapulassa. Vielä pahempi on toi Litagin (joku sisäelimiin vaikuttava kipulääke) jota sain kun vauva supistelujen lomassa keksi potkia mun myomat turvoksiin ja kipeeksi => lisää supisteluja, joihin ei miolene-piikki auttanut. Se on sellasta geelimäistä lihakseen laitettuna (saa myös pillerinä) ja sattu niin paljon, että jalka vatkasi ihan hervottomana vaikka kuinka yritin olla rento (pökkästiin lääke piikillä kankkuun) mutta tehos ja se on pääasia.

Tapaamiskeskusteluun, mulle sopisi Helsinki mutta ei Tamperekaan pois suljettu. Ennen vauvan syntymää vaan en uskalla niin kauas lähteä.

Mä unohdin naistenklinikalla käydessäni siitä perhehuoneesta kysyä mutta voin yrittää muistaa ens tiistaina kun meen viimiselle piikille. Ajatelkaa, vko 22 asti on tätä syynnytystä estetelty ja oltu kun hiiri kaapissa, ja 5 vko sairaalassa makaamassa, ettei vaan supistele. Nyt, vko 33 huomena täyteen ja sitten enään viikko, niin synnytystä ei edes estellä. Mä hitto vieköön onnistuin, vaikken olis uskonut :))

Mua suoraan sanoen pelottaa toi imetys. Maitoa multa on tullut edellisillä kerroilla sairaalaan myytäväksi asti mutta kumpikaan lapsista ei halunnut imeä. Poika oli ensin liian pieni, että meinas tukehtua siihen suihkuavaan maitoon ja tytölle se paineella suuhun tunkeva maito aikaan sai sen, et se haukko ilmaa samalla ja sai kamalat ilmavaivat ja alko huutamaan jo ennen kun syöttö oli loppu. Maito tahmasi niiden raukkojen naamat ja kaikki paikat. Se jäi mulle kyllä sellasena painajaisena mieleen, että sanoin jo neuvolassa, ettei mua missään tapauksessa saa alkaa "aivopesemään" imetykseen. Kyllä se itsestään sitten varmaan onnistuu, kunhan en liikaa siihen kiinnitä huomiota. Jos siihen painostetaan, voi entisyys ja painostus olla liikaa, enkä suostu edes yrittämään. Mä tiedän et kuulostaa itsekkäältä mutta mulla on imetyksestä pelkästään kamalia mielikuvia, turhautumista ja sotkua ja kipua! Niin, kun maitoa oli liikaa tisseissä, niin tietenkin tuli rintatulehdukset molempiin ja lypsäminen sattui....voi itku.

Iloisempiin asioihin, täällä alkaa kohta satamaan vettä, eikä tarvitse mennä kastelemaan pihalle kukkia :)

Hauskaa alkuviikkoa kaikille!!
 
Huomenta!

Aamulla kävin arvauskeskuksessa ja oikein arvattiin flunssahan se minulla on. Kökin nyt kolme päivää kotosalla ja niistelen nenua sieluni kyllyydestä.

Meidän kissa on sellainen vauva, että mieheni haluaa sen olevan kaikessa mukana. Pienenä se söi samoja ruokia kuin me guagamolesta tulisiin intialaisiin pöperöihin. Kun sauna on päällä niin kaikki kolme saunomme ja kissa paikalla jo heti ensimmäisten joukossa. Saa kyllä nähdä mitä käy kun vauva tulee taloon ja kissa jää kakkoseksi.

Rusinarinnoilla täälläkin tullaan imettämään, mutta jotenkin se asia ei meikäläistä huoleta. Mieheni mielestä kyllä nännit on niin isot, että hän pelkää, että ne eivät mahdu vaavin suuhun. Näiden rusinoiden kanssa olen ihan sinut, mutta nämä jalat....aina olleet paksut ja nyt sitäkin paksummat ja kohta varmaan kukkivat suonikohjuista kuin kesäinen kukkapelto :-(

Mulle ei ainakaan näillä näkymin käy vielä syyskuun puoliväli sillä äitiyslomani alkaa vasta 26.9. Voin sitten tulla toisille treffeille jos sellaiset vielä järjestetään.

Zuza: Serkkuni syntyi 50-luvun lopulla ja seitsemän kuisena. Jos silloin saatiin vauva pidettyä hengissä niin kyllä varmasti nykytekniikallakin.
Toki olisihan se varman parempi jos kasvaisi vähän enemmän ennen kuin tulisi.

Fantti
 
Aamuja mammoille!

Vielä 9 työpäivää jäljellä... eikä enää huvittais yhtään. Mutta yritän jaksaa ja olla valittamatta koko aikaa ;)

Oli tas ihanan paljon kirjoittelua viikonloppuna. Meillä netti tökki ja oli kavereita käymässä, en päässyt kirjoittelemaan. Mut kommentoin jotain mitä muistan...

Tapaamisesta: Olen kaukomatkalainen, Tampere selvästi lähempänä, joten kannatan sitä! Hesaan en varmaan enää meinaa tulla ennen babyn syntymää, joten siellä sopii treffit vasta myöhemmin. Ehkä siis kokoonnumme molemmissa kaupungeissa, kun kuiteski kaikki ei pääse/pysty lähtemään. Ja mullekin voi vielä tulla onkelmia, kun matkaa Tampereellekin on yli 200 km...

Imettäminen ei onneksi ole rintojen koosta kiinni.... Mäkin kuuluu edelleen moniin verrattuna siihen rusinarinnat ry:hyn, olen päässyt jopa A:sta B:hen. Mut kasvavat luultavasti vielä. Kunhan ei ihan totaalisti surkastuis imettämisen jälkeen. Tai no, mitäpä sen on väliä.

Mullakin ihan mieletäön väsy, oliko se orvokkki, joka kans oli unelias nykyään. Itekin mietin jopa saikun ottamista, mut kuulostelen nyt vielä. Olen tosin miehen kanssa jaksanut painella ryteikköisessä vattumaastossa ja kerännyt oravan lailla vadelmia pakkaseen. Joten ehkä en nyt sitä saikkua niin tarvitse ;) Osittain tää väsy on varmaan ihan laiskuuttakin.... pakko myöntää.

Oltiin vikaa kertaa perhevalmennuksessa, oli rentoutusharjoituksia ja sitten synnäriin tutustumista! Oli helpottavaa nähdä synnytyspaikat ja kaikki eri värmeet, joita voidaan tarvita, esim imukuppi, pihdit, kalvojen puhkaisu"tikku", epiduraalisysteemit jne... Mulla ainakaan tieto ei lisää tuskaa, päinvastoin! Kun oon selvillä asioista, on jotenkin luottavaisempi mieli ja tietää mitä mikäkin systeemi tarkottaa. Vaikka tositilanteessa voi hyvinkin olla ihan pihalla taas...

Eipä kummempia, koitan jaksaa aloitella päivän työt.
Aurinkoa kaikille!
 
Eilen illalla jo ajattelin, että nytkö tapahtuu jotakin. Kuten olen tänne kirjoitellut, hirveä väsymys ja kunnon turvotus ovat vaivanneet koko viikonlopun. Illalla alkoi supistella ja niitä tuli välillä jopa tasaisesti 5 minuutin välein. Ei kovia, mutta kuitenkin suppareita. Yritin vaan kädet ristissä hengitellä ja luojan kiitos loppuivat puolen yön maissa. Nyt täytyy ottaa tosi iisisti, en tiedä mitähän tääkin nyt oli, ehkä varoitus meikäläisen kouhkaamiselle ja peräsuoli pitkällä juoksemiselle ;). Säikähdin. Nyt olo ihan ok, mitä nyt turvottaa ja verenpaine ilmeisen alhaalla, koska huimailee. Täällä töissä kuitenkin nyt istun, vielä 10 aamua...

13.9. sopii minulle mainiosti ja aamupäivä etenkin! Paikka ei ole mulle tuttu, joten mukavaa nähdä jotakin uutta. Sopiiko muille?

 
Hyvää alkanutta viikkoa!

Uusinta omalla raskausrintamalla (sananmukaisesti!) huomasin eilen, kun satuin jotenkin rintaani puristaamaan niin tuli isoja pisaroita sellaista sameaa nestettä. Tuntui ihan hullulta näin ensikertalaisena. Mutta hyvä vaan, että kroppa valmistautuu tulevaan. Muutenkin rinnat kasvoivat heti raskauden aluksi B:stä C:hen ja nyt tuntuvat tursuavantaas ulos liiveistä. Muutenkin kutisevat. Kai sitä pitää jälleen liivikauppaan vaivautua, pitäisiköhän ostaa jo imetysliivit suoraan. Ei kaa nämä nyt enää niiin paljoa voi kasvaa!!

Meidän hankinnat lisääntyivät nyt kertaheitolla, kun yllättäen saatiin äitiyspakkaus jo perjantaina. Nyt pitäisi aloittaa pyykkääminen ja kasata uusi lipasto, johon vaatteet sitten laitetaan. Vähitellen nämä asiat tässä edistyvät...

Tuli hankintoihin liittyen uusi asia taas vastaan. Syksyn aikana olisi tulossa ulkomailta eräs pieni vieras kylään ja häntä varten hankkitaan matkasänky. Tarvitaanhan me itsekin se joka tapauksessa. Onko kellään mitään suosituksia mikä olisi hyvä tai mitä ei ainakaan kannata hankkia. Lähinnä minua mietityttää oma pituuteni, koska ole melko lyhyt (156cm). Miten lapsen nukuttaminen sängyn pohjalle onnistuu reunan yli kurottelemalla tällä varrella? Joissain malleissa olen nähnyt sängyn päädyssä aukon, olisiko sellainen ehkä hyvä? Kertokaahan, jos on kokemuksia.

Niin ja kiitokset Naistenklinikkaan liittyvistä kommenteista.

Tapaaminen Helsingissä sopii minulle.

Nyt töiden pariin. Jäljellä enää kahdeksan aamua!!

Kaneli 31+5
 
Mun rinnat on sellaista C-D-kokoluokkaa, mutta kun olen muutenkin kookas ja aika pitkäkin, niin en koe mitenkään valtavan isorintainen olevani. Ja raskaus ei ole rintojen kokoon vaikuttanut sitä, eikä tätä. Maitoa on tihkutellut (puristaessa) jo puolivälistä alkaen. Toivottavasti lupaa imetyksen kannalta hyvää. (= Sen sijaan nännejä mulla ei ollut ennen raskautta juuri ollenkaan ja nyt olen onnellinen, kun nuo nääpykät on hiukan tuolta pullahtaneet esiin. Toivoa siis on, että jälkeläinen niistä jonkinlaisen otteen kuitenkin saa...

Rintapumpun ostin, kun löysin kirpparilta täysin siistin ja toimivan Ainun sähkö/patteripumpun 4 eurolla. Oli kyllä todellinen löytö, kun katsoin eilen kaupassa, että kapistuksen "oikea" hinta oli n. 62 euroa!!! (=

Ahkera kirppariharrastaja olen muutenkin ja aika lailla kaikki vauvan varusteet matkarattaita lukuunottamatta on ostettu käytettynä. Eilen sitten ostin suloisen beige-valkoisen unisex-potkariasun (plyyssipotkarit + nuttu + body) ihan kaupasta, että vauva"raukalla" olisi edes jotain uutta (= Sanoinkin miehelle, että täytyy laminoida hintalappu ja jättää vaatteeseen kiinni, että ihmiset näkee, että meidänkin vauvalla on jotain uutta ( ;

Ei silti. Noita ihan pienimpiä vaatteita löytää kirpparilta uudenveroisina, kun on vähän valikoiva. Ja tuon potkariasun hinnallakin saa kirpparilta kassillisen vaatteita.

Mukavaa uutta odotusviikkoa kaikille
Annu 31+0
 
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Mun täytyy missata tuo Helsingin tapaaminen jos se nyt siellä pidetään.
On liian lähellä laskettua aikaa jtn en enää kyllä uskalla yksin lähteä sinne eksymään vieraaseen kaupunkiin...sitä vaan stressaa kahta kauheemmin silloin kun ei ole varma minne mennä.

Annun kirpparista tuli mieleen..itsekin alkuun hiplailin ihan tosissani aina kirppareilla vauvan vaatteita...ostinkin pari mutta joko minun taitoni ovat huonoja niin en kyllä ole mtn sieltä löytänyt, meillä on kaikki yllättäen uutta vauvalle..tajusin sen vasta itsekin..ihan sikana mennyt rahaa kun alkoi miettimään, siis vaatteisiin..käytettynä meillä on vain auton istui sekä sitteri.

Nyt on into päällä...niin into että ei aika riitä...
Tuntuu että mun on PAKKO päästä tuon vaatehuoneen kimppuun, silittää vauvanvaatteet pesun jäljiltä, järjestellä paikkoja..siivota.
PAKKO päästä takapihan kimppuun, me maalataan terassi ja fiksataan kukkapenkit jo valmiiksi ensi kesää varten...PAKKO maalata hieman täällä sisällä ja PAKKO päästä ostoksille kun haluan pari taulua tuohon eteiseen..
Kaikkea sitä on mielessä...no onneksi on tätä aikaa, muttakun haluaa kaiken heti...täytyisi vain nyt hypätä pyörän selkään ja lähteä kylälle...mutta tässä minä istun :) yllätys!

Huomenna neuvolaan..ihana että ne ei laittanut mulle heti klo 8 aikoja enää kun tietävät mun olevan lomalla :) nyt vasta 11 aikaan..

Craviz ja pikkuinen 34+0
 
Tuosta imetyksestä vielä. Minulla vanhin poika synnytyksen jälkeen rinnalle nostettua ei ymmärtänyt mitään sen päälle. Toinen taas nappasi hyvin ahneesti nännin suuhunsa. Tässä olikin sitten ennustus tulevaa ruokahalua silmällä pitäen. Vanhimman kanssa tehtiin vaikka mitkä kommervenkit, että saatiin syömään. Toinen taas söi kaiken mitä annettiin. No poikien imettäminen ei opiskelun ohella onnistunut. Tytön kohdalla olikin ihan näytön paikka, että selvittiin. Ja todella kivuttomasti meni. En pumppaillut ja maidon tulo tasaantui kivasti tarvetta vastaavaksi.

Minulla on nyt levossa supistukset lisääntyneet. Minä taas toivon, että ne pikkuhiljaa tekisivät työtään. Uudelleensynnyttäjällä ilmeisesti häviävät aika lailla samanaikaisesti kanava, kun kohdunsuu avautuu. Ensisynnyttäjällä taas ensiksi kanava ja sitten vasta tapahtuu avautuminen. Vai olenko ihan väärässä...

Tuosta tapaamispaikasta. Minulle kävisi kumpi vaan, mutta en tiedä olenko enää kykenevä 13.9. tapaamiseen.



 
Tapaaminen Helsingissä ja vaikka silloin 13.9. sopii mainiosti, mikäli niin päätetään. Ja mikäli saan vielä itseni silloin liikkeelle... heh. Pitäisi lähteä kirjastossa käymään ja sekin tuntuu vaikealta, joten ei tähän kotona oloon orientoituminen turhan montaa päivää vienyt... ;)
 
Tuosta imetyksestä vielä. Minulla vanhin poika synnytyksen jälkeen rinnalle nostettua ei ymmärtänyt mitään sen päälle. Toinen taas nappasi hyvin ahneesti nännin suuhunsa. Tässä olikin sitten ennustus tulevaa ruokahalua silmällä pitäen. Vanhimman kanssa tehtiin vaikka mitkä kommervenkit, että saatiin syömään. Toinen taas söi kaiken mitä annettiin. No poikien imettäminen ei opiskelun ohella onnistunut. Tytön kohdalla olikin ihan näytön paikka, että selvittiin. Ja todella kivuttomasti meni. En pumppaillut ja maidon tulo tasaantui kivasti tarvetta vastaavaksi.

Minulla on nyt levossa supistukset lisääntyneet. Minä taas toivon, että ne pikkuhiljaa tekisivät työtään. Uudelleensynnyttäjällä ilmeisesti häviävät aika lailla samanaikaisesti kanava, kun kohdunsuu avautuu. Ensisynnyttäjällä taas ensiksi kanava ja sitten vasta tapahtuu avautuminen. Vai olenko ihan väärässä...

Tuosta tapaamispaikasta. Minulle kävisi kumpi vaan, mutta en tiedä olenko enää kykenevä 13.9. tapaamiseen.



 
Huiiiiii. Tulin just vessasta ja pyyhkiessä paperiin tuli punaisenruskeaa valkovuotoa. Ei kiva. Maha ei kyllä satu, enkä ole viikonloppuna muuta raskasta tehnyt, kuin ollut siellä vadelmapuskissa. Vauvakin liikkuu musta ihan normaalisti... Soitin jo neuvolaankin, käskivät tarkkailla tilannetta ja jos jatkuu, huomenna sitten vaan tarkistuttamaan systeemit. Mutta ei siltikään kiva. Ei saisi vielä syntyä, en halluu.... Onko muilla ollut vastaavaa? Viikkoja nyt 33+1

Vähän huolestunut Pinni :(
 
nopeasti vain tapaamisesta: että myöhemmin olisi kiva nähdä ainakin koko porukka, niin ettei lopullisesti jakauduttaisi kahteen tapaamis porukkaan... minulle käy paikaksi kumpi vaan... mutta jos nyt nähdään ensimmäistä kertaa kahdessa eri paikassa, tai esim vaihdeltaisi paikkaa vuorotellen helsingissä ja tampereella. nyt olisin mielelläni tulossa helsinkiin, mutta en varmaan pääse kun ei ole tarpeeksi rahaa... kun salosta helsinkiin edestakainen maksaa noin 40 euroa... ja jos oikein muistan ei ketään ole turustakaan tulossa, vai? niin ettei kimppa kyydilläkään pääse... myöhemmin olen kyllä mielelläni tulossa. ei olisi kylläkään tuo 13 päivä käynytkään kun on silloin perhevalmennus...

mutta viikon loppu tuli vietettyä ja pikkuveljen synttärit juhlittua... nyt taas siivotaan... ja on mieskin kotona autamassa, niin on paljon mukavempi siivotakkin...
 
Pinni...olisko se jo limatulppa?! en tiedä mutta tuli mieleen?!

Jeee...sain äsken postissa mun tukivyön..tilasin Amautista..ajattelin ainakin yöksi kokeilla jos auttaisi tuon mahan kanssa kääntyilyyn..ellen sitte hikoile sen kanssa kuin eläin.
Äsken kävin kylillä pyörän kanssa ja voi vitsi nyt ahdistaa..niin märkä ja hikinen olo ja hapeton...ei vaan läski enään jaksa :)

 
Hei te joilla on sokerien kanssa ongelmia ja testaatte arvoja itse, kertokaa kuinka se toimii? Saako niitä testejä apteekista (reseptillä vai ilman) vai ihan tavallisesta ruokakaupasta)? En ole tutkinut tilannetta täällä Belgiassa, mutta mulla oli viimeisten labratestien mukaan arvot juuri ylärajan tuntumassa. Eli ehkä tämä pelkkä dietti riittää pitämään sokerit kurissa. Insuliinit sen sijaan olivat kuusinkertaiset(!) normaaliin ylärajaan verrattuna. Hieman panikoiduin ja surffailin asiasta tietoa. Lukemastani ymmärsin että tämä on sikäli "normaalia" että raskaushormonit saattavat estää insuliinin toimintaa, jolloin raskaanaolevan naisen haima joutuu käymään ylikierroksilla pitääkseen sokerit aisoissa. Mutta aina tämäkään ei siis riitä vaan täytyy piikittää lisää. Mulla on iltapäivällä lääkäri, joten katsotaan mitä hän sanoo.

On ollut juttua monesta asiasta, joita piti kommentoida, mutta en muista enää mitä ne olivat...
Peppi
 
Tapaamisesta vielä: Huomasin just et olen hyvin todennäköisesti tuolloin 13.9 Turussa (oon koko sen viikon) joten sithän toi Hesa kävis ja voitais hiltin kanssa tulla kimppakyydillä. Mulla on auto, joka syö dieseliä ja tulis siis aika halvaksi... Tosin ajaminen Hesan keskustassa on vaan osittaisesti tuttua ja parkki-ideoita otettaan vastaan myös. Miltä hilti kuulostaa, voisin poimia sut matkan varrelta kyytiin? Voisin myös ehkäpä tuoda sulle samalla meidän kestovaipan (jos haluat)äippäpakkauksesta, kun ei luultavimmin kestoilla. Täytyy tosin vielä vähän miettiä.
 
Maanantaita kaikille. Tulin vasta kymmenen jälkeen töihin, kun aamuöinen ukkkonen herätti ja ajatukset alkoivat lentämään niin etten saanut enää unta. Vein esikoisen hoitoon ja vetelin aamupäikkärit. Mä teen joka tapauksessa hommia äippäloman alkaessa, ettei näiden tuntien niin väliä ole. Tärkeintä olla pirteänä, ei mun aivot väsyneenä kyllä oikein kulje.

Iski se siivousvimma sitten minuunkin, kaapeista aloitin ja kämppä on tietenkin ihan kaaoksessa. Mä en osaa sanoa juuta enkä jaata tapaamiselle, katsotaan sitten, jos se ihan oikeasti toteutuu.

Olen täällä kehuskellut pieniä rintojani, 75b nyt taitaa olla. Sen ne oli ennen edellistä imetystä ja mutta imetyksen loputtua olen tainnut pitää vähän reiluja liivejä, kun nyt tuntuvat taas istuvan paremmin. En ole siis isompia liivejä ostanut, vanhalla koolla vanhasta tottumuksesta. Mulla on kanssa vähän epätodellinen olo, kun ei ole mitään vaivoja. Liikkuminen on ok, eikä turvotustakaan vielä näy. Mutta kyllähän tässä vielä kerkeää. Mutta vähän pelottaa, ettei tämäkään ymmärrä omin avuin pois tuolta masusta pyrkiä, kuten ei tuo esikoinenkaan.

Orvokki: meillä tuo esikoinen on todella ihastunut rintoihini ja vertailukohteen puuttuessa jopa kehuskelee, että äidillä on isot tissit. Tyttö nostelee mun paitaa ja halailee masua, joskus yrittää sitä jopa julkisillakin paikoilla. Mutta sydäntä aina lämmittää, kun jossain bussissa tytär saattaa tulla yhtäkkiä halaamaan, antaa suukon ja tokaista että "mun kaunis äiti". Vähän siitä tulee silti nolokin olo, Suomessa kun ollaan :)

Oikein hyvää viikkoa kaikille. Täällä alkaa huomenna rv33.
Lotta
 
hyvältä kuullostaisi... mun tosiaan minun pitäis olla takaisin jo viimeistään viideltä salossa, kun on se perhevalmennus... ja mielelläni vaipan otan vastaan :) mitä suunnilleen tulisi bensakuluiksi?
 
Toi tampereen tapaaminenhan voisi olla jo aikaisemmin ja vaikka sitten iltapäivästä. Näin Äiskä ja Cravizikin pääsisivät turvallisesti tapaamiseen. Mites muut tampereelle tulijat.. käviskö esim. 31.8. ? itse voisin osallistua molempiin tapaamisiin.Täällä tampereen suunnalla tulee käytyöä moikkaamassa mun äitiä ja isää sekä kavereita aika säännöllisesti ja sit taas hesaan on lyhyt matka lahdesta. Ja mullekin toi 13.9 sopii. Onko lahdesta muita lähtijöitä helsinkiin.. Lalaa ja mansikki? kehitelläänkö kimppakyytiä?
 
pitäiskö tännekin laittaa sitä meidän listaa... ja ja näitä meidän tulokkaita lisäillä sinne... ennen kuin on taas sata täynnä...

kun en tuota listaa ainakaan äsken täältä löytänyt.
 
Pinni, pitäisikö käydä tarkistuttamassa tilanne polilla?

Turusta tulijat, asun Turun väylän varrella Espoossa, joten voittehan kurvata tähän meille vaikka (lähellä kehä I:stä) ja sitten voidaan yhdessä jatkaa keskustaan. Toinen vaihtoehto olisi ajaa Ruoholahden metroparkkiin (3 h ilmainen) ja tulla metrolla keskustaan. Tai sitten jättää auto Leppävaaraan/Kauniaisiin ja tulla junalla. Tässä sellaisia helppoja vaihtoehtoja, keskustasta ei nimittäin aina löydä helposti parkkipaikkoja ja jos löytääkin saa maksaa itsensä kipeäksi.

Ihania Lotta nuo sun tytön kommentit! Mun esikoinen totesi vaan yksi ilta, että äiti, oletko lihonut? Hmm, mitähän tuohonkin nyt kommentoisi, lasten suusta totuus kuullaan ;). Parasta oli, kun joku kertoi lapsensa ruuhkabussissa kovaan ääneen kommentoivan, kun seisoi äidin jalkojen välissä, että:" Äiti, sun pimppi haisee pahalta!" Kiva, kyllä voisi jäädä seuraavalla pysäkillä pois...
 
Heissuli vei kaikille. Eilisestä muumimaailma retkestä selvinneenä... Esikoinen rakastui muumimammaan niin totaalisesti, että pääsi jonkun toisen perhepotrettiinkin, kun ei irrottanut mamman jalasta. Kyllä oli hauskaa. Aika törkeetä rahastusta toi homma vaan on... Meillä hankinnat on aikahyvin tehtynä. Turvakaukalo ostettu ja samoin seisontalauta esikoiselle. Kaikkee muuta melkein löytyykin jo valmiiksi. Pitäisi vaan saada aikaiseksi järjestellä... ja sit tietty käydä ostamassa valmiiksi kaikkee sellasta pientä, kuten tuttia, yösiteitä, sitä lampaan rasvaa rintoihin, vaippoja, liivisuojuksia yms. sälää, että ei tarvi sit heti laitokselta tultua lähteä...

Voisin varmaan kans tulla sinne Hesan tapaamiseen jos joku sellaista organiseeraa.
 
Pinni, mä kävisin varoiks polilla. Limatulppa mulla ainakin oli sellanen pikkusormen paksunen, oikein sitkee ja venyvä, jossa oli ihan pikkusen punasta verta joukossa. se ruskee vuoto on kuulema joko istukan reunasta valunutta, jo maksoittunutta tai sitten kohdunsuulta valunutta. onks ollut seksiä viimeaikoina, joka olis voinut hangata kohdunsuuta tai limakalvoja, josta vuotais vähän...
 
Netit sekoilee töissä ja kotona... Ensteks ei lähteny ja sitten olikin mennyt tuplana. Eilinen Elisan nettipimennossa. Ehdin jo melkein pojan haukkua heti kun tuli, että imurointi sekoitti kaikki koneet.

Minulla on henkilökunnan virkistysilta 31.8. Varsinaista virkistystä. Kirkkoveneellä soutua jne. Saunaankaan ei varmaan kehtaa mennä. Minun eskoiseni tässä eilen kommentoi mahaani vähemmän positiivisesti...

Minulla oli myös limatulpan mukana vähän verta, mutta pääasiassa sitä limalöllöä sitten. Nyt on pari kertaa tullut ihan aavistuksen verran verensekaista töhnää pöksyihin. Tiedä häntä mistä tihkuu.

Miehen työkaveri soitteli. Oli jäämässä isyyslomalle myös. Laskettu aika 16.9. Mies ei tietenkään paljastanut mitään. Tuumasi vain, ettei hänkään taida tulla vuorotteluvapaan päätyttyä 24.10. heti töihin. Hän täytti nyt jopa isyysloman anomuskaavakkeen töihin, kun pitäisi olla 2 kuukautta ennen perillä. Ihanaa, vapaata tammikuun loppuun.

Ihan raato, kun kävi töissä... Eikun rymyeetujen kanssa nukkumaan. Ja pari koiraa kainaloon kuorsaamaan.

Äiskä 33+3

 

Yhteistyössä